Rossijskaja Karelija i karely v imperskoi politike Rossii, 1905-1917

Russian Karelians were one of the small peasant nations of the Russian Empire that began to identify themselves as nations during the late imperial period. At that historical moment Russian Karelia fell between an economically undeveloped empire and the rapidly modernizing borderland of Finland. The economic and cultural lure of Finland drew Karelians into the Finnish camp. This attraction was seen as a challenge to Russia and influenced the straggle between Russia and Finland for the Karelians. This struggle was waged from 1905 to 1917. This work is focused on the beginning stage of the struggle, its various phases, and their results. The confrontation extended into different dimensions (economic, political, ideological, church and cultural politics) and occurred on two levels: central and regional. Countermeasures against local nationalisms developed much earlier both in Russia and in other empires for use were also used in the Russian Karelian case. Economic policies were deployed to try to make relations with Russia more alluring for Karelians and to improve their economic condition. However, these efforts produced only minimal results due to the economic weakness of the empire and a lack of finances. Fear of the economic integration of the Karelians and Finns, which would have stimulated the economy of the Karelia, also hindered these attempts. The further development of the Orthodox Church, the schools and the zemstvos in Karelia yielded fewer results than expected due to the economic underdevelopment of the region and the avoidance of the Finnish language. Policizing measures were the most successfull, as all activities in Russian Karelia by the Finns were entirely halted in practice. However, the aspiration of Russian Karelians to integrate their home districts with Finland remained a latent force that just waited for an opportunity to push to the surface again. Such a chance materialized with the Russian revolution. The Karelian question was also a part of Russian domestic political confrontation. At the and of the 1800s, the Russian nationalist right had grown strong and increasingly gained the favor of the autocracy. The right political forces exploited the Karelian question in its anti-Finnish ideology and in its general resistance to the national emancipation of the minority peoples of Russia. A separate ideology was developed, focusing on the closeness of Karelians to the "great Russian people." Simultaneously, this concept found a place in the ultramonarchist myth of the particularly close connection between the people and tsar that was prominent in the era of Nicholas II. This myth assigned the Karelians a place amongst the "simple people" faithful to the tsar.

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

"You must trust somebody" : Valtio, liberalismi ja sotatarviketeollisuus Britanniassa 1884-1905

Tutkielmassa on tarkasteltu Britannian sotilasviranomaisten ja maan sotatarviketeollisuuden välisiä suhteita vuosina 1884-1905. Kiihtyvän kilpavarustelun myötä Britannian sotilasbudjetit kasvoivat nopeasti, mikä johti maan sotatarviketeollisuuden saamien tilausten määrän nopeaan kasvuun samalla kun tuotteiden teknologinen kehitys oli nopeaa. Sotilasmenojen nopea kasvu antoi sotamateriaalihankinnoista vastaaville viranomaisille mahdollisuuden vaikuttaa yksityisen teollisuuden kehitykseen. Keskittämällä tilaukset vain luotettavina pitämilleen yrityksille viranomaiset loivat näiden kanssa puolivirallisia yhteistyösuhteita ja edistivät samalla voimakkaasti alan keskittymistä. Toisaalta muutamien suuryritysten hallitsemasta sotatarviketuotannosta muodostui yksi niistä harvoista teollisuuden aloista, joilla Britannian nopeasti kasvavat kilpailijat eivät pystyneet ohittamaan sitä enempää tuotteiden teknologisessa tasossa kuin markkinaosuuksien suuruudessakaan. Tiettyjen yritysten suosimisen taustalla ei ollut vain maanpuolustuksen kannalta rationaalinen pyrkimys hankkia riittävän laadukasta ja kehittynyttä sotamateriaalia, vaan asiaan vaikutti myös upseerien ja sotilasministeriöiden siviilivirkamiesten perinteiset aristokraattiset ajattelu- ja toimintamallit. Taloudellisen liberalismin hengessä tapahtuneet pyrkimykset uudistaa hankintamenettelyä vastaamaan enemmän vapaan kilpailun ja taloudellisuuden ihanteita jäivät yleensä tuloksettomiksi. Sotamateriaalihankintoihin liittyvä päätöksenteko vaati suurta asiantuntemusta, mikä johti sotaministeriön ja amiraliteetin virkamiesten vaikutusvallan kasvamiseen. Sotateollisuuden laajeneminen kytkeytyy läheisesti 1900-luvun alussa Britannian yhteiskunnallisessa elämässä tapahtuneeseen muutokseen, jota yleensä on luonnehdittu laissez fairen lopuksi. Jo 1880-luvulla alkaneella puuttumisellaan yksityisten sotateollisuusyritysten kehitykseen viranomaiset olivat alkaneet harjoittaa suunniteltua teollisuuspolitiikkaa, jonka tuloksena syntynyt puolivirallinen sotilasteollinen sektori oli aatteellisesti liberaaliin yhteiskuntaan soveltumaton ilmiö. Aseteollisuudessa Britannian valtio oli siten joutunut ensimmäisen kerran läheiseen vuorovaikutussuhteeseen modernien suuryritysten kanssa. Kytkentä, joka 1900-luvun kuluessa levisi yhä uusille aloille samalla kun valtion roolia talouselämässä alettiin vahvistaa. Tutkimuksen varsinaisen lähdemateriaalin muodostavat Britannian parlamentin pöytäkirjat ja sen komiteoiden raportit Niiden ohella on käytetty päätöksien tekemiseen osallistuneiden tai niihin vaikuttamiseen pyrkineiden poliitikkojen ja sotilaiden painettuja puheita, kirjekokoelmia, päiväkirjoja ja muistelmia sekä eräitä aikakauden historiaa koskevia dokumenttikokoelmia ja tilastojulkaisuja. Oleellista valaistusta asiaan tuovat osaltaan aikalaisten kirjoittamat teokset sekä lehdistö, joista kuvastuu ajalle ominainen ajattelutapa. Aihetta suoranaisesti koskevaa, tieteellisen tutkimusten kriteerit täyttävää aikaisempaa tutkimusta on vähän, mutta aihetta sivuavien tutkimusten määrä on erittäin suuri. Sotamateriaalihankintoja ja niiden taustalla olevia syitä voidaan tarkastella niin talous-, sota- aate-, kuin poliittisen historiankin näkökulmista, mutta yksinään mikään niistä ei ole riittävä tämän tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta. Siten tutkielmaa varten on perehdytty laajasti aikakautta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen.

The Development of the Concept of Music Education in Estonian Kindergartens, 1905-2008 : a Historical–Critical Overview

The dissertation focuses on the development of music education in Estonian kindergartens and the factors influencing it, analysed in the historical perspective relying on post-positivist paradigm. The study is based on the factors and subjects’ views on kindergarten music education from 1905 to 2008, recorded in written sources or ascertained by means of questionnaire and interview. The dissertation deals with music’s functions, music education in retrospective, factors influencing child’s musical aptitude and development and teacher’s role in it through the prism of history. The formation of Estonian kindergarten music education and the phenomenon of its development have been researched by stages: the first manifestations of music in kindergarten in 1905 - 1940; the formation of the concept of music education in 1941 - 1967 and the application of a unified system in 1968 - 1990. The work also outlines innovative trends in music education at the end of the last millennium and the beginning of this century, in 1991 - 2008. The study relies on a combined design and an analysis of historical archival material and empirical data. The empirical part of the study is based on the questionnaire (n=183) and interviews (n=18) carried out with kindergarten music teachers. The data has been analysed using both qualitative and quantitative methods. The subject of the research is the content and activity types of kindergarten music education and the role of music teacher in their implementation. The study confirmed that fundamental changes took place in Estonian kindergarten music education due to the change in political power in the 1940s. Following the example of the Soviet system of education, music in kindergarten became an independent music educational orientation and the position of a professionally trained music teacher was established (1947). It was also confirmed that in the newly independent Estonian Republic under the influence of innovative trends a new paradigm of music education arose from the traditional singing-centred education towards the more balanced use of music activity types (attaching importance to the child-centred approach, an increase in the number and variety of activity types). The most important conclusions made in the dissertation are that there has been improvement and development deriving from contemporary trends in the clear concept that has evolved in Estonian kindergarten music education over a century; professionally trained music teachers have had a crucial role in shaping it; and kindergarten music education is firmly positioned as a part of preschool education in Estonian system of education. Key words: early childhood music education, history of music education, kindergarten music education, early childhood music teachers

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.

Helsingin metropolialueen maisemaekologiset muutokset vuosina 1955-2009

Landscape is shaped by natural environment and increasingly by human activity. In landscape ecology, the concept of landscape can be defined as a kilometre-scale mosaic formed by different land-use types. In Helsinki Metropolitan Region, the landscape change caused by urbanization has accelerated after the 1950s. Prior to that, the landscape of the region was mainly only shaped by agriculture. The goal of this study was in addition to describing the landscape change to discuss the factors impacting the landscape change and evaluate thelandscape ecological impacts of the change. Three study areas at different distances from Helsinki city centre were chosen in order to look at the landscape change. Study areas were Malmi, Espoo and Mäntsälä regions representing different parts of the urban-to-rural gradient in 1955, 1975, 1990 and 2009. Land-use of the maps was then digitized into five classes: agricultural lands, semi-natural grasslands, built areas, waters and others using GIS methods. First, landscape change was studied using landscape ecological indices. Indices used were PLAND i.e. the proportions of the different land-use types in the landscape; MPS, SHEI and SHDI which describe fragmentation and heterogeneity of the landscape; and MSI and ED which are measures of patch shape. Second, landscape change was studied statistically in relation to topography, soil and urban structure of the study areas. Indicators used concerning urban structure were number of residents, car ownership and travel-related zones of urban form which indicate the degree of urban sprawl within the study areas. For the statistical analyses, each of the 9.25 x 9.25 km sized study areas was further divided into grids with resolution of 0.25 x 0.25 kilometres. Third, the changes in the green structure of the study areas were evaluated. The landscape change reflected by the proportions of the land-use types was the most notable in Malmi area where a large amount of agricultural land was developed from 1955 to 2009. The proportion of semi-natural grasslands also showed an interesting pattern in relation to urbanization. When urbanization started, a great number of agricultural lands were abandoned and turned into semi-natural grasslands but as the urbanization accelerated, the number of semi-natural grasslands started to decline because of urban densification. Landscape fragmentation and heterogeneity were the most widespread in Espoo study area which is not only because of the great differences in relative heights within the region but also its location in the rural-urban fringe. According to the results, urbanization induced agricultural lands to be more regular in shape both spatially and temporally whereas for built areas and semi-natural grasslands the impact of urbanization was reverse. Changes in landscape were the most insignificant in the most rural study area Mäntsälä. In Mäntsälä, built area per resident showed the greatest values indicating a widespread urban sprawl. The values were the smallest in highly urbanized Malmi study area. Unlike other study areas, in Mäntsälä the proportion of developing land in the ecologically disadvantageous cardependent zone was on the increase. On the other hand, the green structure of the Mäntsälä study area was the most advantageous whereas Malmi study area showed the most ecologically disadvantageous structure. Considering all the landscape ecological criteria used, the landscape structure of Espoo study area proved to be the best not least because of the great heterogeneity of its landscape. Thus the study confirmed the previous results according to which landscape heterogeneity is the most significant in areas exposed to a moderate human impact.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.

Roudan muodostumisesta ja esiintymisestä Suomessa vuosina 1955-1975

Engl. summary: On the formation and occurrence of soil frost in Finland 1956 to 1975

Rauhan atomi, sodan koodi : Suomalaisen atomivoimaratkaisun teknopolitiikka 1955-1970

This dissertation investigates the atomic power solution in Finland between 1955 - 1970. During these years a national arrangement for atomic energy technology evolved. The foundations of the Finnish atomic energy policy; the creation of basic legislation and the first governmental bodies, were laid between 1955 - 1965. In the late 1960's, the necessary technological and political decisions were made in order to purchase the first commercial nuclear reactor. A historical narration of this process is seen in the international context of "atoms for peace" policies and Cold War history in general. The geopolitical position of Finland made it necessary to become involved in the balanced participation in international scientific-technical exchange and assistive nuclear programs. The Paris Peace Treaty of 1947 categorically denied Finland acquisition of nuclear weapons. Accordingly, from the "Geneva year" of 1955, the emphasis was placed on peaceful purposes for atomic energy as well as on the education of national professionals in Finland. An initiative for the governmental atomic energy commission came from academia but the ultimate motive behind it was an anticipated structural change in the supply of national energy. Economically exploitable hydro power resources were expected to be built within ten years and atomic power was seen as a promising and complementing new energy technology. While importing fuels like coal was out of the question, because of scarce foreign currency, domestic uranium mineral deposits were considered as a potential source of nuclear fuel. Nevertheless, even then nuclear energy was regarded as just one of the possible future energy options. In the mid-1960 s a bandwagon effect of light water reactor orders was witnessed in the United States and soon elsewhere in the world. In Finland, two separate invitations for bids for nuclear reactors were initiated. This study explores at length both their preceding grounds and later phases. An explanation is given that the parallel, independent and nearly identical tenders reflected a post-war ideological rivalry between the state-owned utility Imatran Voima and private energy utilities. A private sector nuclear power association Voimayhdistys Ydin represented energy intensive paper and pulp industries and wanted to have free choice instead of being associated themselves with "the state monopoly" in energy pricing. As a background to this, a decisive change had started to happen within Finnish energy policy: private and municipal big thermal power plants became incorporated into the national hydro power production system. A characteristic phenomenon in the later history is the Soviet Union s effort to bid for the tender of Imatran Voima. A nuclear superpower was willing to take part in competition but not on a turnkey basis as Imatran Voima had presumed. As a result of many political turns and four years of negotiations the first Finnish commercial light water reactor was ordered from the East. Soon after this the private nuclear power group ordered its reactors from Sweden. This work interprets this as a reasonable geopolitical balance in choosing politically sensitive technology. Conceptually, social and political dimensions of new technology are emphasised. Negotiations on the Finnish atomic energy program are viewed as a cooperation and a struggle, where state-oriented and private-oriented regimes pose their own macro level views and goals (technopolitical imaginaries) and defend and advance their plans and practical modes of action (schemata). Here, not only technologists but even political actors are seen to contribute to technopolitical realisations.