Search for Long-Lived Massive Charged Particles in 1.96 TeV pp̅ Collisions

We performed a signature-based search for long-lived charged massive particles (CHAMPs) produced in 1.0 $\rm{fb}^{-1}$ of $\bar{p}p$ collisions at $\sqrt{s}=1.96$ TeV, collected with the CDF II detector using a high transverse-momentum ($p_T$) muon trigger. The search used time-of-flight to isolate slowly moving, high-$p_T$ particles. One event passed our selection cuts with an expected background of $1.9 \pm 0.2$ events. We set an upper bound on the production cross section, and, interpreting this result within the context of a stable scalar top quark model, set a lower limit on the particle mass of 249 GeV/$c^2$ at 95% C.L.

First Observation of Vector Boson Pairs in a Hadronic Final State at the Tevatron Collider

We present the first observation in hadronic collisions of the electroweak production of vector boson pairs (VV, V=W, Z) where one boson decays to a dijet final state. The data correspond to 3.5  fb-1 of integrated luminosity of pp̅ collisions at √s=1.96  TeV collected by the CDF II detector at the Fermilab Tevatron. We observe 1516±239(stat)±144(syst) diboson candidate events and measure a cross section σ(pp̅ →VV+X) of 18.0±2.8(stat)±2.4(syst)±1.1(lumi)  pb, in agreement with the expectations of the standard model.

First Observation of Vector Boson Pairs in a Hadronic Final State at the Tevatron Collider

We present the first observation in hadronic collisions of the electroweak production of vector boson pairs (VV, V=W,Z) where one boson decays to a dijet final state . The data correspond to 3.5 inverse femtobarns of integrated luminosity of ppbar collisions at sqrt(s)=1.96 TeV collected by the CDFII detector at the Fermilab Tevatron. We observe 1516+/-239(stat)+/-144(syst) diboson candidate events and measure a cross section sigma(ppbar->VV+X) of 18.0+/-2.8(stat)+/-2.4(syst)+/-1.1(lumi) pb, in agreement with the expectations of the standard model.

Identifying Genetic Risk Factors in Canine Autoimmune Disorders

Autoimmune diseases are more common in dogs than in humans and are already threatening the future of some highly predisposed dog breeds. Susceptibility to autoimmune diseases is controlled by environmental and genetic factors, especially the major histocompatibility complex (MHC) gene region. Dogs show a similar physiology, disease presentation and clinical response as humans, making them an excellent disease model for autoimmune diseases common to both species. The genetic background of canine autoimmune disorders is largely unknown, but recent annotation of the dog genome and subsequent development of new genomic tools offer a unique opportunity to map novel autoimmune genes in various breeds. Many autoimmune disorders show breed-specific enrichment, supporting a strong genetic background. Furthermore, the presence of hundreds of breeds as genetic isolates facilitates gene mapping in complex autoimmune disorders. Identification of novel predisposing genes establishes breeds as models and may reveal novel candidate genes for the corresponding human disorders. Genetic studies will eventually shed light on common biological functions and interactions between genes and the environment. This study aimed to identify genetic risk factors in various autoimmune disorders, including systemic lupus erythematosus (SLE)-related diseases, comprising immune-mediated rheumatic disease (IMRD) and steroid-responsive meningitis arteritis (SMRA) as well as Addison s disease (AD) in Nova Scotia Duck Tolling Retrievers (NSDTRs) and chronic superficial keratitis (CSK) in German Shepherd dogs (GSDs). We used two different approaches to identify genetic risk factors. Firstly, a candidate gene approach was applied to test the potential association of MHC class II, also known as a dog leukocyte antigen (DLA) in canine species. Secondly, a genome-wide association study (GWAS) was performed to identify novel risk loci for SLE-related disease and AD in NSDTRs. We identified DLA risk haplotypes for an IMRD subphenotype of SLE-related disease, AD and CSK, but not in SMRA, and show that the MHC class II gene region is a major genetic risk factor in canine autoimmune diseases. An elevated risk was found for IMRD in dogs that carried the DLA-DRB1*00601/DQA1*005011/DQB1*02001 haplotype (OR = 2.0, 99% CI = 1.03-3.95, p = 0.01) and for ANA-positive IMRD dogs (OR = 2.3, 99% CI = 1.07-5.04, p-value 0.007). We also found that DLA-DRB1*01502/DQA*00601/DQB1*02301 haplotype was significantly associated with AD in NSDTRs (OR = 2.1, CI = 1.0-4.4, P = 0.044) and the DLA-DRB1*01501/DQA1*00601/DQB1*00301 haplotype with the CSK in GSDs (OR=2.67, CI=1.17-6.44, p= 0.02). In addition, we found that homozygosity for the risk haplotype increases the risk for each disease phenotype and that an overall homozygosity for the DLA region predisposes to CSK and AD. Our results have enabled the development of genetic tests to improve breeding practices by avoiding the production of puppies homozygous for risk haplotypes. We also performed the first successful GWAS for a complex disease in dogs. With less than 100 cases and 100 controls, we identified five risk loci for SLE-related disease and AD and found strong candidate genes involved in a novel T-cell activation pathway. We show that an inbred dog population has fewer risk factors, but each of them has a stronger genetic risk. Ongoing studies aim to identify the causative mutations and bring new knowledge to help diagnostics, treatment and understanding of the aetiology of SLE-related diseases.

Accumulation of point mutations and reassortment of genomic RNA segments are involved in the microevolution of Puumala hantavirus in a bank vole (Myodes glareolus) population

"The genetic diversity of Puumala hantavirus (PUUV) was studied in a local population of its natural host, the bank vole (Myodes glareolus). The trapping area (2.5x2.5 km) at Konnevesi, Central Finland, included 14 trapping sites, at least 500 m apart; altogether, 147 voles were captured during May and October 2005. Partial sequences of the S, M and L viral genome segments were recovered from 40 animals. Seven, 12 and 17 variants were detected for the S, M and L sequences, respectively; these represent new wild-type PUUV strains that belong to the Finnish genetic lineage. The genetic diversity of PUUV strains from Konnevesi was 0.2-4.9% for the S segment, 0.2-4.8% for the M segment and 0.2-9.7% for the L segment. Most nucleotide substitutions were synonymous and most deduced amino acid substitutions were conservative, probably due to strong stabilizing selection operating at the protein level. Based on both sequence markers and phylogenetic clustering, the S, M and L sequences could be assigned to two groups, 'A' and 'B'. Notably, not all bank voles carried S, M and L sequences belonging to the same group, i.e. SAMALA or SBMBLB.. A substantial proportion (8/40, 20%) of the newly characterized PUUV strains possessed reassortant genomes such as SBMALA, SAMBLB or SBMALB. These results suggest that at least some of the PUUV reassortants are viable and can survive in the presence of their parental strains."

Late Svecofennian leucogranites of southern Finland : Chronicles of an orogenic collapse

Leucogranite magmatism occurred in southern Finland during the later stages of the Paleoproterozoic Svecofennian orogeny. The leucogranites are considered to have formed from pre-existing crustal rocks that have undergone anatexis in the extensional stage of the orogeny, following continental collision and resultant crustal thickening. The leucogranites have been studied in the field using petrographic and mineralogical methods, elemental and isotope geochemistry on whole rocks and minerals, and U-Pb geochronology. On outcrop scale, these granites typically form heterogeneous, layered, sheet-like bodies that migmatize their country rocks. All of the leucogranites are peraluminous and rich in SiO2, but otherwise display significant geochemical variation. Their Nd isotope composition ranges from fairly juvenile to very unradiogenic, and the Hf isotope composition of their zircon shows a varying degree of mixing in the source, the zircon populations becoming more heterogeneous and generally less radiogenic towards the east. The leucogranites have been dated using U-Pb isotopic analyses, utilizing thermal ionization mass spectrometry, secondary ion mass spectrometry, and laser ablation multicollector ICP mass spectrometry on zircon and monazite. The results show that the granites were emplaced between 1.85 Ga and 1.79 Ga, which is a considerably longer period than has traditionally been perceived for these rocks. The rocks tend to become younger towards the east. Single crystal data also display a wide array of inherited zircons, especially in the eastern part of the leucogranite belt. The most common inherited age groups are ~2.8 2.5 Ga, ~2.1 2.1 Ga, and ~1.9 Ga. Magmatic zircon and monazite usually record similar ages for any one sample.Thermobarometric calculations indicate that the leucogranites in the Veikkola area of southcentral Finland were formed from relatively low-temperature melts, and emplaced at 17-25 km depth, i.e. at mid-crustal level. It is likely that these conditions apply to the Svecofennian leucogranites in general. Large differences in the Hf and Nd isotope compositions, emplacement ages, and distributions of inherited zircon ages show that these granites were formed from different types of source rocks, which probably included both sedimentary and igneous rocks.

Hila- ja kuviotason laskennan vaikutus kuvion kokonaistilavuuteen, tallennustilaan ja laskentaaikaan teoreettista läpimittajakaumaa ja runkolukusarjaa käyttämällä

Metsäsuunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon keräämisessä ollaan Suomessa siirtymässä kuvioittaisesta arvioinnista laserkeilaus- ja ilmakuvapohjaiseen kaukokartoitukseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kuvion kokonaistilavuuden ja läpimittajakauman ennustamisen tarkkuus koealan metsikkö- ja puustotunnuksista MSN-, PRM-, ML- ja FMM-menetelmiä sekä Weibull-jakaumaa hyödyntäen seuraavilla tavoilla: 1. PRM-menetelmällä hilatasolla, 2. PRMmenetelmällä kuviotasolla, 3. ML-menetelmällä hilatasolla ja 4. ML-menetelmällä kuviotasolla. Lisäksi kuvion kokonaistilavuuden ennustamisen tarkkuus selvitettiin hyödyntäen kuviolle tuotettua runkolukusarjaa. Tulokset laskettiin puulajikohtaisesti männylle, kuuselle, koivulle ja muille puulajeille. Puulajien tulokset laskettiin kuviotasolla yhteen. Lisäksi selvitettiin menetelmien laskenta-ajan ja tallennustilan tarve. Tutkimuksen aineistona käytettiin Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimipisteen metsistä mitattuja kiinteäsäteisiä ympyräkoealoja, joita oli 249 kappaletta. Hakkuukoneella mitattiin 12kuvion, joiden pinta-alat vaihtelivat välillä 0,2 – 1,94 hehtaaria, puustotiedot. Aluepohjaisen laserkeilausaineiston pulssin tiheys oli 1,8/m2 ja ilmakuvien pikselikoko 0,5 metriä. Kuvion kokonaistilavuus ennustettiin tai estimoitiin laserkeilaus- ja ilmakuva-aineiston piirteiden avulla koealojen puustotunnuksista. Tulokset laskettiin erikseen kaikille kuvioille ja kuvioille, joiden pinta-ala oli yli 0,5 hehtaaria. Yli 0,5 hehtaarin kuvioita oli 8 kappaletta. Kuvion hilojen naapureina käytettiin 1 - 10 koealaa. Menetelmästä ja naapurien määrästä riippuen kokonaistilavuuden suhteellinen RMSE ja harha vaihtelivat välillä 20,76 – 52,86 prosenttia ja -12,04 – 46,54 prosenttia. Vastaavat luvut yli 0,5 hehtaarin kuvioilla olivat 6,74 – 59,41 prosenttia ja -8,04 – 49,59 prosenttia. Laskenta-aika vaihteli menetelmien ja käytettyjen naapurien määrän mukaan voimakkaasti. Kehittyneemmällä ohjelmoinnilla ja ohjelmistolla laskenta-ajat voivat laskea merkittävästi. Tallennustila ei testatuilla menetelmillä ole rajoittava tekijä laajassakaan mittakaavassa. Läpimittajakauman perusteella PRM-menetelmä ennustaa puulajille erittäin kapean läpimittajakauman, jos koeala koostuu vain muutamasta lähes samankokoisesta puusta. Tämä vaikutti tuloksiin erityisesti menetelmällä PRM2.

Seerumin kreatiinikinaasi- ja aspartaattiaminotransferaasiaktiivisuuden vaikutus kalkkunoiden (Meleagris gallopavo) käyttäytymiseen erikorkuisissa kuljetushäkeissä

Kalkkunoiden teuraskuljetuksissa lintuja pidetään kuljetuspäällyksissä, joiden korkeuden on esitetty olevan riittämätön suurimpien kalkkunakukkojen kuljetukseen, mutta tieteellisiä tutkimuksia aiheesta on vähän. Jalostuksella saavutetut nopeakasvuiset ja suuret lihakset voivat lisäksi altistaa kalkkunat mahdollisesti kivuliaille lihassairauksille. Tutkielman tavoitteena oli selvittää lihasentsyymiarvojen vaikutusta kalkkunoiden käyttäytymiseen erikorkuisissa kuljetuspäällyksissä. Tutkimuksessa analysoitiin kreatiinikinaasin (CK) ja aspartaattiaminotransferaasin (ASAT) aktiivisuutta kalkkunoiden seerumissa, sillä näiden solunsisäisten entsyymien yhtäaikainen esiintyminen seerumissa on todettu olevan merkki lihasvauriosta ja täten kuvaavan eläimen heikentynyttä hyvinvointia. Tutkimuksessa käytettiin 36 lihantuotantoon jalostettua kalkkunakukkoa. Kutakin lintua testattiin kahtena eri päivänä noin viikon välein. Testattavien lintujen paino oli keskimäärin 16,5 ± 0,2 kiloa. Linnut olivat eri testikerroilla satunnaistetusti erikorkuisissa häkeissä. Häkkikorkeudet olivat 40, 55 ja 90 cm. Linnut olivat paikallaan olevissa häkeissä kuusi tuntia, jonka ajan niiden käyttäytymistä videoitiin. Kustakin linnusta otettiin verinäyte yhdellä testauskerralla kuvaamisen päätyttyä ja seerumista analysoitiin CK ja ASAT. Kalkkunoiden CK-aktiivisuus oli 25450,5 ±10402,6 IU/l ja ASAT-aktiivisuus 625,0 ±143,7 IU/l. Häkkikorkeudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää korrelaatiota CK- eikä ASAT-aktiivisuuden kanssa (p = 0,86 ja p = 0,68), mutta CK- ja ASAT-arvot korreloivat positiivisesti keskenään (p < 0,001). Sekä CK- että ASAT-aktiivisuuksien ollessa korkeat linnut makasivat vähemmän 55 cm ja 90 cm korkeissa häkeissä testijakson ensimmäisinä tunteina. Paino ja CK-aktiivisuus olivat positiivisesti korreloituneet (p = 0,001). Kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista on saatavilla heikosti tietoa, mutta verrattuna moniin muihin eläinlajeihin kalkkunoiden seerumin CK- ja ASAT-arvot ovat huomattavan korkeat. 40 cm korkeissa häkeissä linnut eivät voineet tilan ahtauden vuoksi seistä normaalissa asennossa jalat ojennettuina kuten muissa häkkikorkeuksissa. Linnuilla kivun liittymistä lihassairauksiin ei ole kuvattu, mutta kipu on varsin todennäköistä akuutissa vaiheessa. Kalkkunat siis saattavat mahdollisuuksien mukaan välttää makaamista kivun vuoksi. Jalostuksella saatu rintalihaksen nopea kasvu suhteettoman suureksi on todettu voivan aiheuttaa lihasvaurioita. On mahdollista, että jo suuri koko itsessään saattaa aiheuttaa kalkkunoille kipua. Tekijät, jotka kohottavat seerumin lihasentsyymiarvoja, aiheuttavat joka tapauksessa myös hyvinvointiongelmia. Nykyisin käytössä olevat matalat, 40 cm korkeat, kuljetuspäällykset voivat heikentää etenkin suurikokoisten kalkkunakukkojen kuljetuksen aikaista hyvinvointia, koska ne estävät lintuja seisomasta luonnollisessa asennossa ja niissä liikkuminen on muutenkin hyvin rajoitettua. Jotta jalostettujen kalkkunoiden lihasentsyymiarvoista voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä, tarvitaan lisää tutkimuksia lihasentsyymiarvojen perustason määrittämiseksi. Lisätutkimuksia tarvitaan myös kalkkunoiden mahdollisesti kokeman kivun ja lihasentsyymiarvojen välisestä yhteydestä.

PERFECT Stroke : PERFormance, Effectiveness, and Costs of treatment episodes in Stroke

Stroke is a major cause of death and disability, incurs significant costs to healthcare systems, and inflicts severe burden to the whole society. Stroke care in Finland has been described in several population-based studies between 1967 and 1998, but not since. In the PERFECT Stroke study presented here, a system for monitoring the Performance, Effectiveness, and Costs of Treatment episodes in Stroke was developed in Finland. Existing nationwide administrative registries were linked at individual patient level with personal identification numbers to depict whole episodes of care, from acute stroke, through rehabilitation, until the patients went home, were admitted to permanent institutional care, or died. For comparisons in time and between providers, patient case-mix was adjusted for. The PERFECT Stroke database includes 104 899 first-ever stroke patients over the years 1999 to 2008, of whom 79% had ischemic stroke (IS), 14% intracerebral hemorrhage (ICH), and 7% subarachnoid hemorrhage (SAH). A 18% decrease in the age and sex adjusted incidence of stroke was observed over the study period, 1.8% improvement annually. All-cause 1-year case-fatality rate improved from 28.6% to 24.6%, or 0.5% annually. The expected median lifetime after stroke increased by 2 years for IS patients, to 7 years and 7 months, and by 1 year for ICH patients, to 4 years 5 months. No change could be seen in median SAH patient survival, >10 years. Stroke prevalence was 82 000, 1.5% of total population of Finland, in 2008. Modern stroke center care was shown to be associated with a decrease in both death and risk of institutional care of stroke patients. Number needed to treat to prevent these poor outcomes at one year from stroke was 32 (95% confidence intervals 26 to 42). Despite improvements over the study period, more than a third of Finnish stroke patients did not have access to stroke center care. The mean first-year healthcare cost of a stroke patient was ~20 000 , and among survivors ~10 000 annually thereafter. Only part of this cost was incurred by stroke, as the same patients cost ~5000 over the year prior to stroke. Total lifetime costs after first-ever stroke were ~85 000 . A total of 1.1 Billion , 7% of all healthcare expenditure, is used in the treatment of stroke patients annually. Despite a rapidly aging population, the number of new stroke patients is decreasing, and the patients are more likely to survive. This is explained in part by stroke center care, which is effective, and should be made available for all stroke patients. It is possible, in a suitable setting with high-quality administrative registries and a common identifier, to avoid the huge workload and associated costs of setting up a conventional stroke registry, and still acquire a fairly comprehensive dataset on stroke care and outcome.

Levosimendaanin vaikutusmekanismi ja nykyinen merkitys sydämen vajaatoiminnan hoidossa

Sydämen vajaatoiminta on erilaisista sydän- ja verisuonisairauksista aiheutuva monimuotoinen oireyhtymä, johon sairastuneiden ja kuolleiden potilaiden määrä on yhä suuri. Sen patofysiologiaan voi kuulua muun muassa sympaattisen hermoston ja reniini-angiotensiini-aldosteroni–järjestelmän aktiivisuutta, huonosti supistuva vasen kammio, sydämen uudelleenmuokkautumista, muutoksia [Ca2+]i:n säätelyssä, kardiomyosyyttien apoptoosia sekä systeeminen tulehdustila. Johonkin osaan sairauden patofysiologiasta eivät nykyiset lääkehoidot riittävästi vaikuta. Klassiset inotroopit lisäävät sydämen supistusvireyttä kasvattamalla solunsisäistä Ca2+-pitoisuutta, mutta ne lisäävät rytmihäiriöriskiä, sydämen hapenkulutusta sekä heikentävät ennustetta. Levosimendaani, kalsiumherkistäjä, lisää sydämen supistusvoimaa [Ca2+]i:ta kohottamatta herkistämällä sydänlihaksen kalsiumin vaikutuksille. Lisäksi levosimendaani avaa sarkolemmaalisia ja mitokondriaalisia K+-kanavia, jotka välittävät vasodilataatiota ja kardioprotektiota. Suurilla annoksilla levosimendaani on selektiivinen PDE3-estäjä. Levosimendaania suositellaan äkillisesti pahentuneen sydämen vajaatoiminnan hoitoon, mutta muitakin lupaavia indikaatioita sille on keksitty. Esimerkiksi kroonisesti annosteltu oraalinen levosimendaani on suojannut kardiovaskulaarijärjestelmää ja parantanut selviytymistä in vivo. Erikoistyössä selvitettiin kroonisesti annostellun oraalisen levosimendaanin, valsartaanin ja näiden kombinaatioterapian vaikutuksia selviytymiseen, verenpaineeseen sekä sydämen hypertrofioitumiseen Dahlin suolaherkillä (Dahl/Rapp) rotilla. Levosimendaanin suojavaikutus ilmeni vähäisempänä kuolleisuutena, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä kontrolliryhmään nähden. Kombinaatioterapia suojasi rottia kardiovaskulaarikuolleisuudelta ja vähensi todennäköisesti verenpaineesta riippuvaisesti sydämen hypertofioitumista niin sydän/kehonpaino–suhteen kuin ultraäänitutkimuksenkin perusteella arvioituna paremmin kuin kumpikaan lääke monoterapiana. Lääkekombinaatio alensi additiivisesti hypertensiota kaikissa mittauspisteissä. Sydämen systolista toimintaa levosimendaani kohensi vain vähäisesti. Dahl/Rapp-rotille kehittyikin pääosin hypertension indusoimaa diastolista sydämen vajaatoimintaa kohonneen IVRT-arvon perusteella. Levosimendaani sekä monoterapiana että kombinaatioterapiana valsartaanin kanssa vähensi sydämen diastolista vajaatoimintaa.

Kirjallisuusosa: Alzheimerin taudin rottamallien vastaavuus tautiin ihmisessä ja mallien käyttökelpoisuus

Kirjallisuusosa: Alzheimerin taudin hoitoon olisi tarvetta uusille taudinkulkuun vaikuttaville lääkeaineille. Niiden kehittämiseksi tarvitaan eläinmalleja, joissa esiintyy taudin patofysiologisia piirteitä. Rottamalleista vanhemmat skopolamiini- tai MK-801-häirintä sekä ikääntyneiden rottien käyttö eivät kovin hyvin vastaa taudin patofysiologiaa, vaikka niissä eläimen muisti käyttäytymiskokeissa onkin heikentynyt. Uudemmat transgeeniset rottamallit ja mallit, joissa annetaan Aβ:a aivoihin, ilmentävät huomattavasti paremmin Alzheimerin taudin kaltaista tilaa aivoissa ainakin Aβ:n osalta. Taupatofysiologiaa ei silti kummassakaan näistä malleista juuri esiinny. Toisaalta Aβ:lla näyttäisi olevan huomattavasti tau:ta suurempi rooli taudissa, joten sen ilmeneminen mallissa onkin keskeisempi tekijä. Nämä mallit ilmentävät melko suurelti osin yhtä hyvin Alzheimerin taudin patofysiologiaa. Aβ:n antaminen on hieman yksinkertaisempi suorittaa käytännössä, sillä siinä ei tarvitse luoda transgeenista kantaa. Toisaalta transgeenisessa mallissa Aβ-patofysiologia syntyy enemmän Alzheimerin taudin kaltaisesti solujen sisällä eikä valmiita aggregoituvia Aβ-peptidejä anneta ulkopuolelta aivoihin. Molemmat mallit ovat kuitenkin käyttökelpoisia, ja soveltuvat erityisesti Aβ:an vaikuttavien lääkeaineiden kehittämiseen. Kokeellinen osa: Kokeen tarkoituksena oli validoida kohotettu ristikko-sokkelo (elevated plus-maze, EPM) hiirillä kognitiomallina. Kokeessa käytettiin kahden koekerran (trial, T) menetelmää, jossa koekertojen pituus oli viisi minuuttia. Näin saatiin useita oppimista kuvaavia parametreja. Hiirille yritettiin saada muistihäiriö aikaviiveen avulla (koekertojen väli 1-18 vrk) tai antamalla muskariinireseptoriantagonistia skopolamiinia (0,1-0,8 mg/kg i.p.) 30 minuuttia ennen T1:tä. Nämä kokeet suoritettiin sekä C57BL/6J- että ICR:(CD-1)-hiirillä. Aikaviivekokeissa ainut ryhmä, jolla oli viitettä unohtamisesta, oli ICR:(CD-1)-hiirien 18 vrk:n ryhmä. Tämän perusteella tutkittiin vielä 21 vuorokauden aikaväli, mutta selvää muistihäiriötä ei esiintynyt. Skopolamiini ei häirinnyt muistia ICR:(CD-1)-hiirillä, mutta C57BL/6J-hiirillä 0,2 mg/kg:n annoksesta ylöspäin merkitsevä muistihäiriö esiintyi. Näin ollen jatkokokeissa käytettäväksi valittiin skopolamiinin annos 0,2 mg/kg C57BL/6J-hiirillä, ja siinä tutkittiin donepetsiilin (0,3, 0,8 ja 1,5 mg/kg s.c), memantiinin (5,0 ja 10,0 mg/kg s.c) ja kokeellisen 5-HT6-antagonistin SB742457:n (1,5 ja 6,0 mg/kg s.c) muistia parantavia vaikutuksia. Tutkittavat lääkeaineet annettiin 40 minuuttia ennen T1:tä ja skopolamiini 30 minuuttia ennen. Memantiinilla (5,0 mg/kg) oli selkeä skopolamiinin heikentämää kognitiota parantava vaikutus ja donepetsiilillakin (1,5 mg/kg) suuntaus tähän. Tulosten perusteella malli näyttäisi soveltuvan muisti- ja oppimisvaikutusten tutkimiseen käytettäväksi malliksi.

Sään ääri-ilmiöt luonnollista vaihtelua kuvaavassa 1200-vuotisessa ilmastokokeessa

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää erimittaisten sään ääri-ilmiöiden jaksojen (lämpötila ja sademäärä) ja sään ääri-ilmiöiden yhdistelmien esiintymistä sekä todennäköisyyttä Suomessa nykyisessä ilmastossa havaintojen (1950-2009) ja ilmaston sisäistä luonnollista vaihtelua kuvaavan ilmastomallikokeen, ns. Millennium0001-kontrolliajon (1200 vuotta) tulosten pohjalta. Tutkielmassa tarkastellaan sään ääri-ilmiöiden yhdistelmien esiintyvyyttä myös kirjallisuuden ja synoptisten tarkastelujen avulla sekä arvioidaan niiden esiintymisten mahdollisia muutoksia ilmaston lämmetessä. Aluksi tutkittiin, miten malliaineisto ja havainnot poikkeavat toisistaan tilastollisesti lämpötilojen ja sademäärien osalta, minkä jälkeen kontrolliajon tuottamia suureita korjattiin havaittua keskimääräistä ilmastoa vastaaviksi. Keskeiset tulokset johdettiin erimittaisille äärimmäisen kylmille tai kuumille jaksoille ja äärimmäisen sateisille jaksoille. Tutkitut kuukaudet olivat tammi- ja heinäkuu. Esimerkiksi vuorokauden keskilämpötila 25,5 °C ylittyy heinäkuussa keskimäärin suuren osan Etelä- ja Keski-Suomea peittävän hilaruudun (300 km x 300 km) alueella 0,2 %:n todennäköisyydellä, sademäärä 29,7 mm samoin 0,2 %:n todennäköisyydellä. Tammikuussa samassa hilapisteessä seitsemän vuorokauden kylmin jakso -30,2 °C ja sateisin jakso 50,1 mm toistuu kerran n. 500 vuodessa. Kuukauden keskilämpötiloille ja sademäärille tehtiin korrelaatioanalyysejä, joiden perusteella saatiin selville, että Suomessa vähäsateinen loppukevät (huhti-kesäkuu) tai pelkkä kesäkuu edesauttavat keskimääräistä lämpimämmän heinäkuun esiintymistä. Selityksenä voidaan pitää maaperän pientä kosteussisältöä. Korrelaatiot kesäkuun sademäärän ja heinäkuun keski- lämpötilojen välillä vaihtelivat -0,26 ja -0,36 välillä tilastollisen merkitsevyystason ollessa yli 99,9 %. Ilmastonmuutos muuttaa sään ääri-ilmiöiden esiintyvyyttä ja voi mahdollisesti lisätä sään ääri-ilmiöiden yhdistelmien todennäköisyyttä tai yhteiskunnan ja luonnon haavoittuvuutta ääri-ilmiöille tai niiden yhdistelmille. Ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa mittavia vahinkoja niin yhteiskunnalle kuin luonnollekin, joten tällaisiin tapahtumiin olisi tärkeää voida varautua etukäteen mahdollisten tuhojen minimoimiseksi. Olisikin tärkeää lisätä tutkimusta tästä aiheesta.

Phonological Mean Length of Utterance as an indicator of typical and impaired phonological development in children acquiring Finnish

The aim of this study was to examine the applicability of the Phonological Mean Length of Utterance (pMLU) method to the data of children acquiring Finnish, for both typically developing children and children with a Specific Language Impairment (SLI). Study I examined typically developing children at the end of the one-word stage (N=17, mean age 1;8), and Study II analysed children s (N=5) productions in a follow-up study with four assessment points (ages 2;0, 2;6, 3;0, 3;6). Study III was carried out in the form of a review article that examined recent research on the phonological development of children acquiring Finnish and compared the results with general trends and cross-linguistic findings in phonological development. Study IV included children with SLI (N=4, mean age 4;10) and age-matched peers. The analyses in Studies I, II and IV were made using the quantitative pMLU method. In the pMLU method, pMLU values are counted for both the words that the children targeted (so-called target words) and the words produced by the children. When the child s average pMLU value was divided with the average target word pMLU value, it is possible to examine that child s accuracy in producing the words with the Whole-Word Proximity (PWP) value. In addition, the number of entirely correctly produced words is counted to obtain the Whole-Word Correctness (PWC) value. Qualitative analyses were carried out in order to examine how the children s phoneme inventories and deficiencies in phonotactics would explain the observed pMLU, PWP and PWC values. The results showed that the pMLU values for children acquiring Finnish were relatively high already at the end of the one-word stage (Study I). The values were found to reflect the characteristics of the ambient language. Typological features that lead to cross-linguistic differences in pMLU values were also observed in the review article (Study III), which noted that in the course of phonological acquisition there are a large number of language-specific phenomena and processes. Study II indicated that overall the children s phonological development during the follow-up period was reflected in the pMLU, PWP and PWC values, although the method showed limitations in detecting qualitative differences between the children. Correct vowels were not scored in the pMLU counts, which led to some misleadingly high pMLU and PWP results: vowel errors were only reflected in the PWC values. Typically developing children in Study II reached the highest possible pMLU results already around age 3;6. At the same time, the differences between the children with SLI and age-matched peers in the pMLU values were very prominent (Study IV). The values for the children with SLI were similar to the ones reported for two-year-old children. Qualitative analyses revealed that the phonologies of the children with SLI largely resembled the ones of younger, typically developing children. However, unusual errors were also witnessed (e.g., vowel errors, omissions of word-initial stops, consonants added to the initial position in words beginning with a vowel). This dissertation provides an application of a new tool for quantitative phonological assessment and analysis in children acquiring Finnish. The preliminary results suggest that, with some modifications, the pMLU method can be used to assess children s phonological development and that it has some advantages compared to the earlier, segment-oriented approaches. Qualitative analyses complemented the pMLU s observations on the children s phonologies. More research is needed in order to verify the levels of the pMLU, PWP and PWC values in children acquiring Finnish.