Salaisen evankelistan salaliitto : Uusin keskustelu Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä Theodorokselle

This thesis is an assessment of the hoax hypothesis, mainly propagated in Stephen C. Carlson's 2005 monograph "The Gospel Hoax: Morton Smith's Invention of Secret Mark", which suggests that professor Morton Smith (1915-1991) forged Clement of Alexandria's letter to Theodore. This letter Smith claimed to have discovered as an 18th century copy in the monastery of Mar Saba in 1958. The Introduction narrates the discovery story of Morton Smith and traces the manuscript's whereabouts up to its apparent disappearance in 1990 following with a brief history of scholarship of the MS and some methodological considerations. Chapters 2 and 3 deal with the arguments for the hoax (mainly by Stephen C. Carlson) and against it (mainly Scott G. Brown). Chapter 2 looks at the MS in its physical aspects, and chapter 3 assesses its subject matter. I conclude that some of the details fit reasonably well with the hoax hypothesis, but on the whole the arguments against it are more persuasive. Especially Carlson's use of QDE-analysis (Questioned Document Examination) has many problems. Comparing the handwriting of Clement's letter to Morton Smith's handwriting I conclude that there are some "repeated differences" between them suggesting that Smith is not the writer of the disputed letter. Clement's letter to Theodore derives most likely from antiquity though the exact details of its character are not discussed in length in this thesis. In Chapter 4 I take a special look at Stephen C. Carlson's arguments which propose that Morton Smith hid clues of his identity to the MS and the materials surrounding it. Comparing these alleged clues to known pseudoscientific works I conclude that Carlson utilizes here methods normally reserved for building a conspiracy theory; thus Carlson's hoax hypothesis has serious methodological flaws in respect to these hidden clues. I construct a model of these questionable methods titled "a boisterous pseudohistorical method" that contains three parts: 1) beginning with a question that from the beginning implicitly contains the answer, 2) considering everything will do as evidence for the conspiracy theory, and 3) abandoning probability and thinking literally that everything is connected. I propose that Stephen C. Carlson utilizes these pseudoscientific methods in his unearthing of Morton Smith's "clues". Chapter 5 looks briefly at the literary genre I title "textual puzzle -thriller". Because even biblical scholarship follows the signs of the times, I propose Carlson's hoax hypothesis has its literary equivalents in fiction in titles like Dan Brown's "Da Vinci Code" and in academic works in titles like John Dart's "Decoding Mark". All of these are interested in solving textual puzzles, even though the methodological choices are not acceptable for scholarship. Thus the hoax hypothesis as a whole is alternatively either unpersuasive or plain bad science.

Tutkielma arvioi Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä Theodorokselle esitettyjä käsikirjoitusväärennösepäilyjä. Väärennöshypoteesin, jonka tärkein edustaja on Stephen C. Carlson teoksessa "The Gospel Hoax: Morton Smith's Invention of Secret Mark", mukaan Theodoros-kirjeen oletettu löytäjä, professori Morton Smith (1915-1991), väärensi tekstin näyttämään siltä, että se olisi kopioitu 1700-luvulla vuonna 1958 ollessaan luetteloimassa Mar Saban luostarin käsikirjoituksia. Uuden testamentin tutkimukselle Theodoros-kirjeen merkittävintä antia ovat sen sisältämät kaksi lainausta ns. Salaisesta Markuksen evankeliumista. Tarkastelen Theodoros-kirjeen fyysistä ulottuvuutta luvussa 2, sisällöllistä ulottuvuutta luvussa 3 ja väitteitä Morton Smithin käsikirjoitukseen kätkemistä vihjeistä ja vitseistä luvussa 4. Fyysisen ulottuvuuden - käsikirjoituksen paperi, muste, kirja, jonka takasivuille käsikirjoitus on kopioitu ja käsiala - osalta totean joidenkin yksityiskohtien sopivan väärennöshypoteesiin, mutta asian ratkaisun olevan mahdotonta, sillä käsikirjoituksen olinpaikkaa ei tiedetä vuoden 1990 jälkeen. Carlsonin väitteet Theodoros-kirjeen ja Morton Smithin käsialojen välisistä yhtäläisyyksistä osoittautuvat huonoksi QDE-analyysin (Questioned Document Examination) soveltamiseksi. Sen sijaan Theodoros-kirjeen ja Morton Smithin käsialat sisältävät sellaisia "toistuvia eroavaisuuksia", joiden perusteella Theodoros-kirjeen kirjoittaja ei näytä olevan Smith. Epävarmuustekijänä on kuitenkin QDE-analyysin kyseenalainen soveltuvuus 1700-luvun käsikirjoituskopioiden aitouden arvioimiseen. Theodoros-kirjeen sisällöllisen ulottuvuuden osalta arvioin väitteitä tekstin sanaston frekvenssin ja eräiden ilmausten omituisuuksista. Carlsonin tukeutuminen Andrew H. Criddlen tutkimukseen Klemensin tuotannossa vain yhden kerran käytettyjen sanojen (hapax legomena) esiintymisestä ei ratkaise kysymystä tekstin kirjoittajasta, sillä uusimmat tilastotieteelliset tutkimukset eivät pidä menetelmää luotettavana. Väitteet ongelmallisista ilmauksista kirjeen tekstissä - Carlson esimerkiksi ehdottaa muotoilun "ja [nuorukainen] jäi hänen [Jeesuksen] luokseen siksi yöksi" (Theod. III.9) olevan ymmärrettävä ainoastaan englanninkielisessä muodossaan "spend the night with", joka on eufemismi seksuaaliselle kanssakäymiselle - perustuvat joko ylitulkintaan tai kaksoistandardeihin suhteessa muihin antiikin teksteihin. Useimmiten väärennöshypoteesi on yksinkertainen petitio principii: jotta tekstin voi lukea seksuaalisesti vihjailevana, täytyy sen olettaa olevan Morton Smithin väärentämä. Tämä on kuitenkin se väite, joka seksuaalisesti vihjailevalla lukutavalla halutaan osoittaa todeksi. Tarkastellessani väitteitä Morton Smithin kätkemistä vihjeistä vertaan Carlsonin käyttämää metodologiaa näiden löytämiseen tunnettuihin pseudotieteellisiin teoksiin. Luon kolmiosaisen teoreettisen metodologiamallin, joita pseudo(historia)tieteen tekijät hyödyntävät. "Vallaton pseudohistoriallinen metodi" sisältää 1) huonon kysymyksenasettelun, jossa vastaus on jo implisiittisesti läsnä, 2) havaintoilluusioon ajautumisen ja kaiken havaintoaineiston kääntämisen tukemaan hypoteesia, ja 3) vakaumuksen siitä, että kahden asian yhdistäminen toisiinsa osoittaa niiden kuuluvan luontaisesti yhteen, kun todennäköisyyden käsite on ensin hylätty. Havainnoin Carlsonin väärennöshypoteesissa lukuisia esimerkkejä tämän epätieteellisen lähetysmistavan soveltamisesta Theodoros-kirjeeseen, erityisesti liittyen Morton Smithin oletettuihin vihjeisiin. Carlson ei ole kiinnostunut väärennöksestä sinänsä vaan väärentäjän henkilöllisyydestä, ja tulkitsee Morton Smithin pikkutarkan työskentelyn Theodoros-kirjeen parissa olevan ansa ja Smithin lausunnot väärennössyytöksiin liittyen olevan kielellinen testi, joiden on toisaalta tarkoitus vaikeuttaa oleellisten kysymysten esittämistä (ansa) ja toisaalta testata Smithin älykkyyttä suhteessa muihin tutkijoihin (kielellinen testi). Lopulta Carlson yhdistelee toisiinsa liittymättömiä asioita yhteen konstruoidakseen esimerkiksi Morton Salt Company -vihjeen, jonka mukaan Morton Smith piilotti etunimensä Theodoros-kirjeeseen viittauksena paakkuuntumattomaan suolaan, joka on Morton Salt Companyn kehittämä. Tämänkaltaisen argumentin heikkoutta alleviivaan luomalla liitteessä 2 Jelly Roll Morton -vihjeen, jonka mukaan Morton Smith piilotti etunimensä Theodoros-kirjeeseen, mutta eri paikkaan kuin Morton Salt Company -vihje olettaa - tällaisia vihjeitä nokkela tutkija voisi tehtailla lisää vaikka kuinka paljon. Kokonaisuutena Theodoros-kirjeen väärennöshypoteesi ei näytä todennäköiseltä vaihtoehdolta. Erityisesti yrityksissä kohdentaa väärennössyytökset juuri Morton Smithiin on vakavia metodologisia puuttellisuuksia. Klemensin kirje on todennäköisesti peräisin antiikista, vaikka sen luonteen yksityiskohtia ei varsinaisesti arvioida tässä tutkielmassa.