La modernización entre cafetales : San José, Costa Rica, 1880-1930

This work examines the urban modernization of San José, Costa Rica, between 1880 and 1930, using a cultural approach to trace the emergence of the bourgeois city in a small Central American capital, within the context of order and progress. As proposed by Henri Lefebvre, Manuel Castells and Edward Soja, space is given its rightful place as protagonist. The city, subject of this study, is explored as a seat of social power and as the embodiment of a cultural transformation that took shape in that space, a transformation spearheaded by the dominant social group, the Liberal elite. An analysis of the product built environment allows us to understand why the city grew in a determined manner: how the urban space became organized and how its infrastructure and services distributed. Although the emphasis is on the Liberal heyday from 1880-1930, this study also examines the history of the city since its origins in the late colonial period through its consolidation as a capital during the independent era, in order to characterize the nineteenth century colonial city that prevailed up to 1890 s. A diverse array of primary sources including official acts, memoirs, newspaper sources, maps and plans, photographs, and travelogues are used to study the initial phase of San Jose s urban growth. The investigation places the first period of modern urban growth at the turn of the nineteenth century within the prevailing ideological and political context of Positivism and Liberalism. The ideas of the city s elite regarding progress were translated into and reflected in the physical transformation of the city and in the social construction of space. Not only the transformations but also the limits and contradictions of the process of urban change are examined. At the same time, the reorganization of the city s physical space and the beginnings of the ensanche are studied. Hygiene as an engine of urban renovation is explored by studying the period s new public infrastructure (including pipelines, sewer systems, and the use of asphalt pavement) as part of the Saneamiento of San José. The modernization of public space is analyzed through a study of the first parks, boulevards and monuments and the emergence of a new urban culture prominently displayed in these green spaces. Parks and boulevards were new public and secular places of power within the modern city, used by the elite to display and educate the urban population into the new civic and secular traditions. The study goes on to explore the idealized image of the modern city through an analysis of European and North American travelogues and photography. The new esthetic of theatrical-spectacular representation of the modern city constructed a visual guide of how to understand and come to know the city. A partial and selective image of generalized urban change presented only the bourgeois facade and excluded everything that challenged the idea of progress. The enduring patterns of spatial and symbolic exclusion built into Costa Rica s capital city at the dawn of the twentieth century shed important light on the long-term political social and cultural processes that have created the troubled urban landscapes of contemporary Latin America.

Isänmaa ja Ranska : Suomalainen frankofilia 1880-1914

In Finland the period 1880 -1914 constituted an essential phase in the creation of the great national project as well as it was a golden time of Francophilia. With Francophilia, i.e. French-mindedness, is here understood a collectively upheld strong sympathy towards France and French culture. However, the Francophilia of late nineteenth century Finland was free from apparent political intentions and remained a chosen disposition. The strength of its drive was not only based on the older European admiration of everything French, but also on the growing fascination for a novelty emerging besides the traditional influences of the Germanic culture. In Finnish society Francophilia mostly worked as an opposite force to the most confined conceptions of what was considered national ; as a consequence France came to denote more than a country and Francophilia contained an important symbolical meaning in the construction of the Finnish nation. The main tasks of the study are to introduce as the first large historical presentation of the subject a covering examination of the many descriptions of Paris-phases of assorted artists, authors, and intellectuals, to clarify the mental relationship of the Finnish intelligentsia to France prior to national independence, and finally to provide these developments with case studies of certain life paths. However, the examination is not biographical, because the starting point remains within the rhetoric arguments of Francophilia and patriotism as these appeared within the public sphere. Historical persons have thus been dealt with primarily as reflectors of the then-current French-minded mentality. Such Francophiles in Finland were first and foremost Werner Söderhjelm, Juhani Aho, L. Onerva and V. A. Koskenniemi. The networks of the Finnish cultural field are mostly displayed through these examples. In previous research the intensive relationship of Finnish artists and authors with France has not been connected with actual concepts of nationalism. The respective periods of the intellectuals in Paris have simply been viewed as devoid of ideological links with the contemporary advancement of the fatherland, or even as opposites to the patriotic pursuits in Finland. From the viewpoint of this study these now canonized creators of a Finnish culture are primarily seen as patriots and fellow countrymen, and only secondly as artists and artist s colleagues. The dissertation is constructed as both a regional survey of the idealization of France and a study of Finnish history through the mirror of Francophilia. As such France only held an instrumental role for the receiving culture, i.e. for the construction of Finland, as no "objective truths" were sought for in France. Keywords: France, francophilia, Finnishness, national project, Paris

Kulttuurisia kohtaamisia : Suomalaiset kuvataiteilijat ja Rooma 1800-luvulla

Dozens of Finnish artists, practically all the professional sculptors and painters, travelled to and stayed in Rome during the 19th century. The study at hand concentrates for the first time on the Finnish artists in Rome in corpore, and analyses their way of life based on a broad variety of previously unknown and unexplored sources from a number of archives in both Scandinavia and Rome. The extensive corpus of source material is scrutinized with microhistorical precision from the point of view of cultural history. The new information thus achieved adds to the previous knowledge of Rome s often overlooked importance as a source of inspiration in Scandinavian culture in general and significantly clarifies our understanding of the development of Finnish artistic life and cultural identity in the 19th century. The study proves that in Finland, like in all of Europe, the stay in Rome was considered to be a necessary part of becoming a true artist. Already the journey was an integral part of the encounter with Rome, corresponding with the civilized ideal of the period. The stay in Rome provided a northern artist with overwhelming opportunities that were incomparable to the unestablished and modest forms of artistic life Finland could offer. Without domestic artistic institutions or traditions, the professional status of Finnish painters and sculptors took shape abroad, firstly through the encounter with Rome and the different networks the Finnish artists belonged to during and after their stay in the eternal city. The Finnish artists were an integral part of the international artistic community in the cultural capital of Europe, which gave a totally new impetus to their work and contributed to their cosmopolitan identification. For these early masters of Finnish art, the Scandinavian communality and universal artistic identity seemed to be more significant than their nationality. In all, the scrutiny of Finnish artists in their wide social, ideological and international framework gives an interesting aspect to the cultural ambiance of the 19th century, in both Rome and Finland. The study highlights many long-forgotten artists who were influential in shaping Finnish art, culture and identity in their time.

Bergslagenista Karjalaan : Ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan 1879 - 1904

Pitkärannan kaivokselle Laatokan Karjalaan saapui vuonna 1880 24 ruotsalaista vuorimiestä perheineen käynnistääkseen sen uudella teholla, tekemään siitä modernin ja johtamaan sen toimintaa. Heidät oli rekrytoinut sinne pietarilainen kansainvälisten liikemiesten omistama pankki suomalaisen vuoriteollisuuden asiantuntijan Hjalmar Furuhjelmin avulla. Pankki oli hankkinut lupaavalla malmialueella sijainneen kaivoksen omistukseensa muutamaa vuotta aikaisemmin. Ruotsalaisten saapumisesta käynnistyi 25 vuotta jatkunut ketjusiirtolaisuus Ruotsin vuoriteollisuuden keskusalueelta Bergslagenista Pitkärantaan, mikä oli pituutensa ja toimintansa vuoksi merkittävä. Vaikka Pitkäranta sijaitsi periferiassa, oli se hyvin kansainvälinen paikka, jossa oli myös muutamia muunmaalaisia työntekijöitä. Pitkäranta eli ruotsalaisten johdossa teollisen kultakautensa. Sieltä louhittiin pääasiassa kuparia, mutta loppuaikoina toiminta keskittyi rautamalmiin, jota rikastettiin. Kaivoksen yhteydessä toimi eri aikoina myös muuta teollisuutta kuten pullotehdas. Monet Pitkärannan ruotsalaisista olivat siirtolaisina perheensä kanssa. Naimattomista muutamat solmivat avioliiton suomalaisen kanssa ja kaksi kaivoksen saksalaisen johtajan O. G. Trüstedtin tyttärien kanssa. Ruotsalaiset siirtolaiset olivat Pitkärannassa johtavassa asemassa niin tehtäviensä pohjalta kuin sosiaalisestikin. Pitkärannan ruotsalaiset eivät pääsaantöisesti integroituneet Suomeen, vaan säilyttivät ruotsalaisen identiteettinsä ja palasivat jossain vaiheessa takaisin Ruotsiin - jopa sellaiset, jotka olivat Suomessa yli kymmenen vuotta. Vain muutama ruotsalainen vuorimies jäi Suomeen. Ruotsalaiset loivat Pitkärannassa ollessaan tiiviin suhdeverkon, johon kuului keskeisesti myös Trüstedtien perhe. Verkosto toimi tiiviisti muutama vuosi Pitkärannan jälkeen perustetun Outokummun kaivoksen alkutaipaleen aikana. Pitkärannan ruotsalaiset liittyivät vielä Petsamon nikkelinkin löytymiseen. Pitkärannan ruotsalaisuus kuului kolmeen historialliseen kontekstiin. Taustalla oli vuosisatoja Ruotsista Suomeen jatkunut vuoriammattilaisten siirtolaisuus, joka ei ollut loppunut, vaikka maiden valtiollinen side oli päättynyt vuonna 1809. Tästä syytä rekrytoijien kannalta Ruotsi oli luonnollinen kohde. Rekrytoidut taas elivät Ruotsin suurinta siirtolaisuusaaltoa, jolloin suuret siirtolaisvirrat suuntautuivat Pohjois-Amerikkaan ja siirtolaisuus kosketti lähes jokaista ruotsalaista. Kolmas taustalla vaikuttanut historiallinen kehitys oli Pietarin nopea kasvu ja kansainvälistyminen sekä sen imussa tapahtunut vaikutusalueiden ja koko Suomen teollistuminen. Pitkärannan kaivos oli Pietarin kansainvälisten liikemiesten omistama ja sen tuotanto palveli täysin Pietaria, jonka laajaan vaikutusalueeseen Pitkäranta kuului hyvin voimakkaasti. Monessa mielessä ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan olikin enemmän siirtolaisuutta Pietarin vaikutusalueelle kuin Suomeen. Pitkärannan side Suomeen oli lähinnä vain sen fyysinen sijainti, muuten sitä täytyy arvioida kiinteästi osana Pietarin vaiheita. Pitkäranta oli Amerikan siirtolaisuuteen ja vähän myöhemmin alkaneeseen Norrbotteniin muuttoon verrattuna vain pieni sivujuonne ruotsalaisessa 1800-luvun lopun siirtolaisuudessa. Suomeen ja Venäjälle tapahtuneen ruotsalaissiirtolaisuuden joukossa se oli kuitenkin aikanaan merkittävä, monimuotoinen ja kauaskantoinen tapahtuma. Avainsanat: ruotsalaiset, siirtolaisuus, vuoriteollisuus, ruukki, kaivos, Pitkäranta, Impilahti, Falun, Pietari, Bergslagen, kupari, ketjusiirtolaisuus

Ulkomaisen kirjallisuuden tuonti Suomeen 1800-luvun alkupuolella : Waseniuksen kirjakaupan kansainväliset yhteydet 1823-1836

Opinnäytetyöni tarkastelee eurooppalaisen kulttuurin kannalta keskeistä kommunikaatiovälinettä, painettua kirjaa, ja sen kansainvälistä luonnetta ja liikkumista. Teemaan perehdytään helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789-1852) kirjakaupan toiminnan avulla keskittyen tarkastelemaan ulkomaisen kirjallisuuden tuomista Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Tutkielma käsittelee ensisijaisesti itse kauppiastoimintaa: mitä kirjakauppayhteyksiä Waseniuksella oli sekä miten ja keiden ehdoilla ne toimivat. Näiden kysymysten ohessa pohdin myös itse kirjojen välityksellä tapahtunutta tiedonvälitystä. Työn tavoitteena on paljastaa, minkälaisia suomalaisten kirjakauppiaiden ja lukijoiden kirjallisuudenhankinnan sekä lukemisen kontekstit ja resurssit olivat 1800-luvun alkupuolella. Tutkielman lähteinä on käytetty Waseniuksen kirjakaupan kirjeitä ja kuitteja sekä sensuuriviranomaisten arkistoja. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi paneudun Waseniuksen kauppaverkoston syntyyn ja sen esittelyyn: Waseniuksen kansainväliset yhteydet keskittyivät kolmelle kulttuurialueelle. Ruotsista hän sai kirjoja kaikilta merkittäviltä kustantajilta, kauppiailta sekä itsenäisesti toimivilta kirjailijoilta. Saksankielisen kulttuurin tarjontaa Wasenius pystyi hankkimaan Leipzigin kansainvälisten kirjakauppiaiden avulla. Ranskalaisen kirjallisuuden osalta Wasenius omasi toimivat yhteydet Pariisin kirjakauppiaisiin. Sen sijaan Brittein saaret jäivät vielä Waseniuksen kontaktiverkoston ulkopuolelle, samoin myös Pietarin huomattava kulttuurikeskus. Tämän jälkeen keskityn yhteyksien toimintaan. Wasenius solmi kauppakumppaniensa kanssa yleiseurooppalaisen komissionääri-sopimuksen, jonka valtuuttamana hän sai myydä kunkin ulkomaisen kauppiaan tuotteita liikkeessään. Ensiksi tarkastelen kauppiaiden välisten etäisyyksien ylittämistä. Aikakauden kuljetustavat huomioonottaen suuret etäisyydet eivät Waseniuksen kirjojen hankintaa juuri haitanneet, vaan suurkauppiaana hän pystyi käyttämään aikansa parhaat resurssit lähetystensä kuljettamiseen. Toiseksi pohdin aikakauden kauppiastoimintojen ja kulttuuripiirteiden vaikutusta kirjakauppaan. Waseniuksen toiminta kirjakauppiaana perustui taloudellisen voiton tavoittelulle, mikä tarkoitti mm. sitä, että lähetysten sisältö määrättiin etukäteen hyvin tarkasti. Ennen Suomeen saapumistaan kirjoilla piti olla varma ostaja, minkä Wasenius useimmiten varmisti ennakkotilausluetteloin ja etumaksuin. Kolmanneksi esiin nousevat 1800-luvun alun poliittiset tapahtumat, jotka osaltaan, kauppiaan silmiin kaikkein näkyvimmin, vaikuttivat kirjojen tuontiin. Sensuurin piti periaatteessa estää useiden satojen vaarallisena pidetyn kirjan levittäminen ja lukeminen Suomessa, mutta Wasenius ei suinkaan lopettanut kiellettyjen kirjojen tuontia, vaan salakuljetti sensuroitavia teoksia jatkuvasti liikkeeseensä myytäväksi. Suomalaiset viranomaiset hyväksyivät usein tämänkaltaisen toiminnan, joten venäläistä sensuuriasetusta tai hallintoa ei juuri kunnioitettu. Vertailu eurooppalaiseen kirjakauppatoimintaan osoittaa Waseniuksen omanneen erittäin hyvät kansainväliset suhteet. Tämä kuitenkin johtui niin kirjakauppatoiminnan keskittymisestä harvojen kauppiaiden käsiin kuin myös oman kustannustoiminnan vähyydestä. Tiedonvälityksen kehityksen ja kulttuurihistorian kannalta Waseniuksen kansainvälinen toiminta osoittautuu noudattelevan vielä vanhan eliittikulttuurin muotoja, mutta kirjakauppainstituution kehittyminen aivan uudenlaiseen kukoistukseen valmisteli jo kansallisen kulttuurin nousemista lähivuosikymmeninä.

Papin pojasta suurteollisuusmieheksi : Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa 1800-luvulla tapahtunutta keskiluokan sosiaalista nousua pohjalaissyntyisen papin, opettajan, liikemiehen ja valtiopäiväedustajan Alfred Kihlmanin (1825-1904) elämänvaiheiden kautta. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan työn pyrkimyksenä on mikrotason tarkan analyysin kautta päästä käsiksi laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset sosiaaliset verkostot sekä niiden merkitys Kihlmanin kaltaisen keskiluokkaisen yksilön sosiaaliselle nousulle. Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen käsittelee heränneiden pappien verkostoja 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa ja jälkimmäinen liikemiesverkostoja 1850-luvun jälkipuolelta 1870-luvun alkuun. Pääasiallisena lähdeaineistona on Alfred Kihlmanin laaja kirjeenvaihto. Alfred Kihlman liittyi kouluvuosinaan 1840-luvun alussa nuorison piirissä nopeasti levinneeseen herännäisyyteen. Nuoret heränneet papit muodostivat tiiviin sosiaalisen verkoston, joka perustui jaetulle uskonnolliselle ideologialle sekä pappisperheiden välisille avioliittositeille. Lisäksi verkostoa pidettiin yllä yhteisillä kokoontumisilla, vierailuilla, kirjeenvaihdolla sekä palvelusten vaihtamisella. Verkoston välityksellä saatiin tehokkaasti mm. informaatiota sekä rahalainoja. Herännäisyys nousi nuoren keskiluokkaisen papiston omaa yhteiskunnallista voimattomuuttaan kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä. Kun sivistyneistön mahdollisuudet menestyä perinteisillä foorumeilla olivat autonomian alkupuolella heikot, nuoret heränneet kielsivät uskonnollisessa ideologiassaan arvon maalliselta menestykseltä ja rakensivat oman verkostonsa, jonka sisällä he saattoivat toteuttaa pätemisentarvettaan. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua verkosto muuttui 1850-luvun alussa hyödystä rasitteeksi, minkä seurauksena heränneiden pappien rivit hajaantuivat. Irtauduttuaan herännäisyydestä Alfred Kihlman siirtyi opettajan uralle. Heränneeltä vaimoltaan perimänsä varallisuuden sekä nuoruus- ja herännäisvuosinaan solmimiensa ystävyyssuhteiden ansiosta hän ajatui 1850-luvun kuluessa yhä enemmän myös liike-elämään. Hänen merkittävimmäksi toimintakentäkseen muodostuivat Suomen Yhdyspankki sekä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus, jonka johtajana hän toimi vuodesta 1866 lähtien. 1860-luvulla liikemiesverkostot perustuivat suurelta osin sukulaisuuteen, mutta yhä enenevässä määrin myös ystävyys-, kollega- ja liikekumppanuussuhteisiin. Kun pankkilaitos oli vielä hyvin kehittymätön, verkostot olivat etenkin pääomien hankinnassa avainasemassa. Tiiviit lainaverkostot olivat huonojen suhdanteiden aikana toisaalta myös vaaraksi, sillä yksi suuri konkurssi saattoi vetää mukanaan joukoittain liikemiehiä. Verkostojen kautta voitiin välittää ja saada myös suosituksia sekä sisäpiiritietoa, jota ei ollut saatavissa muista lähteistä. Yhteiskunnan muuttuminen ja henkilösuhteet mahdollistivat Alfred Kihlmanin sosiaalisen nousun. Teollistuminen ja liike-elämän vapautuminen tarjosivat uusia mahdollisuuksia keskiluokan yritteliäille yksilöille. Ylempien yhteiskuntaluokkien välisten säätyjen välisten raja-aitojen tasaantuminen tekivät 1850-luvun puolivälissä mahdolliseksi myös papin osallistumisen liike-elämään. Avainsanat: sosiaaliset verkostot - Suomi - 1800-luku - herännäisyys - kirkkohistoria - taloushistoria

Passion vallassa : Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa

Under the power of passion. The age of nervousness in Minna Canth s works This research contemplates the psychology of Minna Canth s characters through the historical image of man in late 19th century Europe. The central operative term of the study is passion , understood as a twofold philosophical concept that includes both desire and suffering. The method of this study is historical and contextual. The study interprets the passions and the psychology of Canth s characters as they were understood in their own time. The indicator of the relevant contexts is the realist and naturalist genre of Canth s works. New research on the genre of the time is also the basis of a new kind of psychological approach to Canth s works. The most important context of passion in Canth s works is the positivistic and pathological image of man at the end of the 19th century. Then, passion was widely discussed, and was perceived as a physiological phenomenon that influenced humans neurologically and caused different kinds of physiological symptoms and nervous disorders. But at the same time, passion was understood as a manifestation of human instincts and drives. The naturalistic literature of the day aimed at creating deterministic studies of human morality and psychology following Émile Zola s application of experimental science methods in his writing. The pathological image of man is most explicitly manifested in Canth s formerly unknown short story Lääkäri (Doctor, 1891), in which a doctor who is interested in psychology visits a jail to meet a peculiar criminal, a girl who feels no remorse for her multiple crimes. In other works of Canth the medically motivated viewpoint is more hidden in the deterministic narrative and depiction of the characters. The present study approaches the passion in Minna Canth s works through five thematic chapters, in witch characters are interpreted suffering from blind love, ennui, crippling romantic idealism, melancholy, guilt and nostalgia, and their stories can be prescribed as medical histories which depict the born of the passion and its development towards ruin. All protagonists are also manifestations of their own time. Canth criticises the modern life and its demands as well as social defects through the tragic stories of individuals. The study demonstrates that Canth did not, like previous research has suggested, wait until the 1890s before writing works of a psychological nature but had already written according to the psychological paradigm of her time in Työmiehen vaimo (1885). The social and psychological interests intertwine in Canth s works and are not exclusionary as has formerly been interpreted. Canth is also critical of the medical power implicit in the naturalist experimental method and this shows itself especially in her depiction of working class women.

Le naturalisme finlandais : Une conception entropique du quotidien

Le naturalisme finlandais. Une conception entropique du quotidien. Finnish Naturalism. An Entropic Conception of Everyday Life. Nineteenth century naturalism was a strikingly international literary movement. After emerging in France in the 1870s, it spread all over Europe including young, small nations with a relatively recent literary tradition, such as Finland. This thesis surveys the role and influence of French naturalism on the Finnish literature of the 1880s and 1890s. On the basis of a selection of works of six Finnish authors (Juhani Aho, Minna Canth, Kauppis-Heikki, Teuvo Pakkala, Ina Lange and Karl August Tavaststjerna), the study establishes a view of the main features of Finnish naturalism in comparison with that of French authors, such as Zola, Maupassant and Flaubert. The study s methodological framework is genre theory: even though naturalist writers insisted on a transparent description of reality, naturalist texts are firmly rooted in general generic categories with definable relations and constants on which European novels impose variations. By means of two key concepts, entropy and everyday life , this thesis establishes the parameters of the naturalist genre. At the heart of the naturalist novel is a movement in the direction of disintegration and confusion, from order to disorder, from illusion to disillusion. This entropic vision is merged into the representation of everyday life, focusing on socially mediocre characters and discovering their miseries in all their banality and daily grayness. By using Mikhail Bakhtin s idea of literary genres as a means of understanding experience, this thesis suggests that everyday life is an ideological core of naturalist literature that determines not only its thematic but also generic distinctions: with relation to other genres, such as to Balzac s realism, naturalism appears primarily to be a banalization of everyday life. In idyllic genres, everyday life can be represented by means of sublimation, but a naturalist novel establishes a distressing, negative everyday life and thus strives to take a critical view of the modern society. Beside the central themes, the study surveys the generic blends in naturalism. The thesis analyzes how the coalition of naturalism and the melodramatic mode in the work of Minna Canth serves naturalisms ambition to discover the unconscious instincts underlying daily realities, and how the symbolic mode in the work of Juhani Aho duplicates the semantic level of the apparently insignificant, everyday naturalist details. The study compares the naturalist novel to the ideological novel (roman à these) and surveys the central dilemma of naturalism, the confrontation between the optimistic belief in social reform and the pessimistic theory of determinism. The thesis proposes that the naturalist novel s contribution to social reform lies in its shock effect. By means of representing the unpleasant truth the entropy of everyday life it aims to scandalize the reader and make him aware of the harsh realities that might apply also to him.

Ainasta Sariin ja Otosta Kimmoon : Suomenkielistä homonyymiparista etunimistä 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980

Tutkielma selvittää homonyymiparisten suomalaisten etunimien suosionvaihtelua eri aikoina eri alueilla. Tarkastelu rajoittuu ajanjaksoon 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980. Tarkoituksenani on kuvata myös sitä ympäristöä, jossa nimenantajat ovat valintansa tehneet. Nimen on hyväksytyksi tullakseen noudatettava yhteisön senhetkisiä nimimalleja. Kulttuurissa tapahtuvat muutokset heijastuvat henkilönnimistöön, esimerkiksi varsinaisista etunimistä voi puhua vasta sitten, kun nimijärjestelmään kuuluu lisäksi sukunimi tai säännöllisesti käytetty lisänimi. Homonyymiparisella etunimellä tarkoitan sellaista etunimenä käytettyä tai sellaiseksi tarkoitettua propria, jolla on Nykysuomen sanakirjan mukaan yleiskielessä sitä äänteellisesti vastaava ei-proprinen, merkityksellinen sana. Tätä kutsun proprin homonyymipariksi. Nimen rinnalla olevan homonyymin merkitys ei useinkaan sinänsä ole vakiinnuttanut nimeä, mutta on nimiryhmiä, joiden homonyymiparit muodostavat merkityskenttiä: Ilta (< Mathilda) on saanut tukea nimistä Aamu ja Päivä. (Huom. *Yö ei ole etunimi.) Ajanjaksojen homonyymipariset suosikkinimet muistuttavat toisiaan ja ovat rakenteeltaan toistensa ja samaan aikaan suosiossa olleiden muiden nimien kanssa samankaltaisia.

Environmental change and anthropogenic impact on lake sediments during the Holocene in the Finnish - Karelian inland area

This thesis discusses the prehistoric human disturbance during the Holocene by means of case studies using detailed high-resolution pollen analysis from lake sediment. The four lakes studied are situated between 61o 40' and 61o 50' latitudes in the Finnish Karelian inland area and vary between 2.4 and 28.8 ha in size. The existence of Early Metal Age population was one important question. Another study question concerned the development of grazing, and the relationship between slash-and-burn cultivation and permanent field cultivation. The results were presented as pollen percentages and pollen concentrations (grains cm 3). Accumulation values (grains cm 2 yr 1) were calculated for Lake Nautajärvi and Lake Orijärvi sediment, where the sediment accumulation rate was precisely determined. Sediment properties were determined using loss-on-ignition (LOI) and magnetic susceptibility (k). Dating methods used include both conventional and AMS 14C determinations, paleomagnetic dating and varve choronology. The isolation of Lake Kirjavalampi on the northern shore of Lake Ladoga took place ca. 1460 1300 BC. The long sediment cores from Finland, Lake Kirkkolampi and Lake Orijärvi in southeastern Finland and Lake Nautajärvi in south central Finland all extended back to the Early Holocene and were isolated from the Baltic basin ca. 9600 BC, 8600 BC and 7675 BC, respectively. In the long sediment cores, the expansion of Alnus was visible between 7200 - 6840 BC. The spread of Tilia was dated in Lake Kirkkolampi to 6600 BC, in Lake Orijärvi to 5000 BC and at Lake Nautajärvi to 4600 BC. Picea is present locally in Lake Kirkkolampi from 4340 BC, in Lake Orijärvi from 6520 BC and in Lake Nautajärvi from 3500 BC onwards. The first modifications in the pollen data, apparently connected to anthropogenic impacts, were dated to the beginning of the Early Metal Period, 1880 1600 BC. Anthropogenic activity became clear in all the study sites by the end of the Early Metal Period, between 500 BC AD 300. According to Secale pollen, slash-and-burn cultivation was practised around the eastern study lakes from AD 300 600 onwards, and at the study site in central Finland from AD 880 onwards. The overall human impact, however, remained low in the studied sites until the Late Iron Age. Increasing human activity, including an increase in fire frequency was detected from AD 800 900 onwards in the study sites in eastern Finland. In Lake Kirkkolampi, this included cultivation on permanent fields, but in Lake Orijärvi, permanent field cultivation became visible as late as AD 1220, even when the macrofossil data demonstrated the onset of cultivation on permanent fields as early as the 7th century AD. On the northern shore of Lake Ladoga, local activity became visible from ca. AD 1260 onwards and at Lake Nautajärvi, sediment the local occupation was traceable from 1420 AD onwards. The highest values of Secale pollen were recorded both in Lake Orijärvi and Lake Kirjavalampi between ca. AD 1700 1900, and could be associated with the most intensive period of slash-and-burn from AD 1750 to 1850 in eastern Finland.

Kirkon vai valtion kirjat? : Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904

The Population Register – run by the Church or the state? The problem posed by the obligation to belong to a religious community in the registration of births and deaths in Finland between 1839 and 1904 The Lutheran Church of Finland is the nation’s largest church; approximately 82 per cent of Finns were members in 2007. The Church ran an official register of its members until 1999, when the state then undertook this task. The registration of births and deaths by the Church has a long history dating back to the 17th century, when Bishop Johannes Gezelius Sr. decreed that all parish members would have to be recorded in parish registers. These registers were used to control how well parish members knew the Christian doctrine and, gradually, also if they were literate. Additionally, the Church attempted to ensure by means of the parish registers that parish members went to Holy Communion annually. Since everyone was a member of the Lutheran Church, the state also took advantage of the parish registers and used them for the purposes of tax collection and conscription. The main research theme of “The Population Register – run by the Church or the state?” goes back to these times. The actual research period covers the years of 1839–1904. At that time Finland was under Russian rule, although autonomous. In the late 19th century the press and different associations in Finland began to engage in public debate, and the country started moving from a submissive society to a civic one. The identity of the Lutheran Church also became more prominent when the Church Act and the General Synod were realised in 1869. A few years earlier, municipal and parish administrations had been separated, but the general registration of births and deaths was left to the Church to see to. In compliance with the constitution of the country, all the inhabitants in principle still had to be Lutheran. In practice, the situation was different. The religious and ideological realms diversified, and the Lutheran concept of religion was no longer acceptable to everyone. The conflict was reflected in the registration of births and deaths, which was linked to the Lutheran Church and its parish registers. Nobody was allowed to leave the Church, there was no civil register, and the Lutheran Church did not consent to record unbaptized children in the parish registers. Therefore such children were left without civil rights. Thus the obligation to belong to a religious community had become a problem in the registration of births and deaths. The Lutheran clergy also appealed to the 1723 privileges, according to which they had been exempted from the drawing up of additional population registers. In 1889 Finland passed the Dissenters Act. By virtue of this act the Baptists and the Methodists left the state Church, but this was not the case with the members of the free churches. The freethinkers had to retain their church membership, as the law did not apply to them. This meant that the unbaptized children of the members of the free churches or those of freethinkers were still not entered in any registers. The children were not able to go to school, work for the state or legally marry. Neither were they able to inherit property, as they did not legally exist. The system of parish registers was created when everyone was required to be a member of the Lutheran Church, but it did not work when liberal attitudes eventually penetrated the sphere of religion, too. The government´s measures to solve the problem were slow and cautious, partly because Finland was part of Russia, partly because there were only about 100 unbaptized children. As the problem group was small and the state´s resources were limited, no general civil register was established. The state accepted the fact that in spite of the problems, the Evangelical Lutheran Church and the congregations of dissenters were the only official establishments to run populations registers in the country, and for social purposes, too. In 1900 the Diet of Finland finally approved a limited civil register, which unbaptized children and unregistered foreigners would be recorded in. Due to political reasons the civil register did not come into existence until 1917, after the actual research period.

Mothers, your's is a sacred work! Naiskysymys adventistijulistaja Ellen Whiten profeetallisessa terveysopetuksessa vuosina 1866 1878

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani naiskysymystä Seitsemännen päivän adventtikirkon oppiäiti Ellen Whiten (1827 1915) terveysopetuksessa. White tunnetaan ennen kaikkea näyistään, joiden välityksellä hän koki saavansa Jumalalta hyvinvointiin liittyviä ohjeita. White kirjoitti näkyjensä innoittama terveysoppaita ja julisti pääasiassa Yhdysvalloissa yli 70 vuotta. Päälähteenäni ovat kaksi Whiten omaelämäkertaa vuosilta 1880 ja 1915 sekä 83 artikkelia, jotka hän julkaisi adventistien johtavassa terveyslehdessä, Health Reformerissa, vuosina 1866 1878. Tutkimuskysymykseni ovat, miksi White osoitti lähes kaiken terveyteen liittyvän opetuksensa naisille ja miten hän ymmärsi terveyden osana naisen roolia ja tehtäviä. Tulkintani mukaan White julisti naisille, sillä hän uskoi, että naisen asema oli selkeytettävä. Yhdysvallat teollistui ja kaupungistui nopeasti 1800-luvulla, mikä aiheutti naisille taloudellisia, sosiaalisia ja terveyteen liittyviä ongelmia. Lisäksi toinen suuri herätys (1800 1830) synnytti keskustelua naisen roolista. Monet kirkot antoivat naisille luvan esimerkiksi saarnaamiseen, mutta Yhdysvalloissa vahvistui samaan aikaan myös käsitys naisesta kodin uskonnollisena johtajana. Ymmärrän, että Whiten mukaan ratkaisu naisen sekavaan asemaan oli terveys. Uskon, että Whiten mukaan nainen pystyi ottamaan oman paikkansa yhteiskunnassa, mikäli hän pysyi terveenä ja oppi tuntemaan terveyden periaatteet. Toisaalta White sai vaikutteita naisten yhteiskunnallisten oikeuksien puolustajilta. He ajattelivat, että vain koulutettu ja terve nainen kykeni vapautumaan avioliitosta. Toisaalta White oli naisasianaisia maltillisempi. Hän ymmärsi, että vain terve ja terveyskoulutuksen saanut nainen saattoi olla hyvä äiti. Ellen White osallistui terveysopetuksellaan keskusteluun myös naisen uskonnollisesta roolista. White oli itse kiertelevä terveyssaarnaaja. Silti hän ymmärsi, että muiden naisten kutsumus oli olla terve ja koulutettu äiti. White korosti äitien pyhyyttä luultavasti siksi, että hän pyrki turvaamaan oman auktoriteettiasemansa Adventtikirkossa. White myös luultavasti ymmärsi roolinsa ja tehtävänsä poikkeuksellisiksi ja arvosti vilpittömästi äitiyttä. Whiten mukaan äidin tehtävä oli kasvattaa terveitä ja moraalisia kansalaisia. Tehtävän arvon hän perusteli aikansa tieteellisillä teorioilla. White korosti luonnontieteilijä Charles Darwinin (1809 1882) evoluutioteorian mukaisesti, että äidin velvollisuus oli siirtää lapsilleen hyvä terveys. Käsityksensä terveyden ja moraalin suhteesta hän selitti frenologialla, jonka mukaan ihmisen elämäntavat vaikuttivat hänen luonteenpiirteisiinsä. White oli myös todennäköisesti kiinnostunut sosiaalitieteilijä Herbert Spencerin (1820 1903) ajatuksista, joiden mukaan kansalaisten kehittyessä myös yhteiskunta jalostui yhä paremmaksi. Vaikka White perusteli opetustaan modernilla tieteellä, hän oli ennen kaikkea uskonnollinen julistaja. Hän kuului 1840-luvulla herätyssaarnaaja William Millerin (1782 1849) liikkeeseen, jonka jäsenet uskoivat, että Jumala tuhoaa Yhdysvallat viimeisellä tuomiolla, mikäli kansan moraalin tila ei nopeasti kohene. Millerin liikkeen painotukset säilyivät Adventtikirkossa, joka perustettiin vuonna 1863. Siten White ymmärsi, ettei äiti ollut vastuussa vain perheensä ja kansansa maallisesta hyvinvoinnista vaan myös heidän pelastuksestaan. Whiten käsitys äidistä on mielestäni ristiriitainen. White antoi äideille paljon valtaa, mutta myös suuren vastuun. Hän korosti äitien arvokkuutta, mutta toisaalta he eivät olleet hänen mukaansa korvaamattomia. White ei myöskään huomioinut naisia, jotka eivät olleet äitejä.