39 resultados para 6-54
Resumo:
Metsäsuunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon keräämisessä ollaan Suomessa siirtymässä kuvioittaisesta arvioinnista laserkeilaus- ja ilmakuvapohjaiseen kaukokartoitukseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kuvion kokonaistilavuuden ja läpimittajakauman ennustamisen tarkkuus koealan metsikkö- ja puustotunnuksista MSN-, PRM-, ML- ja FMM-menetelmiä sekä Weibull-jakaumaa hyödyntäen seuraavilla tavoilla: 1. PRM-menetelmällä hilatasolla, 2. PRMmenetelmällä kuviotasolla, 3. ML-menetelmällä hilatasolla ja 4. ML-menetelmällä kuviotasolla. Lisäksi kuvion kokonaistilavuuden ennustamisen tarkkuus selvitettiin hyödyntäen kuviolle tuotettua runkolukusarjaa. Tulokset laskettiin puulajikohtaisesti männylle, kuuselle, koivulle ja muille puulajeille. Puulajien tulokset laskettiin kuviotasolla yhteen. Lisäksi selvitettiin menetelmien laskenta-ajan ja tallennustilan tarve. Tutkimuksen aineistona käytettiin Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimipisteen metsistä mitattuja kiinteäsäteisiä ympyräkoealoja, joita oli 249 kappaletta. Hakkuukoneella mitattiin 12kuvion, joiden pinta-alat vaihtelivat välillä 0,2 – 1,94 hehtaaria, puustotiedot. Aluepohjaisen laserkeilausaineiston pulssin tiheys oli 1,8/m2 ja ilmakuvien pikselikoko 0,5 metriä. Kuvion kokonaistilavuus ennustettiin tai estimoitiin laserkeilaus- ja ilmakuva-aineiston piirteiden avulla koealojen puustotunnuksista. Tulokset laskettiin erikseen kaikille kuvioille ja kuvioille, joiden pinta-ala oli yli 0,5 hehtaaria. Yli 0,5 hehtaarin kuvioita oli 8 kappaletta. Kuvion hilojen naapureina käytettiin 1 - 10 koealaa. Menetelmästä ja naapurien määrästä riippuen kokonaistilavuuden suhteellinen RMSE ja harha vaihtelivat välillä 20,76 – 52,86 prosenttia ja -12,04 – 46,54 prosenttia. Vastaavat luvut yli 0,5 hehtaarin kuvioilla olivat 6,74 – 59,41 prosenttia ja -8,04 – 49,59 prosenttia. Laskenta-aika vaihteli menetelmien ja käytettyjen naapurien määrän mukaan voimakkaasti. Kehittyneemmällä ohjelmoinnilla ja ohjelmistolla laskenta-ajat voivat laskea merkittävästi. Tallennustila ei testatuilla menetelmillä ole rajoittava tekijä laajassakaan mittakaavassa. Läpimittajakauman perusteella PRM-menetelmä ennustaa puulajille erittäin kapean läpimittajakauman, jos koeala koostuu vain muutamasta lähes samankokoisesta puusta. Tämä vaikutti tuloksiin erityisesti menetelmällä PRM2.
Resumo:
OBJECTIVES: Sexually transmitted infections' (STIs) rate vary in St. Petersburg, Estonia and Finland; the aim was to compare the determinants of self-reported sexually transmitted infections in these areas. METHODS: Data from four population-based questionnaire surveys were used (Finland in 1992 and 1999; St. Petersburg in 2003; Estonia in 2004). With the exception of the 1992 Finnish survey (interview) all were postal surveys, with 1,070 respondents in Finland (78 and 52% response rates), 1,147 (68%) in St. Petersburg, and 5,190 (54%) in Estonia. RESULTS: Risky sexual behaviours were equally common in the three areas and the determinants were the same. Women with an STIs history more often had had their first sexual intercourse when aged under 18, had not used condom during first intercourse, had a high number of lifetime or previous year sexual partners. However, marital status and education were not similar determinants. Cohabiting and well-educated women in Finland were more likely to have STIs while in other areas the associations found were not statistically significant. CONCLUSIONS: Risky behaviour predicts STIs, but does not explain the varying rates of STIs between areas.
Resumo:
Objectives: Wegener s granulomatosis (WG) is a vasculitis with a predilection for the airways and kidneys. An increasing incidence and improved prognosis of WG has been shown. The aim of this study was to evaluate the incidence, clinical presentation, diagnostic delay, risk of dialysis-dependent renal insufficiency and mortality of WG in 1981-2000. Patients and methods: Data was retrieved from the Finnish hospital discharge register and hospital case reports. Patients diagnosed with WG in 1981-2000 were included, and their demographic and clinical data recorded. The patients were crossed with the national kidney dialysis register and the national mortality statistics. Results: A total of 492 patients (243 ♂ , 249 ♀) were diagnosed at a mean age of 54 years (SD 18). The incidence increased from 1.9 to 9.3/ million/ year. The median diagnostic delay decreased from 17 to 4 months. Patients presented most often with symptoms of the ear, nose and throat (ENT) (45%), lung (36%), musculoskeletal system (22%) and kidney (11%). Initial lung involvement, constitutional symptoms, high erythrocyte sedimentation rate (ESR) and high ELK scores [(number of simultaneously involved organ groups (ENT, Lung, Kidney)] were associated with a shorter diagnostic delay. Medical treatment of WG patients remained similar in the 1980s and 1990s. Almost 90% of patients received cyclophosphamide (CYC) and more than 90% glucocorticoid medication at some point during the course of the disease. Eighty-four patients (17%) needed dialysis. Initial renal involvement and elevated serum creatinine values were related to an increased risk of dialysis-dependent kidney disease. In two-thirds of the patients, renal impairment was reversible. Dialysis became chronic (>3 months) in 32 patients (6.5%). Nineteen patients (3.9%) received a kidney transplant. Altogether 203 patients (99 men, 104 women) died before 30 June 2005. WG was the underlying cause of death in 37%. The crude one-year and five-year survival rates were 83.3% and 74.2%, respectively. The standardized mortality ratio was 3.43 (95% CI = 2.98 to 3.94). Older age and elevated creatinine level at diagnosis predicted shorter survival. ENT symptoms at presentation and treatment with CYC were associated with better outcome. There was no additional risk associated with male gender or with either of the decades (1981-1990 and 1991-2000) Conclusions: In 1981-2000, the incidence of WG increased ca. 4.5-fold and diagnostic delay decreased to ca. one-fourth, reflecting increased recognition of the disease and improved diagnostic means. WG patients are at great risk of developing dialysis-dependent renal insufficiency and an increased risk of dying. During the study period the treatment of WG did not change markedly, nor did the prognosis improve.
Resumo:
Yläruoansulatuskanavan syöpien tärkeimpiä riskitekijöitä ovat tupakointi, alkoholin suurkulutus ja huono suuhygienia. Näiden tekijöiden vaikutuksesta sylkeen erittyy korkeita pitoisuuksia asetaldehydiä, jonka Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos (IARC) on luokitellut 1-ryhmän karsinogeeniksi. Suuri osa syljen asetaldehydistä on suun mikrobien tuottamaa. Tiedetään, että suun mikrobiomiin kuuluvat bakteerit ja Candida albicans -hiivat kykenevät tuottamaan mutageenisiä määriä asetaldehydiä. C. albicansin aiheuttaman kroonisen mukosiitin onkin todettu olevan karsinogeeninen. Muiden kandidalajien (non- albicans Candida, NAC) määrän on todettu kasvavan etenkin suusyöpähoitoja saavilla potilailla ja toisinaan osalle näistä potilaista kehittyy uusi primäärikarsinooma kandidamukosiitin läheisyyteen. NAC-lajien kykyä tuottaa asetaldehydiä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pystyvätkö NAC-lajit tuottamaan karsinogeenisiä määriä asetaldehydiä etanoli- ja glukoosi-inkubaatiossa in vitro. Kaikkiaan kolmenkymmenen (n=30) kliinisen ja kantapankkiNAC-kannan kyky tuottaa asetaldehydiä etanoli- ja glukoosi-inkubaatiossa mitattiin kaasukromatografilla. Yksi C. albicans kantapankkikanta oli mukana kontrollina. Kaikki kandidahiivat tuottivat merkittäviä määriä asetaldehydiä etanoli-inkubaatiossa in vitro. C. tropicalis –kannat tuottivat eniten (252,3 µM) ja C. krusei –kannat vähiten (54,6 µM) asetaldehydiä etanolista. NAC-lajeista ainoastaan C. glabrata tuotti merkittäviä määriä asetaldehydiä glukoosia fermentoimalla. Suuontelon kolonisoituminen merkittävään asetaldehydituotantoon pystyvällä NAC-lajilla kuten C. glabratalla voi altistaa suun limakalvon paikallisesti korkeille määrille asetaldehydiä, mikä voi johtaa suusyövän kehittymiseen.
Resumo:
Tiivistelmien kieli suomi.