Hiljaista tietoa etsimässä. Verkostoanalyyttinen tapaustutkimus sosiaalisten verkostojen vaikutuksesta hiljaisen tiedon jakamiseen julkisen hallinnon asiantuntijaorganisaatiossa

Tutkimus tarkastelee verkostoanalyyttisen tapaustutkimuksen muodossa miten hiljaista tietoa tutkimuksen kohteena olevan julkisen hallinnon asiantuntijaorganisaation (Liikenteen turvallisuusviraston llmailutoimiala) sosiaalisissa verkostoissa jaetaan, miten sitä kyetään hyödyntämään ja miten verkostoissa syntyvän ja siirtyvän tiedon hyödynnettävyyttä voitaisiin kokonaisvaltaisemmalla johtamisella parantaa. Tutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena on tieteellisesti tutkia miten sosiaalisten verkostojen analyysi on hyödynnettävissä hiljaisen tiedon siirtämisen tutkimisessa. Tarkoituksena on myös tarkastella hiljaisen tiedon muodostumisen ja siirtämisen mahdollisuuksia sosiaalisissa verkostoissa ja analyysin pohjalta luoda toimenpide-ehdotuksena menetelmät tiedon parempaan hyödyntämiseen ja jakamiseen organisaation sisällä, jotta organisaatio voi resurssitehokkaammin tukea henkilöstöönsä sitoutuneen tiedon siirtymistä sen sosiaalisten rakenteiden kautta. Tutkimuksen aineistona on organisaation sosiaalista verkostoa hahmottava kvantitatiivinen verkostoaineisto, joka on kerätty kyselyn avulla. Hiljaisen tiedon käsitteellistämisen osalta tutkimuksessa on erityisesti tukeuduttu Polanyin (1959, 1967), sekä Nonakan ja Takeuchin teorioihin (1995). Verkostoanalyysin ja sosiaalisten verkostojen teoreettisen tarkastelun osalta tutkimus perustuu erityisesti Granovetterin (1973), Krackhardtin (1992) ja Hansenin (1999) tutkimuksiin. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että organisaation sosiaalisten verkostojen analysoiminen tukee hyvin hiljaisen tiedon jakamisen ja siirtämisen käytännön kehittämistyötä. Kohdeorganisaatiossa tehty verkostoanalyysi osoittaa, että rakenteellisesti organisaation sisäiset sosiaaliset vuorovaikutusverkostot eivät tarjoa kovinkaan vahvoja kanavia tiedon siirtoon eri osastojen ja yksiköiden välillä, sillä tulosten mukaan parhaiten hiljaisen tiedon siirtymisen mahdollistavat vahvat, luottamukselliset ja vastavuoroiset siteet ovat melko vähäisiä. Osastojen ja yksiköiden sisällä puolestaan tiedon siirtymiselle on sosiaalisten verkostojen rakenteen puolesta parempi mahdollisuus, sillä suhteet ovat pääosin toimijoiden välillä kohtuullisen tiheät ja vahvat. Tulosten perusteella voidaan siis sanoa, että toimijat ovat verkostoissa toisiinsa yhteydessä melko heikkojen siteiden kautta ja valtaosaltaan organisaation tekemisissä olo myös perustuu puhtaasti työasioiden hoitamiseen. Työasioihin liittyvän tekemisissä olon osalta kaikilla osastoilla keskeisimpien henkilöiden joukossa ovat esimiehet. Puhtaasti ystävyyssuhteisiin liittyvässä tekemisissä olossa keskeisiksi nousevat aivan eri toimijat, ja osin henkilöt, jotka ovat melko epäkeskeisessä asemassa omalla osastollaan. Esimiehet puolestaan sijoittuvat pääosin verkoston laitamille. Verkostoanalyysin tuloksiin pohjautuvassa toimenpidesuosituksessa hiljaisen tiedon paremman jakamisen keinoista tutkimuksessa on nostettu esiin seuraavia osa-alueita: organisaation palkitsemis-, koulutus- ja perehdyttämisjärjestelmien kehittäminen tiedon siirtämisen motivoinnin näkökulmasta, työn organisoinnin kehittäminen sekä tiedon siirtämisen ja jakamisen mahdollisuuksien kehittäminen tietojärjestelmissä sekä muodollisessa ja epämuodollisessa kanssakäymisessä. Lisäksi huomiota on kiinnitetty organisaatiokulttuurin ja luottamuksen vaikutuksiin.

Puhdas varallisuusvahinko elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa

Puhtaat varallisuusvahingot kohdistuvat useimmiten elinkeinonharjoittajiin. Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista sopimuksenulkoisissa suhteissa on kuitenkin rajoitettu. Niiden korvaamisen edellytyksenä on, että vahinko on korvauskelpoinen erityislainsäädännön perusteella, tai että jokin vahingonkorvauslain 5:1:n erityisedellytyksistä täyttyy. Tilanteita, jotka eivät kuulu erityislainsäädännön alaan ovat mm. julkinen arvostelu ja sopimattomat kilpailuteot, joissa on usein kysymys immateriaalioikeusloukkauksia muistuttavista tilanteista. Nämä ovat tutkielmassa tarkastelun kohteena. Yritystoiminta ja varallisuusarvot ovat muuttuneet vuonna 1974 voimaan tulleen vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen. Aineettomien intressien, kuten yrityksen imagon ja yrityksen sisäisen erityisosaamisen merkitys liiketoiminnassa on jatkuvasti kasvanut. Puhtaiden varallisuusvahinkojen ja esinevahinkojen erottelu erilaisin korvausperustein ei näin ollen välttämättä ole enää ajankohtaista ja vahingonkorvauslakiin kohdistuu uudistamispaineita. Tutkielmassa on tarkasteltu puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa silloin kun kysymys on VahL 5:1 :n soveltamisalaan kuuluvista tilanteista. Yleensä korvauskannetta voidaan ajaa VahL 5:1 :n erittäin painavat syyt -kohdan nojalla, mutta koska tämä kohta ei ole yksiselitteinen puutteellisen ja epäselvän lainvalmisteluaineiston vuoksi, eikä erittäin painavien syiden sisältö ole vieläkään muotoutunut oikeuskäytännössä täysin selkeäksi, on vahingonkärsijän usein hankala arvioida mahdollisuutensa saada vahingonkorvauksia kärsimästään puhtaasta varallisuusvahingosta, jolloin oikeusvarmuus kärsii. Useimmiten oikeuskäytännössä on katsottu hyvän tavan vastaisuuden muodostavan erittäin painavat syyt vahingon korvaamiselle, mutta tästä ratkaisulinjasta on poikkeuksia. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko ajatus puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetusta korvattavuudesta vanhentunut ottaen huomioon yritysten muuttuneen toimintaympäristön ja varallisuusarvojen merkityksen kasvamisen. Kysymyksen tarkastelu jakautuu kahteen osaan: Ensinnäkin tutkimuksessa selvitetään puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvaamisen syitä ja käydään keskustelua niiden soveltumisesta yritysten muuttuneeseen toimintaympäristöön. Toiseksi tarkastellaan sellaisia yrityksille ongelmallisia puhtaiden varallisuusvahinkojen aiheutumistilanteita, jotka eivät ole erityislainsäädännön suojan piirissä, ja sitä miten suojan tarve on saattanut kasvaa varallisuusarvojen muutoksen ja teknologian kehittymisen myötä. Median aiheuttamat puhtaat varallisuusvahingot ovat tulleet yhä merkityksellisemmiksi varallisuusarvojen dematerialisoitumisen myötä. Internet mahdollistaa julkaistun viestin leviämisen laajalle joukolle lyhyessä ajassa hyvin helposti, joka saattaa johtaa vahinkojen kertaantumiseen. Tiedonvälitys on myös kaupallistunut entisestään ja tiedon tuottaminen on nykyään hyvin nopeaa, ja se saattaa johtaa virheellisen tiedon julkaisemiseen. Median kohdalla on kuitenkin otettava huomioon sananvapauden vahva asema, arvosteluvapauden laajuus sekä median vallankäytön valvonnan rooli yhteiskunnassa. Toisaalta elinkeinonharjoittajan omaisuuden suoja toimii tilanteissa vastaperiaatteena, jota ei voida sivuuttaa harkittaessa vahingonkorvausvelvollisuutta yksittäistapauksissa. SopMenL on luonteeltaan erityislaki. Yleensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisen kannalta relevantit erityislait sisältävät oman korvaussäännöksensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisesta. SopMenL ei tällaista säännöstä kuitenkaan sisällä, vaikka siinä sääntelyn kohteena onkin joukko sellaisia tilanteita, joissa tyypillisesti aiheutuu puhtaita varallisuusvahinkoja. Suojan taso on siis varsin heikko, sillä vahingonkorvausvelvollisuus tulee arvioitavaksi VahL 5:1 :n perusteella. SopMenL tilanteissa korvaamista hillitsevänä tekijänä on otettava huomioon kilpailuvapauden ja toimintavapauden periaatteet ja se, että kaupankäyntikysymyksissä on perinteisesti korostettu laajaa itsemääräämisoikeutta ja on pidetty olennaisena, että valtion puuttuminen olisi mahdollisimman pieni. Vahingonkorvausta koskevan sääntelyn jättämistä VahL:n varaan on myös perusteltu sillä, että elinkeinonharjoittajat voivat melko tehokkaasti suojautua loukkauksilta sopimuksin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Esimerkiksi liikesalaisuuksien loukkaustilanteissa sekä jäljittelytilanteissa on usein kyse kilpailutilanteesta, jossa sopimuksin suojautuminen ei ole mahdollista. Puhtaiden varallisuusvahinkojen merkitys on kasvanut jatkuvasti ja niiden korvaussääntelyn uudistamistarpeeseen on myös Suomessa kiinnitetty huomiota. Aineettomien intressien suojaa olisi mahdollista parantaa usealla eri tavalla. Vuonna 2002 oikeusministeriö teetti selvityksen VahL 5:1 :n uudistamistarpeesta, mutta selvitys ei kuitenkaan johtanut lain uudistamiseen. Lainsäädäntöä voitaisiin kehittää esimerkiksi uudistamalla VahL 5:1 :n sääntelyä ja säätämällä SopMenL:n oma vahingonkorvaussäännöksensä.

Kolmas tehtävä ja neljäs valtiomahti. Uusi yliopistolaki ja yliopiston rooli yhteiskunnassa julkisen keskustelun kohteena 2008-2009.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta koskevaa julkista keskustelua. Aineisto koostuu viiden levikiltään Suomen suurimpien joukkoon kuuluvan sanomalehden yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta käsittelevistä pääkirjoituksista ajalta 1.1.2008–31.12.2009. Pääkirjoituksia on aineistossa yhteensä 110. Tutkielman tarkoituksena on täydentää politiikan tutkimuksen alalla laiminlyötyä koulutuspolitiikan tutkimusta paneutuen yliopiston yhteiskunnallista roolia koskeviin merkityksiin, jotka nousivat aktiiviseen julkiseen keskusteluun yliopistolain uudistuksen myötä. Tutkimuskysymyksenä on, minkälaisia representaatioita yliopiston roolista yhteiskunnassa suomalaiset sanomalehdet välittivät pääkirjoituksissaan uuden yliopistolain säätämistä edeltäneessä uutisoinnissaan? Tutkielmassa eritellään pääkirjoituksista löytyviä yliopiston yhteiskunnallista roolia koskevia merkitysjärjestelmiä eli diskursseja käyttäen menetelmänä Teun van Dijkin diskurssianalyysia. Yliopiston roolia koskevia representaatioita tarkastellaan Jürgen Habermasin tiedon intressien teoriaan peilaten. Muita keskeisiä teoreetikkoja ovat Gerard Delanty, Henry Etzkowitz, Helga Nowotny, Jean-Francois Lyotard, Andy Green ja Marek Kwiek. Yliopiston kolmannen tehtävän korostumista pohjustetaan historiallisella kuvauksella modernin yliopiston synnystä ja yliopistoinstituution kehityksestä Euroopassa ja tarkemmin Suomessa. Työssä käydään myös läpi tutkimusta, joka pureutuu kansallisvaltion ja yliopistoinstituution historiallisen siteen purkautumiseen ja yliopiston toiminnan legitimiteetin uudelleenmäärittelyyn. Lisäksi nostetaan esiin näkemyksiä tiedon tuotannon monopolin irtautumisesta yliopistolta yhä suuremmalle joukolle toimijoita. Analyysia taustoitetaan myös uuden yliopistolain ja sen taustalla olleen ylikansallisen koulutuspolitiikan konsensuksen kautta. Pääkirjoituksissa esiintyneitä yliopiston yhteiskunnallisen roolin saamia merkityksiä tarkastellaan ensin lehtikohtaisesti, minkä jälkeen pääkirjoitusten sisältämistä representaatioista muodostetaan diskursseja. Aineistosta muodostui viisi diskurssia: globaalin selviämistaistelun diskurssi, lokaalin identiteetin diskurssi, maineenrakennuksen diskurssi, panos-tuotos-diskurssi ja myyttisen humboldtilaisuuden diskurssi. Yliopisto representoitiin alueellisen identiteetinrakennuksen ja integraation välineenä ja sellaiseksi alueen integraation välineeksi, jolle valtio on prosessin laidalla oleva tukiverkko. Alueen integraation välineeksi representoitu yliopisto esitettiin samalla globaalille huipulle tähtäämisen myötä legitimoituvaksi instituutioksi. Yliopisto representoitiin siis glokaalin huipulle nousun välineenä. Pääkirjoituksissa epäpolitisoitiin yliopiston ja alueen välinen yhteys sekä yliopiston ja elinkeinoelämän välinen yhteys. Globaalin selviämistaistelun ja myyttisen humboldtilaisuuden välinen merkityskamppailu kulki läpi aineiston. Yliopisto representoitiin teknisen tiedon intressin mukaisesti välineeksi globaalin kilpailukyvyn nostamiseksi. Toisaalta yliopisto esitettiin myös myyttisen humboldtilaiseksi puhdasta tutkimusta tekeväksi ympäröivästä yhteiskunnasta eristäytyneeksi instituutioksi. Aineistossa ei representoitu yliopistoa emansipatorista tiedon intressiä toteuttavana instituutiona vaihtoehtona teknisen tiedon intressin mukaisille representaatioille. Myöskään kommunikatiivisen tiedon intressin mukainen yliopisto ei tullut aineistossa esiin. Aineistossa annettiin vastoin tutkimuskirjallisuuden näkemyksiä yliopistolle legitiimin tiedon monopolin haltijan rooli. Pääkirjoituksissa representoitiin valtiovallan, yksityisen sektorin ja tiedeyhteisön yliopistoa koskevia intressejä. Kansalaisyhteiskunnan ja yliopiston välistä vuorovaikutusta aineisto ei nostanut esiin. Keskeisimmäksi jatkotutkimuksen aiheeksi identifioitiin tämän myötä yliopiston ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelu.

EU-aikakauden ympäristötaisto. Ympäristöjärjestöjen toiminnan eurooppalainen ulottuvuus kiistassa Vuosaaren sataman rakentamisesta

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä kiista Vuosaaren sataman rakentamisesta 1990- ja 2000-luvuilla kertoo eurooppalaisesta kollektiivisesta toiminnasta. Mikä on EU:n suhde ylirajaiseen kollektiiviseen toimintaan, joka syntyy unionin vaikutuksesta? Ympäristöjärjestöt Suomen Luonnonsuojeluliiton johdolla kantelivat satamahankkeesta Euroopan komissiolle ja tekivät vetoomuksen Euroopan parlamentille, koska suunnitellun sataman vieressä sijaitsi alue, joka kuului Natura 2000 –luonnonsuojeluverkostoon. Myös eurooppalaiset kattojärjestöt osallistuivat toimintaan. Aineistona on ympäristöjärjestötoimijoiden ja heidän kanssaan tekemisissä olleiden tahojen haastatteluja, asiakirjoja, sähköpostiviestejä sekä tiedotus- ja lehtimateriaalia. Satamakiistaa tutkitaan yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen perinteestä käsin. Kirjallisuudesta keskitytään erityisesti koalitionmuodostukseen, johon osallistuivat ympäristöjärjestöjen lisäksi myös Euroopan parlamentin vihreät, sekä ylirajaisen kollektiivisen toiminnan luonteen käsitteellisempään hahmottamiseen. Tapauksessa sinällään kotimainen konflikti ulkoistettiin viemällä se EU-tasolle. Bumerangi-ilmiössä valtioon yritettiin vaikuttaa EU-instituutioiden kautta. Tämän ulkoistamisen myötä syntyi ylirajainen kampanjakoalitio, joka perustui osin jäsenjärjestö-kattojärjestö-suhteeseen. Koalitiota voidaan vetoomusvaiheessa kuvailla parlamentin vihreiden mukanaolon myötä sisä- ja ulkopiiriläisten koalitioksi (insider-outsider coalition). Toiminnalla oli joitain samoja piirteitä edistämisverkostojen (transnational advocacy networks) kanssa. Syy sekä kansallisten ympäristöjärjestöjen että kattojärjestöjen aktiivisuudelle oli tapauksen oikeudellinen ennakkotapausmerkitys, joten protestikeinojen hyöty olisi ollut vähäinen. Natura pitkälti loi ympäristöjärjestöille merkityksellisen kiistan. Koska haluttiin vaikuttaa lainkäyttöön, itse tapaus oli keino, ja kantelut olivat keinon ominaisuus. Ylipäätään valittamisen mahdollistavan EU-mahdollisuusrakenteen vuoksi järjestöt pystyivät tietyllä tapaa uudelleenpolitisoimaan kansallisesti jo oikeusistuinvaiheeseen siirtyneen kiistan viemällä asian vähemmän oikeudellisille areenoille. Tapauksessa politiikka juridisoitui ja juridiikka myös politisoitui. Kantelujen voidaan kuvata olevan osa eurooppalaista yhteiskuntaa, mutta prosessin edetessä ja vetoomuksen myötä ylirajainen kollektiivinen toiminta vähitellen monipuolistui ja syveni siten, että tapauksesta voidaan hahmottaa myös eurooppalainen kansalaisyhteiskunta.

”Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan” – Eduskunnan hajottaminen ja Liinamaan virkamieshallitus 1975

Tutkimus tarkastelee tapahtumaketjua, joka johti Kalevi Sorsan enemmistöhallituksen eroon, eduskunnan hajottamiseen sekä Keijo Liinamaan virkamieshallituksen muodostamiseen kesäkuussa 1975. Lähtökohtana on tarkastella sitä, miksi eduskunta hajotettiin ja poliittisen hallituksen tilalle muodostettiin virkamieshallitus sekä, millainen oli sen kokoonpano ja mitä se sai toimikaudellaan aikaan. Sorsan enemmistöhallitus hajosi poliittisiin erimielisyyksiin ja sisäiseen toimintakyvyttömyyteen. Taustalla oli myös Suomen taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen ja presidentti Kekkosen tyytymättömyys hallituksen toimintaan. Hallituspuolueiden edustajat pyysivät presidentiltä eroa ja samalla eduskunnan hajottamista. Kekkonen myönsi eron ja määräsi ennenaikaiset eduskuntavaalit pidettäväksi syyskuussa 1975. Hajotuskäskyä ei lopulta tarvinnut antaa, koska eduskunta päätti itse äänestyksen jälkeen lopettaa valtiopäivät. Ainoaksi vaihtoehdoksi nähtiin virkamieshallitus, koska poliittiset puolueet eivät päässeet yksimielisyyteen uudesta hallituksesta. Keskustapuolue ja sosialidemokraatit kärsivät hallitusväsymyksestä ja kokoomuksen jatkuva hallituspaitsio rajoitti koalitioiden muodostamista. Virkamieshallitus synnytettiin rauhoittamaan tilannetta ja hoitamaan ”juoksevia asioita” siksi ajaksi, kunnes maassa pidettäisiin uudet vaalit ja sen jälkeen muodostettaisiin toimintakykyinen enemmistöhallitus. Kekkonen ja Liinamaa kokosivat yhdessä ministeristön, joka koostui sekä presidentin että pääministerin luottohenkilöistä ja henkilökohtaisista ystävistä. Suurimmalla osalla ministereistä oli julkinen puoluekanta. Näin ollen hallitusta voidaan kutsua myös puolipoliittiseksi ministeristöksi. Virkamieshallitus toimi viiden ja puolen kuukauden ajan. Hallitus suoriutui Ety-järjestelyistä kunnialla, valmisteli vuoden 1976 budjettiesityksen ja toi eduskuntaan lukuisia lakiesityksiä. Suurimpiin huolenaiheisiin – kasvavaan inflaatioon ja työttömyyteen – hallitus ei ehtinyt, tasapainottavaa budjettia lukuun ottamatta, kehittää kestäviä ratkaisuja. Hallitus jätti paikkansa marraskuun lopussa 1975, jolloin Kekkonen runnasi maahan poliittisen hätätilahallituksen. Virkamieshallitukset ovat poikkeustilanteita varten, jollaista ei tosi asiassa ollut vuonna 1975. Valtansa huipulla olleelle presidentti Kekkoselle virkamieshallitus oli poliittisen vallankäytön väline – eräänlainen maan tapa, joka kutsuttiin apuun poliittisten puolueiden yhteistyön jouduttua umpikujaan. Aikalaiset suhtautuivat ei-parlamentaarisen hallituksen käyttöön varsin neutraalisti – kritiikkiä esitti etenkin lehdistö. Tutkimukseen taustalla on laaja ja monipuolinen lähdeaineisto, jonka pohjalta olen lähdekriittisin menetelmin rakentanut tutkimuskohteestani mahdollisimman kattavan ja aukottoman kokonaisuuden. Tärkeimpinä alkuperäislähteinä ovat olleet suurimpien puolueiden runsas arkistomateriaali, Liinamaan hallituksen aineisto, valtioneuvoston istuntojen pöytäkirjat sekä Keijo Liinamaan yksityiskokoelma. Kuvaa aikakauden sisäpoliittisesta tilanteesta ovat selventäneet tutkimuskirjallisuus, lähdejulkaisut, sanomalehdet sekä eräät muistelmateokset. Ajankuvaa ovat omalta osaltaan syventäneet kolmen tapahtumia läheltä seuranneen poliittisen vaikuttajan haastattelut.

”Totuuden ja oikeuden asia” : Eesti Muinsuskaitse Selts ja Viron historian uudelleensynnyttäminen vuosina 1987–1991

Neuvosto-Viron yhteiskunnassa tapahtui 1980-luvun loppupuoliskolla muutoksia, jotka johtivat virolaisten suurempaan toimintavapauteen. Osana uuden kansalaisyhteiskunnan muotoutumista Viroon syntyi historialle omistautunut joukkoliike, joka järjestäytyi loppuvuodesta 1987 historiaseuraksi nimeltään Eesti Muinsuskaitse Selts. Huomattava osa myöhemmän itsenäisen Viron poliittisesta eliitistä osallistui järjestön toimintaan. Seura oli luonteeltaan sekä poliittinen toimija että Viron historiaa tutkiva kansalaisjärjestö. Tutkielmani tarkastelee kumpaakin mainittua osa-aluetta historiaseuran toiminnassa. Tutkielmani tärkein alkuperäislähde on historiaseuran vuosina 1988 1991 julkaisema kerran kuukaudessa ilmestynyt aikakausilehti Muinsuskaitse Seltsi Sõnumid, jonka sivuilla käytyä keskustelua Viron historiasta, politiikasta ja Eesti Muinsuskaitse Seltsin toiminnasta tutkielmani pääosa tarkastelee. Aiempi historiantutkimus on ainoastaan sivunnut historiaseuran roolia Viron itsenäisyyden palauttamisessa. Eesti Muinsuskaitse Selts oli kansallismielinen järjestö, jonka poliittiset vaatimukset perustuivat voimakkaasti Viron kansallisesta historiasta muodostettuihin tulkintoihin. Kansallismielisten tavoitteena oli alkuvuodesta 1989 lähtien organisoida vuosien 1918 1940 tasavallan kansalaisiin tukeutunut liikehdintä, jonka oli puolestaan tarkoitus palauttaa sotienvälisen tasavallan itsenäisyys. Kansalaisliikehdintä muodosti vuoden 1990 alussa Viron kongressin, jonka syntyyn historiaseura vaikutti keskeisellä tavalla. Tutkielmani päätavoite on tarkastella historiaseuran ja sen ympärillä toimineen historialiikehdinnän tekemiä tulkintoja Viron historiasta. Vuosien 1987 1991 aikana historiaseura käynnisti Virossa ilmiön, jota kutsun historian uudelleensynnyttämiseksi. Neuvostohistorian käsitykset korvattiin kansallisromanttisella tavalla tulkita maan historiaa, joka tuki kansallismielisten poliittisia tavoitteita. Historiaseura toteutti osin tietoista historiapolitiikkaa. Ilmiötä on perusteltua kutsua uudelleensynnyttämiseksi, koska mahdollisimman laajasti noudatettiin vuosien 1918 1940 tasavallan perinteitä. Keskeisimmän osan neuvostoaikana kiellettyjen tulkintojen tuomisessa takaisin julkiseen käyttöön muodosti Viron vapaussodan (1918 1920) muiston elvyttäminen. Tärkein historiakulttuuriin liittynyt toimintamuoto oli tuhottujen muistomerkkien uudelleenrakentaminen. Historiaseuran huomio kohdistui myös presidentti Konstantin Pätsin (1874 1956) kunnianpalautukseen. Päts nostettiin kansallissankarin asemaan, vaikka hänen muistoaan varjosti vuosien 1939 1940 itsenäisyyden menetyksen aiheuttama kansallinen trauma. Viron kansallinen historia esitettiin tavalla, joka legitimoi itsenäisyyden palauttamista sekä korosti jatkuvuutta, vapaustaistelua ja itsenäisyyden välttämättömyyttä osana Viron historian kehitystä. Neuvosto-Viron ja Neuvostoliiton historian tarkastelussa korostettiin tapahtumia, joiden julkinen käsittely ei ollut aikaisempina vuosikymmeninä ollut mahdollista. Keskeiselle sijalle nostettiin monimuotoiseksi koettu punainen terrori sekä Molotovin Ribbentropin sopimus. Vuosina 1988 1991 käsitys Viron miehityksestä vahvistui. Kansallismieliset vähensivät rikolliseksi ja laittomaksi kokemansa neuvostovallan legitimiteettiä korostamalla neuvostojärjestelmän vihamieliseksi kuvattua luonnetta virolaisia kohtaan. Keskeisin päätelmäni on, että Eesti Muinsuskaitse Seltsin ja historialiikehdinnän suorittama historian uudelleensynnyttäminen mahdollisti Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen vuonna 1991 siinä muodossa kuin se toteutettiin.

Perinatal mortality and maternal health in rural China

Background and context Since the economic reforms of 1978, China has been acclaimed as a remarkable economy, achieving 9% annual growth per head for more than 25 years. However, China's health sector has not fared well. The population health gains slowed down and health disparities increased. In the field of health and health care, significant progress in maternal care has been achieved. However, there still remain important disparities between the urban and rural areas and among the rural areas in terms of economic development. The excess female infant deaths and the rapidly increasing sex ratio at birth in the last decade aroused serious concerns among policy makers and scholars. Decentralization of the government administration and health sector reform impacts maternal care. Many studies using census data have been conducted to explore the determinants of a high sex ratio at birth, but no agreement has been so far reached on the possible contributing factors. No study using family planning system data has been conducted to explore perinatal mortality and sex ratio at birth and only few studies have examined the impact of the decentralization of government and health sector reforms on the provision and organization of maternal care in rural China. Objectives The general objective of this study was to investigate the state of perinatal health and maternal care and their determinants in rural China under the historic context of major socioeconomic reforms and the one child family planning policy. The specific objectives of the study included: 1) to study pregnancy outcomes and perinatal health and their correlates in a rural Chinese county; 2) to examine the issue of sex ratio at birth and its determinants in a rural Chinese county; 3) to explore the patterns of provision, utilization, and content of maternal care in a rural Chinese county; 4) to investigate the changes in the use of maternal care in China from 1991 to 2003. Materials and Methods This study is based on a project for evaluating the prenatal care programme in Dingyuan county in 1999-2003, Anhui province, China and a nationwide household health survey to describe the changes in maternal care utilization. The approaches used included a retrospective cohort study, cross sectional interview surveys, informant interviews, observations and the use of statistical data. The data sources included the following: 1) A cohort of pregnant women followed from pregnancy up to 7 days after birth in 20 townships in the study county, collecting information on pregnancy outcomes using family planning records; 2) A questionnaire interview survey given to women who gave birth between 2001 and 2003; 3) Various statistical and informant surveys data collected from the study county; 4) Three national household health interview survey data sets (1993-2003) were utilized, and reanalyzed to described the changes in maternity care utilization. Relative risks (RR) and their confidence intervals (CI) were calculated for comparison between parity, approval status, infant sex and township groups. The chi-square test was used to analyse the disparity of use of maternal care between and within urban and rural areas and its trend across the years in China. Logistic regression was used to analyse the factors associated with hospital delivery in rural areas. Results There were 3697 pregnancies in the study cohort, resulting in 3092 live births in a total population of 299463 in the 20 study townships during 1999-2000. The average age at pregnancy in the cohort was 25.9 years. Of the women, 61% were childless, 38% already had one child and 0.3% had two children before the current pregnancy. About 90% of approved pregnancies ended in a live birth while 73% of the unapproved ones were aborted. The perinatal mortality rate was 69 per thousand births. If the 30 induced abortions in which the gestational age was more than 28 weeks had been counted as perinatal deaths, the perinatal mortality rate would have been as high as 78 per thousand. The perinatal mortality rate was negatively associated with the wealth of the township. Approximately two thirds of the perinatal deaths occurred in the early neonatal period. Both the still birth rate and the early neonatal death rate increased with parity. The risk of a stillbirth in a second pregnancy was almost four times that for a first pregnancy, while the risk of early neonatal deaths doubled. The early neonatal mortality rate was twice as high for female as for male infants. The sex difference in the early neonatal mortality rate was mainly attributable to mortality in second births. The male early neonatal mortality rate was not affected by parity, while the female early neonatal mortality rate increased dramatically with parity: it was about six times higher for second births than for first births. About 82% early neonatal deaths happened within 24 hours after birth, and during that time, girls were almost three times more likely to die than boys. The death rate of females on the day of birth increased much more sharply with parity than that of males. The total sex ratio at birth of 3697 registered pregnancies was 152 males to 100 females, with 118 and 287 in first and second pregnancies, respectively. Among unapproved pregnancies, there were almost 5 live-born boys for each girl. Most prenatal and delivery care was to be taken care of in township hospitals. At the village level, there were small private clinics. There was no limitation period for the provision of prenatal and postnatal care by private practitioners. They were not permitted to provide delivery care by the county health bureau, but as some 12% of all births occurred either at home or at private clinics; some village health workers might have been involved. The county level hospitals served as the referral centers for the township hospitals in the county. However, there was no formal regulation or guideline on how the referral system should work. Whether or not a woman was referred to a higher level hospital depended on the individual midwife's professional judgment and on the clients' compliance. The county health bureau had little power over township hospitals, because township hospitals had in the decentralization process become directly accountable to the township government. In the township and county hospitals only 10-20% of the recurrent costs were funded by local government (the township hospital was funded by the township government and the county hospital was funded by the county government) and the hospitals collected user fees to balance their budgets. Also the staff salaries depended on fee incomes by the hospital. The hospitals could define the user charges themselves. Prenatal care consultations were however free in most township hospitals. None of the midwives made postnatal home visits, because of low profit of these services. The three national household health survey data showed that the proportion of women receiving their first prenatal visit within 12 weeks increased greatly from the early to middle 1990s in all areas except for large cities. The increase was much larger in the rural areas, reducing the urban-rural difference from more than 4 times to about 1.4 times. The proportion of women that received antenatal care visits meeting the Ministry of Health s standard (at least 5 times) in the rural areas increased sharply from 12% in 1991-1993 to 36% in 2001-2003. In rural areas, the proportion increase was much faster in less developed areas than in developed areas. The hospital delivery rate increased slightly from 90% to 94% in urban areas while the proportion increased from 27% to 69% in rural areas. The fastest change was found to be in type 4 rural areas, where the utilization even quadrupled. The overall difference between rural and urban areas was substantially narrowed over the period. Multiple logistic regression analysis shows that time periods, residency in rural or urban areas, income levels, age group, education levels, delivery history, occupation, health insurance and distance from the nearest health care facilities were significantly associated with hospital delivery rates. Conclusions 1. Perinatal mortality in this study was much higher than that for urban areas as well as any reported rate from specific studies in rural areas of China. Previous studies in which calculations of infant mortality were not based on epidemiological surveys have been shown to underestimate the rates by more than 50%. 2. Routine statistics collected by the Chinese family planning system proved to be a reliable data source for studying perinatal health, including still births, neonatal deaths, sex ratio at birth and among newborns. National Household Health Survey data proved to be a useful and reliable data source for studying population health and health services. Prior to this research there were few studies in these areas available to international audiences. 3.Though perinatal mortality rate was negatively associated with the level of township economic development, the excess female early neonatal mortality rate contributed much more to high perinatal mortality rate than economic factors. This was likely a result of the role of the family planning policy and the traditional preferences for sons, which leads to lethal neglect of female newborns and high perinatal mortality. 4. The selective abortions of female foetuses were likely to contribute most to the high sex ratio at birth. The underreporting of female births seemed to have played a secondary role. The higher early neonatal mortality rate in second-born as compared to first-born children, particularly in females, may indicate that neglect or poorer care of female newborn infants also contributes to the high sex ratio at birth or among newborns. Existing family planning policy proved not to effectively control the steadily increased birth sex ratio. 5. The rural-urban gap in service utilization was on average significantly narrowed in terms of maternal healthcare in China from 1991 to 2003. This demonstrates that significant achievements in reducing inequities can be made through a combination of socio-economic development and targeted investments in improving health services, including infrastructure, staff capacities, and subsidies to reduce the costs of service utilization for the poorest. However, the huge gap which persisted among cities of different size and within different types of rural areas indicated the need for further efforts to support the poorest areas. 6. Hospital delivery care in the study county was better accepted by women because most of women think delivery care was very important while prenatal and postnatal care were not. Hospital delivery care was more systematically provided and promoted than prenatal and postnatal care by township hospital in the study area. The reliance of hospital staff income on user fees gave the hospitals an incentive to put more emphasis on revenue generating activities such as delivery care instead of prenatal and postnatal care, since delivery care generated much profits than prenatal and postnatal care . Recommendations 1. It is essential for the central government to re-assess and modify existing family planning policies. In order to keep national sex balance, the existing practice of one couple one child in urban areas and at-least-one-son a couple in rural areas should be gradually changed to a two-children-a-couple policy throughout the country. The government should establish a favourable social security policy for couples, especially for rural couples who have only daughters, with particular emphasis on their pension and medical care insurance, combined with an educational campaign for equal rights for boys and girls in society. 2. There is currently no routine vital-statistics registration system in rural China. Using the findings of this study, the central government could set up a routine vital-statistics registration system using family planning routine work records, which could be used by policy makers and researchers. 3. It is possible for the central and provincial government to invest more in the less developed and poor rural areas to increase the access of pregnant women in these areas to maternal care services. Central government together with local government should gradually provide free maternal care including prenatal and postnatal as well as delivery care to the women in poor and less developed rural areas. 4. Future research could be done to explore if county and the township level health care sector and the family planning system could be merged to increase the effectiveness and efficiency of maternal and child care. 5. Future research could be done to explore the relative contribution of maternal care, economic development and family planning policy on perinatal and child health using prospective cohort studies and community based randomized trials. Key words: perinatal health, perinatal mortality, stillbirth, neonatal death, sex selective abortion, sex ratio at birth, family planning, son preference, maternal care, prenatal care, postnatal care, equity, China

Integration of miRNA and mRNA expression with DNA copy number of Ewing sarcoma cell lines

Ewing sarcoma is an aggressive and poorly differentiated malignancy of bone and soft tissue. It primarily affects children, adolescents, and young adults, with a slight male predominance. It is characterized by a translocation between chromosomes 11 and 22 resulting in the EWSR1-FLI1fusion transcription factor. The aim of this study is to identify putative Ewing sarcoma target genes through an integrative analysis of three microarray data sets. Array comparative genomic hybridization is used to measure changes in DNA copy number, and analyzed to detect common chromosomal aberrations. mRNA and miRNA microarrays are used to measure expression of protein-coding and miRNA genes, and these results integrated with the copy number data. Chromosomal aberrations typically contain also bystanders in addition to the driving tumor suppressor and oncogenes, and integration with expression helps to identify the true targets. Correlation between expression of miRNAs and their predicted target mRNAs is also evaluated to assess the results of post-transcriptional miRNA regulation on mRNA levels. The highest frequencies of copy number gains were identified in chromosome 8, 1q, and X. Losses were most frequent in 9p21.3, which also showed an enrichment of copy number breakpoints relative to the rest of the genome. Copy number losses in 9p21.3 were found have a statistically significant effect on the expression of MTAP, but not on CDKN2A, which is a known tumor-suppressor in the same locus. MTAP was also down-regulated in the Ewing sarcoma cell lines compared to mesenchymal stem cells. Genes exhibiting elevated expression in association with copy number gains and up-regulation compared to the reference samples included DCAF7, ENO2, MTCP1, andSTK40. Differentially expressed miRNAs were detected by comparing Ewing sarcoma cell lines against mesenchymal stem cells. 21 up-regulated and 32 down-regulated miRNAs were identified, includingmiR-145, which has been previously linked to Ewing sarcoma. The EWSR1-FLI1 fusion gene represses miR-145, which in turn targets FLI1 forming a mutually repressive feedback loop. In addition higher expression linked to copy number gains and compared to mesenchymal stem cells, STK40 was also found to be a target of four different miRNAs that were all down-regulated in Ewing sarcoma cell lines compared to the reference samples. SLCO5A1 was identified as the only up-regulated gene within a frequently gained region in chromosome 8. This region was gained in over 90 % of the cell lines, and also with a higher frequency than the neighboring regions. In addition, SLCO5A1 was found to be a target of three miRNAs that were down-regulated compared to the mesenchymal stem cells.

Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä vuosina 1975-2010

Tutkielma tarkastelee vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuspuhetta vuosina 1975 2010. Aihetta käsitellään julkisen puheen ja yksityisen kokemuspuheen näkökulmista. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat vanhoillislestadiolaisen liikkeen julkaisut, erityisesti vuosikirjat ja Päivämies-lehti, vanhoillislestadiolaisten kirkolliskokousedustajien naisten pappeutta käsittelevät puheenvuorot vuosina 1976, 1984 ja 1986 sekä Kotimaan, Kalevan ja Helsingin Sanomien artikkelit, joissa tarkastellaan naispappeutta ja vanhoillislestadiolaista herätysliikettä tutkimusjakson aikana. Rinnakkaisen aineiston julkiselle puheelle tuovat kahdenkymmenen viiden vanhoillislestadiolaisen naisteologin haastattelut, jotka olivat opiskelleet tutkimusjakson aikana. Julkinen puhe ja yksityinen kokemuspuhe etenevät työssä kronologisesti niin, että esille nousevat kunkin vuosikymmenen ja sukupolven yhteiset kokemukset sekä historian tapahtumien ja yksilön kokemuksen yhteenkuuluvuus. Tutkielma on herätysliiketutkimusta, joka sijoittuu naishistoriantutkimuksen kenttään. Tutkielma osoittaa, että naispappeuskeskustelu määritteli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen paikkaa kirkossa. 1970-luvulla herätysliike esitti vakavan huolen kirkossa esiintyvästä naispappeusmyönteisyydestä ja kirkolliskokouksissa lestadiolaiset edustajat esiintyivät kiivaina naispappeuden vastustajina. 1980-luvulla vanhoillislestadiolaiset sopeutuivat kirkon myönteiseksi muodostuneeseen naispappeuskantaan ja kiivaista vastustajista tuli kirkossa hyvän yhteistyön korostajia. Vanhoillislestadiolaiset eivät ryhmittyneet muiden naispappeutta vastustavien järjestöjen kanssa. Herätysliikkeen virallinen keskustelu ja julkinen puhe olivat miesten puhetta naisten pappeudesta. Niin SRK:n johtokunnassa, kirkolliskokouksessa kuin lehdistössä asiaa käsittelivät ja kommentoivat vain miehet. Myös yksityinen kokemuspuhe osoittaa, etteivät vanhoillislestadiolaiset naiset osallistuneet liikkeessä käytyyn naispappeuskeskusteluun. Vanhoillislestadiolaiset naiset eivät pohtineet omakohtaisesti pappeutta, eivätkä he keskustelleet aiheesta myöskään yliopistolla 1970 1990 luvuilla. Naispappeus nousi herätysliikkeessä keskusteluun 2000-luvulla, kun kielteisen opin ja hyvin toimivan käytännön ristiriita nosti esille liikkeen sisällä vaikuttaneet erilaiset virkakysymyskannat. Tutkielma tuo esille neljä erilaista tapaa suhtautua virkakysymykseen. Kaikille vuosikymmenille, 2000-lukua lukuun ottamatta, kuului haastateltuja, jotka olivat omaksuneet liikkeen virallisen linjan naispappeuskysymyksessä ja he vastustivat muutosta. He perustelivat kantaansa Raamatun muuttumattomalla opetuksella ja auktoriteetilla. Lisäksi he korostivat naisten ja miesten eroja sekä erilaisia tehtäviä. Toiseksi erityisesti vanhemman sukupolven naisissa oli monia, joita voi nimittää sopeutujiksi. Liikkeessä vallinnut perinne sekä kipeät kokemukset herätysliikkeen hajaannuksista olivat opettaneet tyytymään ja vaikenemaan. Jokaisen sukupolven naisissa oli haastateltuja, jotka seurasivat keskustelua tarkkailijoina, ja myös osallistuivat aktiivisesti naisen asemaa ja virkakysymystä käsittelevään keskusteluun. Nämä naiset pohtivat pappeutta myös henkilökohtaisesti. Tarkkailijat peräänkuuluttivat avoimen keskustelun merkitystä. 2000-luvulla opiskelleet eivät olleet omaksuneet liikkeen opetusta virkakäsityksestä ja he kaikki suhtautuivat myönteisesti naispappeuteen. Nämä naiset sekä julkisuudessa naispappeutta puolustaneet lestadiolaismiehet pyrkivät uudistamaan liikkeen virkakysymyskantaa. Uudistajat olivat tyytymättömiä liikkeessä vaikuttaviin sukupuolirooleihin eikä heidän ajatteluaan sitonut esimerkiksi 1970-luvun kriisiajan vaikutuksesta syntynyt avoimuuden pelko.

Kun kansa itse ratkaisee arvoituksen. Tattarisuon tapauksen määrittely käytännöllisessä diskurssissa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee vuoden 1931 syyskuussa Helsingin lähistöllä paljastunutta ruumiinsilvontarikosta, joka tunnetaan yleisimmin Tattarisuon tapauksen nimellä. Rikoksen selvittäminen osoittautui vaikeaksi, ja poliisi ratkaisi sen monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon. Tattarisuon tapaus synnytti syksyllä 1931 suuren mediakohun, josta kirjoitettiin suomalaisissa sanomalehdissä lähes päivittäin. Tapauksen alkuvaiheessa tiedot olivat vähäisiä, joten erilaiset huhut ja tapauksen ratkaisemiseksi kehitetyt teoriat olivat lehtikirjoituksissa näkyvällä sijalla. Niin ikään lehtiä seuranneen yleisön piirissä kehitettiin tapauksesta omia tulkintoja, joista osa saatettiin myös viranomaisten tiedoksi näille lähetetyissä vihjekirjeissä. Tutkielman aineisto koostuu enimmäkseen edellä mainituista sanomalehtikirjoituksista ja vihjekirjeistä, joita tutkin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkoitukseni on selvittää, miten ja miksi Tattarisuon tapauksen johdosta julkisuudessa esitetyt teoriat erosivat sekä toisistaan että poliisin myöhemmin esittämästä ratkaisusta. Työssä käytetyn julkisuuden käsitteen olen mukaillut Hannu Niemisen kansallisen julkisuuden käsitteestä. Aineiston analyysissa on käynyt ilmi, että lehdistöä kontrolloivien kansallisten eliittien oli vaikea hyväksyä sitä, että rikos perustui kansanomaiseen taikauskoon. Eliitit kokivat tällaisen taikauskon esiintymisen Helsingin läheisyydessä vielä 1930-luvulla häpeälliseksi pääkaupungin ja koko Suomen kannalta sekä pelkäsivät tämän vaikuttavan negatiivisesti Suomesta ulkomailla vallitseviin käsityksiin. Vihjekirjeiden perusteella tapausta seuranneen yleisön tulkinnat olivat rauhallisempia, sillä suuri osa yleisöstä näyttää olleen tietoinen taikauskon levinneisyydestä.

Geriatrisen lääkehoidon koulutustarpeet perusterveydenhuollossa - Moniammatillisen täydennyskoulutuksen suunnittelu LOST-alueen kotihoidon henkilöstölle

Sosiaali- ja terveysministeriön 2006 julkaiseman vanhustyön ja geriatrisen lääkehoidon kehittämistä koskevan selvityksen yhtenä tärkeänä huolenaiheena oli iäkkäiden lääkehoidon useat epäkohdat, kuten iäkkäitä hoitavien hoitajien lääkeosaamiseen liittyvät puutteet ja ongelmat. Yksi keino parantaa iäkkäitä hoitavien eri tahojen lääkehoito-osaamista on täydennyskoulutus, johon kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmillä on oikeus ja velvollisuus. Täydennyskoulutuksella pystytään myös kehittämään organisaatioiden toimintaa ja tuottamaan uusia, parempia palveluita. Tutkimuksessa selvitettiin Lohjan, Siuntion, Inkoon ja Karjalohjan muodostaman sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen LOSTin kotihoidon yksiköiden iäkkäiden lääkehoitoihin liittyviä koulutustarpeita. Tämän tutkimuksen avulla syvennettiin samalle tutkimusryhmälle tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Tutkimusaineistona käytettiin LOST-alueen kotihoidon yksiköiden hoitajille (n=150) farmaseutin lopputyönä tehtyä kyselyaineistoa sekä työntekijöille (n=6) ja esimiehille (n=6) tehtyjä erillisiä ryhmäkeskusteluja. Lisäksi näkökulman laajentamiseksi ja moniammatillisuuden korostamiseksi aineistona käytettiin kotihoidon asiakkaita hoitavien lääkärien (n=4) teemahaastatteluja. Kyselyaineistosta analysoitiin erikseen sairaanhoitajien, lähihoitajien ja kodinhoitajien koulutustarpeet. Samat asiat nousivat esille kunkin ammattiryhmän tuloksissa. Tärkeimpinä lääkehoito-osaamiseen liittyvinä teoreettisina koulutettavina asioina kyselystä nousivat esille iäkkäiden farmakokinetiikka ja lääkkeiden käyttöön liittyvät erityispiirteet, lääkkeiden vaikutukset, lääkkeiden haittavaikutukset sekä lääkkeiden yhteisvaikutukset ja yhteensopivuus. Lisäksi teoreettisista taidoista nousi hoitotyön etiikkaan liittyvät tarkkuus ja huolellisuus työssä. Käytännön taidoista tärkeimpinä koulutettavina aiheina kyselystä nousivat asiakkaiden lääkehoidon ja voinnin seuranta, lääkkeiden jakaminen sekä lääkkeiden annosteluun liittyen se, että annostellaan oikeaa lääkettä ja vahvuutta, oikea annos ja oikeaan aikaan sekä oikeat antotavat. Ryhmäkeskusteluista ja lääkärien teemahaastatteluista haettiin syvempää ymmärrystä kyselyn tuloksiin. Yksi tärkeimmistä tämän laadullisen tutkimuksen löydöksistä oli kotihoidon yhteistyöhön liittyvät epäkohdat. Lääkehoitojen toteuttamista ja seurantaa voitaisiin tulosten perusteella parantaa lääkärien ja kotihoidon hoitajien yhteisellä koulutuksella. Tärkeimpiä sairauksia tai oireita, joihin hoitajat toivoisivat yhteisiä toimintakäytäntöjä, ovat diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, kipu, muistisairaudet sekä psyykensairaudet. Lisäksi koulutusaiheiksi tutkimuksesta nousivat iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet, lääkkeiden antoreitit ja lääkemuodot. Kyselyn sekä ryhmäkeskustelujen ja lääkärien teemahaastattelujen tuloksista tehtiin lopuksi synteesi, jonka lopputuloksena LOST-alueen kotihoidon hoitohenkilöstölle sekä kotihoidon lääkäreille koottiin yhteinen tarvelähtöinen täydennyskoulutussuunnitelma. Suunnitelma tehtiin aineistosta nousseiden koulutusaiheiden pohjalta, eikä siihen lisätty aiheita tutkimuksen ulkopuolelta.

Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.

Aikapankki - Tutkimus lahjaperustaiseen vaihtoon perustuvasta yhteisöllisyyden rakentamisesta Helsingissä

Pro gradu -tutkielmassani tutkin aikapankkijärjestelmässä tapahtuvaa palveluiden vaihtoa vertaamalla sitä lahjanvaihtoon. Tutkielmassa kuvaan kuinka Kumpulan Vaihtopiirinä toimintansa aloittaneen Stadin Aikapankin aktiiviset jäsenet kokevat toiminnan, kun se on laajennut oman asuinalueen ulkopuolelle. Aikapankin voi mieltää uudenlaiseksi vapaaehtoistyön muodoksi. Aikapankin jäsenet tuottavat toisilleen palveluita ja mittaavat näihin käytettyä aikaa aikapisteillä, jotka toimivat vaihdon välineenä. Aikapankissa kaikkien työ arvotetaan saman arvoiseksi. Tutkielman pääaineistona on kymmenen käyttäjän avohaastattelut. Näitä täydennetään vaihtotilastolla ja osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Tutkimusta varten on kerätty tausta-aineistoa kahdella sähköpostihaastattelulla kahdelta Ruotsissa ja Englannissa toimivien aikapankkien työntekijältä. Merkittävin tutkimusongelma liittyy aikapankin tasa-arvoisen työnarvottamiseen. Kysyn miten ja millä ehdoin aikapankin kaltainen sosiaalinen innovaatio toimii? Lisäksi kysyn, mitä ehtojen täyttymisestä seuraa? Lähestyn kysymystä Emil Durkheimin modernisaatioteoriaan ja Marcel Maussin lahjanvaihtoa käsittelevään teoreettiseen ajatteluun nojaten. Teoreettisessa keskustelussa viitataan myös Karl Polanyin Maussia tukevaan näkemykseen esimodernien vaihtokäytäntöjen ilmenemisestä markkinatalouden rakenteistamassa maailmassa. Lisäksi pohdin tutkielmassani sitä, mitä aikapankissa vaihdettavat aikapisteet tekisivät, mitä oikea raha ei tekisi paremmin. Vastaus on se, että tutkittavani eivät saisi rahalla sitä, mitä he tavoittelevat – yhteisöä. Tutkielman lopussa keskustelen myös sitä, mikä on aikapankin luomien epämarkkinataloussuhteiden taloudellinen konteksti. Kontekstiin liittyen voidaan todeta, että tutkittavat eivät pakene rahataloutta. He solmivat perinteisen yhteisöllisen siteen (perheen) mukaista (lahjaperustaista) vaihtoa lähellä asuviin ihmisiin. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että aikapankin haasteeksi ei muodostu niinkään markkinoille vieras tasapuolinen työn hinnoittelu, vaan sellaisten yhteisöllisten siteiden heikkous, joiden varaan vaihto leviäisi. Tästä syystä aikapankkia perustettaessa ratkaisevaksi muodostuu se, minkä yhteisöllisen siteen varaan vaihtosuhteet muodostuvat. Tästä syystä tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että aikapankkitoiminta olisi hyvä pitää paikallisena. Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta katsottuna tutkimusaihe on merkittävä ja tuore. Aihetta tutkittu jo sosiaalipolitiikan alalla, muttei aikaisemmin Suomessa. Aikaisemman muualla tehdyn tutkimuksen tulokset ovat lähestyneet aihetta muun muassa sosiaalisen pääomaan käsitteen avulla. Tutkittavani vaihtavat myös sellaisia palveluita, joita julkinen sektori tuottaa suomessa, kuten lastenhoitoa. Taustoitan tutkimusta aikaisemmalla tutkimuskirjallisuudella ja kuvaan Suomessakin yleistynyttä vertaistuotantokeskustelua. Vertaistuotanto avaa uuden näkökulman palvelutuotantoon 1990-luvulla jalansijaa saaneiden tilaaja-tuottaja–mallien rinnalle. Tutkielman tarkoitus on tuottaa käytännönläheistä tietoa aikapankkitoiminnasta kiinnostuneille yhteisöille ja organisaatioille. Tämän lisäksi tutkimus täydentää aiempien aikapankkeja käsitelleiden tutkimusten tuloksia tarkastelemalla toiminnan ehtoja, ei ainoastaan sen seurauksia.

Global Processes, Local Strategies : migration of educated Dominicans.

The aim of this thesis is to examine migration of educated Dominicans in light of global processes. Current global developments have resulted in increasingly global movements of people, yet people tend to come from certain places in large numbers rather than others. At the same time, international migration is increasingly selective, which shows in the disproportional number of educated migrants. This study discovers individual and societal motivations that explain why young educated Dominicans decide to migrate and return. The theoretical framework of this thesis underlines that migration is a dynamic process rooted in other global developments. Migratory movements should be seen as a result of interacting macro- and microstructures, which are linked by a number of intermediate mechanisms, meso-structures. The way individuals perceive opportunity structures concretises the way global developments mediate to the micro-level. The case of the Dominican Republic shows that there is a diversity of local responses to the world system, as Dominicans have produced their own unique historical responses to global changes. The thesis explains that Dominican migration is importantly conditioned by socioeconomic and educational background. Migration is more accessible for the educated middle class, because of the availability of better resources. Educated migrants also seem less likely to rely on networks to organize their migrations. The role of networks in migration differs by socioeconomic background on the one hand, and by the specific connections each individual has to current and previous migrants on the other hand. The personal and cultural values of the migrant are also pivotal. The central argument of this thesis is that a veritable culture of migration has evolved in the Dominican Republic. The actual economic, political and social circumstances have led many Dominicans to believe that there are better opportunities elsewhere. The globalisation of certain expectations on the one hand, and the development of the specifically Dominican feeling of ‘externalism’ on the other, have for their part given rise to the Dominican culture of migration. The study also suggests that the current Dominican development model encourages migration. Besides global structures, local structures are found to ve pivotal in determining how global processes are materialised in a specific place. The research for this thesis was conducted by using qualitative methodology. The focus of this thesis was on thematic interviews that reveal the subject’s point of view and give a fuller understanding of migration and mobility of the educated. The data was mainly collected during a field research phase in Santo Domingo, the Dominican Republic in December 2009 and January 2010. The principal material consists of ten thematic interviews held with educated Dominican current or former migrants. Four expert interviews, relevant empirical data, theoretical literature and newspaper articles were also comprehensively used.

Helsingin Östersundomin pienvesien kartoitus

The area of Östersundom (29,1 square kilometers) was attached to Helsinki in the beginning of the year 2009. Östersundom is formed mostly from the municipality of Sipoo, and partly from the city of Vantaa. Nowadays Östersundom is still quite rural, but city planning has already started, and there are plans to develop Östersundom into a district with 45 000 inhabitants. In this study, the headwaters, streams and small lakes of Östersundom were studied to produce information as a basis for city planning. There are six main streams and five small lakes in Östersundom. The main methodology used in this study was the examination of the physical and the chemical quality of the water. The hygienic quality of the water was also studied. It was also examined whether the waters are in their natural state, or have they been treated and transformed by man. In addition, other factors affecting the waters were examined. Geographical information data was produced as a result of this work. Östersundom is the main area looked at in this study, some factors are examined in the scope of the catchment areas. Water samples were collected in three sampling periods: 31.8 4.9.2009, 3. 4.2.2010, and 10. 14.4.2010. There were 20 sampling points in Östersundom (5 in small lakes, 15 in streams). In the winter sampling period, only six samples were collected, from which one was taken from a small lake. Field measurements associated with water sampling included water temperature, oxygen concentration, pH and electoral conductivity. Water samples were analyzed in the Laboratories of Physical Geography in the University of Helsinki for the following properties: total suspended solids (TSS), total dissolved substances (TDS), organic matter, alkalinity, colour, principal anions and cations and trace elements. Metropolilab analyzed the amount of faecal coliform bacteria in the samples. The waters in Östersundom can be divided to three classes according to water quality and other characteristics: the upper course of the streams, the lower course of the streams and the small lakes. The streams in their upper course are in general acidic, and their acid neutralization capacity is low. The proportion of the organic matter is high. Also the concentrations of aluminium and iron tend to be high. The streams in the lower course have acidity closer to neutral, and the buffering capacity is good. The amounts of TSS and TDS are high, and as a result, the concentrations of many ions and trace elements are high as well. Bacteria were detected at times in the streams of the lower course. Four of the five small lakes in Östersundom are humic and acidic. TSS and TDS concentrations tend to be low, but the proportion of organic matter is often high. There were no bacteria in the small lakes. The fifth small lake (Landbonlampi) differs from the others by its water colour, which is very clear. This lake is very acidic, and its buffering capacity is extremely low. Compared to the headwaters in Finland in general, the concentrations of many ions and trace elements are higher in Östersundom. On the other hand, the characteristics of water were different according to the classification upper course streams, lower course streams, and small lakes. Generally, the best water quality was observed in the stream of Gumbölenpuro and in the lakes Storträsk, Genaträsk, Hältingträsk and Landbonlampi. Several valuable waters in their natural state were discovered from the area. The most representative example is the stream of Östersundominpuro in its lower course, where the stream flows through a broad-leaf forest area. The small lakes of Östersundom, and the biggest stream Krapuoja, with its meandering channel, are also valuable in their natural state.