Doing marriage and parenthood: The division of household labour across two life course events

The current study is a longitudinal investigation into changes in the division of household labour across transitions to marriage and parenthood in the UK. Previous research has noted a more traditional division of household labour, with women performing the majority of housework, amongst spouses and couples with children. However, the bulk of this work has been cross-sectional in nature. The few longitudinal studies that have been carried out have been rather ambiguous about the effect of marriage and parenthood on the division of housework. Theoretically, this study draws on gender construction theory. The key premise of this theory is that gender is something that is performed and created in interaction, and, as a result, something fluid and flexible rather than fixed and stable. The idea that couples 'do gender' through housework has been a major theoretical breakthrough. Gender-neutral explanations of the division of household labour, positing rational acting individuals, have failed to explicate why women continue to perform an unequal share of housework, regardless of socioeconomic status. Contrastingly, gender construction theory situates gender as the key process in dividing household labour. By performing and avoiding certain housework chores, couples fulfill social norms of what it means to be a man and a woman although, given the emphasis on human agency in producing and contesting gender, couples are able to negotiate alternative gender roles which, in turn, feed back into the structure of social norms in an ever-changing societal landscape. This study adds extra depth to the doing gender approach by testing whether or not couples negotiate specific conjugal and parent roles in terms of the division of household labour. Both transitions hypothesise a more traditional division of household labour. Data comes from the British Household Panel Survey, a large, nationally representative quantitative survey that has been carried out annually since 1991. Here, data tracks the same 776 couples at two separate time points - 1996 and 2005. OLS regression is used to test whether or not transitions to marriage and parenthood have a significant impact on the division of household labour whilst controlling for host of relevant socio-economic factors. Results indicate that marriage has no significant effect on how couples partition housework. Those couples making the transition from cohabitation to marriage do not show significant changes in housework arrangements from those couples who remain cohabiting in both waves. On the other hand, becoming parents does lead to a more traditional division of household labour whilst controlling for socio-economic factors which accompany the move to parenthood. There is then some evidence that couples use the site of household labour to 'do parenthood' and generate identities which both use and inform socially prescribed notions of what it means to be a mother and a father. Support for socio-economic explanations of the division of household labour was mixed although it remains clear that they, alone, cannot explain how households divide housework.

Isoisän ja lapsenlapsen suhde perhemuodostelmassa

Tarkastelen pro gradu -työssäni elettyä isoisyyttä sekä erityisesti isoisän ja lapsenlapsen suhdetta. Sukupolvien väliset suhteet ja isovanhemmuus ovat 2000-luvulla nousseet uudenlaisen mielenkiinnon kohteeksi yhteiskuntaa ja perhettä kohdanneiden muutosten myötä. Valtaosa isovanhemmuutta koskevaa tietoa on johdettu isoäitejä koskevista tutkimuksista, tästä syystä tutkielmassa tuodaan esiin isoisien näkemyksiä ja perhesuhteita. Tutkielmassa käytetään konfigurationaalista näkökulmaa, joka kytkeytyy sosiologiseen perhe- ja läheissuhteiden tutkimukseen ja saksalaissosiologi Norbert Eliasin teoreettiseen ja empiiriseen työhön. Tässä kontekstissa perhe nähdään merkityksellisenä suhteiden ja sidosten muodostamana kokonaisuutena ja ihmiset sekä heidän minänsä sidoksissa muotoutuvana ja niihin uponneena. Elettyä isoisyyttä sekä isoisän ja lapsenlapsen suhdetta pyritään näin ollen ymmärtämään laajemman perhesuhteiden muodostelman ja siinä vaikuttavan dynamiikan kautta. Tutkielman keskeinen kysymys on, miten isoisät ovat eläneet isoisyyttään ja millainen on isoisän ja lapsenlapsen suhde? Millaiseen perhesuhdemuodostelmaan tämä suhde ja isoisän kokemus siitä paikantuu? Entä mikä merkitys perhesuhdemuodostelmaan kuuluvilla muilla ihmisillä on siihen, millaiseksi kunkin isoisän eletty isoisyys on muotoutunut? Konfigurationaalisen näkökulman lisäksi työssä on hyödynnetty sukupolvien välisiin perhesuhteisiin, kriittiseen perhetutkimukseen ja temaattiseen isovanhemmuus- sekä miestutkimukseen liittyvää taustakirjallisuutta. Tutkielman aineisto koostuu yhdentoista isoisän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta sekä heidän perhesuhteitaan koskevasta suhdeaineistosta. Tutkielmassa on liikuttu näiden kahden aineistotyypin välillä eli haastateltavan haastattelupuheessa tuottaman kuvauksen ja kulttuuristen merkitysten rinnalla on kerätty strukturoitua tietoa isoisien perhesuhteista. Kahdentasoisen aineiston analyysimenetelminä on käytetty teemoittelua sekä suhdemuodostelmien analyysia, jonka avulla on pyritty erittelemään haastateltavien suhdemuodostelmien rakenteita ja ominaisuuksia sekä niiden vaikutusta isoisän ja lapsenlapsen välisen suhteen ja eletyn isoisyyden muotoutumiseen. Analyysin perusteella isoisyys on merkittävä elämänvaihe haastateltavien elämässä, johon liittyy läheisyyttä, hoivaa ja pienistä lapsenlapsista huolenpitoa. Isoisänä olo on lisännyt haastateltavien itsearvostusta ja hyvinvointia ja lapsenlapset ovat tuoneet tunteen elämän jatkuvuudesta. Isoisien suhdetta lapsenlapseen luonnehtii vahvasti läsnäolon ja osallisuuden moraalinen velvoite, joka ilmenee konkreettisesti tiiviinä tapaamisina, yhdessäolona ja toimintana sekä avunantona lapsenlapselle. Läsnäolon moraalinen velvoite määrittyy lopulta aineiston valossa taustallaoloksi. Isoisät ovat läsnä, mutta taustalla olevina tukijoina. Lapsen perhe-elämän autonomiaa tulee kunnioittaa ja käydä neuvottelua sopivasta osallisuuden asteesta. Aineistosta piirtyy tässä yhteydessä esiin ambivalenssi eli puuttumattomuuden ja osallisuuden normi; isoisän läsnäolon ja taustallaolon välinen raja lapsen perheessä ei ole selkeästi määriteltävissä. Tutkielman keskeisin tulos on, että isoisyys sekä isoisän ja lapsenlapsen välinen suhde on vahvasti suhteissa muotoutuva. Isoisien perhemuodostelmissa vaikuttavat moninaiset sidokset. Erilaiset riippuvuudet ja kytkökset ovat keskeisinä väliin tulevina ja vaikuttavina tekijöitä isoisän ja lapsenlapsen välisessä suhteessa sekä eletyn isoisyyden kokemuksellisuudessa. Menneet ja nykyiset perhesuhteet joko ehkäisevät, edistävät tai tasapainottavat isoisän ja lapsenlapsen suhdetta. Erityisesti välisukupolven vaikutus isoisyyteen ja isoisän ja lapsenlapsen välisen suhteen muotoutumiseen on keskeinen. Tulokset osoittavat, että isoisien perhesuhdemuodostelmat eivät ole yksittäisten suhteiden tai kahdenvälisten neuvottelujen summa. Kyse on laajemmasta isoisille merkityksellisestä perhe- ja sukuyhteydestä, jonka piiriin kuuluvat myös heikoimmat ja konfliktien värittämät suhteet. Tietyt ihmiset kuuluvat yhteen ja tämä laajempi sukuyhteys mahdollistaa isoisille pitkäkestoiset ihmissuhteet ja pitää kasassa heikoimmatkin sidokset. Isoisät uusintavat näin sukulaisuutta järjestelmänä, jossa kokonaisuutta suojellaan sen moninaisuudesta huolimatta.

Chinese immigrants to Finland: A qualitative study of housing, employment, access to health care and child care as sociological dimensions in their settlement process

The Master’s thesis is qualitative research based on interviews of 15 Chinese immigrants to Finland in order to provide a sociological perspective of the migration experience through the eyes of Chinese immigrants in the Finnish social welfare context. This research is mainly focused upon four crucial aspects of life in the settlement process: housing, employment, access to health care and child care. Inspired by Allardt’s theoretical framework ‘Having, Loving and Being’, social relationships and individual satisfaction are examined in the case of Chinese interviewees dealing with the four life aspects. Finland was not perceived as an attractive migration destination for most Chinese interviewees in the beginning. However, with longer residence in Finland, the Finnish social welfare system gradually became a crucial appealing factor in their permanent settlement in Finland. And meanwhile, social responsibility of attending their old parents in China, strong feelings of being isolated in Finland, and insufficient integration into the Finnish society were influential factors for their decision of returning to China. Social relationships with personal friends, migration brokers, schools, employers and family relatives had great influences in the four life aspects of Chinese immigrants in Finland. The social relationship with the Finnish social welfare sector is supportive to Chinese immigrants, but Chinese immigrants do not heavily rely on Finnish social protection. The housing conditions were greatly improved over time while the upward mobility in the Finnish labour market was not significant among Chinese immigrants. All Chinese immigrants were satisfied with their current housing by the time I interviewed them while most of them had subjective feelings of being alienated in the Finnish labour market, which seriously prevented them from integrating into the Finnish society. In general, Chinese immigrants were satisfied with the low cost of accessing the Finnish public health care services and affordable Finnish child day care services and financial subsidies for children from the Finnish social welfare sector. This research also suggests that employment is the central basis in well-being. Support from the Finnish social welfare sector can improve the satisfaction levels among immigrants, especially when it mitigates the effects of low-paid employment. As well, my empirical study of Chinese immigrants in Finland shows that Having (needs for materials), Loving (needs for social relations) and Being (needs for social integration) are all involved in the four concrete aspects (housing, employment, access to health care and child care).

Nettipokerinpelaaja - sankari vai surkimus? Tutkimus lehdistön nettipokeriuutisoinnissa esiintyvistä mielikuvista, sekä mielikuvien ja medianäkyvyyden vaikutuksista pelaajiin.

Pro gradu -tutkimukseni selvittää nettipokeriaiheisen medianäkyvyyden ja nettipokeripelaajien vuorovaikutussuhdetta. Työn ensimmäinen osa keskittyy siihen, miten tutkimukseeni valitut sanomalehdet kuvaavat artikkeleissaan nettipokeria ja esiintyykö niissä mielikuvien käyttöä. Työn toinen osa kartoittaa sitä, onko nettipokerin medianäkyvyydellä ja sanomalehtien nettipokeriuutisoinnissa mahdollisesti käytetyillä mielikuvilla vaikutusta pelaajiin. Tutkimukseni ensimmäinen vaihe oli kvalitatiivinen ja tutkimusaineistona toimivat nettipokeriaiheiset artikkelit valitsemistani lehdistä. Lehtiartikkelien analyysin tuloksena ilmeni, että valituissa lehdissä esiintyi kahdenlaista mielikuvien käyttöä sisältävää päädiskurssia liittyen nettipokeriin. Diskursseista ensimmäinen käsitteli nettipokeria ongelmakeskeisesti ja niitä oli aineistossa 35 prosenttia. Sen fokus kohdistui huolipuheeseen peliongelmien lisääntymisestä ja varoitustarinoihin nettipokerin pelaamisen liittyvistä riskeistä. Ongelmakeskeisyyden vastadiskurssina näyttäytyi nettipokeria positiivisessa valossa esittelevä tyyli, joka keskittyi voittojen ja luksuselämäntyylistä nauttivien pokerisankarien esittelyyn. Positiivisen kirjoitustyylin artikkeleita oli aineistossa 34 prosenttia. Tutkimuksen toisen vaiheen toteutin kvantitatiivisesti ja tutkimusaineistona toimi nettipokerinpelaajille suunnattu nettikysely. Kyselyyn vastanneista 88 prosenttia oli lukenut nettipokeriaiheista kirjoittelua sanomalehdistöstä ja 26 prosenttia ilmoitti medianäkyvyyden vaikuttaneen pelaamisen aloittamiseen. Mahdollisen peliriippuvuuden omaavien keskuudessa 36 prosenttia ilmoitti, että medianäkyvyys on vaikuttanut pelaamisen aloittamiseen. Lisäksi nettipokeriaiheinen sanomalehtikirjoittelu oli vaikuttanut pelaajien mielikuviin nettipokerista. Positiivisia mielikuvia oli lehdistä aiheesta lukeneiden keskuudessa 75 prosentilla. Lehdistä aiheesta lukemattomilla oli positiivisia mielikuvia 44 prosentilla, siis lähes 32 prosenttia vähemmän. Ongelmakeskeisiä mielikuvia oli lehdistä nettipokerista lukeneilla 52 prosenttia ja lukemattomilla 36 prosenttia, eron ollessa 16 prosenttia. Lehdistön vaikutus pelaajien mielikuviin oli suurempi niiden pelaajien kohdalla, joilla oli mahdollinen peliriippuvuus. Tulokset eivät vielä riitä kausaalijohtopäätösten tekemiseen, mutta antavat silti osviittaa siitä, että nettipokerin medianäkyvyys ja mielikuvia sisältämä journalismi voivat vaikuttaa yleisöönsä.

”En mä nyt mitää sateenkaarikorviksia käytä!” Sukupuolen ja seksuaalisuuden ruumiillinen tuottaminen toimisto- ja myymälätyöyhteisöissä

Tämän tutkielman tarkoitus on tarkastella sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottamista työelämässä. Hahmotan sukupuolen ja seksuaalisuuden Judith Butlerin tavoin ruumiillisena ja esityksellisenä tekemisenä, jota tuotetaan julkisen toiston kautta. Olen yhdistänyt butlerilaiseen näkemykseen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta Erving Goffmanin ajatuksia itsensä esittämisestä ja elämästä teatterina näyttämömetaforineen. Hahmotan siis sukupuolen ja seksuaalisuuden sosiaalisina konstruktioina, joita tuotetaan jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa ruumiillisen toiminnan kautta. Tässä tutkielmassa viittaan ruumiillisella toiminnalla ulkonäköön, käyttäytymiseen, liikehdintään sekä puheääneen ja -tyyliin. Haastattelin tutkimustani varten kymmentä toimistossa ja myymälässä työskentelevää henkilöä. Pyrin lähestymään queer-teoreettisesta ajattelusta vaikuttuneena sukupuolen ja seksuaalisuuden kategorioita joustavasti. Annoin haastateltavien määritellä itse sukupuolensa ja seksuaalisuutensa. Lähestyin haastateltavien kuvauksia sukupuolesta ja seksuaalisuudesta subjektiuden ja toimijuuden näkökulmista tarkastellen samalla, miten heidän sukupuolensa ja seksuaalisuutensa ovat mahdollistaneet ja rajoittaneet heidän toimintaansa työelämässä. Haastateltavien oli ajoittain vaikea puhua sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, minkä koen johtuvan osittain heteronormatiivisuuden institutionalisoidusta luonnollisuudesta, mutta myös suomalaisesta tasa-arvodiskurssista, jossa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta puhutaan vähätellen ja työelämän kontekstissa vältellen. Tarkastelin haastateltavien kertomuksia diskursiivisina narratiiveina, eli tulkitsin haastateltavien kertomia kertomuksia yhdeksi mahdolliseksi tavaksi puhua sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja työyhteisöstä. Ensimmäisenä tavoitteenani oli selvittää, miten toimisto- ja myymälätyöyhteisöissä tuotetaan sukupuolta ja seksuaalisuutta ruumiillisena toimintana. Haastateltavien kertomien tarinoiden perusteella sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan suomalaisissa toimisto- ja myymälätyöyhteisöissä ensinnäkin kaksijakoisten sukupuolityylien avulla. Toiseksi sukupuolityylien heteroseksuaalista luonnetta voidaan toisintoistaa lisäämällä ulkonäköön ei-heteroseksuaalisesta suuntautumisesta kertovia merkkejä, vaikkei työyhteisössä halutakaan korostaa sen enempää sukupuolta kuin seksuaalisuuttaakaan. Sekä toimisto- että myymälätyössä sukupuolta ja seksuaalisuutta korostava näyttäytyminen ja käyttäytyminen on kielletty, tai ainakaan usea haastateltava ei halunnut niitä tehdä. Tulkitsin tämän johtuvan ensinnäkin haastateltavien tekemästä kategorisesta rajanvedosta työn ja vapaa-ajan välille: liiallinen sukupuolen ja seksuaalisuuden korostaminen olisi työn kontekstissa epäsiistiä ja kielisi epäkompetentista toimijuudesta. Toimistossa ja myymälässä työskentelevien työntekijöiden halukkuus olla korostamatta sukupuolta ja seksuaalisuuttaan johtuu tulkintani mukaan myös työelämässä sovellettavasta vaikutelmanhallinnasta, jossa työntekijän on luotava vaikutelma itsestään pätevänä, ammattitaitoisena ja ruumiittomana työntekijänä. Asiakaspinnalla tehtävässä työssä vaikutelmaa ei kuitenkaan luoda vain itsestä, vaan esteettisen ja emotionaalisen ruumiinhallinnan avulla myös organisaation tuotteista ja palveluista. Suomalaisessa kulttuurissa työntekijöiden toimijuuden tila onkin tulkintani mukaan ristiriitainen: sukupuolittunut ja seksuaalinen ruumis tulisi peittää ja piilottaa, mutta toisaalta sitä on tuotava kaksijakoisten sukupuolityylien ja esteettisen ja emotionaalisen vaikutelmanhallinnan kautta esiin.

Korkeakoulutetun väestön sijoittuminen pääkaupunkiseudulla

Tutkielmassa käsitellään korkeakoulutetun väestön sijoittumista pääkaupunkiseudulla. Se asettuu osaksi seutua koskevaa empiiristä keskustelua sekä osaksi bourdieuläistä keskustelua luokkamauista ja kulttuurisesta pääomasta. Ensiksi mainittua se täydentää keskittyen vähemmälle huomiolle jääneeseen ylemmän keskiluokan tutkimukseen, jälkimmäistä kehystäen teoriaa uuden tyyppisellä empiirisellä tarkastelulla. Tutkielmassa pyritään ensin esittämään seudun erilaistumista yleisellä tasolla korkean koulutuksen ja aiemman tutkimuksen perusteella relevanteiksi rajattujen muiden tekijöiden osalta. Tämän jälkeen suhteutetaan korkeasti koulutettujen sijoittumista muuhun erilaistumiseen. Tässä ajatuksena on löytää korkeakoulutettujen osuudeltaan muut tekijät huomioon ottaen korkeita alueita. Teoreettisella tasolla pyritään kulttuurisen pääoman paikantamiseen kartalle. Tutkielma on osa Helsingin yliopiston Geotieteiden ja Maantieteen laitoksen Mari Vaattovaaran johtamaa projektia ja siinä käytetään Tilastokeskuksen vuoden 2008 ruututietokanta-aineistoa. Pääkaupunkiseutu on jaettu aineistossa sivultaan 250 metrin neliönmuotoisiin ruutuihin. Tämä mahdollistaa pääkaupunkiseudun varsin hienojakoisen tarkastelun. Erilaistumisen muotoja pyritään suhteuttamaan toisiinsa regressiomalleilla. Näissä käytetään painotetun neliösumman menetelmää. Menetelmällä pyritään vastaamaan havaittuun varianssin heteroskedastisuusongelmaan. Pääasiallisesti tulokset esitetään karkeina karttakuvauksina ja ehdollisina hajonta- ja jakaumakuvioina. Korkeakoulutettujen sijoittumisen havaittiin noudattavan aikaisemmissa tutkimuksissa esitettyjä suuntalinjoja. Kuten hyvätuloisetkin, sijoittuvat korkeakoulutetut seudulla länsipainotteisesti ja merenrantaa myötäillen. Vakioitaessa väestön muuta sijoittumista, huomattiin erojen tasoittuvan. Mielenkiintoista oli tasoittuminen vahvasti niin talotyyppien, itä–länsi-akselin kuin kaupunkienkin osalta. Kaikilla näillä mittareilla oli suorissa tarkasteluissa havaittavissa eroja, mutta suuri osa havaittavista eroista selittyi pois tulojen, ikäryhmien ja perhetyyppien alueellisella jakautumisella. Näiltä osin korkeakoulutettujen sijoittuminen seudulla näyttäisi liittyvän sijoittumiseen muilla tekijöillä. Moranin I:llä mitattuna selittyi korkeakoulutettujen suhteellisten osuuksien välinen autokorrelaatio osin lisättäessä muita tekijöitä malliin, mutta silti viimeisenkin mallin virhetermeillä oli havaittavaa autokorrelaatiota. Tämä saattaisi viitata kulttuurisen pääoman paikantumiseen kartalle, mutta saattaa myös olla tulosta mallin heikkouksista. Kaikkiaan tutkielman anti on sekä näkökulmaltaan että menetelmältään uudenlaisissa kuvauksissa, jotka auttavat asettamaan korkeakoulutetun väestön sijoittumisen paremmin muun seudullisen erilaistumisen kontekstiin. Nämä kuvaukset poikkeavat aikaisemmista osin näkökulmansa ja osin menetelmien osalta.

“And now to the rest of the trash…” Representations of begging Roma and an ideal society in two Nordic newspapers

Since begging East European Roma became a common view in the streets of larger Nordic cities, vivid discussions about their presence and activities have been carried out in the mass media. This thesis examines the public debates in Finland and Norway through a discursive analysis and comparison of press content from the two countries. The aim of the study is firstly to identify the prominent discourses which construct certain images of the beggars, as well as the elements and internal logics that these discourses are constructed around. But in addition to scrutinizing representations of the Roma, also an opposite perspective is applied. In accordance with the theoretical concept of ‘othering’, debates about ‘them’ are assumed to simultaneously reveal something significant about ‘us’. The second research question is thus what kind of images of the ideal Finnish and Norwegian societies are reflected in the data, and which societal values are salient in these images. The analysis comprises 79 texts printed in the main Finnish and Norwegian quality newspapers; Helsingin Sanomat and Aftenposten. The data consists of news articles, editorials, columns and letters to the editor from a three-month period in the summer of 2010. The analysis was carried out within the theoretical and methodological framework of critical discourse analysis as outlined by Norman Fairclough. A customized nine-step coding scheme was developed in order to reach the most central dimensions of the texts. Seven main discourses were identified; the Deprivation-solidarity, Human rights, Order, Crime, Space and majority reactions, Authority control, and Authority critique discourse. These were grouped into two competing normative stances on what an ideal society looks like; the exclusionary and the inclusionary stance. While the exclusionary stance places the begging Roma within a frame of crime, illegitimate use of public space and threat to the social order, the other advocates an attitude of solidarity and humanitarian values. The analysis points to a dominance of the former, although it is challenged by the latter. The Roma are “individualized” by quoting and/or presenting them by name in a fair part of the Finnish news articles. In Norway, the opposite is true; there the beggars are dominantly presented as anonymous and passive. Overall, the begging Roma are subjected to a double bind as they are faced with simultaneous expectations of activity and passivity. Theories relating to moral panics and ‘the good enemy’ provide for a deepened understanding of the intensity of the debates. Keywords: East European Roma, begging, media, newspapers, Helsingin Sanomat, Aftenposten, critical discourse analysis, Norman Fairclough, othering, ideal society, moral panics, good enemy, double bind, Finland, Norway

Liminal Belonging: West African male asylum seekers’ narratives of the asylum experience whilst in Finland

The dominant discourses on the issue of asylum have placed it on a uniquely higher level of scrutiny as a politically very sensitive area for social research. Today, member states within the EU have implemented stricter policies to control new arrivals, whilst instituting statutory procedures to manage the existing asylum claims. In 2010, the number of applicants for asylum in Finland totalled 5988, out of which 1784 were given positive decisions. This thesis endeavour to highlight asylum seekers in the discourses about them by adding their voices to the discussions of them in contemporary Finland. Studies, which has concentrated on asylum seekers in Finland, uses the living conditions within asylum reception centres to assess the impacts of structural barriers on asylum seekers’ efforts to deal with the asylum process. By highlighting the impacts of the entire asylum process, which I believe starts from the country of origin; I focus on examining narratives of dealing with the experience of liminality whilst waiting for asylum, and then explore areas of possible participation within informal social networks for West African asylum seekers in Finland. The overall aim is to place the current research within the broader sociological discussion of ‘belonging’ for asylum seekers who are yet to be recognized as refugees, and who exist in a state of limbo. Methodologically, oral interviews, self-written autobiographical narratives, and ethnographic field work are qualitatively combined as data in this thesis for an empirical study of West African male asylum seekers in Finland. Narrative analysis is employed to analyze the data for this thesis. The ethnographic research data for the study began in May 2009 and ended in August of 2010. Altogether, ten interviews and four self-written narratives were collected as data. In total seven hours of audio recording were made, along eleven pages of hand-written autobiographical narratives. Field observation notes are employed in the study to provide contexts to the active interactional processes of interpretation throughout the analysis. Findings from the study suggest that within the experience of liminality, which surrounds the entire asylum process, participations within informal social networks are found to be important to the process of re-making place and the sense of belonging. My study shows that this is necessary to countering the experience of boredom, stress and social isolation, which permeate all aspects of life for West African asylum seekers, whilst they wait for asylum decisions in Finland.

Begränsat tillträde Unga invandrares känsla av tillhörighet i en finlandssvensk kontext

Att ha tillträde till olika arenor i samhället är viktigt, speciellt för unga är känslan av tillhörighet väsentligt för välbefinnandet. I min pro gradu-avhandling synliggör jag de ungas beskrivningar av sina liv och sina erfarenheter av vad det innebär att vara ”invandrare” i Helsingforsregionen med svenska som första främmande språk. Språkkunskaper och förmåga att uttrycka sig samt att använda språket väl blir allt mer relevant i det mångkulturella samhället där människor med olika kulturella bakgrunder möts. Med hjälp av språkkunskaper ges tillträde till den värld som uttrycks och förutsätts via språket. Min teoretiska referensram är förankrad i finländsk och svensk forskning om invandring, tillhörighet, etnicitet och identitetsom tar fasta på ungdomar. Viktiga källor är bland andra Tuomas Martikainen & Lotta Haikkola (2010) och Karmela Liebkind (2000, 2007 m.fl.) Tore Otterups (2005) avhandling om ungdomars flerspråkighet och identitetskonstruktion ger bakgrundskunskap till min studie. Med hjälp av kvalitativa temaintervjuer som undersökningsmetod ger min studie en bild av invandrarungdomarnas uppfattningar, erfarenheter och känslor. De unga som är intervjuade i min pro gradu-avhandling studerar alla vid en svenskspråkig skolinstans i södra Finland. Mina informater är alla födda utanför Finlands gränser och ingendera föräldern är född finländsk, de har alla lärt sig svenska som första främmande språk i Finland. Mitt material består av elva temaintervjuer. De unga i min pro gradu-avhandling poängterar att deras känsla av tillhörighet och tillträde till olika kulturella kontexter är sammankopplat med språkkunskaper. Forskningsresultaten visar att språkkunskaper ger tillträde och ökade möjligheter i det mångkulturella samhället som vi lever i.

Lihan syömisen oikeudesta - Miksi kaupunginvaltuutetut riitelevät kasvisruokapäivästä?

Pro gradu tutkimuksessani tarkastellaan Helsingin, Espoon, Tampereen ja Jyväskylän kaupunginvaltuustoissa käytyjä kasvisruokapäiväkeskusteluja. Työn tavoitteena ja tarkoituksena on selvittää, mistä valtuustosaleissa käydyissä kasvisruokapäiväkeskusteluissa oikeastaan on kysymys. Minkä puolesta argumentoivat kasvisruokapäivän puolustajat ja mitä puolustavat kasvisruokapäivän vastustajat, jotka jyrkästi nousevat aloitetta vastaan? Kaupunginvaltuustoissa käydyt kasvisruokapäiväkeskustelut poikkeavat tavanomaisista valtuustokeskusteluista, sillä ne ovat sekavia ja poikkeuksellisen emotionaalisesti latautuneita. Keskustelun aikana syntyy voimakas ristiriita-asetelma, jossa osapuolet eivät ymmärrä toisiaan, vaan puhuvat toistensa ohi. Tutkimukseni tarkoituksena on ottaa selvää tämän omalaatuisen poliittisen keskustelun perimmäisestä luonteesta. Työn taustalla on kysymys lihan syönnin monimutkaisesta asemasta maailmassa, jossa ekologisuuden nimissä kuluttamista tulisi vähentää. Lihan syöntiä tulisi vähentää sen epäekologisuuden tähden, mutta miten saadaan kulutus laskuun tilanteessa, jossa lihan syönnistä on vasta vähän aikaa sitten tullut jokaisen suomalaisen perusoikeus. Pohdin työssäni ruoan ja syömisen asemaa nyky-yhteiskunnassa sekä erityisesti lihan monimerkityksisyyttä ja sen syömisen problemaattisuutta. Tutkimukseni osallistuu keskusteluun siitä, mitä tapahtuu, kun ekologisuuden nimissä kuluttajakansalaisten elämäntapoja saatetaan joutua rajoittamaan. Tarkastelen aineistoani hyödyntämällä Laurent Thévenot´n teoriaa kolmesta yhteisyyden kieliopista sekä Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot´n teoriaa oikeuttamisen maailmoista. Teorioiden avulla selvitän, miten kasvisruokapäivän puolustajat ja vastustajat rakentavat argumenttinsa. Tutkimukseni tuloksena selviää, että kasvisruokapäivän puolustajat rakentavat yhteiselämää vetoamalla ekologiseen maailmaan, jolloin kommunikointi perustuu ajatukselle yhteisestä hyvästä. Sen sijaan kasvisruokapäivän vastustajat rakentavat argumenttinsa liberaalin kieliopin varaan, jolloin tavoitteena on oman edun saavuttaminen. Kasvisruokapäiväkeskustelussa kysymys on kulttuurisodasta, jossa törmäävät vaatimus yksilön valinnan vapaudesta ja vaatimus valinnan vapauden rajoittamisesta ympäristön hyvinvoinnin nimissä. Kysymys on hyvin perustavanlaatuisista lähtökohtaeroista, erilaisista ”pyhistä”, joiden yhteensovittaminen on vaikeaa. Keskustelussa syntyvä konflikti johtuu siitä, että ekologinen pakko on niin merkittävällä tavalla ristiriidassa klassisten länsimaisten vapausoikeuksien kanssa. Tutkimuksen analyysiosassa pyrin selvittämään, miten nämä keskenään ristiriitaiset arvolähtökohdat ovat syntyneet. Tutkimukseni lopuksi kysyn, voivatko tällaiset ”kulttuurisodat” yleistyä ja paisua, jos ekologinen paine kasvaa ja markkinavoimat jatkavat voittokulkuaan.

Lainvalmistelu demokratiakysymyksenä - Sidosryhmien kuuleminen ampuma-aselain uudistuksen valmistelussa

Ampuma-aselain uudistushankkeen valmistelu alkoi vuonna 2008 ja on aiheuttanut paljon keskustelua siitä asti. Traagisten aserikosten aiheuttama keskustelu ja paine kansainvälisten EU-direktiivien noudattamisesta johtivat aselakiuudistukseen. Julkisessa keskustelussa on noussut esille mielipiteitä aina yksityishenkilön oikeuksista yhteiskunnan vastuuseen rikosten estämisessä. Lainvalmisteluprosessi ja yhteiskunnan moraalin limittyminen on sosiologisesti mielenkiintoinen ilmiö. Siinä yhdistyy pohdinta yhteiskunnan moraalista tai kollektiivisesta identiteetistä, auktoriteetista, asiantuntijuudesta sekä konkreettisia arkielämään liittyvistä vapauksista ja rajoitteista. Pro gradu-tutkielmani tarkastelee ampuma-aselain valmistelua erityisesti sidosryhmien kuulemisen eli valmisteluprosessin demokraattisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää 1) miten kuulemisprosessi on edennyt ja minkälaisia argumentteja ja argumentointitapoja lausunnoissa on käytetty ennen kuin laki on saanut lopullisen muotonsa. 2) miten asiantuntijatieto määrittyy aselain uudistusprosessissa. 3) minkälaisia instituutionaalisia ja kulttuurisia tekijöitä sekä normeja aselainvalmistelun taustalla on ja 4) miten aselain valmisteluprosessi ilmentää demokratiaa, sekä 5) keiden ehdotukset ja mielipiteet on otettu itse lakiin ja miten mielipiteet jakautuvat. Teoreettisena pohjana on käytetty demokratian jakoa kolmeen; deliberatiiviseen demokratiaan ihanteena, osallistuvaan demokratiaan tavoitteena ja edustukselliseen demokratiaan lainvalmistelulle kehyksen luovana todellisuutena. Lisäksi lainvalmisteluprosessia tarkasteltiin kuvailevan, normatiivisen ja empiirisen laivalmistelumallin pohjalta. Aineistona käytettiin aselain valmistelua varten kuultujen kirjallisia lausuntoja. Lausujat kommentoivat hallituksen esitystä laiksi. Tutkimusmetodi on aineistolähtöinen (grounded theory) ja diskurssianalyyttinen. Aineistosta luotiin typologia kuultavan taustan mukaan. Lausunnot käytiin siis kaikki läpi, dokumentoitiin taulukoihin ja ja niistä nostettiin esille keskeisimmät teemat (esim. asiantuntijuus) ja argumentoititavat (esim. laintuntemus). Keskeisimmät ja havainnollistavimmat lausunnot ja lausuntotavat sisällöllisine mielipiteineen ja lainauksineen nostetaan ryhmittäin esille kokonaiskuvan selkeyttämiseksi. Lisäksi analyysissä nostetaan esille muista poikkeavia tapauksia ja keskeisimpiä sisällöllisiä teemoja. Analyysia jatkettiin typologiasta tarkastelemalla sisällöllisiä teemoja teoreettisen viitekehyksen sisällä. Aselain uudistuksessa on kuultu varsin montaa sidosryhmää ja osa heistä on ollut myös mukana lakia valmistelevissa työryhmissä. Lisäksi internetissä on voinut vastata sisäministeriön kyselyyn aiheesta. Lausujat kommentoivat lakiuudistusta omista lähtökohdistaan käsin, joten jaottelu viiteen ryhmään toimi hyvin ja toi esille selkeän jakautumisen mielipiteissä. Lain toimeenpaneva ryhmä kannatti uudistusta joko osittain tai täysin. Aseintressiryhmät taas vastustivat tai puolsivat hanketta osittain. Puolustusviranomaisista valtaosa puolsi osittain hanketta ja loput täysin. Oikeusviranomaiset puolsivat kaikki lakiuudistusta osittain ja muut lausujat täysin. Kaikista ryhmistä on saatu mielipiteitä lopulliseen lakiin ja kaikista ryhmistä niitä on myös jäänyt ulkopuolelle. Lausunnoissa kommentoitiin mm. terveystietojen luovuttamista, uudistuksen motiivia, raha/resurssikysymyksiä, lupamenettelyä ja lainvalmisteluprosessin etenemistä. Kuultujen joukossa on lainvalmistelun asiantuntijoita ja asianomaisia. Nämä kaksi käsitettä limittyvät paikoin. Asiantuntijuuteen vedottiin yhtenä argumentointitavoista eniten ja eri tavoin. Toimeenpanevassa ryhmässä omaa asiantuntijuutta tai auktoriteettiasemaa korostettiin vähemmän kuin aseintressiryhmässä. Toimeenpanevassa ryhmässä käytettiin myös enemmän virkamieskieltä kuin aseintressiryhmässä jonka sisällä saattoi olla varsin tunteikasta lausumista ja toisaalta taas ministeriötasolla maltillisempaa. Puolustusviranomaiset antoivat verrattaen paljon parannusehdotuksia lakiin ja oikeusviranomaiset kommentoivat lähinnä sanamuotoja ja uudistuksen sopivuutta oikeusjärjestelmän kokonaisuuteen. Aseintressiryhmä poikkesi muista lausujista siinä, että siihen kuuluvien ryhmien lausunnoissa kommentoitiin eniten ns. oman asiantuntijuuden ulkopuolelta ja tunteenomaisemmin kuin muissa kuultujen ryhmissä. Lakiuudistusta vastustavat käyttivät enemmän erilaisia argumentointikeinoja kuin uudistusta puoltavat. Esimerkiksi oikeudellisen ja lakiteknisen tietotaidon omaamista voidaan lausuntojen perusteella pitää asiantuntijuuden korostamisen keinona, sisällöllisenä argumenttina ja kulttuurisena pääomana jonka avulla on mahdollista saavuttaa poliittista valtaa ja saada oma mielipiteensä kuulluksi. Asiantuntijuuteen vedottiin mm. ammattitaidon, aseman ja lain tuntemuksen perusteella. Aineiston analyysin perustella päädytään tulokseen että osallistuvan demokratian periaatteiden mukaisesti on kuultuja ollut paljon ja jokaisella on ollut mahdollisuus tulla kuulluksi. Kuulemismahdollisuus ei kuitenkaan tarkoita vaikutusmahdollisuutta ja näin paljon toisistaan eroavien mielipiteiden yhdistäminen kaikkia osapuolia mielyttävällä tavalla on mahdotonta eli deliberatiivisen demokratian ihanteet eivät täyty. Mielipiteet ovat jakautuneet lausujan taustan mukaisesti lähes jokaisessa tapauksessa ja lakiuudistusta on kommentoitu omasta lähtökohdasta käsin. Yhteiskunnan tila ja kollektiivinen moraali on vaikuttanut lakiuudistuksen syntyyn ja aselain muotoutuminen jatkuu.

"Sitten pistetään Jaana-kakkulat päähän". Aikakauslehtikonseptin inkarnoituminen käytännön työprosessissa

Suomalaiset lukevat maailman eniten aikakauslehtiä. Niiden on katsottu heijastavan hyvin aikaa ja siksi lehtijuttuja on käytetty sosiologiassa paljon aineistona. Aikakauslehtiä itsessään ja niiden tekoa on tutkittu sosiaalitutkimuksen piirissä vähän. Kilpailu aikakauslehtimarkkinoilla on viime vuosina pakottanut lehdet miettimään tarkemmin kohderyhmiään ja lähes kaikilla suurilla aikakauslehdillä on tänä päivänä tarkkaan määritellyt lehtikonseptit. Konsepti sisältää muun muassa lehden päämäärät ja arvot, ymmärryksen kohderyhmästä ja journalistiset työprosessit. Näin ollen konseptilehteä siis tuotetaan, eli todellisuutta rakennetaan lukijoille vahvasti etukäteen määritellystä viitekehyksestä käsin. Sosiaalitutkimuksessa lehtijuttuja käsitellään usein ikään kuin suorina heijastuksina todellisuudesta. Sellaisia ne kuitenkin harvoin ovat, koska haastateltavat, juttujen näkökulmat ja esitystavat ovat tietoisesti muokattuja jo ideointivaiheessa konseptiin sopiviksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten aikakauslehden konsepti inkarnoituu käytännön työssä. Aikakauslehtiä lähestytään muodon näkökulmasta. Tutkimus käsittelee sitä, miten aikakauslehdet tuottavat todellisuutta, ei sitä millaista niiden tuottama todellisuus on. Tutkimuksessa käytetään etnografista tutkimusmenetelmää. Aineisto koostuu viiden kokouksen havainnoinnista, viidestä teemahaastattelusta, yhden jutun seuraamista idean syntyhetkestä lehtihyllyyn sekä erilaisista lehtityöhön liittyvistä dokumenteista. Tutkimuksen metodologinen lähtökohta on etnometodologinen eli laajempaan kontekstiin asetettuna konstruktivistinen. Keskeisiä käsitteitä työssä ovat lehtikonsepti ja Erving Goffmanilta alun perin peräisin oleva kehys. Aineiston kvalitatiivisessa analyysissä konseptin käyttö käytännön työssä paikantuu etenkin toimituskokouksiin, jossa toimituksen jäsenet suunnittelevat ja keskustelevat tulevista jutuista. Konsepti inkarnoituu erityisesti mallilukija- ja juttutyyppipuheessa. joissa jutuille haetaan sopivaa toteutustapaa ja näkökulmaa. Juttutyyppi vertautuu kehyksen käsitteeseen. Juttutyyppi nähdään toimituksessa sabluunana, joka määrittelee jutun sisällön ja muodon ja pohjautuu konseptiin. Se helpottaa ja nopeuttaa lehden tekoa. Mallilukijan, eli toimituksen yhdessä rakentaman lehden oletetun lukijan, avulla konseptia taotaan jatkuvasti. Mallilukija on työkalu, joka otetaan esiin silloin, kun ollaan epävarmoja jonkun aihevalinnan, henkilön tai näkökulman sopivuudesta lehteen. Konseptin käyttö on hyvin lehtikohtaista. Se käy ilmi tutkimuksessa olevasta vertailuista kahden lehden mallilukijoiden käyttötapojen välillä. Aikakauslehtiä aineistoinaan käyttävien yhteiskuntatieteilijöiden olisi hyvä perehtyä aineistoa kerätessä ja sitä analysoidessa lehtien taustalla olevaan konseptitematiikkaan, koska lehtijutut ovat tänä päivänä kaupallisen todellisuuden tuottamiskoneiston läpi käyneitä tuotteita. Yksi konsti päästä käsiksi konseptiin ulkopuolelta on perehtyä lehden lukijoiden lukuhalua ylläpitävään ristiriitaan, jonka ympärille konsepti on yleensä rakennettu. Lukijasuhdetta ylläpitävän ristiriidan voi löytää esimerkiksi purkamalla lehden sivukartan ja analysoimalla juttujen teemoja ja niiden välisiä ristiriitaisuuksia. Tutkimuksessa keskeisenä lähdekirjallisuutena on Merja Helteen ja Maija Töyryn aikakauslehden konseptointia käsittelevät artikkelit ja teokset.

Suuttumuksen hallinta -toimintaohjelman toimivuus yhdyskuntaseuraamustyössä: ihanteiden suhde käytäntöihin

Tutkimuksen empiirisenä kohteena on Suuttumuksen hallinta -toimintaohjelma ja sen rooli väkivaltarikosten yhdyskuntaseuraamustyön kontekstissa. Suuttumuksen hallinnan tavoitteena on uusien väkivallantekojen vähentämiseen suuntautuvan muutoksen käynnistäminen ja tukeminen. Samalla toimintaohjelma tukee yhdyskuntaseuraamuksesta suoriutumista. Toimintaohjelma kestää 18 tuntia, ja se on suunnattu henkilöille, jotka kokevat vaikeuksia suuttumuksen tunteen hallinnassa ja loilla hallinnan menettäminen johtaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan laadullisin menetelmin Suuttumuksen hallinta -toimintaohjelman toimivuutta yhdyskuntaseuraamustyössä virkamiesten, ohjaajien ja osallistujien tulkitsemana. Tutkimuksen viitekehys on sidoksissa yhdyskuntaseuraamustyön menetelmiin ja linjauksiin. Toimintaohjelmaan osallistuminen voidaan määritellä oppimisen ja muutoksen mahdollisuuksien strukturoiduksi sarjaksi, jossa työskentelymenetelminä ovat What Works -viitekehyksen mukainen työskentely ja dialoginen menetelmä, joiden taustalla ovat kognitiivis-behavioraaliset mallit. Tutkimuksen teoreettista viitekehystä avatakseen tutkimuksessa kuvataan aluksi muutostyöskentelyn teoreettisia lähtökohtia. What Works -viitekehyksen ja suomalaisen toimintaohjelmatyön lähtökohtia on kartoitettu haastattelemalla kolmea asiantuntijaa, jotka työskentelivät rikosseuraamusalalla uudenlaisen toimintaohjelmatyön alkuvaiheen implementoinnin aikoihin. Tutkittavien kahden, Helsingissä ja Espoossa toteutetun, Suuttumuksen hallinta -toimintaohjelman neljää ohjaajaa on haastateltu, jotta toimintaohjelmiin päätyneiden osallistujien rekrytointiprosessi ja valikoitumiskriteerit avautuisivat. Helsingin ja Espoon toimintaohjelmiin osallistuneiden yhdeksän henkilön alku-ja loppuhaastattelut syventävät ihanteiden suhdetta arkisiin toteuttamiskäytäntöihin. Samalla ne asemoivat osallistujat ja heidän tilanteensa sekä ennen toimintaohjelmaa että sen jälkeen. Asiantuntijahaastatteluista käy ilmi, että uudenlaisen ohjelmatoiminnan alkuvaiheen implementointi ei edennyt systemaattisesti. Yksittäisten henkilöiden henkilökohtaisella panoksella uuden tutkimustiedon omaksumisessa oli vahva rooli alkuvaiheissa, ja tämän myötä ohjelmatoiminta vakiintui osaksi yhdyskuntaseuraamustyötä. Toimintaohjelmien ohjaajien haastatteluista käy ilmi, että on tärkeää panostaa sekä osallistujien rekrytointiin että ohjelman läpiviemiseen. Sekä Helsingissä että Espoossa ilmeni ongelmia osallistujien ryhmäytymisessä. Helsingissä ongelmaksi muodostuivat sekä rekrytointiprosessin aikataulu että osallistujien runsaat poissaolot. Espoossa puolestaan ryhmäläisten alhainen ikä tuotti vääränlaista ryhmäytymistä. Osallistujien haastattelujen perusteella ajattelun ja käyttäytymisen muuttuminen ohjelman myötä on ollut osallistujille henkilökohtainen prosessi. Useat haastateltavista ovat oman ilmoituksensa mukaan kokeneet hyötyneenä ohjelmasta jonkin verran. Haastattelujen mukaan ohjelma on voinut toimia muutoksen siemenenä, ja osallistujat ovat oppineet tunnistamaan niitä ajatusmalleja, jotka ovat aikaisemmin johtaneet väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Vapautta vai eriarvoisuutta? Vuokratyö työelämän muutoksen kentällä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa vuosina 2005-2009.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuokratyöhön liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Aineistona olen käyttänyt Helsingin Sanomissa vuosina 2005-2009 julkaistuja vuokratyötä käsitteleviä artikkeleita (N=114) sekä internetin Suomi24 - sivuston keskustelupalstan vuokratyötä käsitteleviä kirjoituksia (N=392). Tutkimuksen taustalla on työelämänsosiologinen tutkimus, jossa on käsitelty muun muassa työelämän joustoja, työn yksilöllistymistä, epävarmuuden lisääntymistä ja kollektiivisten suojien heikkenemistä työelämässä. Nykypäivänä koettu epävarmuus ja työehtojen joustavuus eivät kuitenkaan ole täysin uusia ilmiöitä, vaan työn jäsrjestämisen tavat ovat aikaisemminkin aiheuttaneet eriarvoisuutta. Tutkielmassani kysyn, miten vuokratyötä käsittelevässä yhteiskunnallisessa keskustelussa tulkitaan työhön liittyvää joustavuutta, epävarmuutta ja eriarvoisuutta sekä työmarkkinoiden työntekijää yksilöivää ja luokittelevaa dynamiikkaa. Tutkimusmenetelmänä käytän diskurssianalyysia, jonka avulla selvitän vuokratyöilmiöön liittyviä merkityksellistämisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Diskurssianalyysi metodisena viitekehyksenä antaa mahdollisuuden tutkia erilaisia sosiaalisen todellisuuden tuottamisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Helsingin Sanomien teksteissä ja keskustelupalstan kannanotoissa ei vain puhuta vuokratyöstä, vaan siihen liittyviä tieto- ja uskomusjärjestelmiä ylläpidetään sekä uudistetaan ja muutetaan toisenlaisiksi. Vuokratyöhön liittyvät diskurssit rakentuvat sosiaalisessa todellisuudessa, ja toisaalta toimivat sosiaalisen todellisuuden rakentajina. Diskurssianalyysin tukena käytän myös argumentaatioanalyysia, jonka avulla tutkin sitä, miten tiettyjä versioita sosiaalisesta todellisuudesta pyritään perustelmaan yleisesti kannatettaviksi. Myös argumentointi on sosiaalista toimintaa, jolla pyritään sitouttaa vuorovaikutuskumppanit haluttuihin näkökantoihin. Vuokratyöhön liitetyt tulkinnat näyttäytyvät yhteiskunnallisessa keskustelussa ristiriitaisina. Aineistostani olen paikantanut neljä erilaista diskurssia, joilla vuokratyötä merkityksellistetään. Kaikkien etu - diskurssissa vuokratyö näyttäytyy joustavana ja työntekijän vapauden mahdollistavana työn muotona. Vuokratyötä pidetään merkittävänä työllistämiskeinona sekä hyödyllisenä ja tärkeänä työn muotona niin työntekijän, työnantajan kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Eriarvoisuuden diskurssissa vuokratyö taas näyttäytyy epäoikeudenmukaisena ja epävarmana työn muotona. Vuokratyösuhteessa kierretään tai jopa rikotaan työsopimuslakia. Vuokratyötä tehdään usein siksi, ettei vakituisempaa työtä ole löytynyt. Pelisäännöt kunniaan -diskurssissa vuokratyö näyttäytyy työmuotona, jota täytyisi kontrolloida ja valvoa paremmin ja työnanatajapuolen tulisi ottaa vastuu siitä, että vuokratyöntekijöiden asema olisi oikeudenmukaisempi. Pelisäännöt j a niiden noudattaminen toisivat vuokratyöntekijöille kollektiivista suojaa työntekijöitä yksilöivillä työmarkkinoilla. Ulkomaalaiset ja toiset työssä -diskurssissa näyttäytyy globalisaation ja työmarkkinoiden etnisen monimuotoistumisen seuraukset ja se pohjautuu me - muut erottelulle, jossa vastakkain ovat suomalaiset työntekijät ja ulkomaalaiset vuokratyöntekijät. Yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyvien tulkintojen perusteella käy ilmi, että vuokratyössä ilmenee rakenteellisia ongelmia, jotka voivat johtaa tai ovat jo johtaneet työmarkkinoiden jakaantumiseen luokkiin, joissa työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa. Pelisääntöjen luomisella ja noudattamisella voitaisiin paikata työlainsäädännössä ilmeneviä puutteita ja tulkinnanvaraisuutta. Sopimusyhteiskunnan ja työmarkkinoiden kollektiivisten suojien heikkenemisen vuoksi vuokratyöntekijä kuitnekin kohtaa työssään tilanteita, joissa pelisääntöjä ei noudateta. Vaikka osa vuokratyöntekijöistä arvostaa vuokratyön mahdollistamaa vapautta ja joustavuutta, yhteiskunnallisen keskustelun perusteella näyttää siltä, että vuokratyössä työelämänjoustoista hyötyvät pääasiassa vuokratyötä välittävät henkilöstöpalveluyritykset sekä vuokratyövoimaa käyttävät yritykset. Vuokratyöntekijän näkökulmasta katsottuna työnantajan intressien ja markkinatilanteen ehdoilla toteutettu joustavuus merkitsee usein epävarmuutta. Moniäänisyydestä huolimatta yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmenevässä diskursiivisessa kamppailussa vuokratyön erilaisista tulkinnoista eriarvoisuutta representoivat diskurssit näyttäytyvät voimakkaampina sekä arvolatautuneisuuden että esitettyjen tulkintojen lukumäärän perusteella.