Crime stories from the country of huopatossu and juhannusruusut : Translation strategies for Finnish cultural realia in the English translations of two of Matti Yrjänä Joensuu’s crime novels

Pro gradu –tutkielman aiheena on kulttuurin ominaispiirteiden kääntäminen. Teksteissä kulttuurin jälki voi näkyä monin eri tavoin. Tutkielman kohteena ovat erityisesti käännösstrategiat, joita kääntäjät käyttävät kohdatessaan kulttuurisidonnaisia viittauksia. Tutkielma nostaa esiin myös niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät valitsevat. Näistä tekijöistä tutkielma keskittyy kääntämisen normeihin. Tutkielma pureutuu kulttuurisidonnaisten viitteiden kääntämiseen tarkastelemalla kahta suomalaista kaunokirjallista teosta ja niiden käännöksiä. Tutkielman aineistona ovat Matti Yrjänä Joensuun kaksi rikosromaania ja näiden käännökset. Teoksista toinen on vuonna 1983 suomeksi julkaistu Harjunpää ja poliisin poika, jonka englanninkielinen käännös Harjunpaa the stone murders julkaistiin vuonna 1986. Toinen teos on vuonna 2003 julkaistu Harjunpää ja pahan pappi ja sen käännös The Priest of Evil vuodelta 2006. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia kulttuurisidonnaisia viittauksia romaanit sisälsivät, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät käyttivät kääntäessään näitä viittauksia ja mikä voisi selittää heidän strategisia valintojaan. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, voisiko jonkin kääntämistä koskevan normin olemassa olo selittää kääntäjien strategisia valintoja. Tutkielman tavoitteena on myös selvittää, suositaanko kääntämisessä englannin kieleen niin kutsuttuja kotouttavia käännösstrategioita ja ovatko käännösstrategiat ja kääntämistä koskevat normit muuttuneet kahdenkymmenen vuoden aikana. Näihin kysymyksiin vastaamiseksi suomenkielisistä teksteistä on etsitty kaikki kulttuurisidonnaisia viittauksia sisältävät tekstinkohdat. Näitä vastaavat kohdat on sitten etsitty käännöksistä ja suomen- ja englanninkielisiä kohtia on vertailtu keskenään. Molemmat suomenkieliset romaanit sisältävät runsaasti kulttuurisidonnaisia viittauksia. Suurimman kulttuurisidonnaisten viittausten ryhmän muodostivat molemissa romaaneissa henkilöiden nimet. Romaanin sisälsivät myös runsaasti viittauksia maantieteeseen, erityisesti kulttuurimaantieteeseen, ja yhteiskuntaan. Sitä vastoin viittaukset suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan olivat vähäisempiä. Tutkielma osoittaa, että kääntäessään suomesta englannin kielelle suomalaisen rikoskirjallisuuden kääntäjät saattavat käyttää enemmän vieraannuttavia strategioita kuin kotouttavia strategioita ja että he suosivat vieraannuttavia strategioita kasvavassa määrin. Harjunpään ja pahan papin kääntäjä käytti enemmän vieraannuttavia strategioita kuin Harjunpään ja poliisin pojan kääntäjä kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Tutkielman tulokset eivät tue väitettä siitä, että käännettäessä englannin kielelle suosittaisiin kotouttavia strategioita. Näyttää siltä, että vieraannuttavia strategioita on käytetty enemmän ja käytetään yhä enenevässä määrin. Lisääntyvän vieraannuttamisen taustalla voi olla useita syitä, kuten suomalaisen kulttuurin lisääntynyt tunnettuus maailmalla, rikosromaanin genren vaatimukset tai muutokset kääntäjäyhteisön arvoissa. Tutkielman tulosten perusteella näyttää siltä, että ainakin muutoksia normeissa ja arvoissa on tapahtunut. Lisätutkimuksen avulla voitaisiin selvittää, pätevätkö tutkielman tulokset muihin romaaneihin ja niiden käännöksiin tai muihin genreihin käännettäessä suomesta englantiin. Lisätutkimus voisi nojautua laajempaan ja erilaisia tekstejä kattavaan aineistoon. Jatkotutkimus voisi myös sisältää kääntäjien haastatteluita tai kyselyitä kääntäjille. Näiden avulla voitaisiin saada lisäselvyyttä syistä heidän strategisille valinnoilleen. Asiasanat: Käännöskirjallisuus – kaunokirjallisuus Kääntäminen – suomen kieli – englannin kieli Kääntäminen – strategia Kääntäminen - normi

Theory and Analysis of Classic Heavy Metal Harmony

This thesis explores melodic and harmonic features of heavy metal, and while doing so, explores various methods of music analysis; their applicability and limitations regarding the study of heavy metal music. The study is built on three general hypotheses according to which 1) acoustic characteristics play a significant role for chord constructing in heavy metal, 2) heavy metal has strong ties and similarities with other Western musical styles, and 3) theories and analytical methods of Western art music may be applied to heavy metal. It seems evident that in heavy metal some chord structures appear far more frequently than others. It is suggested here that the fundamental reason for this is the use of guitar distortion effect. Subsequently, theories as to how and under what principles heavy metal is constructed need to be put under discussion; analytical models regarding the classification of consonance and dissonance and chord categorization are here revised to meet the common practices of this music. It is evident that heavy metal is not an isolated style of music; it is seen here as a cultural fusion of various musical styles. Moreover, it is suggested that the theoretical background to the construction of Western music and its analysis can offer invaluable insights to heavy metal. However, the analytical methods need to be reformed to some extent to meet the characteristics of the music. This reformation includes an accommodation of linear and functional theories that has been found rather rarely in music theory and musicology.

Agreeable Agreement : An Examination into the Quest for a Solid Consensus in Light of Bilateral Doctrinal Dialogues among Anglicans, Lutherans and Roman Catholics

The purpose of this study is to analyse the development and understanding of the idea of consensus in bilateral dialogues among Anglicans, Lutherans and Roman Catholics. The source material consists of representative dialogue documents from the international, regional and national dialogues from the 1960s until 2006. In general, the dialogue documents argue for agreement/consensus based on commonality or compatibility. Each of the three dialogue processes has specific characteristics and formulates its argument in a unique way. The Lutheran-Roman Catholic dialogue has a particular interest in hermeneutical questions. In the early phases, the documents endeavoured to describe the interpretative principles that would allow the churches to together proclaim the Gospel and to identify the foundation on which the agreement in the church is based. This investigation ended up proposing a notion of basic consensus , which later developed into a form of consensus that seeks to embrace, not to dismiss differences (so-called differentiated consensus ). The Lutheran-Roman Catholic agreement is based on a perspectival understanding of doctrine. The Anglican-Roman Catholic dialogue emphasises the correctness of interpretations. The documents consciously look towards a common future , not the separated past. The dialogue s primary interpretative concept is koinonia. The texts develop a hermeneutics of authoritative teaching that has been described as the rule of communion . The Anglican-Lutheran dialogue is characterised by an instrumental understanding of doctrine. Doctrinal agreement is facilitated by the ideas of coherence, continuity and substantial emphasis in doctrine. The Anglican-Lutheran dialogue proposes a form of sufficient consensus that considers a wide set of doctrinal statements and liturgical practices to determine whether an agreement has been reached to the degree that, although not complete , is sufficient for concrete steps towards unity. Chapter V discusses the current challenges of consensus as an ecumenically viable concept. In this part, I argue that the acceptability of consensus as an ecumenical goal is based not only the understanding of the church but more importantly on the understanding of the nature and function of the doctrine. The understanding of doctrine has undergone significant changes during the time of the ecumenical dialogues. The major shift has been from a modern paradigm towards a postmodern paradigm. I conclude with proposals towards a way to construct a form of consensus that would survive philosophical criticism, would be theologically valid and ecumenically acceptable.

"Towards 'a real reunion'?" : Archbishop Aleksi Lehtonen's efforts for closer relations with the Church of England 1945–1951

Mika KT Pajusen väitös "Towards 'a real reunion'?" – Archbishop Aleksi Lehtonen's efforts for closer relations with the Church of England 1945–1951 on yleiseen kirkkohistoriaan lukeutuva tutkimus Englannin kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välisistä suhteista Aleksi Lehtosen arkkipiispakaudella 1945–1951. Suhteita on tutkittu kolmesta näkökulmasta: ekumeenisesta, poliittisesta ja kirkkopoliittisesta. Tutkimuskausi alkaa pastori H.M. Waddamsin joulukuussa 1944 Suomeen tekemän vierailun jälkimainingeista ja päättyy arkkipiispa Lehtosen kuolemaan pääsiäisenä 1951. Kirkollisten suhteiden kehitystä rytmittivät lukuisat vierailut, jotka osoittivat Englannin kirkon asenteen muuttumisen sodan aikaisesta neuvostomyönteisyydestä kylmän sodan aikaiseen täysin vastakkaiseen kantaan. Englantilaiset vieraat kohtasivat Suomessa sekä kirkon että yhteiskunnan ylimmän johdon. Molemmat maat olivat valmiita tukemaan hyviä kirkollisia suhteita tilanteen niin salliessa, joskaan eivät kovin suunnitelmallisesti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko käytti hyviä suhteita Englannin kirkkoon saadakseen tukea ja ymmärrystä omalle kirkolleen ja yhteiskunnalleen kokemaansa Neuvostoliiton uhkaa vastaan erityisesti vaaran vuosina 1944–1948. Englannin kirkko halusi tukea suomalaista sisarkirkkoaan, mutta varoi, ettei tuottaisi tuellaan enemmän haittaa kuin hyötyä suhteessa Neuvostoliittoon. Sodan jälkeinen ekumeeninen jälleenrakentaminen lähensi kirkkoja toisiinsa. Lehtonen pyrki jatkamaan 1930-luvun kirkkojen välisiä, ehtoollisvieraanvaraisuuden saavuttaneita neuvotteluita kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Häntä motivoi sekä evankelis-katolinen teologia että pyrkimys tukea oman maan ja kirkon läntisiä yhteyksiä. Tämä haastoi Englannin kirkon ekumeenisen linjan, joka Suomen kirkon sijasta pyrki jatkamaan neuvotteluja Tanskan, Norjan ja Islannin luterilaisten kirkkojen kanssa, joilla ei vielä ollut virallista ekumeenista sopimusta Englannin kirkon kanssa. Lehtosen pyrkimyksistä huolimatta Englannin kirkko päätyi jättämään Suomen tilanteen hautumaan. Sillä se tarkoitti suhteiden koetinkivenä olleen historiallisen piispuuden leviämistä läpi Suomen kirkon ennen kuin katsoi olevansa valmis jatkamaan kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Molemmissa kirkoissa vaikutti pieni, innokkaiden, lähempiä suhteita toivoneiden kirkollisten vaikuttajien ydinjoukko. Englantilaisia Suomen-ystäviä motivoi tarve auttaa Suomea hankalassa poliittisessa tilanteessa. Suomessa arkkipiispa Lehtonen tuki korkeakirkollista liturgista liikettä, jolla oli läheinen yhteys anglikaanisuuteen, mutta joka sai vastaansa vanhoilliset pietistit. Suomen kirkon yleinen mielipide asettui etupäässä pietistiselle kannalle, jolle anglikaanisuus näyttäytyi teologisesti sekä liian katolisena että liian reformoituna. Kirkolliset suhteet tasaantuivat vuoden 1948 Lambeth-konferenssin jälkeen, joka rohkaisi anglikaanisia kirkkoja hyväksymään 1930-luvun neuvottelujen lähempiin kirkollisiin suhteisiin tähtäävät suositukset. Lehtonen näytti tyytyvän tähän. Samaan aikaan lähempää kirkollista kanssakäymistä tukenut ekumeeninen jälleenrakennus tuli tiensä päähän. Lehtonen jatkoi läheisempien suhteiden edistämistä, mutta hänen intonsa hiipui yhdessä heikkenevän terveydentilan kanssa. Osoituksena Lehtosen linjan kapeudesta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista ei löytynyt hänen kuoltuaan ketään, joka olisi jatkanut hänen aktiivista anglikaanimyönteistä linjaansa.

Patriarkkana ikuisuuden performanssissa : Maskuliinisuuden ja miehen ruumiillisuuden rakentuminen mormonien Duties and Blessings of the Priesthood -opetuskäsikirjassa

The material I analyze for my master's thesis is a teaching manual used by the Mormons (the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints), called "Duties and Blessings of the Priesthood". This work includes numerous lesson plans, each one with a separate topic. The manual is intended especially for teaches, but can also be used for individual study. The main target of my research is to find out how men and their bodies are constructed in the manual. Prescriptive texts together with narrative stories and illustrations create a multifaceted picture of Mormon notions of masculinity and corporeality. I approach my research material from a constructivist perspective. I build my interpretative reading upon Critical Discourse Analysis. I am especially interested in how the manual interprets and understands connections between gender, embodiment and religion. I understand gender in Judith Butler's terms, as a performance of styled and repeated gestures. Some of the discussions I raise in my work draw upon the disciplines of Critical Men's Studies and Sociology of Religion. In Mormonism, gender is thought to be an elementary part of human ontology. It is an eternal trait inherited from God the Father (and God the Mother). The place of men in Mormon cosmology is determined by their double role as patriarchs, fathers and priests. The main objective of mortal life is to gain salvation together with one's family. The personal goal of a Mormon man is to one day become a god. Patriarchs are responsible for the spiritual and material well-being of their family. The head of a household should be gentle and loving, but still an unconditional authority. In the manual, a Mormon man is depicted as a successor of mythical and exemplary men of sacred history. The perfect and sinless body of Jesus Christ serves as an ideal for the male body. Mormon masculinity is also defined by priesthood - the holy power of God - which is given to practically all male Mormons. Through the priesthood, a Mormon man serves as the governor of God on Earth. The Mormon priest has the authority to bind the immanent and the transcendent worlds together with gestures, poses and motions performed with his body. In Mormonism, the body also symbolizes a temple or a space where the sacred meets the profane. Because the priesthood borne by a man is holy, he has to treat his body accordingly. The body is valuable in itself, without it one cannot be saved. Men are forbidden of polluting their bodies by using stimulants or by having sexual relations out of wedlock. A priesthood holder must uphold healthy habits, dress neatly, and conduct himself in a temperate manner. He must also be outgoing and attentive. The manual suggests that a man's goodness or wickedness can be perceived from his external appearance. The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints is a hierarchical and man-led organisation. The ideals of gender and corporeality are set by a homogenous priesthood leadership that consists mainly of white heterosexual American men. The larger Mormon community can control individual men by sanctioning. Growing as a Mormon man happens under the guidance of one's reference group.

Paimen vailla hiippakuntaa : Kenttäpiispan viran synty ja vaikutus sotilaspapiston asemaan Suomen puolustusvoimissa ja kirkossa vuosina 1939 - 1944

The main purpose of this research is to shed light on the factors that gave rise to the office of Field Bishop in the years 1939-1944. How did military bishophood affect the status of the head of military pastoral care and military clergy during these years? The main sources of my research are the collections in the Finnish National Archives, and I use a historical-qualitative method. The position of the military clergy was debated within both the Church and the Defence Forces before 1939. At that stage, Church law did not yet recognize the office of the leading military priest, the Field Dean. There had been a motion in 1932 to introduce the office of a military bishop, but the bishops' synod blocked it. The concept of Field Bishop appeared for the first time in 1927 in a Finnish military document, which dealt with pastoral care in the Polish military. The Field Dean in Finland had regularly proposed improvements to the salary of the military clergy before the Winter War. After the Winter War, arguments were made for strengthening the position of the military clergy: these arguments were based on the increased respect shown towards this clergy, especially due to their role in the care of the fallen, which had become their task during the war. Younger members of the military clergy in particular supported the demands to improve their position within the Church and the army. The creation of a Field Bishop was perceived as strengthening the whole military clergy, as the Field Bishop was envisioned as a bishop within the Church and a general within the Defence Forces. During that time the Field Dean was still without any military rank. The idea of a Field Bishop was recommended to Mannerheim in June 1940, after which the Defence Forces lent their support to the cause. The status of the military clergy, in Church law, made it to the agenda of the Church council in January 1941, thanks largely to the younger priests' group influence and Mannerheim's leverage. The bishops opposed the notion of a Field Bishop mostly on theological grounds but were ready to concede that the position the Field Dean in Church law required further defining. The creation of the office of Field Bishop was blocked in the Church law committee report issued close to the beginning of the Continuation War. The onset of that war, however, changed the course of events, as the President of the Republic appointed Field Dean Johannes Björklund as Field Bishop. Speculation has abounded about Mannerheim's role in the appointment, but the truth of the matter is not clear. The title of Field Bishop was used to put pressure on the Church, and, at the same time, Mannerheim could remain detached from the matter. Later, in September 1941, the Church council approved the use of the Field Bishop title to denote the head of military pastoral care in Church law, and Field Bishops were assigned some of the duties formerly pertaining to bishops. Despite all expectations and hopes, the new office of Field Bishop did not affect the status of the military clergy within the Defence Forces, as no ranks were established for them, and their salary did not improve. However the office of the Field Bishop within Army HQ was transformed from a bureau into a department in the summer of 1942. At the beginning of the Continuation War, the Field Bishop was criticized by certain military and Church clergy for favouring Russian Orthodox Christians in Eastern Karelia. Björklund agreed in principle with most of the Lutheran clergy on the necessity of Lutheranizing East Karelia but had to take into account the realities at Army HQ. As well, at the same time the majority of the younger clergy were serving in the army, and there was a lack of parish priests on the home front. Bishop Lehtonen had actually expressed the wish that more priests could have been released from the front to serve in local parishes. In his notes Lehtonen accused Björklund of trying to achieve the position of Field Bishop by all possible means. However, research has revealed a varied group of people behind the creation of the office of Field Bishop, including in particular younger clergy and the Defence Forces.