Itsekorjaus huumorin keinona verkkokeskustelussa

Tutkielmassa tarkastellaan itsekorjausta huumorin ja vitsailun keinona kahdenkeskisessä verkkokeskustelussa. Keskustelut käydään Messenger-pikaviestinohjelmassa, jossa keskustelijat voivat lähettää toisilleen kirjoitettuja viestejä ja olla reaaliaikaisesti vuorovaikutuksessa keskenään. Aineisto on vuosilta 2004 - 2010; kooltaan se on 25088 kilotavua (noin 2531,5 sivua tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoitettua tekstiä). Informantteja on viisi, ja he ovat ystäviä keskenään, jolloin keskustelu on hyvin reaaliaikaista, spontaania ja vitsailevaa. Aineisto sisältää 71 tapausta, joissa itsekorjausta käytetään huumorin keinona. Tutkimusaihetta lähestytään keskustelunanalyyttisen metodin avulla. Vaikka se on puhutun kielen tutkimukseen kehitetty analyysiväline, sitä voidaan soveltaa myös verkkokeskustelun tarkastelemiseen. Keskustelunanalyyttisin keinoin pystytään selvittämään, millä keinoin keskustelijat korjaavat tahattomia kirjoitusvirheitä ja tarkoituksella väärin kirjoitettuja muotoja tai vuoroja, kun ne osallistuvat huumorin luomiseen. Tutkimus osoittaa, kuinka jo tahattoman kirjoitusvirheen tekeminen huvittaa keskustelijoita etenkin silloin, kun sanasta tulee suomen kielessä tuntematon, jolloin sen humoristisuus ei voi perustua sen merkitykseen. Lyöntivirheen seurauksena syntynyt sana voi myös olla kontekstiinsa sopimaton, minkä vuoksi se huvittaa keskustelijoita. Kirjoitusvirheellistä muotoa saatetaan käyttää lisäksi tarkoituksella myöhemmin keskustelussa huumorin keinona. Sormen lipsahdukset korjataan usein lähettämällä korvaava muoto keskusteluun ilman puhutussa keskustelussa korjausta ennakoivaa ainesta (esim. sanan katkaisu, tauko tai partikkeli eiku, tai ja siis), minkä mahdollistaa verkkokeskustelun kirjoitettu muoto: korjauksen kohde voidaan havaita aikaisemmasta näkyvissä olevasta keskustelusta. Mahdollinen korjausta implikoiva partikkeli sijoittuu esiintyessään usein vasta korjaavan aineksen jälkeen. Toisin kuin tahattomia virheitä korjattaessa, tarkoituksella väärin kirjoitettujen vitsailevien muotojen korjaus voidaan ennakoida partikkeleilla eiku tai tai, jotka osoittavat korjattavan sanan tai rakenteen sopimattomuuden kontekstiin. Humoristisuus perustuu väärän ja korjaavan muodon rinnastamiseen, ja usein ne ovatkin esimerkiksi samassa sijamuodossa tai saman verbin eri persoonamuotoja, ja niillä voidaan viitata leikkisästi samaan tarkoitteeseen. Tahallisella väärinkirjoituksella saatetaan vitsailla niin keskustelun alussa kuin missä kohtaa keskustelua ja minkälaisessa toiminnassa tahansa (esim. ehdotuksessa, kannanotossa ja ymmärrysehdokkaassa) lukuun ottamatta keskustelun lopetuksia. Keskustelija voi kumota ja osoittaa edeltävän vuoronsa olleen vitsi myös kiteytyneellä ilmauksella noei, joka on aineistossa eniten käytetty korjauskeino: se esiintyy 39 kertaa kaikista 71 tapauksesta. Ilmaus näyttää olevan erityisen käyttökelpoinen korjaustapa lyhyen muotonsa vuoksi, sillä se on nopea kirjoittaa humoristiseksi tarkoitetun viestin jälkeen vaikkakin keskustelija haluaa ensin tarkoituksella esittää olevansa jossain määrin vakavissaan korjattavassa viestissään. Noei tekee korjauksen yksin eikä tarvitse seurakseen korjaavaa ainesta, mutta toisen lausuman kanssa esiintyessään ilmaus voi kumota laajemmankin jakson edeltävästä keskustelusta. Noei:llä tehty korjaus voi kohdistua myös keskustelun moodiin, jonka ilmaus saattaa siirtää humoristiseksi tai vakavaksi.

Unraveling the helix of change : An activity-theoretical study of health care change efforts and their consequences

M.A. (Educ.) Anu Kajamaa from the University of Helsinki, Center for Research on Activity, Development and Learning (CRADLE), examines change efforts and their consequences in health care in the public sector. The aim of her academic dissertation is, by providing a new conceptual framework, to widen our understanding of organizational change efforts and their consequences and managerial challenges. Despite the multiple change efforts, the results of health care development projects have not been very promising, and many developmental needs and managerial challenges exist. The study challenges the predominant, well-framed health care change paradigm and calls for an expanded view to explore the underlying issues and multiplicities of change efforts and their consequences. The study asks what kind of expanded conceptual framework is needed to better understand organizational change as transcending currently dominant oppositions in management thinking, specifically in the field of health care. The study includes five explorative case studies of health care change efforts and their consequences in Finland. Theory and practice are tightly interconnected in the study. The methodology of the study integrates the ethnography of organizational change, a narrative approach and cultural-historical activity theory. From the stance of activity theory, historicity, contradictions, locality and employee participation play significant roles in developing health care. The empirical data of the study has mainly been collected in two projects, funded by the Finnish Work Environment Fund. The data was collected in public sector health care organizations during the years 2004-2010. By exploring the oppositions between distinct views on organizational change and the multi-site, multi-level and multi-logic of organizational change, the study develops an expanded, multidimensional activity-theoretical framework on organizational change and management thinking. The findings of the study contribute to activity theory and organization studies, and provide information for health care management and practitioners. The study illuminates that continuous development efforts bridged to one another and anchored to collectively created new activity models can lead to significant improvements and organizational learning in health care. The study presents such expansive learning processes. The ways of conducting change efforts in organizations play a critical role in the creation of collective new practices and tools and in establishing ownership over them. Some of the studied change efforts were discontinuous or encapsulated, not benefiting the larger whole. The study shows that the stagnation and unexpected consequences of change efforts relate to the unconnectedness of the different organizational sites, levels and logics. If not dealt with, the unintended consequences such as obstacles, breaks and conflicts may stem promising change and learning processes.