Jauheiden erottuminen

Partikkelisysteemien segregaatio eli erottuminen on ilmiö, jossa tasalaatuisen jauheseoksen komponenteilla on taipumus erota toisistaan. Jauheen erottumistaipumus riippuu partikkelien ominaisuuksista, ympäröivistä olosuhteista ja partikkelien välisistä vuorovaikutuksista. Segregaatiomekanismeja on esitetty kirjallisuudessa valtava määrä ja pienetkin erot partikkelien välisissä ominaisuuksissa ja vuorovaikutuksissa voivat johtaa täysin eri segregaatiomekanismeihin. Segregaatioilmiö on lääketeollisuuden näkökulmasta hyvin keskeinen, eikä sitä tunneta vielä riittävän hyvin, jotta siltä osattaisiin systemaattisesti välttyä. Nykyinen segregaatiotutkimus perustuu suurelta osin yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvaan oppimiseen. Todellisen segregaatioilmiön ymmärtämiseen tarvittaisiin innovatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kokeellisen osan tarkoituksena oli kehittää ja perustestata menetelmä, jolla voidaan tutkia erilaisten partikkelisysteemien erottumiskäyttäytymistä, ja käyttää tätä menetelmää farmaseuttisten rae- ja pellettiseosten segregaation tutkimiseen. Tavoitteena oli todistaa kehitetyn Babel-laitteen toimintaperiaatteen soveltuvuus partikkelisysteemien erottumiskäyttäytymisen tutkimiseen, mutta suoritetut kokeet olivat lähinnä menetelmän ja laitteen testausta. Ongelmiksi muodostuivat Babel-laitteen asettamat rajoitukset, partikkelien sähköistyminen ja partikkelien väliset vuorovaikutukset. Käytetyt suoraviivaiset lähestymistavat eivät riittäneet segregaation aiheuttamiseen Babel-laitteella. Vertikaalisen ravistelun seurauksena syntynyt konvektiopyörre esti segregaation syntymisen. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että Babel-laite mittaa hyvin ja toistettavasti sekä se kykenee erottamaan erikokoiset partikkelit ja erilaiset kokojakaumat toisistaan. Laitteen kehittämistavoitteena olisi saada segregaatio paremmin näkyviin jauheseoksissa ravistelun seurauksena. Tällöin voitaisiin tehdä päätelmiä jauheseoksen erottumistaipumuksesta ja systeemissä vallitsevista erottumismekanismeista. Laitteen ja menetelmän jatkokehittäminen voisi tuottaa hyödyllistä lisätietoa, mikä edesauttaisi segregaation ymmärtämistä ilmiönä entistä paremmin

Kohdennetut nanopartikkelit ja isotooppikuvantaminen syövän hoidossa

Syövän diagnostiikassa ja hoidossa nanopartikkelit voivat toimia kuljetinaineina lääke- ja diagnostisille aineille tai nukleiinihappojaksoille. Kantaja-aineeseen voidaan liittää kohdennusmolekyylejä partikkelien passiivista tai aktiivista kohdennusta varten tai radioleima kuvantamista tai radioterapiaa varten. Kantaja-aineiden avulla voidaan parantaa lääkeaineen fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia ja biologista hyötyosuutta, vähentää systeemisiä sivuvaikutuksia, pidentää lääkeaineen puoliintumisaikaa ja siten harventaa annosteluväliä, sekä parantaa lääkeaineen pääsyä kohdekudokseen. Näin voidaan parantaa kemo- ja radioterapian tehoa ja hoidon onnistumisen todennäköisyyttä. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään nanokantajien rooliin syövän hoidossa. Vuosikymmeniä jatkuneesta tutkimuksesta huolimatta vain kaksi (Eurooppa) tai kolme (Yhdysvallat) nanopartikkeliformulaatiota on hyväksytty markkinoille syövän hoidossa. Ongelmina ovat riittämätön hakeutuminen kohdekudokseen, immunogeenisyys ja nanopartikkelien labiilius. Kokeellisessa osassa tutkitaan in vitro ja hiirillä in vivo 99mTc-leimattujen, PEG-verhoiltujen biotiiniliposomien kaksivaiheista kohdennusta ihmisen munasarjan adenokarsinoomasoluihin. Kohdentamiseen käytetään biotinyloitua setuksimabi-(Erbitux®) vasta-ainetta, joka sitoutuu solujen yli-ilmentämiin EGF-reseptoreihin. Kaksivaiheista kohdennusta verrataan suoraan ja/tai passiiviseen kohdennukseen. Tehokkaampien kuvantamismenetelmien kehitys on vauhdittanut kohdennettujen nanopartikkelien tutkimusta. Isotooppikuvantamista käyttäen pystytään seuraamaan radioleiman jakautumista elimistössä ja kuvantamaan solutasolla tapahtuvia ilmiöitä. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään SPECT- ja PET-kuvantamiseen syövän hoidossa, sekä niiden hyödyntämiseen lääkekehityksessä nanopartikkelien kuvantamisessa. Kyseiset kuvantamismenetelmät erottuvat muista menetelmistä korkean erotuskyvyn, herkkyyden ja helppokäyttöisyyden suhteen. Kokeellisessa osassa 99mTc-leimattujen liposomien distribuutiota hiirissä tutkittiin SPECT-CT-laitteen avulla. Aktiivisuus kasvaimessa, pernassa ja maksassa kvantifioitiin InVivoScope-ohjelman ja gammalaskijan avulla. Tuloksia verrattiin keskenään. In vitro-kokeessa saavutettiin kaksivaiheisella kohdennuksella 2,7- 3,5-kertainen (solulinjasta riippuen) hakeutuminen soluihin kontrolliliposomeihin verrattuna. Kuitenkin suora kohdennus toimi kaksivaiheista kohdennusta paremmin in vitro. In vivo –kokeissa liposomit jakautuivat kasvaimeen tehokkaammin i.p.-annosteltuna kuin i.v.-annosteltuna. Kaksivaiheisella kohdennuksella saavutettiin 1,24-kertainen jakautuminen kasvaimeen (% ID/g kudosta) passiivisesti kohdennettuihin liposomeihin verrattuna. %ID/elin oli kohdennetuilla liposomeilla 5,9 % ja passiivisesti kohdennetuilla 5,4%. Todellinen ero oli siis pieni. InVivoScope:n ja gammalaskijan tulokset eivät korreloineet keskenään. Lisätutkimuksia ja menetelmän optimointia vaaditaan liposomien kohdennuksessa kasvaimeen.

Valokuvallistettu luonto : I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä

Photographized nature I. K. Inha s work as a signification of nature The dissertation examines, through the work of the Finnish photographer and writer I. K. Inha (formerly Konrad Into Nyström) (1865 1930), the different ways in which the signification of nature is achieved. The principal material consists of Inha s work from 1890 to 1925, from which a number of photographs and texts are considered and upon which the photographization of nature is contemplated. The dissertation addresses the issue of how nature is conceived and how the act of photographizing it can be defined. The methodical context of the study is composed of three thematic baskets that structure the material and which consist of narrations on Finnish national perception, nature conservation and understanding the world. In the first case nature is seen as the natural environment encompassing lakes, seashores, forests, and hills, which at the time were often perceived from a utilitarian viewpoint. By the photographization they generated a pictorial narrative that could be shared. The natural environment was thus turned into landscape by means of photography, following the global pictorial concepts picturesque and sublime, as well as the national canons that had been developed in literature and the visual arts. In the narrations concerning nature conservation, the photographization did not merely occur within the limits of presuppositions, but rather nature was given the opportunity to unfold itself. While the photograph was being established as a basis for supporting nature conservation or to highlight the destruction of nature at the hand of Man, an attempt was made to represent subjects that were difficult to convey in photographs, such as nature s power or the miracle of growth. The thesis suggests, that in the third case the concept of nature broke away from its strict interconnection with the natural environment and led to a contemplation of nature that is perceivable in a person. In this context the photograph and the photographization are interpreted as an attempt to understand a person and his or her very existence in the world, while this same existential wonder is seen as being embodied in Inha s portrait of a rune singer and in his photographs of forest interior and water. Further, the thesis asks whether photographing nature could be interpreted as an action similar to the idea of the phenomenological reduction as a means of bypassing the photographer s prevailing way of being.

Arvoja näkyvissä : Kaunokirjallisuuden etiikka Ludwig Wittgensteinin filosofian valossa

The goal of this dissertation was to study whether it is possible and meaningful to apply Ludwig Wittgenstein s distinction between saying (Sagen) and showing (Zeigen) to ethically oriented literary criticism. The following questions were used as the primary guidelines: 1. Is it possible, in the context of literary criticism, to put in practice Wittgenstein s ethical conceptions, which are quite theoretical and metaphysical by nature? 2. If so, what practical literary devices do authors use if they want to demonstrate their ethical values within the frame of a fictional work? 3. Does philosophy offer useful ethical consepts that open us new and interesting readings in fiction? The philosophical background of Wittgenstein s distinction is clarified in chapter I. This clarification is based on his main works, Tractatus logico-philosophicus and Philosophishe Untersuchungen, the published correspondence between Wittgenstein and Paul Engelmann, and selected Wittgenstein research and papers. Analyzing ethics and it s expression in Georg Trakl s poetry further elucidates Wittgenstein s concept of showing. The concept that a literary work is an act of an author was used as a starting point. The presumption was that analyzing this act of an author will reveal how ethical values can be demonstrated in literature. Categorizing an author s act at different levels of literary expression provides the structure of this study. In chapters IV - XIII literary devices useful for demonstrating ethics are examined and explained using examples from the works of Joseph Conrad, Charles Dickens, Nikolay Leskov, Ludwig Uhland, Eino Leino, Pentti Haanpää and Maria Jotuni. The concepts and views of researchers and writers such as Mihail Bahtin, Peter Juhl, E. D. Hirsch, Peter Lamarque and Stein Haugom Olsen are used. The concepts outlined in previous chapters are then applied in three case studies: Aeschylus s Oresteia trilogy, J-L. Runeberg s poem Sven Dufva and Sofi Oksanen s novel Puhdistus (Purge). On the whole, Wittgenstein s idea that ethical values can be demonstrated (shown) by means of literature is revealed as a fruitful point of departure for a more exact ethical reading, offering a new perspective on literary works.