Reading the Texture of Reality : Chaos Theory, Literature and the Humanist Perspective

Tutkimuksessa analysoidaan kaaosteorian vaikutusta kaunokirjallisuudessa ja kirjallisuudentutkimuksessa ja esitetään, että kaaosteorian roolia kirjallisuuden kentällä voidaan parhaiten ymmärtää sen avaamien käsitteiden kautta. Suoran soveltamisen sijaan kaaosteorian avulla on käyty uudenlaisia keskusteluja vanhoista aiheista ja luonnontieteestä ammennetut käsitteet ovat johtaneet aiemmin tukkeutuneiden argumenttien avaamiseen uudesta näkökulmasta käsin. Väitöskirjassa keskitytään kolmeen osa-alueeseen: kaunokirjallisen teoksen rakenteen teoretisointiin, ihmisen (erityisesti tekijän) identiteetin hahmottamiseen ja kuvailemiseen sekä fiktion ja todellisuuden suhteen pohdintaan. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka kaaosteorian kautta näitä aiheita on lähestytty niin kirjallisuustieteessä kuin kaunokirjallisissa teoksissakin. Väitöskirjan keskiössä ovat romaanikirjailija John Barthin, dramatisti Tom Stoppardin ja runoilija Jorie Grahamin teosten analyysit. Nämä kirjailijat ammentavat kaaosteoriasta keinoja käsitteellistää rakenteita, jotka ovat yhtä aikaa dynaamisia prosesseja ja hahmotettavia muotoja. Kaunokirjallisina teemoina nousevat esiin myös ihmisen paradoksaalisesti tunnistettava ja aina muuttuva identiteetti sekä lopullista haltuunottoa pakeneva, mutta silti kiehtova ja tavoiteltava todellisuus. Näiden kirjailijoiden teosten analyysin sekä teoreettisen keskustelun kautta väitöskirjassa tuodaan esiin aiemmassa tutkimuksessa varjoon jäänyt, koherenssia, ymmärrettävyyttä ja realismia painottava humanistinen näkökulma kaaosteorian merkityksestä kirjallisuudessa.

Rhetoric and Representation : Exploring the Cultural Meaning of the Natural Sciences in Contemporary Popular Science Writing and Literature

Kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tullut yhä enenevässä määrin tietoiseksi tieteen ja taiteen suhteen monimutkaisesta luonteesta. Nykyään näiden kahden kulttuurin tutkimus muodostaa oman kenttänsä, jolla niiden suhdetta tarkastellaan ennen kaikkea dynaamisena vuorovaikutuksena, joka heijastaa kulttuurimme kieltä, arvoja ja ideologisia sisältöjä. Toisin kuin aiemmat näkemykset, jotka pitävät tiedettä ja taidetta toisilleen enemmän tai vähemmän vastakkaisina pyrkimyksinä, nykytutkimus lähtee oletuksesta, jonka mukaan ne ovat kulttuurillisesti rakentuneita diskursseja, jotka kohtaavat usein samankaltaisia todellisuuden mallintamiseen liittyviä ongelmia, vaikka niiden käyttämät metodit eroavatkin toisistaan. Väitöskirjani keskittyy yllä mainitun suhteen osa-alueista popularisoidun tietokirjallisuuden (muun muassa Paul Davies, James Gleick ja Richard Dawkins) käyttämän kielen ja luonnontieteistä ideoita ammentavan kaunokirjallisuuden (muun muassa Jeanette Winterson, Tom Stoppard ja Richard Powers) hyödyntämien keinojen tarkasteluun nojautuen yli 30 teoksen kattavaa aineistoa koskevaan tyylin ja teemojen tekstianalyysiin. Populaarin tietokirjallisuuden osalta tarkoituksenani on osoittaa, että sen käyttämä kieli rakentuu huomattavassa määrin sellaisille rakenteille, jotka tarjoavat mahdollisuuden esittää todellisuutta koskevia argumentteja mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Tässä tehtävässä monilla klassisen retoriikan määrittelemillä kuvioilla on tärkeä rooli, koska ne auttavat liittämään sanotun sisällön ja muodon tiukasti toisiinsa: retoristen kuvioiden käyttö ei näin ollen edusta pelkkää tyylikeinoa, vaan se myös usein kiteyttää argumenttien taustalla olevat tieteenfilosofiset olettamukset ja auttaa vakiinnuttamaan argumentoinnin logiikan. Koska monet aikaisemmin ilmestyneistä tutkimuksista ovat keskittyneet pelkästään metaforan rooliin tieteellisissä argumenteissa, tämä väitöskirja pyrkii laajentamaan tutkimuskenttää analysoimalla myös toisenlaisten kuvioiden käyttöä. Osoitan myös, että retoristen kuvioiden käyttö muodostaa yhtymäkohdan tieteellisiä ideoita hyödyntävään kaunokirjallisuuteen. Siinä missä popularisoitu tiede käyttää retoriikkaa vahvistaakseen sekä argumentatiivisia että kaunokirjallisia ominaisuuksiaan, kuvaa tällainen sanataide tiedettä tavoilla, jotka usein heijastelevat tietokirjallisuuden kielellisiä rakenteita. Toisaalta on myös mahdollista nähdä, miten kaunokirjallisuuden keinot heijastuvat popularisoidun tieteen kerrontatapoihin ja kieleen todistaen kahden kulttuurin dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Nykyaikaisen populaaritieteen retoristen elementtien ja kaunokirjallisuuden keinojen vertailu näyttää lisäksi, kuinka tiede ja taide osallistuvat keskusteluun kulttuurimme tiettyjen peruskäsitteiden kuten identiteetin, tiedon ja ajan merkityksestä. Tällä tavoin on mahdollista nähdä, että molemmat ovat perustavanlaatuisia osia merkityksenantoprosessissa, jonka kautta niin tieteelliset ideat kuin ihmiselämän suuret kysymyksetkin saavat kulttuurillisesti rakentuneen merkityksensä.