"Säästän ja tuhlaan, mutta en osta mitään turhaa tai ylimääräistä" : helsinkiläislasten oma raha ja sen käyttö

Nykylapsuudesta on tullut varsin kulutuskeskeistä. Tämän päivän lapset kasvavat valtaisan tavara- ja elämysmaailman ympäröimänä ja he osallistuvat myös kuluttajina yhteiskuntaan. He ovat huomispäivän aikuiskouluttajia, joiden arvot ja asenteet kuluttamista kohtaan muotoutuvat osin jo lapsuudessa. Lapset ovat myös markkinoinnille kiinnostava kohderyhmä ja yhä nuoremmat tunnistavat mainoksista tuttuja brändejä. Tässä tutkimuksessa käsitellään helsinkiläislasten omaa rahaa heidän omasta näkökulmastaan. Useimmiten tämä oma raha on joko viikkorahaa tai kuukausirahaa. Näkökulma tutkimukseen on kulutussosiologinen. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Viviana Zelizerin teoriaa rahan luokittelusta ja korvamerkitsemisestä. Kiinnostuksen kohteena ovat myös olleet lasten rahaan ja sen käyttöön liittyvät arvot. Tutkitut lapset ovat iältään 9.-13.- vuotiaita. Tutkimuksen pohjana on valmis aineisto, joka on kerätty Survey-tutkimuksena keväällä 2008. Aineiston analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja sisällönanalyysiä. Vaikka lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään usein huoli holtittomasta kulutuksesta ja materialistisista arvoista, aineiston pohjalta voi väittää, että huoli on ainakin osittain aiheeton. Tutkimuksesta käy ilmi, että 9- 13-vuotiaiden helsinkiläislasten kulutustavat ovat yleisesti ottaen säästäväisyyttä ihannoivat, joskin myös materialistisia asenteita tulee ilmi. Helsinkiläislapset ovat omaksuneet aikuisyhteiskunnan luomat ja ylläpitämät asenteet "järkevästä" rahankäytöstä. Rahankäytössään lapset eivät näe minkäänlaista ristiriitaa, vaan sekä kuluttaminen, että säästäminen on lapsille hyvin luontevaa. Lapset, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet mainoksiin ja markkinointiin suhtautuvat rahankäyttöön mutkattomasti ja järkevästi. Tutkimuksessa ei noussut missään vaiheessa ilmi, että lapset ihannoisivat kerskakulutusta tai ylenpalttista rahankäyttöä, vaan säästäväisyyden normi heijastui myös lasten retoriikassa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma lasten suhteesta rahaan oli hyvin realistinen. He myös näyttivät ymmärtävän rahan arvon ja olivat valmiita säästämään päästäkseen tavoitteeseensa. Alueellisesti Helsinki näyttäytyy hyvin homogeenisena, eikä mittavia eroja lasten oman rahan määrässä esiinny.

Tunne, taistele tai taivu : synnytys ja valta Foucault'n näkökulmasta verkkokeskustelussa

Kun synnytyksessä mikään ei suju suunnitelmien mukaan, mistä oikeastaan on kysymys? Kenellä on valta synnytyksessä ja miten se jaetaan? Pro gradu -työssäni yritän ratkaista tätä oman pettymykseni herättämää kysymystä Michel Foucault'n valtakäsityksien avulla. Työlleni erityisen tärkeitä ovat ranskalaisfilosofin teoriat vallan osapuolten välisistä kamppailuista, vallan ja tiedon suhteesta sekä vallasta mahdollisuuksien hallintana. Foucault'sta inspiroituneilta hallinnan analyytikoilta Nikolas Roselta ja Mitchell Deanilta saan käytännön apua analyysin tekemiseen aineistolähtöisen tulkinnan keinoin. Heidän neuvostaan keskityn miten-kysymyksiin sekä sanoihin asioiden mahdollistajana. Aineistonani käytän erään aktiivisuutta ja luottamuksellisuutta vaalivan keskustelupalstan Synnyttäjän oikeudet -aiheista keskustelua. Analyysin alku nosti keskustelusta kolme selkeää tapaa synnytyksen ja vallan hahmottamiseen: luonnon ja synnyttäjän voimia korostavan, taisteluasennetta kannattavan sekä sopuisaa, tyydyttävää elämystä toivovan. Tämä on kuitenkin vasta johtolanka, jonka seuraamisessa tarvitsen tutkimuskirjallisuutta sekä teoreettisen viitekehyksen tukea. Tärkeimpiä hyödyntämiäni tekstejä ovat Foucault'n The Subject and Power (2000a) ja Truth and Power (2000b) sekä synnyttämisen mahdollisuuksia pohtivat teokset, kuten Johanna Ruusuvuoren Synnyttämisen suuntia (1992) ja Robbie Davis-Floydin ja Carolyn Sargentin toimittama Childbirth and Authoritative Knowledge (1997). Teorian, tutkimustulosten ja aineistoni perusteella väitän, että synnytyksen ja vallan suhteessa on kysymys auktoriteetin ja itsehallinnan erilaisista kohtaamistavoista. Tiedon ja vallan järkähtämätön suhde on pönkittänyt synnytyssalin auktoriteeteille tukevan aseman, jota ei helposti heiluteta. Yrittää silti voi ja pitääkin, ainakin keskustelijoideni mielestä. Naiset synnyttävät uusia kansalaisia lääketieteen valvonnassa, mutta he tekevät sen omillakin ehdoillaan, omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Verkon kautta synnytyksen vaihtoehdot ovat levinneet ja jättäneet jälkensä myös perinteisen synnytyskulttuurin pintaan. Yksien totuudet ovat kuitenkin toisten totuuksia arvokkaampia, kuten Tammisaaren synnytysosaston sulkeminen osoittaa.

Hallinnonalariippumattoman palvelumallin jäljillä. Yhteispalvelun näkökulma toimivaltaan, asiakkuuteen ja hallinnon kehittämiseen.

Tutkielman tutkimusongelmana on hallinnonalariippumattoman palvelumallin toteuttaminen julkisessa hallinnossa. Hallinnonalariippumattomalle palvelumallille määritellään tutkielmassa kolme teoreettista lähtökohtaa, jotka ovat toimivalta, asiakkuus ja hallinnon kehittäminen. Tutkimusongelmaan vastataan ottamalla suomalainen yhteispalvelumalli empiirisen ja aineistolähtöisen tutkimuksen kohteeksi ja peilaamalla siitä saatuja kokemuksia määriteltyihin teoreettisiin lähtökohtiin. Samassa yhteydessä tutkimuksen kohteena oleva suomalainen yhteispalvelumalli asettuu osaksi laajempaa hallinnon tutkimuksen viitekehystä ja teoreettista keskustelua. Tutkielman teoreettisia lähtökohtia koskien aineistona on tutkielmassa tarkemman tarkastelun kohteiksi valittuja käsitteitä käsittelevä hallinto- ja organisaatlotieteellinen kirjallisuus. Empiirinen tutkimuskohde, yhteispalvelu, määritellään hallinnon tuottamia virallisasiakirjoja ja voimassa olevaa lainsäädäntöä aineistona käyttäen. Tutkimuskohteen empiirisen analyysin edellyttämän aineiston keräämisen metodina on sovellettu teemahaastattelua. Haastatteluja on tehty yhteensä kuusi tutkimuskohteena olevan aiheen asiantuntijoille, ja haastatellut edustavat kuntakenttää sekä valtion keskus- ja paikallishallintoa. Empiirisen aineiston analyysissa sovelletaan aineistolähtöisen kuvan muodostamiseksi grounded theorya. Tutkielman johtopäätökset muodostuvat tarkasteltaessa tutkimusongelman teoreettisia lähtökohtia yhteispalvelusta aineistolähtöisesti ja ilman teoriaohjautuvuutta muodostuneen kuvan valossa. Toimivaltaa koskien keskeinen johtopäätös on, että kun tavoitellaan kokonaisvaltaista ja laajasti sovellettavaa hallinnonalariippumatonta palvelumallia, ei toimivallan kysymystä voida jättää huomiotta. Yhtenä ratkaisumahdollisuutena on määritellä perinteisen asiallisen toimivallan ohella hallinnonalariippumattomalle palvelujen tarjoamisen menetelmälle toimivaltainen ja keskitetty omistaja- ja vastuutaho. Asiakkuutta koskien hallinnonalariippumaton palvelumalli edellyttää kokonaisvaltaista Citizen Relationship Management -käsitteen kaltaista ymmärrystä asiakkuuksista ja asiakaslähtöisyydestä. Näin ollen New Public Managementin mukainen kulttuurinen siirtymä pois perinteisestä julkisen hallinnon paradigmasta ei ole riittävä, vaan asiakkuuden suhteen olisi huomioitava myös organisaatio-, teknologia- ja prosessinäkökulmat. Hallinnon kehittämisestä voidaan todeta sen sisältyvän implisiittisesti ajatukseen hallinnonalariippumattomasta palvelumallista. Tämä koskee erityisesti eGovemment -käsitteen mukaista informaatioteknologian hyödyntämistä. Vasta informaatioteknologian kehitys on mahdollistanut hallinnonalariippumattoman palvelumallin visioimisen ja tavoittelemisen käytännössä. Samalla hallinnon kehittäminen kohtaa toimintana kuitenkin monia haasteita, joista hallinnonalariippumattoman palvelumallin tapauksessa erityisen relevantteja ovat yhteispalvelusta saatujen kokemusten perusteella rakenteelliset, kulttuuriset ja toiminnalliset haasteet.

Omistajuus Maailmanpankin diskurssissa : muuttuvatko avun toimijoiden valtasuhteet? Tapaustutkimuksena avun uusi arkkitehtuuri ja yhteiskunnalliset voimasuhteet Mosambikissa

Samanaikaisesti, kun tämän päivän kehitysdiskurssissa painotetaan omistajuutta ja kumppanuutta, monien mielestä avunantajien asema suhteessa avunsaajiin on jopa vahvistunut entisestään. Jos vahvistuneen avunsaajan omistajuuden ajatellaan tarkoittavan vallan siirtoa avunantajilta avunsaajille, vaikuttaisi diskurssin ja käytännön välillä olevan ristiriita. Työssäni yritän selvittää eri tekijät ja historiallisen taustan, joiden seurauksena liberaali käsitteistö, etenkin omistajuus, on noussut Maailmanpankin diskurssiin. Tätä kautta pyrin selvittämään, mitä omistajuus tarkoittaa Maailmanpankille, ja millaisiin valta-asetelmiin uusi diskurssi johtaa. Työni tapaustutkimuksessa pohdin omistajuuskysymyksiä tämän päivän Mosambikissa: edesauttaako nykyinen liberaali kehitysdiskurssi vallansiirtoa Mosambikin kontekstissa a) avunantajilta avunsaajamaalle b) perimmäiselle edunsaajalle, eli kansalle. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen. Historiallisen lähestymistavan kautta pyrin selvittämään taustaa ja syitä Maailmanpankin diskurssin muutokseen, ja sitä kautta selvittämään nykyään vallitsevia avunantajien ja avunsaajien välisiä valtasuhteita. Tähän käytän lähteinäni ensimmäisessä osiossa Maailmanpankin omia julkaisuja ja toisessa osiossa muita kirjallisia lähteitä. Mosambikin tapaustutkimukseni lähdeaineisto koostuu paikallisten järjestöjen ja tutkimusinstituuttien edustajille tekemistäni avoimista teemahaastatteluista sekä muista kirjallisista, Mosambikin avun kontekstia käsittelevistä lähteistä. Omistajuuskäsite Maailmanpankin diskurssissa on laajentunut huomattavasti: kun alussa omistajuudella tarkoitettiin lähinnä sitoutumista, niin nykyään se tulisi ymmärtää pyrkimyksenä lisätä avunsaajamaiden hallintaa kehitysprosesseissa, mikä puolestaan lisäisi huomattavasti avunsaajamaiden päätösvaltaa avunkäytön suhteen. Toisessa osiossa kuitenkin osoitan, että vaikka Maailmanpankki antaa omistajuusdiskurssin myötä ymmärtää, että aloitteen kehitysinterventiosta on tultava avunsaajamaalta itseltään, niin todellisuudessa asetelma on erilainen. Maailmanpankin ja muiden avunantajien keinot vaikuttaa ovat muuttuneet, mutta vaikutus on pysynyt yhä vahvana. Omistajuus- ja kumppanuusdiskurssi toimii merkittävässä asemassa nykyisessä avun kontekstissa, jossa avunantajat vaikuttavat avunsaajamaihin sisältä päin: vallankäytön mekanismit ovat enemmän piilossa. Näin ollen aloite tulee yhä vieläkin avunantajilta, ja omistajuus tarkoittaa lähinnä avunsaajamaan sitoutumista ohjelmiin. Kansalaisyhteiskunta puolestaan on otettu mukaan tukemaan avunantajien agendaa ja varmistamaan kannatus muutoksilie myös yhteiskunnan sisältä päin. Mosambikin tapaustutkimuksessa huomiot ovat jokseenkin samankaltaisia. Omistajuusdiskurssin myötä avunantajat vaikuttavat mahdollisesti yhä tehokkaammin Mosambikin hallituksen sisällä, etenkin avun käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Mosambikin hallitus ei kuitenkaan vaikuta edes haluavan vahvempaa omistajuutta, koska nykyinen toteutettava malli palvelee sen etuja loistavasti: antamalla periksi tietyillä alueilla avunantajille hallitus vahvistaa asemiansa muiden kotimaisten toimijoiden edessä. Avunantajilla voi tahtoessaan olla tärkeä rooli avunsaajamaiden sisäisiin valtasuhteisiin vaikuttamisessa. Mosambikin esimerkin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkittävää muutosta kansan ja hallituksen välisissä valtasuhteissa ei ole tapahtunut.

Koulu, digitaalinen teknologia ja toimivat käytännöt

Artikkelissa tarkastellaan sitä, mitkä seikat liittyvät teknologian innovatiiviseen hyödyntämiseen koulun toiminnassa ja pedagogisissa käytännöissä sekä yleensä koulun kehittymiseen. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii ”Innovatiivisen, kehittyvän koulun malli” ja sen teoreettiset lähtökohdat. Aineisto on koottu kuudesta koulusta, ja se koostuu opettajien ja rehtoreiden haastatteluista sekä oppituntien videoinneista. Artikkeliin on koottu parhaita esimerkkejä koulumallin kuvaamien ilmiöiden käytännöistä, jotka aikaisemman tutkimuksen perusteella edistävät koulun kehittämistä ja pedagogisten innovaatioiden leviämistä kouluyhteisössä. Koulujen välillä on suuria eroja yhteisöllisessä kehittämiskulttuurissa, mikä heijastuu myös pedagogisiin käytäntöihin. Uusia ilmiöitä näyttävät olevan koulun tietokäytännöt uuden teknologian keinoin ja oppilaiden informaalin oppimisen kautta opittujen taitojen käyttäminen hyväksi koulussa sekä oppilaiden osallistaminen koulutyöhön muutenkin kuin oppijan roolissa.