Kansankirkko, uskonnonvapaus ja valtio : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen tulkinta uskonnonvapaudesta 1963-2003

A national church, freedom of religion, and the state The interpretation of freedom of religion formulated by the Synod of the Evangelical Lutheran Church of Finland in reference to the relationship between the Church and the state from 1963 to 2003 This paper discusses the interpretation of freedom of religion formulated by the Synod of the Evangelical Lutheran Church of Finland during the years 1963-2003. The effect of these formulations and decisions made by the Synod on the relationship between the Church and the state is also discussed as the relationship has been a central issue in the debate about freedom of religion in Finland. Active co-operation with the state caused a dispute in the Church during this period. Another cause for concern for the Synod, a strong defender of the national church, was the weakening position of the Church in a society undergoing many changes. As the Synod of 1963 discussed the status of the Church, the Church began to reflect upon its identity as a national church, and to evaluate freedom of religion in the country, as well as the relationship between the Church and the state. Some of the radicals of the 1960s and 1970s presented the Church as an obstacle to freedom of religion. The Synod was keen to emphasize that, in accordance with international agreements on human rights, freedom of religion means the freedom to have and follow a religion, and also that freedom of religion was a right of the majority in Finnish society. As an active guardian of the rights of its members, the Synod defended such issues as the teaching of religion in schools. Throughout the dispute, the Church focused on its right to act freely and, according to its identity, to express spirituality in the society. At the end of the 1960s, several efforts to reform the law on the freedom of religion and the relationship between the Church and the state gained favour in the Synod. These formulations of the Church were the basis for the work of a parliamentary committee in the 1970s, but no significant changes resulted. Instead, freedom of religion in Finland was judged to be fairly good. The committee paper did, however, lead to preparations for greater independence of the Church. The Synod at the time chose to react to the changes presented to it, but it was not before the 1990s that the Synod became an active force of reform in these matters. Though the Synod, particularly from the 1970s onwards, began clearly to favour the improvement of the position of other religious communities in Finland, it felt it had reason to be cautious as each church and religious community had the freedom to decide individually its relationship with the state. Any changes that would have weakened the position of the Church in Finnish society were met with disapproval in the Synod. Even though some theological concerns regarding the national identity of the Church were raised, the Synod emphasized issues of church policy. Keen to preserve and protect its legal status in society, the Synod judged that this status supported the freedom of action enjoyed by the Church as well as the freedom of religion.

Ihanteena vapaaehtoisuus : Diakoniatyö Porvoon hiippakunnan seurakunnissa, erityisesti Iitin ja Tampereen rovastikunnissa vuosina 1897-1923

The Ideal of Volunteerism. An institutional approach to social welfare work in the parishes of the Diocese of Porvoo especially in the deaneries of Iitti and Tampere, Finland, in the years 1897-1923 Social welfare work (also known as diakonia) has achieved a high status in the Evangelical Lutheran Church of Finland. Since 1944, provisions of the Finnish Church Act have obliged each parish to employ at least one deacon or deaconess. This study sets out to examine the background and development of social welfare work in the Evangelical Lutheran Church of Finland from the 1890s to the 1920s, by which time social welfare work had become an established practice in the Church. The study investigates the development of social welfare work on the level of parishes. The main source material was collected from sixteen parishes in the Diocese of Porvoo especially in the deaneries of Iitti and Tampere. In the 1890s, two approaches were used in church social work in Finland. The dioceses of Kuopio, Savonlinna and Turku pursued a congregational approach to social work, while the Diocese of Porvoo employed an institutional approach, mainly because of the influence of Bishop Herman Råbergh. This study charts the formation of church social work in Finnish parishes, which took place during a period of tension between the two approaches. The institutional approach to church social work adopted by the Diocese of Porvoo was based on the German system of Asisters= houses@, in which deaconess institutes sent parish sisters to serve congregations. The parish or, in many cases, a separate association dedicated to church social work paid an annual fee to the deaconess institute, which took care of the parish sisters in old age. In the institutional approach, volunteers were recruited to carry out church social work. It was considered as inappropriate to use tax revenue or other public funding for church social work, which was supposed to be based on Christian love for one=s fellow humans and the needy, and for which only voluntary financial contributions were supposed to be used. In the congregational approach, church social work was directly based on the efforts of the parish. The approach relied on the administrative bodies of parishes and the Church, and tax revenue collected by the parishes, as well as other forms of public funding, could be used to carry out the social welfare work. The parishes employed deacons and deaconesses and paid their salaries. The approaches described above were not pursued in their ideal forms; instead, many variations existed. However, in principle, the social welfare work undertaken by the parishes of the Diocese of Porvoo was based on the institutional approach, while the congregational approach was largely employed elsewhere in Finland. Both of the approaches were viable. Parishes began to employ deacons and deaconesses as of the 1890s. The number of parishes which had hired a deacon or deaconess increased particularly in the 1910s, by which time 60% of parishes had employed one. This level was maintained until 1944 when each parish in the Evangelical Lutheran Church of Finland was obliged to employ a deacon or deaconess. Deaconesses usually worked as travelling nurses. The autonomous status of Finland as part of the Russian Empire did not give Finns the right to develop legislation on social affairs and health care. Consequently, the legislation process did not begin until Finland gained its independence in 1917. The social welfare work carried out by parishes and a number of voluntary organisations satisfied the emerging need for medical treatment in Finnish society. Neither the government nor the municipalities had sufficient resources to provide this treatment. Based on the ideal of volunteerism, the institutional social work practiced in the Diocese of Porvoo ran into serious difficulties at the end of the First World War. Because of severe inflation, prices began to rise as of 1915 and tripled in 1917-1918. During the same period, Finnish society went through a deep crisis which escalated into Civil War in spring 1918. This period of economic and social turmoil marked a turning-point which led to a weakening of the status of institutional social work in parishes. Voluntary efforts were no longer sufficient to maintain the practice. In contrast, congregational social work, which was based on public funding, was able to cope with the changes and survived the crisis. The approach to social work adopted by the Diocese of Porvoo turned out to be no more than a brief detour in the history of social work in the Evangelical Lutheran Church of Finland. At the start of the 1920s, the two approaches were integrated into a common vision for establishing church social work as a statutory practice in parishes.

Christianity and Christian Identity in the Gospel of Philip (NHC II,3)

Previous scholarship has often maintained that the Gospel of Philip is a collection of Valentinian teachings. In the present study, however, the text is read as a whole and placed into a broader context by searching for parallels from other early Christian texts. Although the Valentinian Christian identity of the Gospel of Philip is not questioned, it is read alongside those texts traditionally labelled as "mainstream Christian". It is obvious from the account of Irenaeus that the boundaries between the Valentinians and other Christians were not as clear or fixed as he probably would have hoped. This study analyzes the Valentinian Christian Gospel of Philip from two points of view: how the text constructs the Christian identity and what kind of Christianity it exemplifies. Firstly, it is observed how the author of the Gospel of Philip places himself and his Christian readers among the early Christianities of the period by emphasizing the common history and Christian features but building especially on particular texts and traditions. Secondly, it is noted how the Christian nature of an individual develops according to the Gospel of Philip. The identity of an individual is built and strengthened through rituals, experiences and teaching. Thirdly, the categorizations, attributes, beliefs and behaviour associated on the one hand with the "insiders", the true Christians, and, on the other, with outsiders in the Gospel of Philip, are analyzed using social identity theory the insiders and outsiders are described through stereotyping in the text. Overall, the study implies that the Gospel of Philip strongly emphasizes spiritual progress and transformation. Rather than depicting the Valentinians as the perfect Christians, it underlines their need for constant change and improvement. Although the author seeks to clearly distinguish the insiders from the outsiders, the boundaries of the categories are in fact fluid in the Gospel of Philip. Outsiders can become insiders and the insiders are also in danger of falling out again.

Spirituality of Finnish peacekeepers

The previous academic research on Finnish peacekeeping has clarified the operative and historical aspects of Finnish peacekeeping lacking the view of an individual who does the actual peacekeeping work. This research is based on the underlying theoretical assumption of human beings possessing different kinds of talents and intelligences creating a holistic entity. In this broad perspective spirituality was explored as an umbrella concept, as a holistic ability or talent, that can be explored as the deepest aspect of defining what it means to be human. The theoretical framework incorporated the concept of an intelligence, which is defined in Gardner's theory of multiple intelligences as the ability to solve problems, or to create products, that are valued within one or more cultural settings (Gardner, 1993, x). The viability of this theory was studied in the sample of Finnish peacekeepers. Spirituality in the theoretical and conceptual horizon was viewed as an extension of Gardner's theory of intelligences as one potential Gardnerian intelligence candidate. In addition to Gardner's theory, spirituality was explored as sensitivity which includes capacities such as sensing awareness, sensing mystery and sensing value (Hay, 1998). Also the practical aspects of spirituality were taken in account as shown in our everyday lives giving us the direction and influencing our social responsibilities and concerns (Bradford, 1995). Spirituality was explored also involving the element of the peacekeepers' community, the element of personal moral orientations and in the domain of religion and coping. The purpose of this research aimed in two dimensions. First, the aim was to outline the intelligence profile and the spiritual sensitivity profile of peacekeepers. Second, the aim was to understand qualitatively the nature of peacekeepers' spirituality The research interests were studied with different kinds of peacekeepers. Applying the mixed methods approach the research was conducted in two phases: first the former SFOR peacekeepers (N=6) were interviewed and the data was analysed. Inspired by the primary findings of these interviews, the data for the case-study of one peacekeeper was collected in co-operation with one former SFOR peacekeeper (N=1). In the second phase the data was collected from KFOR peacekeepers through the quantitative MI-Survey and the spiritual sensitivity survey (N=195). The quantitative method was used to outline the intelligence profile and the spiritual sensitivity profile of peacekeepers (N=195). In the mixed methods approach this method highlighted the general overview of intelligence traits and spiritual sensitivity of peacekeepers. In the mixed methods approach the qualitative method including interviews (N=6) and a case-study of one peacekeeper (N=1) increased subjective, qualitative information of spirituality of peacekeepers. The intelligence profile of peacekeepers highlighted the bodily-kinesthetic and interpersonal dimensions as the practical and social aspects of peacekeepers. Strong inter-item dependencies in the intrapersonal intelligence profile meant that peacekeepers possess a self-reflection and self-knowledge component and they reflect on deep psychological and philosophical issues. Regarding the spiritual sensitivity, peacekeepers found awareness-sensing, mystery-sensing, value-sensing and community-sensing important. The community-sensing emphasised a strong will to advance peace and to help people who are in need: things that are close to the heart of the peacekeepers. These results depicted practicality, being socially capable, and reflecting one's inner world as essential to peacekeepers. Moreover, spirituality as peacekeepers' moral endeavour became clearer because the sub-model of their community-sensing described morally charged destinations: advancing peace and helping people in need. In the qualitative findings peacekeepers articulated justice orientation and rule-following characterising the nature of peacekeepers' moral attitude and moral call (Kohlberg, 1969). An ethic of care (Gilligan, 1982) describes mainly female moral orientation, but the findings revealed that an ethic of care is also an important agent supporting strongly male peacekeepers in their aim to carry out qualitatively good peacekeeping work. The moral endeavour was voiced, when the role of religion in coping meant the assessment of the a way of life, a way of conduct, a way of being truthful to one's own values in confusing surroundings. The practical level of spiritual and religious contemplation was voiced as morally charged inner motivation to fulfil one's duties and at the same time to cope with various peacekeeping challenges. The results of different data sets were combined and interpreted as the moral endeavour, which characterises peacekeepers' spirituality. As the combining result, the perspective of peacekeepers' spirituality is considered moral or at least morally charged.

Pyhä Teresa ja keskiajan mystiikan teoriat

In my dissertation I have studied St Teresa (1515-1582) in the light of medieval mystical theories. I have two main levels in my research: historical and theological. On the historical level I study St Teresa s personal history in the context of her family and the Spanish society. On the theological level I study both St Teresa s mysticism and her religious experience in the light of medieval mysticism. St Teresa wrote a book called Life , which is her narrative autobiography and story about her mystical spiritual formation. She reflected herself through biblical texts interpreting them in the course of the biblical hermeneutics like allegory, typology, tropology and anagogy. In addition to that she read others life stories from her period of time, but reflected herself only slightly through the sociological point of view. She used irony as a means to gain acceptance to her authority and motive to write. Her position has been described as a double bind because of writing at the request of educated men and to the non-educated women as she herself was uneducated. She used irony as a means to achieve valuation to women, to gain negative attributes connected to them and to gain authority to teach them mystical spirituality, the Bible and prayer. In this ironic tendency she was a feminist writer. In order to understand medieval mysticism I have written in the first chapter a review of the main trends in medieval mysticism in connection with the classical emotional theories. Two medieval mystical theories show an important role in St Teresa s mysticism. One is love mysticism and the other is the three partite way of mysticism (purification, illumination and union). The classic-philosophical emotional theories play a role in both patterns. The theory of love mysticism St Teresa interpreted in the traditional way stressing the spiritual meaning of love in connexion with God and neighbors. Love is an emotion, which is bound with other emotions, but all objects of love don t strengthen spiritual love. In the three partite way of mysticism purification means to find biblical values in life and to practice meditative self-knowledge theologically interpreted. In illumination human understanding has to be illuminated by God and united to mystical knowledge from God. St Teresa considered illumination a way to learn things. Illumination has also psychological aspects like recognition of many trials and pains, which come from life on earth. Theologically interpreted in illumination one should die to oneself, let oneself be transformed and renewed by God. I have also written a review of the modern philosophical discussion on personal identity where memory and mental experiences are important creators of personal identity. St Teresa bound medieval mystical teaching together with her personal religious experience. Her personal identity is by its character based on her narrative life story where mental experiences play important role. Previous researchers have labelled St Teresa as an ecstatic person whose experiences produced ecstatic phenomena to the mysticism. These phenomena combined with visions have in one respect made of her a person who has brought physical and visionary tendencies to theology. In spite of that she also represents a modern tendency trying to give words to experiences, which at first seem to be exceptional and extreme and which are easily interpreted as one-sided either physical or sexual or unsaid. In other respect I have stressed the personality of St Teresa that was represented as both strong and weak. The strong personality for her is demonstrated by religious faith and in its practice. The weak personality was for her a natural personal identity. St Teresa saw a unifying aspect in almost all. Firstly, her mysticism was aimed towards union with God and secondly, the unifying aspects and common rules in human relations in community life were central. Union with God is based on the fact that in a soul God is living in its centre, where God is present in the Trinitarian way. The picture of God in ourselves is a mirror but to get to know God better is to recognize his/her presence in us. When the soul recognizes itself as a dwelling place of God, it knows itself as God knows him/herself. There is equality between God and the soul. To be a Christian means to participate in God in his Trinitarian being. The participation to God is a process of divinization that puts a person into transformation, change and renewal. The unitive aspect concludes also knowledge of opposites between experience of community and solitude as well as community and separateness. As a founder of monasteries St Teresa practiced theology of poverty. She renewed the monastic life founding a rule called discalced that stressed ascetic tendencies. Supporters of her work were after the difficulties in the beginning both society and churchly leaders. She wrote about the monasteries including in her description at times seriousness at times humor and irony. Her stories are said to be picaresque histories that contain stories of ordinary laymen and many unexpected occasions. She exercised a kind of Bakhtinian dialogue in her letters. St Teresa stressed the virtues like sacrifice, determination and courage in the monastic life. Most of what she taught of virtues is based on biblical spirituality but there are also psychological tendencies in her writings. The theological pedagogical advice is mixed with psychology, but she herself made no distinction between different aspects in her teaching. To understand St Teresa and her mysticism is to recognize that she mixes her personal religious experience and mysticism, which widens mysticism to religious experience in a new way, although this corresponds also the very definition of mysticism. St Teresa concentrated on mental-spiritual experiences and the aim of her mystical teaching was to produce a human mind well cured like a garden that has God as its gardener.

Ketkä pääsevät taivaaseen? : Kirkon maahanmuuttajatyöntekijöiden uskontoteologia pelastuksen näkökulmasta

Tutkin tässä tutkielmassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon maahanmuuttajatyöntekijöiden uskontoteologiaa. Maahanmuuttajatyöntekijät ovat koulutukseltaan pappeja ja diakoniatyöntekijöitä. Uskontoteologia taas käsittelee sitä, miten maailman uskonnollinen moninaisuus hahmottuu tietyn uskonnon näkökulmasta. Tarkastelen uskontoteologiaa kristillisen pelastusopin näkökulmasta, koska oppi on keskeinen sekä luterilaisessa perinteessä että uskontoteologian teoreettisessa keskustelussa. Keräsin tutkimusaineiston sähköisen kyselyn avulla marraskuussa 2009. Kysely sisälsi 12 avointa kysymystä sekä monivalintatehtäviä. Kyselyyn vastasi 45 kirkon maahanmuuttajatyöntekijää. Analysoin aineiston laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineisto kertoi monipuolisesti kirkon maahanmuuttajatyöstä. Työssä tavattiin monien uskontojen edustajia ja sitä toteutettiin eri tavoin seurakuntatyöstä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Työ koettiin hyvin käytännönläheiseksi. Pelastusta pohdittiin, mutta se ei useinkaan ollut keskustelunaiheena. Opillinen keskustelu nähtiin helpompana maahanmuuttajien kuin uskontokriittisten suomalaisten kanssa. Pelastusta pidettiin kuitenkin tärkeänä kristillisenä oppina. Opin koettiin olevan merkittävä sekä tämän- että tuonpuolisen elämän kannalta. Vastaajien näkemykset pelastumisen tavoista mukailivat luterilaista oppia, joskin erilaisia tulkintojakin esiintyi. Maailman uskonnollista moninaisuutta selitettiin ihmisen tai Jumalan ominaisuuksiin tai historiallisiin tekijöiden vedoten. Osa vastaajista näki pelastuksen mahdollisena myös kristinuskon ulkopuolella, osa ei. Joidenkin mukaan pelastus toteutuu eri tavalla tai vain osittain muissa uskonnoissa. Sekä muiden uskontojen edustajiin että uskonnottomiin ja ateisteihin haluttiin suhtautua kunnioittavasti ja rakastavasti. Oman vakaumuksen vaaliminen koettiin tärkeänä. Kristinuskoa haluttiin tuoda esiin sopivaksi katsotuissa tilanteissa ja tasa-arvoisessa vuoropuhelussa. Kiteytin kirkon maahanmuuttajatyöntekijöiden näkemykset pelastuksen tarpeesta ja mahdollisuudesta yhteys-käsitteen ympärille. Vastaajat näkivät ihmisen kaipaavan pelastusta erosta takaisin yhteyteen itsensä, muiden ihmisten ja Jumalan kanssa. Tätä prosessia kuvattiin erilaisin termein, esimerkiksi puhumalla Jeesuksesta tai mielenrauhasta. Lähes kaikki vastaajat korostivat ennemmin ihmisten kuin uskontojen kohtaamista. Niin taivasta kuin pääsemistä tärkeämpänä näyttäytyi yhteinen matkanteko.

Pitäjän hyödyllisin mies? : Pehr Kalmin käsitys papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä

Turun akatemian ensimmäisen talousopin professorin Pehr Kalmin johdolla tarkastettiin vuonna 1757 väitöskirja aiheesta Mitä pappi voi tehdä talouden parantamiseksi? Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi väitöskirja papiston mahdollisuuksista pastoraalilääketieteen alalla. Molemmat julkaisut käsittelivät papiston yhteiskunnallista tehtävää. Pehr Kalmin mukaan papisto saattoi toiminnallaan näyttää hyvää esimerkkiä seurakuntalaisilleen. Tarkoituksena oli, että säätyläiset, joihin papistokin kuului, olisivat itse kokeilleet tiloillaan uudenlaisia viljelymenetelmiä. Nähdessään pappiensa yritysten onnistuvan, Kalm uskoi talonpoikien seuraavan näiden esimerkkiä. Kalm toivoi, että talonpojat olisivat siten luopuneet valtakunnan taloutta uhkaavista vääränlaisista viljelymenetelmistä. Erityisesti kaskeamisen uskottiin uhkaavan valtakunnan suurinta resurssia, metsiä. Kalmin ajatukset papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä perustuivat Johannes Browalliuksen ja Carl Linnæuksen aikaisempiin kirjoituksiin. Ruotsin valtakunta oli menettänyt suurvalta-asemansa Suuressa Pohjan sodassa. Vapaudenajalla poliittisen suurvalta-aseman sijaan ryhdyttiin tavoittelemaan taloudellista valtaa. Aseet taottiin englantilaisen fysiokratismin hengessä auroiksi. Taloudellisen nousun edellytyksenä oli valtakunnan omavaraisuus. Ruotsin uskottiin olevan luonnonvarojensa puolesta poikkeuksellisen rikas maa. Näiden luonnonvarojen selvittäminen edellytti luonnontieteellistä tutkimista. Tämä johti tieteelliseen murrokseen, jonka tuloksena valtakunnantaloudellista hyötyä edistävät luonnontieteet nousivat Carl Linnæuksen ja Kuninkaallisen Tiedeakatemian johdolla kukoistukseen. Luonnontieteisiin kuului myös "jumalainen talousoppi". Taloudelliset uudistukset olivat ennen kaikkea uuden valtiopäiväpuolueen, hattujen ideologian mukaisia. Uutta aatevirtausta voidaan nimittää hyötypatriotismiksi. Pehr Kalm kuului hyötypatrioottien joukkoon. Hänen merkittävin tieteellinen saavutuksensa oli Tiedeakatemian tuella tehty tutkimusmatka Pohjois-Amerikkaan. Matkan tavoitteena oli silkinviljelyn aloittaminen Ruotsissa. Matkan jälkeen Kalm toimi Turun akatemian talousopinprofessorina. Vuonna 1757 hänet vihittiin papiksi. Kalm valitsi papin toimen nähtävästi taloudellisten syiden vuoksi. Kalm sai palkkapitäjästä tarvitsemansa lisätulot. Kalm oli myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Kalmilla oli papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä selkeä käsitys, joka näkyi paitsi hänen opetuksessaan myös hänen omassa työssään kirkkoherrana. Papin tehtävänä oli valtakunnan taloudellisen hyödyn edistäminen. Tässä mielessä papiston yhteiskunnallinen tehtävä ei lainkaan muuttunut suurvaltakaudelta vapaudenajalle siirryttäessä. Molempina aikoina keskusvalta määräsi tahdit, joiden mukaan papiston oli marssittava. Avainsanat: oppihistoria : Ruotsi : 1700-luku - valistus : papit - hyödyn aikakausi : papit - Pehr Kalm

Autuus on katsojan silmässä : lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12

Autuus on katsojan silmässä: lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12 on reseptioanalyyttisellä metodilla tehty tutkimus siitä, miten akateeminen tutkimuskirjallisuus ja kymmenen valikoitua Jeesus-elokuvaa ovat ymmärtäneet autuaaksijulistusten merkityksen. Kartoitettuaan autuaaksijulistusten tulkintahistoriaa ja Jeesus-elokuvien kulttuurihistoriaa tutkielma kääntyy reseptiohistorialliseksi analyysiksi. Akateemisen tutkimuskirjallisuuden ja Jeesus-elokuvien esittämät tulkinnat Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksista rinnas-tetaan suhteessa autuaaksijulistusten tyyliin, sisältöön, rakenteeseen ja merkitykseen. Autuaaksijulistusten tyylin tulkinnan analysointi tapahtuu vertailemalla millainen narratiivinen sijainti autuaaksijulistuksille on tarinassa annettu, millaiseksi elokuvat ja tutkimuskirjallisuus tulkitsevat julistusten esitykselliset puitteet sekä mitä näkemyksiä niillä on julistusten kohdeyleisöstä ja Jeesuksen esiintymistavasta. Autuaaksijulistusten sisällön analysointi tarkoittaa yksittäisten autuaaksijulistusten merkityksen selvittelyä. Tämä tapahtuu edelleen Jeesus-elokuvien ja tutkimuskirjallisuuden tekemiä tulkintoja vertailemalla. Näiden lisäksi tekijä esittää oman käännöksensä autuaaksijulistuksista eksegeettisen analyysin keinoin. Käännöksen tavoitteena ei kuitenkaan ole sanatarkkuus, vaan dynaamisuus lukijan tulkinnan säilyttämiseksi. Autuaaksijulistusten rakenteen analysointi esittelee muutamia erilaisia malleja, joiden mukaan tutkimuskirjallisuudessa Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksia on ryhmitelty. Tässä alaluvussa elokuva-aineiston ja tutkimuskirjallisuuden erot ovat selkeimmin näkyvillä, sillä elokuvat pyrkivät ryhmittelyn sijasta luomaan autuaaksijulistuksille kokonaan uuden rakenteen, joka sopii elokuvakerrontaan julistuslistaa paremmin. Autuaaksijulistusten merkitystä analysoitaessa tutkielmassa asetetaan rinnan kolme Jeesus-elokuvaa, jotka edustavat tulkintahistoriasta tuttuja tulkinnallisia pääsuuntia: autuaaksijulistukset tulkitaan joko eettisiksi kehotuksiksi tai lupauksiksi armosta. Kolmas Jeesus-elokuva edustaa kontroversiaalista näkemystä, joka kiistää molemmat edellä mainitut tulkintatavat. Johtopäätöksissä osoitetaan reseptiohistorialliseen analyysiin viitaten, että tulkintojen muotoutuminen ei ole yksinkertaista. Tulkintaan vaikuttavat paitsi tulkitsijan ennakkokäsitykset, myös tulkittava teksti ja tulkintatilanne. Johtopäätöksissä puolustetaan myös populaarikulttuurin teologisten elementtien tutkimusta osana eksegetiikkaa.

Mitä miehen pitää olla? : Tutkielma Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvasta

Tässä tutkielmassa tutkitaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvaa. Tutkimuksessa nämä kirjat ajoitetaan 200-luvulle eKr. Ptolemaiosten valtakunnan aikaan ja etsitään vastausta siihen, millaiseen miehuuteen Juudean eliittiin kuuluneet viisaudenopettajat Saarnaaja ja Ben Sira opastivat virkauralle pyrkiviä niin ikään eliittiin lukeutuneita oppilaitaan. Metodina on tutkia lukijalähtöisesti tekstin sisältöä ja etsiä siinä piileviä ideologioita, tässä tapauksessa siis miehenä olemiseen liittyviä oletuksia, joista nämä tekstit eivät puhu suorasanaisesti vaan joita on tulkittava rivien välistä. Tavoitteeseen pääsemiseksi Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan tekstiä peilataan antiikin ajan mieskäsitystä ja toisaalta Vanhan testamentin maskuliinista ihannetta vasten. Samalla pyritään myös vertailemaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lähteinä ovat Saarnaajan kirjan masoreettinen teksti sekä pääasiassa Sirakin kirjan hepreankieliset ja niiden puuttuessa kreikankieliset käsikirjoitukset. Tutkimuksessa todetaan, että antiikin ajan juutalaisen yhteisön suurin miehelle asettama odotus oli se, että miehen oli aina, kaikkialla ja kaikissa tilanteissa hallittava itsensä. Tämä tarkoitti sekä oman käytöksenä että omien tunteittensa hallitsemista mutta myös elämän olosuhteiden ja siihen liittyvien ihmisten hallitsemista. Elämän oli siis oltava järjestyksessä ollakseen kunniallista. Eliittiin kuuluva juutalaismies saattoi myös epäonnistua eikä silloin täyttänytkään miehelle asetettua mittaa. Yhteisön kunnioituksen menettänyt mies oli pahassa tilanteessa. Juuri tilanteessa, missä häpeä astuu miehen elämään, käy parhaiten selväksi Saarnaajan ja Ben Siran ajattelun perimmäinen ero. Ben Sira perustelee miesihannettaan kunnian ja häpeän käsitteillä. Saarnaajalle kunnian ja häpeän käsitteillä ei ole merkitystä. Todellinen ongelma on Saarnaajan mielestä kuolema. On parempi elää vaikka häpeässä kuin olla kuollut, ja vaikka viisaus tuokin miehelle menestystä, sen olennaisin tehtävä on pitää mies hengissä ja elossa vaikka elämä ei niin kovin kunniakasta olisikaan. Lisäksi tutkimuksessa päädytään toteamaan, että mieheen kohdistui paljon vaatimuksia mutta hänellä oli myös voimavaroja, jotka tukivat hänen suoritustaan. Toinen näistä tukevista elementeistä oli miespuolinen ystävä ja uskottu. Saarnaajasta ja Ben Sirasta muistetaan usein heidän hyvin negatiiviset toteamuksensa naisen pahuudesta. Silti kummankin teksteistä juuri nainen paljastuu yhdeksi miehen voimavaroista.

Jeesus Nasaretilainen - Jumalan Poika - Markuksen evankeliumissa

Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvää Jumala Poika -arvonimen merkitystä. Evankelista Markus käyttää useissa yhteyksissä Jeesuksesta Jumalan Poika -tunnustusformelia. Mitä hän sillä tarkoittaa? Oliko Markus ensimmäinen kirjoittaja, joka käytti tätä arvonimeä? Kuinka evankeliumissa esiintyvät kohdat selittyvät lukijalle? Miten Jeesuksesta tuli Jumalan Poika, ja mitä tuolloin kyseisellä termillä ylipäätään tarkoitettiin? Näihin kysymyksiin etsitään tässä tutkimuksessa vastauksia. Johdannossa käsitellään Jumalan poika -arvonimen syntykontekstia, Markuksen evankeliumin syntyä sekä messiassalaisuuden teemaa. Wreden työn pohjalta syntynyttä messiassalaisuuden ongelmaa käsitellään melko laajasti, koska redaktiokritiikin kannalta sen tulokset ovat hyvin merkittäviä. Analyysiosiossa tarkastellaan yksityiskohtaisesti kymmentä Markuksen mainintaa Jeesuksesta Jumalan Poikana. Näissä maininnoissaan evankelista käyttää apuna eri osapuolia, jotka vakuuttavasti antavat tunnustuksensa Jumalan Pojasta. Evankelista antaa itse oman henkilökohtaisen tunnustuksensa heti evankeliumin alussa kohdassa Mk. 1:1. Tunnustusten ketju jatkuu Jumalan tunnustuksilla kohdissa Mk. 1:1-9 ja 9:2-7. Saastaiset henget tunnustavat myös Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdissa Mk. 3:11 ja 5:1-13. Metafyysisen maailman lisäksi myös näkyvän maailman luonnonvoimat tunnustavat Jeesuksen jumalallisen käskyvallan kohdassa Mk. 6:45-52, jossa Jeesus murtaa fysiikan lait kävelemällä veden päällä. Traditioon kuulunut paralleelikohta on Jeesuksen myrskyn tyynnyttäminen kohdassa Mk. 4:35-41. Tähän tutkimukseen on valittu ainoastaan ensimmäinen. Jeesuksen opetuslapsijoukosta Pietari tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdassa Mk. 8:27-30. Jeesus itse tunnustaa ylimmäisen papin edessä oman olemuksensa kohdassa Mk. 14:50-62 ja kertomalla vertauksen viinitarhan vuokraajista kohdassa Mk. 12:1-12. Evankeliumin tunnustusten sarjan päättää roomalainen upseeri Jeesuksen ristin äärellä kohdassa Mk. 15:39. Tunnustusten näkökulmasta tämä merkitsee täydellistä loppua Markuksen kirjalliselle työlle. Johtopäätöksissä pohditaan mm. sitä, miten historiallisesta Jeesus Nasaretilaisesta tuli Jumalan Poika? Miksi kastekertomus on tässä niin keskeinen? Yhtenä taustatekijänä lienee Lähi-idän alueella vuosisatoja vaikuttaneet Mesopotamian aikaiset uskonnolliset traditiot. Jumalan Pojan terminologista sisältöä päätellään kahden kysymyksen avulla. Millä perusteella Markus esittää Jeesuksen Jumalan Pojaksi, ja toiseksi missä merkityksessä Jeesus on Jumalan Poika? Vastauksena on, että Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala asetti hänet kasteen yhteydessä messiaaniseen tehtäväänsä. Toiseksi Jeesus on Jumala Poika siinä merkityksessä, että hän toteutti Jumalan antamaa tehtävää oikeana kärsivänä Jumalan Poikana, joka apostoli Paavalin käyttämän tradition mukaan asetettiin kuoleman jälkeen asemaan, jossa hänellä on valta (Rm. 1:4). Johtopäätöksenä on, että tradition tasolla Jeesus oli saarnaaja, ihmeiden tekijä ja parantaja, jolla oli erityisen läheinen suhde Jumalaan. Markuksen redaktion tasolla Jeesus oli metafyysinen Jumalan Poika. Evankeliumisssa punoutuvat yhteen Jeesuksesta kertova traditio ja Markuksen redaktio.

Kuluttajakansalaisen vapaus ja suotuisa käytös suomalaisessa hyvinvointivaltiossa

Tutkielman tehtävänä on ollut tutkia kuluttajakansalaisen vapautta ja suotuisaa käytöstä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Vapautta on tarkasteltu lähinnä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Lähdemateriaalina ovat olleet Perusoikeudet, Vanhasen hallitusohjelma sekä Kuluttajapoliittinen ohjelma. Tutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Minkälainen ihmiskäsitys on muotoiltavissa lähdeaineistosta? 2) Mistä muodostuu kuluttajakansalaisen tosiasiallinen vapaus markkinoilla, sekä miten talouskasvu ja sen tukeminen vaikuttavat tämän vapauden toteutumiseen? 3) Minkälaisia suotuisan kulutuskäyttäytymisen ideoita kuluttajakansalaiselle lähteissä asetetaan kestävän talouskasvun ja tosiasiallisen vapauden tukemiseksi? Lähteistä hahmottui talouselämän ja toimivien markkinoiden tärkeys suomalaisessa yhteiskunnassa, kuluttajakansalaisen aktiivinen ja vastuullinen rooli yhteiskunnassa sekä perusarvojemme heijastuminen myös markkinoille. Kuluttajakansalaisen vastuullisuus liittyi sekä vastuuseen omasta hyvinvoinnista että kestävästä kehityksestä. Talouselämälähtöisyys korostui kuitenkin lähteissä ihmislähtöisyyden kustannuksella. Syntyi vaikutelma, että kuluttajakansalaisina olemme ensisijaisesti systeemin osia, rationaalisesti ja vastuullisesti toimivia objekteja, joilla on materialistiset arvot. Kuluttajakansalaisen tosiasiallisen vapauden kannalta tärkeiksi oikeuksiksi osoittautuivat tässä tutkimuksessa Perusoikeuksien omaisuudensuoja (15§), valinnan vapauteen liittyvä oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (7§) sekä kuluttajalle rahallisia resursseja ja peruspalveluita turvaavat oikeudet, joita ovat oikeus työhön ja elinkeinovapaus (18§), oikeus sosiaaliturvaan (19§) ja sivistykselliset oikeudet (16§). Talouskasvu kerrannaisvaikutuksineen osoitettiin olevan keskeinen resurssi tosiasiallisen vapauden turvaamiseksi, mutta myös asia, jonka edistämisellä julkisin toimenpitein on negatiivisia vaikutuksia tosiasialliseen vapauteen. Tutkielmassa osoitettiin kuluttajien olevan keskeinen tosiasiallisen vapauden ja oikeudenmukaisuuden resurssi talouskasvun tukemisen ja oikeanlaisten kulutusvalintojen kautta. Kuluttajakansalaisen suotuisa ostokäyttäytyminen kiteytettiin tutkielmassa seuraavasti: yksityisiin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuva runsas kulutushalu, julkisiin palveluihin kohdistuva niukka kulutustarve sekä kyky ja halu tehdä kestävän talouskasvun ja tosiasiallisen vapauden kannalta suotuisia kulutusvalintoja. Toimiessaan tällä tavoin kuluttajakansalaisen todettiin toteuttavan laajaa perusoikeusnäkemystä, jonka mukaan perusoikeuksista huolehtiminen kuuluu kaikille yhteiskunnan jäsenille. Johtopäätöksenä todettiin, että toive kuluttajakansalaisesta, joka tekee vastuullisia päätöksiä koko yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaamiseksi, on hyvin perusteltavissa. Oikeanlaisen kulutuskäyttäytymisen ansiosta talous saadaan toimimaan hyvinvointia ja tosiasiallista vapautta edistävällä tavalla. Yhteiskunnan taholta tapahtuvaa kuluttamiseen kannustamista taas voidaan perustella yhteisellä hyvällä. Koska hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitäminen perustuu vahvaan talouskasvuun, on ilmeisenä vaarana kuitenkin se, että talous ja teknologian kehitys muuttuvat hyvinvointiyhteiskunnan välineistä itseisarvoksi. Samalla saatetaan unohtaa, että talouskasvuun liittyvä yksityisen kulutuksen lisääntyminen ei välttämättä enää lisää ihmisten hyvinvointia. Siksi yhteiskunnassamme tulisikin edistää myös sellaisten sosiaalisten innovaatioiden syntyä, jotka muuttavat elämäntapaamme suuntaan, jossa hyvinvoinnin tuottaminen ei ole niin sidoksissa hyödykkeisiin. Tällaisten innovaatioiden myötä saattaisi ihmisten tosiasiallinen vapaus yhteiskunnassa hyvinkin kasvaa.

Min-preposition kääntäminen Septuagintan Pentateukissa

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan preposition min kääntämistä Septuagintan Pentateukissa. Työssä selvitetään, millaisia käännösvastineita Pentateukin kirjojen kääntäjät käyttävät ja millaista kreikkaa lopputulos on. Lisäksi tutkitaan, poikkeavatko Pentateukin kirjojen käännökset toisistaan. Työ on Septuagintan käännöstekniikan tutkimusta. Tämä tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää, millaisia kriteerejä kääntäjillä on ollut ja miksi tietynlaiseen käännökseen on päädytty. Metodisesti työ liittyy Helsingin yliopistossa aiemmin tehtyyn Septuagintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tässä työssä tutkimuskohteeksi on valittu yksi heprean syntaksin osaalue, min-prepositio. Valittu osa-alue voidaan nähdä yhtenä näkökulmana tai "mittarina" Septua-gintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tutkimus on siten osa kokonaiskuvaa, joka saadaan, kun otetaan huomioon Septuagintan käännöstekniikkaa mahdollisimman monesta eri osa-alueesta. Tutkimuksessa on analysoitu min-preposition esiintymät Pentateukissa. Työn ulkopuolelle on rajattu min-prepositiot, jotka esiintyvät yhdistetyn preposition tai puolipreposition osana sekä min-prepositiot, jotka esiintyvät infinitiivin tai komparatiivisen ilmauksen kanssa. Analysointia varten aineisto on luokiteltu erityyppisten tapausten mukaan: 1) lokaaliset tapaukset; 2) kuvainnollisesti lokaaliset tapaukset; 3) partitiiviset tapaukset; 4) temporaaliset tapaukset; 5) kausaaliset ja instrumentaaliset tapaukset sekä agentti; 6) rektiotapaukset ja 7) erikoistapaukset. Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että yleisimmät käännösvastineet ovat ??? (48 %) ja ?? (33 %), joita käytetään lähes aina kun se on mahdollista. Näiden kahden yleisimmän käännöksen lisäksi kääntäjät ovat monissa yksittäistapauksissa käyttäneet monia erilaisia käännöksiä. Kokonaisuutena Pentateukin kirjat näyttävät melko yhtenäiseltä. Selvimmin Pentateukista erottuu Exodus muita vapaampana käännöksenä. Kreikan kielen kannalta käännökset ovat hyvin suureksi osaksi sujuvia. Muutamat piirteet käännöksissä ovat hepraistisia. Kyse on yleensä siitä, että jokin ilmiö esiintyy Septuagintassa useammin kuin kreikkalaisessa aineistossa yleensä. Min-preposition käännöksissä Septuagintan kielessä on havaittavissa kaksi kreikan kielelle ominaista ajan ilmiötä: sijamuotojen korvautuminen prepositioilla sekä preposition ?? sulautuminen prepositioon ???.

"Me emme ole kirkkoa politisoimassa" : Keskustapuolue ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous vuosina 1970-1977

Tutkielma käsittelee historiantutkimuksen keinoin Keskustapuolueen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen suhdetta ja suhteen kehittymistä vuosina 1970 1977. Aihepiiriä lähestytään sekä henkilö- että organisaatiotasolla. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen pöytäkirjat sekä Keskustapuolueen eri puolue-elinten, ennen kaikkea kirkkopoliittisen toimikunnan, arkistokokoelmat. Keskustapuolue aktivoitui muiden puolueiden tavoin kirkkopolitiikassaan 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Vanhojen herätysliikkeiden edustajista muodostetulla puolueen kirkkopoliittisella toimikunnalla oli tässä aktivoitumisessa keskeinen sija. Vuosikymmenen alussa kirkon politisoituminen nähtiin toimikunnassa pääasiassa myönteisenä kehityksenä. Pyrkiessään säilyttämään herätysliikkeiden luottamuksen toimikunta joutui kuitenkin vuodesta 1974 lähtien muuttamaan kantaansa ja korostamaan, ettei Keskustapuolue ollut politisoimassa kirkkoa. Puolueen kirkkopoliitikkojen mukaan keskusta pyrki itse asiassa kirkkopolitiikallaan vapauttamaan kirkon muiden puolueiden politikoinnilta. Totta olikin, että kirkkopoliittinen toimikunta pysyi melko pitkälle vaiti opillisista kysymyksistä. Sen sijaan kirkon hallinnon demokratisointia ja köyhien seurakuntien aseman parantamista ajettiin voimakkaasti. Vaikka keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat eivät muodostaneetkaan toiminnassaan mitään yhtenäistä ryhmää, he kunnostautuivat hyvin näiden kysymysten esillä pitämisessä, aivan samoin kuin raittiuden ajamisessa. Kirkossa kuunneltiin 1970-luvun alussa puolueiden vaatimuksia ja uudistettiin hallintoa. Vuosikymmenen edetessä Keskustapuolueen vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin kuitenkin vähenivät. Samaan aikaan kirkolliskokous puolestaan aktivoitui yhteiskunnallisille päättäjille, ja siten myös Keskustapuolueelle, suuntaamissaan kannanotoissa. Keskustapuolueessa kuunneltiinkin tarkasti kirkon ääntä. Haluttiin asettua samalle kannalle kirkon kanssa ja puolustaa kirkkoa. Siten pyrittiin vastaamaan SKL:n nousuun ja toisaalta tarjoamaan vaihtoehto SDP:n kirkkopolitiikalle, joka tähtäsi kirkon ja valtion erottamiseen. Vaikka keskustan vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin vaimenivat tutkimuskauden kuluessa, puolue panosti jatkuvasti enemmän kirkolliskokousedustajien vaaleihin ja kirkolliskokouksessa suoritettaviin henkilövalintoihin. Vuonna 1977 keskustassa viritettiin puolueorganisaatiota jo hyvin tehokkaasti seuraavan vuoden kirkolliskokousvaaleihin. SDP:n haastaminen kirkollisissa henkilövalinnoissa alkoi toden teolla vuonna 1973 eli samaan aikaan, kun keskustan ja SDP:n nimityskilpa käynnistyi muuallakin yhteiskunnassa. SDP:n uhalla perusteltiin keskustassa myös omaa kirkkopoliittista aktiivisuutta. Keskusta pyrki haastamaan SDP:n kirkossa paljolti samoin keinoin ja samalla retoriikalla kuin ammattiyhdistysliikkeessä. Keskustapuolue säilytti edustuksensa kirkolliskokouksessa muita puolueita paremmin tutkimuskauden kuluessa. Keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat olivat lähes poikkeuksetta maallikoita ja tulivat lähinnä puolueen vahvoilta kannatusalueilta, kuten Lapuan ja Oulun hiippakunnasta. Edustajien joukossa vanhojen herätysliikkeiden osuus oli huomattava, ja keskustassa pyrittiinkin saamaan omiksi ehdokkaiksi nimenomaan herätysliike-, ei niinkään puoluevaikuttajia. Avainsanat: Kirkolliskokoukset, puolueet, Keskustapuolue, kirkkopolitiikka, politisoituminen, kirkolliset vaalit, herätysliikkeet

"Ai, noi muslimithan ei kai saa tehdä enkeleitä" : Uskonto ja uskontokasvatus monikulttuurisen päiväkodin arjessa ja kasvattajien puheessa

Tämä tutkimus on etnografisesti värittynyt kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimus kohdistuu varhaiskasvatuksen uskontokasvatukseen. Tutkimuskohteena oli eräs helsinkiläinen monikulttuurinen päiväkoti. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida päiväkodin arkea sekä haastatella päiväkodin kasvattajia (lastentarhanopettajat, lastenhoitajat) uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimuskohteen valintaan vaikutti päiväkodissa käynnissä ollut projekti, jonka puitteissa päiväkodin uskontokasvatusta oltiin kehittämässä ns. monikulttuuristen aamuhetkien muodossa. Tarkemmat tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten uskonto ilmenee monikulttuurisen päiväkodin arjessa? 2. Millaisia diskursseja eli puhetapoja monikulttuurisen päiväkodin kasvattajat käyttävät puhuessaan uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä? Aineistonkeräämisen menetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia ja haastattelua. Tietoa tutkimuskohteesta kerättiin myös kasvattajatiimeille suunnatun kyselyn avulla. Vaikka tutkimuskohteena oli koko päiväkoti, niin käytännössä päiväkodin arki näyttäytyi tutkijalle yhden ryhmän toimintaan osallistumisen kautta. Tutkija vietti päiväkodissa yhteensä 28 päivää ja haastatteli 14 kasvattajaa. Kenttäpäivät jakautuivat kolmeen jaksoon aikavälillä 30.11.07–31.3.08. Ajankohdiksi oli valittu jakso ennen joulua, jakso ennen pääsiäistä ja jakso niiden välillä tammi-helmikuussa. Aineiston analyysissa ammennettiin sekä sisällönanalyysiä että diskurssianalyysiä käsittelevästä menetelmäkirjallisuudesta. Saatuja tuloksia peilattiin mm. varhaiskasvatuksen uskontokasvatusta ohjaaviin asiakirjoihin (Opetushallitus 2000; STAKES 2005) sekä Mohammed Abu-Nimerin (2001) malliin uskontojen välisen sensitiivisyyden kehittymisestä. Havainnointiaineistosta ilmenee se, miten varovaisesti, ongelmalähtöisesti ja välinpitämättömästikin kasvattajat suhtautuvat uskontokasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Päiväkodissa aloitetut projektityöntekijän organisoimat aamunavaukset olivat kuitenkin tuomassa uudenlaista kielenkäyttöä ja myönteisen asennoitumisen mallia niin sisältöaluetta kuin eri uskontoja kohtaan. Niissä olikin havaittavissa sillanrakentamista erityisesti kristinuskon ja islamin välille. Tämä oli ymmärrettävää, sillä 55 % lapsista oli kotitaustaltaan kristittyjä ja 31 % muslimeja. Kaiken kaikkiaan päiväkodissa uskonnon ilmenemiseen liittyneet tilanteet voitiin jakaa karkeasti kolmeen luokkaan: yllättävä arki (erityisesti ruokailu ja pukeutuminen), joulun ja pääsiäisen aika sekä monikulttuuriset aamunavaukset. Haastatteluaineistosta muodostettiin viisi erilaista kasvattajien tapaa puhua uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä: 1. Omaa uskontoa puolustava puhetapa. 2. Uskontojen välistä tasavertaisuutta korostava puhetapa. 3. Uskontokasvatusta vähättelevä ja kiinnostumattomuutta ilmentävä puhetapa. 4. Uskontokasvatuksen etäistävä puhetapa. 5. Uskontojen aiheuttamaa hämmennystä ilmaiseva puhetapa. Kontekstin muodostetuille puhetavoille antaa havainnointiaineisto. Kaiken kaikkiaan on havaittavissa, että kasvattajien eriasteiset henkilökohtaiset suhtautumistavat ovat vaikuttamassa kasvatustoiminnan suunnitteluun ja sen toteuttamiseen, tässä tapauksessa toteuttamatta jättämiseen. Ne myös vähentävät kasvattajien ammatillista asennoitumista uskontokasvatuksen sisältöalueeseen. Kun kokonaisuutta peilattiin Abu-Nimerin malliin, todettiin, että eri uskontojen kohtaaminen haastaa kasvattajat paljon voimakkaammin kuin eri kulttuurien kohtaaminen. Kasvattajien tulisikin mm. tunnistaa uskontojen ja katsomusten erilaisuuden itsessään aiheuttamia tunteita, jotta mahdolliset kielteiset tunteet eivät olisi vaikuttamassa kasvatustilanteissa. Mallin peilaaminen päiväkodin arkeen ja kasvattajien puhetapoihin lisää ymmärtämystä siitä, miten syvälle menevästä asiasta kulttuurien välisessä kommunikaatiossa on kyse, kun siihen lisätään uskontojen ulottuvuus - tässä tapauksessa uskontokasvatuksen ulottuvuus monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa päiväkodissa.

Hyvän hoidon reuna-alueilla : Potilasvahinko lääketieteellisen toiminnan valossa.

Vuonna 2006 Suomessa korvattiin 2331 potilasvahinkoa. Niistä maksettiin korvauksia yhteensä noin 27 miljoonaa euroa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan potilasvahinkoja lääketieteellisen toiminnan valossa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen: Millä eri tavoilla lääkärin toiminta voi epäonnistua potilasvahinkotapauksissa? Tutkimuksessa määriteltiin neljä kategoriaa, joiden avulla analysoitiin esimerkkitapauksia. Kategoriat käsittelivät hoitojärjestelmää, lääkärin toimintaan vaikuttavia normeja, toiminnan intentionaalisuutta sekä toiminnan suhdetta sen lopputuloksiin ja seurauksiin. Ensimmäisessä tutkimusluvussa määriteltiin kategoriat, joiden avulla lääketieteellistä toimintaa voi arvioida. Ensimmäiseksi analysoitiin hoitojärjestelmää, lääkärin toiminnan kontekstia. Hoitojärjestelmästä nostettiin esille potilas-lääkärisuhde, lääkärien välinen yhteistyö, potilaasta saatavat tiedot, toiminnan mahdollistavat resurssit sekä niin kutsuttu systeemivirhe. Hoitojärjestelmän toimiminen on hyvän hoidon ensimmäinen edellytys. Se vaatii eri terveydenhuollon ammattihenkilöiden saumatonta yhteistyötä.Toinen kategoria käsitteli lääkärin toimintaan vaikuttavia normeja. Georg Henrik von Wrightin teoksen Norm and Action normien jaottelua sovellettiin lääkärin toimintaan. Normien pääryhmään kuuluvat säännöt, määräykset ja ohjeet. Lisäksi voidaan määritellä pienempiä normiryhmiä, jotka sijaitsevat pääryhmien välimaastossa. Näihin pienempiin ryhmiin sijoittuvat tottumukset, moraaliset periaatteet sekä ideaalit säännöt. Kolmannessa kategoriassa käsiteltiin intentionaalisuutta osana toimintaa. Teorian päälähde oli G. E. M. Anscomben teos Intention. Toiminnan intentionaalisuutta analysoitiin Anscomben tunnetun, vesikaivon myrkytystä koskevan, esimerkin avulla. Siinä tekoon liittyvä sisäinen tieto on keskeinen intentiota määrittävä tekijä. Viimeisessä kategoriassa arvioitiin toimintaa von Wrightin mukaan. Esille nousi erityisesti kyky toiminnan perusedellytyksenä sekä toiminnan lopputulos ja seuraukset. Potilasvahingoissa on tärkeää arvioida myös potilasvahingon seurauksia, ei vain epäonnistuneen toimenpiteen lopputulosta. Toimintaa analysoitaessa oli myös otettava huomioon kenen näkökulmasta seurauksia arvioitiin, Potilas, lääkäri ja esimerkiksi osastonylilääkäri saattavat nähdä potilasvahingon seuraukset hyvin eri tavoilla.Toisessa tutkimusluvussa arvioitiin neljää Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastojen kantelu- ja valvontaratkaisuista valittua esimerkkitapausta. Ensimmäinen käsitteli lääkärin toiminnan epäonnistumista synnytyksessä, toinen psyykkisistä ongelmista ja alkoholiriippuvuudesta kärsivän lääkärin ammatinharjoittamisoikeuksien rajoittamista, kolmas lääketutkimuksen johtajan vakavia virheitä ja neljäs Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvän asiantuntijan ristiriitaisia asiantuntijalausuntoja. Lääkärin toiminnan epäonnistuminen vaikuttaa helposti hoitojärjestelmään, jonka toimiminen perustuu työntekijöiden yhteistyöhön. Hoitovirheissä rikotaan yleensä lääketieteen sääntöjä. Potilasvahingon sattuessa lääkärin asema muuttuu normiauktoriteetista normisubjektiksi. Lääkäri saattaa toiminnallaan rikkoa myös moraalisia sääntöjä tai lääkärin ihannetta. Puhtaissa vahinkotapauksissa toiminnan lopputulos ei vastaa lääkärin intentiota, potilaan parantamista. Kaikissa potilasvahinkotapauksissa ei voida puhua vahingoista, vaan kyseessä voi olla myös tarkoituksellinen teko. Toiminnan lopputuloksella voi olla laajat seuraukset, jotka tulisi myös ottaa huomioon toimintaa arvioitaessa.