Learning Challenges in Biogas Production for Sustainability : An activity theoretical study of a network from a swine industry chain

This study is about the challenges of learning in the creation and implementation of new sustainable technologies. The system of biogas production in the Programme of Sustainable Swine Production (3S Programme) conducted by the Sadia food processing company in Santa Catarina State, Brazil, is used as a case example for exploring the challenges, possibilities and obstacles of learning in the use of biogas production as a way to increase the environmental sustainability of swine production. The aim is to contribute to the discussion about the possibilities of developing systems of biogas production for sustainability (BPfS). In the study I develop hypotheses concerning the central challenges and possibilities for developing systems of BPfS in three phases. First, I construct a model of the network of activities involved in the BP for sustainability in the case study. Next, I construct a) an idealised model of the historically evolved concepts of BPfS through an analysis of the development of forms of BP and b) a hypothesis of the current central contradictions within and between the activity systems involved in BP for sustainability in the case study. This hypothesis is further developed through two actual empirical analyses: an analysis of the actors senses in taking part in the system, and an analysis of the disturbance processes in the implementation and operation of the BP system in the 3S Programme. The historical analysis shows that BP for sustainability in the 3S Programme emerged as a feasible solution for the contradiction between environmental protection and concentration, intensification and specialisation in swine production. This contradiction created a threat to the supply of swine to the food processing company. In the food production activity, the contradiction was expressed as a contradiction between the desire of the company to become a sustainable company and the situation in the outsourced farms. For the swine producers the contradiction was expressed between the contradictory rules in which the market exerted pressure which pushed for continual increases in scale, specialisation and concentration to keep the production economically viable, while the environmental rules imposed a limit to this expansion. Although the observed disturbances in the biogas system seemed to be merely technical and localised within the farms, the analysis proposed that these disturbances were formed in and between the activity systems involved in the network of BPfS during the implementation. The disturbances observed could be explained by four contradictions: a) contradictions between the new, more expanded activity of sustainable swine production and the old activity, b) a contradiction between the concept of BP for carbon credits and BP for local use in the BPfS that was implemented, c) contradictions between the new UNFCCC1 methodology for applying for carbon credits and the small size of the farms, and d) between the technologies of biogas use and burning available in the market and the small size of the farms. The main finding of this study relates to the zone of proximal development (ZPD) of the BPfS in Sadia food production chain. The model is first developed as a general model of concepts of BPfS and further developed here to the specific case of the BPfS in the 3S Programme. The model is composed of two developmental dimensions: societal and functional integration. The dimension of societal integration refers to the level of integration with other activities outside the farm. At one extreme, biogas production is self-sufficient and highly independent and the products of BP are consumed within the farm, while at the other extreme BP is highly integrated in markets and networks of collaboration, and BP products are exchanged within the markets. The dimension of functional integration refers to the level of integration between products and production processes so that economies of scope can be achieved by combining several functions using the same utility. At one extreme, BP is specialised in only one product, which allows achieving economies of scale, while at the other extreme there is an integrated production in which several biogas products are produced in order to maximise the outcomes from the BP system. The analysis suggests that BP is moving towards a societal integration, towards the market and towards a functional integration in which several biogas products are combined. The model is a hypothesis to be further tested through interventions by collectively constructing the new proposed concept of BPfS. Another important contribution of this study refers to the concept of the learning challenge. Three central learning challenges for developing a sustainable system of BP in the 3S Programme were identified: 1) the development of cheaper and more practical technologies of burning and measuring the gas, as well as the reduction of costs of the process of certification, 2) the development of new ways of using biogas within farms, and 3) the creation of new local markets and networks for selling BP products. One general learning challenge is to find more varied and synergic ways of using BP products than solely for the production of carbon credits. Both the model of the ZPD of BPfS and the identified learning challenges could be used as learning tools to facilitate the development of biogas production systems. The proposed model of the ZPD could be used to analyse different types of agricultural activities that face a similar contradiction. The findings could be used in interventions to help actors to find their own expansive actions and developmental projects for change. Rather than proposing a standardised best concept of BPfS, the idea of these learning tools is to facilitate the analysis of local situations and to help actors to make their activities more sustainable.

Mesoporous silica- and silicon-based materials as carriers for poorly water soluble drugs

New chemical entities with unfavorable water solubility properties are continuously emerging in drug discovery. Without pharmaceutical manipulations inefficient concentrations of these drugs in the systemic circulation are probable. Typically, in order to be absorbed from the gastrointestinal tract, the drug has to be dissolved. Several methods have been developed to improve the dissolution of poorly soluble drugs. In this study, the applicability of different types of mesoporous (pore diameters between 2 and 50 nm) silicon- and silica-based materials as pharmaceutical carriers for poorly water soluble drugs was evaluated. Thermally oxidized and carbonized mesoporous silicon materials, ordered mesoporous silicas MCM-41 and SBA-15, and non-treated mesoporous silicon and silica gel were assessed in the experiments. The characteristic properties of these materials are the narrow pore diameters and the large surface areas up to over 900 m²/g. Loading of poorly water soluble drugs into these pores restricts their crystallization, and thus, improves drug dissolution from the materials as compared to the bulk drug molecules. In addition, the wide surface area provides possibilities for interactions between the loaded substance and the carrier particle, allowing the stabilization of the system. Ibuprofen, indomethacin and furosemide were selected as poorly soluble model drugs in this study. Their solubilities are strongly pH-dependent and the poorest (< 100 µg/ml) at low pH values. The pharmaceutical performance of the studied materials was evaluated by several methods. In this work, drug loading was performed successfully using rotavapor and fluid bed equipment in a larger scale and in a more efficient manner than with the commonly used immersion methods. It was shown that several carrier particle properties, in particular the pore diameter, affect the loading efficiency (typically ~25-40 w-%) and the release rate of the drug from the mesoporous carriers. A wide pore diameter provided easier loading and faster release of the drug. The ordering and length of the pores also affected the efficiency of the drug diffusion. However, these properties can also compensate the effects of each other. The surface treatment of porous silicon was important in stabilizing the system, as the non-treated mesoporous silicon was easily oxidized at room temperature. Different surface chemical treatments changed the hydrophilicity of the porous silicon materials and also the potential interactions between the loaded drug and the particle, which further affected the drug release properties. In all of the studies, it was demonstrated that loading into mesoporous silicon and silica materials improved the dissolution of the poorly soluble drugs as compared to the corresponding bulk compounds (e.g. after 30 min ~2-7 times more drug was dissolved depending on the materials). The release profile of the loaded substances remained similar also after 3 months of storage at 30°C/56% RH. The thermally carbonized mesoporous silicon did not compromise the Caco-2 monolayer integrity in the permeation studies and improved drug permeability was observed. The loaded mesoporous silica materials were also successfully compressed into tablets without compromising their characteristic structural and drug releasing properties. The results of this research indicated that mesoporous silicon/silica-based materials are promising materials to improve the dissolution of poorly water soluble drugs. Their feasibility in pharmaceutical laboratory scale processes was also confirmed in this thesis.

Korpien ennallistamisen lyhyen aikavälin vaikutukset puustorakenteeseen

Korpien puustorakenteen palautumisen nopeus ja ennallistettujen kohteiden kehitys on huonosti tunnettua. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että korvet ovat lajistollisen monimuotoisuuden keskittymiä boreaalisessa vyöhykkeessä. Korvet ovat usein merkittäviä lahopuukeskittymiä, joten niillä on iso vaikutus lahottajalajistolle. Valtaosa suojelualu- eiden korvista Etelä-Suomessa on ojitettu ja korpien puustorakenne on metsätalouden muovaamaa ja yksipuolistamaa. Korpien puustorakennetta tutkittiin kahdella erillisellä tutkimusalueella, jotka sijaitsevat Etelä-Suomessa. Työn tavoit- teena oli selvittää luonnontilaisten ja ennallistettujen korpien puuston rakenteellista monimuotoisuutta sekä ennallista- mistoimien vaikutuksia Evon suojelumetsässä ja Liesjärven kansallispuistossa. Molemmat alueet ovat olleet aikaisem- min metsänhoidon piirissä. Evolta valittiin tarkasteluun ennallistettuja ja luonnontilaisen kaltaisia korpia: 12 ennallis- tettua koealaa ja 16 luonnontilaisen kaltaista koealaa. Liesjärveltä valittiin tarkasteluun ennallistettu Soukonkorpi, jossa oli 15 koealaa. Koealat olivat pinta-alaltaan neljä aaria. Evon tutkimusalueella maastomittaukset on tehty kesällä 2002 ja 2010. Liesjärven tutkimusalueella maastomittaukset on tehty vuosina 1995–2010. Tarkastellut muuttujat olivat elävän puuston määrä ja puulajisuhteet, lahopuun määrä ja laatu (lahopuutyyppi, läpimittaluokka, lahoaste ja puulaji). Lahopuuston määrää ja laatua sekä lahopuuston ja elävän puuston suhdetta kuvaavien muuttujien välisiä eroja testattiin ei-parametrisellä Kolmogorov-Smirnov-testillä. Evon ja Liesjärven tutkimusalueiden ennallistamistoimien yhtenä tavoitteena oli lahopuumäärien lisääminen ja laho- puun monipuolistaminen. Lahopuun lisäämisessä on onnistuttu molemmilla tutkimusalueilla. Ennallistamisen jälkeen lahopuumäärä kasvoi Evolla kolminkertaiseksi 8 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 71 m³/ha. Sen sijaan Evon luonnontilaisen kaltaisissa korvissa lahopuumäärä pysyi keskimäärin samana (28 m³/ha) tar- kastelujakson aikana. Liesjärvellä lahopuumäärä kasvoi ennallistamisen jälkeen noin kuusinkertaiseksi 15 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 124 m³/ha. Suuriläpimittaisen (? 30 cm) lahopuun määrä kasvoi huomattavasti ennallistamisen jälkeen molemmilla tutkimusalueilla. Suuriläpimittaisen lahopuun määrä kasvoi Evolla noin 12-kertaiseksi ja Liesjärvellä noin 9-kertaiseksi. Lahopuun määrä ja laatu vaihtelivat suuresti ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä. Evolta löytyi lahopuustoltaan runsaita ja monipuolisia korpia, mutta myös korpia, joiden lahopuusto on luonnontilaisiin korpiin ver- rattuna määrältään vähäistä ja laadultaan yksipuolista. Liesjärvellä koealojen lahopuumäärät poikkesivat suuresti toisis- taan. Valtaosalla koealoista lahopuusto oli kuitenkin runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin talousmetsissä yleensä. Molemmilla tutkimusalueilla ennallistetut korvet muistuttavat nyt puustorakenteeltaan lahopuun osalta enemmän luon- nontilaisia korpia kuin ennen ennallistamista. Ilman ennallistamistoimia lahopuumäärän kasvu olisi todennäköisesti ollut hidasta. Evolla ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja suuriläpimittaisen lahopuun ja tuoreimpien lahoasteiden (1 ja 2) määrässä. Valtaosalla korvista oli lahopuuta vähintään 20 m³/ha. Metsäaluetasolla keskimäärin 20–30 m³/ha järeää, vaihtelevanlaatuista lahopuuta näyttäisi aikaisempien tutkimusten mukaan täyttävän useimpien saproksyylilajien elinympäristövaatimukset Etelä-Suomessa.

An Examination of How Entrepreneurs Can Improve Their Position in Relation to Investors

Previous research has been inconclusive regarding the impact of those who invest in entrepreneurs. Consider for a moment how potentially important they are to entrepreneurs. They for example decide who deserves funding, how much time they contribute to their portfolio firms, how they grant entrepreneurs access to their networks, and help entrepreneurs acquire additional funding. In sum, investors potentially have a great impact on the success of entrepreneurs. It is therefore important that we better understand the environment, relationships and context in which parties operate. This thesis contains five articles that explore investors’ and entrepreneurs’ relationships from various viewpoints, in theoretical frameworks, and use a variety of data and research methods. The first article is a literature review that summarises what we know of venture capital, business angel and corporate venture capital funding. The second article studies the entrepreneurs’ investor selection process, its consequences, and identifies key factors that influence the process. Earlier, the common approach has been to concentrate research on the investors’ selection policy, not the entrepreneurs’. The data and conclusions are based on multiple case studies. The article analyses how entrepreneurs can ensure that they get the best possible investor, when it is possible for an entrepreneur to select an investor, and what are the consequences of investor selection. The third article employs power constructs (dependency, power balance/imbalance, power sources) and analyses their applicability in the investor-entrepreneur relationship. Power constructs are extensively studied and utilised in the management and organisation literature. In entrepreneur investor relationships, power aspects are rarely analysed. However, having the ability to “get others to do things they would not otherwise do” is a very common factor in the investor-entrepreneur relationship. Therefore, employing and analysing the applicability of power constructs in this setting is well founded. The article is based on a single case study but suggests that power constructs could be applicable and consequently provide additional insights into the investor-entrepreneur relationship. The fourth article studies the role of advisors in the venture capital investment process and analyses implications for research and practice, particularly from the entrepreneurs’ perspective. The common entrepreneurial finance literature describes the entrepreneur-investor relationship as linear and bilateral. However, it was discovered that advisors may influence the relationship. In this article, the role of advisors, operating procedures and advisors’ impact on different parties is analysed. The fifth article concentrates on investors’ certification effect. The article measures and demonstrates that venture capital investment is likely to increase the credibility (in terms of media attention) of early stage firms, those that most often need additional credibility. Understanding investor certification can affect how entrepreneurs evaluate investment offers and how investors can make their offers appear more lucrative.

Playing Games on Sets and Models

The most prominent objective of the thesis is the development of the generalized descriptive set theory, as we call it. There, we study the space of all functions from a fixed uncountable cardinal to itself, or to a finite set of size two. These correspond to generalized notions of the universal Baire space (functions from natural numbers to themselves with the product topology) and the Cantor space (functions from natural numbers to the {0,1}-set) respectively. We generalize the notion of Borel sets in three different ways and study the corresponding Borel structures with the aims of generalizing classical theorems of descriptive set theory or providing counter examples. In particular we are interested in equivalence relations on these spaces and their Borel reducibility to each other. The last chapter shows, using game-theoretic techniques, that the order of Borel equivalence relations under Borel reduciblity has very high complexity. The techniques in the above described set theoretical side of the thesis include forcing, general topological notions such as meager sets and combinatorial games of infinite length. By coding uncountable models to functions, we are able to apply the understanding of the generalized descriptive set theory to the model theory of uncountable models. The links between the theorems of model theory (including Shelah's classification theory) and the theorems in pure set theory are provided using game theoretic techniques from Ehrenfeucht-Fraïssé games in model theory to cub-games in set theory. The bottom line of the research declairs that the descriptive (set theoretic) complexity of an isomorphism relation of a first-order definable model class goes in synch with the stability theoretical complexity of the corresponding first-order theory. The first chapter of the thesis has slightly different focus and is purely concerned with a certain modification of the well known Ehrenfeucht-Fraïssé games. There we (me and my supervisor Tapani Hyttinen) answer some natural questions about that game mainly concerning determinacy and its relation to the standard EF-game

Kirjallisen teoksen omaperäisyys

Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksiä EU:n jäseninä olevissa Pohjoismaissa sekä Iso-Britanniassa. Tarkastelun keskiössä on käsite omaperäisyys , joka on kansainvälisesti vakiintunut termi kuvaamaan tekijänoikeus-suojan edellytyksiä. Omaperäisyys ymmärretään sisällöllisesti varsin eri tavoin. Kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa asete-taan vain vähimmäisedellytykset tekijänoikeussuojalle. Näin ollen Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa on voitu päätyä varsin erilaisiin käsityksiin vaatimuksen sisällöstä. EU:n tasolla on toisaalta 1980-luvulta lähtien ilmennyt pyrkimys luoda yhtenäinen sisältö omaperäisyyden käsitteelle ja näin harmo-nisoida teossuojan kansallisia edellytyksiä. Syynä tähän on ennen kaikkea ollut jäsenvaltioiden erilaisten tekijänoikeussuojan edelly-tysten vaikutus sisämarkkinoihin. Harmonisointi on tähän mennessä tapahtunut sekundäärilainsäädännön keinoin tietokoneohjelmien, tietokantojen ja valokuvien osalta. Sen sijaan jäsenvaltioiden tekijänoikeutta yhdenmukaistava ja kaikkia kirjallisia teoksia koskeva Infosoc-direktiivi ei sisällä suoraan ilmaistua vaatimusta omaperäisyydestä tekijänoikeussuojan edellytyksenä. Silloinen EY-tuomioistuin on kuitenkin 16.7.2009 julkistamassaan ns. Infopaq-ratkaisussa (C-5/08) esittänyt Infosoc-direktiiviin perusteella oman tulkintansa omaperäisyyden vaatimuksen sisällöstä ja edellytyksistä. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, mitä kansallisia vaikutuksia tästä EU-oikeudellisesta omaperäisyyden käsitteestä aiheutuu unioniin kuuluvien Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansalliselle tekijänoikeussuojalle. Tutkielmassa selvitetään, onko EU-tuomioistuin asettanut Infopaq-ratkaisussa vain vähimmäisedellytykset kirjallisten teosten tekijänoikeussuojalle, joista jäsenvaltiot voivat vapaasti poiketa, vai onko kyse tosiasialli-sesti täysin uudesta jäsenvaltioita sitovasta vaatimuksesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin kansainvälisen tason sääntelykehystä. Tarkoituksena on paikallistaa ne instrumentit, joiden perus-teella kansallinen teoksen käsite Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa määräytyy ja joista omaperäisyyden vaatimus juontuu. Kansainvä-lisistä tekijänoikeussopimuksista on tällöin Bernin yleissopimus kaikkein merkityksellisin. Sopimus asettaa vähimmäisvaatimukset tekijänoikeussuojalle. Suojaa saadakseen teoksen on oltava omaperäinen eli henkisen luomistyön tuote. Tästä jäsenvaltiot voivat vapaasti asettaa tiukempia edellytyksiä. Lisäksi tässä yhteydessä tuodaan esiin myös EU:n pyrkimys tekijänoikeussuojan harmo-nisointiin. Tarkastelu kohdistuu tällöin sekundäärinormistoon, joka edellyttää tietokoneilta, tietokannoilta ja valokuvilta omaperäi-syyttä, mikä ilmenee tekijän henkisen luomistyön tuloksena. Kaikkia teoksia koskevassa Infosoc-direktiivissä ei puolestaan tällaista vaatimusta ole kirjoitettu näkyville. Tämän jälkeen tarkastellaan Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansallisia kirjallisten teosten teossuojan edellytyksiä. Tarkoituksena on tuoda esiin teossuojan edellytysten kansallisen tason keskeinen sisältö ja vertailla näitä edellytyksiä keskenään. Keskeistä on tällöin havaita, että Pohjoismaissa edellytetään tekijänoikeussuojan saamiseksi enemmän luovuutta kuin Iso-Britanniassa. Iso-Britanniassa saatetaan teossuojaa antaa myös puhtaan rutiininomaisen työn sekä tähän sisältyvän ajan ja vaivan perusteella. Näin ollen kansallisen tason eroavuudet ovat paikoin merkittävät. Kansallisen tason tarkastelun jälkeen otetaan analyysin kohteeksi EU-tuomioistuimen Infopaq-ratkaisu, jossa tuomioistuin katsoi, että suojaa saadakseen uutisartikkelista irrotetun osan on oltava omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä henkisen luomistyön tulos. Näin ollen kyse olisi samanlaisesta vaatimuksesta kuin sekundäärilainsäädännön tasolla on jo asetettu tietokoneohjelmille, tietokannoille ja valokuville. Esikysymyksenä tarkastellaan tällöin tämän EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen soveltuvuutta kirjallisiin teoksiin ylipäätään. Tämän jälkeen tuodaan esiin käsitteen tarkka sisältö. Näin kyetään analysoimaan mahdollisia kansalli-seen lainsäädäntöön kohdistuvia muutosvaikutuksia. Tässä yhteydessä korostetaan myös jäsenvaltioiden ja EU:n välisen yhteistyön merkitystä. Teossuojan edellytysten yhtenäistäminen edellyttää EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen tarkoitusperien, tavoitteiden ja tulkintaperiaatteiden selkeää esiin tuontia. Samaten unionin on tunnistettava kansalliset erot, jottei harmonisoinnista koituisi kohtuuttomia tai mahdottomia vaatimuksia jäsenvaltioille. Vasta tällöin voidaan saavuttaa EU-oikeuden tehokas harmoni-sointi. Tutkielman lopuksi esitetään yhteenveto keskeisistä johtopäätöksistä. Tarkoituksena on korostaa vallitsevan tilanteen tulkinnallista epävarmuutta. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen kansallisista vaikutuksista ei voida tehdä. Jotta omaperäisyys kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksenä voitaisiin tehokkaasti yhtenäistää unionin tasolla, tulisi vaatimus kirjoittaa esiin joko nykyiseen Infosoc-direktiiviin tai uuteen EU-oikeudelliseen lainsäädäntöinstrumenttiin. Muutoin jäsenvaltioilla säilyy mahdollisuus soveltaa vakiintunutta kansallista omaperäisyyden käsitettä suojan edellytyksenä ottamatta huo-mioon laajempaa EU-oikeudellista tavoitetta tekijänoikeussuojan yhtenäistämisestä.

Päivikin sadusta Metsolan lapsiin : Aili Somersalon lastenkirjojen nimistö 1910-luvulta 1950-luvulle

Tutkielmassa selvitetään, millaiset piirteet ovat tyypillisiä Aili Somersalon kirjoittamien satuteosten nimistölle. Tarkasteltavana on 274 nimeä, jotka on poimittu kymmenestä Somersalon vuosina 1918 1951 julkaistusta lastenkirjasta. Nimiaineisto on jaettu kuuteen eri kategoriaan: ihmisten nimiin, eläinten nimiin, kuvitteellisiin nimiin, fantastisten satuolentojen nimiin, paikannimiin ja lainanimiin. Tutkielmassa keskitytään nimien rakenteellisten piirteiden ja funktioiden erittelyyn. Tämän lisäksi pohditaan, kuinka nimet ovat motivoituneet ja muuttuuko kirjailijan nimenanto vuosikymmenten aikana. Tutkielmassa sivutaan myös nimen ja nimityksen välistä rajaa sekä kyseenalaistetaan iso alkukirjain proprin tunnusmerkkinä kaunokirjallisessa kontekstissa. Aineiston nimille tyypillisiä rakenteellisia piirteitä ovat yksinimisyys, yhdysnimirakenne ja nimien kaksiosaisuus, appellatiivisuus ja adjektiivien esiintyminen nimenä tai nimenosana, johtimien käyttö sekä erilaiset äänteelliset piirteet. Nimen perustehtävän, identifioinnin, lisäksi aineiston nimet pyrkivät kuvailemaan, luokittelemaan ja lokalisoimaan tarkoitteitaan. Vuosikymmenten aikana teosten nimimäärä kasvaa maltillisesti. Teosten sisältämissä konventionaalisissa nimissä näkyy kulloisenkin vuosikymmenen nimimuoti. Merkillepantavaa on myös teoksissa esiintyvä hahmojen samanimisyys. Mielenkiintoisen lisän analyysiin tuovat aineiston lainanimet, jotka ovat peräisin paitsi universaalista satuperinteestä, myös suomalaisesta kansanmytologiasta ja Kalevalasta. Kansallisromanttisuus näkyy myös teoksiin valikoituneissa konventionaalisissa nimissä, joista suuri osa on omakielisiä. Kirjailija on lainannut teoksiinsa nimiä myös omasta elämänpiiristään. Somersalon nimenmuodostus nojaa vahvasti leksikkoon. Aineiston nimien ja nimitysten välinen raja ei ole yksiselitteinen, ja aineiston voikin luonnehtia koostuvan nimityksen kaltaisista nimistä ja nimen kaltaisista nimityksistä. Kaiken kaikkiaan aineiston nimet ovat hyvin informatiivisia, tarkoitteen fyysisiä tai mentaalisia ominaisuuksia kuvailevia, ja toimivat olennaisena osana tarinankerrontaa. Nimet kielivät kirjailijan kannattamasta ideologiasta, ja kytkeytyvät siten myös reaalimaailmaan. Vaikka kirjailijan nimenanto on osin huolimatonta, on se silti selvästi harkittua. Aili Somersalon luoma nimimaisema on omalakinen ja tunnistettava.

Naudanlihan jalostusketjun hiilijalanjälki Suomessa

Kirjallisuustutkimuksen tavoitteena oli perehtyä kasvihuoneilmiön taustoihin ja kartoittaa aiempia tutkimuksia naudan- ja muiden lihatuotteiden kasvihuonekaasupäästöistä. Lisäksi kirjallisuustutkimuksessa perehdyttiin aiemmissa tutkimuksissa elintarvikkeiden hiilijalanjäljen laskemisessa sovellettuun elinkaarianalyysiin ISO 14040-standardin mukaisesti. Kokeellisen osion tavoitteena oli määrittää naudanlihan hiilijalanjälki Suomessa maatilan portilta kuluttajan ruokapöytään. Tavoitteena oli myös ymmärtää jalostusketjun päästöjen merkitys verrattuna koko naudanlihan tuotantoketjuun ja määrittää jalostusketjun vaiheiden merkitys ketjussa. Työn toiminnallisena yksikkönä toimi kilo naudanlihaa. Työ toteutettiin perehtymällä yksityiskohtaisesti yhteen naudanlihan jalostusketjuun Suomessa. Päästöt laskettiin todellisten yhteistyöyritykseltä saatujen prosessitietojen perusteella. Tiedot kerättiin tiedonkeruulomakkeella vierailemalla yhteistyöyrityksen kahdessa tuotantolaitoksessa ja täydentämällä tietoja haastatteluilla. Naudanlihan jalostusketjun päästöt olivat 1240 g CO2-ekv/lihakilo. Eniten päästöjä tuottivat jalostusvaihe (310 g CO2-ekv/lihakilo), teurastus (280 g CO2-ekv/lihakilo) ja lihatuotteiden kuljetus kuluttajalle (210 g CO2-ekv/lihakilo). Koko naudanlihan tuotantoketjusta jalostusketjun päästöt muodostivat alle 4 %, sillä syntymästä maatilan portille syntyviksi päästöiksi laskettiin kirjallisuuden perusteella yli 30 000 g CO2-ekv/lihakilo. Jatkossa naudanlihan hiilijalanjälkeä voitaisiin pääasiassa pienentää kehittämällä prosessia maatilan portille asti. Tämän työn tulokset olivat hyvin samansuuruiset verrattuna aiempaan tutkimukseen broilerin jalostusketjun päästöistä Suomessa (Katajajuuri ym. 2008). Tämä vastasi ennakko-odotuksia, sillä jalostusketjujen vaiheissa ei ollut merkittäviä eroja. Aiempia tutkimuksia naudanlihan jalostusketjun päästöistä ei ollut saatavilla.