971 resultados para Oli de cacauet
Resumo:
This study discusses the conceptual metaphors of Inari Saami, an endangered, indigenous, Finno-Ugrian language spoken in northern Finland. The research focuses on systematical mappings between source and target domains in conventional Inari Saami metaphors and metonymies. The research material consists of the Inarinsaamen idiomisanakirja [Inari Saami idiom dictionary] which has been compiled by the author in collaboration with an Inari Saami co-author; the Inarilappisches Wörterbuch; Inarinsaamelaista kansantietoutta [Inari Saami folk knowledge]; and Aanaarkiela čájttuzeh [Inari Saami sample texts]. The metaphors and metonymies found in these literary sources are divided into categories on the basis of the target domains and according to the classic model of Lakoff ja Johnson (1980). This method reveals the systematical recurrence of source domains inside each category and thus discovers the systematical patterns of metaphoric mapping, the conceptual metaphors . As a result 44 conceptual metaphors and 16 conceptual metonymies are presented through approximately 500 glossed examples. These findings are discussed against the background of what is known about the cognitive and neural processing of metaphors on the one hand, and what is known about Inari Saami culture on the other. This theoretical framework highlights culture as the underlying force behind conceptual metaphors. The recurring metonymies seem to follow a culturally salient indexicality. For example, the Inari Saami conceptual metonymy TIME IS NATURE reflects the seasonal changes in the year s cycle, which was the salient index of time in traditional Inari Saami culture. The recurring metaphors, for their part, follow a culturally salient iconicity. The conceptual metaphor PRIDE IS ANTLERS is based on an iconicity which is experienced and interpreted by the Inari Saami. A proud person is associated with a reindeer who shows off his impressive antlers. The conceptual metaphor/metonymy seems to be a reflection of culture rather than a cognitive means of understanding an abstract domain in terms of a concrete domain, as hypothesized by certain theoreticians. Repeating this study with other languages may lead to the possibility of typologizing the metaphorical systems of the world s languages and understanding the diversity of metaphor systems in the endangered languages of the world.
Resumo:
Tove Jansson (1914--2001) was a Finnish illustrator, author, artist, caricaturist and comic artist. She is best known for her Moomin Books, written in Swedish, which she illustrated herself, and published between 1945 and 1977. My study focuses on the interweaving of images and words in Jansson s picturebooks, novels and short stories situated in the fantasy world of Moomin Valley. In particular, it concentrates on Jansson s development of a special kind of aesthetics of movement and stasis, based upon both illustration and text. The conventions of picturebook art and illustration are significant to both Jansson s visual art and her writing, and she was acutely conscious of them. My analysis of Jansson s work begins by discussing her first published picturebooks and less familiar illustrations (before she began her Moomin books) and I then proceed to discuss her three Moomin picturebooks, The Book about Moomin, Mymble and Little My; Who Will Comfort Toffle?, and The Dangerous Journey. The discussion moves from images to words and from words to images: Barthes s (1982) concept of anchoring and, in particular, what he calls relaying , form a point of reading and viewing Moomin texts and illustrations in a complementary relation, in which the message s unity occurs on a higher level: that of the story, the anecdote, the diegesis . The eight illustrated Moomin novels and one collection of short stories are analysed in a similar manner, taking into account the academic discourse about picturebooks which was developed in the last decade of the 20th century and beginning of the 21st century by, among others, scholars such as Nodelman, Rhedin, Doonan, Thiele, Stephens, Lewis, Nikolajeva and Scott. In her Moomin books, Jansson uses a wide variety of narrative and illustrative styles which are complementary to each other. Each book is different and unique in its own way, but a certain development or progression of mood and representation can be seen when assessing the series as a whole. Jansson s early stories are happy and adventurous but her later Moomin novels, beginning from Moominland Midwinter, focus more on the interiority of the characters, placing them in difficult situations which approximate social reality. This orientation is also reflected in the representation of movement and space. The books which were published first include more obviously descriptive passages, exemplifying the tradition of literary pictorialism. Whereas in Jansson s later work, the space develops into something that is alive which can have an enduring effect on the characters personalities and behaviour. This study shows how the idea of an image a dynamic image -- forms a holistic foundation for Jansson s imagination and work. The idea of central perspective, or frame, for instance, provided inspiration for whole stories or in the way that she developed her characters, as in the case of the Fillyjonk, who is a complex female figure, simultaneously frantic and prim. The idea of movement is central to the narrative art of picturebooks and illustrated texts, particularly in relation to the way that action is depicted. Jansson, however, also develops a specific choreography of characters in which poses and postures signify action, feelings and relationships. Here, I use two ideas from modern dance, contraction and release (Graham), to characterise the language of movement which is evident in Jansson s words and images. In Jansson s final Moomin novels and short stories, the idea of space becomes more and more dynamic and closely linked with characterisation. My study also examines a number of Jansson s early sketches for her Moomin novels, in which movement is performed much more dramatically than in those illustrations which appeared in the last novels to be published.
Resumo:
Poetics of Awakenings. Genres and Intertexts in Arvid Järnefelt s Novels Isänmaa, Maaemon lapsia and Veneh ojalaiset This doctoral dissertation focuses on Arvid Järnefelt s (1961 1932) novels Isänmaa (1893), Maaemon lapsia (1905) and Veneh ojalaiset (1909). The study applies the genre theory and concepts Alastair Fowler has introduced in his Kinds of Literature (1982). Fowler s theory of the novel is developed further and applied to Finnish realist novels. The generic analysis is supplemented by intertextual analysis, which is mainly based on the idea of specific intertextual relations as presented by Kiril Taranovsky. Generic and intertextual analyses form the basis for hermeneutic interpretation, in which attention is paid to the fact that the novels are written by the designated writer in specific historical and cultural circumstances. Instead of the author s intention , the study focuses on the realised intention , in other words the novels as they are published. Järnefelt s first novel Isänmaa is understood to be a classical Bidungsroman that depicts the socialisation of a young male protagonist. From an intertextual point of view, the novel appears to be a novel of conversion, too, due to the biblical allusions concealed in the depiction of the events. Furthermore, Isänmaa is seen to stand in an intertextual relation to Hegel s, Snellman s and Topelius s writings. Maaemon lapsia is argued to be a thesis novel, which persuades the reader to adopt a certain ideological and political stance, namely Henry George s view on the private ownership of land. The novel is modulated by the generic repertoires of fairy tale and tragedy. The mythical frame of the novel supports the thesis novel, as it gives universal validity to the particular events depicted in the novel. Maaemon lapsia also comments on the contemporary political debate on the relations between Finland and Russia by presenting the relationship as analogous to the relationship between tenant farmer and landowner. Veneh ojalaiset exhibits a wide range of genres. Comic, tragic and mythical mode is combined with, for example, family novel, romance, conversion novel and revolutionary novel. From a rhetorical viewpoint, the novel is an apology, which accuses society of generating criminality by means of unjust laws and procedures. The novel discusses the question of resistance to evil by using the themes of Faust and Job, as well as by confronting the philosophies of Epictetus and Nietzsche. The novel is a thesis novel, which disputes the possibility of violent revolution as a way to a better society and recommends passive resistance for an individual living in an unjust society. The poetics of Järnefelt s novels is regarded as the poetics of conversion, as all the novels in focus depict the protagonist s awakening to see the society in a new light, be it a patriotic vision of the reality or a conception of the unfairness of society.
Resumo:
Vilho Helanen (1899 1952) was a right-wing opinion leader in interwar Finland. But following the Second World War, the political situation in the country changed dramatically, and Helanen lost his job as well as his influential social station. He began to write detective fiction, and between 1946 and 1952 published seven novels (one had already been published in 1941). The novels protagonist is Kaarlo Rauta, a lawyer who acts as a private investigator. This doctoral dissertation analyzes the Rauta series from three different points of view. It investigates the extent to which the author s life and his strong political background appears in the series. The study also situates the series within Finnish society during and after the war. Finally, the study examines the Rauta series in terms of the genre conventions of detective fiction, that is, the study compares the Rauta series with other Finnish crime fiction and international crime fiction written during the 1940s. The Iron and The Cross Spider uses the term citizenship education when analyzing how Helanen implicitly continued his political teaching when writing crime fiction. The series includes a didactic register, which instructs the middle class in appropriate behaviour and manners, and the social roles entailed by gender. A special area of focus in this didacticism are norms of correct masculinity and femininity. The study devotes specific attention to the status of character in the series. The masculine detective and his beautiful wife are prominent, as is the fictive community and the tensions that criss-cross it. After the war, the Rauta series takes on a positive tone. Men can earn their place in society by fighting at the front, and after the war a homosocial bond exists between all the former soldiers. Women are shut out of the war experience. The detective hero has served in the war, but he is physically and psychologically untouched by it. The community is threatened by artists and immoral bohemians, but not the working class. Artists have affairs outside of marriage and abnormal sexual habits. The members of the upper class are also described as immoral in the series. Sadistic sexuality is often characteristic of the criminals, who are mostly femme fatales in the fashion of hard-boiled detective stories and film noir. Also, strong feelings have a negative connotation in the series, and showing them is forbidden behaviour. Men become criminals when they are insufficiently masculine or when they have not carried out their duty by fighting in the war. Helanen portrayed the communists, his political opponents from the 1930s, as criminals in his post-war series, but they were not openly represented as Russians or communists. Instead, Helanen used the cross spider as their symbol, a symbol which the readers of the time would recognize.
Resumo:
Le naturalisme finlandais. Une conception entropique du quotidien. Finnish Naturalism. An Entropic Conception of Everyday Life. Nineteenth century naturalism was a strikingly international literary movement. After emerging in France in the 1870s, it spread all over Europe including young, small nations with a relatively recent literary tradition, such as Finland. This thesis surveys the role and influence of French naturalism on the Finnish literature of the 1880s and 1890s. On the basis of a selection of works of six Finnish authors (Juhani Aho, Minna Canth, Kauppis-Heikki, Teuvo Pakkala, Ina Lange and Karl August Tavaststjerna), the study establishes a view of the main features of Finnish naturalism in comparison with that of French authors, such as Zola, Maupassant and Flaubert. The study s methodological framework is genre theory: even though naturalist writers insisted on a transparent description of reality, naturalist texts are firmly rooted in general generic categories with definable relations and constants on which European novels impose variations. By means of two key concepts, entropy and everyday life , this thesis establishes the parameters of the naturalist genre. At the heart of the naturalist novel is a movement in the direction of disintegration and confusion, from order to disorder, from illusion to disillusion. This entropic vision is merged into the representation of everyday life, focusing on socially mediocre characters and discovering their miseries in all their banality and daily grayness. By using Mikhail Bakhtin s idea of literary genres as a means of understanding experience, this thesis suggests that everyday life is an ideological core of naturalist literature that determines not only its thematic but also generic distinctions: with relation to other genres, such as to Balzac s realism, naturalism appears primarily to be a banalization of everyday life. In idyllic genres, everyday life can be represented by means of sublimation, but a naturalist novel establishes a distressing, negative everyday life and thus strives to take a critical view of the modern society. Beside the central themes, the study surveys the generic blends in naturalism. The thesis analyzes how the coalition of naturalism and the melodramatic mode in the work of Minna Canth serves naturalisms ambition to discover the unconscious instincts underlying daily realities, and how the symbolic mode in the work of Juhani Aho duplicates the semantic level of the apparently insignificant, everyday naturalist details. The study compares the naturalist novel to the ideological novel (roman à these) and surveys the central dilemma of naturalism, the confrontation between the optimistic belief in social reform and the pessimistic theory of determinism. The thesis proposes that the naturalist novel s contribution to social reform lies in its shock effect. By means of representing the unpleasant truth the entropy of everyday life it aims to scandalize the reader and make him aware of the harsh realities that might apply also to him.
Resumo:
Pro gradu työni käsittelee virolaisia mainoksia ja niiden kohderyhmiä. Tutkimusaihe on erityisen mielenkiintoinen, sillä virolaisesta mainonnasta on tehty kansainvälisellä tasolla varsin vähän tutkimuksia. Halusin pro gradu -työssäni selvittää, mitä analysoimillani mainoksilla halutaan viestiä, kenelle ne suunnataan sekä millaisin kielellisin ja kuvallisin keinoin niitä tuotetaan. Käytin tutkimuksen materiaalina kuutta Reval Hotels ketjun mainosta, jotka ovat ilmestyneet viron- ja/tai englanninkielisinä viimeisen kahden vuoden aikana lehdissä, esitteissä tai hotellissa pöytä- tai seinämainoksina. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustui kolmeen erilaiseen näkökulmaan: mainostekstien tutkimukseen, semiotiikkaan sekä Pierre Bourdieun teoriaan symbolisesta pääomasta ja sosiaalisten luokkien eroista. Sosiologisen näkökulman käyttö oli perusteltua erityisesti sen uutuusarvon vuoksi, sillä Bourdieun teoriaa ei ole aikaisemmin hyödynnetty virolaisten mainosten tutkimuksessa. Mainosten kuvien ja tekstien analyysi osoitti, että mainokset olivat rakenteellisesti oikeaoppisesti laadittuja. Mainoksista löytyi lukuisia symbolisen pääoman elementtejä, kuten englannin kieli, raha, aika, tehokkuus ja eurooppalaisuus. Mainokset olivat samalla varsin konservatiivisia ja yllätyksettömiä. Materiaalin joukosta erottui kuitenkin yksi mainos, jolla rikottiin perinteisen mainostamisen kaavaa ja josta avautui paljon erilaisia merkityksiä. Johtopäätöksenä voitiin muun muassa todeta, että Reval Hotels voi markkinointistrategiaansa kehittämällä hankkia itselleen uusia tuottavia kohderyhmiä. Pro gradu työtäni voi myöhemmin laajentaa esimerkiksi vertailevaksi jatkotutkimukseksi, jossa tarkastellaan useampien Virossa toimivien hotellien mainontaa.
Resumo:
Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.
Resumo:
Itämerensuomalaisissa kielissä esiintyy suuri joukko sanoja, jotka muistuttavat balttilaisten kielten sanoja sekä muotonsa että merkityksensä puolesta. Yhtäläisyyksiä oli yritetty selittää eri tavoin 1700-luvulta lähtien, kunnes Vilhelm Thomsen vuonna 1869 osoitti tämän sanastokerrostuman olevan lainaa jostakin muinaisbalttilaisesta kielimuodosta nykyisten itämerensuomalaisten kielten yhteiseen kantakieleen. Vuonna 1890 Thomsen julkaisi aiheesta laajemman tutkimuksen, jossa hän esitti noin 200 muinaisbalttilaista lainaetymologiaa ja käsitteli lainojen äännevastaavuuksia sekä kielellisten kontaktien paikkaa, aikakautta ja kulttuurikontekstia. Nykykäsitys itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaisista lainasanoista perustuu tähän Thomsenin esitykseen, ainoastaan kontaktien ajoituksia on arkeologian tulosten myötä siirretty taaksepäin. Thomsen sovelsi ensimmäisenä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen aikakautensa uusinta kielitieteellistä metodia, nuorgrammatiikkaa. Nuorgrammatiikka keskittyi kielihistoriaan ja antoi eksaktit välineet etymologialle. Suomeen nuorgrammatiikan toi E. N. Setälä, jonka johdolla metodi uudisti nopeasti koko fennougristiikan ja nosti Suomen tutkimuksen kärkeen. Suomalaistutkijat tarkensivat myös Thomsenin luomaa kuvaa vanhoista balttilaisista lainoista. Setälän ohella keskeisiä etymologeja olivat J. J. Mikkola ja Heikki Paasonen. Muualla tutkimus ei ollut yhtä intensiivistä: vain liettualainen Kazimieras Būga perehtyi mainittavasti aiheeseen, ja hänenkin tutkijan uransa jäi lyhyeksi. Vasta 1910-luvun puolessa välissä Thomsenin ja Setälän teesejä alettiin kritikoida. Torsten Karsten ja K. B. Wiklund esittivät vanhimmille balttilaiskontakteille paljon kauemmas menneisyyteen ulottuvia ajoituksia kuin Thomsen. Setälän auktoriteetti kuitenkin torjui uudet teoriat, jotka on vasta paljon myöhemmin yleisesti hyväksytty. Sotien välinen kausi oli erittäin vilkkaan etymologisen tutkimuksen aikaa, ja balttilaisiakin lainoja esitettiin kymmeniä lisää. Ajan uutterimmat tutkijat olivat Heikki Ojansuu, Yrjö Toivonen ja Jalo Kalima. Luonnollisesti myös monet Thomsenin balttilaiset etymologiat korvattiin paremmin sopivilla lainaetymologioilla tai rinnastuksilla sukukielistä. Mikkola arvosteli hyvin voimakkaasti Thomsenin lainaetymologioita. Mikkolan kritiikki osoittautui pääosin pätemättömäksi, mutta on päässyt epäsuorasti vaikuttamaan myöhempään tutkimukseen. Eino Nieminen taas esitti vuonna 1934 hypoteesin, jonka mukaan ainakin osa vanhoista balttilaislainoista voisi olla peräisin muinaiskuurin kielestä, jota baltologit olivat parin vuosikymmenen ajan pyrkineet rekonstruoimaan. Jalo Kalima julkaisi vuonna 1936 oppikirjan itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaislainoista. Kalima pyrki antamaan kattavan kuvan aiheesta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Kaliman tiedot balttilaisista kielistä eivät olleet ajan tutkimuksen tasolla, ja hän jätti kirjassansa käsittelemättä suuren osan uudempaa tutkimusta, mm. Thomsenin ajoituksia kohtaan osoitetun kritiikin sekä kymmenittäin niin Thomsenin kuin myöhempienkin tutkijoitten esittämiä etymologioita. Kaliman kirja on kuitenkin selkeästi laadittu ja sisältää uusia, ansiokkaitakin etymologioita. Kaliman jälkeen kukaan ei ole kirjoittanut yleisesitystä aiheesta. Tämän tutkielman tavoite on antaa kattava kuva vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimuksesta ennen Kaliman oppikirjaa. Näin se voisi tasoittaa tietä uudelle alan yleisesitykselle.
Resumo:
This thesis is an investigation of the significance of VAK, i.e. the visual, auditory and kinaesthetic learning styles, for language education. The research part evaluates the predictive validity of a VAK test commonly used in Finnish education. The results of the test were compared, respectively, with the results of a visual, an auditory and a kinaesthetic word test. 62 dyslexic language leaners participated in the tests. There was no statistically significant link between the results of the VAK test and the word tests. On the grounds of a voluntary questionnaire, most of the students did however consider it important that they are taught according to their personal learning style: visual, auditory or kinaesthetic. One of the goals of the study was to investigate the theoretical background of VAK. VAK does not seem to have a consistent theoretical basis, but combines various elements such as NLP pedagogy and Dunn's and Prashnig's learning style models that have previously been sharply criticized by scholars. The study leaves it open whether individual learning styles do exist, and how they could be diagnosed.
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään ruotsin suullisen kielitaidon kriteeripohjaista arviointia Eurooppalaiseen viitekehykseen perustuvan arviointiskaalan avulla arvioijan näkökulmasta. Tutkielmassa analysoidaan seitsemän arvioijan arviointiprosessin reflektointia. Arvioijat osallistuvat poikkitieteelliseen HY-TALK-pilottitutkimukseen Helsingin yliopistossa. Tutkielman tavoitteena on eritellä, miten arvioijat kokevat peruskoulu- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmiin sisältyvän kriteeripohjaisen kielitaidon skaalan käytön ruotsin kielen suullisen taidon arviointityön pohjana. Erityisesti painotetaan arvioijien subjektiivista kokemusta skaalan avulla arvioinnista. Lisäksi analysoidaan kyseisten arvioijien arviointitulosten reliabiliteettia HY-TALK-tutkimuksessa. Aineistona käytetään arvioijien avoimilla haastatteluilla kerättyjä kommentteja skaalan käytöstä ja arvioinnista, sekä samojen arvioijien oppilasarviointituloksia HY-TALK-pilottitutkimuksesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen kokeenjälkeinen tapaustutkimus. Tutkielman teoriatausta nojautuu suullisen kielitaidon arvioinnin tutkimukseen. Suullisen kielitaidon arvioinnin perustana voidaan pitää Bachman ja Palmerin (1996) teoriaa kommunikatiivisesta kielitaidosta. Kielitaito jaetaan organisatoriseen ja pragmaattiseen kompetenssiin. Kokeen reliabiliteetti ja validiteetti nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi. Suullisen kielitaidon mittaamisessa ongelmana on kommunikaation arviointi. Koetyyppinä suorituskoe, jossa kokelas arvioidaan kommunikatiivisessa tilanteessa, ei yleisen käsityksen mukaan vastaa autenttista kielenkäyttötilannetta. Kokeen perusteella halutaan kuitenkin tehdä yleistys kokelaan kielitaidosta ja selviytymisestä oikeissa kielenkäyttötilanteissa. Arvioinnissa tehdään ero analyyttisen ja holistisen arvioinnin välille. Kriteeripohjaisessa arvioinnissa pyritään pitäytymään analyyttisessa arvioinnissa, jolloin arvioija kiinnittää huomiota monipuolisesti kokelaan kielitaidon eri osa-alueisiin. Tutkielman tuloksena seitsemän analysoidun arvioijan välillä on suuria eroja arvioinnin lähtökohdissa ja subjektiivisissa painotuksissa. Osa arvioijista painotti organisatorista kompetenssia, ja osa taas pragmaattista kompetenssia. Interaktion ja kommunikaation roolista suullisen kielitaidon arvioinnissa oli suuria mielipide-eroja. Osa arvioijista painotti arvioinnissa kommunikaation tärkeyttä ja muita pragmaattiseen kompetenssiin kuuluvia osa-alueita, kun taas osa mainitsi esimerkiksi oikeakielisyyden ja rakenteiden hallinnan. Kolme arvioijaa painotti pragmaattista kompetenssia, kaksi mainitsi piirteitä molemmista, ja kaksi painotti organisatorista kompetenssia. Osa eroista selittyy arviointitapahtumien eroilla sekä arvioijien kokemuksella. Toisaalta, nämä erot arvioinnin subjektiivisissa painotuksissa eivät suuresti näy itse pilottitutkimuksen viitekehyspohjaisen arviointiskaalan avulla saaduissa oppilasarviointituloksissa. Arvioijien välisiä eroja oppilasarvioinnissa kuitenkin esiintyy. Organisatorista kompetenssia painottavat antoivat osalle oppilaista hieman muita parempia arvosanoja. Tutkielman päätelmä on, että tässä tapaustutkimuksessa arviointityössä oli subjektiivisia painotuksia, ja että jonkin verran eroja kriteeripohjaisessa oppilasarvioinnissa löytyi. Erot eivät kuitenkaan yleisesti ottaen olleet kovin suuria.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää helsinkiläisten perusopetuksen yläluokkien kielikylpy-oppilaiden ja heidän vanhempiensa käsityksiä ruotsinkielisestä kielikylvystä. Tarkoituksena oli tutkia syitä kielikylpymenetelmän tai vastaavasti perinteisen opetuksen valitsemiseksi sekä oppilaiden ja heidän vanhempiensa käsityksiä kielikylpyoppilaiden koulumenetyksestä ja kielitaidosta. Tarkoituksena oli myös selvittää, mikä asema kielikylvyllä on oppilaiden elämässä koulukontekstin ulkopuolella sekä miten oppilaat ja heidän vanhempansa suhtautuvat kielikylpyyn kokonaisuutena. Tutkimuksen perusjoukkoon kuuluivat kaikki lukuvuonna 2002−2003 Helsingin perusopetuksen yläluokkien ruotsinkielisessä kielikylvyssä olevat oppilaat sekä heidän vanhempansa. Otokseen saatiin 128 oppilasta ja 94 vanhempaa. Näiden lisäksi tutkimukseen osallistui 40 vanhempaa, joiden lapset osallistuivat yksikieliseen suomenkieliseen perusopetukseen. Tutkimusjoukon oppilaista osa on ollut alaluokilla varhaisessa täydellisessä kielikylvyssä ja osa varhaisessa osittaisessa kielikylvyssä. Tutkimus edustaa survey-tutkimusta, jossa aineistonhankintamenetelmänä on käytetty sekä lomakekyselyä että haastattelua. Teemahaastatteluun valittiin 10 oppilasta tutkimuksen perusjoukosta. Tutkimusaineisto kerättiin kevään 2003 aikana. Aineistosta laskettiin frekvenssejä, keskilukuja ja korrelaatioita sekä käytettiin ristiintaulukointeja. Keskiarvojen merkitsevyystestaukset suoritettiin yksisuuntaisilla varianssianalyyseillä F- ja t-testein. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään kielitaidon ja kaksikielisyyden käsitteitä sekä esitellään erilaisia pedagogisia menetelmiä, joilla pyritään kehittämään kielitaitoa. Teoriaosuudessa pohditaan myös asenteiden ja motivaation merkitystä kielen omaksumisessa. Tutkimustulokset osoittavat, että perusopetuksen yläluokkien kielikylpyoppilailla ja heidän vanhemmillaan on varsin yhdensuuntaisia käsityksiä kielikylvystä. Kielikylpyyn ollaan varsin tyytyväisiä kokonaisuutena, mutta kehitettävää ja parannettavaa on. Opiskelu kielikylpyluokalla miellettiin positiivisena, mutta ruotsinkielisen opetuksen määrään toivottiin muutosta. Vanhemmat arvostivat kielikylpyä erityisesti siinä käytettävien opetusmenetelmien ja saavutettavien tulosten perusteella. Sekä vanhemmat että oppilaat kokevat ruotsin kielen oppimisen erittäin tarpeelliseksi ja hyödylliseksi peilaten vastauksissaan tulevaisuuden opiskelu- ja työelämän tarpeita. Oppilaiden ruotsin kielen taidot arvioitiin erittäin korkeiksi. Kielikylpykielen asema oppilaiden elämässä koulun ulkopuolella oli erittäin vähäinen. Ruotsin kielen käyttötilanteet rajoittuivat matkoihin ja erilaisiin opastustilanteisiin. Omaehtoista kielen käyttöä ei juuri ilmennyt hyvästä kielitaidosta huolimatta. Oppilaiden käsityksissä ei ollut havaittavissa eroja eri sukupuolten välillä. Joissain tapauksissa luokka-asteella, mutta erityisesti oppilaan koululla ja kielikylpymuodolla oli vaikutusta tutkittuihin käsityksiin.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on testata ja arvioida tekstianalyysin menetelmien toimivuutta vähemmistökielen puhujien identiteetin tutkimisessa sekä selvittää udmurttien ja Transilvanian unkarilaisten vähemmistöidentiteetin erikois-piirteitä. Työssäni tarkastelen etnonyymien magyar 'unkarilainen' ja udmurt 'udmurtti' esiintymistä lehtiteksteissä. Aineistoni koostuu Romanian unkarilaisvähemmistön sekä udmurttivähemmistön omakielisissä sanomalehdissä alkuvuodesta 2007 ilmestyneistä lehtiteksteistä. Unkarilaisesta Szabadság-lehdestä valitsin tarkasteluun 79 tekstiä, udmurtinkielisestä Udmurt duńńe -lehdestä 64. Tarkastelen etnonyymien magyar ja udmurt esiintymistiheyttä sekä sitä, millaisia pääsanoja ne määrittävät. Näiden tulosten avulla päättelen, kuinka keskeinen rooli näissä lehdissä on vähemmistön itseidentifioinnilla, ja pyrin selvittämään, esiintyykö lehdissä selviä vähemmistöidentiteetin rakennusstrategioita. Tilastollisen ja pääsana-analyysin täydennyksenä käytän kriittistä lähilukua: miten unkarilaiset ja udmurtit esitetään, millaisiksi heidät kuvataan ja miten esitetään heidän suhteensa valtaväestöön? Analyysi osoittaa, että Udmurt duńńe -lehdessä etnonyymi udmurt esiintyy 42 prosentissa teksteistä. Unkarilaisessa lehdessä sana magyar esiintyy vain 19 prosentissa teksteistä. Valtaosa udmurt-sanan esiintymistä on tapauksia, joissa se määrittää pääsanaa 'kieli'. Udmurtin kielen kehityksestä kirjoitetaan Udmurt duńńessa paljon ja uutisointi on sävyltään hyvin positiivista. Lehti antaa myönteisen mielikuvan udmurtin kielen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä eri kielten ja kansallisuuksien suhteista. Samanlaista ilmiötä ei ole havaittavissa Szabadságissa. Unkarin kieli mainitaan harvoin, ja näissä harvoissa tapauksissa aiheena ovat kieleen liittyvät ongelmat, esimerkiksi omakielisen opetuksen vaikeudet. Kansallisuuksien suhteita kuvataan enimmäkseen neutraalisti. Udmurt duńńesta puuttuu kielellisiä oikeuksia koskeva kritiikki lähes kokonaan. Eroja voidaan selittää sosiolingvistisen taustatiedon avulla. Asenteissa heijastuu vähemmistöjen erilainen historia. Udmurtin kieltä ei ole koskaan käytetty laaja-alaisesti modernissa yhteiskunnassa, kun taas unkarin kieli oli Transilvaniassa valtakieli aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Unkarilaiset kokivat dramaattisen siirtymän vähemmistöasemaan, mutta oletettavasti muisto kielen vanhasta asemasta, tietoisuus sen täydestä käyttökelpoisuudesta yhteiskunnassa saa nykyisen vähemmistön edustajat valvomaan oikeuksiaan. Asiaan vaikuttanee myös Unkarin valtion läheisyys. Rajan takana on malli siitä, kuinka unkarin kieltä voidaan käyttää kaikilla elämänalueilla. Udmurteilla ei vastaavaa mallia ole, ja udmurtin kieli on jäänyt kotikielen asemaan. Oletettavasti Udmurt duńńen asennekampanja pyrkii nostamaan udmurtin kielen hupenevaa arvostusta. Romanian unkarilaisten keskuudessa unkarin kielen arvostus on ollut vankkaa, minkä vuoksi kieltä ei ole tarpeen pitää jatkuvasti esillä. Itsenäinen emämaa ja yli kymmenmiljoonainen puhujamäärä vakuuttavat osaltaan unkarin puhujat kielensä elinkelpoisuudesta. Voidaan todeta, että tekstien perusteella udmurttius usein pelkistyy udmurtin kielen taitoon ja käyttöön, kun taas unkarilaisuus ilmenee useilla eri elämänalueilla. Käyttämäni tilastollinen analyysi antaa karkean kuvan aiheen keskeisyydestä teksteissä, mutta todella luotettavan ja yleistettävän tiedon hankkimiseksi olisi käytettävä laajempaa korpusta. Myös useiden eri lehtien vertailu olisi hedelmällistä. Tarkimpia tuloksia antaa lähiluenta. Sen ongelmana on analysoitavan aineiston rajallisuus. Eräs ratkaisu ongelmaan on valitsemani pääsana-analyysi, mutta on huomattava, että myös sen tuloksien tulkitsemisessa lähiluenta on useimmiten tarpeen. Sosiolingvistinen taustatieto on välttämätöntä, jotta analyysin tuloksen saadaan sijoitettua oikeaan kontekstiin ja selitettyä.
Resumo:
Tutkielmassa on analysoitu lukijoiden lukukokemuksia ja sitä, millainen kieli koetaan sopivaksi, hauskaksi, vieraaksi ja läheiseksi nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa käännössarjakuvassa. Tutkimusaineistona on ruotsalaisen Martin Kellermanin Rocky-sarjakuva, joka kertoo nuorten aikuisten elämästä Tukholmassa. Sarjakuva on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille ja se on tyyliltään humoristinen. Tutkimusmenetelminä on käytetty tekstianalyysiä, käännösanalyysiä ja tutkimuskyselyä. Tutkielman teoriaosuudessa on käsitelty globaaleja ja paikallisia käännösstrategioita ja keskitytty erityisesti kolmeen globaaliin käännösstrategiaan: normalisoimiseen, vieraannuttamiseen ja kotouttamiseen. Lähtötekstin analyysissä kuvaillaan sarjakuvan yleistä kielimuotoa ja tyyliä. Analyysissä on perehdytty erityisesti puhekielisyyteen ja kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Lähtötekstin analyysi keskittyy pääosin neljään sarjakuvastrippiin, jotka on valittu käännettäväksi aineistoksi. Käännösanalyysissa kuvataan käännösaineistosta tehtyä kolmea suomenkielistä käännöstä. Yksi käännöksistä on tehty normalisoivan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu neutraaliin ympäristöön ja sen kieli on neutraalia yleiskieltä. Toinen käännöksistä on tehty vieraannuttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Tukholmaan ja kieli on yleispuhekieltä. Kolmas käännös on tehty kotouttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Helsinkiin ja kieli on helsinkiläistä puhekieltä. Tutkimuskysely toteutettiin käännöksen laatututkimuksena neljässä suomalaisessa lukiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 lukiolaista Helsingistä, Iisalmesta, Tampereelta ja Turusta, joista 59 oli tyttöjä ja 43 poikia. Laatutututkimuksessa keskityttiin erityisesti lukiolaisten kokemuksiin hyvästä, hauskasta vieraasta ja omaa puhetyyliä lähellä olevasta käännöksestä. Tutkimuksessa käy ilmi, että maantieteelliset erot vaikuttavat odotettua vähemmän nuorten vastauksiin, mutta sukupuolella on jossain määrin merkitystä käännöksiä arvioitaessa. Kotouttavaa (helsinkiläistä) käännöstä pidettiin ehdottomasti hauskimpana joka paikkakunnalla (74 % kaikista vastanneista) ja sitä pidettiin myös parhaimpana käännöksenä (45,10 % kaikista vastanneista) Iisalmea lukuun ottamatta. Tutkimustulokset osoittavat, että normalisoiva käännös tuntuu nuorille vieraimmalta (43,63 % kaikista vastanneista), vaikka turkulaisista kotouttava käännös tuntui hieman vieraammalta ja iisalmelaisistakin yhtä oudolta kuin normalisoiva käännös. Vieraannuttava käännös oli lähimpänä nuorten omaa puhetyyliä (58,33 % kaikista vastanneista) joka paikkakunnalla. Tutkimustulos puhuu kotouttavan käännöksen puolesta tätä sarjakuvaa käännettäessä, jos kohderyhmän halutaan pysyvän samana. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voida pitää yleispätevänä, niin että se koskisi kaikkea sarjakuvakääntämistä. Avainsanat: kääntäminen, reseptiotutkimus, laatututkimus, puhekieli, slangi, sarjakuvat, normalisointi, vieraannuttaminen, kotouttaminen
Resumo:
Tutkielman pääpaino on suomen kielen morfologiassa. Tutkielmassa tarkastellaan latvialaisten suomen kielen opiskelijoiden nominintaivutuksen oppimista ja siihen liittyviä ongelmia. Työssä pohditaan myös suomen nominintaivutuksen vaikeutta sekä tuotosten että oman arvion pohjalta. Tulosten analyysissa tarkastellaan, miten hyvin informantit osaavat muodostaa eri nominityyppien perusmuodoista yksikön genetiivin ja monikon partitiivin sijamuodot. Analyysin tärkeänä osana on virheellisten tuotosten analyysi. Tutkimuksella selvitetään, mitkä ovat vaikeimpia nominityyppejä ja ovatko tietyt virheet tyypillisiä tietyille nominityypeille tai tietyn sijan muodostukselle. Tutkimuksessa selvitetään myös eri astevaihtelujen vaikeutta. Tutkielman tärkeimpänä lähteenä on Martinin väitöskirja (1995). Taivutustestin tuloksia verrataan Martinin taivutustestin tuloksiin. Aineistona ovat keväällä 2008 Latvian yliopistossa pidetyn taivutustestin tulokset. Informantteina olivat latvialaiset toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijat, jotka kaikki opiskelevat suomen kieltä pääaineena suomalais-ugrilaisten kielten kandidaattiohjelmassa. Informantteja oli yhteensä 24. Ryhmä oli oppimistaustaltaan hyvin homogeeninen. Työssä osoitetaan, että latvialaiset opiskelijat hallitsevat suomen nominintaivutuksen toisella ja kolmannella vuosikurssilla jo kohtuullisen hyvin. Parhaiten hallitaan kaksitavuisten u-päätteisten nominien, nen- ja in-päätteisten nominien, astevaihteluttomien e:ee-nominien sekä Us:Ukse-nominien taivutus. Huonoiten hallitaan tOn-päätteisten nominien taivutus. Usein taivutusvaikeus on kytköksessä tiettyyn sijaan: osa nomineista on helpompi taivuttaa monikon partitiivissa, osa yksikön genetiivissä. Virheisiin johtavat syyt ovat yleensä nominin sijoittaminen väärään taivutustyyppiin, vartalonmuodostusongelmat sekä astevaihtelun ja taivutussääntöjen soveltamisen ongelmat. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia Martinin tulosten kanssa. Sanojen tuttuus ei kuitenkaan vaikuttanut yhtä vahvasti taivutustuloksiin – tekosanat hallittiin lähes yhtä hyvin kuin todelliset sanat. Sen sijaan nominin leksikaalinen tuttuus on avainasemassa informanttien omassa taivutusvaikeuden arvioinnissa. Semanttisesti tai taivutustyypiltä tutut sanat luokiteltiin useammin helpoiksi. Taivutustestini tulokset osoittavat enemmän hajontaa morfofonologisen kompleksisuuden edellyttämän järjestyksen osalta Martinin tuloksiin nähden. Taivutusvaikeuteen morfofonologisen kompleksisuuden, nominityypin käyttöyleisyyden sekä lekseemin tuttuuden lisäksi vaikuttavat myös oppimiskonteksti ja nominiin kytkeytyvä ongelmapotentiaali. Informanttien taivutusstrategioista yleisin on taivutussääntöjen käyttö.
Resumo:
Kymmenkunta vuotta sitten monessa Suomen kunnassa jouduttiin suureen nimeämistyöhön, kun kuntien keskusjärjestöt suosittivat osoitejärjestelmän luomista myös haja-asutusalueille. Kunnille annetut ohjeet käsittelivät lähinnä osoitejärjestelmän teknistä toteuttamista, eikä nimistönsuunnittelun vaativuutta tajuttu. Tärkein asia eli teiden nimeäminen jäi lähes täysin kunnallisten virkamiesten ja poliitikkojen harkinnan varaan. Varsinkin kaksikielisissä kunnissa jouduttiin hankaluuksiin: tiennimet piti luoda kahdella kielellä, vaikka vanha paikannimistö olisi yksikielistä. Tilannetta mutkisti se, että nimistönsuunnittelun suhtautuminen vanhan paikannimistön kääntämiseen ja mukauttamiseen oli murroksessa juuri osoitteistamisprosessin alussa, eikä uusia periaatteita tuotu selvästi julki ennen 1990-luvun puoliväliä. Vielä 1980-luvulla paikannimien kääntämistä ja mukauttamista suositeltiin, mutta nykyään pidetään jo selvänä, että vanhaa paikannimistöä ei pidä perusteetta muokata vaan sitä voidaan käyttää sellaisenaan. Käypiä nimiä ovat siis niin Kråköntie kuin Koivulavägen. Porvoon maalaiskunnassa nimeämistyö aloitettiin vuonna 1989. Hankkeelle määrättiin virkamiesvalmistelija, joka työskenteli yhdessä toimikunnan kanssa. Tiekunnat saivat ehdottaa teilleen nimiä, ja valtaosaehdotuksista otettiinkin huomioon, mutta alkuvaiheessa lähes kaikki ruotsinkieliset paikannimet käännettiin tai mukautettiin. Koska toimikunnan jäsenillä ei ollut asiantuntemusta, nimien käännökset olivat usein epäonnistuneita ja oikeinkirjoitus horjui. Nähtävilläolon jälkeen alkuvuonna 1991 toimikunta päätti turvautua Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen apuun. Tiekunnat eivät hyväksyneet käännöksiä ja mukaelmia, joten ne neuvojen jälkeen poistettiin. Myöhemmin käännökset palautettiin luontonimiin perustuviin tiennimiin, mutta suurimmalta osalta vanha nimistö säilyi muuttamattomana. Emmintöjen jälkeen kunnanhallitus hyväksyi nimistön syksyllä 1995. Suurin osa Porvoon maalaiskunnan 790:stä haja-asutusalueen tiennimestä perustuu vanhaan paikannimistöön (81 %) tai on muuten paikkaan liittyvää (15 %). Vain pieni osa nimistä (4 %) on harkinnaisia.Vanhaan paikannimistöön perustuvissa tiennimissä on eniten tilannimen (41 %), maastonimen (26 %) ja kylännimen (14 %) sisältäviä nimiä. Yleisimmät jälkiosat ovat tie (86 %), kuja (5 %) ja polku (5 %). Määriteosaltaan tyystin suomenkielisiä nimipareista on 14 % (Aholantie-Aholavägen) ja ruotsinkielisiä 36 % (Bodöntie-Bodövägen). Tiekuntien nimet ja uudet tiennimet ovat eri asioita, mutta noin kolmannes uusista tiennimistä sisältää tiekunnan nimessä esiintyvän nimen. Näin Porvoon maalaiskunnan tiekuntien nimissä esiintyvistä 252 määriteosasta 193:a (77 %) on hyödynnetty 245 uudessa tiennimessä. Ennen tiennimiä osoitteissa käytettiin yleensä vain postinumeroa ja postitoimipaikkaa. Jonkin verran käytössä oli myös osoitenimiä (esim. Björkebo, Kappeli). Niistäkin valtaosa (73 %) esiintyy uusissa tiennimissä. Laskelma pohjautuu postin osoitetietojärjestelmään. Uusi tiennimistö perustuu usein jo käytössä oleviin tien- ja paikannimiin, joten se ei uhkaa vanhan nimistön asemaa. Uuden nimistön vaikutusta vähentää sekin, että sitä tarvitsevat lähinnä ulkopuoliset. Kotitienoot hahmotetaan edelleenkin vanhojen ja vakiintuneiden paikannimien avulla, mutta toki uudet tiennimet tuovat esiin monia vähän käytettyjä paikannimiä ja tarjoavat mainion katsauksen seudun kulttuuriperintöön. Ei siis ole samantekevää, miten teitä nimetään. Huonoiksi koetut uudet nimet eivät välttämättä edes vakiinnu käyttöön. Porvoon maalaiskunnan tulosten vertaaminen koko Suomen kattavaan materiaaliin osoittaa hankkeen edenneen hitaasti, mutta kaksikielisyyden ja työvoiman vähyyden huomioon ottaen kohtalaisesti. Vertailu kuuden muun uusmaalaisen kunnan kanssa paljastaa eroja paitsi hankkeen toteuttamistavoissa myös työn tuloksessa eli nimistössä. Yleensä tiekunnat ja asukkaat ovat saaneet tehdä ehdotuksia ja nimistön ovat laatineet virkamiehet ja nimitoimikunnat ilman palkattua asiantuntijaa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen puoleen on sentään käännytty. Tärkeä havainto on se, että kaksikieliset kunnat ovat halunneet vaalia kulttuuriarvoja ja säilyttää keskeisen vanhan paikannimistönsä koskemattomana. Avainsanat: Tiennimet, osoitenimet, osoitejärjestelmä, nimistönsuunnittelu