Impact of agricultural market liberalization on food security in developing countries : a comparative study of Kenya and Zambia

This research investigates the impacts of agricultural market liberalization on food security in developing countries and it evaluates the supply perspective of food security. This research theme is applied on the agricultural sector in Kenya and in Zambia by studying the role policies played in the maize sub-sector. An evaluation of selected policies introduced at the beginning of the 1980s is made, as well as an assessment of whether those policies influenced maize output. A theoretical model of agricultural production is then formulated to reflect cereal production in a developing country setting. This study begins with a review of the general framework and the aims of the structural adjustment programs and proceeds to their application in the maize sector in Kenya and Zambia. A literature review of the supply and demand synthesis of food security is presented with examples from various developing countries. Contrary to previous studies on food security, this study assesses two countries with divergent economic orientations. Agricultural sector response to economic and institutional policies in different settings is also evaluated. Finally, a dynamic time series econometric model is applied to assess the effects of policy on maize output. The empirical findings suggest a weak policy influence on maize output, but the precipitation and acreage variables stand out as core determinants of maize output. The policy dimension of acreage and how markets influence it is not discussed at length in this study. Due to weak land rights and tenure structures in these countries, the direct impact of policy change on land markets cannot be precisely measured. Recurring government intervention during the structural policy implementation period impeded efficient functioning of input and output markets, particularly in Zambia. Input and output prices of maize and fertilizer responded more strongly in Kenya than in Zambia, where the state often ceded to public pressure by revoking pertinent policy measures. These policy interpretations are based on the response of policy variables which are more responsive in Kenya than in Zambia. According the obtained regression results, agricultural markets in general, and the maize sub-sector in particular, responded more positively to implemented policies in Kenya, than in Zambia, which supported a more socialist economic system. It is observed in these results that in order for policies to be effective, sector and regional dimensions need to be considered. The regional and sector dimensions were not taken into account in the formulation and implementation of structural adjustment policies in the 1980s. It can be noted that countries with vibrant economic structures and institutions fared better than those which had a firm, socially founded system.

Paradox between democracy and security- case study on Pakistan

Pro gradu-tutkielma tutkii demokratian ja turvallisuuden paradoksia Pakistanissa esitellen kuusi tekijää, jotka vaikuttavat kyseiseen paradoksiin. Näitä tekijöitä ovat historiallinen kehitys; eliittihallinto; taloudellinen kehitys; Pakistanin poliittisten tekijöiden demokratian eri määritelmät; opetuksen puuttuminen; ja valtataistelu hallituksen, armeijan, tiedustelupalvelun, oikeusjärjestelmän, poliittisten puolueiden sekä eri heimojen, uskonnollisten ja etnisten ryhmien välillä. Tutkimus tarkastelee myös sitä miten nämä tekijät vaikuttavat demokratian kehitykseen Pakistanissa. Keskeinen argumentti on, että länsimainen demokratia ei esiinny eikä toimi Pakistanissa vallitsevissa oloissa, etenkin historiallisen kehityksen ja ulkoisen turvallisuuden takia. Pro gradu-tutkielma käyttää sekundäärisiä lähteitä, kuten kirjoja, artikkeleita, maaraportteja, kommentaareja sekä omiin kokemuksiin perustuvia havaintoja Pakistanin matkalta 2010-2011. Keskeiset teoriat gradussa ovat Guillermo O’ Donnelin delegaattidemokratia sekä Duncan McCargon eliittihallintoteoria, jotka yhdessä selittävät historiallista kehitystä ja eliittihallinnon dynamiikkaa, mitkä johtavat paradoksiin. Kautta historian armeija on hallinnut Pakistania, ja siviilihallinto on ainoastaan neljä kertaa onnistunut olemaan vallassa, mutta silloinkin siviilihallinto päättyi korruptioväitteisiin tai armeijan vallankaappaukseen. Armeijahallinnoille on luonteenomaista hyvät suhteet USA:n, positiivinen taloudellinen kehitys ja vakaus, kun taas siviilihallinnot ovat epävakaita ja korruptoituneita. Tämä kehitys on paradoksin tausta, joka rakentuu turvallisuuspoliittisen tilanteen pohjalle eli hallitusten ja muiden tekijöiden yritykseen löytää vastapaino Intian uhalle. Tämä on ollut keskeinen huoli kelle tahansa poliittiselle päättäjälle itsenäisyydestä lähtien. Loputon valtataistelu eri poliittisten tekijöiden kesken sekä eliittihallinto pitävät yllä paradoksia, koska eliitit ovat kiinnostuneempia oman valtansa säilyttämisestä kuin kansan tahdon huomioonottamisesta. Koska valtaosa ihmisistä ei ole koulutettuja, he ovat paljolti kiinnostuneita omasta selviytymisestään, ja tämän takia sekä kansa että eliitit suosivat armeijahallintoa, koska se tuo vakautta ja taloudellista kehitystä. Sen vuoksi vallitsevissa oloissa demokratian tulevaisuus Pakistanissa näyttää huonolta, koska liberaalidemokratian vaatimukset eivät täyty puoliksi vapaan oikeussysteemin, puoliksi vapaan lehdistön, valtavan korruption ja monien ihmisoikeusloukkauksien takia unohtamatta armeijan ja tiedustelupalvelun sekaantumista siviilihallintoon.