Jacopo Bassano freskomaalarina : Cartiglianon ja Enegon kirkkojen freskot: konteksti, rekonstruktio ja tulkinta

The object of this study is Jacopo Bassano (c. 1510 1592) as a fresco painter and the significance of frescoes in his late production. The research focuses on the only surviving cycle of frescoes of his later years in the Cartigliano parish church, bearing the date 1575. The other cycle studied here was painted for the 16th century parish church of Enego. It contained one of the most extensive fresco decorations executed by Jacopo Bassano together with his eldest son Francesco. However, nothing has survived of the fresco cycle and the ceiling paintings of the church, nor is any visual documentation of them left. Only the small altarpiece attributed to Jacopo Bassano and depicting Saints Justine, Sebastian, Anthony Abbott, and Roch (dated to c. 1555/1560) has been preserved. I have suggested that the frescoes of the Cartigliano parish church should be examined in the interpretational context of the spirituality of the post-Tridentine period. This period frames the historical context for the frescoes and functions as a basis for the iconographical interpretation that I have proposed. I have shown that the iconographic programme of the frescoes in the choir of the Cartigliano parish church has obvious points of contact with the Catholic doctrines reconfirmed by the Council of Trent (1545 1563). I also argue that the fresco cycle and the ceiling paintings of the Enego church should be placed in the same interpretational context as the frescoes of Cartigliano. I present a reconstruction of the frescoes in the choir attributed to Jacopo Bassano and of those on the walls of the nave attributed to his son Francesco Bassano. According to my reconstruction, the frescoes in the choir and nave walls formed a coherent cycle with a unitary iconographic programme which included the 28 paintings with Old Testament subjects in the nave ceiling. The reconstruction includes the dating and the iconography of the fresco programme and its interpretative basis. The reconstruction is based on visitation records and inventories from the 16th and 17th centuries as well as on the oldest relevant literature, namely the descriptions offered by Carlo Ridolfi (1648) and G. B. Verci (1775). I also consider the relationship of the large compositional sketches attributed to Jacopo Bassano and depicting Christological subjects to the lost frescoes in Enego. These studies have been executed with coloured chalks, and many of them are also dated 1568 or 1569 by the painter. I suggest in this study that these large studies in coloured chalks were preparatory drawings for the fresco cycle in Enego, depicting scenes from the life and suffering of Christ. All the subjects of the aforesaid drawings were included in the Enego cycle.

Kategoriat oppaina Jumalan olemuksen ilmaisuun Lutherin teologiassa

Tutkielmassa selvitetään, miten Luther käyttää kategoriaoppia oppaana Jumalan olemuksen ilmaisuun. Päälähteenä on Genesis-kommentaari (1535-1545) mutta muitakin Lutherin tekstejä käytetään soveltuvin osin käsitteiden ja ajatusrakenteiden selventäjinä. Tutkielma jakautuu johdannon jälkeen taustalukuun ja kolmeen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitetään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa luodaan katsaus filosofisen kategoriaopin sisältöön ja historiaan uskonpuhdistukseen saakka. Aristoteleen luoma olemista määrittävä kategoriaoppi substansseista ja niiden satunnaisista ominaispiirteistä, aksidensseista, tulkitaan aina uudelleen jokaisessa filosofianhistoriallisessa kontekstissa. Länsimaisen teologian ja Lutherin ajattelun kannalta merkittävimmät kategoriaopin tulkisijat ovat Augustinus ja Tuomas Akvinolainen. Luvussa kolme selvitetään Lutherin suhdetta filosofiaan yleensä ja hänen kategoriaopin käyttöään. Luther yhtyy Augustinukseen siinä, että Jumalaa olemuksessaan ei voida tavoittaa kategorioiden avulla, mutta niitä voidaan käyttää oppaana sen ilmaisussa. Lutherin kritisoi skolastista kategoriaoppia, jossa kaikki muut kategoriat predikoidaan ensimmäisistä substansseista, ja käyttää itse Quintilianuksen tapaa, jossa mikä tahansa asia voidaan ottaa tarkasteluun kaikissa siihen soveltuvissa kategorioissa sen ymmärtämiseksi paremmin kokonaisuutena. Neljännessä luvussa analysoidaan substanssi-käsitettä ja substanssin kategoriaa ja viidennessä relaatiota ja relaation kategoriaa Lutherin jumalakäsityksessä ottaen huomioon myös skolastinen tausta. Substanssin Luther ymmärtää sekä raamatullisesti, että filosofisesti. Kategoriaopissa on kysymys filosofisesta substanssi-käsitteestä kokonaisyhteyden ollessa kuitenkin teologinen. Jumala substanssin kategoriassa on tavoittamaton ja absoluuttinen filosofian Jumala, johon ei liity Jumalan ristinteologista ja vastakohtiinsa kätkeytyvää ilmoitusta itsestään.Tällä tavalla ymmärretty Jumala ei ole tekemisissä ihmisten kanssa ja hänen tuntemisensa tavoitteleminen tällaisena on ihmisen omista lähtökohdista tapahtuvaa kunnian teologiaa. Relaation käsitteessä Luther liittyy Aristoteleen määritelmään: Relatiivit ovat subjektissaan ja suhteessa toisiinsa. Relationaalisuus kuuluu Lutherin teologiaan, sekä luotuisuuden että uskon relaationa. Jumalan ja ihmisen suhteessa on kaksi reaalista relaatiota, Jumalan relaatio ihmiseen ja ihmisen relaatio Jumalaan. Edellistä Luther kutsuu ilmoitukseksi ja jälkimmäistä uskoksi tai jumalanpalvelukseksi. Luther hyödyntää myös relatiivien käänteisyyttä ja yhtä aikaa olemassa olemista teologiassaan: Ihmisen käänteisjäsenenä voi olla vain hänelle ilmoitettu Jumala, joka antaa osallisuuden omasta ikuisesta elämästään ja itsestään tässä relaatiossa. Näin relaatiolla on myös ontologinen sisältö. Se tulee näkyviin myös jumalanpalveluksen nimityksessä ”Herran nimen avuksi huutamisena”, sillä Jumalan on nimessään olemuksellisesti läsnä. Tutkielman johdannossa esitetty hypoteesi filosofisen terminologian käytöstä teologisesti osoittautuu oikeaksi: Luther pysyy alkuperäisissä Aristoteleen kategorioiden määritelmissä ja merkityksissä ja käyttää niitä teologiansa ilmaisuvälineenä viittaussuhteenaan teologinen totuus. Kategoriaoppiaan esittäessään Lutherin varsinainen vastustaja ei ole Aristoteles vaan skolastinen teologia, jossa aristoteelinen filosofia on saanut ylivallan ja sivuuttanut Jumalan oman ilmoituksen itsestään. Summa summarum: Luther asettaa Jumalan relaation kategoriaan ilmaistakseen Jumalan olemuksen ristinteologisen itseilmoituksen ihmisille. Avainsanat: aristotelismi - Jumala - kategoriat – Luther-tutkimus - relaatio – skolastiikka –ontologia