265 resultados para Topoisomerase i
Resumo:
The dissertation presents a functional model for analysis of song translation. The model is developed on the basis of an examination of theatrical songs and a comparison of three translations: the songs of the Broadway musical My Fair Lady (Lerner and Loewe, 1956), made for the premiere productions (1959–1960) in Swedish, Danish, and Norwegian. The analysis explores the three challenges of a song translator: the fitting of a text to existing music, the consideration of a prospective sung performance, and the verbal approximation of the content of the source lyric. The theoretical foundation is based on a functional approach to translation studies (Christiane Nord) and a structuralist/semiotic analysis of a theatrical message (Ivo Osolsobě, building on Roman Jakobson). Thus, three functional levels in the fitting of a text to music are explored: first, a prosodic/phonetic format; secondly, a poetic/rhetoric format; and thirdly, semantic/reflexive values (verbalizing musical expression). Similarly, three functional levels in the textual connections to a prospective performance are explored: first, a presentational goal; secondly, the theatrical potential; and thirdly, dramaturgic values (for example dramatic information and linguistic register). The functionality of Broadway musical theatre songs is analyzed, and the song score of My Fair Lady, source and target lyrics, is studied, with an in-depth analysis of seven of the songs. The three translations were all considered very well-made and are used in productions of the musical to this day. The study finds that the song translators appear to have worked from an understanding of the presentational goal, designed their target texts on the prosodic and poetic shape of the music, and pursued the theatrical functionality of the song, not by copying, but by recreating connections to relevant contexts, partly independently of the source lyrics, using the resources of the target languages. Besides metaphrases (closest possible transfer), paraphrases and additions seem normally to be expected in song translation, but song translators may also follow highly individual strategies – for example, the Norwegian translator is consistently more verbally faithful than the Danish and Swedish translators. As a conclusion, it is suggested that although linguistic and cultural difference play a significant role, a translator’s solution must nevertheless be arrived at, and assessed, in relation to the song as a multimedial piece of material. As far as a song can be considered a theatrical message – singers representing the voice, person, and situation of the song – the descriptive model presented in the study is also applicable to the translation of other types of song.
Resumo:
Gender in eastern Nyland – from dialect levelling to identity marking The study of dialect leveling in eastern Nyland focuses on variation and change in the Swedish dialects of Nyland (Fi. Uusimaa) on the south coast of Finland. During the last century the grammatical gender system of the dialects in the area has been reduced from a three-gender system to a two-gender system (cf. Corbett 1991). The present study is based on five linguistic variables in the gender system: the anaphoric pronouns (han, hon, den) when used for inanimates; the neuter pronouns he(t) and de(t) – when used anaphorically or as expletives; and three different types of morphological postposed definite articles. For all these variables, both dialect variants and standard variants are used in the dialects. Within the study of processes of variation and change, the work focuses on the mechanisms of leveling, simplification and reallocation; cf. Trudgill (1986) and Hinskens, Auer Kerswill (2005). With regard to the reductions of the gender system, the possibility that some of these variables might have turned into becoming dialect markers (Labov 1972) in the modern varieties of eastern Nyland is given special attention. The primary data consist of tape recordings with 25 informants done in the 1960s and 1970s. The informants were born in 1881–1913. In addition, recent changes were investigated in detail in tape recordings from 2005–2008 with 15 informants, who were born in the period 1927–1947 or 1976–1988. The study combines quantitative and qualitative methods in the systematic analysis of the data. Theoretically and methodologically the study relies on methods and results from variation studies and socio-dialectology, as well as on methods and results from traditional dialectology; cf. Ahlbäck (1946) and the dictionary of Swedish dialects, Ordbok över Finlands svenska folkmål, (1976–). The results show that there are different strategies among the informants in their use of the features studied. In the modern varieties of the dialects, most of the informants use only two genders, uter and neuter. Of the variables, the masculine pronoun for inanimates, the traditional neuter pronoun he(t) and some variants of the traditional definite articles have received a new function as dialect markers in my data. These changes first affect the gender distinctions, and the function of marking gender is lost; gradually the features then get new functions as dialect markers through processes of dialect leveling and reallocation. These processes are connected to changes taking place in the communities in eastern Nyland because of urbanization. When the dialect speakers experience that the traditional values of both the dialects and the culture are threatened, they begin to mark their dialectal identity by using dialect markers in their speech.
Resumo:
Tutkimuksessa olen tarkastellut Tove Janssonin muumikirjojen adaptaatioita, eli uudelleen kirjoitettuja muumikirjoja. Työn tavoitteena on ollut selvittää, miten ja miksi Tove Jansson on muokannut alkuperäisiä muumikirjojaan. Lisäksi työssä on pohdittu, onko uudelleen kirjoittamisella ollut tietty tavoite eli, ovatko muutokset samansuuntaisia kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Aineistona minulla on ollut neljä Tove Janssonin alkuperäistä ja neljä uudelleenkirjoitettua muumikirjaa: Kometjakten (1946) ja uudelleen kirjoitettu Kometen kommer (1968), Trollkarlens hatt (1948, 1968), Muminpappans Bravader (1950) ja uudelleen kirjoitettu Muminpappans memoarer (1968) sekä Farlig midsommar (1954, 1969). Olen tarkastellut, millaisia kielellisiä ja kuvallisia eroja alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä on. Koska materiaali on niin laaja, olen rajannut tutkimustani. Uudelleen kirjoitetut Farlig midsommar (1969) ja Trollkarlens hatt (1968) eivät sisällä yhtä paljon adaptaatioita kuin kirjat Muminpappans memoarer (1968) ja Kometen kommer (1968). Sen vuoksi olen käyttänyt kirjojen analysoinnissa erilaista tutkimusmenetelmää. Kirjoja Farlig midsommarja Trollkarlens hatt olen tutkinut kokonaisuudessaan. Kirjojen Kometen kommer sekä Muminpappans memoarer kohdalla olen puolestaan käyttänyt kvalitatiivista metodia. Kyseisten kirjojen kohdalla olen ottanut otoksia kirjojen alusta, keskeltä ja lopusta. Kaikkien kielellisten adaptaatioden kuvaamisessa, vertailussa ja analysoimisessa olen käyttänyt apuna sanakirjoja ja aikasempaa tutkimusta. Kuvatutkimuksesa olen keskittynyt tarkastelemaan kuvien näkyvyyttä muumikirjoissa. Olen tarkastellut kuvien sijoittelua, kokoa, määrää ja osittain sisältöä alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä. Kielelliset adaptaatiot on jaettu niiden pituuden ja rakenteen mukaan kolmeen luokkaan: parafraasit, lisäykset ja poistot. Jaottelu perustuu osittain omiin havaintoihini materiaalista ja osittain aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Tove Jansson on tehnyt samankaltaisia muutoksia kaikissa uudelleen kirjoittamissaan muumikirjoissa. Kaikki uudelleen kirjoitetut kirjat sisältävät niin parafraaseja, lisäyksiä kuin poistojakin. Muutoksilla onmyös samankaltaisia funktioita kaikissa kirjoissa. Parafraasit tekevät kirjoista muun muassa ajanmukaisia ja helppolukuisia. Lisäyksillä on ennen kaikkea selittävä funktio. Poistojen avulla taas lastenkirjallisuuteen soveltumattomia sanoja ja tapahtumia on karsittu. Myös kuvien muutokset ovat samankaltaisia kaikissa uudelleenkirjoitetuissa muumikirjoissa. Ensinnäkin kuvien sijoittelun muutokset ovat parantaneet kuvan ja tekstin vuorovaikutusta kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Muokatuissa muumikirjoissa teksti ja kuvat ovat keskimäärin lähempänä toisiaan ja vastaavat tarkemmin toisiaan kuin alkuperäisissä muumikirjoissa. Toiseksi kuvien koon ja lukumäärään muutokset tekevät uudelleen kirjoitetut kirjat visuaalisesti nautittavammiksi kuin alkuperäiset kirjat. Kaiken kaikkiaan adaptaatiot uudenaikaistavat muumikirjoja ja tekevät ne uudelle kohderyhmälle paremmin soveltuviksi. Adaptaatioiden avulla Tove Jansson on luonut jatkumon muumikirjojensa välille, minkä ansiosta ensimmäiset muumikirjat ja myöhemmin kirjoitetut muumikirjat eivät ole ristiriitaisia, vaan ne ovat yhtenäisiä niin sisällön, henkilöiden, kirjoitustyylin ja kuvituksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että adaptaatiot ovat hyvin yleinen kielellinen ilmiö. Lähes jokainen kirjoittaja joutuu jossain vaiheessa muokkaamaan omaa tekstiään. Uusien versioiden julkaiseminen on kuitenkin harvinaisempaa. Ottaen huomioon, kuinka kielteisesti adaptaatioihin yleisesti suhtaudutaan, on mielenkiintoista, että nimenomaan uudelleen kirjoitetut muumikirjat ovat saaneet "aitojen" muumikirjojen aseman. Moni ei todennäköisesti tiedä lukevansa muokattua muumikirjaa. Mielenkiintoista onkin, että suomenkieliset käännökset on käännetty ainoastaan alkuperäisistä muumikirjoista. Pohdittavaksi jääkin, millainen kuva suomenkielisellä lukijalla on esimerkiksi muumikirjojen yhtenäisyydestä. Kun jo lähdeteoksia on muokattu niin paljon kuin tämä työ on osoittanut, olisi ehkä käännöksiäkin jo korkea aika päivittää.
Resumo:
I avhandlingen analyseras den finlandssvenska författaren Mikael Lybecks (1864-1925) verk Breven till Cecilia. Denna brevroman hör till Lybecks senare produktion och utkom 1920. Verket har kommit att betraktas som en klassiker inom den finlandssvenska litteraturen. Av författarensövriga produktion är det strängt taget endast Tomas Indal (1911) som haft en jämförbar genomslagskraft. Trots detta har romanen inte varit föremål för en enda mer omfattande studie. l sin Lybeckbiografi relaterar Erik Kihlman i första hand verket till det biografiska och till samhällssituationen vid tiden för romanens tillkomst. Vetenskapen, konsten och livet bildar tillsammans den triangel som utgör romanens stomme. Antiken är starkt närvarande i romanen och med begrepp som härrör från denna era kan man tala om det sokratiska, det apollinska och det dionysiska. Detta är begrepp som Friedrich Nietzsche utgår i från i sitt ungdomsverk Tragedins födelse (Die Geburt der Tragödie aus dem Geiste der Musik) från 1872. Nietzsches vetenskapskritik och hans syn på den högsta konsten som ett brödraförbund mellan Dionysos och Apollon står i förvånansvärt hög grad i samklang med den övergripande tematiken i Lybecks verk. När Nietzsche därtill framhäver musiken som grunden förall konst får många inslag i romanen sin förklaring. l Breven till Cecilia skildras en vändpunkt i huvudpersonen Sven Ingelets liv. Därför ligger tyngdpunkten i den tematiska analysen vid det som gör att verket kan betraktas som en utvecklingsroman. Även om romanen skildrar en tidsperiod på endast ett och ett halvt år så hinnerhuvudpersonen ändå undergå en betydande personlighetsförändring. Nietzsches Tragedinsfödelse med dess ovannämnda grundläggande begrepp lämpar sig ypperligt som referensram för en analys av denna förändring. Avhandlingen har också strukturerats utgående från de nietzscheanska begreppen sokratiskt, dionysiskt och apollinskt vilka alltså återspeglar huvudpersonens utvecklingsfaser. Från att ha varit en renodlad förnuftsmänniska väcks Sven Ingelet genom ett kortvarigt kärleksförhållande till det dionysiska med allt vad det innebär av känslorus och lidande. Att Ingelet nästan helt uppgått i sin roll som konstteoretiker har medfört att hans förhållningssätt till omvärlden utmärks av intresselös betraktelse. Till följd av sin viljesvaghet och bristande handlingskraft måstehan försöka behålla sin älskades gunst genom magiska pseudohandlingar. Detta leder in Ingelet i myternas värld. Hans verklighetsuppfattning får andra dimensioner än den vetenskapliga. Det dionysiska uppvaknandet medför tillsammans med det efterföljande brevskrivandet att Ingeletnår fram till en självkännedom och upphör att vara en främling i tillvaron. Ingelet utvecklar ocksåen ny konstsyn som förutsätter ett samband mellan konsten och livet. Detta apollinska utvecklingsstadium kännetecknas också av sanningsförmedlande drömmar, och av en tilltagande resignation som till slut utmynnar i ett självmord. Nyckelord: brevroman, Dionysos, Apollon, främlingskap, verklighetsflykt
Resumo:
I denna avhandling undersöker jag hur modersmålslärare inom den grundläggande utbildningen (åk 7–9) undervisar i litteratur. De frågor jag ställer mig är: Hur förverkligar lärarna sin litteraturundervisning i praktiken, hur förhåller de sig till den nya läroplanen i ämnet, Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen 2004, samt med vilken ämnes-, litteratur- och kunskapssyn utgår de från i sin undervisning? Undersökningsresultatet analyseras utifrån läroplan och utifrån en läsarorienterad, sociokulturell och funktionell litteratursyn och litteraturpedagogik. Undersökningen är kvalitativ och riktar sig i form av ett frågeformulär till alla modersmålslärare i högstadierna i huvudstadsregionen. Tretton lärare deltar slutligen och åtta av dessa svar uppföljs genom en tematisk intervju. Undersökningen sker våren 2005. Forskningsresultatet visar på att flera av lärarna till stor del bygger upp sin undervisning utifrån färdiga uppgifter och koncept och att undervisningen styrs av metoden, av frågan hur. Dessa lärares undervisning sker således inte utgående från en enhetlig ämnes-, litteratur- och kunskapssyn, utan ämnessynen varierar beroende på uppgift. Recensionen är den arbetsuppgift som är vanligast bland lärarna, även om flera lärare ställer sig tveksamma till den. Övriga uppgifter som förekommer bland flera lärare är uppgiftskoncept kring klassiker och litterära samtal inför klass. Tematisk litteraturundervisning används även av flera lärare, liksom Netlibris, som innebär att två klasser från olika skolor över nätet diskuterar en skönlitterär text. Både Netlibris och tematisk litteraturundervisning är metoder som lärarna förhåller sig positiva till och ser pedagogiska fördelar med. Den tematiska undervisningen sker emellertid ofta i form av koncept som återkommer i samma form år efter år. Två lärare strävar dock efter att arbeta utifrån en enhetlig ämnessyn – den erfarenhetspedagogiska. Dessa lärare använder sig av färre koncept i sin undervisning. De bygger snarare upp sin undervisning utifrån frågan varför än hur, vilket innebär att de i högre grad har möjlighet att beakta elevernas intressen och behov i utformandet av undervisningen. Detta syns bland annat i valet av böcker och teman. En av dessa lärare använder sig även av portfölj- och loggboksmetodik och låter, i enlighet med läroplanen, eleverna själva vara med och utvärdera undervisningen och den egna utvecklingen. Lärarna verkar överlag förhålla sig mera positiva till de uppgifter som bygger på dialog och som tar fasta på läsaren i läsprocessen. Trots att lärarna betonar dialogens betydelse i litteraturundervisningen, bygger undervisningen ändå ofta, och i flera fall helt och hållet, på uppgifter som saknar dialog. En av orsakerna till detta kan vara att gamla koncept, trots nya uppgifter, lever kvar i undervisningen. Att lärarna framhåller de uppgifter som utgår från läsning av gemensamma texter och som tar fasta på en läsarorienterad och sociokulturell litteratursyn, visar dock på att de nya uppgifterna håller på att omkullkasta de gamla; lärarnas litteraturundervisning befinner sig således i förändring. Samtliga lärare förhåller sig positiva till litteraturundervisning och framhåller att litteraturen sedan deras egen skoltid fått en mera framträdande roll i undervisningen. De påpekar också att modersmålsundervisningen idag är mindre färdighetsinriktad och går mot en ökad dialog.
Resumo:
This thesis is an investigation of the significance of VAK, i.e. the visual, auditory and kinaesthetic learning styles, for language education. The research part evaluates the predictive validity of a VAK test commonly used in Finnish education. The results of the test were compared, respectively, with the results of a visual, an auditory and a kinaesthetic word test. 62 dyslexic language leaners participated in the tests. There was no statistically significant link between the results of the VAK test and the word tests. On the grounds of a voluntary questionnaire, most of the students did however consider it important that they are taught according to their personal learning style: visual, auditory or kinaesthetic. One of the goals of the study was to investigate the theoretical background of VAK. VAK does not seem to have a consistent theoretical basis, but combines various elements such as NLP pedagogy and Dunn's and Prashnig's learning style models that have previously been sharply criticized by scholars. The study leaves it open whether individual learning styles do exist, and how they could be diagnosed.
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään ruotsin suullisen kielitaidon kriteeripohjaista arviointia Eurooppalaiseen viitekehykseen perustuvan arviointiskaalan avulla arvioijan näkökulmasta. Tutkielmassa analysoidaan seitsemän arvioijan arviointiprosessin reflektointia. Arvioijat osallistuvat poikkitieteelliseen HY-TALK-pilottitutkimukseen Helsingin yliopistossa. Tutkielman tavoitteena on eritellä, miten arvioijat kokevat peruskoulu- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmiin sisältyvän kriteeripohjaisen kielitaidon skaalan käytön ruotsin kielen suullisen taidon arviointityön pohjana. Erityisesti painotetaan arvioijien subjektiivista kokemusta skaalan avulla arvioinnista. Lisäksi analysoidaan kyseisten arvioijien arviointitulosten reliabiliteettia HY-TALK-tutkimuksessa. Aineistona käytetään arvioijien avoimilla haastatteluilla kerättyjä kommentteja skaalan käytöstä ja arvioinnista, sekä samojen arvioijien oppilasarviointituloksia HY-TALK-pilottitutkimuksesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen kokeenjälkeinen tapaustutkimus. Tutkielman teoriatausta nojautuu suullisen kielitaidon arvioinnin tutkimukseen. Suullisen kielitaidon arvioinnin perustana voidaan pitää Bachman ja Palmerin (1996) teoriaa kommunikatiivisesta kielitaidosta. Kielitaito jaetaan organisatoriseen ja pragmaattiseen kompetenssiin. Kokeen reliabiliteetti ja validiteetti nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi. Suullisen kielitaidon mittaamisessa ongelmana on kommunikaation arviointi. Koetyyppinä suorituskoe, jossa kokelas arvioidaan kommunikatiivisessa tilanteessa, ei yleisen käsityksen mukaan vastaa autenttista kielenkäyttötilannetta. Kokeen perusteella halutaan kuitenkin tehdä yleistys kokelaan kielitaidosta ja selviytymisestä oikeissa kielenkäyttötilanteissa. Arvioinnissa tehdään ero analyyttisen ja holistisen arvioinnin välille. Kriteeripohjaisessa arvioinnissa pyritään pitäytymään analyyttisessa arvioinnissa, jolloin arvioija kiinnittää huomiota monipuolisesti kokelaan kielitaidon eri osa-alueisiin. Tutkielman tuloksena seitsemän analysoidun arvioijan välillä on suuria eroja arvioinnin lähtökohdissa ja subjektiivisissa painotuksissa. Osa arvioijista painotti organisatorista kompetenssia, ja osa taas pragmaattista kompetenssia. Interaktion ja kommunikaation roolista suullisen kielitaidon arvioinnissa oli suuria mielipide-eroja. Osa arvioijista painotti arvioinnissa kommunikaation tärkeyttä ja muita pragmaattiseen kompetenssiin kuuluvia osa-alueita, kun taas osa mainitsi esimerkiksi oikeakielisyyden ja rakenteiden hallinnan. Kolme arvioijaa painotti pragmaattista kompetenssia, kaksi mainitsi piirteitä molemmista, ja kaksi painotti organisatorista kompetenssia. Osa eroista selittyy arviointitapahtumien eroilla sekä arvioijien kokemuksella. Toisaalta, nämä erot arvioinnin subjektiivisissa painotuksissa eivät suuresti näy itse pilottitutkimuksen viitekehyspohjaisen arviointiskaalan avulla saaduissa oppilasarviointituloksissa. Arvioijien välisiä eroja oppilasarvioinnissa kuitenkin esiintyy. Organisatorista kompetenssia painottavat antoivat osalle oppilaista hieman muita parempia arvosanoja. Tutkielman päätelmä on, että tässä tapaustutkimuksessa arviointityössä oli subjektiivisia painotuksia, ja että jonkin verran eroja kriteeripohjaisessa oppilasarvioinnissa löytyi. Erot eivät kuitenkaan yleisesti ottaen olleet kovin suuria.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää helsinkiläisten perusopetuksen yläluokkien kielikylpy-oppilaiden ja heidän vanhempiensa käsityksiä ruotsinkielisestä kielikylvystä. Tarkoituksena oli tutkia syitä kielikylpymenetelmän tai vastaavasti perinteisen opetuksen valitsemiseksi sekä oppilaiden ja heidän vanhempiensa käsityksiä kielikylpyoppilaiden koulumenetyksestä ja kielitaidosta. Tarkoituksena oli myös selvittää, mikä asema kielikylvyllä on oppilaiden elämässä koulukontekstin ulkopuolella sekä miten oppilaat ja heidän vanhempansa suhtautuvat kielikylpyyn kokonaisuutena. Tutkimuksen perusjoukkoon kuuluivat kaikki lukuvuonna 2002−2003 Helsingin perusopetuksen yläluokkien ruotsinkielisessä kielikylvyssä olevat oppilaat sekä heidän vanhempansa. Otokseen saatiin 128 oppilasta ja 94 vanhempaa. Näiden lisäksi tutkimukseen osallistui 40 vanhempaa, joiden lapset osallistuivat yksikieliseen suomenkieliseen perusopetukseen. Tutkimusjoukon oppilaista osa on ollut alaluokilla varhaisessa täydellisessä kielikylvyssä ja osa varhaisessa osittaisessa kielikylvyssä. Tutkimus edustaa survey-tutkimusta, jossa aineistonhankintamenetelmänä on käytetty sekä lomakekyselyä että haastattelua. Teemahaastatteluun valittiin 10 oppilasta tutkimuksen perusjoukosta. Tutkimusaineisto kerättiin kevään 2003 aikana. Aineistosta laskettiin frekvenssejä, keskilukuja ja korrelaatioita sekä käytettiin ristiintaulukointeja. Keskiarvojen merkitsevyystestaukset suoritettiin yksisuuntaisilla varianssianalyyseillä F- ja t-testein. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään kielitaidon ja kaksikielisyyden käsitteitä sekä esitellään erilaisia pedagogisia menetelmiä, joilla pyritään kehittämään kielitaitoa. Teoriaosuudessa pohditaan myös asenteiden ja motivaation merkitystä kielen omaksumisessa. Tutkimustulokset osoittavat, että perusopetuksen yläluokkien kielikylpyoppilailla ja heidän vanhemmillaan on varsin yhdensuuntaisia käsityksiä kielikylvystä. Kielikylpyyn ollaan varsin tyytyväisiä kokonaisuutena, mutta kehitettävää ja parannettavaa on. Opiskelu kielikylpyluokalla miellettiin positiivisena, mutta ruotsinkielisen opetuksen määrään toivottiin muutosta. Vanhemmat arvostivat kielikylpyä erityisesti siinä käytettävien opetusmenetelmien ja saavutettavien tulosten perusteella. Sekä vanhemmat että oppilaat kokevat ruotsin kielen oppimisen erittäin tarpeelliseksi ja hyödylliseksi peilaten vastauksissaan tulevaisuuden opiskelu- ja työelämän tarpeita. Oppilaiden ruotsin kielen taidot arvioitiin erittäin korkeiksi. Kielikylpykielen asema oppilaiden elämässä koulun ulkopuolella oli erittäin vähäinen. Ruotsin kielen käyttötilanteet rajoittuivat matkoihin ja erilaisiin opastustilanteisiin. Omaehtoista kielen käyttöä ei juuri ilmennyt hyvästä kielitaidosta huolimatta. Oppilaiden käsityksissä ei ollut havaittavissa eroja eri sukupuolten välillä. Joissain tapauksissa luokka-asteella, mutta erityisesti oppilaan koululla ja kielikylpymuodolla oli vaikutusta tutkittuihin käsityksiin.
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma on tehty osana Svenska i toppen -projektia, joka alkoi syksyllä 2008 Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat lukiolaisten näkökulmasta hyvien tulosten saavuttamiseen ruotsin ylioppilaskirjoituksissa kolmessa suomenkielisessä lukiossa, jotka sijaitsevat Turun, Tampereen ja Joensuun seuduilla. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten maantieteelliset tekijät vaikuttavat opiskelijoiden ruotsin kielen osaamiseen sekä mitä eroja on keskipitkän ja pitkän ruotsin oppimäärän opiskelijoiden asenteissa kieltä kohtaan. Tutkielman aineistona on kolme ryhmähaastattelua, joihin on osallistunut 14 lukiolaista, 11 tyttöä ja 3 poikaa. Haastattelut on tehty joulukuussa 2008 sekä tammi- ja maaliskuussa 2009. Haastatteluissa on käytetty strukturoitua kyselylomaketta, jossa kysytään opiskelijoiden näkemyksiä ruotsin opiskelusta. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tutkimusote, jossa on piirteitä kolmesta eri menetelmästä: tapaustutkimuksesta, etnografisesta tutkimuksesta sekä temaattisesta analyysistä. Tärkeimpänä teoriataustana on ruotsi toisena kielenä -tutkimus, oppiminen sosiokonstruktivistisena ilmiönä sekä motivaatiotutkimus. Tarkastelen kielenoppijaa luokkahuoneessa sosiaalisena osallistujana omassa oppimisprosessissaan. Oppiminen nähdään kokonaisuutena, johon kuuluu eri osa-alueita, esimerkiksi koulujen käytännöt, yhteisön vaikutus oppimiseen sekä opiskelijan identiteetin muokkautuminen kouluyhteisössä. Motivaatiota tarkastelen kielenoppimisen näkökulmasta, ja se koostuu erilaisista dynaamisista vaiheista, esimerkiksi tavoitteiden asettamisesta oppimisprosessin alussa, valintojen tekemisestä sekä motivaation ylläpitämisestä oppimisprosessin kuluessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin yksittäinen syy menestykseen opiskelijoiden näkökulmasta on opettaja, joka omalla toiminnallaan voi merkittävästi parantaa opiskelijoiden oppimisedellytyksiä. Työhön panostaminen, opiskelijoiden yksilöllinen kohtaaminen myös luokkahuoneen ulkopuolella ja esimerkiksi omien oppimateriaalien valmistaminen ovat opettajaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat nostaa opiskelijoiden motivaatiota huomattavasti. Myös lukion maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta. Paikkakunnilla, joilla ruotsin kieltä käytetään vähän, korostuu opettajan rooli kielellisen oppimisympäristön luomisessa. Keskipitkän ja pitkän ruotsin opiskelijoiden välillä ei tutkimuksessa ilmene eroja asenteissa kieltä kohtaan.
Resumo:
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani opettajan direktiivejä eli ohjailevia lausumia peruskoulun ruotsinopetuksessa. Aineistoni koostuu kuudennella ja kahdeksannella luokalla nauhoitetuista ruotsintunneista, ja sitä on yhteensä 3 tuntia 15 minuuttia. Analysoin sitä, miten opettaja muotoilee direktiivinsä, annetaanko direktiivit suomeksi vai ruotsiksi ja miten opettajan ohjaileva puhe vaikuttaa oppilaiden käytökseen. Direktiivien tehtävänä on saada oppilaat toimimaan opettajan toivomalla tavalla. Direktiivit ovat yleensä vierusparin etujäseniä, jolloin oppilaiden kielellinen tai ei-kielellinen reaktio muodostaa jälkijäsenen. Opettajan direktiivi voi olla myös jälkijäsen, jolloin se on reaktio siihen, mitä oppilaat ovat tehneet. On preferoitua, että oppilaat noudattavat opettajan ohjeita. Opettaja voi käyttää direktiivinä imperatiivia, kysymys- ja väitelausetta sekä nominaalilauseketta. Imperatiivi on tunnusmerkitön tapa ilmaista ohjailua, ja opettaja käyttää sitä rutiininomaisissa kehotuksissa. Kysymyslauseen muotoisia direktiivejä opettaja käyttää varmistaakseen, että opetus voi jatkua, ja säilyttääkseen työrauhan. Väitelauseilla opettaja puolestaan antaa erilaisia ohjeita ja säätelee työrauhaa. Nominaalilauseketta opettaja voi käyttää direktiivinä antaessaan oppilaalle vastausvuoron tai kieltäessään oppilasta häiritsemästä työrauhaa. Suomea käytetään direktiiveissä, jotka liittyvät kieliopin opettamiseen, kun taas ruotsiksi ilmaistaan usein toistuvat direktiivit. Usein opettaja käyttää ensin ruotsia ja toistaa sitten direktiivin suomeksi. Opettajan institutionaaliseen rooliin kuuluu se, että hänellä on auktoriteetti luokkahuoneessa. Siksi oppilaiden on noudatettava opettajan ohjeita, ja tavallisesti he tekevätkin niin, mutta siihen kuluu joskus paljon aikaa.
Resumo:
TRANSFORMATIONS OF NATURE Science, Knowledge and Freedom in the Early Thinking of Rudolf Steiner. Perspectives on Waldorf Education in the light of the History of Ideas Waldorf Education is based on the worldview that Rudolf Steiner (1861-1925) developed to a wide-ranging anthroposophical movement in the first decades of the 20th century. This thesis takes as its departure the early thinking of Rudolf Steiner that precedes anthroposophy, and its main purpose is to uncover the tradition of ideas represented in Steiner´s early life and which, in different ways, have emerged in the practice of Waldorf Education. Through systematic analysis I attempt to bring to light different aspects of Steiner’s early thinking: his concept of science, his epistemological startingpoints and his philosophy of freedom. By departing from J. W. Goethe’s qualitative concept of science, Steiner strove in his early works to formulate a monistic worldview which appears to be closely related to the Romantic Movement and its philosophy of nature. Characteristic traits of his thinking are, on the one hand, a critique of a one-sided enlightenment and, on the other hand, an aspiration to see the world as a living organic unity. Human beings can, by developing our intuitive faculties, get a deeper understanding of the indissoluble relationship between man and nature. Against this background Steiner´s early thinking can be read as a special kind of romantic development narrative. Steiner’s early thinking also opens the way for romantic perspectives on Waldorf Education. It appears that many central aims and conceptions in Waldorf Education can be illuminated by the epistemological perspective upon which Steiner elaborated early in his life. An organic curriculum, phenomenological didactics and high ideal of freedom can be considered seen as educational applications of conceptions that played an important role in Goethe and his age. Thus, Waldorf Education provides in our contemporary society an exceptional set of educational values: a holistic education with romantic undertones.