Luonto, tiede ja teknologia : Kansanvalistuksen Suomi-kuva 1870-1920

Nature, science and technology. The image of Finland through popular enlightenment texts 1870-1920 This doctoral thesis looks at how Finnish popular enlightenment texts published between 1870 and 1920 took part in the process of forming a genuine Finnish national identity. The same process was occurring in other Nordic countries at the time and the process in Finland was in many ways influenced by them, particularly Sweden. In Finland the political realities under Russian rule especially during the Russification years, and the fact that its history was considered to be short compared to other European countries, made this nation-building process unique. The undertaking was led by members of the national elite, influential in the cultural, academic as well as political arenas, who were keen to support the foundation of a modern Finnish identity. The political realities and national philosophy of history necessitated a search for elements of identity in nature and the Finnish landscape, which were considered to have special national importance: Finland was very much determined as a political entity on the basis of its geography and nature. Nature was also used as means of taking a cultural or political view in terms of, for example, geographical facts such as the nation s borders or the country s geographical connections to Western Europe. In the building of a proper national identity the concept of nature was not, however, static, but was more or less affected by political and economic progress in society. This meant that nature, or the image of the national landscape, was no longer seen only as a visual image of the national identity, but also as a source of science, technology and a prosperous future. The role of technology in this process was very much connected to the ability to harness natural resources to serve national interests. The major change in this respect had occurred by the early 20th century, when indisputable scientific progress altered the relationship between nature and technology. Concerning technology, the thesis is mainly interested in the large and at the time modern technological manifestations, such as railways, factories and industrial areas in Finland. Despite the fact that the symbiosis between national nature and international but successfully localized technology was in Finnish popular enlightenment literature depicted mostly as a national success story, concerns began to arise already in last years of the 19th century. It was argued that the emerging technology would eventually destroy Finland s natural environment, and therefore the basis of its national identity. The question was not how to preserve nature through natural science, but more how to conserve such natural resources and images that were considered to be the basis of national identity and thus of the national history. National parks, isolated from technology, and distant enough so as to have no economic value, were considered the solution to the problem. Methodologically the thesis belongs to the genre of science and technology studies, and offers new viewpoints with regard to both the study of Finnish popular enlightenment literature and the national development process as a whole.

”Herkkä-omatuntoiset” : Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa

Tutkielman aiheena on aseetonta palvelua koskevan lainsäädännön kehitys ja siihen vaikuttaneet voimat Suomessa 1960-luvulla. Tutkimuksen kohteena ovat omantunnon syistä kieltäytyneet aseistakieltäytyjät ja täyskieltäyneet Jehovan todistajat, sekä työlaitosviranomaiset ja lainsäädäntökoneisto. Tutkimuksessa käytetään oikeustieteilijä Martin Schneinin käsitteitä alamaisideologiasta ja laitosvallasta sekä näiden vastakohdasta perusoikeusideologiasta. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa tutkimusaineiston avulla miten alamaisideologia oli vallitseva asenne suomalaisessa asevelvollisia koskevassa virankäytössä. Aineistona käytän Karvian erityistyölaitoksen sekä Aseettomien työlaitostoimikunnan arkistoja, joita ei ole aiemmin käytetty tutkimuksen lähteinä. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytän aikalaiskirjoituksia sekä lehdistöä. Esittelen laajasti Jehovan todistajien vallanalaista asemaa, aseistakieltäytymiskeskustelua ja -demonstraatioita Sadankomitean johtamana, lainsäädäntötyötä, asevelvollisten tutkijatoimikunnan toimintaa sekä yllytys- tai Schüller-jutuksi kutsuttua oikeudenkäyntisarjaa. Osoitan tutkimuksessani sen, miten asevelvollisuusviranomaisten vallitsevana asenteena oli juuri perusoikeuksia vähättelevä alamaisideologia. Sama ideologia hallitsi myös oikeudenkäyttöä ja lainsäädäntöä. Osoitan myös, miten tämä ideologia käytännössä pyrki vain mahdollisimman pieniin myönnytyksiin ja muutoksiin, jotta koko järjestelmän perusteita ei olisi tarvinnut muuttaa. Vastapainona toimi yksilön- ja omantunnonvapautta korostanut perusoikeusideologia, jonka edustajia aseistakieltäytyjiä tukevat piirit olivat.

Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi : näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta

Tutkielma käsittelee vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suhteutumista yhteiskunnan modernisaatioprosessiin nälkävuosista 2000-luvulle. Aihepiiriä tarkastellaan lähinnä Etelä-pohjanmaan itäosissa Järviseudulla sijaitsevan Alajärven kunnan alueesta käsin. Alajärven puitteissa käsitellään myös lestadiolaisuuden laajempaa kontekstia sekä sen suhteutumista Suomen historiaan ja yhteiskunnan rakenteisiin ja niiden muutoksiin. Yksilön, joukkoliikkeen ja yhteiskunnan suhteita ja merkityksiä avataan tutkielmassa psykohistoriallisten teorioiden kautta. Historiallista muutosta jäsennetään puolestaan modernisaation määrittelyillä. Tutkielman lähdemateriaali perustuu arkistoaineistoon, jossa keskeisessä osassa ovat Alajärven seurakunnan arkisto, sekä Alajärven rauhanyhdistyksen arkisto. Myös herätysliikkeen lehtiä ja muistitietoa käytetään lähdemateriaalina. Lestadiolaisuus saapui Alajärvelle suurten nälkävuosien jälkeen 1870-luvulla. Liikkeen saapumisvaihe voidaan käsittää osana laajempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa yksilön kasvava vastuu esimerkiksi rahatalouden muodossa muutti yksilön asemaa ja minuuden rakentumisen ehtoja. Herätysliikkeen ensimmäiset saarnamiehet näyttäytyvät lähteissä murrosprosessin eläjiksi. Lestadiolaisten saarnamiesten nimiä löytyy varsin paljon esimerkiksi kirkkokurinalaisten luettelosta, erilaisista siveellisyysrikkomuksista syytettynä. Lestadiolaisuuden leviäminen liittyy läheisesti myös siirtolaisuuteen. Lestadiolaisuuteen liittyy varhaisvaiheista lähtien niin sanotut liikutukset, jotka voidaan tulkita minäintegraation katoamiseksi ja tiedostamattomien hahmojen nousemiseksi hallitsemaan käyttäytymistä uskonnollisen, olemassaolon ahdistusta symboloivan, puheen seurauksena. Uuden vuosisadan alkupuoliskolla lestadiolaisuus loi asemansa seudun suurimpana hengellisenä liikkeenä ja ylipäätään suurimpana joukkoliikkeenä. Joukkoliikkeellä oli minuuden ja maailman suhteita jäsentävä rooli, ja siihen sulautuminen koettiin usein paluuna turvallisen seurakuntaäidin helmaan. Metaforat voidaan tulkita psykohistoriallisesti paluuna varhaislapsuuden menetettyyn tai saavuttamattomaan asetelmaan. Vanhoillislestadiolaisuus paalutti vuosisadan alkupuoliskolla arvomaailmansa voimakkaasti valkoisen Suomen arvomaailmaan ja ihanteisiin. Toisen maailmansodan jälkeinen yhteiskuntarakenteen nopea muutos maatalousvaltaisesta kunnasta palvelu- ja teollisuusvetoiseksi yhteiskunnaksi, sekä yleinen muuttoliike maalta kohti suurempia keskuksia aiheuttivat suomalaisessa yhteiskunnassa laajan kulttuuri- arvo ja elämäntapamurroksen. Tämä murros näkyy vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä kriisitilana, jonka alkusysäys oli liikkeen sivistysporvariston erkaantuminen herätysliikkeestä etenkin suuremmissa kaupungeissa 1960-luvun alussa. Alajärvellä varsinaista hajaantumista ei tapahtunut, mutta yhteiskunnan muuttuminen heijastui voimakkaasti vanhoillislestadiolaiseen kulttuuriin ja vanhoillislestadiolaisuus kääntyi voimakkaasti sisäänpäin modernisaation elementtien levitessä laajemmin liikkeen agraarisille ydinalueille 1960- ja 1970-luvuilla. Tästä kumpuaa liikkeessä voimakas kuohunta, jossa uskonnollinen todellisuus ja pahuuden lohkominen "maailmaan" nousevat keskeiseen asemaan. Henkilöitä, jotka eivät jakaneet ryhmän yhteisiä ihanteita ja kokemuksia pyrittiin saamaan kuriin niin sanotuissa hoitokokouksissa. Yksimielisyys ja "yhteinen rakkaus" suhteessa kollektiiviin on keskeinen piirre vanhoillislestadiolaisen liikkeen itsemäärittelyissä 1970-luvulla. Alajärven suurimman hengellisen liikkeen jäsenmäärä kääntyy laskuun 2000-luvun alussa. Kasvun pysähtyminen selittyy pitkälti yleisellä muuttoliikkeellä jonka myötä vanhoillislestadiolaisuuden painopiste on siirtynyt kohti Etelä-Suomea ja suurien kaupunkien ympäristöön. Postmoderni kulttuuri on asettanut vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen uudenlaiseen asemaan. Yksilön vapauden ja individualismin korostuksissa traditionaalinen liikkeen sisällä on heränneet kysymykset etenkin yhteisön roolista yksilön suhteellisen toimintavapauden määrittelijänä. Vanhoillislestadiolainen joukkoliike kantaa vielä 2000-luvullakin merkityssisältöjä, joissa yksilö ikään kuin uhrautuu yhteisön hyväksi ja kannattelee kollektiivisia rakenteita.