Kutsu kuuliaisuuteen : James I. Packerin liittonomistinen raamattukäsitys

This dissertation examines James I. Packer s view of the Bible as the book of God s revelation. However, this study could not be complete without discussion of his background ideas about God, man and the foundations of theology. The research method used in this dissertation is systematic analysis. I analyse key theological concepts in the data, such as inerrancy, God s word and the covenant of grace, and examine Packer s concepts primarily in the context of the reformed tradition that he represents. Although the dissertation presents the philosophical premises of Packer s thought, the focus is on an analysis of theological concepts. Packer claims to approach theological issues broadly and to reject legalism. However, he also considers Calvinist thinking to be best suited to theological work and emphasises the central role of law in his view of the Bible. My dissertation pays particular attention to the status of law in Packer s theology and especially in the covenant of grace. The dissertation shows that the fundamental theological structure of Packer s view of the Bible is based on Puritan covenant theology, which consists of the temporally successive covenant of works and covenant of grace. Covenant theology stresses the connection and friendship between God and man. Man s highest goal according to the Westminster Confession of Faith (1647) is to glorify the triune God and to rejoice in him for all eternity. After the fall of man, this friendship between God and man can only take place in the covenant of grace. For Packer, the covenant of grace encompasses not only the time of the Gospel, but also the time of the law before the Gospel. Consequently, the covenant of grace incorporates in its very essence the demand of obedience to God s law. Covenant theology forms the foundation for both his view of the Bible and his idea that a believer lives in a covenant of grace, the key aspects of which are God s commandments and man s works. Law and the Gospel are not considered fundamental opposites in the covenant of grace, unlike in justification. In the covenant of grace, man has become God s friend who obeys the law as the law of Christ in a way which differs from Luther s view of obedience to the faith . For Packer, covenant theology is a Puritan instrument to link predestination and sanctification. Works committed in obedience show that the believer belongs to the covenant of grace and will be among the saved. Although voluntary obedience to God s commandments is not a direct instrument to achieve salvation, it is a pivotal sign of predestination. God calls the predestined to salvation with an effectual calling, the reliable message of the Bible. In sanctification, God guides a believer living in the context of covenantal nomism. In that sense, the Bible is above all an instrument of law guided by reason. In man s obedience, God completes man s nature and restores the imago Dei in man.

"Ei kansa elä vain leivästä" : Suomen Taideyhdistys ja kuvataiteen kannattajakunnan muotoutuminen Helsingissä 1846-1865.

Tutkielma käsittelee kuvataideyleisön muotoutumista Suomen Taideyhdistyksen piirissä 1800-luvun puolivälissä sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Tärkein lähdemateriaali on Suomen Taideyhdistyksen arkisto, jonka avulla tarkastellaan laajemmin yhdistyksen ideaa, sen jäsenyyttä, maanlaajuista jäsenkartuntaa ja johtokunnan taiteen kannattajiin suuntaamaa missiota toiminnan alkuvuosikymmeninä. Yhdistyksen helsinkiläinen jäsenistö vuosina 1846−1865 on luokiteltu kymmeneen luokkaan jäsenluettelossa annettujen nimikkeiden perusteella. Lähdeaineiston ja sen pohjalta tehdyn luokittelun avulla analysoidaan pääkaupungin jäsenkuntaa ja sen suhdetta koko maan jäsenistöön. Jäsenkunnasta nostetaan esille myös joitakin kiinnostavia yksilöitä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on Sosiologi Everett Rogersin malli innovaatioiden diffuusiosta. Taiteen kannattaminen uutena ideana vertautuu tutkielmassa uuteen keksintöön ja sen leviämiseen. Tutkielmassa osoitetaan, että kuvataiteen saadessa 1800-luvun kuluessa uudenlaisia merkityksiä myös taiteen yleisö määrittyi uudelleen. Vuonna 1846 perustetulla Suomen Taideyhdistyksellä oli tässä ratkaiseva ja aktiivinen rooli. Taiteen kannattajakunnan ydin oli Helsingissä, jossa vaikutti yhdistyksen lähinnä korkeista virkamiehistä ja professoreista koostunut johtokunta. Taideyhdistyksen toiminnan vakiintuessa taiteen kannattamisen idea levisi ja sitä levitettiin yhä useammille paikkakunnille sekä laajempiin kansankerroksiin. Yhdistyksen jäsenkuntaan liittyi lähinnä säätyläistöä, mutta taidenäyttelytoiminta tavoitti myös alempia yhteiskuntaluokkia. Taideyhdistyksen helsinkiläisessä jäsenkunnassa virkamiehistön rooli oli suuri. Alkuvaiheessa liittyneet yhteiskunnalliselta statukseltaan korkeat henkilöt saivat hallitsijan vakuuttumaan toiminnan luotettavuudesta. Taiteen kannattajakunta muodostui kuitenkin kasvavassa määrin alemmasta virkamiehistöstä ja elinkeinojen harjoittajista. Merkittävä osuus oli myös Keisarillisen Aleksanterinyliopiston opettajilla ja siellä tutkinnon suorittaneilla. Tärkein taiteen pääkaupunkilaista kannattajakuntaa yhdistänyt sosiaalinen viitekehys olikin yliopisto. Sen antama koulutus, sivistys ja henkinen pääoma olivat taustalla suurimmalla osalla yhdistykseen Helsingissä liittyneistä. He kuuluivat pääsääntöisesti aktivoituvaan sivistyneistöön, joka syntyi sääty-yhteiskunnan vanhojen rakenteiden hämärtyessä ja yliopistotutkintojen saadessa yhä suurempaa yhteiskunnallista merkitystä.