Power and Authority. Birgitta of Sweden and her Revelations

In the High Middle Ages female saints were customarily noble virgins. Thus, as a wife and a mother of eight children, the Swedish noble lady Birgitta (1302/3 1373) was an atypical candidate for sanctity. However, in 1391 she was canonized only 18 years after her death and became a role model for many late medieval women, who were mothers and widows. The dissertation Power and Authority Birgitta of Sweden and Her Revelations investigates how Birgitta went about establishing her power and authority during the first ten years of her career as a living saint, in 1340 1349. It is written from the perspectives of gender, authority, and power. The sources consist of approximately seven hundred revelations, hagiographical texts and other medieval documents. This work concentrates on the interaction between Birgitta and her audience. During her lifetime Birgitta was already regarded as a holy woman, as a living saint. A living saint could be given no formal papal or other recognition, for one could never be certain about his or her future activities. Thus, the living saint needed an audience for whom to perform signs of sanctity. In this study particular attention is paid to situations within which the power relations between the living saint and her audience can be traced and are open to critical analysis. Situations of conflict that arose in Birgitta s life are especially fruitful for this purpose. During the Middle Ages, institutional power and authority were exclusively in the hands of secular male leaders and churchmen. In this work it is argued, however, that Birgitta used different kinds of power than men. It is evident that she exercized influence on lay people as well as on secular and clerical authorities. The second, third, and fourth chapter of this study examine the beginning of Birgitta s career as a visionary, what factors and influences lay behind it, and what kind of roles they played in establishing her religious authority. The fifth, sixth, and seventh chapter concentrate on Birgitta s exercising of power in specific situations during her time in Sweden until she left on a pilgrimage to Rome in 1349. The central question is how she exercised power with different people. As a result, this book will offer a narrative of Birgitta s social interactions in Sweden seen from the perspectives of power and authority. Along with the concept of power, authority is a key issue. By definition, one who has power also has authority but a person who does not have official power can, nevertheless, have authority. Authority in action is defined here as meaning that a person was listened to. Birgitta acted both in situations of open conflict and where no conflict was evident. Her strategies included, for example, inducement, encouragement and flattery. In order to make people do as she felt was right she also threatened them openly with divine wrath. Sometimes she even used both positive persuasion and threats. Birgitta s power seems very similar to that of priests and ascetics. Common to all of them was that their power demanded interaction with other people and audiences. Because Birgitta did not have power and authority ex officio she had to persuade people to believe in her powers. She did this because she was convinced of her mission and sought to make people change their lives. In so doing, she moved from the domestic field to the public fields of religion and politics.

Harmoniaa ja riitasointuja : Yksilön ja yhteisön hyvinvointiin liittyvät ihanteet Syon Abbeyn luostarissa (1415-1539)

Tutkimus käsittelee hyvinvointiin liittyviä ihanteita yksilön ja yhteisön näkökulmasta Syon Abbeyn birgittalaisluostarissa myöhäiskeskiajalla. Vuonna 1415 perustettu Syon Abbey kuului Englannin varakkaimpien luostarien joukkoon. Se noudatti Birgitan (1302/1303–1373) luostarisääntöä (Regula Salvatoris) ja oli säännön mukaisesti kaksoisluostari, jossa eli nunnien lisäksi myös veljiä. Tutkimuksen päälähteinä käytetään Birgitan sääntöä täydentäviä Syon Abbeyn luostaria varten kirjoitettuja sääntölisäyksiä sekä kahta nunnia varten laadittua hengellistä opaskirjaa. Hyvinvointiin liittyvät ihanteet on tässä tutkimuksessa jaoteltu fyysiseen, sosiaaliseen ja henkis-hengelliseen osa-alueeseen. Fyysisen hyvinvoinnin osalta tarkastellaan luostarin omaisuutta ja työnjakoa sekä ravintoon, vaatetukseen ja terveyteen liittyviä kysymyksiä. Varakkaana luostarina Syon Abbey kykeni tarjoamaan asukkailleen tasokkaat elinolosuhteet. Luostaria johti abbedissa, joka jakoi harkintansa mukaan työtehtävät muille luostarin asukkaille. Nunnien vastuu luostarin talouden ja arkielämän järjestämisessä oli suuri. Veljien vastuulla oli sakramenttien toimittaminen, saarnaaminen ja hengellinen ohjaus. Monilla Syon Abbeyn asukkailla oli aristokraattinen syntyperä, ja tottumus korkeaan elintasoon näkyi muun muassa ruokahankinnoissa kalliina mausteina ja muina ylellisyystuotteina, vaikka ihanteena olikin kohtuullisuus. Fyysisiin tarpeisiin liittyviä säädöksiä perusteltiin terveellisyydellä ja tarkoituksenmukaisuudella. Nunnien henkinen työ edellytti, että he olivat hyvin ravittuja ja terveitä. Vaatetuksen tuli olla yhtenäinen, millä osoitettiin toisaalta yhteenkuuluvuutta, toisaalta erottauduttiin muista sääntökunnista ja maallikoista. Sosiaalinen hyvinvointi liittyy yksittäisen nunnan asemaan yhteisössä ja siihen, miten nunnien (sekä nunnien ja veljien) välistä kommunikaatiota säädeltiin. Lähteet osoittavat, että yhteisöelämän sujuvuutta pidettiin Syon Abbeyssä tärkeänä. Pahan puhuminen, toisten loukkaaminen, juoruilu, ylempien uhmaaminen ja puhuminen hiljaisuusaikoina oli kielletty. Toisia piti kohdella kunnioittavasti ja ystävällisesti, mutta kommunikointi olisi pitänyt rajoittaa välttämättömään. Kieltojen ja määräysten runsaslukuisuus nimenomaan kommunikointiin liittyen kertonee siitä, että näitä sääntöjä ei aina noudatettu. Erityisen tiukasti kontrolloitiin nunnien ja veljien keskinäistä yhteydenpitoa. Henkinen ja hengellinen hyvinvointi liittyy luostarin varsinaiseen tehtävään. Syon Abbeyllä oli maine oppineisuuden keskuksena. Kirjallisuuden rooli luostarin elämänihanteiden luojana oli merkittävä ja sen tarkoitus oli auttaa nunnia hoitamaan hyvin tärkeintä tehtäväänsä, yhteisten hetkipalvelusten toimittamista. Veljet ja ulkopuoliset käänsivät Syon Abbeyn nunnille kirjoja englanniksi, joten myös latinaa taitamattomilla oli mahdollisuus hankkia teologista tietämystä ja ymmärtää hetkipalvelusten sisältöä. Suuri kirjasto takasi hyvät lähtökohdat opiskelulle varsinkin, kun huomioidaan, että naisten mahdollisuudet saada opillista sivistystä olivat keskiajalla rajalliset. Yksilön hengellisen elämän tukeminen palveli yhteisöä, koska luostarin hengellinen työ nähtiin konkreettisena taisteluna pahaa vastaan. Vaikka luostari-ihanteet perusteltiin Syon Abbeyssä hengellisesti, myös maallisista tarpeista huolehdittiin, koska ne loppujen lopuksi palvelivat hengellisiä päämääriä.