Museoesineitä Itä-Karjalasta : Väinö Tuomaalan jatkosodan aikana keräämä esinekokoelma ja sen syntyhistoria

Jatkosodan aikana kerättiin Suomen valtaamalta alueelta Itä-Karjalasta tuhansittain museoesineitä Suomen museoihin. Kansallismuseon kokoelmiin kerättiin esineitä lähinnä suomenheimoisilta mutta myös isovenäläisiltä. Tämän tutkimuksen kohteena on lähes 400:n esineen kokoelma, joka toimitettiin Kansallismuseoon vuosina 1941 1944 ja merkittiin kansallisuudeltaan venäläiseksi. Näistä venäläisistä esineistä suurimman osan keräsi alikersanttina palvellut Väinö Tuomaala. Tutkimukseni tarkastelee Väinö Tuomaalan kokoelmaa ja etsii syitä siihen, miksi kokoelma on sellainen kuin se on, miksi se ja koko venäläisten esineiden kokoelma syntyi ja mitkä seikat vaikuttivat Tuomaalan esinevalintoihin. Tutkimuksen teoria rakentuu museologisen kirjallisuuden varaan. Tutkimuksessa tarkastellaan Väinö Tuomaalan kokoelman keräyskonteksteja. Keräyskonteksteihin kuuluvat kokoelman kerääjä, keräysajankohta ja -paikka sekä yhteenkuuluvat esineet, eli muut venäläiset esineet. Kerääjän tarkastelussa huomioidaan hänen henkilöhistoriansa ja etsitään mahdollisia keruuseen vaikuttaneita tekijöitä. Keräysajankohdan tarkastelussa huomio kiinnittyy keruuympäristöön, eli vallitseviin olosuhteisiin ja aatteelliseen ilmapiiriin, joiden vaikutuksen alaisena keruu suoritettiin. Primääriaineisto koostuu Kansallismuseon alaisen Kulttuurien museon yleisetnografisten esineiden kokoelmaan kuuluvista 198:sta Väinö Tuomaalan keräämästä esineestä verifikaatteineen, jotka ovat osa 393 esinettä käsittävästä venäläisestä kokoelmasta. Aineisto sisältää myös eri arkistojen materiaalia. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä, entisestä sota-arkistota, löytyneitä sotapäiväkirjoja ja Tuomaalan kantakorttia on tutkimuksessa käytetty jatkosodan tapahtumien esittämiseen. Museoviraston hallinto-osaston arkiston kirjeet ja pöytäkirjat ovat antaneet tietoa kulttuurikeruun organisoinnista. Väinö Tuomaalan arkistokokoelma Seinäjoella sisältää Tuomaalan keräämää perinneaineistoa, hänen puheitaan, lehtikirjoituksiaan ja kirjeenvaihtoaan. Myös Evijärven kunnantalon kotiseutuarkistosta löytyneet kirjeet ovat valottaneet Tuomaalan jatkosodan aikaista keruutoimintaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistot ovat tarjonneet materiaalia jatkosodan aikaisesta kulttuurikeruusta. Koko venäläisten esineiden kokoelma syntyi sattumalta ja organisoimattoman toiminnan tuloksena, jossa aktiivisia toimijoita olivat yksittäiset kerääjät. Intohimoisesta suhtautumisesta kansatieteellistä keruuta kohtaan johtuen, Tuomaala olisi todenäköisesti kerännyt museoesineitä missä päin Itä-Karjalaa tahansa. Väinö Tuomaalan Itä-Karjalassa keräämä esinekokoelma oli luonnollinen jatke hänen kotiseudullaan aloittamalleen keräystoiminnalle. Tuomaalan jatkosodan aikana keräämä kokoelma on kerääjän mieltymysten mukainen yritys kerätä vanhaa itäkarjalaista, kansallista talonpoikaiskulttuuria. Tuomaala pyrki keräämään klassista kansatieteellistä aineistoa monipuolisesti kansankulttuurin eri elämänalueilta. Tuomaalan esinekeruussa näkyi vahvasti talonpoikaiskulttuurin ihannointi ja halu pelastaa osa siitä tuleville sukupolville. Yrityksen onnistumiseen vaikuttivat sodanajan olosuhteet sekä aatteellinen ilmapiiri. Esineiden saatavuudella oli merkittävä osa kokoelman muodostumiseen, samoin Tuomaalan käsityksillä heimokansoista, Suur-Suomesta ja venäläisistä. Keruuvalintoihin ja keruun jatkumiseen vaikuttivat myös Kansallismuseon henkilökunta ja työstä saatu tunnustus.

Position-sensitive silicon strip detector characterization using particle beams

Silicon strip detectors are fast, cost-effective and have an excellent spatial resolution. They are widely used in many high-energy physics experiments. Modern high energy physics experiments impose harsh operation conditions on the detectors, e.g., of LHC experiments. The high radiation doses cause the detectors to eventually fail as a result of excessive radiation damage. This has led to a need to study radiation tolerance using various techniques. At the same time, a need to operate sensors approaching the end their lifetimes has arisen. The goal of this work is to demonstrate that novel detectors can survive the environment that is foreseen for future high-energy physics experiments. To reach this goal, measurement apparatuses are built. The devices are then used to measure the properties of irradiated detectors. The measurement data are analyzed, and conclusions are drawn. Three measurement apparatuses built as a part of this work are described: two telescopes measuring the tracks of the beam of a particle accelerator and one telescope measuring the tracks of cosmic particles. The telescopes comprise layers of reference detectors providing the reference track, slots for the devices under test, the supporting mechanics, electronics, software, and the trigger system. All three devices work. The differences between these devices are discussed. The reconstruction of the reference tracks and analysis of the device under test are presented. Traditionally, silicon detectors have produced a very clear response to the particles being measured. In the case of detectors nearing the end of their lifefimes, this is no longer true. A new method benefitting from the reference tracks to form clusters is presented. The method provides less biased results compared to the traditional analysis, especially when studying the response of heavily irradiated detectors. Means to avoid false results in demonstrating the particle-finding capabilities of a detector are also discussed. The devices and analysis methods are primarily used to study strip detectors made of Magnetic Czochralski silicon. The detectors studied were irradiated to various fluences prior to measurement. The results show that Magnetic Czochralski silicon has a good radiation tolerance and is suitable for future high-energy physics experiments.

From Habits to Social Structures : Pragmatism and Contemporary Social Theory

Pragmatism has sometimes been taken as a catchphrase for epistemological stances in which anything goes. However, other authors argue that the real novelty and contribution of this tradition has to do with its view of action as the context in which all things human take place. Thus, it is action rather than, for example, discourses that should be our starting point in social theory. The introductory section of the book situates pragmatism (especially the ideas of G. H. Mead and John Dewey) within the field and tradition of social theory. This introductory also contextualizes the main core of the book which consists of four chapters. Two of these chapters have been published as articles in scientific journals and one in an edited book. All of them discuss the core problem of social theory: how is action related to social structures (and vice versa)? The argument is that habitual action is the explanation for the emergence of social structures from our action. Action produces structures and social reproduction takes place when action is habitualized; that is, when we develop social dispositions to act in a certain manner in familiar environments. This also means that even though the physical environment is the same for all of us, our habits structure it into different kinds of action possibilities. Each chapter highlights these general insights from different angles. Practice theory has gained momentum in recent years and it has many commonalities with pragmatism because both highlight the situated and corporeal character of human activity. One famous proponent of practice theory is Margaret Archer who has argued that the pragmatism of G. H. Mead leads to an oversocialized conception of selfhood. Mead does indeed present a socialized view of selfhood but this is a meta-sociological argument rather than a substantial sociological claim. Accordingly, one can argue that in this general sense intersubjectivity precedes subjectivity and not the other way around. Such a view does not indicate that our social relation would necessarily "colonize" individual action because there is a place for internal conversations (in Archer s terminology); it is especially in those phases of action where it meets obstacles due to the changes of the environment. The second issue discussed has the background assumption that social structures can fruitfully be conceptualized as institutions. A general classification of different institution theories is presented and it is argued that there is a need for a habitual theory of institutions due to the problems associated with these other theories. So-called habitual institutionalism accounts for institutions in terms of established and prevalent social dispositions that structure our social interactions. The germs of this institution theory can be found in the work of Thorstein Veblen. Since Veblen s times, these ideas have been discussed for example, by the economist Geoffrey M. Hodgson. His ideas on the evolution of institutions are presented but a critical stance is taken towards his tendency of defining institutions with the help of rules because rules are not always present in institutions. Accordingly, habitual action is the most basic but by no means the only aspect of institutional reproduction. The third chapter deals with theme of action and structures in the context of Pierre Bourdieu s thought. Bourdieu s term habitus refers to a system of dispositions which structure social fields. It is argued that habits come close to the concept of habitus in the sense that the latter consists of particular kinds of habits; those that are related to the reproduction of socioeconomic positions. Habits are thus constituents of a general theory of societal reproduction whereas habitus is a systematic combination of socioeconomic habits. The fourth theme relates to issues of social change and development. The capabilities approach has been associated with the name of Amartya Sen, for example, and it underscores problems inhering in economistic ways of evaluating social development. However, Sen s argument has some theoretical problems. For example, his theory cannot adequately confront the problem of relativism. In addition, Sen s discussion lacks also a theory of the role of the public. With the help of arguments derived from pragmatism, one gets an action-based, socially constituted view of freedom in which the role of the public is essential. In general, it is argued that a socially constituted view of agency does not necessarily to lead to pessimistic conclusions about the freedom of action.

Svekofennialaisen orogenian ylityönnön terminen mallinnus Itä-Suomen arkeeisella kratonilla

This study reviews the thermophysical properties of rocks and the lithosphere and describes a one dimensional thermal numeric model of hypothetical 20 km thick overthrust plate obtruded on to the Archeaen craton in the Svecofennian orogeny (1.92-1.77 Ga). The objective is to find out if the overthrust plate and its radiogenic heat sources were able to produce the thermal effects observed on the current erosion level of the Archaean craton. Heat transfer in lithosphere is assumed conductive, and advective heat transfer due to melting and melt transfer is supposed negligible. The study area is located in the Eastern Finland, approximately current Kainuu and Northern Karelia regions, east from the most active orogenic belt (Raahe-Ladoga zone), so that orogenic magmatism can be neglected. Physical parameters and boundary conditions for the model are from different earlier published sources: deep seismic profiles (rock variation in depth), laboratory measurements (heat production and conductivity of rocks), field measurements (heat flow densities), and pT(t) estimations from the Finnish precambrian to estimate the size and thickness of the sheet. Comparison of the modelling results to previous K-Ar datings and other pTt estimations show, that the effect of the overthrust sheet has been adequate (max. T 450°C at 4 kbar) to produce the K-Ar resetting ages measured from the Archaean bedrock at current erosion level. No other kind of thermal activation in lithosphere is required. Results show possibly very minor partial melting in upper middle crust underneath the overthrust sheet.

Sähköinen hallinto muutosjohtamisen haasteena : valtion IT-organisaation vaikutus julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen

Tutkimuksessa tarkastellaan mitkä tekijät ovat sähköisen hallinnon kehittämisen ongelmakohtia muutosjohtamisen teorian valossa ja miten julkisen hallinnon konstruktiot vaikuttavat muutosjohtamiseen liittyviin valintoihin sähköisen hallinnon kehittämisessä. Tutkimuksen kohteena on julkisen hallinnon IT-organisaation rakenne ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa tarkastellaan muutosjohtamista rakennenäkökulmasta. Gareth Morganin esittämien organisaatiometaforien kautta selvitetään julkisen hallinnon konstruktioiden ja toimintatapojen vaikutusta hallita muutosta, sekä sitä millaisia vaateita sähköinen muutos luo muutosjohtamiselle julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen: Miten julkisen hallinnon organisaatiorakenne vaikuttaa julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen? Tutkimus rakentuu kahden pääteeman ympärille, jotka ovat sähköinen hallinto ja muutosjohtaminen. Sähköisen hallinnon pääteema on jaettu kahteen alateemaan sähköiseen demokratiaan sekä sähköiseen identiteettiin, nämä ovat kansalaisille näkyviä sähköisen hallinnon osa-alueita. Sähköisen hallinnon kannalta oleelliset hallinnon sisäiset prosessit, tietojärjestelmät ja julkisyhteisöjen väliset tiedonsiirrot ovat perusta koko sähköisen hallinnon kehittämiselle, ja siksi tutkimuksessa esitellään myös tätä osa-aluetta sähköisestä hallinnosta. Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan todellisuutemme on sosiaalisesti rakentunut. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Gareth Morganin organisaatiometaforateoria, joista analyysin tueksi on nostettu konemetafora, poliittinen systeemi -metafora, organismimetafora ja epävakaisuus ja muuttuminen -metafora sekä Cameronin ja Greenin esittelemät muutosjohtamisen mallit, joista analyysin apuna toimii Lewinin kolmen askeleen mallin, Bridgesin johdetun siirtymisen mallin ja Carnallin muutoksen hallintamallin. Tutkimuksen lähestymistapana ja metodina toimii tapaustutkimus, jonka avulla luodaan tutkimuksen kohteesta mahdollisimman selkeä käsitys, ottaen huomioon tutkimuskohteen yhteiskunnallinen ympäristö. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että julkisen hallinnon organisaatio rakenteen konemetaforamaiset piirteet vaikuttavat edelleen sähköisen muutoksen johtamiseen julkisessa hallinnossa, ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa perustuu vahvaan ylhäältä alas kulkevaan konserniohjaukseen. Sähköisen demokratian sekä sähköisen identiteetin ja sähköisten palveluiden kehittäminen vaatii julkiselta hallinnolta vahvaa keskitettyäkin ohjaamista, jotta palveluista voitaisiin kehittää yhdenmukaisia ja helposti käytettäviä. Toisaalta julkisen hallinnon tulee kuitenkin laajentaa näkökulmaansa, jotta sähköisestä hallinnosta saataisiin siihen liittyvä potentiaali kokonaisuudessaan käyttöön. Julkisen hallinnon toimintakentän dynamiikan lisääntyminen voidaan huomioida muutosjohtamisen osalta, ottamalla käyttöön sellaisia muutosjohtamisen malleja ja käytäntöjä, jotka soveltuvat paremmin sähköisen muutoksen johtamisen haasteisiin. Tällaisia ovat ne mallit, jotka ottavat huomioon julkisen hallinnon poliittisen systeemin dynamiikan nopeutumisen, sähköisen hallinnon kehittämisen vaativan kokonaisvaltaisen muutoksen julkisessa organisaatiossa sekä julkisen organisaation rajojen hämärtymisen sähköistä hallintoa kehitettäessä.

"But we are dong it!" Ghanalaisen Hon kunnan naisvaltuutettujen työssään kohtaamat haasteet

Tässä tutkielmassa kuvataan tekijöitä, jotka haittaavat naisten toimintaa kunnanvaltuutettuina tehokkaalla tai naisten itsensä haluamalla tavalla sekä vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa päätöksentekoon Ghanan paikallishallinnossa. Tutkimuksessa analysoidaan sekä paikallishallintoon nimitettyjen että vaaleilla valittujen naisten asemaa valtuutettuina, mitä aiemmissa tutkimuksissa Ghanan paikallishallinnosta ei ole tehty. Ghanassa nimittäin 30 prosenttia kunnanvaltuutetuista nimitetään tehtäväänsä. Lopulta tutkimuksessa analysoidaan nimitettyjen ja vaaleilla valittujen naisvaltuutettujen mahdollisuuksia edustaa halutessaan naisten intressejä. Hon kunnanvaltuuston tapaus oli erittäin kiinnostava, sillä vuonna 2006 naisten osuus kunnanvaltuutetuista nousi 35,7 prosenttiin. Aiemmin naisia oli ollut valtuustossa huomattavasti vähemmän. Tutkimusta varten tehtiin kenttätyötä Ghanassa. Tutkimus perustuu 16 Hon kunnanvaltuutetun haastatteluun ja kunnan pormestarin kanssa käytyyn keskusteluun. Kartoitan Hon kunnanvaltuuston naisvaltuutettujen toimintaan vaikuttavia tekijöitä ja naisedustajien työssä kohtaamia esteitä sekä naisvaltuutettujen omien kokemusten että miespuolisten kunnanvaltuutettujen näkemysten kautta. Tutkimustulokset osoittivat, että naisvaltuutetut kohtasivat työssään monia haasteita. Moni esteistä oli yhdistettävissä toimimattomiin rakenteisiin, miehisiin normeihin ja käytäntöihin sekä toisaalta naisten miehiä huonompaan sosiaaliseen asemaan. Esimerkiksi liikkuminen vaalialueella ja jopa kokouksiin saapuminen olijoillekin naisille suuri haaste. Myös paikallisten ihmisten vaatimukset saada henkilökohtaista rahallista hyötyä valtuutetuilta nousivat esiin naisten esteenä. Toisaalta näkemysten esittäminen kokouksissa vaikutti naisille ongelmalliselta eli huomio kiinnittyi naisten poliittiseen kokemattomuuteen sekä valtuuston institutionaaliseen kulttuuriin. Nimitettyjen naisten asema kunnanvaltuustossa paljastui erilaiseksi kuin vaaleilla valittujen naisedustajien. Nimitettyjen edustajien järjestelmä, jota on perusteltu mahdollisuutena lisätä naisten intressien edustusta paikallishallinnossa, näyttäytyi tutkimusten tulosten perusteella kyseenalaisena keinona lisätä naisten edustusta paikallishallinnossa. Nimitettyjä valtuutettuja ei esimerkiksi nähty legitiimeinä ihmisten edustajina paikallishallinnossa vaan heidän katsottiin edistävän puolueensa intressejä, ei paikallisten ihmisten. Nimitettyjen edustajien järjestelmä myös paljastui paikalliselle poliittiselle eliitille suosiolliseksi järjestelmäksi valita kiintiön kautta edustajiksi itselleen, ei paikallisille ihmisille tai paikallisille naisille, sopivia edustajia.