Evaluation of driving ability of the disabled persons in the context of the psychological activity theory

In the future the number of the disabled drivers requiring a special evaluation of their driving ability will increase due to the ageing population, as well as the progress of adaptive technology. This places pressure on the development of the driving evaluation system. Despite quite intensive research there is still no consensus concerning what is the factual situation in a driver evaluation (methodology), which measures should be included in an evaluation (methods), and how an evaluation has to be carried out (practise). In order to find answers to these questions we carried out empirical studies, and simultaneously elaborated upon a conceptual model for driving and a driving evaluation. The findings of empirical studies can be condensed into the following points: 1) A driving ability defined by the on-road driving test is associated with different laboratory measures depending on the study groups. Faults in the laboratory tests predicted faults in the on-road driving test in the novice group, whereas slowness in the laboratory predicted driving faults in the experienced drivers group. 2) The Parkinson study clearly showed that even an experienced clinician cannot reliably accomplish an evaluation of a disabled person’s driving ability without collaboration with other specialists. 3) The main finding of the stroke study was that the use of a multidisciplinary team as a source of information harmonises the specialists’ evaluations. 4) The patient studies demonstrated that the disabled persons themselves, as well as their spouses, are as a rule not reliable evaluators. 5) From the safety point of view, perceptible operations with the control devices are not crucial, but correct mental actions which the driver carries out with the help of the control devices are of greatest importance. 6) Personality factors including higher-order needs and motives, attitudes and a degree of self-awareness, particularly a sense of illness, are decisive when evaluating a disabled person’s driving ability. Personality is also the main source of resources concerning compensations for lower-order physical deficiencies and restrictions. From work with the conceptual model we drew the following methodological conclusions: First, the driver has to be considered as a holistic subject of the activity, as a multilevel hierarchically organised system of an organism, a temperament, an individuality, and a personality where the personality is the leading subsystem from the standpoint of safety. Second, driving as a human form of a sociopractical activity, is also a hierarchically organised dynamic system. Third, in an evaluation of driving ability it is a question of matching these two hierarchically organised structures: a subject of an activity and a proper activity. Fourth, an evaluation has to be person centred but not disease-, function- or method centred. On the basis of our study a multidisciplinary team (practitioner, driving school teacher, psychologist, occupational therapist) is recommended for use in demanding driver evaluations. Primary in a driver’s evaluations is a coherent conceptual model while concrete methods of evaluations may vary. However, the on-road test must always be performed if possible.

Poverty and the Environment : Investment Poverty and the Role of Assets in Generating Welfare for Farmer Households in the Province of Herrera, Panama

Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.

Determinants of farmer retirement and farm succession in Finland

In the past decade, the Finnish agricultural sector has undergone rapid structural changes. The number of farms has decreased and the average farm size has increased when the number of farms transferred to new entrants has decreased. Part of the structural change in agriculture is manifested in early retirement programmes. In studying farmers exit behaviour in different countries, institutional differences, incentive programmes and constraints are found to matter. In Finland, farmers early retirement programmes were first introduced in 1974 and, during the last ten years, they have been carried out within the European Union framework for these programmes. The early retirement benefits are farmer specific and de-pend on the level of pension insurance the farmer has paid over his active farming years. In order to predict the future development of the agricultural sector, farmers have been frequently asked about their future plans and their plans for succession. However, the plans the farmers made for succession have been found to be time inconsistent. This study estimates the value of farmers stated succession plans in predicting revealed succession decisions. A stated succession plan exists when a farmer answers in a survey questionnaire that the farm is going to be transferred to a new entrant within a five-year period. The succession is revealed when the farm is transferred to a suc-cessor. Stated and revealed behaviour was estimated as a recursive Binomial Probit Model, which accounts for the censoring of the decision variables and controls for a potential correlation between the two equations. The results suggest that the succession plans, as stated by elderly farmers in the questionnaires, do not provide information that is significant and valuable in predicting true, com-pleted successions. Therefore, farmer exit should be analysed based on observed behaviour rather than on stated plans and intentions. As farm retirement plays a crucial role in determining the characteristics of structural change in agriculture, it is important to establish the factors which determine an exit from farming among eld-erly farmers and how off-farm income and income losses affect their exit choices. In this study, the observed choice of pension scheme by elderly farmers was analysed by a bivariate probit model. Despite some variations in significance and the effects of each factor, the ages of the farmer and spouse, the age and number of potential successors, farm size, income loss when retiring and the location of the farm together with the production line were found to be the most important determi-nants of early retirement and the transfer or closure of farms. Recently, the labour status of the spouse has been found to contribute significantly to individual retirement decisions. In this study, the effect of spousal retirement and economic incentives related to the timing of a farming couple s early retirement decision were analysed with a duration model. The results suggest that an expected pension in particular advances farm transfers. It was found that on farms operated by a couple, both early retirement and farm succession took place more often than on farms operated by a single person. However, the existence of a spouse delayed the timing of early retirement. Farming couples were found to co-ordinate their early retirement decisions when they both exit through agricultural retirement programmes, but such a co-ordination did not exist when one of the spouses retired under other pension schemes. Besides changes in the agricultural structure, the share and amount of off-farm income of a farm family s total income has also increased. In the study, the effect of off-farm income on farmers retirement decisions, in addition to other financial factors, was analysed. The unknown parameters were first estimated by a switching-type multivariate probit model and then by the simulated maxi-mum likelihood (SML) method, controlling for farmer specific fixed effects and serial correlation of the errors. The results suggest that elderly farmers off-farm income is a significant determinant in a farmer s choice to exit and close down the farm. However, off-farm income only has a short term effect on structural changes in agriculture since it does not significantly contribute to the timing of farm successions.

"Towards 'a real reunion'?" : Archbishop Aleksi Lehtonen's efforts for closer relations with the Church of England 1945–1951

Mika KT Pajusen väitös "Towards 'a real reunion'?" – Archbishop Aleksi Lehtonen's efforts for closer relations with the Church of England 1945–1951 on yleiseen kirkkohistoriaan lukeutuva tutkimus Englannin kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välisistä suhteista Aleksi Lehtosen arkkipiispakaudella 1945–1951. Suhteita on tutkittu kolmesta näkökulmasta: ekumeenisesta, poliittisesta ja kirkkopoliittisesta. Tutkimuskausi alkaa pastori H.M. Waddamsin joulukuussa 1944 Suomeen tekemän vierailun jälkimainingeista ja päättyy arkkipiispa Lehtosen kuolemaan pääsiäisenä 1951. Kirkollisten suhteiden kehitystä rytmittivät lukuisat vierailut, jotka osoittivat Englannin kirkon asenteen muuttumisen sodan aikaisesta neuvostomyönteisyydestä kylmän sodan aikaiseen täysin vastakkaiseen kantaan. Englantilaiset vieraat kohtasivat Suomessa sekä kirkon että yhteiskunnan ylimmän johdon. Molemmat maat olivat valmiita tukemaan hyviä kirkollisia suhteita tilanteen niin salliessa, joskaan eivät kovin suunnitelmallisesti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko käytti hyviä suhteita Englannin kirkkoon saadakseen tukea ja ymmärrystä omalle kirkolleen ja yhteiskunnalleen kokemaansa Neuvostoliiton uhkaa vastaan erityisesti vaaran vuosina 1944–1948. Englannin kirkko halusi tukea suomalaista sisarkirkkoaan, mutta varoi, ettei tuottaisi tuellaan enemmän haittaa kuin hyötyä suhteessa Neuvostoliittoon. Sodan jälkeinen ekumeeninen jälleenrakentaminen lähensi kirkkoja toisiinsa. Lehtonen pyrki jatkamaan 1930-luvun kirkkojen välisiä, ehtoollisvieraanvaraisuuden saavuttaneita neuvotteluita kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Häntä motivoi sekä evankelis-katolinen teologia että pyrkimys tukea oman maan ja kirkon läntisiä yhteyksiä. Tämä haastoi Englannin kirkon ekumeenisen linjan, joka Suomen kirkon sijasta pyrki jatkamaan neuvotteluja Tanskan, Norjan ja Islannin luterilaisten kirkkojen kanssa, joilla ei vielä ollut virallista ekumeenista sopimusta Englannin kirkon kanssa. Lehtosen pyrkimyksistä huolimatta Englannin kirkko päätyi jättämään Suomen tilanteen hautumaan. Sillä se tarkoitti suhteiden koetinkivenä olleen historiallisen piispuuden leviämistä läpi Suomen kirkon ennen kuin katsoi olevansa valmis jatkamaan kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Molemmissa kirkoissa vaikutti pieni, innokkaiden, lähempiä suhteita toivoneiden kirkollisten vaikuttajien ydinjoukko. Englantilaisia Suomen-ystäviä motivoi tarve auttaa Suomea hankalassa poliittisessa tilanteessa. Suomessa arkkipiispa Lehtonen tuki korkeakirkollista liturgista liikettä, jolla oli läheinen yhteys anglikaanisuuteen, mutta joka sai vastaansa vanhoilliset pietistit. Suomen kirkon yleinen mielipide asettui etupäässä pietistiselle kannalle, jolle anglikaanisuus näyttäytyi teologisesti sekä liian katolisena että liian reformoituna. Kirkolliset suhteet tasaantuivat vuoden 1948 Lambeth-konferenssin jälkeen, joka rohkaisi anglikaanisia kirkkoja hyväksymään 1930-luvun neuvottelujen lähempiin kirkollisiin suhteisiin tähtäävät suositukset. Lehtonen näytti tyytyvän tähän. Samaan aikaan lähempää kirkollista kanssakäymistä tukenut ekumeeninen jälleenrakennus tuli tiensä päähän. Lehtonen jatkoi läheisempien suhteiden edistämistä, mutta hänen intonsa hiipui yhdessä heikkenevän terveydentilan kanssa. Osoituksena Lehtosen linjan kapeudesta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista ei löytynyt hänen kuoltuaan ketään, joka olisi jatkanut hänen aktiivista anglikaanimyönteistä linjaansa.

The effects of marriage partners' socio-economic positions on the risk of divorce in Finland

Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten aviopuolisoiden sosioekonominen asema vaikuttaa avioeroriskiin Suomessa. Tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen rekistereistä koottua aineistoa, joka koskee suomalaisten ensimmäisiä avioliittoja vuoden 1990 lopussa ja avioeroja vuosina 1991−93. Väitöskirjaan sisältyy kolme osatutkimusta. Ensimmäinen osatutkimus käsitteli avioeroriskin vaihtelua aviopuolisoiden sosioekonomisen aseman eri osatekijöiden (koulutusaste, sosiaaliryhmä, pääasiallinen toiminta, tulotaso, asunnon omistaminen ja asumisahtaus) mukaan. Kaiken kaikkiaan avioeroriski oli sitä pienempi, mitä paremmassa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa aviopuolisot olivat. Esimerkiksi miehen ja vaimon korkea koulutusaste, toimihenkilöammatti, työssäkäynti (etenkin verrattuna työttömyyteen) sekä omistusasunnossa asuminen liittyivät pienentyneeseen avioeroriskiin. Vaimon sosioekonomisen aseman yhteys avioeroriskiin oli paljolti samanlainen kuin miehen aseman yhteys. Huomattavin poikkeus tähän oli, että vaimon suuret tulot lisäsivät avioeroriskiä, vaikka miehen suurilla tuloilla oli päinvastainen vaikutus. Lisäksi kotitaloustyötä pääasiallisena toimintanaan tekevillä naisilla (pääasiallisen toiminnan luokka ”muut”) oli vielä pienempi avioeroriski kuin työssäkäyvillä naisilla. Toisessa osatutkimuksessa keskityttiin aviomiehen ja vaimon aseman yhdistettyyn vaikutukseen. Selviä viitteitä siitä, että puolisoiden koulutustasojen erilaisuus lisäisi eroriskiä, ei saatu. Pareilla, joissa molemmilla oli enintään perusasteen koulutus, oli kuitenkin odotettua pienempi avioeroriski. Eroriski oli suhteellisen alhainen pareilla, joissa vaimo oli työssäkäyvä tai kotitaloustyötä tekevä ja aviomies työssäkäyvä. Eroriskiä kasvatti se, että aviomies, vaimo tai molemmat puolisot olivat työttömiä. Vaimon korkea tulotaso lisäsi eroriskiä miehen kaikilla tulotasoilla mutta erityisen voimakkaasti silloin, kun miehen tulotaso oli alhainen. Kolmanneksi selvitettiin, vaikuttaako puolisoiden sosioekonominen asema avioeroriskiin eri tavalla riippuen siitä, kauanko avioliitto on kestänyt. Tällöin havaittiin, että vähän koulutettujen ja työntekijäammateissa toimivien puolisoiden suuri eroriski rajoittuu paljolti nuorimpiin avioliittoihin. Sen sijaan esim. puolisoiden työttömyys, vaimon korkea tulotaso ja vuokra-asunnossa asuminen kasvattivat eroriskiä riippumatta siitä, kuinka kauan avioliitto oli kestänyt. Kaiken kaikkiaan eroriski oli siis sitä pienempi, mitä paremmassa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa puolisot olivat. Vaimon taloudellisilla ja sosiaalisilla resursseilla näyttää kuitenkin olevan myös joitakin avioeroriskiä lisääviä vaikutuksia.

Determinants of institutional care at older ages in Finland

Väitöskirjassa selvitettiin ikäihmisten laitoshoitoon siirtymisen todennäköisyyttä ja sen taustoja kansainvälisesti ainutlaatuisen rekisteriaineiston avulla. Selvitettäviä asioita olivat eri sairauksien, sosioekonomisten tekijöiden, puolison olemassaolon ja leskeksi jäämisen yhteys laitoshoitoon siirtymiseen yli 65-vuotiailla suomalaisilla. Tutkimuksessa havaittiin, että dementia, Parkinsonin tauti, aivohalvaus, masennusoireet ja muut mielenterveysongelmat, lonkkamurtuma sekä diabetes lisäsivät ikäihmisten todennäköisyyttä siirtyä laitoshoitoon yli 50 prosentilla, kun muut sairaudet ja sosiodemografiset tekijät oli otettu huomioon. Korkeat tulot vähensivät laitoshoidon todennäköisyyttä, kun taas puutteellinen asuminen (ilman peseytymistiloja tai keskus- tai sähkölämmitystä) sekä erittäin puutteellinen asuminen (ilman lämmintä vettä, vesijohtoa, viemäriä tai vesivessaa) lisäsivät todennäkösyyttä, kun muut sosiodemografiset tekijät, sairaudet ja asuinalue oli huomioitu. Kerrostalon hissittömyys ei ollut yhteydessä laitoshoidon todennäköisyyteen. Todennäköisyys siirtyä laitoshoitoon oli jostain syystä korkeampaa niillä ikäihmisillä, jotka asuivat vuokralla ja matalampaa omakotitalossa asuvilla ja niillä, joilla oli auto. Puolison olemassaolo vähensi ja leskeksi jääminen lisäsi laitoshoidon todennäköisyyttä huomattavasti. Todennäköisyys oli erityisen suuri, yli kolminkertainen, kun puolison kuolemasta oli kulunut enintään kuukausi verrattuna niihin, joiden puoliso oli elossa. Todennäköisyys laski, kun puolison kuolemasta kului aikaa. Miesten ja naisten tulokset olivat samansuuntaisia. Korkeat tulot tai koulutus eivät suojanneet riskiltä joutua laitoshoitoon puolison kuoltua. Puolison kuolema näyttää lisäävän hoidon tarvetta, kun kotona ei ole enää puolisoa tukemassa ja huolehtimassa kodin askareista. Laitoshoidon tarve vähenee, jos ja kun lesket ajan kuluessa oppivat elämään yksin. Toisaalta tutkimustulokset saattavat viitata myös siihen, että kaikkein huonokuntoisimmat lesket, jotka eivät pärjää yksin asuessaan, siirtyvät laitoshoitoon hyvin nopeasti puolison kuoltua. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä yli 280 000 yli 65-vuotiasta henkilöä, joiden pitkäaikaiseen laitoshoitoon siirtymistä seurattiin tammikuusta 1998 syyskuuhun 2003. Laitoshoidoksi määriteltiin terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa tai vastaavissa yksiköissä tapahtuva pitkäaikainen hoito, joka kesti yli 90 vuorokautta tai oli vahvistettu pitkäaikaishoidon päätöksellä. Tutkimuksessa käytetty aineisto koottiin väestörekistereistä, sosiaali- ja terveydenhuollon rekistereistä ja lääkerekistereistä.

Doing marriage and parenthood: The division of household labour across two life course events

The current study is a longitudinal investigation into changes in the division of household labour across transitions to marriage and parenthood in the UK. Previous research has noted a more traditional division of household labour, with women performing the majority of housework, amongst spouses and couples with children. However, the bulk of this work has been cross-sectional in nature. The few longitudinal studies that have been carried out have been rather ambiguous about the effect of marriage and parenthood on the division of housework. Theoretically, this study draws on gender construction theory. The key premise of this theory is that gender is something that is performed and created in interaction, and, as a result, something fluid and flexible rather than fixed and stable. The idea that couples ‘do gender’ through housework has been a major theoretical breakthrough. Gender-neutral explanations of the division of household labour, positing rational acting individuals, have failed to explicate why women continue to perform an unequal share of housework, regardless of socio-economic status. Contrastingly, gender construction theory situates gender as the key process in dividing household labour. By performing and avoiding certain housework chores, couples fulfill social norms of what it means to be a man and a woman although, given the emphasis on human agency in producing and contesting gender, couples are able to negotiate alternative gender roles which, in turn, feed back into the structure of social norms in an ever-changing societal landscape. This study adds extra depth to the doing gender approach by testing whether or not couples negotiate specific conjugal and parent roles in terms of the division of household labour. Both transitions hypothesise a more traditional division of household labour. Data comes from the British Household Panel Survey, a large, nationally representative quantitative survey that has been carried out annually since 1991. Here, data tracks the same 776 couples at two separate time points – 1996 and 2005. OLS regression is used to test whether or not transitions to marriage and parenthood have a significant impact on the division of household labour whilst controlling for host of relevant socio-economic factors. Results indicate that marriage has no significant effect on how couples partition housework. Those couples making the transition from cohabitation to marriage do not show significant changes in housework arrangements from those couples who remain cohabiting in both waves. On the other hand, becoming parents does lead to a more traditional division of household labour whilst controlling for socio-economic factors which accompany the move to parenthood. There is then some evidence that couples use the site of household labour to ‘do parenthood’ and generate identities which both use and inform socially prescribed notions of what it means to be a mother and a father. Support for socio-economic explanations of the division of household labour was mixed although it remains clear that they, alone, cannot explain how households divide housework.

Doing marriage and parenthood: The division of household labour across two life course events

The current study is a longitudinal investigation into changes in the division of household labour across transitions to marriage and parenthood in the UK. Previous research has noted a more traditional division of household labour, with women performing the majority of housework, amongst spouses and couples with children. However, the bulk of this work has been cross-sectional in nature. The few longitudinal studies that have been carried out have been rather ambiguous about the effect of marriage and parenthood on the division of housework. Theoretically, this study draws on gender construction theory. The key premise of this theory is that gender is something that is performed and created in interaction, and, as a result, something fluid and flexible rather than fixed and stable. The idea that couples 'do gender' through housework has been a major theoretical breakthrough. Gender-neutral explanations of the division of household labour, positing rational acting individuals, have failed to explicate why women continue to perform an unequal share of housework, regardless of socioeconomic status. Contrastingly, gender construction theory situates gender as the key process in dividing household labour. By performing and avoiding certain housework chores, couples fulfill social norms of what it means to be a man and a woman although, given the emphasis on human agency in producing and contesting gender, couples are able to negotiate alternative gender roles which, in turn, feed back into the structure of social norms in an ever-changing societal landscape. This study adds extra depth to the doing gender approach by testing whether or not couples negotiate specific conjugal and parent roles in terms of the division of household labour. Both transitions hypothesise a more traditional division of household labour. Data comes from the British Household Panel Survey, a large, nationally representative quantitative survey that has been carried out annually since 1991. Here, data tracks the same 776 couples at two separate time points - 1996 and 2005. OLS regression is used to test whether or not transitions to marriage and parenthood have a significant impact on the division of household labour whilst controlling for host of relevant socio-economic factors. Results indicate that marriage has no significant effect on how couples partition housework. Those couples making the transition from cohabitation to marriage do not show significant changes in housework arrangements from those couples who remain cohabiting in both waves. On the other hand, becoming parents does lead to a more traditional division of household labour whilst controlling for socio-economic factors which accompany the move to parenthood. There is then some evidence that couples use the site of household labour to 'do parenthood' and generate identities which both use and inform socially prescribed notions of what it means to be a mother and a father. Support for socio-economic explanations of the division of household labour was mixed although it remains clear that they, alone, cannot explain how households divide housework.