Autuus on katsojan silmässä : lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12

Autuus on katsojan silmässä: lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12 on reseptioanalyyttisellä metodilla tehty tutkimus siitä, miten akateeminen tutkimuskirjallisuus ja kymmenen valikoitua Jeesus-elokuvaa ovat ymmärtäneet autuaaksijulistusten merkityksen. Kartoitettuaan autuaaksijulistusten tulkintahistoriaa ja Jeesus-elokuvien kulttuurihistoriaa tutkielma kääntyy reseptiohistorialliseksi analyysiksi. Akateemisen tutkimuskirjallisuuden ja Jeesus-elokuvien esittämät tulkinnat Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksista rinnas-tetaan suhteessa autuaaksijulistusten tyyliin, sisältöön, rakenteeseen ja merkitykseen. Autuaaksijulistusten tyylin tulkinnan analysointi tapahtuu vertailemalla millainen narratiivinen sijainti autuaaksijulistuksille on tarinassa annettu, millaiseksi elokuvat ja tutkimuskirjallisuus tulkitsevat julistusten esitykselliset puitteet sekä mitä näkemyksiä niillä on julistusten kohdeyleisöstä ja Jeesuksen esiintymistavasta. Autuaaksijulistusten sisällön analysointi tarkoittaa yksittäisten autuaaksijulistusten merkityksen selvittelyä. Tämä tapahtuu edelleen Jeesus-elokuvien ja tutkimuskirjallisuuden tekemiä tulkintoja vertailemalla. Näiden lisäksi tekijä esittää oman käännöksensä autuaaksijulistuksista eksegeettisen analyysin keinoin. Käännöksen tavoitteena ei kuitenkaan ole sanatarkkuus, vaan dynaamisuus lukijan tulkinnan säilyttämiseksi. Autuaaksijulistusten rakenteen analysointi esittelee muutamia erilaisia malleja, joiden mukaan tutkimuskirjallisuudessa Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksia on ryhmitelty. Tässä alaluvussa elokuva-aineiston ja tutkimuskirjallisuuden erot ovat selkeimmin näkyvillä, sillä elokuvat pyrkivät ryhmittelyn sijasta luomaan autuaaksijulistuksille kokonaan uuden rakenteen, joka sopii elokuvakerrontaan julistuslistaa paremmin. Autuaaksijulistusten merkitystä analysoitaessa tutkielmassa asetetaan rinnan kolme Jeesus-elokuvaa, jotka edustavat tulkintahistoriasta tuttuja tulkinnallisia pääsuuntia: autuaaksijulistukset tulkitaan joko eettisiksi kehotuksiksi tai lupauksiksi armosta. Kolmas Jeesus-elokuva edustaa kontroversiaalista näkemystä, joka kiistää molemmat edellä mainitut tulkintatavat. Johtopäätöksissä osoitetaan reseptiohistorialliseen analyysiin viitaten, että tulkintojen muotoutuminen ei ole yksinkertaista. Tulkintaan vaikuttavat paitsi tulkitsijan ennakkokäsitykset, myös tulkittava teksti ja tulkintatilanne. Johtopäätöksissä puolustetaan myös populaarikulttuurin teologisten elementtien tutkimusta osana eksegetiikkaa.

Children and adolescents in full-time special education : an epidemiological and magnetic resonance imaging study

The need for special education (SE) is increasing. The majority of those whose problems are due to neurodevelopmental disorders have no specific aetiology. The aim of this study was to evaluate the contribution of prenatal and perinatal factors and factors associated with growth and development to later need for full-time SE and to assess joint structural and volumetric brain alterations among subjects with unexplained, familial need for SE. A random sample of 900 subjects in full-time SE allocated into three levels of neurodevelopmental problems and 301 controls in mainstream education (ME) provided data on socioeconomic factors, pregnancy, delivery, growth, and development. Of those, 119 subjects belonging to a sibling-pair in full-time SE with unexplained aetiology and 43 controls in ME underwent brain magnetic resonance imaging (MRI). Analyses of structural brain alterations and midsagittal area and diameter measurements were made. Voxel-based morphometry (VBM) analysis provided detailed information on regional grey matter, white matter, and cerebrospinal fluid (CSF) volume differences. Father’s age ≥ 40 years, low birth weight, male sex, and lower socio-economic status all increased the probability of SE placement. At age 1 year, one standard deviation score decrease in height raised the probability of SE placement by 40% and in head circumference by 28%. At infancy, the gross motor milestones differentiated the children. From age 18 months, the fine motor milestones and those related to speech and social skills became more important. Brain MRI revealed no specific aetiology for subjects in SE. However, they had more often ≥ 3 abnormal findings in MRIs (thin corpus callosum and enlarged cerebral and cerebellar CSF spaces). In VBM, subjects in full-time SE had smaller global white matter, CSF, and total brain volumes than controls. Compared with controls, subjects with intellectual disabilities had regional volume alterations (greater grey matter volumes in the anterior cingulate cortex bilaterally, smaller grey matter volume in left thalamus and left cerebellar hemisphere, greater white matter volume in the left fronto-parietal region, and smaller white matter volumes bilaterally in the posterior limbs of the internal capsules). In conclusion, the epidemiological studies emphasized several factors that increased the probability of SE placement, useful as a framework for interventional studies. The global and regional brain MRI findings provide an interesting basis for future investigations of learning-related brain structures in young subjects with cognitive impairments or intellectual disabilities of unexplained, familial aetiology.

Vertigo in children

Vertigo in children is more common than previously thought. However, only a small fraction of affected children meet a physician. The reason for this may be the benign course of vertigo in children. Most childhood vertigo is self-limiting, and the provoking factor can often be identified. The differential diagnostic process in children with vertigo is extensive and quite challenging even for otologists and child neurologists, who are the key persons involved in treating vertiginous children. The cause of vertigo can vary from orthostatic hypotension to a brain tumor, and thus, a structured approach is essential in avoiding unnecessary examinations and achieving a diagnosis. Common forms of vertigo in children are otitis media-related dizziness, benign paroxysmal vertigo of childhood, migraine-associated dizziness, and vestibular neuronitis. Orthostatic hypotension, which is not a true vertigo, is the predominant type of dizziness in children. Vertigo is often divided according to origin into peripheral and central types. An otologist is familiar with peripheral causes, while a neurologist treats central causes. Close cooperation between different specialists is essential. Sometimes consultation with a psy-chiatrist or an ophthalmologist can lead to the correct diagnosis. The purpose of this study was to evaluate the prevalence and clinical characteristics of vertigo in children. We prospectively collected general population-based data from three schools and one child wel-fare clinic located close to Helsinki University Central Hospital (HUCH). A simple questionnaire with mostly closed questions was given to 300 consecutive children visiting the welfare clinic. At the schools, entire classes that fit the desired age groups received the questionnaire. Of the 1050 children who received the questionnaire, 938 (473 girls, 465 boys) returned it, the response rate thus being 89% (I). In Study II, we evaluated the 24 vertiginous children (15 girls, 9 boys) with true vertigo and 12 healthy age- and gender-matched controls. A detailed medical history was obtained using a structured approach, and an otoneurologic examination, including audiogram, electronystagmography, and tympanometry, was performed at the HUCH ear, nose, and throat clinic for cooperative subjects. In Study III, we reviewed and evaluated the medical records of 119 children (63 girls, 56 boys) aged 0-17 years who had visited the ear, nose, and throat clinic with a primary complaint of vertigo in 2000-2004. We also wanted information about indications for imaging of the head in vertiginous children. To this end, we reviewed the medical records of 978 children who had undergone imaging of the head for various indications. Of these, 87 children aged 0-16 years were imaged because of vertigo. Subjects of interest were the 23 vertiginous children with an acute deviant finding in magnetic resonance images or com-puterized tomography (IV). Our results indicate that vertigo and other balance problems in children are quite common. Of the HUCH area population, 8% of the children had sometimes experienced vertigo, dizziness, or balance problems. Of these 23% had vertigo sufficiently severe to stop their activity (I). The structured data collection approach eased the evaluation of vertiginous children. More headaches and head traumas were observed in vertiginous children than in healthy controls (II). The most common diagnoses of ear, nose, and throat clinic patients within the five-year period were benign paroxysmal vertigo of child-hood, migraine-associated dizziness, vestibular neuronitis, and otitis media-related vertigo. Valuable diagnostic tools in the diagnostic process were patient history and otoneurologic examinations, includ-ing audiogram, electronystagmography, and tympanometry (III). If the vertiginous child had neurologi-cal deficits, persistent headache, or preceding head trauma, imaging of the head was indicated (IV).

Growing Up Vietnamese in Finland - Looking Back 12 Years Later : The Well-Being and Sociocultural Adaptation of Vietnamese as Children or Adolescents and as Young Adults

Varttuminen vietnamilaisena Suomessa: 12 vuoden seurantajakso – Vietnamilaisten hyvinvointi ja sosiokulttuurinen sopeutuminen lapsena/nuorena sekä nuorena aikuisena Tämä tutkimus oli määrällinen pitkittäistutkimus lapsena tai nuorena vuosina 1979-1991 Suomeen saapuneiden vietnamilaisten akkulturaatiosta (kulttuurin muutoksista), psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiokulttuurisesta sopeutumisesta. Tutkimukseen osallistui ensimmäisessä vaiheessa (vuonna 1992) 97 satunnaisesti valittua vietnamilaista peruskoululaista ympäri maata, joita verrattin suomalaisiin luokkatovereihin. Seurantavaiheeseen (vuonna 2004) osallistui 59 ensimmäisessä vaiheessa mukana ollutta vietnamilaista, nyt iältään 20 – 31 -vuotiaita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä tekijät ennustivat akkulturaation lopputuloksia, samalla huomioiden iän ja ympäristön (kontekstin) vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Yksittäiset akkulturaatiodimensiot (kieli, arvot ja identiteetti) osoittautuivat tärkeämmiksi psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle kuin etniset, kansalliset tai kaksikulttuuriset profiilit, joissa yhdistyivät ao. kieli, arvot ja identiteetti. Identiteettimuutosta tapahtui (etniseen) vietnamilaiseen suuntaan ajan kuluessa, kun taas arvomuutosta tapahtui (kansalliseen) suomalaiseen suuntaan. Sekä suomen että vietnamin kielen taito lisääntyivät ajan myötä, millä oli myönteisiä vaikutuksia sekä psyykkiseen hyvinvointiin että sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Lähtötilanteen psyykkinen hyvinvointi ennusti hyvinvointia (masennuksen puutetta ja itsetuntoa) aikuisena, mutta sosiokulttuurinen sopeutuminen (koulumenestys) lapsena tai nuorena ei ennustanut kouluttautumista aikuisena. Parempi suomen kielen taito ja vähemmän identifioitumista suomalaiseksi aikuisena sekä masentuneisuuden puute ja vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena erottelivat psyykkisesti paremmin voivat aikuiset (ei-masentuneet) heistä, jotka olivat masentuneita. Parempaa kouluttautumista aikuisena ennustivat toisaalta vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena ja toisaalta aikuisena parempi suomen kielen taito, suurempi kansallisten (suomalaisten) itsenäisyysarvojen kannattaminen, mutta kuitenkin vähemmän identifioitumista suomalaisiin. Koetun syrjinnän merkitys psyykkiselle hyvinvoinnille, erityisesti lapsena tai nuorena, sekä sen pitkäaikaisvaikutukset psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle aikuisena osoittavat tarpeen puuttua varhain psyykkisiin ongelmiin sekä parantaa etnisten ryhmien välisiä suhteita. Avainsanat: akkulturaatio, psyykkinen hyvinvointi, sosiokultuurinen sopeutuminen, kieli, arvot, identiteetti, vietnamilainen, Suomi, lapset, nuoret, nuoret aikuiset

Kde je jádro pudla? Missä on villakoiran ydin? : Eläinten nimistä johdetut fraasit, idiomit ja muut sanonnat tšekin ja suomen kielessä

Pro gradu -työssä tarkastelen tšekin ja suomen kielessä esiintyviä eläinten nimityksistä johdettuja fraseologisia ilmauksia ja sanontoja. Eläinfraseologia muodostaa kielessä keskeisen osan, jolle ovat tyypillisiä voimakas tunnelataus, rajoittunut, sovinnainen käyttö ja puhekielenomaisuus. Tarkastelen eläinilmauksia morfologisesti ja semanttis-leksikaalisesti, mutta muitakin piirteitä esiintyy. Vertailen kumpaakin kieltä ja selvitän kielten fraasien, idiomien ja muiden sanontojen yhtäläisyyksiä ja eroja. Sanonnat (ynnä johdokset ja sanaparit) jaan neljään eri ryhmään seuraavasti: 1. kummassakin kielessä olevat samanlaiset ilmaukset, 2. kummassakin kielessä olevat osittain samanlaiset ilmaukset, 3. tsekkiläiset ilmaukset ja 4. suomalaiset ilmaukset. Työni materiaali on peräisin tsekkiläisistä, suomalaisista ja muunkielisistä sanakirjoista (lähinnä fraseologisista). Selvittelen erityisesti keskeisimpien kotieläinten nimistä (koira, kissa, hevonen, lehmä, lammas, sika, kana), joidenkin muiden eläinten nimistä (karhu, susi, karppi, käärme) ja joidenkin ulkomaisten eläinten nimistä (leijona, elefantti, apina) johdettuja fraseologisia ilmauksia. Materiaali käsittää yhteensä 145 eri eläintä, 163 eläimen nimitystä ja 585 eläinilmausta. Aineistoni pohjalta voi todeta, että tšekin ja suomen kielessä on yllättävän paljon samantyyppisiä eläinilmauksia, vaikka kielet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Korpuksessani olevista ilmauksista on täysin symmetrisiä 119/20,3 %, osittain samanlaisia (epäsymmetrisiä) 127/21,7 %, pelkästään tsekkiläisiä 161/27,5 % ja pelkästään suomalaisia 146/25,0 %. Sanaparit ja sananlaskut, joita käsittelin erillisenä ryhmänä (32 kpl) muodostivat aineistosta 5,5 % (niistäkin löytyi yhtäläisyyksiä). Yleisimmin esiintyvät eläimet ovat koira ja kissa. Koira on kuitenkin tšekin fraseologiassa yleisempi eläin kuin suomessa, jossa taas kissa on yleisimmin esiintyvä eläimen nimi. Yleisiä ovat myös mm. hevonen, sika, lintu, kala ja kana. Karitsa, hanhi ja vuohi esiintyvät paljon useammin tšekin fraseologiassa, suomessa esiintyy taas usein sika silloin, kun tšekissä on porsas. Joillakin eläinten nimillä on selvästi negatiivisempi tunnelataus (susi, käärme) kuin toisilla (koira, kissa). Toisin kuin suomessa, kissa on tšekissä valheellinen, vuohi herkuttelee, pöllö ja apina edustavat viisautta ja oppivaisuutta ja kovakuoriainen hellyttää. Yhteisiä eläinten nimityksiä kummassakin kielessä on aineistossani 106/163 (65,03 %). Tšekin fraseologiassa on lähes kaksi kertaa enemmän (37/163 = 22,7 %) sellaisia eläinten nimiä, joita ei esiinny suomen fraseologiassa verrattuna pelkästään suomen fraseologiassa esiintyviin eläinten nimiin (20/163 = 12,27 %). Pelkästään tšekissä esiintyviä eläimiä ovat mm. lumikko, majava, murmeli, mäyrä, näätä ja riikinkukko; pelkästään suomen fraseologiassa esiintyvät puolestaan mm. kiiski, muikku, peippo, poro, sopuli ja telkkä. Vertauskuvat ovat kummassakin kielessä erittäin tyypillisiä. Eläinten nimet viittaavat useimmiten ihmisen kielteisiin luonteenpiirteisiin tai ominaisuuksiin (mazaný jako liška ja viekas kuin kettu). Aineistoni pohjalta vaikuttaa siltä, että tšekissä on enemmän vaihtoehtoisia ja eri eläinten lajeista muodostettuja ilmauksia (mm. lintu- ja kalalajeista). Kummassakin kielessä on myös huudahduslauseita (Ty jsi ale liška pod itá! ja Senkin vanha kettu!), kansainvälisiä ilmauksia (jádro pudla ja villakoiran ydin) ja ns. petollisia ystäviä toisiaan erehdyttävästi muistuttavia, mutta eri asiaa merkitseviä sanontoja (tsekin kočičí život kissanelämä tarkoittaa ´sitkeähenkisyyttä´ − ei suomen kissanpäiviä). Kansallisista erityispiirteistä ovat esimerkkeinä mm. tšekin ilmaus mít se jako husa o Martině "voida kuin hanhi Martinpäivänä" (suomeksi ´voida kurjasti´; viittaus Martinpäivän hanhensyömisperinteeseen) tai suomen ilmaukset kuin hyttysen liraus Itämereen ja sopulilauma.

Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeuttava sairaudet 31.12.2010

Vaikean ja pitkäaikaisen sairauden perusteella myönnetään tämän sairauden lääkkeisiin erityiskorvausoikeus, mikä tarkoittaa, että lääkkeistä maksetaan sairausvakuutuskorvauksena peruskorvausta (42 % lääkevalmisteen hinnasta) suurempi korvaus.