Certainty or Faith? Arendt's and Merleau-Ponty's Critique of Cartesian Foundationalism

Epistemological foundationalism has for centuries attempted to unify all scientific inquiry into the context of one grand science, the first philosophy. One of the most important tasks of this tradition has been to ground all knowledge on absolutely certain foundations. In this master s thesis I ask the following question: To what extent and under what conditions is it possible to achieve absolute certainty in the sense of the attempts of Cartesian foundationalism? By examining how the 20th century philosophers, Edmund Husserl (1859-1938), Hannah Arendt (1906-1975) and Maurice Merleau-Ponty (1908-1961) interpret the epistemological methodology of René Descartes, I claim that the Cartesian achievement of absolute certainty rests on the implicit presupposition of an epistemologically prior form of faith in the world and trust (pistis) in other conscious beings. I show that knowledge is possible only within the context of a common world that is inhabited by several conscious beings that share a common linguistic system. This threefold element is shown to be the bedrock condition for any kind of philosophical inquiry. The main literature sources for this thesis are The Life of the Mind by Hannah Arendt, Le Visible et l invisible by Maurice Merleau-Ponty, Meditationes de Prima Philosophiae by René Descartes and Erfahrung und Urteil by Edmund Husserl.

Kaksi perspektiiviä Etykiin: Viro suomalaisten ja ruotsinvirolaisten lehtien silmin 1973-1975

Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.

E. G. Gulinin ekumeeninen työ ja ajattelu

This study explores ecumenical activity of professor and bishop E. G. Gulin (1893 1975). Gulin was one of the key figures in the Finland s Evangelical Lutheran Church during the twentieth century. He was also one of the leading persons who imported ecumenical influences from abroad. However, unlike other churches, the Church of Finland did not recognise his importance. For example, in the 1950s Gulin was seen by the Anglicans as a future archbishop for the Evangelical Lutheran Church of Finland. Gulin s career as an ecumenist can be divided to three parts. Between 1917 and 1929, Gulin learned ecumenical working methods in Finland s World Student Christian Federation. He had a background in the revivalist movement, and his parents supported him in his studies. The Evangelical Lutheran Church did not originally play a major role for Gulin, although he was a member. Between 1930 and 1944, Gulin had more and more responsibility as a leading ecumenist in Finland. He became a member of Finland s ecumenical board, Yleiskirkollinen toimikunta. During the Second World War Gulin tried to solicit assistance for Finland s war effort at theological conferences, where Finnish theologians often discussed cooperation among Christians. A third period started in 1945, when Gulin became the bishop of Tampere. His new status in the Evangelical Lutheran Church placed him in a challenging position in ecumenical questions. He had responsibility for inter-church aid in Finland. He also participated in the World Council of Churches (WCC) assemblies in Evanston in 1954 and in New Delhi in 1961. Gulin s role was quite insignificant in those meetings. Closely related to Gulin s texts about ecumenism is kokemus, experience. Gulin wrote about his ecumenical experience or ekumeeninen kokemus. He believed that it was vital for the churches to appreciate their own experiences, since experience was the basis for further development. Yet Gulin mentioned very little about Christian dogma. The main reason seems to have been that he did not believe that a union between churches could be built on dogma.

Tuloverotuksen reaalinen muuttuminen Suomessa : Kuusikymmentä vuotta verojen vuoristorataa

The study seeks to find out whether the real burden of the personal taxation has increased or decreased. In order to determine this, we investigate how the same real income has been taxed in different years. Whenever the taxes for the same real income for a given year are higher than for the base year, the real tax burden has increased. If they are lower, the real tax burden has decreased. The study thus seeks to estimate how changes in the tax regulations affect the real tax burden. It should be kept in mind that the progression in the central government income tax schedule ensures that a real change in income will bring about a change in the tax ration. In case of inflation when the tax schedules are kept nominally the same will also increase the real tax burden. In calculations of the study it is assumed that the real income remains constant, so that we can get an unbiased measure of the effects of governmental actions in real terms. The main factors influencing the amount of income taxes an individual must pay are as follows: - Gross income (income subject to central and local government taxes). - Deductions from gross income and taxes calculated according to tax schedules. - The central government income tax schedule (progressive income taxation). - The rates for the local taxes and for social security payments (proportional taxation). In the study we investigate how much a certain group of taxpayers would have paid in taxes according to the actual tax regulations prevailing indifferent years if the income were kept constant in real terms. Other factors affecting tax liability are kept strictly unchanged (as constants). The resulting taxes, expressed in fixed prices, are then compared to the taxes levied in the base year (hypothetical taxation). The question we are addressing is thus how much taxes a certain group of taxpayers with the same socioeconomic characteristics would have paid on the same real income according to the actual tax regulations prevailing in different years. This has been suggested as the main way to measure real changes in taxation, although there are several alternative measures with essentially the same aim. Next an aggregate indicator of changes in income tax rates is constructed. It is designed to show how much the taxation of income has increased or reduced from one year to next year on average. The main question remains: How aggregation over all income levels should be performed? In order to determine the average real changes in the tax scales the difference functions (difference between actual and hypothetical taxation functions) were aggregated using taxable income as weights. Besides the difference functions, the relative changes in real taxes can be used as indicators of change. In this case the ratio between the taxes computed according to the new and the old situation indicates whether the taxation has become heavier or easier. The relative changes in tax scales can be described in a way similar to that used in describing the cost of living, or by means of price indices. For example, we can use Laspeyres´ price index formula for computing the ratio between taxes determined by the new tax scales and the old tax scales. The formula answers the question: How much more or less will be paid in taxes according to the new tax scales than according to the old ones when the real income situation corresponds to the old situation. In real terms the central government tax burden experienced a steady decline from its high post-war level up until the mid-1950s. The real tax burden then drifted upwards until the mid-1970s. The real level of taxation in 1975 was twice that of 1961. In the 1980s there was a steady phase due to the inflation corrections of tax schedules. In 1989 the tax schedule fell drastically and from the mid-1990s tax schedules have decreased the real tax burden significantly. Local tax rates have risen continuously from 10 percent in 1948 to nearly 19 percent in 2008. Deductions have lowered the real tax burden especially in recent years. Aggregate figures indicate how the tax ratio for the same real income has changed over the years according to the prevailing tax regulations. We call the tax ratio calculated in this manner the real income tax ratio. A change in the real income tax ratio depicts an increase or decrease in the real tax burden. The real income tax ratio declined after the war for some years. In the beginning of the 1960s it nearly doubled to mid-1970. From mid-1990s the real income tax ratio has fallen about 35 %.

Kämpän kotihengetär vai hyvä jätkä? : Pohjois-Suomen kämppäemännät ja sukupuolen merkitys kämppäelämässä 1945-1975

Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Suomen savottakämpillä vuosien 1945 1975 välillä työskennelleitä kämppäemäntiä. Kämppäemännät toimivat metsätyöntekijöiden yhteisasunnoissa ruuanlaittajina ja siivoojina. Savottakämpille alettiin palkata kokkeja 1900-luvun alussa ja 1930-luvulta eteenpäin puutavarayhtiöt alkoivat huolehtia heidän palkkaamisestaan. Yhtiöiden palkkaamien ruuanlaittajien ammattinimikkeesi vakiintui kämppäemäntä. Kämppämajoitus väheni 1970-luvun myötä kun metsätyössä siirryttiin työntekijöiden kotikuljetuksiin. Pohjois-Suomessa kämppätyömaita ja kämppäemäntiä oli kuitenkin 1980-luvun lopulle asti. Kämppäemännät työskentelivät maskuliinisella metsäalalla kämppäyhteisöjen ainoina naisina. Tutkielmassa kysytäänkin, minkälaisia käsityksiä ja määritelmiä kämppäemännyyteen yhdistettiin ja miten kämppäemännän sukupuoli näkyy näissä määritelmissä. Lisäksi kysytään, minkälaisina kämpän sisäiset sukupuolten väliset suhteet näyttäytyivät. Tarkastelussa hyödynnetään Yvonne Hirdmanin sukupuolijärjestelmän käsitettä. Tutkimuskysymyksiä lähestytään kolmesta näkökulmasta: Ensin tarkastellaan, miten kämppäemännyyttä määritellään aikalaiskirjallisuudessa. Tässä tarkastelussa tärkeimpänä lähdeaineistona toimivat kämppäemännille suunnatut oppaat. Toiseksi tarkastellaan, miten kämppäemäntinä toimineet naiset vastasivat näihin määritelmiin ja minkälaiseksi he kokivat kämpillä vallinneet sukupuolten väliset suhteet. Kolmanneksi kuvataan, mitä savottakämpillä majoittuneet metsäalalla toimineet miehet näkivät hyvän kämppäemännän ominaisuuksiksi ja minkälaisiksi he kokivat emännän aseman kämppäyhteisössä. Kahden viimeisen näkökulman lähdeaineistona toimii muistitietoaineisto. Kämppäemännät toimivat savottakämpillä erilaisten odotusten ristipaineessa. Kämppäemännän oppaat määrittelevät heidän roolinsa feminiiniseksi ja äidilliseksi. Ne luovat kämppäemännän työstä naisten yhteiskunnallisen roolin mukaista määrittelemällä kämpän kodiksi ja emännän sen hengettäreksi, joka huolehtii miesten hyvinvoinnista. Kämpillä majoittuneet miehet sen sijaan arvostavat kämppäemäntää, joka on rempseä ja huumorintajuinen. Kämppäemännän kuului sopeutua kämpän maskuliiniseen kulttuuriin, mikä onnistui parhaiten osallistumalla sen huumoriin. Kämpän sukupuolijärjestelmä perustui sukupuolitettuun työnjakoon ja kämppätilan sukupuolenmukaiseen jakamiseen. Kämpän keittiö ja emännän huone olivat naisille kuuluvaa yksityisaluetta, josta oltiin yhteydessä miesten puolelle vain tarjoiluluukun välityksellä. Sukupuolten erillään pitämistä perusteltiin kämppäemännän suojelemisella, mutta sen tavoitteena oli myös estää sukupuolisuhteiden syntyminen kämpän miesten ja kämppäemännän välille. Kämppäemäntä olikin virallisesti rauhoitettu ja emännän koskemattomuudesta huolehtiminen oli kämppäyhteisön vastuulla. Kämppäelämässä syntyi kuitenkin seurustelusuhteita ja mahdollisesti myös sukupuolisuhteita. Näistä ei kuitenkaan mielellään kerrota haastatteluissa. Myös seksuaalista häirintää esiintyi. Kämppäemännät kuitenkin korostavat miesten kunnioittavaa suhtautumista heihin. He korostavat, etteivät sukupuolten väliset suhteet olleet ongelmallisia ja painottavat omaa sukupuolimoraaliaan. Kämppäemännät näkevät itsensä kämppäyhteisön jäsenenä, eivätkä halua puhua pahaa muusta yhteisöstä. Vaikeita tilanteita kuvatessaan he korostavat omaa aktiivisuuttaan ja selviytymistään. Kämppäemännät luovat itsestään kuvaa selviytyjinä ja vahvoina naisina.

”Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan” – Eduskunnan hajottaminen ja Liinamaan virkamieshallitus 1975

Tutkimus tarkastelee tapahtumaketjua, joka johti Kalevi Sorsan enemmistöhallituksen eroon, eduskunnan hajottamiseen sekä Keijo Liinamaan virkamieshallituksen muodostamiseen kesäkuussa 1975. Lähtökohtana on tarkastella sitä, miksi eduskunta hajotettiin ja poliittisen hallituksen tilalle muodostettiin virkamieshallitus sekä, millainen oli sen kokoonpano ja mitä se sai toimikaudellaan aikaan. Sorsan enemmistöhallitus hajosi poliittisiin erimielisyyksiin ja sisäiseen toimintakyvyttömyyteen. Taustalla oli myös Suomen taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen ja presidentti Kekkosen tyytymättömyys hallituksen toimintaan. Hallituspuolueiden edustajat pyysivät presidentiltä eroa ja samalla eduskunnan hajottamista. Kekkonen myönsi eron ja määräsi ennenaikaiset eduskuntavaalit pidettäväksi syyskuussa 1975. Hajotuskäskyä ei lopulta tarvinnut antaa, koska eduskunta päätti itse äänestyksen jälkeen lopettaa valtiopäivät. Ainoaksi vaihtoehdoksi nähtiin virkamieshallitus, koska poliittiset puolueet eivät päässeet yksimielisyyteen uudesta hallituksesta. Keskustapuolue ja sosialidemokraatit kärsivät hallitusväsymyksestä ja kokoomuksen jatkuva hallituspaitsio rajoitti koalitioiden muodostamista. Virkamieshallitus synnytettiin rauhoittamaan tilannetta ja hoitamaan ”juoksevia asioita” siksi ajaksi, kunnes maassa pidettäisiin uudet vaalit ja sen jälkeen muodostettaisiin toimintakykyinen enemmistöhallitus. Kekkonen ja Liinamaa kokosivat yhdessä ministeristön, joka koostui sekä presidentin että pääministerin luottohenkilöistä ja henkilökohtaisista ystävistä. Suurimmalla osalla ministereistä oli julkinen puoluekanta. Näin ollen hallitusta voidaan kutsua myös puolipoliittiseksi ministeristöksi. Virkamieshallitus toimi viiden ja puolen kuukauden ajan. Hallitus suoriutui Ety-järjestelyistä kunnialla, valmisteli vuoden 1976 budjettiesityksen ja toi eduskuntaan lukuisia lakiesityksiä. Suurimpiin huolenaiheisiin – kasvavaan inflaatioon ja työttömyyteen – hallitus ei ehtinyt, tasapainottavaa budjettia lukuun ottamatta, kehittää kestäviä ratkaisuja. Hallitus jätti paikkansa marraskuun lopussa 1975, jolloin Kekkonen runnasi maahan poliittisen hätätilahallituksen. Virkamieshallitukset ovat poikkeustilanteita varten, jollaista ei tosi asiassa ollut vuonna 1975. Valtansa huipulla olleelle presidentti Kekkoselle virkamieshallitus oli poliittisen vallankäytön väline – eräänlainen maan tapa, joka kutsuttiin apuun poliittisten puolueiden yhteistyön jouduttua umpikujaan. Aikalaiset suhtautuivat ei-parlamentaarisen hallituksen käyttöön varsin neutraalisti – kritiikkiä esitti etenkin lehdistö. Tutkimukseen taustalla on laaja ja monipuolinen lähdeaineisto, jonka pohjalta olen lähdekriittisin menetelmin rakentanut tutkimuskohteestani mahdollisimman kattavan ja aukottoman kokonaisuuden. Tärkeimpinä alkuperäislähteinä ovat olleet suurimpien puolueiden runsas arkistomateriaali, Liinamaan hallituksen aineisto, valtioneuvoston istuntojen pöytäkirjat sekä Keijo Liinamaan yksityiskokoelma. Kuvaa aikakauden sisäpoliittisesta tilanteesta ovat selventäneet tutkimuskirjallisuus, lähdejulkaisut, sanomalehdet sekä eräät muistelmateokset. Ajankuvaa ovat omalta osaltaan syventäneet kolmen tapahtumia läheltä seuranneen poliittisen vaikuttajan haastattelut.

Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä vuosina 1975-2010

Tutkielma tarkastelee vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuspuhetta vuosina 1975 2010. Aihetta käsitellään julkisen puheen ja yksityisen kokemuspuheen näkökulmista. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat vanhoillislestadiolaisen liikkeen julkaisut, erityisesti vuosikirjat ja Päivämies-lehti, vanhoillislestadiolaisten kirkolliskokousedustajien naisten pappeutta käsittelevät puheenvuorot vuosina 1976, 1984 ja 1986 sekä Kotimaan, Kalevan ja Helsingin Sanomien artikkelit, joissa tarkastellaan naispappeutta ja vanhoillislestadiolaista herätysliikettä tutkimusjakson aikana. Rinnakkaisen aineiston julkiselle puheelle tuovat kahdenkymmenen viiden vanhoillislestadiolaisen naisteologin haastattelut, jotka olivat opiskelleet tutkimusjakson aikana. Julkinen puhe ja yksityinen kokemuspuhe etenevät työssä kronologisesti niin, että esille nousevat kunkin vuosikymmenen ja sukupolven yhteiset kokemukset sekä historian tapahtumien ja yksilön kokemuksen yhteenkuuluvuus. Tutkielma on herätysliiketutkimusta, joka sijoittuu naishistoriantutkimuksen kenttään. Tutkielma osoittaa, että naispappeuskeskustelu määritteli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen paikkaa kirkossa. 1970-luvulla herätysliike esitti vakavan huolen kirkossa esiintyvästä naispappeusmyönteisyydestä ja kirkolliskokouksissa lestadiolaiset edustajat esiintyivät kiivaina naispappeuden vastustajina. 1980-luvulla vanhoillislestadiolaiset sopeutuivat kirkon myönteiseksi muodostuneeseen naispappeuskantaan ja kiivaista vastustajista tuli kirkossa hyvän yhteistyön korostajia. Vanhoillislestadiolaiset eivät ryhmittyneet muiden naispappeutta vastustavien järjestöjen kanssa. Herätysliikkeen virallinen keskustelu ja julkinen puhe olivat miesten puhetta naisten pappeudesta. Niin SRK:n johtokunnassa, kirkolliskokouksessa kuin lehdistössä asiaa käsittelivät ja kommentoivat vain miehet. Myös yksityinen kokemuspuhe osoittaa, etteivät vanhoillislestadiolaiset naiset osallistuneet liikkeessä käytyyn naispappeuskeskusteluun. Vanhoillislestadiolaiset naiset eivät pohtineet omakohtaisesti pappeutta, eivätkä he keskustelleet aiheesta myöskään yliopistolla 1970 1990 luvuilla. Naispappeus nousi herätysliikkeessä keskusteluun 2000-luvulla, kun kielteisen opin ja hyvin toimivan käytännön ristiriita nosti esille liikkeen sisällä vaikuttaneet erilaiset virkakysymyskannat. Tutkielma tuo esille neljä erilaista tapaa suhtautua virkakysymykseen. Kaikille vuosikymmenille, 2000-lukua lukuun ottamatta, kuului haastateltuja, jotka olivat omaksuneet liikkeen virallisen linjan naispappeuskysymyksessä ja he vastustivat muutosta. He perustelivat kantaansa Raamatun muuttumattomalla opetuksella ja auktoriteetilla. Lisäksi he korostivat naisten ja miesten eroja sekä erilaisia tehtäviä. Toiseksi erityisesti vanhemman sukupolven naisissa oli monia, joita voi nimittää sopeutujiksi. Liikkeessä vallinnut perinne sekä kipeät kokemukset herätysliikkeen hajaannuksista olivat opettaneet tyytymään ja vaikenemaan. Jokaisen sukupolven naisissa oli haastateltuja, jotka seurasivat keskustelua tarkkailijoina, ja myös osallistuivat aktiivisesti naisen asemaa ja virkakysymystä käsittelevään keskusteluun. Nämä naiset pohtivat pappeutta myös henkilökohtaisesti. Tarkkailijat peräänkuuluttivat avoimen keskustelun merkitystä. 2000-luvulla opiskelleet eivät olleet omaksuneet liikkeen opetusta virkakäsityksestä ja he kaikki suhtautuivat myönteisesti naispappeuteen. Nämä naiset sekä julkisuudessa naispappeutta puolustaneet lestadiolaismiehet pyrkivät uudistamaan liikkeen virkakysymyskantaa. Uudistajat olivat tyytymättömiä liikkeessä vaikuttaviin sukupuolirooleihin eikä heidän ajatteluaan sitonut esimerkiksi 1970-luvun kriisiajan vaikutuksesta syntynyt avoimuuden pelko.

Silva Fennica Vol. 9, 1975.

Julkaistu Silva Fennica Vol. 9(4) -numeron liitteenä.

Jokien ainevirtaamista Suomen rannikolla

Engl. summary: Amounts of substances discharged by rivers off the coast of Finland

Roudan muodostumisesta ja esiintymisestä Suomessa vuosina 1955-1975

Engl. summary: On the formation and occurrence of soil frost in Finland 1956 to 1975