Dracocephalum moldavica L. and Melissa officinalis L. : Chemistry and Bioactivities Relevant in Alzheimer’s Disease Therapy

Oksidatiivisen stressin eli liiallisen reaktiivisten happiyhdisteiden määrän soluissa on jo pitkään arveltu olevan tärkeä Alzheimerin taudin kehittymiseen ja etenemiseen vaikuttava tekijä. Tämän vuoksi kiinnostus erilaisten antioksidanttien (yhdisteitä, jotka neutraloivat näitä happiradikaaleja soluissa) mahdollisia terapeuttisia ominaisuuksia Alzheimerin taudin hoidossa on tutkittu laajalti. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole vielä onnistuttu löytämään antioksidanttia, joka olisi hyödyksi Alzheimerin taudin hoidossa. Tämän vuoksi on tärkeää pyrkiä löytämään uusia antioksidanttien lähteitä sekä tutkia niistä löytyviä aktiivisia yhdisteitä. Kiinnostus luonnon antioksidantteja kohtaan on kasvanut voimakkaasti viime aikoina. Huomio on kiinnittynyt erityisesti aromaattisista sekä lääkekasveista löytyviin antioksidantteihin. Lamiaceae- perheeseen kuuluvia tuoksuampiaisyrttiä (Dracocephalum moldavica L.) ja sitruunamelissaa (Melissa officinalis L.) on käytetty Iranissa pitkään sekä ruoanlaitossa että lääkinnässä, minkä vuoksi näiden kasvien uutteiden antioksidanttisisältöä päätettiin analysoida käyttäen useaa erilaista in vitro- menetelmää. Näissä kokeissa ilmeni, että uutteilla oli useita antioksidanttisia vaikutuksia. Näistä antioksidanttisista vaikutuksista vastaavia yhdisteitä pyrittiin tunnistamaan käyttäen HPLC-PDA- tekniikkaa, minkä seurauksena niiden havaittiin sisältävän erilaisia polyfenoleita, kuten hydroksyloituneita bentsoeeni- ja cinnamamidihapon johdannaisia sekä flavonoideja. Kummankin kasvin uutteissa runsaimmin esiintynyt yhdiste oli rosmariinihappo. Sitruunamelissaa (M. officinalis) on käytetty antiikin ajoista alkaen kognitiivisten toimintojen häiriöiden hoidossa. Perustuen tietoon kasvin käytöstä perinteisessä lääkinnässä, sen tehoa Alzheimerin taudin hoidossa on tutkittu viime aikoina kliinisin kokein. Sitruunamelissan todettiinkin olevan hyödyksi lievää ja keskivaikeaa Alzheimeimerin tautia sairastavien potilaiden hoidossa. Väitöskirjan osanan olevasta kooste-artikkelista käy ilmi, että tutkimalla lääkekasvien ominaisuuksia voidaan saada arvokkaita suuntaa-antavia vihjeitä Alzheimerin taudin lääkehoidon kehittämiseen. Tämän perusteella päätettiinkin testatata myös sitruunamelissauutteen kykyä estää asetyylikoliiniesteraasin (AChE) toimintaa, koska tämän entsyymin toiminna estämisen tiedetään olevan hyödyksi Alzheimerin taudin hoidossa. Uute kykeni estämään AChE:n toimintaa, minkä vuoksi uutteen sisältämiä komponentteja päätettiin tutkia terkemmin. Uute jaettiin erilaisiin fraktioihin käyttäen HPLC-menetelmää, minkä jälkeen testattiin jokaisen fraktion kykyä inhiboida AchE. Suurin osa fraktioista kykeni inhiboimaan AChE:n toimintaa selkeästi tehokkaammin, kuin raakauute. Kaikista tehokkainta fraktiota analysoitiin tarkemmin sen aktiivisten yhdisteiden tunnistamiseksi, minkä seurauksena sen sisältämät yhdisteet tunnistettiin cis ja trans-rosmariinihapoiksi. Tässä tutkimuksessa tunnistettujen yhdisteiden hyödyllisyyttä Alzheimerin taudin hoidossa tulisi seuraavaksi tutkia erilaisissa in vivo-malleissa. Lisäksi jäljellä olevien fraktioiden kemiallinen koostumus tulisi selvittää sekä antioksidanttiaktiivisuuden ja AChE:n toiminnan inhiboinnin välistä mahdollista yhteyttä tulisi tutkia tarkemmin. Tämä tutkimus osoittaa tuoksuampiasyrtin (D. moldavica) sekä sitruunamelissan (M. officinalis) sisältävän monenlaisia aktiivisia antioksidantteja. Lisäksi sitruunamelissan sisältämät yhdisteet kykenivät estämään asetyylikoliiniesteraasin (AchE) toimintaa. Nämä tulokset tukevat osaltaan väitöskirjan osana olevan kooste-artikkelin johtopäätöksiä, joiden mukaan etnofarmakologinen kasvitutkimus voi osoittautua erittäin hyödylliseksi kehitettäessä uutta lääkehoitoa Alzheimerin tautiin. Lisäksi tässä väitöskirjassa kuvattu tutkimus osoittaakin, että perinteisesti lääkekasvina käytettyä sitruunamelissaa voidaan mahdollisesti hyödyntää uusien Alzheimerin taudin hoitoon käytettävien lääkkeiden kehityksessä.

En sjukdom af högst elakt släckte : Återfallsfebern på Sveaborg och i Karlskrona 1788-1790

Sommaren 1788 drabbades den svenska flottan av en svårartad febersjukdom. Febern, som senare definierats som febris recurrens el. återfallsfeber, hade sitt ursprung i den ryska flottan. Besättningen ombord skeppet Vladislav, krigsbytet från slaget vid Hogland, bar på ett stort antal smittade klädlöss. Efter flottans ankomst till Sveaborg spred sig sjukdomen snabbt bland manskapet, men även bland fästningens garnison. Förhållandena inom militären, både inom lantarmén och framför allt inom flottan, var gynnsamma för epidemiers spridning. De trånga utrymmena, den ensidiga kosten, det undermåliga dricksvattnet, den bristande hygienen: allt gynnade uppkomsten och spridningen av olika epidemier. Manskapets försämrade allmäntillstånd gjorde, att sjukdomarna blev mera förödande än vad de i andra förhållanden skulle ha varit. Bristen på manskap och material under Gustav III:s ryska krig var enormt, bl.a. var bristen på medicinsk personal och -utrustning skriande. Då flottan och armén drabbades av en epidemi av katastrofala dimensioner stod myndigheterna hjälplösa. Epidemin visaqr tydligt hur illa förberett hela kriget var och hur misskött flottans sjukvård var. På Sveaborg var förhållandena fruktansvärda. Halva garnisonen uppges ha avlidit, och det låg travar av lik överallt. Kaserner m.fl. byggnader adapterades till provisoriska lasarett och det rådde brist på allt. De medicinska myndigheterna representerades av den till fästningen skickade andra fältläkaren, som tillsammans med läkarna på fästningen gjorde sitt bästa i enlighet med tidens vårdmetoder. Då den svenska örlogsflottan i november seglat över tilll Karlskrona spred sig epidemin i staden. Sjukdomen grasserade också bland de civila. Då sjukdomens orsak och utbredningssätt var okända, kunde man varken hindra epidemin från att spridas eller genomföra adekvata vårdmetoder. Tvärtom, med de hemförlovade båtsmännen spred sig sjukdomen även till de övriga delarna av riket. Under 1789 var flottan p.g.a. de många sjukdomsfallen närmast operationsoduglig. Under vårvintern och våren 1790 avtog epidemin. Epidemin var ett svårt medicinskt problem. För att utreda situationen i Karlskrona skickade den tillförordnade regeringen, utredningskommissionen och Collegium medicum sina egna representanter till staden. De olika läkarnas sjukdomssyner grundade sig främst på tron om sjukdomars uppkomst genom miasma och förbättrandet av luftkvaliteten sågs som en väsentlig vårdform. I arbetet jämförs de olika myndigheternas och några av de på platsen varande läkarnas syn på sjukdomens art, dess orsaker och ursprung. De flesta härleder sjukdomen till den ryska flottan, och nämner någon form av smitta. Som främsta sjukdomsorsak nämns dock miasma och de rekommenderade vårdformerna representerade den humoralpatologiska synen. Förste amiralitetsläkaren Arvid Faxe representerar dock en annan åsikt, i det att han enbart tror på sjukdomens överföring via smitta. Epidemin var också ett politiskt problem. Epidemin var en lokal angelägenhet ända till dess att flottans operationer hämmades av manskapsbristen, varefter den blev ett ärende på högsta nivå. Kungen ingrep sommaren 1789 genom att grunda en kommision med rätt vidsträckta befogenheter. I Karlskrona verkar de militära myndigheterna och läkarna ha misstrott och skuldsatt varandra för katastrofen, och förhållandet mellan de till staden sända utredarna och militärerna var likaså inflammerat. Genom källorna återspeglas rivalitet, avund och inbördes konkurrens. Personalbristen var svår, och den skyldiga söktes utanför den egna kretsen. Den danskfödde apotekaren med sina påstott otjänliga mediciner blev en ypperlig syndabock. Örlogsflottan beräknas i sjukdomar ha förlorat omkring 10.000 man i döda, huvudsakligen i Karlskrona (civila inberäknade). Armén och Skärgårdsflottan uppges likadeles ha mist omkring 10.000 man, medan antalet i strid stupade armésoldater endast var ca 1500. Sammanlagt antas alltså ca 20.000 människor ha mist livet; både i återfallsfeber, men även i andra, samtidigt grasserande farsoter. I denna siffra är inte de övriga delarna av riket inberäknade. Epidemin i fråga kan alltså på goda grunder anses vara det svenska 1700-talets största medicinska katastrof.

Rab8 and Rab8-interacting proteins as players in cell polarization

Rab8 and its interacting proteins as regulators of cell polarization During the development of a multi-cellular organism, progenitor cells have to divide and migrate appropriately as well as organize their differentiation with one another, in order to produce a viable embryo. To divide, differentiate and migrate cells have to undergo polarization, a process where internal and external components such as actin, microtubules and adhesion receptors are reorganized to produce a cell that is asymmetric, with functionally different surfaces. Also in the adult organism there is a continuous need for these processes, as cells need to migrate in response to tissue damage and to fight infection. Improper regulation of cell proliferation and migration can conversely lead to disease such as cancer. GTP-binding proteins function as molecular switches by cycling between a GTP-bound (active) conformation and a GDP-bound (inactive) conformation. The Ras super-family of small GTPases are found in all eukaryotic cells. They can be functionally divided into five subfamilies. The Ras family members mainly regulate gene expression, controlling cell proliferation and differentiation. Ras was in fact the first human oncogene to be characterized, and as much as 30% of all human tumors may be directly or indirectly caused by mutations of Ras molecules The Rho family members mainly regulate cytoskeletal reorganization. Arf proteins are known to regulate vesicle budding and Rab proteins regulate vesicular transport. Ran regulates nuclear transport as well as microtubule organization during mitosis. The focus of the thesis of Katarina Hattula, is on Rab8, a small GTPase of the Rab family. Activated Rab8 has previously been shown to induce the formation of new surface extensions, reorganizing both actin and microtubules, and to have a role in directed membrane transport to cell surfaces. However, the exact membrane route it regulates has remained elusive. In the thesis three novel interactors of Rab8 are presented. Rabin8 is a Rab8-specific GEF that localizes to vesicles where it presumably recruits and activates its target Rab8. Its expression in cells leads to remodelling of actin and the formation of polarized cell surface domains. Optineurin, known to be associated with a leading cause of blindness in humans (open-angle glaucoma), is shown to interact specifically with GTP-bound Rab8. Rab8 binds to an amino-terminal region and interestingly, the Huntingtin protein binds a carboxy-terminal region of optineurin. (Aberrant Huntingtin protein is known to be the cause Huntington s disease in humans.) Co-expression of Huntingtin and optineurin enhanced the recruitment of Huntingtin to Rab8-positive vesicular structures. Furthermore, optineurin promoted cell polarization in a similar way to Rab8. A third novel interactor of Rab8 presented in this thesis is JFC1, a member of the synaptogamin-like protein (Slp) family. JFC1 interacts with Rab8 specifically in its GTP-bound form, co-localizes with endogenous Rab8 on tubular and vesicular structures, and is probably involved in controlling Rab8 membrane dynamics. Rab8 is in this thesis work clearly shown to have a strong effect on cell shape. Blocking Rab8 activity by expression of Rab8 RNAi, or by expressing the dominant negative Rab8 (T22N) mutant leads to loss of cell polarity. Conversely, cells expressing the constitutively active Rab8 (Q67L) mutant exhibit a strongly polarized phenotype. Experiments in live cells show that Rab8 is associated with macropinosomes generated at ruffling areas of the membrane. These macropinosomes fuse with or transform into tubules that move toward the cell centre, from where they are recycled back to the leading edge to participate in protrusion formation. The biogenesis of these tubules is shown to be dependent on both actin and microtubule dynamics. The Rab8-specific membrane route studied contained several markers known to be internalized and recycled (1 integrin, transferrin, transferrin receptor, cholera toxin B subunit (CTxB), and major histocompatibility complex class I protein (MHCI)). Co-expression studies revealed that Rab8 localization overlaps with that of Rab11 and Arf6. Rab8 is furthermore clearly functionally linked to Arf6. The data presented in this thesis strongly suggests a role for Rab8 as a regulator for a recycling compartment, which is involved in providing structural and regulatory components to the leading edge to participate in protrusion formation.

α-Synuclein pathology in very elderly Finns : A population-based clinico-neuropathologic and molecular genetic study of Dementia with Lewy bodies

Populations in developed countries are ageing fast. The elderly have the greatest incidence of de-mentia, and thus the increase in the number of demented individuals, increases the immediate costs for the governments concerning healthcare and hospital treatment. Attention is being paid to disorders behind cognitive impairment with behavioural and psychological symptoms, which are enormous contributors to the hospital care required for the elderly. The highest dreams are in prevention; however, before discovering the tools for preventing dementia, the pathogenesis behind dementia disorders needs to be understood. Dementia with Lewy bodies (DLB), a relatively recently discovered dementia disorder compared to Alzheimer’s disease (AD), is estimated to account for up to one third of primary degenerative dementia, thus being the second most common cause of dementia in the elderly. Nevertheless, the impact of neuropathological and genetic findings on the clinical syndrome of DLB is not fully established. In this present series of studies, the frequency of neuropathological findings of DLB and its relation to the clinical findings was evaluated in a cohort of subjects with primary degenerative dementia and in a population-based prospective cohort study of individuals aged 85 years or older. α-synuclein (αS) immunoreactive pathology classifiable according to the DLB consensus criteria was found in one fourth of the primary degenerative dementia subjects. In the population-based study, the corresponding figure was one third of the population, 38% of the demented and one fifth of the non-demented very elderly Finns. However, in spite of the frequent discovery of αS pathology, its association with the clinical symptoms was quite poor. Indeed, the common clinical features of DLB, hypokinesia and visual hallucinations, associated better with the severe neurofibrillary AD-type pathology than with the extensive (diffuse neocortical) αS pathology when both types of pathology were taken into account. The severity of the neurofibrillary AD-type pathology (Braak stage) associated with the extent of αS pathology in the brain. In addition, the genetic study showed an interaction between tau and αS; common variation in the αS gene (SNCA) associated significantly with the severity of the neurofibrillary AD-type pathology and nominally significantly with the extensive αS pathology. Further, the relevance and temporal course of the substantia nigra (SN) degeneration and of the spinal cord αS pathology were studied in relation to αS pathology in the brain. The linear association between the extent of αS pathology in the brain and the neuron loss in SN suggests that in DLB the degeneration of SN proceeds as the αS pathology extends from SN to the neocortex instead of early destruction of SN seen in Parkinson’s disease (PD). Furthermore, the extent of αS pathology in the brain associated with the severity of αS pathology in the thoracic and sacral autonomic nuclei of the spinal cord. The thoracic αS pathology was more common and more severe compared to sacral cord, suggesting that the progress of αS pathology proceeds downwards from the brainstem towards the sacral spinal cord.

Essential Thrombocythaemia : Diagnosis, Prognostic Aspects, and the Outcome of Finnish patients

Essential thrombocythaemia (ET) is a myeloproliferative disease (MPD) characterized by thrombocytosis, i.e. a constant elevation of platelet count. Thrombocytosis may appear in MPDs (ET, polycythaemia vera, chronic myeloid leukaemia, myelofibrosis) and as a reactive phenomenon. The differential diagnosis of thrombocytosis is important, because the clinical course, need of therapy, and prognosis are different in patients with MPDs and in those with reactive thrombocytosis. ET patients may remain asymptomatic for years, but serious thrombohaemorrhagic and pregnancy-related complications may occur. The complications are difficult to predict. The aims of the present study were to evaluate the diagnostic findings, clinical course, and prognostic factors of ET. The present retrospective study consists of 170 ET patients. Two thirds had a platelet count < 1000 x 109/l. The diagnosis was supported by an increased number of megakaryocytes with an abnormal morphology in a bone marrow aspirate, aggregation defects in platelet function studies, and the presence of spontaneous erythroid and/or megakaryocytic colony formation in in vitro cultures of haematopoietic progenitors. About 70 % of the patients had spontaneous colony formation, while about 30 % had a normal growth pattern. Only a fifth of the patients remained asymptomatic. Half had a major thrombohaemorrhagic complication. The proportion of the patients suffering from thrombosis was as high as 45 %. About a fifth had major bleedings. Half of the patients had microvascular symptoms. Age over 60 years increased the risk of major bleedings, but the occurrence of thrombotic complications was similar in all age groups. Male gender, smoking in female patients, the presence of any spontaneous colony formation, and the presence of spontaneous megakaryocytic colony formation in younger patients were identified as risk factors for thrombosis. Pregnant ET patients had an increased risk of complications. Forty-five per cent of the pregnancies were complicated and 38 % of them ended in stillbirth. Treatment with acetylsalicylic acid alone or in combination with platelet lowering drugs improved the outcome of the pregnancy. The present findings about risk factors in ET as well as treatment outcome in the pregnancies of ET patients should be taken into account when planning treatment strategies for Finnish patients.

MECHANISMS AND EFFECTS OF MITOCHONDRIAL DNA INSTABILITY AND COPY NUMBER MANIPULATION

Defects in mitochondrial DNA (mtDNA) maintenance cause a range of human diseases, including autosomal dominant progressive external ophthalmoplegia (adPEO). This study aimed to clarify the molecular background of adPEO. We discovered that deoxynucleoside triphosphate (dNTP) metabolism plays a crucial in mtDNA maintenance and were thus prompted to search for therapeutic strategies based on the modulation of cellular dNTP pools or mtDNA copy number. Human mtDNA is a 16.6 kb circular molecule present in hundreds to thousands of copies per cell. mtDNA is compacted into nucleoprotein clusters called nucleoids. mtDNA maintenance diseases result from defects in nuclear encoded proteins that maintain the mtDNA. These syndromes typically afflict highly differentiated, post-mitotic tissues such as muscle and nerve, but virtually any organ can be affected. adPEO is a disease where mtDNA molecules with large-scale deletions accumulate in patients tissues, particularly in skeletal muscle. Mutations in five nuclear genes, encoding the proteins ANT1, Twinkle, POLG, POLG2 and OPA1, have previously been shown to cause adPEO. Here, we studied a large North American pedigree with adPEO, and identified a novel heterozygous mutation in the gene RRM2B, which encodes the p53R2 subunit of the enzyme ribonucleotide reductase (RNR). RNR is the rate-limiting enzyme in dNTP biosynthesis, and is required both for nuclear and mitochondrial DNA replication. The mutation results in the expression of a truncated form of p53R2, which is likely to compete with the wild-type allele. A change in enzyme function leads to defective mtDNA replication due to altered dNTP pools. Therefore, RRM2B is a novel adPEO disease gene. The importance of adequate dNTP pools and RNR function for mtDNA maintenance has been established in many organisms. In yeast, induction of RNR has previously been shown to increase mtDNA copy number, and to rescue the phenotype caused by mutations in the yeast mtDNA polymerase. To further study the role of RNR in mammalian mtDNA maintenance, we used mice that broadly overexpress the RNR subunits Rrm1, Rrm2 or p53R2. Active RNR is a heterotetramer consisting of two large subunits (Rrm1) and two small subunits (either Rrm2 or p53R2). We also created bitransgenic mice that overexpress Rrm1 together with either Rrm2 or p53R2. In contrast to the previous findings in yeast, bitransgenic RNR overexpression led to mtDNA depletion in mouse skeletal muscle, without mtDNA deletions or point mutations. The mtDNA depletion was associated with imbalanced dNTP pools. Furthermore, the mRNA expression levels of Rrm1 and p53R2 were found to correlate with mtDNA copy number in two independent mouse models, suggesting nuclear-mitochondrial cross talk with regard to mtDNA copy number. We conclude that tight regulation of RNR is needed to prevent harmful alterations in the dNTP pool balance, which can lead to disordered mtDNA maintenance. Increasing the copy number of wild-type mtDNA has been suggested as a strategy for treating PEO and other mitochondrial diseases. Only two proteins are known to cause a robust increase in mtDNA copy number when overexpressed in mice; the mitochondrial transcription factor A (TFAM), and the mitochondrial replicative helicase Twinkle. We studied the mechanisms by which Twinkle and TFAM elevate mtDNA levels, and showed that Twinkle specifically implements mtDNA synthesis. Furthermore, both Twinkle and TFAM were found to increase mtDNA content per nucleoid. Increased mtDNA content in mouse tissues correlated with an age-related accumulation of mtDNA deletions, depletion of mitochondrial transcripts, and progressive respiratory dysfunction. Simultaneous overexpression of Twinkle and TFAM led to a further increase in the mtDNA content of nucleoids, and aggravated the respiratory deficiency. These results suggested that high mtDNA levels have detrimental long-term effects in mice. These data have to be considered when developing and evaluating treatment strategies for elevating mtDNA copy number.

Att äta eller inte äta, att äta nu eller senare. En studie i ätstörningar ur ett samhällsvetenskapligt perspektiv

Tiivistelmä – Referat – Abstract Anorexi ses i Finland som en psykisk sjukdom med en psykopatologi, som bland andra innefattar rädsla för att bli fet. I min undersökning har jag fått fram tre huvudteman, som förutom andra bakomliggande omständigheter, bidragit till ett insjuknande. De handlar om anorexi som livsstil, bantning och viljan att leva sunt och äta rätt. Med den vaknande sexualiteten väcks intresset för det andra könet och för kroppens utseende i övrigt. I bakgrunden finns känslor av bl.a. ensamhet, ett sökande efter den egna personligheten, ångest och depression. Jag har byggt min studie på patienternas egna berättelser om sitt liv. Perspektivet är samhällsinriktat, och som analysmetod har jag använt mig av narrativet. Jag har lånat idéer både från Vilma Hänninens (1999), Gerhard Riemann och Fritz Schützes (1991) narrativa modeller, och rör mig mellan dem båda. Jag har i första hand intresserat mig för tiden före insjuknandet och de bakomliggande orsaker, som kan tänkas befrämja insjuknandet. Jag har speglat anorektikernas problematik i bl.a. Anthony Giddens (1997) och Zygmund Baumans (1999) teorier om det postmoderna samhället, och ser ätstörningar som en uttrycksform för dåligt befinnande. Samhällsklimatet har blivit hårdare och omsorgen om personer i omgivningen har glömts bort. Vi lever, enligt Giddens (1997), i en skenande värld, viket betyder att förändringarna påverkar existerande beteendemönster i större omfattning och på ett djupare plan än tidigare. Enligt Pennanen (2000) är målsättningen för ätstörningspatienter stressande, svåruppnådd och svårkontrollerbar. Mina informanter berättar om höga målsättningar, prestationskrav, dålig självkänsla och skam över sina kroppar. För att tillfriskna behövs stöd. Men det vikigaste är att personen själv vill bli frisk, och själv ta ansvar för sitt tillfrisknande. Sjukdomen är individuell. Varje person, upplever sin sjukdom personligt men anorektikerna har också många styrkor i sin sjukdom. Avainsanat – Nyckelord – Keywords ätstörningar, anorexi, bulimi

Att äta eller inte äta, att äta nu eller senare. En studie i ätstörningar ur ett samhällsvetenskapligt perspektiv

Anorexi ses i Finland som en psykisk sjukdom med en psykopatologi, som bland andra innefattar rädsla för att bli fet. I min undersökning har jag fått fram tre huvudteman, som förutom andra bakomliggande omständigheter, bidragit till ett insjuknande. De handlar om anorexi som livsstil, bantning och viljan att leva sunt och äta rätt. Med den vaknande sexualiteten väcks intresset för det andra könet och för kroppens utseende i övrigt. I bakgrunden finns känslor av bl.a. ensamhet, ett sökande efter den egna personligheten, ångest och depression. Jag har byggt min studie på patienternas egna berättelser om sitt liv. Perspektivet är samhällsinriktat, och som analysmetod har jag använt mig av narrativet. Jag har lånat idéer både från Vilma Hänninens (1999), Gerhard Riemann och Fritz Schützes (1991) narrativa modeller, och rör mig mellan dem båda. Jag har i första hand intresserat mig för tiden före insjuknandet och de bakomliggande orsaker, som kan tänkas befrämja insjuknandet. Jag har speglat anorektikernas problematik i bl.a. Anthony Giddens (1997) och Zygmund Baumans (1999) teorier om det postmoderna samhället, och ser ätstörningar som en uttrycksform för dåligt befinnande. Samhällsklimatet har blivit hårdare och omsorgen om personer i omgivningen har glömts bort. Vi lever, enligt Giddens (1997), i en skenande värld, viket betyder att förändringarna påverkar existerande beteendemönster i större omfattning och på ett djupare plan än tidigare. Enligt Pennanen (2000) är målsättningen för ätstörningspatienter stressande, svåruppnådd och svårkontrollerbar. Mina informanter berättar om höga målsättningar, prestationskrav, dålig självkänsla och skam över sina kroppar. För att tillfriskna behövs stöd. Men det vikigaste är att personen själv vill bli frisk, och själv ta ansvar för sitt tillfrisknande. Sjukdomen är individuell. Varje person, upplever sin sjukdom personligt men anorektikerna har också många styrkor i sin sjukdom.

Nikotiinireseptoreiden kautta vaikuttavat lääkeaineet nikotiiniriippuvuuden ja neurologisten sairauksien hoidossa

Neuronaaliset nikotiinireseptorit liittyvät tupakkariippuvuuden lisäksi moniin neurologisiin sairauksiin, kuten Alzheimerin tautiin, skitsofreniaan, masennukseen ja tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöön. Nikotiinireseptorien stimulaation on tutkimuksissa havaittu parantavan kognitiota. Useat lääkeyritykset tutkivat nikotiinireseptoriagonisteja ja -antagonisteja eri neurologisten sairauksien hoidossa. Ongelmana nikotiinireseptori-agonisteja käytettäessä on reseptorissa tapahtuva desensitisaatio. Tällöin reseptori sulkeutuu, eikä aktivoidu vaikka agonistia olisi tarjolla tai sitoutuneena reseptoriin. Varsinkin alfa7-reseptori desensitoituu hyvin nopeasti agonistialtistuksen seurauksena. Reseptorien desensitoituminen voi kliinisessä käytössä aiheuttaa lääkeaineen tehon menetyksen. Perinteisen agonistin sitoutumiskohdan lisäksi nikotiinireseptorissa sijaitsee myös muita sitoutumiskohtia, joita kutsutaan allosteerisiksi sitoutumispaikoiksi. Tutkimuksissa on havaittu, että eräät allosteerisesti sitoutuvat aineet, kuten PNU-120596, voivat vahvistaa agonistin aikaansaamaa vastetta ja/tai estää reseptorin desensitoitumista. Näitä aineita kutsutaan positiivisiksi allosteerisiksi modulaattoreiksi ja niiden ajatellaan olevan vaihtoehto desensitoitumisen aiheuttamaan tehon menetyksen ongelmaan. Nikotiinireseptorien positiivisten allosteeristen modulaattorien tarkkaa vaikutusta ja sitoutumiskohtaa reseptoriin ei vielä tarkkaan tiedetä. Tutkimuksen aiheena oli karakterisoida positiivisten allosteeristen modulaattoreiden vaikutuksia alfa7-nikotiinireseptoriin. Tutkimuksessa tarkoituksena oli käyttää hyväksi laboratoriossa aiemmin tehtyä havaintoa, jonka mukaan alfa7-nikotiinireseptorin transmembraaniosan aminohappoon tehdyn mutaation L247T seurauksena positiiviset allosteeriset modulaattorit muuttuvat agonisteiksi. Haluttiin selvittää, kuinka agonistin sitoutumiskohtaan kohdennettua mutageneesiä käyttäen tehty mutaatio W149M tai W149F vaikuttavat PNU-120596:n kykyyn toimia agonistina alfa7L247T reseptoriin. Asetyylikoliini toimi konventionaalisen agonistin mallina tutkimuksessa. Tutkimuksen toinen tavoite oli tehdä mutaatio M253Lalfa7-reseptorin transmembraaniosaan. Mutaation on todettu estävän allosteeristen potentiaattoreiden kykyä voimistaa agonistin aikaansaamaa vastetta. Tarkoitus oli tutkia millaisia vaikutuksia M253L-mutaatiolla on allosteerisen potentiaattorin kykyyn toimia agonistina L247T-mutaation sisältävään reseptoriin. Mutatoidun reseptorin mRNA mikroinjektoitiin oosyyttiin ja elektrofysiologian avulla tutkittiin ilmennettyjen reseptorien toimintaa käyttäen kahden elektrodin jännitelukitus -menetelmää. Kaikki suunnitellut mutaatiot saatiin tehtyä onnistuneesti alfa7- ja alfa7L247T-reseptoreihin. Ortosteerisen sitoutumiskohdan mutaatio villin tyypin Į7-reseptorissa vaikutti hyvin voimakkaasti joko asetyylikoliinin sitoutumiseen reseptoriin tai reseptorin toimintaan, sillä asetyylikoliinilla ei reseptorista saatu mitattua vasteita. Myöskään PNU-120596 yksinään ei saanut aikaan vasteita alfa7W149M-reseptorissa. Kaksoismutatoidussa alfa7W149M/L247T-reseptorissa puolestaan havaittiin, että asetyylikoliinin annos-vaste -kuvaaja siirtyi huomattavasti enemmän oikealle kuin PNU-120596:n, kun verrattiin annos-vaste –kuvaajia alfa7L247T ja alfa7W149M/L247T–reseptoreiden välillä. Transmembraaniosan mutaatio M253L ei vaikuttanut PNU-120596:n kykyyn toimia agonistina alfa7L247T-reseptoriin, eikä sillä ollut vaikutusta asetyylikoliinin annosvaste-kuvaajiin. Tutkimus tukee aiempia havaintoja siitä, että positiivisten allosteeristen modulaattoreiden sitoutumiskohta nikotiinireseptorissa sijaitsisi transmembraaniosassa. M253L-mutaation osalta tulokset ovat hieman ristiriidassa aiempien tulosten kanssa. L247T-mutaatio vaikuttaa hyvin voimakkaasti nikotiinireseptorin toimintaan sekä sijaitsee aminohapon M253 läheisyydessä. On mahdollista, että se peittää M253L-mutaation vaikutuksen. Toisaalta voi olla, että M253 on aminohappo, joka vaikuttaa vain reseptorivasteiden voimistumiseen eikä allosteeristen potentiaattoreiden sitoutumiseen.