Poliisiesimiehen käskyvalta : erityisesti aseenkäytön arvioinnissa

Tutkin rakenne- eli järjestelmäanalyyttiseksi lainopiksi kutsumallani metodilla poliisiesimiehen käskyvaltaa hallin-to- ja rikosoikeuden muodostamassa kokonaisuudessa käyttäen vertailupintana oikeuskäytäntöä ja oikeusvertai-lua. Hallinto-oikeus luo perustan, jota vasten esimiehen käskyvallan ulottuvuuksia tarkastelen. Siihen kuuluvat poliisiorganisaation hierarkkinen rakenne ja käskynalaisuussuhteet sekä hallinnon lainalaisuus ja poliisin toimi-valta. Toimivaltaa käsitellään laajassa (tehtäväpiiri) ja suppeassa (toimivaltanormit) merkityksessä. Esimiehen käskyvaltaa voi pitää sekä organisatorisena että hallinnollisena toimivaltana. Se määrittää lähtökohtaisesti polii-sihallinnon sisäistä työnjakoa, mutta sen merkitys on usein ratkaiseva poliisin puuttuessa yksityishenkilön pe-rusoikeuksiin. Perusoikeuksiin liittyy osaltaan myös lainsäädännöllinen näkökulma, koska tällaiset toimivaltuudet tulisi säätää riittävän täsmällisesti ja tarkka-rajaisesti lakitasolla. Nykyään poliisimiehen käskyvallasta säädetään poliisiasetuksen 7 §:ssä, jonka mukaan poliisimiehen on noudatettava esimiehen toimivaltansa rajoissa antamia käskyjä, määräyksiä ja ohjeita. Meneillään oleva poliisilain kokonaisuudistus tuo oman näkökulman lainvalmiste-luun, jonka vuoksi esitän työssä myös sääntelyehdotuksen ja oikeustieteellisen kuvauksen keskustelun pohjaksi. Hallinto-oikeuden ja rikosoikeuden rajamaille sijoittuu kysymys esimiehen määräämän poliisitaktiikan ja oikeut-tamisperusteiden välisestä suhteesta. Nykyisin esimerkiksi hätävarjelun ei yleensä katsottane kuuluvan poliisilain 1 §:ssä säädetyn poliisin tehtävän suorittamiseen, mikä tarkoittaa virkatehtävän suppeaa määrittelyä. Kuitenkin tosiasiallisesti poliisin tärkeimpiä tehtäviä on hengen ja terveyden suojaaminen, mikä koskee niin poliisitoiminnan johtamista kuin varsinaista hätävarjelutekoakin. Tutkielmassa onkin otettu kantaa poliisitaktiikan ja hätävarjelun välisen vuorovaikutuksen systematisoimiseksi. Johtamisessa tarvittavien käskyjen, määräysten ja ohjeiden oikeudellinen merkitys ei ole täysin selvä, mikä saattaa pahimmillaan haitata poliisitoiminnallisen tilanteen hoitamista sekä jälkikäteisen oikeudellisen vastuun oikeudenmukaista jakautumista. Poliisitaktiikan ja tosi-asiallisen voimankäytön välinen ero näkyy sekä kotimaisissa oikeustapauksissa että Euroopan ihmisoikeustuo-mioistuimen tuomioissa, jotka jakautuvat tilanteen suunnittelun ja valvonnan sekä aseenkäytön arviointiin. Rikoslain kokonaisuudistuksessa säädettiin anteeksiantoperuste sotilasesimiehen käskyyn perustuen. Samalla hallituksen esityksessä sivuttiin muun virkakäskyn merkitystä erilaisissa organisaatioissa. Sotilasesimiehen käs-kyvalta ei ole analogisesti suoraan sovellettavissa poliisiorganisaatioon. Kuitenkin punninta, joka liittyy sotilas-esimiehen käskyvaltaan, on samankaltaista myös muissa hierarkkisissa organisaatioissa. Esitöissä on esitetty poliisiorganisaatioon liittyen kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin on mahdollista säätää erehdysoppiin ja osittain ana-logisesti sotilasesimiehen käskyvaltasäännökseen perustuva malli. Toisaalta poliisiesimiehen käskyvaltaa voi pitää pääosin hallinto-oikeudellisin keinoin ratkeavana ongelmana, jolloin rikoslakiin ei ole tarvetta lisätä erillistä anteeksiantoperustetta vaan arviointi tehdään rikoslain yleisten oppien kautta. Tällöin tulisi säätää poliisiesimiehen käskyvallasta ja siihen liittyvistä velvoitteista poliisilaissa. Työssä on pyritty arvioimaan myös eri oikeuskulttuurien välisiä eroja. Tämän vertailun kohteina on Saksan ja Ruotsin oikeusjärjestys ja oikeustiede.

Kateuden luonne ja erityispiirteet filosofisessa pohdinnassa

Kateuden tunnetta ei ole tarkasteltu käytännöllisessä filosofiassa huolimatta sen määräävästä asemasta ihmisen normaalissa päivittäisessä elämässä. Kateus liittyy moniin ilmiöihin yksilöllisenä tai jopa kollektiivisena ryhmätunteena, kun siihen yhdistyvät epäoikeudenmukaisuus ja itsepetoksellisuus. Tutkielma pyrki osoittamaan kateuden vääjäämättömän monipuolisuuden kilpailullisena ja eriarvoisuutta lisäävänä vertailevana kompleksisena negatiivisena tunteena. Jo antiikin Kreikassa kateus liitettiin ihmisten ja jumalien väliseen eriarvoisuuteen, nykypäivänä taas kateutta leimaa liberaalisen yhteiskuntapolitiikan keskiössä ”tietämättömyyden verhon” takana egalitaarisuuden ihanne ja oikeudenmukaisuuden ja reiluuden taju. Tunnekokemuksena kateus on impotenttinen toisen paremmuudesta ja inferioi näin kateuden episodisuuden irrationaaliseen tilanteeseensa nähden antagonistiseksi. Tutkielman neljästä pääluvussa ensimmäisessä kateus yhdistetään poliittisen liberaalin yhteiskuntafilosofian yhdysvaltalaiseen kannattajaan John Rawlsiin (1921−2002). Hänen ajattelussaan ja pääteoksessaan A Theory of Justice (1971) ja siinä erityisesti kateutta käsittelevässä luvussa IX kateus on yhteiskunnassa vaikuttavaa erityispsykologista taipumusta tavoitella parempiosaisten asemaa oikeudenmukaisuuden kontraktuaalisessa valintajärjestelmässä. Rawlsille kateus ei ole tabu, vaan kateuden ongelma koskee kaikkia abstraktissa alkuasetelmassa yhteiskuntasopimuksen piiriin liittyviä sopija−agentteja. Rationaalinen agentti ei kärsi kateudesta, kun epäoikeudenmukaisuutta ei ole hänen ja muiden samojen vapaus− ja eroperiaatteiden nojalla toimivien ihmisten välillä sietämättömästi. Rawls tekee kuitenkin jaon pahantahoisessa kateudessa (proper) yleiseen ja erityiseen ja erottaa sekä emulatiivisen (emulative) eli motivoivan esimerkin sysäämän kilvoittelevan kateuden varsinaisesta kateudesta (proper). Myös anteeksiannettava kateus (excusable general envy) on Rawlsin onnellisuutta ja reiluutta tasa–arvoistavassa sopimusteorian ideaalissa varsinaisen kateuden alaluokkana mukana. Kateus ja tasa-arvo tulevat esille paremmin kilpailullisessa kateudessa, mistä myös viime vuosien merkittävin kateustutkija amerikkalainen Kentuckyn yliopiston psykologian professori Richard H. Smith on ollut kiinnostunut. Hänelle kateus on inferiorisen kompleksista ja liittyy oman arvon tunteeseen ja kognitiiviseen psykologiaan. Kateuden tutkimus on monialaistunut ja vilkastunut viime vuosikymmenen aikana. Sosiaali−psykologia, sosiologia, kulttuuriantropologia ja tunnefilosofia ovat kiinnostuneet ymmärtämään tätä kompleksista negatiivista tunnetta paremmin. Kulttuurissamme kateus toimii universaalisesti yhteydessä muihin rinnakkaistunteisiin, kuten moraaliseen paheksuntaan tai sitä lievempään närkästymiseen. Kateus ei ole perustunne, mutta sille on löydettävissä prototyypillisiä piirteitä, joskin kateus ei helposti antaudu propositionaaliseen tai kognitiiviseen arvostelmasisältöön yksin mentaalisen analyysin välityksellä (Solomon 1976). Siitä pitää huolen kateuden affektuaalnen instrumentaalisuus (feeling) ja kognitiivisen komponentiaalisen tulkinnan vaikeus kateellisen väistellessä oman itsetunnon inferiorisuuden tai omaa toimintavalmiutta heikentävien ilkeämielisten motiiviensa alaisuudessa. Kateelliselle ei ns. perisyntinä riitä, että kadehditulta olisi saatu pois haluttu myönteinen ominaisuus, kohde−esine tai asema, vaan lähietäisyydellä toimivasta kadehditusta pitäisi päästä kokonaan eroon (ns. venäläinen kateus). Siksi kateus approksimoi naapureita, ystäviä, kollegoita tai myös toisen ihmisen aviopuolisoa, mutta usein arkiyhteydessä käsitteellisesti väärinymmärrettynä, koska jälkimmäisessä on kyse kolmepaikkaisesta mustasukkaisuuden tunteesta. Kaksipaikkaisena tunteena (kateellinen & kadehdittu) ja sen vastatunteenaan usein mainittu kiittämättömyys saavat aikaan sen, että kateellinen on myös taipuvainen aggressiivisuuteen ja vihaisuuteen, mutta kun asiaa tarkastelee tarkemmin taustalta paljastuu itsepetoksen elementtejä. Kateellinen hyödyntää itsepetoksen paradoksia eli kahden vastakkaisen uskomuksen (Kateellinen, koska P & Kateellinen, koska ~P) samanaikaista voimassaoloa tilanteessa, jossa omat teot ovat suuntautuneet intentionaalisesti muualle kuin kadehditun komparatiiivisesti parempana näyttäytyvien arvostuserojen kuromiseksi tilanteen tasavertaistamiseksi kiinni. Kateellinen voi olla deliberatiivisen ahne ja nopea epäreilussa reaktiossaan kadehdittua kohtaan. Näin uppiniskainen kateustunne voi tulla eriäväksi havaitun arvioivan arvostelman kanssa. Kateustunne olisi näin määritelmällisesti intensiivistä puutetta (toistuvissa) epätasa−arvoisissa ja irrationalisoituneissa ihmiskohtaamisissa. Tutkimus esitteli kateustunteen adekvaattisena käsitteenä ja toi havaintoja kognitiivisen tunneteorian riittämättömyydestä kateustunteen tutkimukselle. Kiinnostavaa oli, että poliittisessa yhteiskuntafilosofiasta löytyi myös Rawlsin psykologisten erityistaipumuksien ja erityisesti kateuden yhteiskuntapoliittista kritiikkiä. Tunneteoreettisesti kateustunne on kognitiivista perustunnetta holistisempi, intensiivisempi ja intentionaalisempi sekä lisäksi affektuaalisesti motivoiva, joka mahdollistaa myös inhimillisen toiminnan kehittymisen, mutta myös kadehtijan tuhoamisen. Itsepetos sen sijaan tekee kateudesta haavoittuvan ja myös narsismia ruokkivan tunnetilan, jossa kateellinen toimii hedonistisesti ei−kognitiivisen irrationaalisen tietämyksen (envious feeling proper) varassa ja kieltää tunteen konsekventionaaliset usein negatiiviset seuraukset itselleen ja lähiympäristölleen.

Yksityinen turvallisuus vai julkinen turvattomuus? Turvallisuuden yksityistämisen vaikutus turvallisuussektorin uudistukseen konfliktin jälkeisessä tilanteessa

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani turvallisuuden yksityistämisen vaikutuksia turvallisuussektorin uudistukseen konfliktin jälkeisessä tilanteessa. Turvallisuuden yksityistäminen on ilmiö, joka on saanut yhä enemmän huomiota kansainvälisen politiikan tutkimuksessa, ja se liitetään usein myös turvallisuussektorin uudistusta käsitteleviin tutkimuksiin. Yleensä turvallisuuden yksityistäminen nähdään uudistuksen kohteena tilanteessa, jossa yksityiset sotilas- ja turvallisuuspalvelut pyritään saamaan uudistuksen kautta valvonnan ja sääntelyn piiriin. Liberiassa yksityiset sotilas- ja turvallisuuspalvelut ovat kuitenkin olleet turvallisuussektorin uudistuksen toteuttajia, kun Yhdysvallat ulkoisti oman osuutensa Liberian turvallisuussektorin uudistuksesta yksityiselle sektorille. Tutkielman ensimmäinen tutkimustehtävä jakautuu kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Miten turvallisuuden yksityistäminen vaikuttaa turvallisuussektorin uudistuksen pääperiaatteisiin eli kokonaisvaltaisuuteen, paikalliseen omistajuuteen ja paikallisen kontekstin huomioimiseen? 2. Mitkä aikaisemmissa tutkimuksissa esitetyistä hypoteeseista turvallisuuden yksityistämisen eduista ja ongelmista saavat tukea Liberian tapauksessa? Lähestyn ensimmäistä tutkimustehtävää Liberian ja Sierra Leonen turvallisuussektorin uudistusten tapaustutkimuksilla, joiden aineistoina ovat uudistuksia käsittelevät aikaisemmat tutkimukset ja raportit. Vertaan Liberian tapausta Sierra Leonen tapaukseen, koska jälkimmäistä pidetään esimerkkinä onnistuneesta turvallisuussektorin uudistuksesta konfliktin jälkeisessä tilanteessa ja monet tapausten taustamuuttujista ovat samoja. Tällöin erojen voidaan olettaa johtuvan turvallisuuden yksityistämisestä. Tutkielman toinen tutkimustehtävä on Liberian ja Sierra Leonen turvallisuussektorin uudistusten tehokkuus- ja valvontaosa-alueiden kehityksen vertailu. Tähän tarkoitukseen kokosin oleellisista indikaattoreista ja indekseistä valtiokeskeisen turvallisuuden, inhimillisen turvallisuuden ja turvallisuuden hallinnan mittarit, jotka kuvaavat Liberian ja Sierra Leonen tilannetta vuosien 2003 ja 2008 välillä. Tapaustutkimuksista käy ilmi, että turvallisuussektorin uudistuksen pääperiaatteista erityisesti paikallisen kontekstin huomioimisessa oli Liberian tapauksessa puutteita. Uudistuksen ohjenuorana käytetty suunnitelma perustui enemmän taloudellisille laskemille kuin paikallisten tai alueellisten uhkien arvioinnille, ja lisäksi voidaan kyseenalaistaa yksityisten sotilas- ja turvallisuuspalveluiden käyttö uudistuksen toteuttajina alueella, joka on aikaisemmin kärsinyt palkkasotilaiden toiminnasta. Paikallisen omistajuuden suhteen ongelmat olivat Liberiassa ja Sierra Leonessa samoja. Liberian uudistuksen kokonaisvaltaisuuden ongelmat eivät liittyneet varsinaisesti yritysten käyttöön, vaan uudistuksen pilkkomiseen useiden eri toimijoiden välillä. Yksityistämisen perusteluna käytetty joustavuusargumentti saa tukea, mutta edullisuusargumentti horjuu, ja yksityisen sektorin käytön uutena etuna esiin nousi poliittisesti arkojen kysymysten, kuten vanhan armeijan demobilisoinnin, helpottuminen. Turvallisuuden yksityistämisen mahdollisista ongelmista turvallisuussektorin uudistuksessa nousee aineistosta selvimmin esiin päämies–agentti-ongelma, koska yrityksillä oli koko uudistusprosessin ajan enemmän tietoa kuin rahoittajavaltiolla ja kohdevaltiolla ja sitä kautta parempi neuvotteluasema. Turvallisuussektorin uudistuksen mittareilla Liberian ja Sierra Leonen kehitys näyttäytyy hyvin samanlaisena. Turvallisuuden yksityistämistä ei voida suoraan tulkita huonommaksi vaihtoehdoksi, jos Sierra Leonea pidetään esimerkkinä onnistuneesta uudistuksesta. Jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoinen havainto on Sierra Leonen kehityksen pysähtyminen tai jopa taantuminen vuoden 2004 jälkeen kaikilla tässä tutkielmassa käytetyillä mittareilla.

“Aivan sama vaikkei ne olis edes pelannut” – Jalkapallo elämyskulutuksen kohteena

Tutkielmassa tarkastellaan jalkapallon seuraamista elämyskuluttamisen näkökulmasta. Elämyskulutuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä tapahtumia ja hetkiä, jolloin ihminen kokee tavallisuudesta poikkeavan ja mieleenpainuvan tunnetilan. Elämyksiä tarjoavat palvelut ovat lisänneet jatkuvasti suosiotaan, kun arjessa rationaalisuus ylikorostuu ja sille halutaan vastapainoa. Aihetta taustoitetaan elämysyhteiskunnan, yhteisöllisyyden ja kuluttajaheimojen käsitteiden avulla. Erityishuomion saavat kulttuuritapahtumat elämystuotteina, penkkiurheilu yhteiskunnallisena ilmiönä sekä erilaiset jalkapalloon liittyvät kulutustavat. Tutkielma on luonteeltaan fenomenologis-etnografinen kuvaileva tutkimus. Tutkimusmenetelminä on käytetty osallistuvaa havainnointia ja haastatteluita. Tutkimusperinteen mukaisesti ilmiön ymmärtäminen, kuvaaminen ja kirjoittaminen ovat tärkeässä osassa. Havainnointiaineisto on kerätty kolmessa eri tapahtumassa seuraamalla katsojien käyttäytymistä ja tunnelman syntymiseen vaikuttavia tekijöitä. Haastateltavat on valittu harkinnanvaraisesti jalkapalloa aktiivisesti seuraavista henkilöistä ja menetelmänä on käytetty avoimia teemahaastatteluita. Urheilun vetovoima ajanvietteenä perustuu vahvojen tunteiden herättämiseen, joten penkkiurheilu on elämyskulutusta puhtaimmillaan. Urheilu elämystuotteena on oivallinen, sillä sen lukuisten kulutustapojen lisäksi tapahtumat muodostavat päättymättömän jatkumon. Myös oman aineistoni perusteella osoittautui, että menneiden tapahtumien avulla ankkuroidutaan yhteisöön ja tulevien tapahtumien avulla pidetään innostusta yllä. Pettymysten hetkelläkään koukusta ei haluta irti, sillä jokainen kokemus lisää tunteita omaa urheilulajia ja yhteisöä kohtaan. Urheilutapahtumissa katsojan elämys syntyy subjektiivisen kokemuksen kautta, mutta yhteisö luo elämyksen toteutumisen välttämättömät edellytykset. Jalkapalloyleisöön kuuluvissa henkilöissä yhdistyvät halu kuulua ryhmään ja olla samaan aikaan sen ulkopuolella. Peliä voidaan tarkkailla itsekseen ja keskittyneesti suuren joukon keskellä tai hurrata muiden mukana. Aineistoni perusteella jalkapallofanin innostus pulppuaa kahdesta lähteestä: yhteisöllisyydestä ja kiinnostuksesta lajiin. Yhteisöllisyyden tunne syntyy kuulumisesta globaaliin jalkapalloyhteisöön, oman suosikkijoukkueen kannattajiin ja samaa lajia seuraavien kaverien muodostamaan lähipiiriin. Urheilullinen puoli innostuksesta syntyy kiinnostuksesta jalkapalloa kohtaan lajina, aktiivisesti seuratuista säännöllisistä tapahtumista ja oman joukkueen kannattamisesta. Jalkapallon seuraajiin teoria jatkuvasti muuttuvista uusyhteisöistä pätee melko huonosti, sillä lajille ja seuralle ollaan hyvin uskollisia. Faneille on tärkeää sitoutua pieneen lähiyhteisöön, jonka kanssa heillä on yhteinen historia ja mahdollisuus jakaa kokemuksia keskustelemalla ja muistelemalla.

Eläimen tuttuus ja vieraus : Fenomenologisen empatiateorian uudelleentulkinta ja sen sovellus vieraslajisia eläimiä koskevaan kokemukseen

Within the field of philosophy, animals have traditionally been studied from two perspectives: that of self-knowledge and that of ethics. The analysis of the differences between humans and animals has served our desire to understand our own specificity, whereas ethical discussions have ultimately aimed at finding the right way to treat animals. This dissertation proposes a different way of looking at non-human animals: it investigates the question of how non-human animals appear to us humans in our perceptual experience. The analysis focuses on the empathetic, embodied understanding of animals diverse movements and other expressions. The theoretical point of departure for the research is phenomenological philosophy, in particular Maurice Merleau-Ponty s phenomenology of the body. Edmund Husserl s and Edith Stein s analyses of empathy and embodiment are also crucial to the work. In this tradition, empathy means understanding the other s experience through her bodily expressions and seeing the other body as living, as well as motivated and directed towards the surrounding world. The dissertation both explicates and criticizes the earlier phenomenological notions of empathy and human specificity. In order to elucidate the fundamental structures of our experience of non-human animals, it also applies the phenomenological method, which consists of a phenomenological reduction and a free variation of the different aspects of experience. It is shown that our experiences of non-human animals involve a recognition of both similarities and differences. This recognition, however, is not primarily based on intellectual comparisons but is lived as an embodied relationship to another body, and its manifestations vary from one instant to the next. The analysis also reveals that the object of empathy is not the other s experience as such, not even as it is manifested by the other s movements, but rather the other s embodied situation, enriched by elements that remain outside the scope of the other s experience. The dissertation shows that human existence is intertwined with the existence of non-human animals on four levels: those of empathetic sensations, reciprocal communication, experience of the surrounding world and self-definitions. The animals different modes of perception prove to expand our understanding of what is perceivable and how things can be perceived. The presence of non-human animals in our perceptual world is revealed as something that both shows us the limits of our own embodiment and enables us to overcome these limits in empathetic acts. Finally, it is demonstrated that the life of non-human animals is intertwined with ours in a far more complex way than has been presupposed in traditional descriptions of human-animal differences.

From Habits to Social Structures : Pragmatism and Contemporary Social Theory

Pragmatism has sometimes been taken as a catchphrase for epistemological stances in which anything goes. However, other authors argue that the real novelty and contribution of this tradition has to do with its view of action as the context in which all things human take place. Thus, it is action rather than, for example, discourses that should be our starting point in social theory. The introductory section of the book situates pragmatism (especially the ideas of G. H. Mead and John Dewey) within the field and tradition of social theory. This introductory also contextualizes the main core of the book which consists of four chapters. Two of these chapters have been published as articles in scientific journals and one in an edited book. All of them discuss the core problem of social theory: how is action related to social structures (and vice versa)? The argument is that habitual action is the explanation for the emergence of social structures from our action. Action produces structures and social reproduction takes place when action is habitualized; that is, when we develop social dispositions to act in a certain manner in familiar environments. This also means that even though the physical environment is the same for all of us, our habits structure it into different kinds of action possibilities. Each chapter highlights these general insights from different angles. Practice theory has gained momentum in recent years and it has many commonalities with pragmatism because both highlight the situated and corporeal character of human activity. One famous proponent of practice theory is Margaret Archer who has argued that the pragmatism of G. H. Mead leads to an oversocialized conception of selfhood. Mead does indeed present a socialized view of selfhood but this is a meta-sociological argument rather than a substantial sociological claim. Accordingly, one can argue that in this general sense intersubjectivity precedes subjectivity and not the other way around. Such a view does not indicate that our social relation would necessarily "colonize" individual action because there is a place for internal conversations (in Archer s terminology); it is especially in those phases of action where it meets obstacles due to the changes of the environment. The second issue discussed has the background assumption that social structures can fruitfully be conceptualized as institutions. A general classification of different institution theories is presented and it is argued that there is a need for a habitual theory of institutions due to the problems associated with these other theories. So-called habitual institutionalism accounts for institutions in terms of established and prevalent social dispositions that structure our social interactions. The germs of this institution theory can be found in the work of Thorstein Veblen. Since Veblen s times, these ideas have been discussed for example, by the economist Geoffrey M. Hodgson. His ideas on the evolution of institutions are presented but a critical stance is taken towards his tendency of defining institutions with the help of rules because rules are not always present in institutions. Accordingly, habitual action is the most basic but by no means the only aspect of institutional reproduction. The third chapter deals with theme of action and structures in the context of Pierre Bourdieu s thought. Bourdieu s term habitus refers to a system of dispositions which structure social fields. It is argued that habits come close to the concept of habitus in the sense that the latter consists of particular kinds of habits; those that are related to the reproduction of socioeconomic positions. Habits are thus constituents of a general theory of societal reproduction whereas habitus is a systematic combination of socioeconomic habits. The fourth theme relates to issues of social change and development. The capabilities approach has been associated with the name of Amartya Sen, for example, and it underscores problems inhering in economistic ways of evaluating social development. However, Sen s argument has some theoretical problems. For example, his theory cannot adequately confront the problem of relativism. In addition, Sen s discussion lacks also a theory of the role of the public. With the help of arguments derived from pragmatism, one gets an action-based, socially constituted view of freedom in which the role of the public is essential. In general, it is argued that a socially constituted view of agency does not necessarily to lead to pessimistic conclusions about the freedom of action.

Säilörehun korjuuajan vaikutus maitotilan talouteen –lyhyen aikavälin näkökulma

Tässä tutkimuksessa selvitettiin säilörehun korjuuajan vaikutusta maitotilan talouteen lyhyellä aikavälillä. Tutkimuksessa vertailtiin maitotilan vuosittaisia ylijäämiä neljän eri säilörehun korjuuaikastrategian välillä. Tutkimusongelman ratkaisua varten rakennettiin lineaarinen op-timointimalli, jonka tavoitefunktio oli maitotilan ylijäämän maksimointifunktio. Tarkastelussa oli mukana kaksi vakioitua maitotuotostasoa, 9 000 kg ja 10 000 kg. Työssä käytetyt maidon-tuotantotulokset perustuivat MTT Maaningan Karjatilan kannattava peltoviljely (KARPE) –hankkeessa tehtyihin kolmeen erilliseen ruokintakokeeseen sekä neljään aiempaan ruokinta-kokeeseen, jotka oli selvitetty kirjallisuuden perusteella. Säilörehun satotiedot perustuivat MTT Maaningan ja MTT Siikajoen säilörehukokeisiin. Aikaisin korjattu säilörehu, jonka satojen painotettu D-arvo oli 691 g/kg ka, oli taloudellisesti paras lypsylehmien ruokintavaihtoehto lyhyellä aikavälillä lähtöoletusten vallitessa. Suhteelli-set erot maidontuotannon ylijäämissä säilörehun korjuuaikastrategioiden välillä olivat kuiten-kin hyvin pienet, sillä säilörehun sadot kompensoivat toisiaan määrän ja laadun suhteen. Kol-men niiton säilörehunkorjuu osoittautui selkeästi kalliimmaksi vaihtoehdoksi mm. lisääntynei-den työ- ja konekustannusten takia. Tulokset olivat samansuuntaisia molemmilla maitotuotos-tasoilla. Tämän tutkimuksen perusteella säilörehun korjaaminen suositeltua hieman myöhem-min on lyhyellä aikavälillä lähes yhtä hyvä vaihtoehto kuin suositusten mukainen aikainen korjuu. Korkeaa maitotuotostasoa tavoiteltaessa erittäin myöhään korjatun säilörehun syöttä-minen on kyseenalaista, sillä se vaatisi ruokintaan hyvin korkean väkirehumäärän ja siten al-tistaa lehmän erilaisille sairauksille. Rehuohran hinnan noustessa ylijäämä laski aikaisen niiton strategialla suhteessa enemmän kuin muissa vaihtoehdoissa, kun tilalla oli pinta-alaa käytettävissä vähän. Aikaisessa korjuu-aikastrategiassa maitotilalle jouduttiin ostamaan enemmän viljaa karjan käyttöön kuin muissa strategioissa, joiden pinta-alasta riitti enemmän hehtaareja oman rehuviljan tuotantoon. Tällöin eri korjuuajoilla saavutetut ylijäämät lähenivät toisiaan. Myöhäisellä korjuulla saavutettiin paras ylijäämä, kun rehuohran hinta nousi 1,25-kertaiseksi tai enemmän 9 000 kg:n maito-tuotostasolla. Kolme niittoa osoittautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi pienen väkirehuprosentin myötä vasta silloin, kun rehuohran hinta nousi 2,5-kertaiseksi lähtötilanteeseen verrattuna. Säilörehun korjuuaikastrategia on valittava tilakohtaisesti, jolloin koko kasvukauden aikana kertyneet nurmisadot ovat ratkaisevia karjan ruokinnassa. Lyhyellä aikavälillä korjuuajan va-linnalla maitotilan ylijäämään voi vaikuttaa vain vähän. Siksi pitkän aikavälin toimiin säilöre-hun satotasojen parantamiseksi on kiinnitettävä tilatasolla entistä enemmän huomiota.

Erimielisyyden erilaiset muodot. Keskustelunanalyyttinen tutkielma potilaan tavoista osoittaa erimielisyyttään terapeutin formulaatioita ja tulkintoja kohtaan kognitiivisessa psykoterapiassa

Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla potilas osoittaa erimielisyyttä terapeutin hänen puheestaan tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan. Pyrkimyksenä on edistää psykoterapiavuorovaikutuksen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Tutkimusten kumuloitumattomuuden puutetta korjataan tarjoamalla jo tutkituista ilmiöistä uutta tietoa uusista näkökulmista sekä toisaalta yhdistämällä samaa ilmiötä eri näkökulmista tarkastelleiden tutkimusten tulokset yhteen loogiseen kokonaisuuteen. Tutkielmassa yhdistyvät nykyisessä psykoterapiaa koskevassa keskustelunanalyyttisessä tutkimuksessa vallitsevat kaksi eri näkökulmaa: sekventiaalisesti järjestyneet terapiakäytännöt sekä vuorovaikutuksessa ilmenevät potilaan ja terapeutin välisen suhteen piirteet. Aineistona tutkimuksessa käytetään ääninauhoitteita kognitiivisista psykoterapiaistunnoista. Se koostuu 19 terapiaistunnosta. Yhden istuntonauhoitteen kesto on noin tunti, jolloin aineistoa on kokonaisuudessaan noin 19 tuntia. Litteroituna yhden nauhoitteen pituus on noin 40–50 liuskaa, eli yhteensä aineistoa on lähes 1000 liuskaa. Kaikissa istunnoissa on saman terapeutin ja potilaan muodostama dyadi, mikä mahdollistaa hyvinkin syvällinen kuvan muodostamisen tästä kyseisestä terapiasta. Metodina tutkielmassa käytetään keskustelunanalyysiä. Keskustelunanalyysissä keskitytään kompetensseihin, joita puhujat hyödyntävät osallistuessaan ymmärrettävään ja loogiseen keskusteluun. Sen perustehtävä on kuvata menettelytapoja ja olettamuksia, joiden varassa puhujat tuottavat oman käyttäytymisensä ja tulkitsevat toistensa käytöstä. Tutkimusote on siten tiukan induktiivinen: yksittäisiä vuorovaikutustapahtumia analysoimalla pyritään löytämään niille kaikille yhteisiä yleisiä muotoja. Potilaan tavat osoittaa erimielisyyttään terapeutin tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan jakautuvat tiettyihin kategorioihin, joissa toistuvat samanlaiset toimintatavat ja käyttäytymispiirteet, jotka puolestaan eroavat muiden kategorioiden vastaavista; erimielisyyden muodot eroavat toisistaan myös erimielisyyden määrän suhteen. Yhteensä aineistonani olleesta 19 terapiaistunnosta löytyi 52 erimielisyystilannetta, jotka jakaantuivat yleisluonteensa mukaisesti kolmeen pääkategoriaan (osittainen myöntyminen, epävarmuuteen vetoaminen ja suoraan osoitettu erimielisyys) sekä yksityiskohtien kuten sanavalintojen ja rakenteiden mukaisesti yhteensä yhdeksään alakategoriaan (”kyllä ja”, ”kyllä mutta”, ”kyllä tai”, osittainen erimielisyys, lievennetysti esitetty täysi erimielisyys, pitkään jatkunut voimakas erimielisyys, osittainen erimielisyys: kyllä ja ei -rakenne, suoraan osoitettu mutta ei aggressiivinen erimielisyys ja suoraan osoitettu voimakas erimielisyys: päällekkäispuhunta). Lisäksi laajimmassa, osittaisen myöntymisen kategoriassa alakategoriat jakaantuvat edelleen omiin alakategorioihinsa, joita on yhteensä kymmenen (lisäys, tarkennus, korjaava tarkennus; paitsi-muotoinen rajaus, lievennys, lisänäkökulma, tarkennus, tarkennus ”kyllä”- ja ”mutta”-osien välissä; tarkennus, tai ei -rakenne). Työn tärkein johtopäätös on, että mitä enemmän potilas on eri mieltä terapeutin esittämästä formulaatiosta tai tulkinnasta, sitä vähemmän hän suuntautuu preferenssijäsennyksen mukaisiin odotuksiin muotoillessaan vastaustaan. Myös keskustelusta välittyvä kuva potilaan mielentilasta ja hänen yleisestä vastarinnastaan noudattaa tätä samaa periaatetta. Erimielisyys ja nimenomaan negatiivisina tunteina ilmenevä vastarinta vaikuttaisivat olevan tiiviisti toisiinsa kietoutuneita ja kasvavan samassa suhteessa. Mitä voimakkaampi erimielisyys on, sitä enemmän potilas vaikuttaa affektiiviselta ja vastarintaiselta, ja mitä enemmän potilas on erimielinen ja vastarintainen, sitä vähemmän vuorovaikutukselliset normit ohjaavat erimielisyyden ja vastarinnan ilmaisemista. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa, että keskustelunanalyyttisen teorian käsityksistä poiketen formulaatioihin annettuja vastauksia elaboroitiin jopa laajasti ja että tämä oli ennemmin sääntö kuin poikkeus. Aineiston rajoitteista johtuen tästä ei voida tehdä riittävän perusteltuja johtopäätöksiä nykyisen teorian puolesta tai vastaan, joten aiheen jatkotutkimus olisi erittäin tarpeellista.

Talouskäsitysten vaikutus hallituksen suosioon Puolassa 2006–2007

Tutkimuksessa tarkastellaan äänestäjien talouskäsitysten vaikutusta hallituksen suosioon Puolassa vuosina 2006 ja 2007. Tutkimusasetelma juontaa juurensa poliittisten suhdannevaihteluiden teoriaan, jonka mukaan poliitikot pyrkivät manipuloimaan taloutta vaalien alla tullakseen uudelleen valituiksi. Vastuullisuushypoteesin mukaan äänestäjät palkitsevat poliitikot hyvästä taloustilanteesta. Näin ollen mikäli äänestäjät ovat tyytyväisiä talouteen he äänestävät hallitusta. Mikäli eivät, he äänestävät oppositiota. Miten äänestäjät sitten tekevät arvionsa taloudesta? Tutkielmassa selvitetään vaikuttiko äänestäjien mielipiteisiin käsitys nykyisestä vai tulevaisuuden taloustilanteesta. Käsitys nykyisestä taloustilanteesta perustuu havaintoihin jo toteutuneesta talouspolitiikasta. Tätä käsitystä kutsutaan retrospektiiviseksi näkemykseksi. Prospektiiviset talousnäkemykset koostuvat näkemyksestä ja odotuksista talouden tulevasta tilasta ja uskosta hallituksen kykyyn tarjota paras vaihtoehto suotuisalle talouskehitykselle. Aikaulottuvuuden lisäksi tutkielmassa testataan, vaikuttaako äänestäjiin enemmän heidän oma taloustilanteensa vai näkemys yleisestä talouden tilanteesta. Mikäli hallituksen suosio perustuu näkemyksiin henkilökohtaisen talouden tilasta, ovat äänestäjät egotrooppisia. Mikäli kannatuspäätös perustuu näkemykseen kansantalouden tilasta, ovat äänestäjät puolestaan sosiotrooppisia. Aineistona tutkielmassa käytetään uusinta saatavilla olevaa Puolan mielipidetiedustelun (Centrum Badania Opinii Publicznej) keräämää kyselyaineistoa vuosilta 2006 ja 2007. Tutkielmassa on yhdistetty kyselyaineistot 22:n kuukauden ajalta. Aineistoa on analysoitu logistisen regressioanalyysin menetelmin. Tutkielman perusteella talousnäkemyksistä suurin vaikutus hallituksen suosioon on äänestäjien näkemyksillä kansantalouden tulevaisuuden tilasta. Henkilökohtaisen talouden osalta positiiviset tulevaisuudennäkymät vaikuttavat positiivisesti myös hallituksen kannatukseen. Retrospektiivinen arvio henkilökohtaisesta taloudesta toimii kuitenkin teorian vastaisesti; oman taloudellisen tilanteen hyväksi arvioineiden todennäköisyys kannatta hallitusta oli pienempää kuin niillä, jotka arvioivat oman taloustilanteensa huonoksi. Kontrollimuuttujiksi valittiin joukko aiemmassa tutkimuksessa äänestyskäyttäytymiseen Puolassa vaikuttaneita tekijöitä. Näitä olivat ikä, sukupuoli, koulutus, asuinpaikka, näkemys työllisyystilanteesta, ideologinen sijoittuminen oikeisto–vasemmisto-akselilla sekä uskonnollisuus. Kontrollimuuttujista merkitseviksi osoittautuivat uskonnollisuus, oikeisto–vasemmisto-ideologia, koulutus, asuinpaikka sekä ikä. Kun edellä mainitut taustamuuttujat on kontrolloitu, taloustekijät selittävät noin viidesosan hallituksen kannatuksen todennäköisyyden vaihtelusta.

Pitkittäistutkimus paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta psykologiseen sopeutumiseen

Tutkimuksessa tarkasteltiin inkerinsuomalaisten muuttoa edeltävien odotusten toteutumisen yhteyttä psykologiseen sopeutumiseen. Psykologisen sopeutumisen indikaattorina käytettiin elämään tyytyväisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille sopeutumista prosessina, joka alkaa jo ennen muuttoa (pre-akkulturaatio) sekä luoda uutta tietoa paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta sopeutumiseen. Toteutuneiden odotusten tutkimuskenttä muodostaa oman tutkimusperinteensä, jonka piirissä on pyritty selvittämään odotusten ja kokemusten välisen suhteen yhteyttä tyytyväisyyteen eri konteksteissa. Akkulturaatiotutkimuksissa korostetaan, että maahanmuuttajien epärealistiset odotukset muuton jälkeisestä elämästä vaikeuttavat sopeutumisprosessia. Tässä pitkittäistutkimuksessa toteutuneiden odotusten yhteyttä elämään tyytyväisyyteen tarkasteltiin paluumuuttokontekstissa kolmen vaihtoehtoisen mallin avulla. Ideaalitaso-mallin mukaan odotusten toteutuminen nostaa elämään tyytyväisyyttä ja toteutumatta jääminen laskee sitä. Ei vahvistusta –mallissa elämään tyytyväisyyden oletetaan olevan korkeimmillaan silloin, kun kokemukset ylittävät odotukset. Vain kokemus –mallin mukaan hyvät kokemukset muuton jälkeen nostavat elämään tyytyväisyyttä odotusten tasosta riippumatta. Malleja testattiin erikseen sosio-psyykkiseen hyvinvointiin ja ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvien odotusten suhteen. Perhe- ja ystäväsuhteiden laadun sekä ammatillisten mahdollisuuksien ja taloudellisen tilanteen tason on osoitettu olevan yhteydessä elämään tyytyväisyyteen. Maahanmuuttajien odotuksien on niin ikään todettu koskevan näitä elämänlaatua indikoivia osa-alueita. Tutkimuksen aineisto koostui etniseltä taustaltaan inkerinsuomalaisista (N=141) paluumuuttajista. Lähtökohta-aineisto kerättiin Venäjällä ennen muuttoa ja seurantavaihe toteutettiin noin vuosi muuton jälkeen. Aineiston analysoinnissa huomioitiin ajankohtainen metodologiakeskustelu ja kahden muuttujan välisen suhteen vaikutusta riippuvaan muuttujaan tarkasteltiin polynomisen regressioanalyysin ja vastepintamallinnuksen avulla. Näin tehden voitiin välttää toteutuneiden odotusten tutkimuksille tyypilliset mittaus- ja metodologiaongelmat: retrospektiivisyys, erotuspistemäärien käyttö ja lineaaristen mallien käyttö. Tutkimuksen aineisto tuki ei vahvistusta –mallin mukaista yhteyttä odotusten toteutumisen ja elämään tyytyväisyyden välillä. Yhteyttä voitiin tarkastella vain sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvien odotusten ja kokemusten suhteen, koska ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät odotukset, kokemukset tai niistä muodostetut interaktiotermit eivät polynomisen regressioanalyysin tulosten mukaan olleet yhteydessä elämään tyytyväisyyteen tilastollisesti merkitsevästi. Paluumuuttajien elämään tyytyväisyys oli korkeimmillaan silloin, kun sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät kokemukset ylittivät odotukset. Odotusten ja kokemusten välisen eroavuuden suunnalla siis on tämän tutkimuksen tulosten perusteella merkitystä psykologisen sopeutumisen kannalta. Tutkimuksen tulos tukee näkemystä, jonka mukaan maahanmuuttajien sopeutumisprosessia tulisi tarkastella pitkittäisasetelmassa muuttoa edeltävä vaihe huomioiden. Lisäksi tutkimus avaa yhden näkökulman siihen, minkä elämän osa-alueiden laatu on paluumuuttajien sopeutumisen kannalta merkityksellistä.

Monikulttuurinen huoltoriita oikeudellisena ongelmana. Suomalaisten äitien ja ulkomaalaistaustaisten isien näkökulma internetkeskusteluissa.

Tutkin pro gradu –työssäni monikulttuurista huoltoriitaa oikeudellisen ongelman näkökulmasta. Huoltoriidoilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa myös sellaisia lapsen huoltoa koskevia kiistoja ja erimielisyyksiä, jotka eivät välttämättä etene tuomioistuimeen asti tai jotka jatkuvat oikeuden antaman virallisen päätöksen jälkeen, koska keskeistä on vanhempien oma käsitys huoltoriitaongelman olemassaolosta. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia oikeudellisia ongelmia huoltoriitoihin liittyy, ja miten vanhemmat hahmottavat oman asemansa huoltoriidassa suhteessa lapsen toiseen vanhempaan ja toisaalta myös suhteessa oikeusjärjestelmään. Tutkimuksen aineisto koostuu monikulttuurisesta parisuhteesta eronneiden tai eroamassa olevien suomalaisäitien ja ulkomaalaistaustaisten isien internetkeskusteluista vuosilta 2006-2010. Aineistoa on analysoitu kvalitatiivisesti diskurssianalyyttisellä tutkimusotteella. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty grounded theorya aineiston kategorisoinnissa. Tutkimuksen keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä on Patricia Ewickin ja Susan S. Silbeyn kirjoitukset oikeudellisesta ongelmasta ja oikeustajusta sekä Pierre Bourdieun teoria taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta pääomasta. Vanhemmat välittävät puheensa välityksellä käsityksiään oikeustajusta eli siitä, onko heitä kohdeltu huoltoriidassa oikeudenmukaisesti. Oikeustajulla tarkoitetaan kuitenkin myös yleisiä suhtautumistapoja lakia ja oikeusjärjestelmää kohtaan. Oikeustajun omakohtainen ja yleinen ulottuvuus tulevat tässä tutkimuksessa näkyväksi oikeudellisen ongelman kautta. Sekä suomalaisten naisten että ulkomaalaistaustaisten miesten aloittamissa internetkeskusteluissa on havaittavissa useita eri oikeustajun muotoja. Naiset ilmaisevat puheensa välityksellä pääosin luottamusta suomalaisia oikeuskäytäntöjä ja viranomaisia kohtaan. Miehet sen sijaan näkevät oikeudelliset menettelyt usein epäoikeudenmukaisina. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella keskeinen ero miesten ja naisten välillä on, että aineiston suomalaisnaiset käyttävät useimmiten lakia välineenä, kun taas ulkomaalaistaustaiset miehet esitetään pääsääntöisesti lain ohitse asettuvina. Miesten lain ohitse asettuminen näkyy huoltoriidassa sekä lain välttämisenä että sääntöjen ja lakien rikkomisena. Naisilla taas näyttää olevan usein miehiä enemmän taloudellista ja kulttuurista pääomaa, mikä mahdollistaa lain käyttämisen välineenä.

Lapsen sota - Evakko- ja sotalapsen sotakokemuksen fenomenologinen tutkimus

Kaikkialla maailmassa aseelliset konfliktit luovat yhä edelleen uusia lapsiuhreja. Suomen viime sodat ovat yksi esimerkki näistä. Uusien tutkijasukupolvien nousun myötä toisesta maailmansodasta tuli tutkimuksellisesti riittävän etäinen vasta 1990-luvulla. Sotilaiden, lottien ja kotirintaman naisten sodan rinnalle tuli sota lapsen näkökulmasta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eläkeikäisen evakko- ja sotalapsen haastattelusta, jotka on saatu Evakkolapset ry:n kautta. Työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä lapsen sotakokemuksesta ja sodan monitasoisista ja pitkäkestoisista vaikutuksista lapsen elämään. Tutkielman tieteenteoreettinen pohja on fenomenologisessa psykologiassa. Lapsen kokemuksen fenomenologista tutkimusta ei ole vielä juuri tehty. Tavoitteena on ensin yksilötasolla kolmen haastateltavan lapsuuden sotakokemuksen mahdollisimman rikas kuvaaminen ja toiseksi sosiaalisella tasolla niiden mahdollisten jaettujen kokemusten löytäminen, jotka ovat yhteisiä näille kolmelle ja oletettavasti myös yleisemmin evakko- ja sotalasten keskuudessa. Kolmanneksi, näistä johtaen yhteenvedossa ja diskussiossa pyritään luomaan yhteiskunnallisella tasolla suuntaviivoja näiden kokemusten yleisempään soveltamiseen pakolais- ja maahanmuuttajatyössä. Kokemuksen jaettavuuden ja yleistämisen tunnustaminen on sosiaalipsykologiaa. Työssä luotu yhdistelmämetodi, fenomenologiapainotteinen IPA, auttaa tämän hahmottamisessa. Yhdistelmämetodi on syntynyt kahta eri fenomenologisen psykologian tutkimussuuntausta ja menetelmää vertaillen. Nämä ovat fenomenologinen ja hermeneuttinen Tulkitseva fenomenologinen analyysi eli Interpretative Phenomenological Analysis (IPA) (Smith, Flowers & Larkin, 2009) ja Amedeo Giorgin (mm. 1985) fenomenologinen menetelmä, jota Suomessa on eniten soveltanut Juha Perttula (2005). Tätä menetelmää kutsutaan siksi Perttulan ja Giorgin fenomenologiseksi menetelmäksi. Haastateltavan aidon kokemuksen esiin saaminen vaatii tutkijalta fenomenologisen metodin noudattamista sekä merkityksien ymmärtämistä, kuvausta ja tulkintaa. Työn ensimmäinen tavoite on saavutettu kolmen haastateltavan oman lapsuuden sota-ajan teemoitetulla kuvauksella. Tulosten yhteenvedossa tulee esiin, että näiden kolmen kokemuksilla on sosiaalista kaikupohjaa muissa suomalaisissa sota- ja evakkolapsissa ja myös laajemmin eurooppalaisen lapsen sodassa. Kaikkien haastateltavien mielestä kokemus lapsuuden sodasta on jättänyt syviä jälkiä ja sitä usein halutaan jakaa, jotta sen kanssa selviytyy. Ajatus näiden tulosten soveltamiskelpoisuudesta pakolaistyöhön jää tässä työssä vain idean tasolle, mutta sellaisia viitteitä tulokset vahvasti antavat.

Nuorten osallisuus ja osallistuminen maaseudun kehitysstrategioissa: Osuuskunnat ja Feria Francat Koillis-Argentiinassa

Tutkin Pro Gradu -työssäni nuorten osallisuutta ja osallistumista suhteessa maaseutukehitykseen Argentiinan maaseudulla. Vaikka nuorison tärkeä strateginen asema maaseudun kehityksen kannalta mainitaan usein sekä akateemisessa että poliittisessa diskurssissa, on nuoriso jäänyt vähälle huomiolle tutkijoiden, yhteiskunnallisten päättäjien, ja muiden toimijoiden silmissä Latinalaisessa Amerikassa. Maaseudun nuorten ”näkymättömyys” on johtanut siihen, että heidän asemansa erillisenä sosiaalisena toimijana on jäänyt heikoksi. Oman tutkimukseni ensisijaisena tavoitteena on siis saada paljon kaivattua lisätietoa argentiinalaisista maaseudun nuorista. Lähestyn maaseudun kehitysproblematiikkaa osallisuuden ja osallistumisen käsitteiden kautta tutkimalla nuorten osallisuutta ja osallistumista maaseutuympäristössä yleisesti sekä muutamissa maaseudun yhteisötaloudellisissa instituutioissa erityisesti. Tutkimiani instituutioita ovat maatalousosuuskunnat ja pientuottajien verovapaat torit eli Feria Francat. Kutsun kyseisiä instituutioita kehitysstrategioiksi. Suhteutan aineistoani territoriaaliseen maaseudun kehitysnäkemykseen (desarrollo territorial rural) ja erityisesti argentiinalaisen Mabel Manzanalin paikallisväestön järjestäytyneen osallistumisen roolia korostavaan versioon siitä. Tutkimukseni perustuu pääasiassa vuoden 2009 syksyllä Koillis-Argentiinassa toteutetun kenttätyön antiin. Tutkimusotteeni oli melko etnografinen ja aineisto sisältää osallistuvan havainnoinnin kautta hankittua informaatiota, haastatteluja, keskusteluja sekä kirjallista materiaalia. Tutkimukseni tärkeimpänä tuloksena voidaan todeta, että Koillis-Argentiinan maaseudulla nuorilla ei juurikaan ole tilaa osallistua ja heidän asemansa erillisenä sosiaalisen toimijana on erittäin heikko. Vaikka tilanne näyttää huolestuttavalta, onneksi jotkut osuuskunnat ja erityisesti Feria Francat ovat pystyneet tarjoamaan uudenlaisia mahdollisuuksia maaseudun nuorille ja niillä on muutenkin potentiaalia toimia järjestäytyneen osallistumisen areenoina sekä kokonaisvaltaisen territoriaalisen maaseutukehityksen edistäjinä. Maaseudun kehityksen kannalta olisi erittäin tärkeää, että nuorten sosiaalista pääomaa vahvistettaisiin, he tuntisivat itsensä osallisiksi ja pääsisivät oikeasti osallistumaan ja vaikuttamaan. Nuoret nimittäin usein omaavat sellaista tietotaitoa ja ideoita, joita vanhemmilta sukupuolilta ei välttämättä löydy. Mutta jos nuoret kokevat, että heitä ei arvosteta eikä heille tarjota mahdollisuuksia, he lähtevät etsimään onneaan yhä suuremmiksi paisuvista kaupungeista ja samalla maaseudun tulevaisuus vaarantuu kun se menettää kehityksensä kannalta tärkeitä voimavaroja ja sosiaalista pääomaa.

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

Murtuma mieheydessä. Aikuisiän selkäydinvamma ja maskuliinisuuden rakentuminen.

Tutkimukseni tavoitteena oli ensinnäkin selvittää, miten aikuisiällä tapahtunut vammautuminen uhkaa maskuliinista identiteettiä. Olin kiinnostunut niistä vammaisuuteen liittyvistä sosiaalisista prosesseista, joiden takia maskuliinisuus joutuu vammautumisen myötä koetukselle. Toiseksi halusin selvittää, miten haastattelemani selkäydinvammaiset miehet rakentavat maskuliinista identiteettiään. Tutkimukseni teoreettisena taustana toimi yhtäältä vammaistutkimuksen piirissä tehty, vammaisten elettyä kokemusta tarkasteleva tutkimus, toisaalta kriittinen miestutkimus, josta erityisesti R.W. Connellin teoria hegemonisesta maskuliinisuudesta. Tämän laadullisen tutkimuksen kohdejoukkona oli kahdeksan 23–68-vuotiasta miestä, joiden selkäydin oli vaurioitunut aikuisiällä tapahtuneen tapaturman seurauksena. Teemahaastattelut toteutettiin vuoden 2010 kevään ja syksyn aikana ja ne käsittelivät vammautumisen kokemusta ja sen seurauksia muun muassa miesten toimintakykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, seksuaalisuuteen ja maskuliinisuuteen. Analyysivaiheessa tukeuduin grounded theoryn aineistolähtöiseen teemoitteluun. Haastatteluiden lisäksi tein lyhyen ekskursion pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa kiertelin pyörätuolissa istuen. Hyödynsin tekemiäni havaintoja esteettömyydestä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta analyysissäni. Tutkimuksessa kävi selväksi, että vammautuminen oli uhannut haastateltujen maskuliinisuutta eri tavoin. Miehet olivat pelänneet menettäneensä itsenäisyytensä, toimintakykynsä, ihmissuhteensa ja näiden myötä myös mieheytensä. Kotiuduttuaan heille olikin ollut tärkeää todistaa sekä itselleen että läheisilleen olevansa edelleen itsenäisesti pärjääviä miehiä. Useimmille miehille vammautuminen oli myös johtanut ajoittaiseen yksityisyyden menettämiseen. Miehet kertoivat, että pyörätuoli herättää huomiota ja johtaa tungetteleviin katseisiin, kysymyksiin ja kosketuksiin. Totesin, että tällainen avulias tungettelu kuluttaa maskuliinista identiteettiä, koska se rikkoo kulttuurista käsitystä, jonka mukaan miehen kuuluu pärjätä ilman toisten apua. Toisaalta osa miehistä myös koki, että näkyvän vammansa takia heitä ajoittain myös vältellään. Arkisissa kohtaamisissa haastatellut pyrkivät rikkomaan vammaisuutta koskevia stereotypioita korostamalla maskuliinisia piirteitään. Haastateltavat liittivät kulttuurisesti arvostettuun maskuliinisuuteen käsityksiä itsenäisestä pärjäämisestä, urheilullisuudesta, teknisestä taitavuudesta, emotionaalisesta järkkymättömyydestä ja seksuaalisesta suorituskyvystä. Miehet kokivat, että vammaisuuden takia heidän maskuliinisuutensa voidaan nähdä viallisena tai puutteellisena. Tämän takia he pyrkivät maskuliinisuuden performatiiveissaan minimoimaan oman heikkouden ja riippuvaisuuden julkitulemista ja sen sijaan korostivat hegemonisen maskuliinisuuden mukaisia piirteitä. Tarkastelin tätä maskuliinisuuden tekemistä erityisesti parisuhteen, työn ja esteellisen tilan konteksteissa. Haastateltavat kertoivat, että vammautumisesta seurannut fyysinen ja henkinen rasitus oli asettanut heidän parisuhteensa koetukselle. Kotitöiden tekemisen kautta miehet neuvottelivat vastuullisuudestaan ja pärjäämisestään. Kaikkien miesten maskuliininen identiteetti näytti nojaavan työn tekemiseen ja sen tuomaan statukseen. Miesten suhdetta esteelliseen tilaan väritti jatkuva rajankäynti avun tarpeen ja miehisen kunnian välillä.