Luce Irigaray's Philosophy of Feminine Being : Body, Desire and Wisdom

Luce Irigaray is a Belgian-born philosopher, psychoanalyst and linguist. Irigaray s concept of woman is crucial for understanding her own work but also for examining and developing the theoretical and methodological basis of feminist theory. This thesis argues that, ultimately, Irigaray s exploration of woman s being challenges our traditional notion of philosophy as a neutral discourse and the traditional notion of ourselves as philosophizing persons or human beings. However, despite its crucial role, Irigaray s idea of woman still lacks a comprehensive explication. This is because the discourse of sexual difference is blurred by the ideas of essentialism and biologism. --- Irigaray s concept of woman has been interpreted and criticized from the perspectives of metaphysical essentialism, strategic essentialism, realist essentialism and deconstructionism. This thesis argues that a reinterpretation is necessary to account for Irigaray s claims about the the traditional woman , mimesis, the specificity of the feminine body, feminine expression and sexual difference. Moreover, any reading should account for the differences between women and avoid giving a prescriptive function to the essence of woman. --- My thesis develops a new interpretation of Irigaray s concept of woman on the basis of the phenomenology of the body. It argues that Irigaray s discourse on woman can and must be understood by an idea of existential style. Existential style is embodied, affective and spiritual and it is constituted in relation to oneself, to others and to the world. It is temporal, it evolves and changes but preserves its open unity in its transformations. Stylistic unities, such as femininity or philosophy, are constituted in and by the singulars. -- This study discusses and analyses feminine existential style as a central theme and topic of Irigaray s works and shows how her work operates as a primary and paradigmatic example of the feminine style. These tasks are performed by studying the mimetic positions available for women and by explicating the phenomenological background of Irigaray s conceptions of the philosophical method, and the lived, expressive and affective body. The critical occupation and transformation of these mimetic positions, the inquiry into the first-person pre-discursive experience, and the cultivation of feminine expressivity open up the possibility of becoming a woman writer, a woman lover and a woman philosopher. The appearance of these new feminine figures is a precondition for the realization of sexual difference. So Irigaray opens up the possibility of sexual difference by instituting and constituting a feminine subject of love and wisdom, and by problematizing the idea of a neutral and absolute subject.

Käsitteellisestä ruumiilliseen, sitaatiosta paikkaan - maalaustaide ja nykytaiteen historia

The dissertation "From Conceptual to Corporeal, from Quotation to Site: Painting and History of Contemporary Art" explores the state of painting in contemporary art and art theory since the 1960s. The purpose of the study is to re-consider the dominant "end of painting" -narrative in contemporary art history, which goes back to the modernist ideology of painting as a reductive, medium-specific form of art. Drawing on Michel Foucault´s concepts of discursive formation and archive, as well as Jean-Luc Nancy´s post-phenomenological philosophy on corporeality, I suggest that contemporary painting can be redefined as a discursive-sensuous practice. Instead of seeing painting as obsolete or over as an avantgarde art genre, I show that there have been alternative, neo-avantgardist ways of defining painting since the end of the 1960s, such as French artist Daniel Buren´s early writings on painting as "theoretical practice". Consequently, the tendency of the canonical Anglo-American contemporary art narratives to underestimate the historical and institutional codes of art can be questioned. This tendency can be seen, for example, in Rosalind Krauss´s influential theory on index. The study also reflects the relations between conceptual art and painting since the 1960s and maps recent theories of painting, which re-examine the genre´s possibilities after the modernist rhetoric. Concepts of "flatbed", "painting in the extended field", "as painting" and so on are compared critically with the idea of painting as discursive practice. It is also shown that the issues in painting arise from the contemporary critical art debate while the dematerialisation paradigm of conceptual art has dissolved. The study focuses on the corporeal-material-sensuous -cluster of meanings attached to painting and searches for its avantgardist possibilities as redefined by postfeminist and post-phenomenological discourse. The ideas of hierarchy of the senses and synesthesia are developed within the framework of Jean-Luc Nancy´s and Luce Irigaray´s thought. The parameters for the study have been Finnish painting from 1990 to 2002. On the Finnish art scene there has been no "end of painting" ideology, strictly speaking. The mythology and medium-specificity of modernism have been deconstructed since the mid-1980s, but "the archive" of painting, like themes of abstraction, formalism and synesthesia have been re-worked by the discursive practice of painting, for example, in the works of Nina Roos, Tarja Pitkänen-Walter and Jussi Niva.

Tule, rakkaani! : Naisen ja miehen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa

Tutkin väitöskirjassani naisen ja miehen välistä rakkautta ja naisen ja miehen välisen rakkauden kuvauksia kirjallisuudessa ranskalaisen filosofin Luce Irigarayn samuuden järjestyksen kritiikin ja sukupuolieron etiikan valossa. Osoitan ensinnäkin, kuinka Platonin Pidoissa, Percy Bysshe Shelleyn Epipsychidionissa (1821) ja Barbara Cartlandin Liekehtivässä lumessa (1975) kuvataan rakkautta kahden rakastavaisen yhteensulautumiseksi - tutkin millaisia haltuunottamisen ja sulauttamisen muotoja rakastavaisten välillä näissä teoksissa tulee esille. Toiseksi osoitan, kuinka Laulujen laulussa, Dian kreivittären 1100-luvulla kirjoittamassa lyriikassa ja Guillevicin runokokoelmasta Trouées (1981) löytyvässä sikermässä Ylistyslaulu kuvataan rakkautta kahden toisiinsa palautumattoman rakastavaisen väliseksi suhteeksi - syvennyn näistä teoksista löytyviin kuvauksiin toista ihmettelevästä kohtaamisesta, toisen huomioonottavasta puhuttelemisesta ja toista hyväilevästä koskettamisesta. Tutkimukseni keskiössä on siis rakastavaisten välinen etiikka eli kysymykset siitä, kuinka rakastavaisten välinen suhde voisi toteutua ilman että kumpikaan pyrkisi haltuunottamaan toista. Objektivoivan analyysin sijaan tutkimusmenetelmänäni on rakkaudellinen vuoropuhelu niin valitsemieni kaunokirjallisten teosten kuin Irigarayn filosofiankin kanssa. Seuraan tässä Irigarayn ja toisen ranskalaisen ajattelijan Hélène Cixous'n työskentelytapoja - heidän mukaansa pysähtyvä ja kuulosteleva asenne on pyrkivää ja tarttuvaa otetta hedelmällisempi niin inhimillistä toista kuin kirjallistakin toista lähestyttäessä, sillä sen avulla toinen voi säilyttää liikkuvuutensa, arvaamattomuutensa ja vapautensa. Työni tulokset ovat johtopäätösten sijaan avauksia. Jatkan tutkimuksessani Irigarayn työtä ulottamalla hänen samuuden järjestyksen kritiikkinsä ja sukupuolieron etiikan hahmottelunsa kirjallisuudentutkimuksen alueelle. Irigarayta seuraten ajattelen uudelleen naisen ja miehen, henkisen ja ruumiillisen, aistimellisen ja transsendentaalisen välisiä suhteita. Tehtävänämme ei ole muodostaa rakkauden teoriaa tai rakastavaisten välisen etiikan ohjelmaa, vaan tutkia mitä etiikka merkitsee ja voisi merkitä rakkauden alueella.

Lumometsän syli : Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923

Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.