Konstruktiivisen linjakkuuden perusteita etsimässä : Systemaattinen analyysi John Biggsin esittämistä yliopisto-opetuksen lähtökohdista

The aim of this study is to explore by systematic textual analysis the crucial conceptions of constructive alignment and to reconstruct the concept of constructive alignment and examine the relation between conceptual relationships in John Biggs’s texts. In this study, I have also analyzed the presuppositions of the concept of constructive alignment and its possible implications. The research material includes Biggs’s (1996b; 2003) article entitled Enhancing Teaching through Constructive Alignment and book entitled Teaching for Quality Learning at University. The primary purpose of the systematic textual analysis is to reconstruct concepts and gain access to a new or more profound understanding of the concepts. The main purpose of the constructive alignment is to design a teaching system that supports and encourages students to adopt a deep approach learning. At the center of the constructive alignment are two concepts: constructivism in learning and alignment in teaching. A tension was detected between these concepts. Biggs assumes that students’ learning activities are primed by the teaching. Because of this it is not important what the teacher does. At the same time he emphasizes that teaching interacts with learning. The teacher’s task is to support student’s appropriate learning activities. On the basis of the analysis, I conclude these conceptions are not mutually exclusive. Interaction between teaching and learning has an effect on student’s learning activities. The most essential benefit of the model of constructive alignment is that Biggs brings together and considers teaching at the same level with learning. A weakness of Biggs’s model relates to the theoretical basis and positions of the concept of constructive alignment. There are some conflicts between conceptions of epistemology in Biggs’s texts. In addition, Biggs writes about constructivism also as conceptions of epistemology, but doesn’t consider implications of that position or what follows or doesn’t follow from that commitment. On the basis of the analysis, I suggest that constructivism refers in Biggs’s texts rather to constructivism in learning than philosophical constructivism. In light of this study, constructive alignment doesn´t lead to philosophical constructivism. That’s why constructive alignment stays out of idealism. Biggs’s way of thinking about teachers possibility to confronting students’ misconceptions and evaluate and assess students’ constructions support a realist purpose in terms of philosophical stance. Realism does not drift toward general problems of relativism, like lack of criteria for assessing or evaluate these constructions.

Salaisen evankelistan salaliitto : Uusin keskustelu Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä Theodorokselle

This thesis is an assessment of the hoax hypothesis, mainly propagated in Stephen C. Carlson's 2005 monograph "The Gospel Hoax: Morton Smith's Invention of Secret Mark", which suggests that professor Morton Smith (1915-1991) forged Clement of Alexandria's letter to Theodore. This letter Smith claimed to have discovered as an 18th century copy in the monastery of Mar Saba in 1958. The Introduction narrates the discovery story of Morton Smith and traces the manuscript's whereabouts up to its apparent disappearance in 1990 following with a brief history of scholarship of the MS and some methodological considerations. Chapters 2 and 3 deal with the arguments for the hoax (mainly by Stephen C. Carlson) and against it (mainly Scott G. Brown). Chapter 2 looks at the MS in its physical aspects, and chapter 3 assesses its subject matter. I conclude that some of the details fit reasonably well with the hoax hypothesis, but on the whole the arguments against it are more persuasive. Especially Carlson's use of QDE-analysis (Questioned Document Examination) has many problems. Comparing the handwriting of Clement's letter to Morton Smith's handwriting I conclude that there are some "repeated differences" between them suggesting that Smith is not the writer of the disputed letter. Clement's letter to Theodore derives most likely from antiquity though the exact details of its character are not discussed in length in this thesis. In Chapter 4 I take a special look at Stephen C. Carlson's arguments which propose that Morton Smith hid clues of his identity to the MS and the materials surrounding it. Comparing these alleged clues to known pseudoscientific works I conclude that Carlson utilizes here methods normally reserved for building a conspiracy theory; thus Carlson's hoax hypothesis has serious methodological flaws in respect to these hidden clues. I construct a model of these questionable methods titled "a boisterous pseudohistorical method" that contains three parts: 1) beginning with a question that from the beginning implicitly contains the answer, 2) considering everything will do as evidence for the conspiracy theory, and 3) abandoning probability and thinking literally that everything is connected. I propose that Stephen C. Carlson utilizes these pseudoscientific methods in his unearthing of Morton Smith's "clues". Chapter 5 looks briefly at the literary genre I title "textual puzzle -thriller". Because even biblical scholarship follows the signs of the times, I propose Carlson's hoax hypothesis has its literary equivalents in fiction in titles like Dan Brown's "Da Vinci Code" and in academic works in titles like John Dart's "Decoding Mark". All of these are interested in solving textual puzzles, even though the methodological choices are not acceptable for scholarship. Thus the hoax hypothesis as a whole is alternatively either unpersuasive or plain bad science.

John Searlen teoria tietoisuudesta

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus

The Media and the Academic Globalization Debate : Theoretical Analysis and Critique

This study offers a reconstruction and critical evaluation of globalization theory, a perspective that has been central for sociology and cultural studies in recent decades, from the viewpoint of media and communications. As the study shows, sociological and cultural globalization theorists rely heavily on arguments concerning media and communications, especially the so-called new information and communication technologies, in the construction of their frameworks. Together with deepening the understanding of globalization theory, the study gives new critical knowledge of the problematic consequences that follow from such strong investment in media and communications in contemporary theory. The book is divided into four parts. The first part presents the research problem, the approach and the theoretical contexts of the study. Followed by the introduction in Chapter 1, I identify the core elements of globalization theory in Chapter 2. At the heart of globalization theory is the claim that recent decades have witnessed massive changes in the spatio-temporal constitution of society, caused by new media and communications in particular, and that these changes necessitate the rethinking of the foundations of social theory as a whole. Chapter 3 introduces three paradigms of media research the political economy of media, cultural studies and medium theory the discussion of which will make it easier to understand the key issues and controversies that emerge in academic globalization theorists treatment of media and communications. The next two parts offer a close reading of four theorists whose works I use as entry points into academic debates on globalization. I argue that we can make sense of mainstream positions on globalization by dividing them into two paradigms: on the one hand, media-technological explanations of globalization and, on the other, cultural globalization theory. As examples of the former, I discuss the works of Manuel Castells (Chapter 4) and Scott Lash (Chapter 5). I maintain that their analyses of globalization processes are overtly media-centric and result in an unhistorical and uncritical understanding of social power in an era of capitalist globalization. A related evaluation of the second paradigm (cultural globalization theory), as exemplified by Arjun Appadurai and John Tomlinson, is presented in Chapter 6. I argue that due to their rejection of the importance of nation states and the notion of cultural imperialism for cultural analysis, and their replacement with a framework of media-generated deterritorializations and flows, these theorists underplay the importance of the neoliberalization of cultures throughout the world. The fourth part (Chapter 7) presents a central research finding of this study, namely that the media-centrism of globalization theory can be understood in the context of the emergence of neoliberalism. I find it problematic that at the same time when capitalist dynamics have been strengthened in social and cultural life, advocates of globalization theory have directed attention to media-technological changes and their sweeping socio-cultural consequences, instead of analyzing the powerful material forces that shape the society and the culture. I further argue that this shift serves not only analytical but also utopian functions, that is, the longing for a better world in times when such longing is otherwise considered impracticable.

Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.