Sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvaus C-tukialueella

Sika- ja siipikarjatilojen määrä Suomessa on vähentynyt koko EU-jäsenyyden ajan tuotannon keskittyessä yhä suurempiin yksiköihin. Tuotantomäärät ovat kasvaneet, mutta viljelijöiden tulotaso on alentunut, joten maatalouden ulkopuoliset ammatit houkuttelevat luopumaan eläinten pidosta tai maataloudesta kokonaan. Sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoksen taloudellisena kannustimena otettiin vuonna 2009 käyttöön sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvaus, jota maksetaan kompensaationa sika- ja siipikarjataloudesta luopuville viljelijöille. Tämän työn tarkastelukohteena on rakennemuutoskorvaus C-tukialueella, jossa yksinään on lähes yhtä paljon sika- ja siipikarjatiloja kuin A- ja B-alueilla yhteensä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset sika- ja siipikarjatilat sekä koko C-alueella että C-alueen eri osissa ovat hakeneet rakennemuutoskorvausta ja miten tilat ovat alueellisesti sijoittuneet. Maatalouden rakennepolitiikalla pyritään vaikuttamaan maatalouden yhteiskunnalliseen rakenteeseen. Rakennepoliittisilla toimilla pyritään vähentämään viljelijöiden ja tilojen määrää, jolloin maataloustulo jakaantuu pienemmälle viljelijämäärälle taaten heille suuremmat tulot. Maatalouden rakennemuutosta tapahtuu, kun maatalouden rakenteessa tapahtuu tietyllä aikavälillä muutos. Rakennemuutoksessa ja -kehityksessä on alueellisia eroja. Aluetaloustiede pyrkii selittämään, mistä alueelliset erot johtuvat ja miksi alueet erilaistuvat. Suomessa eri maakunnilla on eroja ja omia alueellisia ominaispiirteitään, joilla on suuri merkitys alueen työllisyyteen ja väestön sijoittumiseen alueella. Eri maakunnissa työllisyystilanne on vaihteleva, mutta joka maakunnassa on kuitenkin työvoimapulaa useissa sellaisissa ammateissa, joihin eläinten tai tilan pidon lopettavien viljelijöiden olisi mahdollista työllistyä. Sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvaus on kansallinen kotieläintuki, jota maksetaan tilakohtaisen viitemäärän perusteella tiloille, jotka ovat juuri lopettaneet sika- ja siipikarjatuotantonsa tai aikovat sen lopettaa. Korvausta on voitu maksaa tukiehdot täyttävälle tuenhakijalle joko vuosina 2009–2010 tai vuosina 2010–2011 ja sen maksimimäärä on tilaa kohden enintään 20000 euroa vuodessa. Kahden korvausvuoden jälkeen tilan viitemäärä lakkautetaan ja sen jälkeen tilalle ei enää makseta sika- ja siipikarjatalouden tukia. Tilan on kuitenkin edelleen mahdollista jatkaa sika- ja siipikarjatuotantoaan markkinaehtoisena. Tutkimuksen aineisto on 389 tilan tiedot sisältävä Tiken raportti tukityypin 1612 (sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvaus, pohjoinen) tukihakutiedoista vuodelta 2010. Tutkimusote oli kvantitatiivinen ja koska havaintoaineisto kattaa kaikki C-alueen korvauksenhakijat, tehtiin tutkimus kokonaistutkimuksena. Tutkimustulosten mukaan 63 % korvausta hakeneista tiloista sijoittuu C1-alueelle ja 54 % Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle. Kuntatasolla eniten rakennemuutoskorvaustiloja oli Närpiössä. C-alueella tuenhakijat olivat iältään 20–71-vuotiaita. Hakijoista 62 % harjoitti päätuotantosuuntanaan viljanviljelyä ja peltoalaa kaikilla hakijoilla oli hallinnassaan lähes 16000 ha. Rakennemuutoskorvausta maksettiin C-alueella yhteensä yli 2,3 miljoonaa euroa. Kun rakennemuutoskorvauksen viitemäärät kahden korvausvuoden jälkeen lakkautetaan, poistuu tuo-tannosta yli 9600 ey. Sekä C-alueella että kaikki ELY-keskukset huomioiden oli korvauksenhakijoita kaikkia ikäluokkia tarkasteltaessa eniten 50–59-vuotiaissa. Eniten hakijoita oli viitemääräluokassa 10,01–20 ey ja viljelyalaluokassa 25,01–40 ha, vähiten luokissa 40,01–50 ey ja 50,01 ey tai enemmän sekä 150,01 ha tai enemmän. Yleisin maksuluokka oli 3000,01–4500 euroa, harvinaisin 15000,01–20000 euroa. Rakennemuutoskorvauksella saavutettuja hyötyjä ja kustannuksia on toistaiseksi vaikea määritellä, koska vuoden 2011 maksatus on vielä kesken.

Community-based Ecotourism as a Sustainable Development Option in the Taita Hills, Kenya

This study aims at identifying the existing and potential resources, as well as recognizing the hinderances, for community-based ecotourism development in the Taita Hills in south-eastern Kenya. The indigenous mountain rain forests on the hills are rich in biodiversity, but severely degraded because of encroachment caused by the dynamics of increased population, socio-politics and economics. The research problems are based on the hypothesis that there is no tourism in the Taita Hills generating income for the local economy and high population density combined with poverty creates a need for alternative employment opportunities as well as for sustainable ways of forest resource management. The data for this study was gathered during two field trips in Kenya, in January-February 2004 and 2005, as a part of the Taita Project within the Department of Geography at the University of Helsinki. The qualitative methods used consist of RRA and PRA techniques, in-depth interviews, a structured questionnaire and literature analysis as well as attendance on excursions and a workshop with conservation experts and officials. Four case areas in the Taita Hills are studied. The study concludes that alternative livelihoods are needed among the Taita Hills´ rural population and community-based ecotourism is seen as a way of bringing financial benefits for households as well as reviving the fading cultural traditions and indigenous knowledge about forest use. The governmental policies, district level development plans and some NGOs support ecotourism development. The Forest Act 2005 forms base for local participation in forest management. The unique natural features, the welcoming Taita-culture and the location in the coastal tourism circle favour Taita Hills. However, this kind of development has its risks, such as too rapid change of sorest usage level and the exposure of communities to an ecotourism treadmill process. The costbenefit ration of marketing for hard ecotourists is generally low and the tourism infrastructure needs upgrading in the Taita Hills. More tight collaboration is important between the different level stakeholders working for conservation and development. Community-based ecotourism in Taita Hills, when carefully planned and managed, could be one opportunity for Kenya to diversify its tourism product supply and for forestadjacent communities to gain tangible benefits on a sustainable basis from forests.

Water Management in Cambodia Resources and Relations

In Cambodia, water has a special purpose as a source of life and livelihoods. Along with agriculture, fishing and forest use, industry, hydropower, navigation and tourism compete for the water resources. When rights and responsibilities related to essential and movable water are unclear, conflicts emerge easily. Therefore, water management is needed in order to plan and control the use of water resources. The international context is characterized by the Mekong River that flows through six countries. All of the countries by the river have very different roles and interests already depending on their geographical location. At the same time, water is also a tool for cooperation and peace. Locally, the water resources and related livelihoods create base for well-being, for economical and human resources in particular. They in turn are essential for the local people to participate and defend their rights to water use. They also help to construct the resource base of the state administration. Cambodia is highly dependent on the Mekong River. However, Cambodia has a volatile history whose effects can be seen for example in population structure, once suspended public institutions and weakened trust in the society. Relatively stable conditions came to the country as late as in the 1990s, therefore Cambodia for example has a weak status within the Mekong countries. This Master s thesis forms international, national and local interest groups of water use and analyzes their power relations and resources to affect water management. The state is seen as the salient actor as it has the formal responsibility of the water resources and of the coordination between the actions of different levels. In terms of water use this study focuses on production, in management on planning and in power relations on the resources. Water resources of Cambodia are seen consisting of the Mekong River and Tonle Sap Lake and the time span of the study is between the years 1991 and 2006. The material consists of semi-structured interviews collected during summer 2006 in Finland and in Cambodia as well as of literature and earlier studies. The results of the study show that the central state has difficulties to coordinate the actions of different actors because of its resource deficit and internal conflicts. The lessons of history and the vested interests of the actors of the state make it difficult to plan and to strengthen legislation. It seems that the most needed resources at the central state level are intangible as at the village level instead, the tangible resources (fulfilling the basic needs) are primarily important. The local decision-making bodies, NGOs and private sector mainly require legislation and legitimacy to support their role. However, the civil society and the international supporters are active and there are possibilities for new cooperation networks. Keywords: Water management, resources, participation, Cambodia, Mekong

"Die Barbaren werden von Russen gespielt" : Etniset hahmot Wladimir Kaminerin kertomuskokoelmissa "Russendisko" ja "Mein deutsches Dschungelbuch"

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen hahmojen etnisyyttä Wladimir Kaminerin kahdessa kertomuskokoelmassa. Kaminerin, saksalaistuneen venäjänjuutalaisen, esikoisteos Russendisko kuvaa kertojan kotiutumista itäiseen Berliiniin sekä värikästä arkea monikulttuurisessa pääkaupungissa. Mein deutsches Dschungelbuchissa Kaminer matkustaa ympäri Saksaa esittämässä tekstejään ja kirjoittaa havainnoistaan kirjaa. Vitsikkään tyylin lisäksi kokoelmien kertomuksia yhdistävänä tekijänä toimii autobiografisia piirteitä omaava kertojahahmo, yleensä nimettyjä etnisyyksiä edustavien ja ohueksi jäävien sivuhenkilöiden tullessa ja mennessä. Näistä piirteistä nousevat tutkielmani kaksi näkökulmaa etnisyyteen: tutkin, miten etnisyys suhteutuu ensinnäkin kertojahahmoon ja toiseksi eri ihmisryhmien stereotyyppiseen esittämiseen. Tutkielmani lähtökohtana on käsitys etnisyydestä – kuulumisesta johonkin kansaan tai heimoon – luonnollisen sijasta kulttuurisesti konstruoituna ilmiönä. Kertojahahmon etnisyyden tutkimisessa hyödynnän hybridin käsitettä, jolla viitataan selvärajaisten etnisyyksien sijaan niiden sekoittumiseen. Kertojahahmon juutalaisuus paljastuu useiden diskurssien jännitteiseksi risteyspaikaksi: kertojahahmo vastustaa pyrkimyksiä kiinnittää itseään uskonnollisesti ja kulttuurisesti rajattuun etniseen kompleksiin, mutta yhdistyy kaupunkielämästä inspiraationsa löytävänä individualistisena intellektuellina urbaanin juutalaiskirjallisuuden traditioon. Kertojahahmon etnisyyden ulottuvuuksista korostuu teksteissä selkeimmin venäläisyys, joka osoittautuu tietoisen performatiiviseksi ja saksalaisille suunnatuksi. Kielellisesti assimiloituneen mutta venäläisenä esiintyvän kertojahahmon asema useampien etnisyyksien kartoittamattomassa välitilassa avaa mahdollisuuden pinttyneiden etnisten vastakkainasetteluiden kritiikille. Kertojahahmo sijoittaa itsensä intertekstuaaliseen tilaan tavalla, joka kyseenalaistaa korkeakulttuuristen kaanonien lisäksi ajatuksen puhtaista kansallisista kirjallisuuksista. Relevantiksi kehykseksi Kaminerin tekstien tulkinnassa osoittautuukin transeurooppalainen pikareski-genre, jonka veijarisankareita naiivin ulkopuolisuutensa satiirin palvelukseen valjastava kertojahahmo läheisesti muistuttaa. Kertojahahmon hybridi etnisyys on yhteydessä myös siihen, miten tekstien oletetaan esittävän ja edustavan erilaisia ihmisryhmiä: se mahdollistaa hankalienkin teemojen häpeilemättömän käsittelyn. Etnisiä stereotypioita – etnistä ryhmää koskevia pinttyneitä representaatioita, joihin ihmiset turvautuvat pyrkiessään selittämään tai hallitsemaan toisia – tarkastelen imagologian ja kriittisen kulttuurintutkimuksen välinein. Etniset stereotypiat ovatkin keskeisiä Kaminerin rakentaessa lukuisia sivuhenkilöitään, jotka pelkistyvät useimmiten litteiksi, jopa karikatyyrinomaisiksi etnisyyksiensä edustajiksi. Kaminerin tekstit kiertyvät kuitenkin myös samaisten etnisten stereotypioiden satiiriksi. Yhtäältä ironian kohteena on stereotyypittelyn prosessi, jossa toisen määrittely essentialistisin termein ja yleistyksien kautta johtaa absurdeihinkin virhetulkintoihin. Toisaalta kertojahahmon toteava kuvailutapa paljastaa etnisten stereotypioiden haitalliset yhteiskunnalliset vaikutukset. Kaminerin satiirin terä kohdistuu kantasaksalaisiin, jotka näkevät muut etnisyydet pitkälti omia tarpeitaan, pelkojaan ja fantasioitaan palvelevien stereotypioiden kautta. Tutkielmani kuitenkin osoittaa, että maahanmuuttajataustaiset henkilöhahmot kykenevät myös tuotteistamaan etnisiä stereotypioita – toki ahtaissa, yhteiskunnallisten valtarakenteiden määrittämissä rajoissa. Olennaista on etnisiin stereotypioihin sisältyvä kaksiteräisyys: sama ennakko-oletusten kimppu saatetaan yhteydestä riippuen esittää ja tulkita joko negatiiviseksi tai positiiviseksi. Kaminerin tekstit tarjoavat huumorin kautta luvallisen kanavan käsitellä ja purkaa etnisyyden akseleilla liikkuvia odotuksia, pelkoja ja aggressioita, jotka ovat pitkään olleet lähes tabuja saksalaisessa yhteiskunnassa. Samalla Kaminerin tekstit puhuvat sellaisen maailman puolesta, jossa etnisyys pikemminkin mahdollistaisi kuin sitoisi inhimillistä vuorovaikutusta.

Kotitalouksien sisäinen resurssienjako, työmarkkinat ja sukupuolittuneet investoinnit lasten inhimilliseen pääomaan 1920-luvun Suomessa

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi ”kadonneiden naisten ongelman” myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien ”mahdolliset tulevaisuudet” olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

Metsikön rakenteen ja hakkuiden vaikutus pintakasvillisuuteen Etelä-Suomen yleisimmillä kasvupaikkatyypeillä

Taman tutkielman tarkoituksena oli selvittaa metsikon rakenteen seka hakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuden lajikoostumukseen ja biomassaan Etela-Suomen lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Aineistona tassa tyossa on 8. valtakunnan metsien inventoinnin yhteydessa vuosina 1985–86 metsaluonnon ja ympariston tilan seurantaa varten perustetuista noin 3 000 pysyvasta koealasta poimittu otos. Pintakasvillisuuden lajisto muuttuu metsikon kehitysvaiheen mukaan. Hakkuu on huomattava hairio, joka aiheuttaa nopeita ja suuria muutoksia pintakasvillisuudessa. Pintakasvillisuutta on tarkasteltu lahinna lajiryhmittain (heinat, ruohot, varvut, sammalet seka jakalat). Kunkin lajiryhman peittavyyden eroavaisuuksia testattiin varianssianalyysilla kun selittavana muuttujana ovat luokittain metsikon ika ja edellisesta hakkuusta kulunut aika. Lajikohtaisia tarkasteluja on sen sijaan tehty kasvillisuuden ordinaatioanalyyseilla. Tassa kaytetty ordinaatiomenetelma on epametrinen moniulotteinen skaalaus (Non-metric multidimensional scaling, NMDS), jonka avulla voidaan tehda paatelmia kasvillisuuden rakenteen ekologisesta vaihtelusta ymparistomuuttujien suhteen. Harvennus- ja avohakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuteen myos mallinnettiin lajiryhmittain kayttaen yleistettyja lineaarisia malleja (Generalized linear models). Lajiryhmien peittavyyksien kehitysta mallinnettiin puuston pohjapinta-alan funktiona. Metsikon ian kasvaessa heinien ja ruohojen osuus pienenee, kun taas varpujen ja sammalten osuus lisaantyy. Harvennushakkuiden vaikutukset ovat lievempia kuin avohakkuiden eivatka ne useimmiten aiheuttaneet tilastollisesti merkittavia muutoksia pintakasvillisuuden peittavyyksissa. Avohakkuu sen sijaan on voimakkaampi ja aiheuttaa merkittavia muutoksia. Heinia ja ruohoja esiintyy hakkuun jalkeen enemman ja vastaavasti sammalet ja varvut taantuvat. Kasvillisuuden kokonaispeittavyys ja biomassa ovat suurimmillaan hakkaamattomissa metsikoissa. Harvennushakkuun jalkeen peittavyys ja biomassa voi kuitenkin hetkellisesti olla suurimmillaan kun harvennuksesta on kulunut muutama vuosi. Yleistetyt lineaariset mallit kuvasivat pintakasvillisuuden kehitysta metsikon pohjapinta-alan funktiona luotettavasti. Malleja voidaan kayttaa myos ennustamaan miten pintakasvillisuus kehittyy avohakkuun jalkeen. Malleja voidaan soveltaa esimerkiksi laskettaessa pintakasvillisuuden sitoman hiilen maaraa eriikaisissa metsissa. Niiden avulla voidaan myos arvioida esimerkiksi avohakkuuta voimaperaisemman energiapuun korjuun vaikutuksia pintakasvillisuuden runsauteen.

Elämää keskustassa ja kaupunkiseudun reunoilla. Urbaani ja jälkiesikaupungillinen elämäntyyli asumisen valinnoissa ja arkiliikkumisessa Helsingin seudulla.

The lifestyles of people living in single-family housing areas on the outskirts of the Greater Helsinki Region (GHR) are different from those living in inner city area. The urban structure of the GHR is concentrated in the capital on the one hand, and spread out across the outskirts on the other. Socioeconomic spatial divisions are evident as well-paid and educated residents move to the inner city or the single-family house dominated suburban neighbourhoods depending on their housing preferences and life situations. The following thesis explores how these lifestyles have emerged through the housing choices and daily mobility of the residents living in the new single-family housing areas on the outskirts of the GHR and the inner city. The study shows that, when it comes to lifestyles, residents on the outskirts of the region have different housing preferences and daily mobility patterns when compared with their inner city counterparts. Based on five different case study areas my results show that these differences are related to residents values, preferences and attitudes towards the neighbourhood, on the one hand, and limited by urban structure on the other. This also confirms earlier theoretical analyses and findings from the GHR. Residents who moved to the outskirts of Greater Helsinki Region and the apartment buildings of the inner city were similar in the basic elements of their housing preferences: they sought a safe and peaceful neighbourhood close to the natural environment. However, where housing choices, daily mobility and activities vary different lifestyles develop in both the outskirts and the inner city. More specifically, lifestyles in the city apartment blocks were inherently urban. Liveliness and highest order facilities were appreciated and daily mobility patterns were supported by diverse modes of transportation for the purposes of work, shopping and leisure time. On the outskirts, by contrast, lifestyles were largely post-suburban and child-friendliness appreciated. Due to the heterachical urban structure, daily mobility was more car-dependent since work, shopping and free time activities of the residents are more spread around the region. The urban structure frames the daily mobility on the outskirts of the region, but this is not to say that short local trips replace longer regional ones. This comparative case study was carried out in the single-family housing areas of Sundsberg in Kirkkonummi, Landbo in Helsinki and Ylästö in Vantaa, as well as in the inner city apartment building areas of Punavuori and Katajanokka in Helsinki. The data is comprised of residential surveys, interviews, and statistics and GIS data sets that illustrate regional daily mobility, socio-economic structure and vis-à-vis housing stock.