3 resultados para Canterbury Cathedral.

em Helda - Digital Repository of University of Helsinki


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Anselm of Canterbury (1033–1109) was a prolific letter writer. The modern edition of his letter collection comprises more than 600 folio-size pages in print and includes 472 letters, the vast majority of which were sent by him. Our knowledge of Anselm’s letters is derived from collections of his letters, for none of his correspondence survives in its original form of individual letters. There was no one canonical version of the collection, and the extant manuscripts generally differ substantially: the largest medieval manuscript witnesses include over 400 letters, while the smallest contain only a few. We know 38 manuscript witnesses, but no authorial manuscript survives. Certain references in Anselm’s letters reveal, however, that he collected his correspondence on at least two occasions while he was still abbot of Bec, and this study proposes that a third collection was possibly made under his supervision in Christ Church. The third collection also covered Anselm’s Canterbury period. Whether the third collection was authorial or posthumous is unclear. Certain contextual evidence and references in letters would suggest that the collection was authorial. If so, the collection was probably a register book, which was started in c. 1101 at the earliest. There is no positive proof that any of the three surviving minor collections may be authorial. Each of these collections was circulating at a very early stage, however, some probably in Anselm’s lifetime. Moreover, the minor collections seem to have been put together from smaller source units, which possibly originated at Bec. The contents of these units suggest very early and possibly authorial origins: the letters are mainly from Anselm’s years as prior of Bec. The critical edition by F. S. Schmitt represents the current phase in the textual tradition of Anselm’s letter collection. This study demonstrates that the value of the edition is weakened in particular by the way in which Schmitt selected manuscripts for collation, doubtless influenced by the fact that he had not established the structure of the tradition properly. Ultimately it is impossible to undertake systematic research on the letter collection on the basis of Schmitt’s edition.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Embobied Object, Material Family. Late-Medieval Wood Sculptures Depicting Saint Anne with the Virgin and Child in Finland Saint Anne, the mother of the Virgin Mary, was one of the most popular saints in Western Europe in the late Middle Ages. She was often depicted with two other figures, the Virgin and the Christ Child (Anna Selbdritt). The dissertation examines the polychrome wood sculptures showing this motif, with a special focus on those remaining in Finland. It investigates the meanings these sculptures had to their observers in the fifteenth-century Finland. The study sheds light to important material heritage which is little known and offers new insights into the cult and imagery of the holy grandmother. Methodologically the study is based on iconology and post-formalist art history, and it appropriates concepts such as spatiality, sanctity, corporeality, and gender. Taking a comparative approach it knits together larger tendencies and local people and incidents. By conflating methodological domains it renews the ways how fragmentary wood sculptures, lacking documentary written sources, can be contextually interpreted and comprehended. The sculptures are analyzed from three angles. Firstly, the study explores the sculptures by focusing on their materiality and facture, which is to consider them as records of their own making. The analysis provides new information concerning the quantity, location, and current condition of the sculptures and it also elucidates problems regarding attribution, dating, display, and craftsmanship. The book presents the results of the empirical study of 45 Saint Anne groups; these works are individually described in the large Appendix. Secondly, the works are contextualized to the specific historical conditions in which they were observed. The study discusses closely the circumstances in the Turku Cathedral around the shrine of Saint Anne, the popular belief, and the piety of individual persons. The sculptures, deemed as the embodiments of the holy characters, interacted with the devotees. Thirdly, the works are examined within the wider theological and ideological currents of the era centered on the body and Incarnation. Saint Anne with the Virgin and Child motif demonstrated the Carnal Trinity, the motherly side of the Holy Trinity. The dissertation argues that Saint Anne was interpreted as the female counterpart or, in a mythical sense, wife of God. Furthermore, the Child s implicit, simultaneous presence as a suffering or dead man imbues the sculptures with a sense of the Passion, thus associating them with the pietà and the Mater dolorosa motifs. The naked Christ Child underlines him as the offering and, eventually, the Eucharistic wafer. The study suggests that the sculptures mediate continuity and the bloodline between the generations by the intertwined and repeated gestures, clothing and positions of the portrayed figures. Regardless of the ostensible homeliness of the sculptures, so readily reiterated by earlier scholars, these sculptures represented creation and birth through the carnal yet holy mothers.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Mika KT Pajusen väitös "Towards 'a real reunion'?" – Archbishop Aleksi Lehtonen's efforts for closer relations with the Church of England 1945–1951 on yleiseen kirkkohistoriaan lukeutuva tutkimus Englannin kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välisistä suhteista Aleksi Lehtosen arkkipiispakaudella 1945–1951. Suhteita on tutkittu kolmesta näkökulmasta: ekumeenisesta, poliittisesta ja kirkkopoliittisesta. Tutkimuskausi alkaa pastori H.M. Waddamsin joulukuussa 1944 Suomeen tekemän vierailun jälkimainingeista ja päättyy arkkipiispa Lehtosen kuolemaan pääsiäisenä 1951. Kirkollisten suhteiden kehitystä rytmittivät lukuisat vierailut, jotka osoittivat Englannin kirkon asenteen muuttumisen sodan aikaisesta neuvostomyönteisyydestä kylmän sodan aikaiseen täysin vastakkaiseen kantaan. Englantilaiset vieraat kohtasivat Suomessa sekä kirkon että yhteiskunnan ylimmän johdon. Molemmat maat olivat valmiita tukemaan hyviä kirkollisia suhteita tilanteen niin salliessa, joskaan eivät kovin suunnitelmallisesti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko käytti hyviä suhteita Englannin kirkkoon saadakseen tukea ja ymmärrystä omalle kirkolleen ja yhteiskunnalleen kokemaansa Neuvostoliiton uhkaa vastaan erityisesti vaaran vuosina 1944–1948. Englannin kirkko halusi tukea suomalaista sisarkirkkoaan, mutta varoi, ettei tuottaisi tuellaan enemmän haittaa kuin hyötyä suhteessa Neuvostoliittoon. Sodan jälkeinen ekumeeninen jälleenrakentaminen lähensi kirkkoja toisiinsa. Lehtonen pyrki jatkamaan 1930-luvun kirkkojen välisiä, ehtoollisvieraanvaraisuuden saavuttaneita neuvotteluita kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Häntä motivoi sekä evankelis-katolinen teologia että pyrkimys tukea oman maan ja kirkon läntisiä yhteyksiä. Tämä haastoi Englannin kirkon ekumeenisen linjan, joka Suomen kirkon sijasta pyrki jatkamaan neuvotteluja Tanskan, Norjan ja Islannin luterilaisten kirkkojen kanssa, joilla ei vielä ollut virallista ekumeenista sopimusta Englannin kirkon kanssa. Lehtosen pyrkimyksistä huolimatta Englannin kirkko päätyi jättämään Suomen tilanteen hautumaan. Sillä se tarkoitti suhteiden koetinkivenä olleen historiallisen piispuuden leviämistä läpi Suomen kirkon ennen kuin katsoi olevansa valmis jatkamaan kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Molemmissa kirkoissa vaikutti pieni, innokkaiden, lähempiä suhteita toivoneiden kirkollisten vaikuttajien ydinjoukko. Englantilaisia Suomen-ystäviä motivoi tarve auttaa Suomea hankalassa poliittisessa tilanteessa. Suomessa arkkipiispa Lehtonen tuki korkeakirkollista liturgista liikettä, jolla oli läheinen yhteys anglikaanisuuteen, mutta joka sai vastaansa vanhoilliset pietistit. Suomen kirkon yleinen mielipide asettui etupäässä pietistiselle kannalle, jolle anglikaanisuus näyttäytyi teologisesti sekä liian katolisena että liian reformoituna. Kirkolliset suhteet tasaantuivat vuoden 1948 Lambeth-konferenssin jälkeen, joka rohkaisi anglikaanisia kirkkoja hyväksymään 1930-luvun neuvottelujen lähempiin kirkollisiin suhteisiin tähtäävät suositukset. Lehtonen näytti tyytyvän tähän. Samaan aikaan lähempää kirkollista kanssakäymistä tukenut ekumeeninen jälleenrakennus tuli tiensä päähän. Lehtonen jatkoi läheisempien suhteiden edistämistä, mutta hänen intonsa hiipui yhdessä heikkenevän terveydentilan kanssa. Osoituksena Lehtosen linjan kapeudesta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista ei löytynyt hänen kuoltuaan ketään, joka olisi jatkanut hänen aktiivista anglikaanimyönteistä linjaansa.