An Axiom of Military Law : Applicability of National Criminal Law to Military Personnel and Associated Civilians Abroad

States regularly deploy elements of their armed forces abroad. When that happens, the military personnel concerned largely remain governed by the penal law of the State that they serve. This extraterritorial extension of national criminal law, which has been treated as axiomatic in domestic law and ignored by international law scholarship, is the subject of this dissertation. The first part of the study considers the ambit of national criminal law without any special regard to the armed forces. It explores the historical development of the currently prevailing system of territorial law and looks at the ambit that national legal systems claim today. Turning then to international law, the study debunks the oddly persistent belief that States enjoy a freedom to extend their laws to extraterritorial conduct as they please, and that they are in this respect constrained only by some specific prohibitions in international law. Six arguments historical, empirical, ideological, functional, doctrinal and systemic are advanced to support a contrary view: that States are prohibited from extending the reach of their legal systems abroad, unless they can rely on a permissive principle of international law for doing so. The second part of the study deals specifically with State jurisdiction in a military context, that is to say, as applied to military personnel in the strict sense (service members) and various civilians serving with or accompanying the forces (associated civilians). While the status of armed forces on foreign soil has transformed from one encapsulated in the customary concept of extraterritoriality to a modern regulation of immunities granted by treaties, elements of armed forces located abroad usually do enjoy some degree of insulation from the legal system of the host State. As a corollary, they should generally remain covered by the law of their own State. The extent of this extraterritorial extension of national law is revealed in a comparative review of national legislation, paying particular attention to recent legal reforms in the United States and the United Kingdom two states that have sought to extend the scope of their national law to cover the conduct of military contractor personnel. The principal argument of the dissertation is that applying national criminal law to service members and associated civilians abroad is distinct from other extraterritorial claims of jurisdiction (in particular, the nationality principle or the protective principle of jurisdiction). The service jurisdiction over the armed forces has a distinct aim: ensuring the coherence and indivisibility of the forces and maintaining discipline. Furthermore, the exercise of service jurisdiction seeks to reduce the chances of the State itself becoming internationally liable for the conduct of its service members and associated civilians. Critically, the legal system of the troop-deploying State, by extending its reach abroad, seeks to avoid accountability gaps that might result from immunities from host State law.

The Tourism-Development Nexus in Namibia : A Study on National Tourism Policy and Local Tourism Enterprises' Policy Knowledge

The tourism development nexus in southern Africa involves highly topical issues related to tourism planning, power relations, community participation, and natural resources. Namibia offers a particularly interesting context for the study of these issues due to its colonial legacy, vast tourism potential, recently adopted tourism policy and community-based approaches to tourism and natural resource management. This study is an interdisciplinary endeavour to analyse the role of tourism in Namibia s post-apartheid transformation process by focusing on Namibian tourism policy and local tourism enterprises' policy knowledge. Major attention is paid to how the tourism policy's national development objectives are understood and conceptualised by the representatives of different tourism enterprises and the ways in which they relate to the practical needs of the enterprises. Through such local policy knowledge the study explores various opportunities, challenges and constraints related to the promotion of tourism as a development strategy. The study utilises a political economy approach to tourism and development through three current and interrelated discourses which are relevant in the Namibian context. These are tourism, power and inequality, tourism and sustainable development, and tourism and poverty reduction. The qualitative research material was gathered in Namibia in 2006-2007 and 2008. This material consists of 34 semi-structured interviews in 16 tourism enterprises, including private trophy hunting farms and private lodges, small tour operators and community-based tourism enterprises. In addition, the research material consists of observations in the enterprises, and 37 informal and 23 expert interviews. The findings indicate that in the light of local tourism enterprises the tourism policy objectives appear more complex and ambiguous. Furthermore, they involve multiple meanings and interpretations which reflect the socio-economic stratification of the informants and Namibian society, together with the professional stratification of the tourism enterprises and restrictions on the capacity of tourism to address the development objectives. In the light of such findings it is obvious that aspects of power and inequality affect the tourism development nexus in Namibia. The study concludes that, as in the case of other southern African countries, in order to promote sustainable development and reduce poverty, Namibia should not only target tourism growth but pay attention to who benefits from that growth and how. From a political economy point of view, it is important that prevailing structural challenges are addressed equally in the planning of tourism, development and natural resource management. Such approach would help the Namibian majority to enjoy the benefits of increasing tourism in the country.

Whose ETSIP? National and local ownership of Namibia's education and training sector improvement programme

Tämä työ tarkastelee kansallista ja paikallista omistajuutta Namibian opetussektorin kehittämisohjelmassa. Opetussektorin kehittämisohjelma ETSIP on 15-vuotinen sektoriohjelma vuosille 2005-2015 ja sen tavoitteena on edesauttaa Namibian kehittymistä tietoyhteiskunnaksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten kansallinen ja paikallinen omistajuus on toteutunut ETSIP prosessin aikana. Erityisesti pyritään selvittämään paikallistason opetussektorin virkamiesten näkemyksiä ETSIP prosessista, heidän roolistaan siinä ja siitä millaisia vaikuttamisen ja hallinnan mahdollisuuksia heillä on ollut prosessin aikana. Tutkimuksen lähtökohta on laadullinen ja lähestymistapa konstruktionistinen: tutkimus tarkastelee todellisuutta ihmisten kokemusten, näkemysten ja toiminnan kautta. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista, epävirallisista keskusteluista, lehtiartikkeleista ja ETSIP dokumenteista. Tutkimus osoittaa että kansallinen omistajuus on epämääräinen käsite sillä kansallisia toimijoita ja näkemyksiä on useita. Tutkimus vahvistaa Castel-Brancon huomion siitä, että omistajuutta on tarkasteltava kontekstissaan: muuttuvana ja kilpailtuna. ETSIPin rinnalle ollaan valmistelemassa uutta strategista ohjelmaa opetusministeriölle mikä saattaa muuttaa omistajuutta ETSIPiin. ETSIP dokumenttien omistajuusretoriikka myötäilee kansainvälisiä sitoumuksia avun vaikuttavuuden parantamiseksi mutta niistä puuttuu syvällisempi analyysi siitä, miten kansallinen ja paikallinen omistajuus toteutuisi käytännössä. Avunantajien näkemys omistajuudesta on suppea: omistajuus nähdään lähinnä sitoutumisena ennalta määrättyyn politiikkaohjelmaan. Haastatteluaineistosta nousee esiin Whitfieldin ja Frazerin jaottelu suppeista ja laajoista omistajuuskäsityksistä. Sitoutumista ETSIP ohjelmaan pidetään tärkeänä mutta riittämättömänä määritteenä omistajuudelle. Paikallisella tasolla sitoutuminen ETSIP ohjelman periaatteisiin ja tavoitteisiin on toteutunut melko hyvin mutta jos omistajuutta tarkastellaan laajemmin vaikutusvallan ja hallinnan käsitteiden kautta voidaan todeta että omistajuus on ollut heikkoa. Paikallisella tasolla ei ole ollut juurikaan vaikutusvaltaa ETSIP ohjelman sisältöön eikä mahdollisuutta hallita ohjelman toteutusta ja päättää siitä mitä hankkeita ohjelman kautta rahoitetaan. Tujanin demokraattisen omistajuuden käsite kuvaa tarvetta muuttaa ja laajentaa omistajuusajattelua huomioiden paikallisen tason paremmin. Tämä tutkimus viittaa siihen että omistajuuden toteutuminen paikallisella tasolla edellyttäisi institutionaalisen kulttuurin muutosta ja institutionaalisen legitimiteetin vahvistamista. Omistajuuden mahdollistamiseksi paikallisella tasolla tarvittaisiin poliittista johtajuutta, luottamusta, vastuullisuuden kulttuurin kehittämistä, tehokkaampaa tiedonjakoa, laajaa osallistumista, vuoropuhelua ja yhteistyötä. Ennen kaikkea tarvittaisiin paikallisen tason vaikutusvaltaa päätöksenteossa ja kontrollia resurssien käytöstä. Tälle muutokselle on selvä tarve ja tilaus.

The Enlightenment Idea of History as a Legitimation Tool of Kemalism in Turkey

The study analyzes the effort to build political legitimacy in the Republic of Turkey by ex-ploring a group of influential texts produced by Kemalist writers. The study explores how the Kemalist regime reproduced certain long-lasting enlightenment meta-narrative in its effort to build political legitimacy. Central in this process was a hegemonic representation of history, namely the interpretation of the Anatolian Resistance Struggle of 1919 1922 as a Turkish Revolution executing the enlightenment in the Turkish nation-state. The method employed in the study is contextualizing narratological analysis. The Kemalist texts are analyzed with a repertoire of concepts originally developed in the theory of narra-tive. By bringing these concepts together with epistemological foundations of historical sciences, the study creates a theoretical frame inside of which it is possible to highlight how initially very controversial historical representations in the end manage to construct long-lasting, emotionally and intellectually convincing bases of national identity for the secular middle classes in Turkey. The two most important explanatory concepts in this sense are di-egesis and implied reader. The diegesis refers to the ability of narrative representation to create an inherently credible story-world that works as the basis of national community. The implied reader refers to the process where a certain hegemonic narrative creates a formula of identification and a position through which any individual real-world reader of a story can step inside the narrative story-world and identify oneself as one of us of the national narra-tive. The study demonstrates that the Kemalist enlightenment meta-narrative created a group of narrative accruals which enabled generations of secular middle classes to internalize Kemalist ideology. In this sense, the narrative in question has not only worked as a tool utilized by the so-called Kemalist state-elite to justify its leadership, but has been internalized by various groups in Turkey, working as their genuine world-view. It is shown in the study that secular-ism must be seen as the core ingredient of these groups national identity. The study proposes that the enlightenment narrative reproduced in the Kemalist ideology had its origin in a simi-lar totalizing cultural narrative created in and for Europe. Currently this enlightenment project is challenged in Turkey by those who are in an attempt to give religion a greater role in Turkish society. The study argues that the enduring practice of legitimizing political power through the enlightenment meta-narrative has not only become a major factor contributing to social polarization in Turkey, but has also, in contradiction to the very real potentials for crit-ical approaches inherent in the Enlightenment tradition, crucially restricted the development of critical and rational modes of thinking in the Republic of Turkey.

Nature of chemistry in the national frame curricula for upper secondary education in Finland, Norway and Sweden

The aim of this study was to discover how current chemistry syllabi in the frame curricula for up- per secondary education in three Nordic countries (Finland, Norway, and Sweden) take into account topics related to the nature of chemistry. By qualitative content analysis, the statements related to the nature of chemistry were divided into categories. Conclusions and implications for improving the frame curricula under study were made by comparing results with research into the nature of science. Chemistry syllabi from the Nordic frame curricula analyzed take into account the aims related to the nature of chemistry in a very similar manner. The ideas that should be made more explicit in all of the analyzed curricula are: i) the limits of the chemical models and theories, ii) the relationship between chemistry and other natural sciences, iii) the importance of creativity in chemical research, iv) the concepts of evidence in science texts, v) the social nature of chemical research, and vi) chemistry as a technological practice.

Victims of the White War or Rebellions of the Green Revolution? Bolivian Indigenous Women Prisoners' Position in the "War on Drugs" Explored through a Criminological Gaze

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Bolivialaisten naisvankien (alkuperäisväestön) ja globaalin huumesodan ("War on Drugs") välistä yhteyttä. Keskustelu sijoitetaan laajemmin kokan viljelyn politiikkaan ja alkuperäisväestön kulttuuriin. Kokaa viljeleviä köyhiä maalaisia, joista huomattava osa on naisia, on vangittu Boliviassa kiihtyvää tahtia viime vuosikymmeninä. Moni naisista on kokan tuotannossa ja kaupassa mukana, sillä se on monesti ainoa keino taloudelliseen selviämiseen. Yleisesti ottaen naisvangit ja naisrikolliset ovat marginaalinen ilmiö. Kansainvälisesti tarkasteltuna naisvankien suhteellinen osuus koko vankilaväestöstä on noin 5,2 % (keskiarvo). Boliviassa osuus on vaihdellut 6,1 %:n ja 17,1 %:n välillä vuosina 2000-2008. Naisvankien määrä yleisesti ottaen on ollut rajussa kasvussa, suurin syy naisten vangitsemiseen on huumausaineisiin liittyvät rikokset. Näyttää myös siltä että vähemmistöt ja etnisen taustan omaavat henkilöt ovat yliedustettuina vankilaväestössä. Bolivia seuraa tätä kansainvälistä trendiä. Tämä tutkielma on rajattu kysymyksiin Bolivian intiaaniperäisten naisten osuudesta maan huumerikollisuudessa, sekä heidän suhteellisen korkeaa vangitsemisastetta selittäviin yhteiskunnallisiin tekijöihin. Kysymykset sukupuolesta, etnisyydestä ja kokan viljelyn politiikasta ovat keskiössä. Yleisiä kriminologisia teorioita peilataan kriittisesti suhteessa aineistoon ja Bolivian kontekstiin. Huumesodan ja Bolivian ankaran huumelainsäädännön seurauksista keskustellaan kriittisesti, sekä pohditaan köyhän alkuperäisväestön massavangitsemisen tarpeellisuutta. Tutkimuskysymykseni ovat: mitkä tekijät selittävät kohtuullisen korkean intiaaniperäisten naisvankien määrän Boliviassa, ja mikä on heidän asemansa globaalissa huumesodassa? Tutkielmassa on analysoitu kvantitatiivista ja kvalitatiivista aineistoa. Päälähteenä on ollut Bolivian tilastokeskuksen tuottamat rikostilastot. Tutkielman tärkeimpänä löydöksenä voidaan pitää havaintoa, että vastoin tiettyjä olettamuksia, intiaaniperäiset naiset ovat hyvinkin aktiivisia perinteisesti miehisiksi käsitetyillä aloilla kuten rikollisuudessa ja politiikassa. Tutkielmassa osoitetaan myös, että pidätysten määrät ovat moninkertaistuneet muutamassa vuosikymmenessä. Koska kokan viljelyssä on kyse pääasiallisesti taloudellisesta toimeentulosta, tämä tutkielma kysyy, onko hengissä pysyminen rikos?