Microsite occupancy and spatial structure of regeneration in three late-successional Norway spruce forests in northern Europe

A comparison of microsite occupancy and the spatial structure of regeneration in three areas of late-successional Norway spruce dominated forest. Pallas-Ylläs is understood to have been influenced only by small-scale disturbance; Dvina-Pinega has had sporadic larger-scale disturbances; Kazkim has been affected by fire. All spruce and birch trees with diameter at breast height (DBH) ?10 cm were mapped in five stands on 40 m x 400 m transects, and those with DBH < 10 cm on 2 or 4 m x 400 m subplots. Microsite type was inventoried at 1m intervals along the centre line and for each tree with DBH < 10 cm. At all study areas small seedlings (h < 0.3 m, DBH < 10 cm) preferentially occupied disturbed microsites. In contrast, spruce saplings (h ? 1.3 m, DBH <10 cm) at all study areas showed less, or no, preference. At Pallas-Ylläs spruce seedlings (h < 1.3 m, DBH < 10 cm) and saplings (h ? 1.3 m, DBH < 10 cm) exhibited spatial correlation at scales from 32-52 m. At Dvina-Pinega saplings of both spruce and birch exhibited spatial correlation at scales from 32-81 m. At Kazkim spatial correlation of seedlings and saplings of both species was exhibited over variable distances. No spatial cross-correlation was found between overstorey basal area (DBH ? 10 cm) and regeneration (h ? 1.3 m, DBH < 10 cm) at any study area. The results confirm the importance of disturbed microsites for seedling establishment, but suggest that undisturbed microsites may sometimes be more advantageous for long-term tree survival. The regeneration gap concept may not be useful in describing the regeneration dynamics of late-successional boreal forests.

Logic as the Universal Science : Bertrand Russell's Early Conception of Logic and Its Philosophical Context

Bertrand Russell (1872 1970) introduced the English-speaking philosophical world to modern, mathematical logic and foundational study of mathematics. The present study concerns the conception of logic that underlies his early logicist philosophy of mathematics, formulated in The Principles of Mathematics (1903). In 1967, Jean van Heijenoort published a paper, Logic as Language and Logic as Calculus, in which he argued that the early development of modern logic (roughly the period 1879 1930) can be understood, when considered in the light of a distinction between two essentially different perspectives on logic. According to the view of logic as language, logic constitutes the general framework for all rational discourse, or meaningful use of language, whereas the conception of logic as calculus regards logic more as a symbolism which is subject to reinterpretation. The calculus-view paves the way for systematic metatheory, where logic itself becomes a subject of mathematical study (model-theory). Several scholars have interpreted Russell s views on logic with the help of the interpretative tool introduced by van Heijenoort,. They have commonly argued that Russell s is a clear-cut case of the view of logic as language. In the present study a detailed reconstruction of the view and its implications is provided, and it is argued that the interpretation is seriously misleading as to what he really thought about logic. I argue that Russell s conception is best understood by setting it in its proper philosophical context. This is constituted by Immanuel Kant s theory of mathematics. Kant had argued that purely conceptual thought basically, the logical forms recognised in Aristotelian logic cannot capture the content of mathematical judgments and reasonings. Mathematical cognition is not grounded in logic but in space and time as the pure forms of intuition. As against this view, Russell argued that once logic is developed into a proper tool which can be applied to mathematical theories, Kant s views turn out to be completely wrong. In the present work the view is defended that Russell s logicist philosophy of mathematics, or the view that mathematics is really only logic, is based on what I term the Bolzanian account of logic . According to this conception, (i) the distinction between form and content is not explanatory in logic; (ii) the propositions of logic have genuine content; (iii) this content is conferred upon them by special entities, logical constants . The Bolzanian account, it is argued, is both historically important and throws genuine light on Russell s conception of logic.

Konstruktiivisen linjakkuuden perusteita etsimässä : Systemaattinen analyysi John Biggsin esittämistä yliopisto-opetuksen lähtökohdista

The aim of this study is to explore by systematic textual analysis the crucial conceptions of constructive alignment and to reconstruct the concept of constructive alignment and examine the relation between conceptual relationships in John Biggs’s texts. In this study, I have also analyzed the presuppositions of the concept of constructive alignment and its possible implications. The research material includes Biggs’s (1996b; 2003) article entitled Enhancing Teaching through Constructive Alignment and book entitled Teaching for Quality Learning at University. The primary purpose of the systematic textual analysis is to reconstruct concepts and gain access to a new or more profound understanding of the concepts. The main purpose of the constructive alignment is to design a teaching system that supports and encourages students to adopt a deep approach learning. At the center of the constructive alignment are two concepts: constructivism in learning and alignment in teaching. A tension was detected between these concepts. Biggs assumes that students’ learning activities are primed by the teaching. Because of this it is not important what the teacher does. At the same time he emphasizes that teaching interacts with learning. The teacher’s task is to support student’s appropriate learning activities. On the basis of the analysis, I conclude these conceptions are not mutually exclusive. Interaction between teaching and learning has an effect on student’s learning activities. The most essential benefit of the model of constructive alignment is that Biggs brings together and considers teaching at the same level with learning. A weakness of Biggs’s model relates to the theoretical basis and positions of the concept of constructive alignment. There are some conflicts between conceptions of epistemology in Biggs’s texts. In addition, Biggs writes about constructivism also as conceptions of epistemology, but doesn’t consider implications of that position or what follows or doesn’t follow from that commitment. On the basis of the analysis, I suggest that constructivism refers in Biggs’s texts rather to constructivism in learning than philosophical constructivism. In light of this study, constructive alignment doesn´t lead to philosophical constructivism. That’s why constructive alignment stays out of idealism. Biggs’s way of thinking about teachers possibility to confronting students’ misconceptions and evaluate and assess students’ constructions support a realist purpose in terms of philosophical stance. Realism does not drift toward general problems of relativism, like lack of criteria for assessing or evaluate these constructions.

Becoming a teacher: emerging teacher identity in mathematics teacher education

This research examines three aspects of becoming a teacher, teacher identity formation in mathematics teacher education: the cognitive and affective aspect, the image of an ideal teacher directing the developmental process, and as an on-going process. The formation of emerging teacher identity was approached in a social psychological framework, in which individual development takes place in social interaction with the context through various experiences. Formation of teacher identity is seen as a dynamic, on-going developmental process, in which an individual intentionally aspires after the ideal image of being a teacher by developing his/her own competence as a teacher. The starting-point was that it is possible to examine formation of teacher identity through conceptualisation of observations that the individual and others have about teacher identity in different situations. The research uses the qualitative case study approach to formation of emerging teacher identity, the individual developmental process and the socially constructed image of an ideal mathematics teacher. Two student cases, John and Mary, and the collective case of teacher educators representing socially shared views of becoming and being a mathematics teacher are presented. The development of each student was examined based on three semi-structured interviews supplemented with written products. The data-gathering took place during the 2005 2006 academic year. The collective case about the ideal image provided during the programme was composed of separate case displays of each teacher educator, which were mainly based on semi-structured interviews in spring term 2006. The intentions and aims set for students were of special interest in the interviews with teacher educators. The interview data was analysed following the modified idea of analytic induction. The formation of teacher identity is elaborated through three themes emerging from theoretical considerations and the cases. First, the profile of one s present state as a teacher may be scrutinised through separate affective and cognitive aspects associated with the teaching profession. The differences between individuals arise through dif-ferent emphasis on these aspects. Similarly, the socially constructed image of an ideal teacher may be profiled through a combination of aspects associated with the teaching profession. Second, the ideal image directing the individual developmental process is the level at which individual and social processes meet. Third, formation of teacher identity is about becoming a teacher both in the eyes of the individual self as well as of others in the context. It is a challenge in academic mathematics teacher education to support the various cognitive and affective aspects associated with being a teacher in a way that being a professional and further development could have a coherent starting-point that an individual can internalise.

John Searlen teoria tietoisuudesta

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus

Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.