526 resultados para työn kehittäminen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa esitellään kolmen orkesteriviulistin kokemuksia ja käsityksiä omasta ruumiillisuudestaan muusikon työssään. Muusikkolähtöisyys, laajemmin tarkasteltuna tekijälähtöinen tutkimus, on nykyisin yhä tärkeämpi osa musiikintutkimusta. Muusikkolähtöistä tutkimusta on Suomessakin kirjoitettu jonkin verran, harvoin kuitenkaan ruumiillisuusteeman kautta. Haastatellut viulistit ovat pääkaupunkiseudun suurista orkestereista. Muusikon työtä voidaan tarkastella monista eri lähtökohdista. Tässä työssä pyritään ottamaan huomioon ihmisen oma kokemus ja ruumiillinen sidos maailmaan, ja näin se sitoutuu fenomenologisiin lähtökohtiin, erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ajatteluun. Michel Foucault ja Elizabeth Grosz edustavat tämän työn kannalta sitä ajattelutapaa, jonka hengessä pidän muusikon työtä historiallisesti rakentuneena ja muutoksenalaisena prosessina. Groszin teoretisointi keskittyy subjektin ruumiillisuuteen ja tapoihin käsitteellistää ruumis länsimaisessa ajattelussa. Haastattelumateriaali jakaantuu kahteen päälukuun. Ensimmäisessä käsitellään soittajien omaa yksityistä tilaa. Harjoittelun oma tila liittyy ruumiillisuuteen sikäli, että ruumiillinen toistotyö ja viulistisen identiteetin muotoutuminen tapahtuu pitkälti yksityisesti, tietoisena julkisen tilan vaatimuksista. Orkesteriviulistien sosiaaliseen tilaan liittyy toisaalta vuorovaikutus muiden muusikoiden kanssa harjoituksissa ja toisaalta muusikoiden ja yleisön kohtaaminen konserteissa. Sosiaaliseen tilaan liittyviä ruumiillisuuteen kytkeytyviä ilmiöitä käsitellään erillään, toisessa analyysiluvussa. Tutkielma tuo esiin välähdyksiä erilaisista ruumiillisuuteen ja viulunsoittoon kytkeytyvistä ilmiöistä. Kvalitatiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen hengessä haastateltujen erilaiset kokemukset on pyritty esittelemään pyrkimättä universalisoimaan niitä. Haastattelumateriaali osoittaa viulistisen ruumiillisuuden liittyvän merkittävällä tavalla muusikkojen käsityksiin itsestään. Haastateltujen kokemukset tuovat lisää tietoa orkesteriviulistin työstä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella. Ympäristöfilosofia Etiikka

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan mitkä tekijät ovat sähköisen hallinnon kehittämisen ongelmakohtia muutosjohtamisen teorian valossa ja miten julkisen hallinnon konstruktiot vaikuttavat muutosjohtamiseen liittyviin valintoihin sähköisen hallinnon kehittämisessä. Tutkimuksen kohteena on julkisen hallinnon IT-organisaation rakenne ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa tarkastellaan muutosjohtamista rakennenäkökulmasta. Gareth Morganin esittämien organisaatiometaforien kautta selvitetään julkisen hallinnon konstruktioiden ja toimintatapojen vaikutusta hallita muutosta, sekä sitä millaisia vaateita sähköinen muutos luo muutosjohtamiselle julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen: Miten julkisen hallinnon organisaatiorakenne vaikuttaa julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen? Tutkimus rakentuu kahden pääteeman ympärille, jotka ovat sähköinen hallinto ja muutosjohtaminen. Sähköisen hallinnon pääteema on jaettu kahteen alateemaan sähköiseen demokratiaan sekä sähköiseen identiteettiin, nämä ovat kansalaisille näkyviä sähköisen hallinnon osa-alueita. Sähköisen hallinnon kannalta oleelliset hallinnon sisäiset prosessit, tietojärjestelmät ja julkisyhteisöjen väliset tiedonsiirrot ovat perusta koko sähköisen hallinnon kehittämiselle, ja siksi tutkimuksessa esitellään myös tätä osa-aluetta sähköisestä hallinnosta. Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan todellisuutemme on sosiaalisesti rakentunut. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Gareth Morganin organisaatiometaforateoria, joista analyysin tueksi on nostettu konemetafora, poliittinen systeemi -metafora, organismimetafora ja epävakaisuus ja muuttuminen -metafora sekä Cameronin ja Greenin esittelemät muutosjohtamisen mallit, joista analyysin apuna toimii Lewinin kolmen askeleen mallin, Bridgesin johdetun siirtymisen mallin ja Carnallin muutoksen hallintamallin. Tutkimuksen lähestymistapana ja metodina toimii tapaustutkimus, jonka avulla luodaan tutkimuksen kohteesta mahdollisimman selkeä käsitys, ottaen huomioon tutkimuskohteen yhteiskunnallinen ympäristö. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että julkisen hallinnon organisaatio rakenteen konemetaforamaiset piirteet vaikuttavat edelleen sähköisen muutoksen johtamiseen julkisessa hallinnossa, ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa perustuu vahvaan ylhäältä alas kulkevaan konserniohjaukseen. Sähköisen demokratian sekä sähköisen identiteetin ja sähköisten palveluiden kehittäminen vaatii julkiselta hallinnolta vahvaa keskitettyäkin ohjaamista, jotta palveluista voitaisiin kehittää yhdenmukaisia ja helposti käytettäviä. Toisaalta julkisen hallinnon tulee kuitenkin laajentaa näkökulmaansa, jotta sähköisestä hallinnosta saataisiin siihen liittyvä potentiaali kokonaisuudessaan käyttöön. Julkisen hallinnon toimintakentän dynamiikan lisääntyminen voidaan huomioida muutosjohtamisen osalta, ottamalla käyttöön sellaisia muutosjohtamisen malleja ja käytäntöjä, jotka soveltuvat paremmin sähköisen muutoksen johtamisen haasteisiin. Tällaisia ovat ne mallit, jotka ottavat huomioon julkisen hallinnon poliittisen systeemin dynamiikan nopeutumisen, sähköisen hallinnon kehittämisen vaativan kokonaisvaltaisen muutoksen julkisessa organisaatiossa sekä julkisen organisaation rajojen hämärtymisen sähköistä hallintoa kehitettäessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen, millainen on toimivan siviili-sotilasyhteistyön merkitys epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessissa. Se pyrkii selvittämään, kuinka Euroopan unionin Eulex-operaatiossa ja Naton Kfor-operaatiossa työskentelevien siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan asiantuntijoiden keskinäinen yhteistoiminta hyödyttää epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessia. Aihetta lähestytään sekä yhteistyötoimijoiden että operaatioalueen näkökulmasta. Työn monipuolisuutta ja hyödynnettävyyttä on pyritty lisäämään alakysymyksillä: miten yhteistyö on huomioitu koulutusvaiheessa, minkälaista yhteistyö Eulex-ja Kfor-operaatioiden välillä oli Kosovossa ja miten yhteistyön ongelmat ja seuraukset näkyvät. Tutkimuksen tarkoituksena on osaltaan lisätä tietämystä melko vähän tutkitusta, mutta tärkeydeltään lisääntyvästä aiheesta. Tulevaisuuden entisestään monipuolistuviin kriiseihin tulee kyetä vastaamaan kokonaisvaltaisemmin, ja se edellyttää toimivaa yhteistyötä. Tapaustutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla sekä sotilaita että siviilikriisinhallinta-asiantuntijoita. Litteroitu materiaali on analysoitu käyttäen sisällönanalyysin periaatteita ja analysoidun kokonaisuuden perusteella on tehty johtopäätöksiä. Tutkimukseen sisältyy myös luotaus aiheen tulevaisuuteen. Epäonnistuneen valtion ajatus toimii vahvasti käytännöllisen tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä. Haastattelut ovat tutkimuksen päälähde, nmlta sen lisäksi melko tuoretta ja ajankohtaista aihetta käsittelevän työn tärkeimpiä lähteitä ovat Siviilikriisinhallinnan kansallinen strategia (2008) sekä Suomen kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia (2009) sekä muut aihetta käsittelevät julkaisut. Yhteistoiminnan osapuolten. Kosovossa Eulex-ja Kfor-operaatioiden, kannalta toimiva yhteistyö muun muassa lisää toimijoiden motivaatiota ja ammattitaitoa monipuolisesti, vähentää epäluuloja toista organisaatiota kohtaan sekä edesauttaa toimintaa tulevissa operaatioissa. Lisäksi onnistunut yhteistoiminta antaa positiivista esimerkkiä muille toimijoille, säästää resursseja, lisää tehokkuutta, parantaa tiedonvaihtoa, luo vakautta operaatioon sekä antaa uskottavuutta toimijoille. Operaatioalueen kannalta toimivan yhteistyön hyödyt ovat vieläkin moninaisemmat. Onnistunut yhteistyö mahdollistaa operaation onnistumisen ja sitä kautta olojen palautumisen normaaliksi. Toimiva yhteistyö edesauttaa omatoimista kehitystä sekä helpottaa paikallisten toimijoiden vastuunottoa, toiminnan kehitystä, transitioaskelten tehokasta suunnittelua ja paikallisten organisaatioiden ja toimintatapojen kehittymistä. Se myös varmistaa, että tuki saadaan käyttöön täysimääräisesti, toimii esimerkkinä paikallisten yhteistyön kehittämisessä, parantaa suunnittelumahdollisuuksia sekä mahdollistaa operaation tavoitteiden saavuttamisen. Toimijoiden välisen yhteistyön intensiteetti ja muodot täytyy aina sovittaa operaation vaatimuksia vastaaviksi. Siviili- ja sotilastoimijoiden välistä yhteistyötä voidaan kehittää muun muassa koulutuksen ja tutkimuksen myötä, kehitykselle tulee olemaan tarvetta, sillä yhteistyö kriisinhallintatoiminnassa tullee jatkossa entisestään lisääntymään ja tiivistymään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vapaaehtoinen eläkesäästäminen on yleistynyt voimakkaasti 1990- ja 2000-luvulla. Yksityishenkilöiden huoli omasta taloudesta demografisten haasteiden edessä on voimistunut. Säästämisen syyt ovat moninaiset: suurin osa haluaa varautua vanhuuden päiviin, osa haluaa hyötyä veroedusta ja osa kokee vakuutuksen sijoitusmuotona muiden joukossa. Yksityisen henkilön eläkesäästäminen poikkeaa kuitenkin muista säästämismuodoista poliittisen luonteensa vuoksi. Eläkesäästämisen poikkeavalla verokohtelulla on pyritty kannustamaan ihmisiä paikkaamaan tulevaisuuden lakisääteisten eläkkeiden pienuutta sekä samalla pyritty ohjaamaan eläkkeelle jäämisen ikää. Tutkimusaiheena on vapaaehtoinen eläkesäästäminen ja sen verokohtelussa tapahtuneet muutokset lamavuosien jälkeisestä ajasta, vuodesta 1995 aina vuoden 2005 työeläkelainsäädännön kokonaisuudistukseen asti, jolloin uudistettiin myös vapaaehtoista eläkesäästämistä koskeva lainsäädäntö. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten poliittisessa keskustelussa on perusteltu vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeuksellista tukemista. Työn keskeinen aineisto käsittää tutkimuskirjallisuuden lisäksi valtiopäiväasiakirjoja aikaväliltä 1995- 2005 sekä valiokuntien ja työryhmien mietintöjä ja raportteja. Lisäksi työssä on tutkittu sanomalehdistöä sekä vakuutusalan vaikutusta keskusteluun haastattelujen avulla. Aineiston lukutapana on löyhästi käytetty poliittisen retoriikan tutkimusta. Työn keskeinen tutkimustulos on hyvinvointivaltion kehityksen ja eläkepolitiikan liittyminen toisiinsa vakuutuksen välityksellä. Demografiset paineet ja julkinen keskustelu ovat lisänneet kansalaisten huolta omasta eläkeajan toimeentulosta. Kun hyvinvointivaltion rahoitusmahdollisuuksiin ei enää luoteta, on tarve omiin ratkaisuihin lisääntynyt. Perustelut koskien vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeavaa verokohtelua ovat olleet sekä poliittisia että taloudellisia. Poliittisesta keskustelusta on erotettavissa kolme selkeää perusteluryhmää. Ensimmäinen argumentaatioryhmä korostaa demografisia haasteita, toinen sijoitustuotteiden tasa-arvoistamista ja kolmas eläkevakuutuksen täydentävää roolia lakisääteisen eläkkeen rinnalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuokratyöhön liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Aineistona olen käyttänyt Helsingin Sanomissa vuosina 2005-2009 julkaistuja vuokratyötä käsitteleviä artikkeleita (N=114) sekä internetin Suomi24 - sivuston keskustelupalstan vuokratyötä käsitteleviä kirjoituksia (N=392). Tutkimuksen taustalla on työelämänsosiologinen tutkimus, jossa on käsitelty muun muassa työelämän joustoja, työn yksilöllistymistä, epävarmuuden lisääntymistä ja kollektiivisten suojien heikkenemistä työelämässä. Nykypäivänä koettu epävarmuus ja työehtojen joustavuus eivät kuitenkaan ole täysin uusia ilmiöitä, vaan työn jäsrjestämisen tavat ovat aikaisemminkin aiheuttaneet eriarvoisuutta. Tutkielmassani kysyn, miten vuokratyötä käsittelevässä yhteiskunnallisessa keskustelussa tulkitaan työhön liittyvää joustavuutta, epävarmuutta ja eriarvoisuutta sekä työmarkkinoiden työntekijää yksilöivää ja luokittelevaa dynamiikkaa. Tutkimusmenetelmänä käytän diskurssianalyysia, jonka avulla selvitän vuokratyöilmiöön liittyviä merkityksellistämisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Diskurssianalyysi metodisena viitekehyksenä antaa mahdollisuuden tutkia erilaisia sosiaalisen todellisuuden tuottamisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Helsingin Sanomien teksteissä ja keskustelupalstan kannanotoissa ei vain puhuta vuokratyöstä, vaan siihen liittyviä tieto- ja uskomusjärjestelmiä ylläpidetään sekä uudistetaan ja muutetaan toisenlaisiksi. Vuokratyöhön liittyvät diskurssit rakentuvat sosiaalisessa todellisuudessa, ja toisaalta toimivat sosiaalisen todellisuuden rakentajina. Diskurssianalyysin tukena käytän myös argumentaatioanalyysia, jonka avulla tutkin sitä, miten tiettyjä versioita sosiaalisesta todellisuudesta pyritään perustelmaan yleisesti kannatettaviksi. Myös argumentointi on sosiaalista toimintaa, jolla pyritään sitouttaa vuorovaikutuskumppanit haluttuihin näkökantoihin. Vuokratyöhön liitetyt tulkinnat näyttäytyvät yhteiskunnallisessa keskustelussa ristiriitaisina. Aineistostani olen paikantanut neljä erilaista diskurssia, joilla vuokratyötä merkityksellistetään. Kaikkien etu - diskurssissa vuokratyö näyttäytyy joustavana ja työntekijän vapauden mahdollistavana työn muotona. Vuokratyötä pidetään merkittävänä työllistämiskeinona sekä hyödyllisenä ja tärkeänä työn muotona niin työntekijän, työnantajan kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Eriarvoisuuden diskurssissa vuokratyö taas näyttäytyy epäoikeudenmukaisena ja epävarmana työn muotona. Vuokratyösuhteessa kierretään tai jopa rikotaan työsopimuslakia. Vuokratyötä tehdään usein siksi, ettei vakituisempaa työtä ole löytynyt. Pelisäännöt kunniaan -diskurssissa vuokratyö näyttäytyy työmuotona, jota täytyisi kontrolloida ja valvoa paremmin ja työnanatajapuolen tulisi ottaa vastuu siitä, että vuokratyöntekijöiden asema olisi oikeudenmukaisempi. Pelisäännöt j a niiden noudattaminen toisivat vuokratyöntekijöille kollektiivista suojaa työntekijöitä yksilöivillä työmarkkinoilla. Ulkomaalaiset ja toiset työssä -diskurssissa näyttäytyy globalisaation ja työmarkkinoiden etnisen monimuotoistumisen seuraukset ja se pohjautuu me - muut erottelulle, jossa vastakkain ovat suomalaiset työntekijät ja ulkomaalaiset vuokratyöntekijät. Yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyvien tulkintojen perusteella käy ilmi, että vuokratyössä ilmenee rakenteellisia ongelmia, jotka voivat johtaa tai ovat jo johtaneet työmarkkinoiden jakaantumiseen luokkiin, joissa työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa. Pelisääntöjen luomisella ja noudattamisella voitaisiin paikata työlainsäädännössä ilmeneviä puutteita ja tulkinnanvaraisuutta. Sopimusyhteiskunnan ja työmarkkinoiden kollektiivisten suojien heikkenemisen vuoksi vuokratyöntekijä kuitnekin kohtaa työssään tilanteita, joissa pelisääntöjä ei noudateta. Vaikka osa vuokratyöntekijöistä arvostaa vuokratyön mahdollistamaa vapautta ja joustavuutta, yhteiskunnallisen keskustelun perusteella näyttää siltä, että vuokratyössä työelämänjoustoista hyötyvät pääasiassa vuokratyötä välittävät henkilöstöpalveluyritykset sekä vuokratyövoimaa käyttävät yritykset. Vuokratyöntekijän näkökulmasta katsottuna työnantajan intressien ja markkinatilanteen ehdoilla toteutettu joustavuus merkitsee usein epävarmuutta. Moniäänisyydestä huolimatta yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmenevässä diskursiivisessa kamppailussa vuokratyön erilaisista tulkinnoista eriarvoisuutta representoivat diskurssit näyttäytyvät voimakkaampina sekä arvolatautuneisuuden että esitettyjen tulkintojen lukumäärän perusteella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tutkimusongelmana on hallinnonalariippumattoman palvelumallin toteuttaminen julkisessa hallinnossa. Hallinnonalariippumattomalle palvelumallille määritellään tutkielmassa kolme teoreettista lähtökohtaa, jotka ovat toimivalta, asiakkuus ja hallinnon kehittäminen. Tutkimusongelmaan vastataan ottamalla suomalainen yhteispalvelumalli empiirisen ja aineistolähtöisen tutkimuksen kohteeksi ja peilaamalla siitä saatuja kokemuksia määriteltyihin teoreettisiin lähtökohtiin. Samassa yhteydessä tutkimuksen kohteena oleva suomalainen yhteispalvelumalli asettuu osaksi laajempaa hallinnon tutkimuksen viitekehystä ja teoreettista keskustelua. Tutkielman teoreettisia lähtökohtia koskien aineistona on tutkielmassa tarkemman tarkastelun kohteiksi valittuja käsitteitä käsittelevä hallinto- ja organisaatlotieteellinen kirjallisuus. Empiirinen tutkimuskohde, yhteispalvelu, määritellään hallinnon tuottamia virallisasiakirjoja ja voimassa olevaa lainsäädäntöä aineistona käyttäen. Tutkimuskohteen empiirisen analyysin edellyttämän aineiston keräämisen metodina on sovellettu teemahaastattelua. Haastatteluja on tehty yhteensä kuusi tutkimuskohteena olevan aiheen asiantuntijoille, ja haastatellut edustavat kuntakenttää sekä valtion keskus- ja paikallishallintoa. Empiirisen aineiston analyysissa sovelletaan aineistolähtöisen kuvan muodostamiseksi grounded theorya. Tutkielman johtopäätökset muodostuvat tarkasteltaessa tutkimusongelman teoreettisia lähtökohtia yhteispalvelusta aineistolähtöisesti ja ilman teoriaohjautuvuutta muodostuneen kuvan valossa. Toimivaltaa koskien keskeinen johtopäätös on, että kun tavoitellaan kokonaisvaltaista ja laajasti sovellettavaa hallinnonalariippumatonta palvelumallia, ei toimivallan kysymystä voida jättää huomiotta. Yhtenä ratkaisumahdollisuutena on määritellä perinteisen asiallisen toimivallan ohella hallinnonalariippumattomalle palvelujen tarjoamisen menetelmälle toimivaltainen ja keskitetty omistaja- ja vastuutaho. Asiakkuutta koskien hallinnonalariippumaton palvelumalli edellyttää kokonaisvaltaista Citizen Relationship Management -käsitteen kaltaista ymmärrystä asiakkuuksista ja asiakaslähtöisyydestä. Näin ollen New Public Managementin mukainen kulttuurinen siirtymä pois perinteisestä julkisen hallinnon paradigmasta ei ole riittävä, vaan asiakkuuden suhteen olisi huomioitava myös organisaatio-, teknologia- ja prosessinäkökulmat. Hallinnon kehittämisestä voidaan todeta sen sisältyvän implisiittisesti ajatukseen hallinnonalariippumattomasta palvelumallista. Tämä koskee erityisesti eGovemment -käsitteen mukaista informaatioteknologian hyödyntämistä. Vasta informaatioteknologian kehitys on mahdollistanut hallinnonalariippumattoman palvelumallin visioimisen ja tavoittelemisen käytännössä. Samalla hallinnon kehittäminen kohtaa toimintana kuitenkin monia haasteita, joista hallinnonalariippumattoman palvelumallin tapauksessa erityisen relevantteja ovat yhteispalvelusta saatujen kokemusten perusteella rakenteelliset, kulttuuriset ja toiminnalliset haasteet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen kohteena olivat Pyhtään työikäisten asukkaiden näkemykset ja kokemukset työssä esiintyvästä kilpailusta Tutkimusongelma oli työhön liittyvän kilpailun ilmiön hahmottaminen. Tutkimuksen tarkoitus oli valottaa työhön liittyvän kilpailun moninaisuutta antaen esimerkkejä sen eri muodoista, esittäen ajatuksia uusien tulkintojen tekemiselle ja herättäen ideoita kilpailun eri muotojen soveltamiselle työn ja työilmapiirin tutkimuksissa. Tavoitteena oli tutkia haastatteluissa esiintyviä tapoja käsittää työhön liittyvä kilpailu ja sitä, missä määrin eri ammateissa kuvattiin sosiaalista kilpailua verrattuna välineelliseen kilpailuun. Työyhteisöön samastumista tarkasteltiin kilpailun ja koetun oikeudenmukaisuuden näkökulmista. Työn arvostusta käsiteltiin tarkastellen haastateltujen käsitystä ammattinsa yleisestä arvostuksesta sekä haastateltujen omia arvioita ammatistaan, sekä millä tavalla ammattirooli nousi esiin haastateltujen itsen kuvauksissa. Työpaikan ihmissuhteita ja valtaa tarkasteltiin kohdistamalla huomio työtovereiden kanssa toimeen tulemiseen ja työpaikan ihmissuhteiden aiheuttamaan stressiin sekä haastateltujen työssään kokeman oman vaikutusvallan, tasavertaisuuden, epäreiluuden, arvostuksen ja kilpailun määrään. Selvitettiin myös miten vallankäyttöä ja kiusaamista kuvattiin ja millä tavalla vallankäytön ja kiusaamisen katsottiin edesauttavan tavoitteiden saavuttamisessa. Lopuksi tarkastelun kohteina olivat ongelmien käsittely, työssä viihtyminen ja viihtymiseen vaikuttavat seikat. Aineisto kerättiin Pyhtäällä kesällä 2007. Vastaajia oli yhteensä 245 ja vastausprosentti oli 50. Tutkimuksessa mukana olivat kalkki työilmapiiriä ja työpaikan ihmissuhteita koskeviin kysymyksiin vastanneet haastatellut (N = 167). Suurimmaksi osaksi tutkimus oli kuvailevaa, mutta siinä oli myös kvantitatiivista kysymyksenasettelua. Tutkimuksessa käytettiin sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia analyysimenetelmiä. Puolistrukturoiduissa yksilöhaastatteluissa hyödynnettiin tulkitsevaa fenomenologista analyysia. Kirjattuja avovastauksia tutkittiin luokittavalla ja tulkitsevalla sisällönanalyysilla. Lisäksi laskettiin tilastollisia merkitsevyyksiä Työpaikalla esiintyvä kilpailu nähtiin haastateltujen selonteoissa hyvin moninaisena, sekä myönteisenä että haitallisena. Siihen ymmärrettiin kuuluvan niin resursseihin, työtehtäviin, tuloksiin ja palkkioihin liittyvää välineellistä kilpailua, kuin ihmisten välistä sosiaalista valtataisteluakin. Suhteessa välineelliseen kilpailuun sosiaalista kilpailua kuvattiin eniten hoiva- ja sosiaalialan ammateissa. Suhteessa sosiaaliseen kilpailuun välineellistä kilpailua kuvasivat eniten yrittäjät Vastausten perusteella suun kilpailun määrä korreloi työpaikan ihmissuhteiden aiheuttamaan stressiin, mutta vain silloin, kun kokemus työpaikan oikeudenmukaisuudesta oli matala. Kilpailun eri muotojen (kilpailu omien tavoitteiden saavuttamisesta vs. kilpailu organisaation tavoitteiden saavuttamisesta) väliset yhteydet työyhteisöön samastumiseen eivät aineistossa olleet tilastollisesti merkitseviä. Haastatellun arvio oman ammattinsa arvostuksesta ei myöskään ennustanut haastatellun todennäköisyyttä esittää itsensä ammattikuntansa edustajana avoimen itsen kuvauksen tilanteessa. Koettu oikeudenmukaisuus kuitenkin korreloi työyhteisöön samastumiseen. Mitä oikeudenmukaisempana haastatellut työpaikkaansa pitivät, sitä tärkeämmäksi samastumiskohteeksi he sen tyypillisesti arvioivat. Myös työssä viihtymisen ja työpaikan koetun oikeudenmukaisuuden välinen korrelaatio oli aineistossa voimakas. Lisäksi silloin, kun kokemus oikeudenmukaisuudesta oli matalalla tasolla, oli myös työpaikan ihmissuhteiden aiheuttama stressi yhteydessä vähäiseen työssä viihtymiseen. Tärkeimmät läheet tutkimuksessa olivat: Turner. John C 1975. Social comparison and social identity. Some prospects for intergroup behaviour. European Journal of Social Psychology, 5(1), 5-34. Haslam, S. Alexander 2004. Psychology in organizalions. The social identity approach Second Edition. London: SAGE Publications. Tyler, Tom - Blader. Steven 2000. Cooperation in Groups: Procedural Justice, Social Identity, and Behavioural Engagement. Essays in Social Psychology. Philadelphia: Psychology Press / Taylor & Francis Group. Kantolahti, T. - Tikander, T. 2010. Puheenvuoroja työn kuormittavuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:17

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this study was to find out what development targets craft teachers could identify in the comprehensive school classes 1 through 9 after the curriculum of the year 2004 had declared craft education uniform in textile and technical craft. Earlier research had shown that after this curricular reform craft education had been carried out in dissimilar ways in different municipalities and schools. This causes differences in the contents of teaching and thus in learning outcomes on national level. The most problematic situations occur on the 7th grade when the classes contain pupils with very heterogeneous skill levels. My intention is to find general themes in craft education that are significant when considering developmental objectives. The problem was explored by four research questions as follows: What kind of problems have craft teachers confronted during the application of the curriculum 2004, what are the most important objectives and contents in craft for the comprehensive school, how craft education should be arranged in the future and what prerequisites should be considered to generate high quality craft education? The study was carried out by a qualitative research approach. The informants consisted of 21 persons, out of which 15 were textile or technical teachers and six were textile or technical teacher students. The research data was collected in the form of short open narratives, based on a partially structured inquiry. Respectively content analysis was applied for analysis of the narratives. Research results revealed that craft teachers were mainly satisfied in uniform craft and hoped that both textile and technical craft could be compulsory school subjects for both genders. Textile and technical craft should be defined as separate independent school subjects, both of which should be developed with broader and high quality contents. Craft subjects should be allocated more teaching time. Teachers asked for a more logically proceeding curriculum, initiating from the beginning to the end of the compulsory school. It was suggested that this could be done by a qualified subject teacher. A uniform curriculum solution must be found for the whole country.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat opintiensä alussa mutta vielä lähellä varhaislapsuuden leikin ja vapauden maailmaa. Vuodesta 2004 alkaen heillä on ollut lakisääteinen oikeus osallistua koulunjälkeiseen aamu- tai iltapäiväkerhoon. Läksyjenteon, välipalan ja askartelun tai muun ohjatun harrastusmuodon lisäksi kerhossa on mahdollisuus myös vapaaseen leikkiin ja toimintaan. Iltapäiväkerhot ovat niin vanhempien kuin lasten suosima vapaa-ajanviettotapa, jonka valitsevat lähes kaikki 1.-luokkalaisten ja osa 2.-luokkalaisten lasten vanhemmista, vanhempien mukaan erityisesti turvallisuussyistä. Tämän laadullisen, lapsuuden sosiologiaan ja yleiseen sosiologiaan kiinnittyvän, mutta myös kasvatustieteestä ja filosofiasta aihetta lähestyvän pro gradu -työn tavoitteena on tarkastella lasten hyvinvointia ja iltapäiväkerhon kasvatusvuorovaikutusta autonomian, toimijuuden ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Aineistoanalyysin selektiivisessä vaiheessa ydinkategorioiksi nousivat auktoriteetin laatu ja valvonnan määrä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu tutkimuskohteeksi satunnaisesti valitun, suuren eteläsuomalaisen kunnan koulun tiloissa järjestetyn iltapäiväkerhon etnografisesta havainnoinnista, 14 lapsen parihaastatteluista ja kymmenelle vanhemmalle lomakkeella esitetyistä kysymyksistä. Analyysimenetelmänä on etnografia ja grounded theoryna tunnettu metodi. Tutkielman perusteella henkilökunnan pedagogisen auktoriteetin laatu ja kasvatusote kuvastavat kasvatuskulttuurien ja lapsuudesta käytävän määrittelyn murrosta, samoin kuin kerhon asemaa koulun ja vapaa-ajan välimaastossa. Vuorovaikutuksessa auktoriteetin laatu näyttäytyy enemmän autoritäärisena kuin neuvottelevana ja osallistavana, mutta on sekoitus molempia. Lasten autonomisuus ja osallisuus toteutuvat aineiston valossa puutteellisesti. Myös lasten käsitys ja tieto oikeuksistaan tuoda esiin mielipiteensä on epävarmaa. Jatkuva valvonta ja toiminnan muutokset edellyttävät lapsilta herkeämätöntä reagointi- ja muutosvalmiutta, mikä ei vastaa iltapäiväkerhoille asetettujen toiminnan perusteiden mukaista rentoutumisen, virkistyksen tai levon toteutumista. Toisaalta vertaissuhteilla on suuri rooli lasten voimavarana tiukan aikuisjohtoisessa toimintaympäristössä. Toimijuutta ilmentävä, vaikeasti havaittava ja monia muotoja saava lasten keskinäinen vertaiskulttuuri toimii yhdistävänä siteenä lasten välillä ja vahvistaa heidän keskinäistä sosiaalisuuttaan ja yhteenkuuluvuuttaan. Samalla se korostaa lasten ja aikuisten suhteen hierarkkisuutta ja vastakkaisuutta yhteistoiminnan sijaan. Tutkielma jättää avoimeksi kysymyksen auktoriteetin laadun ja valvonnan määrän vaikutuksesta iltapäiväkerholapsiin ja heidän myöhempään kasvuunsa itseensä luottaviksi, autonomisiksi kansalaisiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa. Jatkuvan konfliktin uhan alainen ilmapiiri ei edesauta luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä. Kasvatusinstituutiossa välttämätön auktoriteetti voi olla monenlaista, autonomiaa ja luottamusta edistävää, yksipuolista kurikasvatusta tai epäröivä sekoitus molempia. Sen laadulla ja määrällä on merkitystä iltapäiväkerholasten hyvinvoinnin kannalta. Koulun jälkeisessä iltapäivässä lasten vapaan toiminnan, levon ja liikunnan mahdollisuuksiin, riittäviin ja tarkoituksenmukaisiin toimintatiloihin ja ohjaajien kasvatusvalmiuksiin tulee tämän tutkielman valossa myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Lapsuus, hyvinvointi, joustava kasvatus, kasvatuskulttuurien murros, vertaiskulttuuri, vuorovaikutus, auktoriteetin laatu, valvonta

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lääkeainemetabolialla tarkoitetaan entsymaattisia reaktioita, jotka muuttavat lääkeaineita paremmin elimistöstä poistuvaan muotoon. Lääkeaineet voivat vaikuttaa toistensa metaboliaan inhiboimalla tai indusoimalla metaboloivia entsyymejä. Tällaisten interaktioiden seurauksena lääkeaineen pitoisuus elimistössä voi kasvaa jopa toksiseksi tai vähentyä merkittävästi. Tämä on erityisesti ongelmana silloin, kun käytössä on useita lääkkeitä samanaikaisesti. Lääketutkimuksessa onkin keskitytty tällaisten interaktioiden ennustamiseen ja niitä yritetään välttää tai ainakin vähentää. Työssä tutkittiin medetomidiinia, jonka on äskettäin havaittu metaboloituvan UDP-glukuronosyylitransferaasien (UGT) välityksellä. Työn tarkoituksena oli löytää medetomidiinin glukuronidaatiota inhiboivia yhdisteitä. Lisäksi haluttiin selvittää mahdollisen inhibition mekanismeja. On yleistä tutkia tietyn entsyymin substraatin interaktioita muiden saman perheen entsyymien kanssa. On kuitenkin harvinaisempaa tutkia tällaisia interaktioita kahden eri entsyymiperheen välillä. Tässä työssä tutkittiin inhiboivatko mahdolliset sytokromi P450 -entsyymiä (CYP) inhiboivat yhdisteet myös medetomidiinia glukuronoivia UDP-glukuronosyylitransferaaseja. Glukuronidaation inhibitiota tutkittiin HPLC-menetelmällä, joka on kehitetty aiemmin medetomidiinin glukuronidaation tutkimiseen. Aluksi glukuronidaatiota tutkittiin ilman inhibiittoreita. Tämän jälkeen tutkittiin kolmen mahdollisen inhibiittoriyhdisteen vaikutuksia medetomidiinin glukuronidaatioon ja tuloksia verrattiin ilman inhibiittoria saatuihin tuloksiin. Kolmen tutkitun yhdisteen havaittiin inhiboivan medetomidiinin glukuronidaatiota. Tutkimuksessa havaittiin myös mielenkiintoinen ilmiö, jossa inhibiittoriyhdisteen sitoutuminen aiheutti entsyymikineettisiä muutoksia UDP-glukuronosyylitransferaasin toiminnassa. On mielenkiintoista, että samat yhdisteet inhiboivat sekä CYP- että UGT-metaboliaa. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että jos CYP ja UGT metaboloivat samaa yhdistettä, on mahdollista että yhdisteen rakenteelliset analogit aiheuttavat interaktioita molempien entsyymien kanssa. Uusia lääkeaineita kehitettäessä onkin otettava huomioon yleisesti tunnettujen CYP-entsyymien lisäksi myös UGT:t ja niiden mahdolliset yhteisvaikutukset.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lipidit ovat rasvaliukoisia kudoksesta peräisin olevia yhdisteitä, joilla on monia eri fysiologisia tehtäviä. Lipidien analyysimenetelmien kehittämien on tärkeää, sillä niiden esiintymistä elimistössä voidaan käyttää biomarkkerina sairauksien diagnostiikassa ja apuna sairauksien kehittymismekanismien tutkimisessa. Lipideihin kuuluu polaarisuudeltaan ja rakenteeltaan hyvin erilaisia yhdisteitä. Niiden massaspektrometria-analytiikassa on aikaisemmin käytetty useita erilaisia ionisaatiomenetelmiä, jotka vaativat näytteen esikäsittelyn ennen analyysia. Desorptiosähkösumutusionisaatio-massaspektrometria (DESI-MS) ja desorptio-ilmanpainefotoionisaatio-massaspektrometria (DAPPI-MS) ovat uusia ionisaatio-menetelmiä, jotka mahdollistavat yhdisteiden analysoinnin suoraan eri matriiseista, kuten kudosnäytteistä, usein ilman esikäsittelyä. DESI-MS soveltuu parhaiten suhteellisen polaaristen yhdisteiden analytiikkaan, kun taas DAPPI:lla voidaan ionisoida myös poolittomia yhdisteitä. DESI-MS:lla on jo aikaisemmin analysoitu erilaisia lipidejä, kun taas DAPPI-MS:lla on aikaisemmin analysoitu vain steroideja. DAPPI- ja DESI-MS:lla tutkittiin erilaisten lipidien (fosfolipidit, triglyseridit, rasvahapot, rasvaliukoiset vitamiinit ja steroidit) ionisoitumista. Molemmilla menetelmillä optimoitiin standardiyhdisteille mittausolosuhteet. Lipidejä analysoitiin myös suoraan farmaseuttisista valmisteista. DAPPI:n ja DESI:n soveltuvuudessa erilaisten lipidien ionisoimiseen oli jonkin verran eroja. DAPPI toimi hyvin varsinkin poolittomampien lipidien, eli triglyseridien, steroidien, vitamiinien ja rasvahappojen ionisaatiossa, mutta huonosti hieman polaarisempien ja herkästi hajoavien fosfolipidien ionisaatiossa. Fosfolipidit fragmentoituivat DAPPI-ionisaatiossa, eikä moolimassatiedon sisältävää ionia saatu näkyviin. DESI puolestaan toimii hyvin fosfolipidien ionisoimisessa ja melko hyvin myös muiden tutkittavien lipidien ionisoimisessa, lukuunottamatta kaikkein poolittomimpia lipidejä. Uutta tietoa tutkimuksessa saatiin varsinkin DAPPI:n soveltuvuudesta erilaisten lipidien analytiikkaan. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että DAPPI toimii yhtä hyvin tai jopa DESI:a paremmin useiden eri lipidien analytiikkassa. Menetelmää tulisi kuitenkin kehittää edelleen, jotta fosfolipidien, jotka ovat elimistön tärkeä lipidiryhmä, analysointi onnistuisi DAPPI:lla. Työssä ei analysoitu lipidejä suoraan kudosnäytteestä, joten DAPPI:n soveltuvuudesta lipidien analysointiin suoraan kudosnäytteistä ei voida tehdä johtopäätöksiä tämän työn perusteella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vähittäiskaupan lähiruokavalikoiman ja asiakasuskollisuuden yhteyttä. Elintarvikemarkkinoilla kilpailijoista erilaistettuja toimintamalleja tulee kehittää kohdemarkkinoiden muutokset huomioiden. Yhteiskunnalliset muutokset ja kasvava kuluttajakysyntä osoittavat lähiruokamarkkinan kasvupotentiaalia. Lähiruokamarkkinoiden ollessa elinkaarensa alkuvaiheessa voi lähiruoka toimintamallin kehittäminen mahdollistaa vähittäiskauppaympäristön erilaistamisen ja valikoimien kehittämisen asiakasuskollisuuden parantamiseksi sekä kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tutkimuksen teoriaosassa tarkastellaan lähiruokajärjestelmää elintarvikemarkkinoiden kontekstista ja vähittäiskaupan näkökulmasta. Asiakasuskollisuutta tarkastellaan aikaisempien määritelmien pohjalta ja liiketoiminnallisesta näkökulmasta. Tutkimuksen empiriaosan vaatimukset huomioiden keskityttiin erityisesti käyttäytymispohjaisen asiakasuskollisuuden teoriapohjaan. Tutkimuksen empiriaosassa lähiruokavalikoiman vaikutus asiakasuskollisuuteen rajattiin koskemaan leipäosaston valikoimarakennetta. Tutkimuksessa myymäläkohtaisen asiakasuskollisuuden mittaamisen mahdollistaa yhteistyöyrityksen asiakastietokannan talouskohtaiset ostohistoriatiedot, jotka perustuvat ostotapahtuman yhteydessä käytettyyn kanta-asiakaskorttiin. Lähileipävalikoimarakennetta ja asiakasuskollisuutta tarkasteltiin 39 myymälän aineistolla syysmarraskuun 2010 tarkastelujaksolla. Myymäläkohtaiset kyselylomaketiedot valikoimarakenteesta ja asiakastietokantatiedot mahdollistavat kvantitatiivisen tutkimusotteen hyödyntämisen. Pääanalyysin tilastollisena menetelmänä käytettiin Logit-mallia. Logit-malli mahdollisti myymäläkohtaisen asiakasluokka- ja leipävalikoimarakenteen riippuvuuden analysoinnin. Tutkimuksen pääanalyysin tuloksien perusteella myymälän pääostopaikka-asiakkaista uskollisten asiakkaiden osuus kasvaa, mutta myös täydennysostopaikka-asiakkaiden osuus asioineista talouksista lisääntyy lähileipävalikoiman suhteellisen osuuden kasvaessa. Lisäksi uskollisten asiakasryhmien tarkempi analyysi osoitti, että myymälän lähileipävalikoimaosuuden ja myymälän avainasiakasosuuden välillä ilmeni positiivinen yhteys. Tutkimustuloksia voidaan pitää kaupallisesti mielenkiintoisina ja tulosten taustalla vaikuttavat tekijät sekä liiketoiminnalliset mahdollisuudet vaativat jatkotutkimusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Moonlighting functions have been described for several proteins previously thought to localize exclusively in the cytoplasm of bacterial or eukaryotic cells. Moonlighting proteins usually perform conserved functions, e. g. in glycolysis or as chaperonins, and their traditional and moonlighting function(s) usually localize to different cell compartments. The most characterized moonlighting proteins in Grampositive bacteria are the glycolytic enzymes enolase and glyceraldehyde-3-phosphate dehydrogenase (GAPDH), which function in bacteria-host interactions, e. g. as adhesins or plasminogen receptors. Research on bacterial moonlighting proteins has focused on Gram-positive bacterial pathogens, where many of their functions have been associated with bacterial virulence. In this thesis work I show that also species of the genus Lactobacillus have moonlighting proteins that carry out functions earlier associated with bacterial virulence only. I identified enolase, GAPDH, glutamine synthetase (GS), and glucose-6-phosphate isomerase (GPI) as moonlighting proteins of Lactobacillus crispatus strain ST1 and demonstrated that they are associated with cell surface and easily released from the cell surface into incubation buffer. I also showed that these lactobacillar proteins moonlight either as adhesins with affinity for basement membrane and extracellular matrix proteins or as plasminogen receptors. The mechanisms of surface translocation and anchoring of bacterial moonlighting proteins have remained enigmatic. In this work, the surface localization of enolase, GAPDH, GS and GPI was shown to depend on environmental factors. The members of the genus Lactobacillus are fermentative organisms that lower the ambient pH by producing lactic acid. At acidic pH enolase, GAPDH, GS and GPI were associated with the cell surface, whereas at neutral pH they were released into the buffer. The release did not involve de novo protein synthesis. I showed that purified recombinant His6-enolase, His6-GAPDH, His6-GS and His6-GPI reassociate with cell wall and bind in vitro to lipoteichoic acids at acidic pH. The in-vitro binding of these proteins localizes to cell division septa and cell poles. I also show that the release of moonlighting proteins is enhanced in the presence of cathelicidin LL- 37, which is an antimicrobial peptide and a central part of the innate immunity defence. I found that the LL-37-induced detachment of moonlighting proteins from cell surface is associated with cell wall permeabilization by LL-37. The results in this thesis work are compatible with the hypothesis that the moonlighting proteins of L. crispatus associate to the cell wall via electrostatic or ionic interactions and that they are released into surroundings in stress conditions. Their surface translocation is, at least in part, a result from their release from dead or permeabilized cells and subsequent reassociation onto the cell wall. The results of this thesis show that lactobacillar cells rapidly change their surface architecture in response to environmental factors and that these changes influence bacterial interactions with the host.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This study describes how students influence their possibilities of participating in whole-class conversation. The main objective is to investigate the verbal and non-verbal resources used by students to modify the participant roles of the ongoing conversation. The resources studied are attention-getting devices such as hand-raising and address terms, recycling and other forms of collaborative talk, means of reference to persons, such as pronouns, as well as gaze and other embodied resources. The theoretical and methodological framework adopted in this study is that of conversation analysis. The data consist of ten videotaped lessons of Finnish as a second language in three secondary schools (grades 7 9) in southern Finland; the number of students per group varies from five to ten. Finnish has a triple role in the data as the medium of teaching, the target language, and the lingua franca used by the participants. The findings show that the multi-party context of the classroom conversation is both a disadvantage and an affordance for student participation. The students possess multiple tools to overcome and deal with the encumbrances posed by the large number of participants. They combine various techniques in order to actively compete for public turns, and they monitor the ongoing conversation carefully to adjust their participation to the activities of other participants. Sometimes the whole-class conversation splits into two separate conversations, but participants usually orient to the overlapping nature of the talk and tend to bring the conversations together rapidly. On the other hand, students skilfully make use of other participants and their talk to increase and diversify their own possibilities to participate. For example, they recycle elements of each other s turns or refer to the currently speaking student in order to gain access to the conversation. Students interact with each other even during the public whole-class conversation. Students orient to one another often even when talking to the teacher, but they also address talk directly to one another, as part of the public conversation. In this way students increase each other s possibilities of participation. The interaction is constantly multi-layered: in addition to the pedagogic agenda, the students orient to social goals, for example, by teasing each other and putting on humorous performances for their peer audience. The student student participation arises spontaneously from a genuine need to communicate and thus represents authentic language use: by talking to each other, often playfully, the students appropriate Finnish vocabulary, grammar, and expressions. In this way the structure of the interaction reflects the particular nature of Finnish as a second language lessons: all talk serves the pedagogic goal of enabling students to communicate in the target language.