Analysis of Puumala hantavirus in a bank vole population in northern Finland: evidence for co-circulation of two genetic lineages and frequent reassortment between strains

"In this study, for the first time, two distinct genetic lineages of Puumala virus (PUUV) were found within a small sampling area and within a single host genetic lineage (Ural mtDNA) at Pallasjarvi, northern Finland. Lung tissue samples of 171 bank voles (Myodes glareolus) trapped in September 1998 were screened for the presence of PUUV nucleocapsid antigen and 25 were found to be positive. Partial sequences of the PUUV small (S), medium (M) and large (L) genome segments were recovered from these samples using RT-PCR. Phylogenetic analysis revealed two genetic groups of PUUV sequences that belonged to the Finnish and north Scandinavian lineages. This presented a unique opportunity to study inter-lineage reassortment in PUUV; indeed, 32% of the studied bank voles appeared to carry reassortant virus genomes. Thus, the frequency of inter-lineage reassortment in PUUV was comparable to that of intra-lineage reassortment observed previously (Razzauti, M., Plyusnina, A., Henttonen, H. & Plyusnin, A. (2008). J Gen Virol 89, 1649-1660). Of six possible reassortant S/M/L combinations, only two were found at Pallasjarvi and, notably, in all reassortants, both S and L segments originated from the same genetic lineage, suggesting a non-random pattern for the reassortment. These findings are discussed in connection to PUUV evolution in Fermoscandia."

Vaggvisor i Kvevlax : Språkliga strukturer och konstruktioner

Lullabies in Kvevlax. Linguistic structures and constructions. The study is a linguistic analysis of constructions that shape the texts used in lullabies in Kvevlax in Ostrobothnia in Finland. The empirical goal is to identify linguistic constructions in traditional lullabies that make use of the dialect of the region. The theoretical goal was to test the usability of Construction Grammar (CxG) in analyses of this type of material, and to further develop the formal description of Construction Grammar in such a way as to make it possible to analyze all kinds of linguistically complex texts. The material that I collected in the 1960s comprises approximately 600 lullabies and concomitant interviews with the singers on the use of lullabies. In 1991 I collected additional material in Kvevlax. The number of informants is close to 250. Supplementary material covering the Swedish-language regions in Finland was compiled from the archives of the Society of Swedish Literature in Finland. The first part of the study is mainly based on traditional grammar and gives general information about the language and the structures used in the lullabies. In the detailed study of the Kvevlax lullabies in the latter part of the study I use a version of Construction Grammar intended for the linguistic analysis of usage-based texts. The analysis focuses on the most salient constructions in the lullabies. The study shows that Construction Grammar as a method has more general applicability than traditional linguistic methods. The study identifies important constructions, including elements typical of this genre, that structure the text in different variants of the same lullabies. In addition, CxG made it possible to study pragmatic aspects of the interactional, cultural and contextual language that is used in communication with small children. The constructions found in lullabies are also used in language in general. In addition to being able to give detailed linguistic descriptions of the texts, Construction Grammar can also explain the multidimensionality of language and the variations in the texts. The use of CxG made it possible to show that variations are not random but follow prototypical linguistic patterns, constructions. Constructions are thus found to be linguistic resources with built-in variation potentials.

The prevention of workplace bullying as a question of human resource management: measures adopted and underlying organizational factors

The aim of this study has been to analyze measures adopted to counteract workplace bullying from the perspective of human resource management. First, the kind of measures that are adopted to prevent bullying were examined. Second, factors affecting the extent of such measures were explored. The introduction of written anti-bullying policies and the provision of information were found to be the most common measures adopted. The policies strongly emphasized the role of supervisors and the immediate superior. Measures to counteract bullying were positively related to the adoption of ‘sophisticated’ human resource practices, previous negative publicity concerning bullying and the presence of a young human resource manager. The results, however, also indicated that imitation seemed to provide an important impetus behind anti-bullying efforts.

Discursive (de)legitimation of a contested Finnish greenfield investment project in Latin America

Despite the central role of legitimacy in corporate social responsibility debate, little is known of subtle meaning-making processes through which social actors attempt to establish or de-establish legitimacy for socially contested corporate undertakings, and through which they, at the same time, struggle to define the proper social role and responsibility of corporations. We investigated these processes in the context of the intense socio-political conflict around the Finnish forest industry company Metsa¨-Botnia’s world-scale pulp mill in Uruguay. A critical discursive analysis of Finnish media texts highlights three types of struggle that characterized the media coverage: legalistic argumentation, truth fights, and political battles. Interestingly, this case illustrates how the corporate representatives — with the help of the national media — tend to frame the issue in legalistic terms, emphasize their expert knowledge in technical and environmental evaluations, and distance themselves from political disputes. We argue that similar tendencies are likely to characterize corporate social responsibility debates more generally.

Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930 : Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet

This dissertation is an onomastic study of variation in women s name phrases in official documents in Finland during the period 1780−1930. The aim is to discuss from a socio-onomastic perspective both the changeover from patronymics to inherited family names and the use of surnames after marriage (i.e. whether women adopted their husbands family names or retained their maiden names), before new laws in this area entered into force in Finland in the early 20th century. In 1920, a law on family names that required fixed names put an end to the use of the patronymic as a person s only surname. After 1929, it was no longer possible for a married woman to retain her maiden name. Methodologically, to explain this development from a socio-onomastic perspective, I have based my study on a syntactic-semantic analysis of the actual name phrases. To be able to demonstrate the extensive material, I have elaborated a scheme to divide the 115 different types of name phrases into 13 main categories. The analysis of the material for Helsinki is based on frequency calculations of the different types of name phrases every thirtieth year, as well as on describing variation in the structure and semantic content of the name phrases, e.g. social variation in the use of titles and epithets. In addition to this, by applying a biographic-genealogical method, I have conducted two case studies of the usage of women s name phrases in the two chosen families. The study is based on parish registers from the period 1780−1929, estate inventory documents from the period 1780−1928, registration forms for liberty of trade from the period 1880−1908, family announcements on newspapers from the period 1829−1888, gravestones from the period 1796−1929 and diaries from the periods 1799−1801 and 1818−1820 providing a corpus of 5 950 name phrases. The syntactic-semantic analysis has revealed the overall picture of various ways of denoting women in official documents. In Helsinki, towards the end of the 19th century, the use of inherited family names seems to be almost fully developed in official contexts. At the late 19th century, a patronymic still appears as the only surname of some working-class women whereas in the early 20th century patronymics were only entered in the parish register as a kind of middle name. In the beginning of the 19th century, most married women were still registered under their maiden names, with a few exceptions among the bourgeoisie and upper class. The comparative analysis of name phrases in diaries, however, indicates that the use of the husband s family name by married women was a much earlier phenomenon in private contexts than in official documents. Keywords: socio-onomastics, syntactic-semantic analysis, name phrase, patronymic, maiden name, husband s family name

Monikasvoinen TAVA-partisiippi : Tutkimus suomen TAVA-partisiipin käyttökonteksteista ja verbiliittojen kieliopillistumisesta

The multifaceted passive present participle in Finnish This study investigates the uses of the passive present participle in Finnish. The participle occurs in a variety of syntactic environments and exhibits a rich polysemy. Former descriptions have treated it as a mainly modal element, but it has several non-modal uses as well. The present study provides an overview of its uses and meanings, with the main focus on the factors which trigger the modal reading. In addition, the study contains two case studies on modal periphrastic constructions consisting of the verb 'to be' and the present passive participle, the Obligation construction, e.g., on men-tä-vä [is go-pass-ptc], and the Possiblity construction, e.g., on pelaste-tta-v-i-ssa [is save-pass-ptc-pl-ine]. The study is based on empirical data of 9000 sentences obtained from i) large collections of transcribed material from Finnish dialects, ii) a corpus of modern Finnish newspaper texts, iii) corpora of Old Finnish texts. Both in colloquial and standard Finnish the reading of the participle is highly dependent of the context and determined by such factors as the overall syntactic environment and other co-occurring elements. One of the main findings here is that the Finnish passive present participle is not modal per se. The contextual modal reading arises whenever the state of affairs is conceptualized from the viewpoint of the implied subject of the participle, and the meaning of possibility or obligation depends mostly on whether the situation is pleasant or undesirable. In sections examining the grammaticalization of the Possibility and Obligation constructions, the perspective is diachronic. Both constructions have derived from copula constructions with the passive present participle as a predicate (adjective or adverb). These sections show how a linguistic change can be investigated on the basis of the patterns of usage in the empirical data. The Possibility construction is currently going through a restructuration to a passive verbal complex. The source of this construction is reflected in its present-day use by the fact that it heavily biased towards a small set of verbs. The Obligation construction has grammaticalized to a construction comparable to a compound tense. Patterns of use of the construction show that grammaticalization originates in specific syntactic constructions with an implication of practical necessity. Furthermore, it is shown that the Obligation construction has grammaticalized in different directions in standard and colloquial Finnish. Differing from the study on most typical phenomena investigated in the literature on grammaticalization of modality, the present study opens new perspectives and methods for discussion on these questions.

Hevosen hankittu polyneuropatia –kirjallisuuskatsaus ja sairauden kartoitus Suomessa

Hevosen hankittu polyneuropatia (Acquired equine polyneuropathy eli AEP, ”Hattulan tauti”, ”Scandinavian knuckling syndrome”) on Skandinaviassa tavattava, uudentyyppinen hermostosairaus hevosilla. Yhteensä yli 300 hevosta on sairastunut Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lähes sadalla eri tallilla viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Hevosen hankitusta polyneuropatiasta tiedetään vasta melko vähän, eikä sairautta käsitteleviä julkaisuja ole kuin kolme. Hankittuun polyneuropatiaan sairastuneilla hevosilla on tyypillisenä oireena takajalkojen vuohisnivelten ylimeno eli ”knuckling”, josta seuraa kompurointia ja ataksiaa. Useimmiten vuohisnivelten ylimeno on sairastuneilla hevosilla symmetristä molemmissa takajaloissa. Ylimeno johtuu takavuohisnivelten ojentajalihasten heikkoudesta perifeeristen hermovaurioiden seurauksena. Tautitapauksia tavataan vakavuudeltaan eriasteisia. Vakavimmissa tapauksissa kliiniset oireet voivat pahentua jopa muutamassa päivässä siten, ettei hevonen kykene enää nousemaan makuulta ylös edes avustettuna ja eutanasia tulee aiheelliseksi. Lievin oirein sairastuneet hevoset parantuvat yleensä noin 5-6 kuukauden kuluessa. Hevosen hankitun polyneuropatian aiheuttaja on toistaiseksi tuntematon. Epäillään, että aiheuttaja voisi olla jonkin homeen tuottama mykotoksiini rehussa. Lisensiaatin tutkielmani keskeisin tarkoitus oli kartoittaa, miten paljon hevosen hankittua polyneuropatiaa on esiintynyt Suomessa. Suomen taudinpurkauksia ei ole aiemmin dokumentoitu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kartoitukseen valittiin mukaan tallit, joissa epäiltiin joko hoitaneen eläinlääkärin tai tallinomistajan kuvauksen perusteella esiintyneen tyypillisiä hankittuun polyneuropatiaan viittaavia kliinisiä oireita. Polyneuropatiakartoitukseen valittuihin tallinomistajiin otettiin yhteyttä syksyllä 2009 puhelimitse soittamalla ja heille esitettiin kartoitusta varten laaditut kysymykset. Kartoituksen mukaan Suomessa on ollut 11 taudinpurkausta, jossa kyseessä on todennäköisesti ollut hevosen hankittu polyneuropatia. Taudinpurkaukset ajoittuvat vuodesta 2005 vuoteen 2009. Hevosten sairastumisprosentissa esiintyy runsaasti vaihtelua tallien välillä, mutta tyypillisesti useita saman tallin hevosia sairastuu. Sairastuneista hevosista on aineiston perusteella jouduttu lopettamaan 40 % ja 60 % on parantunut. Suomen kartoitus näyttää vahvistavan olettamusta, ettei hankitussa polyneuropatiassa ole ikä-, sukupuoli- tai rotupredilektiota. Tallit, joilla sairautta on tavattu, sijaitsevat maantieteellisesti hyvin hajanaisesti. Suomessa polyneuropatiatapauksia on ilmennyt lähes yhtä paljon syksyllä ja keväällä, kun taas Ruotsissa ja Norjassa lähes kaikki taudinpurkaukset ovat esiintyneet lopputalvella ja keväällä. Suurin osa hankittuun polyneuropatiaan sairastuneista hevosista on saanut karkearehuksi muovipaaleihin pakattua, esikuivattua säilöheinää. Kartoituksen myötä tiedetään suunnilleen, millä laajuudella hevosen hankittua polyneuropatiaa on Suomessa esiintynyt. Sairaus on toistaiseksi Suomessa melko harvinainen, mutta sitä tavataan kuitenkin lähes vuosittain. Jatkossa kartoituksen tietoja pystytään hyödyntämään epidemiologisissa tutkimuksissa sairauden aiheuttajan selvittämiseksi.

Kielimuurin murtajat : Käännökset arkikeskustelun jäsentäjinä Penedon suomalaisessa siirtokunnassa

Tutkimus käsittelee käännöksiä, joita keskustelijat tuottavat monenkeskisen, kaksikielisen arkikeskustelun aikana toisilleen. Toiset osallistujista ovat kaksikielisiä ja toiset yksikielisiä, ja käännöksiä tuotetaan erityisesti silloin, kun osa puheesta on kielimuurin vuoksi jäänyt yksikielisiltä ymmärtämättä. Käännökset ovat osa kielenvälitystä eli toimintaa, jossa puhuja edesauttaa keskustelukieltä vaihtamalla erikielisten läsnäolijoiden osallistumista keskusteluun tai toimii ei-ammattimaisena tulkkina osapuolten välillä. Keskusteluaineisto on suomen- ja portugalinkielistä. Se on nauhoitettu entisessä suomalaisessa siirtokunnassa Brasilian Penedossa, jossa asuu edelleen noin 20 alkuperäisten siirtolaisten jälkeläistä tai myöhemmin muuttanutta suomenpuhujaa. Tutkimuksessa esitellään lyhyesti Penedoa, sen historiaa ja joitakin penedolaisten puhuman suomen erityispiirteitä, jotka johtuvat kontaktista portugalin kielen kanssa. Työn metodisena ja teoreettisena pohjana ovat pääasiassa keskustelunanalyysi ja vuorovaikutuslingvistiikka, joiden näkökulmasta tarkastellaan käännösten syntaktista muotoutumista meneillään olevan vuorovaikutuksellisen toiminnan tarpeisiin. Puhujat tuottavat käännösten alussa erityisiä syntaktisia rakenteita (lohkorakenne, lohkeama ja topikalisaatio), jotka niin sanotusti lohkaisevat jonkin lausuman elementin sen alkuun. Työn tavoitteena on selvittää, miksi näitä rakenteita esiintyy juuri käännösvuoroissa. Tähän pyritään tarkastelemalla rakenteiden vuorovaikutuksellisia ja syntaktisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat niiden hyödyntämisen kielenvälityksessä. Tyypillisimmin käännösvuoron alkuun lohjennut elementti on edeltävästä puheesta kierrätettävä leksikaalinen substantiivilauseke, joka toimii kiintopisteenä keskustelun eri kielillä tuotettujen osien välillä. Kyseisiä rakenteita on kielitieteellisissä kuvauksissa pidetty usein varsin kiteytyneinä, mutta ne esiintyvät aineistossa hyvin vaihtelevissa muodoissa. Vuorovaikutuslingvistisessä tutkimuksessa onkin käytetty erilaisia lohkeavia rakenteita esimerkkeinä puhehetkessä jäsentyvästä ja sen tarpeisiin muotoutuvasta kieliopista. Työ tuo aihepiiriin lisätietoa, sillä se esittelee lohkeavat rakenteet vuorovaikutuksellisena resurssina uudessa yhteydessä, arkikeskustelun käännöksissä. Rakenteiden esiintyminen kieltä vaihtavissa vuoroissa nostaa huomion kohteeksi sen, miten rakenteissa käytetyt viittausmuodot suhteutuvat edeltävään, erikieliseen keskusteluun. Leksikaalisia substantiivilausekkeita tuottamalla uudet vastaanottajat saatetaan selville puheenaiheesta, ja samalla rakenne, jossa lausekkeet esiintyvät, luo odotuksen vuoron jatkumisesta. Näin syntyy käännös, joka liittyy koherentiksi jatkoksi erikieliselle keskustelulle ja samalla johtaa keskustelua eteenpäin siten, että siihen voi liittyä uusia osallistujia. Meneillään oleva toiminta näkyy kieltä vaihtavien vuorojen muotoilussa: Käännöstä tuottaessaan puhujat orientoituvat ylittämään keskusteluun syntynyttä kielimuuria muun muassa juuri tuottamalla viittaukset leksikaalisina. Kielen vaihtamista hyödyntävä aiemman puheen toisto voi kuitenkin olla myös esimerkiksi koodinvaihtoa, jolla puhuja hakee vastaanottajan palautetta. Silloin kielimuuria ei tarvitse ylittää, ja viittauksia voidaan ongelmitta tuottaa ei-leksikaalisina. Työssä pohditaankin myös varsinaisen kääntämisen suhdetta muuhun eri kielellä tuotetun toiston hyödyntämiseen keskustelussa.

Kuoleman kielissä

Ihmisen virallinen olemassaolo ei pääty fysiologiseen kuolemaan. Se päättyy institutionaaliseen kielenkäyttöön: kuolintodistuksen kirjoittamiseen tai kuolleeksi julistamiseen. Valtaosa saa elämänsä viralliseksi päätökseksi lääkärin kirjoittaman kuolintodistuksen. Se on oikeuslääkinnällinen asiakirja, jolla saadaan aikaan uusi institutionaalinen asiaintila päättynyt elämä. Tarkastelen tutkielmassani 40 kuolintodistuksen kielenkäyttöä. Kartoitan, millaisia ovat niiden keskeiset kielenpiirteet. Osoitan myös, kuinka lääkäri esittää kuolintodistuksessa kertomuksen, jossa kieliopillisesti menneeseen aikaan kiinnittymätön kerronta toimii tekona, joka tekee tekstistä antinarratiivista ja avaa tien metatason merkityksenantoon. Tutkielmani keskeinen viitekehys on performatiivisuuden teoria. Esitän, ettei kuolintodistuksessa esitettyä lääketieteellistä kuolemankulkua sellaisenaan ole olemassa lääkärin kielenkäytön ja sen puitteet sanelevan institutionaalisen toiminnan ulkopuolella. Potilas muodostuu lääketieteelliseksi tapaukseksi kielenkäytössä, jolla tapaus esitetään. Siksi kuolintodistuksen kielenaineksetkin ovat monikasvoisesti performatiivisia, esittämänsä asiaintilan synnyttävää kielenkäyttöä. Kuolintodistuksille on tyypillistä itsenäisiin partisiippeihin ja verbittömään konstruointiin perustuva kerronta. Finiittiverbeistä käytetään preteritiä ja dramaattista preesensiä. Aktiivimuotoisella NUT-partisiipilla raportoidaan potilaan tilasta, passiivimuotoisella TU-partisiipilla sairaanhoitoinstituution toiminnasta. Koska liittotempukset eivät kuulu aineistoni keskeisiin kielenpiirteisiin, partisiippikerrontaa ei ole perusteltua tarkastella apuverbin ellipsioletuksesta käsin. Verbittömät rakenteet muistuttavat syntaktisia lausetyyppejä tai ovat vapaita NP:itä. Jos verbittömässä rakenteessa käytetään teonnimeä tai lääketieteen termiä, jolla on teonnimen merkitys, rakenne on funktioltaan lähellä dramaattista preesensiä: kertoo toiminnasta tai tapahtumasta eikä kiinnity kieliopillisesti menneeseen aikaan. Analyyseissa tulee esiin, että dramaattinen preesens ja verbitön konstruointi toimivat osana samaa kielellistä strategiaa. Molempia myös käytetään dramaattisen preesensin tyypillisessä esiintymisyhteydessä, kertomuksen käänteissä ja huipentumassa. Tutkielma tarjoaa tarkan kuvan etenkin dramaattisen preesensin funktioista kuolintodistuksessa. Esiintymisympäristönsä kokonaiskuvan mukaan se asettaa lääkärin toimijan tai tarkkailijan asemaan. Yksipersoonaisten passiivien ja eksplisiittisten performatiivien yhteydessä se kertoo yhteistyöhön perustuvasta institutionaalisesta toiminnasta. Preesensmuotoiset muuttumisjohdokset puolestaan siirtävät lääkärin toimijan roolista tarkkailijan asemaan ja esittävät potilaan tilanteen epäagentiivisena patienttina. Jos muuttumisjohdoksen yhteydessä on käytetty odotuksenvastaisen suhteen merkitsintä, lääkäri osoittaa yllättyneisyyttä tavasta, jolla kuolema etenee. Näin hän nostaa esiin kuoleman vallan ja yhden toimenkuvansa realiteeteista: hoitoinstituutio on sitoutunut potilaan auttamiseen, mutta vääjäämättömissä tilanteissa voi lääkärikin olla vain silminnäkijänä.

Toisen kielen oppijan identiteetti ja arkielämän vuorovaikutustilanteet : Tapaustutkimus viiden maahanmuuttajanaisen suomen kielen oppimisesta

Tutkielma on haastatteluaineistoon perustuva tapaustutkimus, jossa tarkastellaan viittä pääkaupunkiseudulla elävää maahanmuuttajanaista suomen kielen oppijoina ja käyttäjinä. Työssä paneudutaan toisaalta identiteetin ja toisen kielen oppimisen suhteeseen ja toisaalta siihen, millaisissa arjen vuorovaikutustilanteissa toisen kielen oppija pääsee puhumista harjoittelemaan. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä ovat sosiokulttuurinen kielentutkimus ja jälkistrukturalistinen identiteettikäsitys. Työn innoittajana ja esikuvana on kanadalaisen Bonny Nortonin tapaustutkimus Identity and Language Learning: Gender, Ethnicity and Educational Change (2000), jonka keskeisistä käsitteistä on omaksuttu muun muassa kielenoppijan panostus. Aineisto on kerätty puolentoista vuoden aikana ja koostuu 14 nauhoitetusta ja litteroidusta haastattelusta. Analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa osoitetaan yksilön sosiaalisen identiteetin yhteys toisen kielen oppimiseen kolmen ulottuvuuden kautta, joita ovat Suomeen muuton syyt ja tulevaisuudensuunnitelmat, kielenoppijuus ja monikielisyys sekä sukupuoli ja ikä. Olennainen päätelmä on, ettei yksilön toisen kielen oppimismenestystä voi erottaa identiteetistä. Toisessa osassa analysoidaan arkielämän vuorovaikutustilanteita: ensinnäkin sitä, millaisia mahdollisuuksia toisen kielen oppijalla on päästä puhumaan kohdekieltä ja toiseksi sitä, millaisiksi nuo tilanteet muotoutuvat. Keskeisin tutkimustulos on, että toisen kielen oppijalle tarjoutuu liian vähän vapaamuotoisia suomen puhumisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutustilanteita hallitsevat usein epätasapainoiset valtasuhteet, jotka rajoittavat kielenoppijaa, toisinaan jopa vaientavat tämän. Toisen kielen oppimisen ja identiteetin suhdetta on Suomessa tutkittu varsin vähän. Niin ikään oppijan vaientaminen vuorovaikutustilanteissa on jäänyt huomiotta. Tutkielma avaa ajankohtaista aihepiiriä ja mielenkiintoisia jatkotutkimusnäkymiä, joista yksi olisi vuorovaikutustilanteiden etnografinen havainnointi.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen : Kausatiiviset lauserakenteet terveysaiheisessa internet-aineistossa

Tutkielmassa tarkastellaan sellaisia kausatiivisia lauserakenteita, joissa kausaation osapuolet ovat ei-inhimillisiä olioita. Työn tavoitteena on tarkastella eri kausatiivirakenteiden yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia sen suhteen, miten ne kausaatiota kuvaavat, sekä luoda tämän analyysin pohjalta jonkinlainen kokonaiskuva siitä, miten suomen kielessä käsitteistetään kausaatiota. Työn aineistona on valikoima terveysaiheisia artikkeleita verkkosivuilta www.tohtori.fi ja www.verkkoklinikka.fi. Tästä tekstimassasta poimittiin käsin kaikki sellaiset lauseet, jotka kuvasivat kahden ei-inhimillisen olion välistä kausaaliyhteyttä. Tämä lauseaineisto jaoteltiin eri kausaatiorakenteisiin sen mukaan, mikä oli kunkin esiintymän kausaaliyhteyttä kuvaava keskusargumentti. Kausatiiviset rakennetyypit ovat seuraavat: aineistossa keskeiset AIHEUTTAA-rakenne, MUUTTAA-rakenne, VAIKUTTAA-rakenne, AIHEUTUA-rakenne ja LIITTYÄ-rakenne sekä esiintymämäärältään edellämainittuja harvinaisemmat JOHTAA-rakenne, ESTÄÄ/MAHDOLLISTAA-rakenne, EDISTÄÄ-rakenne, RIIPPUArakenne, OLLA SYYNÄ/SEURAUKSENA -rakenne ja OLLA TAUSTALLA -rakenne. Rakenteita analysoidaan kognitiivisen kielentutkimuksen ja konstruktiokieliopin metodein. Kielitieteellisistä kausaation tutkimuksista tärkeimpinä teorialähteinä ovat Talmy (1976) sekä Kemmer ja Verhagen (1994). Aineiston rakenteista tarkastellaan erityisesti perussyntaksia, predikaation osallistujien semanttisia rooleja sekä rakenteen avulla kuvatun kausaalisuhteen luonnetta ja sen osapuolten ominaisuuksia. Näin tuodaan ilmi, miten eri tavat kielellistää kausaatiota eroavat toisistaan. Päätelminä todetaan, että kausaation kielellistämiskeinot ovat monipuolisia ja tarkastellut rakenteet eroavat toisistaan monessa suhteessa. Kausatiivirakenteita voi luokitella mm. sillä perusteella, onko niiden keskusargumenttina predikaattiverbi vai nomini ja kopula, ovatko ne aineistossa yleisiä vai marginaalisia ja kuvaavatko ne vahvaa vai heikkoa kausaalisuhdetta. Kaikkiaan on tuloksena, että aineiston kausatiivirakenteet ovat joko transitiivisia lauserakenteita tai käyttävät hyväkseen spatiaalisuutta syy seuraus-suhteen ilmaisemisen keinona. Työstä nousee esiin monenlaisia jatkotutkimusaiheita: Ovatko kausatiivisuuden keinot samanlaisia myös muissa kirjallisissa tekstilajeissa ja puhutussa kielessä? Miten suomen ilmaisukeinot vertautuvat muihin kieliin? Etenkin esiintymämäärältään vähäisistä rakenteista voisi lisäksi löytää uusia ominaisuuksia tutkimalla niitä tätä työtä laajemmasta aineistosta.

RICKAIN KODOS CAICKIA KYLLIN - HERCUT HYWÄT AINA RIITTÄ : Olde Hansan ruokalistan kielen autenttisuus

Pro gradu -tutkielmassani tutkin Olde Hansa -ravintolan suomen- ja vironkielisten ruokalistojen kieltä sekä niiden objektiivista ja kokemuksellista autenttisuutta. Tutkimukseni keskittyy objektiiviseen ja kokemukselliseen autenttisuuteen. Tarkoitukseni on selvittää onko ruokalistan kieli lavastettua autenttisuutta, eli epäaitoa vanhana esitettävää kieltä, joka kuitenkin avautuu lukijalle autenttisena vanhana kielenä. Käyttämäni teoria pohjautuu autenttisuuden tutkimukseen erityisesti matkailun piirissä. Käsittelen autenttisuutta MacCannellin, Gilmoren ja Pinen sekä Wangin teorioihin nojaten. Tärkeässä asemassa tutkielmassani on MacCannellin esittelemä teoria lavastetusta autenttisuudesta sekä autenttisuuden kolme eri lajia: objektiivinen, symbolinen ja kokemuksellinen autenttisuus. Objektiivinen autenttisuus tarkoittaa aitoa ja alkuperäistä. Se on kohteen ominaisuus, joka on tieteellisesti todistettavissa. Tutkin ruokalistan kielen objektiivista autenttisuutta vertaamalla ruokalistojen tekstejä sekä vanhan kirjaviron ja kirjasuomen ortografiaa ja sijapäätteitä. Näitä kielen piirteitä on tutkittu niin Suomessa kuin Virossakin vanhimpien säilyneiden tekstien avulla. Peilaan ruokalistan kieltä siis 1500-luvun kirjakieleen ja etsin niistä yhtäläisyyksiä sekä eroja. Mikäli näissä piirteissä on ruokalistojen teksteissä ja vanhoissa kirjakielissä eroja, ei kyse ole objektiivisesti autenttisesta vanhasta kirjakielestä. Kokemuksellista autenttisuutta taas ei voi objektiivisesti mitata, koska se syntyy ihmisessä itsessään. Tutkimukseni kokemuksellisen autenttisuuden materiaalin muodostaakin 20 teemahaastattelua, joiden kautta selvitän ihmisten kokemuksia ruokalistan kielestä kokevatko he sen autenttiseksi vai eivät. Lopuksi yhdistän objektiivisen ja kokemuksellisen autenttisuuden tutkimusten tulokset ja selvitän onko ruokalistan teksti lavastettua autenttisuutta. Matkailija voi nimittäin mielestään saavuttaa kokemuksen autenttisuudesta, vaikka kohde itse asiassa olisikin epäautenttinen. Tällöin on kyse lavastetusta autenttisuudesta. Kummankaan Olde Hansan ruokalistan, ei suomalaisen eikä virolaisen, kieli mukaile vanhaa kirjakieltä. Tekstit eivät siis ole objektiivisesti autenttisia. Kokemuksellisesti autenttisia ne sen sijaan ovat. Lukijoille tarjotaan epäautenttista kieltä, joka esitetään autenttisena vanhana kirjakielenä. Kielessä on käytetty erikoisia piirteitä, jotka aiheuttavat lukijassa autenttisuuden tunteen. Näiden piirteiden käyttöä voidaan kutsua lavastetuksi autenttisuudeksi. Tarkoitus on epäautenttisten kielellisten piirteiden kautta synnyttää lukijassa kokemus autenttisuudesta. Mielenkiintoista tutkimuksen tuloksissa on erityisesti se, että suomenkielisessä ruokalistassa mukaillaan enemmän vanhaa kirjakieltä kuin vironkielisessä, mutta objektiivisesti autenttiset piirteet ärsyttävät suomalaisia informantteja. Matkailun autenttisuuden teoriaan liittyy käsitys, että matkailijat eivät ole valmiita ottamaan vastaan liian autenttisia asioita, vaan heille tulee tarjota sovellettua autenttisuutta. Tätä teoriaa tukee myös suomalaisten informanttien haastattelujen tulos.

Topikalisoijamuotti ja sen lähi-ilmiöt asynkronisessa verkkokeskustelussa

Tutkielma käsittelee topiikin vaihdon merkitsemistä asynkronisessa verkkokeskustelussa. Aineistona on neljäkymmentäkolme keskusteluketjua pelit.fi-verkkosivustolta. Työ kuuluu sähköisen viestinnän tutkimuksen (computer-mediated communication, CMC) alaan. Työssä sovelletaan keskustelunanalyysin metodia kirjoitetun verkkoaineiston analyysiin ja pohditaan aiemman tutkimuksen pohjalta ongelmia, joita verkkokeskusteluaineisto analyysimetodin käytölle tuo. Lisäksi tutkielmassa käsitellään asynkronisen verkkokeskustelua tilana ja paikkana George Lakoffin metaforateoria pohjalta. Työn keskeinen tulos on niin kutsuttu topikalisoijamuotti. Tällä tarkoitetaan kielellistä kehystä metadiskursiiviselle jaksolle, jolla verkkokeskustelijat kehystävät viestissään tapahtuvaa topiikin vaihtumista. Topikalisoija on siis metadiskursiivinen lukuohje muille keskustelijoille. Työssä esitellään topikalisoijamuottiin kuuluvia osia ja kuvaus kunkin osan rakenteesta. Topikalisoijamuottiin kuuluu yksi pakollinen osa, joka viittaa keskustelussa joko eteen- tai taaksepäin. Pakollisen osan lisäksi topikalisoijaan voi kuulua kahdesta kolmeen valinnaista osaa, joilla kirjoittaja voi tarjota muille lukijoille syyn, miksi hän vaihtaa topiikkia tai miten viesti liittyy muuhun käynnissä olevaan keskusteluun. Työssä analysoidaan lisäksi topikalisoijamuotin lähi-ilmiöitä eli muita metadiskursiivisia jaksoja, joilla kirjoittaja voi kehystää topiikkia vaihtavaa puhetoimintoaan. Tutkielmassa analysoidaan myös verkkokeskustelun tila- ja paikkametaforia. Osoittautuu, että abstraktit ilmiöt kuten verkkosivusto, keskusteluketju ja topiikki käsitteistetään jossain määrin väylä- ja säiliömetaforien kautta rajatuiksi tiloiksi, joihin käyttäjät, viestit ja puheenaiheet sijoittuvat.