"Mikä on meidän taistelurintamamme?" : Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliike Suomen kirkollisessa lehdistössä vuosina 1963–1968

Tutkin pro gradu -työssäni Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliikkeen käsittelyä Suomen kirkollisessa lehdistössä liikkeen keskeisimpinä toiminnan vuosina 1963–1968. Selvitän, miten kirkollinen lehdistö reagoi kansalaisoikeusliikkeeseen, ja mitkä olivat niitä asioita ja tapahtumia, joita lehdet toivat liikkeestä esille. Keskeistä työssäni on myös kansalaisoikeusliikkeen näkyvimmän johtajan Martin Luther King Juniorin lehdistössä saaman huomion analysointi. Olennaista tutkimuksen kannalta on selvittää, käsittelivätkö tutkimani lehdet kansalaisoikeusliikkeen toimintaa hengellisestä näkökulmasta vai pelkästään uutisina Yhdysvaltojen poliittisista tapahtumista. Käytännössä tähän liittyy myös kysymys siitä, koskettiko Yhdysvaltojen mustien ahdinko kirjoitusten mukaan suomalaista kristittyä. Tutkimukseni taustan kannalta tärkeää on selvittää mustien rotusorron historiaa Yhdysvalloissa sekä Kingin liikkeeseen tuomaa ajattelupohjaa. Tutkimukseni lähteinä käytän Kotimaan, Församlingsbladetin, Herättäjän, Sanan ja Etsijän numeroita vuosilta 1963–1968. Vuodelta 1967 lähdemateriaalia ei ole kuitenkaan löytynyt. Ajallisesti tutkimus sijoittuu kansalaisoikeusliikkeen organisoiman Birminghamin kampanjan alusta aina Kingin murhan aiheuttamaan kuohuntaan asti. Tutkimukseni on vahvasti sidottu kansalaisoikeusliikkeen keskeisiin tapahtumiin, joiden kautta esittelen liikkeen saamaa huomiota. Tämän takia en käykään, Etsijää lukuun ottamatta, järjestelmällisesti läpi kaikkia tutkimieni vuosien numeroita, vaan tutkittavat numerot ovat ilmestyneet aikoina, jolloin kansalaisoikeusliike toimi aktiivisesti ja näkyvästi. Tutkimukseni on kirkollisen lehdistön ja kansalaisoikeusliikkeen tutkimuksessa ainutlaatuinen. Liikkeen lehdistössä saamaa vastaanottoa ei ole Suomessa aiemmin tutkittu. Kansalaisoikeusliikettä koskeva tutkimus on keskittynyt lähinnä Kingin ajattelun kuvailuun. Merkityksellisen tutkimusaiheesta tekee myös se, että syvemmällä tasolla tutkimus kuvailee sitä, millaisena kirkon epäviralliset äänenkannattajat näkivät ajan, jolloin yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin puuttuminen alettiin nähdä kristityn tehtävänä. Lehtien kansalaisoikeusliikkettä koskeva keskustelu onkin nähtävä osana muuta ajan kehitystä ja sen henkeä. Vuosikymmenen ajan henki ja aikakauden suuret muutokset näkyvät selkeästi tutkimukseni tuloksissa. Kaukaisesta tapahtumapaikastaan huolimatta Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliike sai varsin paljon huomiota tutkimissani lehdissä niin pakinoissa, uutisissa kuin raporteissa tapahtumapaikoiltakin. Liikkeen toimintaa ja erityisesti Kingiä liikkeen johtajana ihailtiin ja liikettä hyödynnettiin esimerkkinä siitä, miten suomalaisten kristittyjenkin tulisi suhtautua maailmaan. Useissa lehdissä koettiinkin tarpeelliseksi nostaa esille Suomen omia ”rotukysymyksiä”, joista keskeisimpänä nähtiin romanien asema. Ajan kehitykseen varauksellisesti suhtautuvaa Herättäjää lukuun ottamatta lehdet suhtautuivat hyvin suopeasti mustien kansalaisoikeusliikkeen tarjoamaan sosiaalisen herätykseen. Erityisesti Kotimaan päätoimittaja Simo Talvitie paneutui mustien rotusortoon ja sen tarjoamiin opetuksiin myös Suomen tasolla. Selityksenä lehtien mustien kansalaisoikeusliikkeen runsaalle käsittelylle ja niiden tavalle käsitellä liikettä nousee keskeisenä aikaa leimaava kansainvälistyminen. Median kehittyminen erityisesti television myötä ja matkustamisen helpottuminen mahdollistivat entistä enemmän muiden maiden tapahtumien seuraamisen ja niihin kantaa ottamisen. Aikaansa seuraavien kristittyjen tehtäväksi nähtiinkin maailman tapahtumista perillä oleminen ja myös oman yhteiskunnan epäkohtien esille tuominen. Nämä eivät tutkimukseni mukaan olleet vain radikaalin ylioppilasnuorison kiinnostuksen kohteita vaan vähitellen myös monen suomalaisen kristityn.

Parisuhdetyössä toimivien vapaaehtoisten motivaatio ja sitoutuminen : Tutkimus HNMKY:n parisuhderyhmien ryhmänjohtajista

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kristillisessä parisuhdetyössä toimivien, HNMKY:n vapaaehtoisten ryhmänjohtajien motivaatiota ja sitoutumista sekä näiden välistä yhteyttä. Tutkimuksessa selvitettiin, keitä HNMKY:n avioliittoleirin vapaaehtoiset ryhmänjohtajat ovat, mitkä ovat heidän motivaatiot ryhmänvetäjinä sekä, mihin he ovat sitoutuneet ja, mikä heitä sitouttaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti arvoihin ja organisaatioon sitoutumista. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui Paremman avioliiton perheleirien 2007 ja 2008 vapaaehtoisien parisuhderyhmien ryhmänjohtajina toimineilta kerätystä kyselyaineistosta (N=163). Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Teoreettinen viitekehys muodostui motiivien osalta Claryn ja kumppaneiden kehittelemästä The Volunteer Functions Inventory -mallista (VFI), joka on kehitetty vapaaehtoisten motiivien mittaamiseen sekä muusta aiemmasta motiivitutkimuksesta. Sitoutumisen osalta teoreettinen viitekehys muodostui vapaaehtoisten sitoutumiseen liittyvästä teoriasta sekä aiemmasta sitoutumisen tutkimuksesta. Parisuhdetyön ryhmänvetäjiltä löydettiin faktorianalyyseilla aiemmasta tutkimuksesta osittain poiketen neljä erilaista motivaatiota: 1) Oman parisuhteen hoito, 2) Auttamisen arvot, 3) Itselle saaminen sekä 4) Toimiminen yhdessä. Merkittävin vapaaehtoisuuteen motivoiva tekijä oli Oman parisuhteen hoito, joka sisälsi oman parisuhteen hoidon lisäksi omien vaikeuksien käsittelyä sekä vertaistukeen liittyviä motivaatioita. Auttamisen arvot sisälsivät toisten auttamisen tärkeyden sekä kristilliset arvot. Itselle saaminen piti sisällä oppimismotiiveja sekä omat vaikeudet motiiveja. Toimiminen yhdessä käsittää itsetuntomotiiveja ja sosiaalisia motiiveja. Näistä Itselle saaminen ja Toimiminen yhdessä liittyivät merkittävästi toisiinsa. Ryhmänvetäjiltä löydettiin faktorianalyyseilla neljä erilaista sitotuttavaa tekijää: 1) Saatu tuki, 2) Osa identiteettiä, 3) Palkitsevuus sekä 4) Onnistuminen auttamisessa. Merkittävin syy vapaaehtoisuuteen sitoutumiseen on Saatu tuki, joka sisältää sekä HNMKY:ltä että myös muilta ryhmänjohtajilta saadun tuen. Osa identiteettiä sisältää sen, että ryhmänjohtamisesta on tullut osa minua, ja että toiminta on vahvistanut itsetuntoa sekä sopii elämäntilanteeseen. Tähän sisältyi myös toisten auttamisen tärkeys. Sitouttavista tekijöistä vahvimmin toisiinsa liittyvät Saatu tuki ja Osa identiteettiä. Motivaatio ja sitoutuminen liittyvät monella tavoin toisiinsa. Merkittävimmin toisiinsa liittyvät motivaatiossa Auttamisen arvot ja sitoutumisessa Osa identiteettiä. Näille ihmisille auttamisen arvoissa tärkeää ovat kristillisten arvojen edistäminen parisuhdetyössä sekä merkittävien asioiden tekeminen itselle tärkeässä tehtävässä. Heitä motivoi toisten auttaminen ja sama asia sitouttaa heitä myös vapaaehtoiseen parisuhdetyöhön. Niitä ryhmänjohtajia, joita motivoi vapaaehtoistoimintaan oma parisuhteen hoito, sitouttaa tähän työhön sen palkitsevuus. Niitä, joita motivoivat Auttamisen arvot tai Itselle saaminen, sitouttaa Saatu tuki, Osa identiteettiä ja Palkitsevuus. Kun motivoivana tekijänä on Toiminen yhdessä, silloin sitouttaa Saatu tuki ja Osa identiteettiä. Ryhmänjohtajat ovat erittäin sitoutuneita HNMKY:n arvoihin ja opetukseen. Vastaajille on erittäin merkittävää kristillisten arvojen edistäminen parisuhdetyössä. Kristillisyyden ja sen arvojen merkityksellisyys, auttamisen sekä oman parisuhteen ja perheen tärkeys liittyvät toisiinsa. Avainsanat – Nyckelord Vapaaehtoistyö, motiivit, sitoutuminen, parisuhde Säilytyspaikka – Förvaringställe Teologisen tiedekunnan kirjasto

Luterilaisen maailmanliiton käsitys pappeudesta 1983-2007

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, miten Luterilaisen maailmanliiton (LML) käsitys pappeudesta voidaan ymmärtää LML:n vuosien 1983, 1992, 2002 ja 2007 julkilausumien perusteella. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota siihen muutokseen, jota LML:n papinvirkaa koskevissa käsityksissä on vuosien 1983 ja 2007 välillä tapahtunut. Tutkimuksen lähtökohtana oli oletus, että julkilausumissa painopiste on siirtynyt vuosien 1983 ja 2007 välillä yleisen pappeuden korostamisesta kohti vihityn pappeuden ja erityisesti kaitsentaviran korostamista. Tutkimuksen metodina oli systemaattinen analyysi. Myös historiallisiin seikkoihin kiinnitettiin huomiota. Tämän tutkimuksen lähteinä käytettiin LML:n kirkollista virkaa käsitteleviä julkilausumia: The Lutheran Understanding of Ministry (1983), The Lutheran Understanding of Episcopal Office (1983), Women in the Ministries of the Church (1983), MINISTRY -Women -Bishops (1992), The Episcopal Ministry within the Apostolicity of the Church (2002) ja Episcopal Ministry within the Apostolicity of the Church (2007). Tutkimuksen taustaluvussa (2.) esitellään kirkollisen virkakäsityksen kehittymistä Saksan, Pohjoismaiden sekä Pohjois-Amerikan luterilaisissa kirkoissa reformaation ajalta vuoteen 1983 saakka. Taustaluvun jälkeen alkaa tutkimuksen pääluvut (3, 4, 5), joissa tutkitaan julkilausumia aikajärjestyksessä (luku 3: 1983, luku 4: 1992, luku 5: 2002 ja 2007). Viimeiseksi esitellään tutkimustulokset sekä tutkimuksessa käytetyt lähteet ja kirjallisuus (luvut 6 ja 7). Tämä tutkimus paljasti, että LML:n käsitys pappeudesta muuttui vuosien 1983–2007 välillä näkemyksestä, jonka mukaan yleinen pappeus on vihityn pappeuden ensisijainen muoto, näkemykseksi, jonka mukaan yleinen ja vihitty pappeus ovat erillisiä pappeuden muotoja. Tutkimus paljasti myös, että kaitsentaviran arvostus kasvoi vuosien 1983 ja 2007 välillä. Tämä kasvu ei kuitenkaan ollut tasaisen lineaarista nousua, vaan huippuarvostuksen vuosista (1992 ja 2002) oli vuonna 2007 laskeuduttu hieman maltillisemmalle tasolle. Samalla kuitenkin vihityn pappeuden arvostus kasvoi. Tutkimus paljasti myös, että LML on suhtautunut jo vuodesta 1983 lähtien sekä naisten vihittyyn pappeuteen että kaitsentavirassa toimiviin naisiin hyvin positiivisesti. Naisten vihityn pappeuden perustelut olivat kuitenkin muuttuneet 25 vuoden aikana. Käytännön hyötyjä tai muita kirkon käytäntöihin liittyviä perusteluja ei tuotu enää vuoden 1983 jälkeen ilmestyneissä lähteissä esille. Vuoden 1983 julkilausumassa ja vuoden 1992 raportissa naisten vihkimistä perusteltiin yleisen pappeuden kautta. Tätäkään ei esiintynyt enää 2000-luvun julkilausumissa, joissa keskityttiin ainoastaan raamatullisiin perusteluihin. Tutkimus paljasti myös, että kaikissa lähteenä käytetyissä LML:n julkilausumissa apostolinen seuraanto nähtiin BEM-asiakirjan mukaisesti laajassa mielessä. Konsekraation seuraantoa ei nähty missään vaiheessa kirkon apostolisen seuraannon kannalta ehdottoman välttämättömänä. Konsekraation seuraannon arvostus oli matalimmalla vuonna 1983, korkeimmalla vuosina 1992 ja 2002 sekä maltillisemmalla tasolla vuonna 2007. Vihityn pappeuden seuraannon merkitystä korostettiin erityisesti vuoden 2007 julkilausumassa. Tutkimus paljasti myös, että luterilaisten kirkkojen hallinnolliset rakenteet olivat tässä tutkimuksessa käytettyjen lähteiden ajalla (1983–2007) LML:n näkemyksen mukaan asteittain yhdenmukaistuneet luterilaisissa kirkoissa. Vuonna 1983 luterilaisissa kirkoissa vallitsi lähes lukematon määrä erilaisia hallinnollisia malleja. Vuoden 1992 julkilausuman mukaan piispa-nimike oli yleistynyt, samoin synodaalisten rakenteiden ja henkilöityneen kaitsentaviran yhdistelmästä koostuva kirkkohallinnon malli. Vuoden 2002 julkilausuman mukaan tällainen hallinnollinen järjestelmä oli jo lähes kaikissa LML:n jäsenkirkoissa ja vuoden 2007 Julkilausuman mukaan kaitsentaviran ja synodaalisten rakenteiden yhdistelmä oli ainoa luterilaisissa kirkoissa käytetty kirkkohallinnon malli. Tämä kehitys koettiin LML:ssa positiivisena.

Monikasvoinen Aamutähti : CMX-yhtyeen Cloaca Maxima -levykokoelman analyysi

Tutkimukseni tehtävä on selvittää, millä tavoin CMX-yhtyeen sanoituksissa käytetään kristinuskoon liittyviä ilmaisuja. CMX on vuonna 1985 perustettu suomalainen yhtye, joka on vuoteen 2008 mennessä julkaissut kaksitoista täysimittaista albumia. CMX-yhtyettä on vaikea sijoittaa yhteen musiikin genreen. Yksinkertaistaen voidaan todeta, että yhtyeen musiikki kehittyi punkista raskaan rockin ja iskelmämusiikin yhdistelmäksi, joka sisältää runsaasti progressiivisen rockin piirteitä. Tutkimukseni kannalta yhtyeen keskeisin jäsen on sen basisti ja laulusolisti Aki Yrjänä, koska hän on myös sanoittanut kaikki tutkimuksessa analysoitavat kappaleet. Aki Yrjänä käyttää taiteilijanimeä A. W. Yrjänä. Valitsin tutkimukseni aineistoksi yhtyeen vuonna 1997 ilmestyneen Cloaca Maxima -levykokoelman, koska se esittelee kattavasti yhtyeen musiikkia vuosilta 1989-1997 ja sisältää valtaosan yhtyeen tunnetuimmista kappaleista. Etsin sanoituksista kristinuskoon liittyvät ilmaisut sisällönanalyysillä. Analysoin ilmaisuja lingvistisen semantiikan avulla sekä vertaamalla niitä erilaisiin uskonkäsityksiin neljässä tutkimusluvussa. Ensimmäinen tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka liittyvät kristinuskon organisaatioon. Analysoin siinä Cloaca Maximan kohdat, joissa mainitaan kirkko, alttari, saarnamies tai saarnaaja. Toinen tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka liittyvät raamatullisiin hahmoihin. Analysoin siinä Cloaca Maximan sanoitukset, joissa esiintyy Maria, Jeesus, Henki, Jumala, Saatana, Perkele, enkeleitä tai henkivaltoja. Olen myös analysoinut Aamutähti-kappaleen nimeä, joka voi Venus-planeetan lisäksi viitata kristillisessä traditiossa Mariaan, Jeesukseen tai Saatanaan. Kolmas tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka löytyvät sekä Cloaca Maximan sanoituksista että Raamatusta. Analysoin siinä Helvetin hyvä paimen -kappaleen nimeä, Jeesuksen "seuraa minua" -ilmaisua hyödyntävää Siivekäs-kappaleen kohtaa sekä Kätketty kukka -kappaleen sanoja, jotka liittyvät hautajaiskaavan siunaussanoihin. Sen lisäksi olen analysoinut kolmannessa tutkimusluvussa Cloaca Maximan sanoitukset, joissa esiintyy sana armo, taivaankansi tai taivaanvahvuus. Neljäs tutkimusluku sisältää ilmaisut, jotka osoittavat Jumalaan kohdistuvaa asennetta. Eri asenteiden keskeiset ajatukset ovat, että Jumalan löytäminen vaatii taitoa, ihmiset unohtavat Jumalan ja että Jumalaa ei ole olemassa. Tutkimukseni tuloksena on, että kristinuskoon liittyviä ilmaisuja käytetään Cloaca Maximan sanoituksissa hyvin erilaisissa tehtävissä. Ilmaisut itsessään ovat myös usein monitulkintaisia, ja kappaleen sisältämät ilmaisut voivat olla keskenään ristiriitaisia. Metaforina käytettävistä ilmaisuista erottuu kaksi ryhmää, joista ensimmäisen ryhmän ilmaisut toimivat kuoleman ja jälkimmäisen ryhmän ilmaisut subjektin tunteiden metaforina. Yrjänän eri lähteistä löytyvistä kommenteista voidaan päätellä, että hän ei halua ohjata kuulijoiden tekemiä tulkintoja mihinkään suuntaan ja että sanoituksien monitulkintaisuus on tarkoituksellista.

"Toisen" kanssa naimisiin : Ryhmärajojen merkitys Suomen Lähetysseuran naislähettien avioituessa ulkomaalaisten kanssa

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, miten eri yhteisöt ovat suhtautuneet avioliittoihin, jotka Suomen Lähetysseuran naislähetit ovat solmineet ulkomaalaisen kanssa sekä mitä merkitystä suhtautumisella on ollut näille naisille. Keskeisinä tarkasteltavina yhteisöinä olivat Suomen Lähetysseuran johto, lähettiyhteisöt, työalueiden paikalliset yhteisöt sekä molempien aviopuolisoiden perheet ja suvut. Tutkimuksen ajanjaksoksi rajattiin vuodet 1946-1998, jotta olisi mahdollista tarkastella myös sitä, miten suhtautuminen on muuttunut. Aineiston keruussa ja analysoinnissa käytettiin laadullisia menetelmiä. Lähteet muodostuivat Lähetysseuran johtokunnan ja lähettien kokousten pöytäkirjoista, lähettien ohjeista ja säännöistä, Suomen Lähetyssanomien vuosikerroista sekä avioituneiden naislähettien haastatteluista ja heidän kirjoittamistaan esseistä. Tutkimuksen kohderyhmään kuului 49 avioliiton solminutta naislähettiä, joista tutkimukseen osallistui 26. Aineiston analyysia kehystivät ryhmärajojen, toiseuden ja sosiaalisen etäisyyden käsitteet. Suomen Lähetysseuran johdon suhtautuminen avioitumiseen näyttää muuttuneen eniten tutkimusjakson aikana. Muutos näkyy selkeimmin avioliiton solmineiden lähettien työsuhdejärjestelyissä. Lähetyssanomissa on korostettu uskon merkitystä kulttuuristen erojen ylittäjänä, ja artikkelit ovat olleet myönteisiä. Myös paikallisen yhteisön suhtautuminen on ollut koko tutkimusjakson ajan pääosin positiivista. Erityisesti afrikkalaisten yhteisöjen suhtautuminen on koettu 1990-luvulla hyvin myönteiseksi. Sen sijaan lähettiyhteisöt ja perheet ovat vastustaneet osaa avioliitoista 1960-luvulta 1990-luvulle asti. Näissä yhteisöissä suhtautuminen yksittäisiin avioliittoihin on kuitenkin saattanut muuttua ajan myötä. Eron yhteisöjen välillä voidaan tulkita johtuvan muun muassa siitä, miten läheinen suhde yhteisöillä on ollut avioituviin naislähetteihin. Ryhmärajoilla on myös ollut suuri merkitys naislähettien avioituessa ulkomaalaisen kanssa. Tutkimuksen perusteella naisten aviopuolisot voidaan jakaa kahteen ryhmään: paikallisiin sekälähetystyöntekijöihin ja muihin länsimaalaisiin. Suomalaisissa yhteisöissä paikalliset on usein nähty ulkoryhmän jäseninä, kun taas länsimaalaisten on katsottu kuuluvan sisäryhmään. Kuitenkin kirkkokunta on synnyttänyt ryhmärajoja myös länsimaalaisten keskuudessa. Erityisesti avioliitot, jotka naislähetit ovat solmineet paikallisen kanssa, näyttävät hämärtäneen ryhmärajoja. Yhteisöt ovat suhtautuneet avioliiton solmimiseen eri tavoin riippuen siitä, mikä on ollut niiden asema ryhmähierarkiassa. Jos ryhmän jäsenen on katsottu avioituneen hierarkkisesti alempaan ryhmään kuuluvan kanssa, suhtautuminen on usein ollut negatiivista. Sen sijaan "ylöspäin" avioituminen on nähty merkkinä ryhmäsuhteiden tasavertaistumisesta, mihin on suhtauduttu positiivisesti. Avainsanat: Suomen Lähetysseura, lähetystyöntekijät, seka-avioliitto

Suomalais-iranilaisten perheiden juhlakulttuuri pääkaupunkiseudulla

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalais-iranilaisten perheiden juhlakulttuuria. Tarkoituksena on selvittää mitä suomalaisia, islamilaisia ja iranilaisia kalenterijuhlia perheissä vietetään. Tätä aihetta ei ole tutkittu aiemmin Suomessa. Tutkimus tehtiin haastattelemalla viiden perheen vanhempia, joissa toinen puolisoista on suomalainen ja toinen šiiauskoinen iranilainen. Kahdessa perheessä molemmat haastateltavat olivat muslimeja ja kolmessa sekauskoisia. Lisäksi tutkimusta varten haastateltiin kahden pääkaupunkiseudulla toimivan iranilaisten etnisen yhteisön puheenjohtajaa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Catherine Bellin rituaaliteoria sekä John Berryn akkulturaatioteoria. Rituaaliteorian avulla selvitettiin juhlapäivien merkitystä haastateltavien elämässä. Juhlapäivien vieton perusteella arvioitiin haastateltavien akkulturaatioprosessia ja sen tulosta. Tutkimusmenetelmänä oli teemahaastattelu, jolla kartoitettiin haastateltavien uskonnollisuutta, heidän viettämiänsä juhlapäiviä sekä näkemyksiä suomalaisesta ja iranilaisesta kulttuurista. Juhlapäiviä vietettiin oman kulttuurin ylläpitämiseksi ja perinteen välittämiseksi lapsille. Suomalaisia juhlia vietettiin kaikissa perheissä, mutta muslimiperheiden kohdalla juhlinta siirtyi suomalaisen puolison suvun luokse. Islamilaisia juhlia vietettiin ainoastaan muslimiperheissä, jotka osallistuivat moskeijassa tapahtuvaan toimintaan. Kaikki perheet juhlivat iranilaisia juhlapäiviä etnisen yhteisön kanssa tai omassa kodissaan. Iranilaisten juhlien vietto muuttui Suomen olosuhteisiin sopivaksi ja norouzin eli iranilaisen uuden vuoden juhlinta korostui. Haastateltavien akkulturaatioprosessi kosketti molempia puolisoita, jotka pyrkivät aktiivisesti ymmärtämään toistensa kulttuuria. Iranilaiset haastateltavat olivat integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan omaa kulttuuriaan ylläpitäen. Suomalaiset haastateltavat käyttivät uudelleensosialisaatiota yhdistäessään omaa kulttuurista identiteettiään puolisonsa perinteen kanssa. Haastateltavien luoma uusi perinne oli rikas yhdistelmä suomalaisesta ja iranilaisesta juhlakulttuurista.

"Mikä sinun on, meri? Miksi pakenet?" : Ugaritin Jammu ja meri Psalmien kirjassa

Tämän tutkielman aiheena on Psalmien kirjan meri ja sen suhde muinaisen Ugaritin teksteistä tunnettuun merenjumalaan tai antropomorfiseen mereen, Jammuun. Tutkielman tarkoitus on selvittää, voiko Vanhan testamentin psalmiteksteissä esiintyvän meren yhteydestä löytää jäänteitä Ugaritista tunnetusta Baal-jumalan länsiseemiläisestä vastustajasta, usein hirviömäiseksi kuvatusta Jammusta. Tutkimusmetodina on käytetty muotohistoriallista muoto- ja traditiokritiikkiä sekä ugaritinkielisen eeppisen runouden ja hepreankielisen psalmirunouden vertailevaa tutkimusta. Tutkielma jakaantuu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan meren antropomorfista esittämistä psalmeissa. Monet meri-sanaan liitetyt verbit vaikuttavat inhimillistävän luonnonilmiötä, mutta monet antropomorfismit toimivat myös yksinkertaisesti kielikuvina. Joillakin tämän kategorian psalmeista saattaa olla temaattisia yhteyksiä Ugaritin teksteihin, mutta paralleelisia tekstikohtia ei löydy. Toisessa pääosassa tarkastellaan sitä, miten psalmien meri liittyy muinaisitämaiseen konfliktimyyttiin. Tässä yhteydessä käsitellään S?fin meren eli Kaislameren, meren halkaisemisen sekä mahdollisesti myyttisten suurten vetten tematiikkaa. Samassa pääkohdassa on käsitelty myös muita meri-sanan yhteydessä esiintyviä merihirviötä, kuten syvyys, Leviathan, Rahab, lohikäärme Tannin, käärme ja joki. Näistä osa vaikuttaa liittyvän myrskynjumalan ja antropomorfisen meren kamppailuun, osa puolestaan luojajumalan ja kaaoshirviön taisteluun. Traditiot ovat kuitenkin vaikeasti erotettavissa toisistaan, sillä luultavasti ne sekoittuivat jo ennen päätymistään hepreankielisten psalmien teksteihin. Selkeimmältä vaikuttavin yhtymäkohta Ugaritin teksteihin löytyy psalmeista, joissa meri mainitaan Leviatan-hirviön yhteydessä. Tekstuaalinen parallelismi Ugaritin Jammun ja Lotanin mainitseviin Ugaritin Baal-syklin kohtiin ei kuitenkaan ole täydellinen. Viimeisessä pääkohdassa käsitellään sitä, miten meren ja joen esiintyminen paralleelisissa psalmisäkeissä mahdollisesti liittyy muinaisseemiläiseen kuningasideologiaan. Ugaritin teksteissä Jammu esiintyy usein epiteettien “valtias meri, tuomari joki” muodossa. Konstruktio ei esiinny heprealaisissa psalmeissa, mutta Ugaritin tekstien tarjoama vertailumateriaali on usein huomioitu tarkasteltaessa psalmeja, joissa meri ja joki esiintyvät yhdessä. Varsinaisia tekstiparalleeleja ugaritinkieliseen myyttisuskonnolliseen runouteen ei näidenkään psalmien yhteydestä kuitenkaan löydy. Vaikka Ugaritin tekstien Jammun ja psalmien meren välillä on havaittu monenlaisia samankaltaisuuksia ja yhtäläisyyksiä, Psalmienkirjan meren yhteyttä länsiseemiläisen konfliktimyytin antropomorfiseen mereen ei kuitenkaan ole aukottomasti osoitettu toteen. Psalmien varhaiset sepittäjät ovat hyvinkin saattaneet käyttää tai lainata muinaista länsiseemiläistä myyttistä perinnettä, muokaten sitä oman yhteisönsä tarpeisiin sopivaksi. Heidän toimintansa on kuitenkin erotettava psalmien myöhempien välittäjien ja vakiinnuttajien toiminnasta, sillä näiden suhde mytologiseen perinteeseen on luultavasti ollut toisenlainen.

Naisten seurakunnallisen vaikutusvallan rajoittamisen strategiat pastoraalikirjeissä

Pastoraalikirjeissä eli 1. ja 2. Timoteuskirjeessä ja Tituksen kirjeessä naisten seurakunnallista vaikutusvaltaa rajoitetaan kolmella tavalla: 1. keskittämällä naisten tehtävät kotiin, 2. kieltämällä naisilta opettaminen ja hallitseminen sekä 3. rajoittamalla naiset virkojen ulkopuolelle. Kirjoittaja perustelee kotiin sijoittuvia tehtäviä sillä, että ne ovat 1. oikean opin mukaisia ja 2. ulkopuolisten silmissä oikein. Kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa itäisten uskontojen - joihin kristinusko myös kuului - pelättiin vaikuttavan erityisesti naisiin negatiivisesti. Siksi huoli kristinuskon maineesta ei ollut turha. Hyvä maine oli kristityille tärkeää, jotta he saisivat elää rauhassa ja levittää uskontoaan. Kirjoittajan käsitykset ovat samassa linjassa yhteiskunnan lainsäätäjien ja filosofien käsitysten kanssa. Hän painottaa naisten paikaksi ja tehtäväksi samaa paikkaa ja samoja tehtäviä kuin mitä kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassakin: kotia ja kotiin liittyviä tehtäviä. Kirjoittaja kieltää naiselta miehen opettamisen ja hallitsemisen. Hän perustelee kieltoaan naisen alempiarvoisuudella mieheen nähden. Argumentointi on teologista (kirjoittaja ottaa esimerkiksi luomis- ja syntiinlankeemuskertomuksen). Hänen tulkinnallaan on juuret juutalaisessa tulkinnassa synnin alkuperästä. Kirjoittajan ohjeistukset vastaavat kuitenkin myös kreikkalais-roomalaisia ihanteita ja käytäntöjä. Naisten julkinen puhuminen nähtiin yhteiskunnassa täysin sopimattomana. Käsitykseen voidaan löytää kaksi syytä: 1. Naisia koulutettiin merkittävästi vähemmän kuin miehiä ja siksi naiset eivät opettaneet miehiä 2. Naisten ajateltiin olevan luonnostaan alempiarvoisia miehiin nähden. Näin ollen jos nainen ja mies kuuluivat samaan sosiaaliluokkaan, mies oli aina naisen yläpuolella, eikä nainen saanut opettaa tai hallita miestä vaan päinvastoin. Itsenäiset, varakkaat naiset saattoivat opettaa alempiarvoisia miehiä myös seurakunnassa, kuten yhteiskunnassakin. Näyttää siltä, että kirjoittajan kieltojen ja kehotusten takana on jokin oikea seurakunnallinen tilanne. Pastoraalikirjeiden seurakuntien naiset eivät olleet käyttäytyneet yhteiskunnallisesti hyväksyttyjen standardien mukaisesti. Kolmanneksi kirjoittaja rajoittaa naisten mahdollisuutta toimia seurakunnallisissa viroissa. Kirjoittajan mukaan seurakunta on Jumalan huonekunta, jossa jokaisen jäsenen tulee käyttäytyä oman yhteiskunnallisen statuksensa mukaisesti. Näin ollen kirjoittaja asettaa niille, jotka pyrkivät seurakunnallisiin virkoihin, vaatimukset, jotka vain ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat kristityt voivat täyttää. Viranhaltijoiden tulee olla talonomistajia, koulutettuja ja nauttia kunnioitusta yhteiskunnassa. Merkittävä osa naisista rajautuu näiden kriteerien johdosta virkojen ulkopuolelle. Vain harvat naiset olivat itsenäisiä ja niin varakkaita, että heillä oli oma huonekunta johdettavanaan. Kirjoittaja kuitenkin hyväksyy tällaiset naiset seurakunnallisiinkin tehtäviin: hän mainitsee naisdiakonit ja naisvanhimmat. Kirjoittaja uskoo vakaasti, että kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan hierarkia on sopusoinnussa kristillisen sanoman kanssa. Johtopäätökseni onkin, että seurakunnan jäsenille osoitetut käytösvaatimukset olivat ympäröivän yhteiskunnan sosiaalisen järjestyksen mukaisia. Naisten seurakunnallista vaikutusvaltaa rajoitettiin, koska vapaampi käytös ei olisi ollut yhteiskunnallisesti hyväksyttävää.

Epikleesirukoukset Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen ehtoollisliturgioissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella epikleesirukouksia Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen ehtoollisliturgioissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti kaksi asiaa: ensinnäkin tutkitaan epikleesirukousten kielellisiin rakenteisiin sisältyviä teologisia teemoja, toiseksi selvitetään epikleesirukousten teologianhistoriasta nousevia keskeisiä aiheita. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen lähteenä käytetään Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen kirkkokäsikirjaa. Tutkimuksen historiallisessa taustaluvussa tarkastellaan eukaristisen rukouksen ja ehtoollisen syntyhistoriaa, eukaristisen rukouksen osia, epikleesin paikkaa, merkitystä ja roolia historiallisessa kontekstissa sekä erilaisia ehtoollisteologioita, ekumeenista liikettä ja liturgista uudistusta. Kolmannessa luvussa esitellään lyhyesti saksankielisen Sveitsin evankelis-reformoituja kirkkoja, niiden kirkkokäsikirjan syntyä ja rakennetta. Pääpaino on epikleeseissä, jotka ovat työssä sekä alkuperäisellä kielellään että työn tekijän laatimina suomennoksina. Neljäs ja viides luku liittyvät tutkimustehtävän ensimmäiseen osaan. Neljännessä luvussa Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen käsikirjan epikleesejä tarkastellaan objektin näkökulmasta ja verrataan muihin työssä esiin tuotuihin epikleeseihin. Viidennessä luvussa Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen epikleesien verbit ovat huomion keskipisteessä. Epikleesejä tarkastellaan niiden sisältäminen verbien näkökulmasta. Epikleesirukousten sisältämien verbien kirjoa tarkastellaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Verbit luokitellaan kahteen luokkaan intentionsa perusteella. Epikleesien verbejä tarkastellaan myös niiden monipaikkaisuuden näkökulmasta. Kuudes luku liittyy tutkimustehtävän toiseen osaan. Kuudennessa luvussa epikleesejä tarkastellaan niiden sisältäminen teemojen näkökulmasta. Konsekraatio- ja kommuunioteemojen sisältö esitellään ja niiden esiintymistä tarkastellaan kaikissa työssä esiin tuoduissa epikleeseissä verraten Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen käsikirjan epikleesejä muissa työssä esiin tuotuihin epikleeseihin. Lisäksi nostetaan muutamia Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen käsikirjan epikleesien sisältämiä teemoja esiin. Loppukatsauksessa pyritään kokoamaan ja tiivistämään tutkimuksen olennaisimmat tulokset. Tutkimuksen tuloksena on, että Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen kirkkokäsikirja sisältää useita erilaisia ehtoollisliturgioita. Käsikirjan epikleesirukoukset poikkeavat toisistaan paljon niin rakenteellisesti kuin sisällöllisestikin. Kun sveitsiläisiä epikleesejä vertaa muiden kirkkojen epikleeseihin, niin joidenkin piirteiden suhteen kirjo on suurin piirtein yhtä laaja kuin muiden kirkkojen epikleeseissä yhteensä. On kuitenkin löydettävissä joitakin sveitsiläisille epikleeseille tyypillisiä piirteitä, kuten esimerkiksi, että sveitsiläiset epikleesit sisältävät aina selkeän puhuttelun kohteen tai että ehtoollisen koituminen hyödyksi ja siunaukseksi esiintyy teemana äärimmäisen harvoin. Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen kirkkokäsikirja antaa yksiselitteisesti kuvan rikkaasta ja monipuolisesta liturgisesta perinteestä, jossa liturgiaa ja liturgisia tekstejä ei pyritä mahduttamaan yhteen ainoaan muottiin, vaan erilaisuudelle löytyy tilaa.

Ennaltamäärätty kääntymys: Predestinaatio ja vapaan tahdon ongelma Jonathan Edwardsin teologiassa

Tämän tutkielman tehtävänä on ollut selvittää onko ihmisellä vapaata tahtoa Jonathan Edwardsin mukaan. Lähteenäni minulla on ollut Edwardsin Freedom of the Will -teos sekä Miscellaneous- sarjasta Concerning the Divine Degrees -kirjoitus. Metodina minulla on ollut systemaattinen analyysi. Edwardsin taustana oli puritanismi. Esimerkiksi sakramenteilla ei ollut puritanismin piirissä samaa ratkaisevaa merkitystä uskon synnyttäjänä ja ylläpitäjänä kuin perinteisissä kristillisissä kirkoissa oli ollut. Puritanistien keskeinen armonväline oli saarna. Saarnalla pyrittiin vaikuttamaan ihmisen tahtoon antamalla rationaalisia perusteita Raamatun pelastustapahtumasta. Tämä on nähtävissä myös Jonathan Edwardsin teologiassa. Deismi ja valistus vaikuttivat myös Edwardsin aikaiseen ajatteluun voimakkaasti. Edwardsin Berkeleytä muistuttava idealismi kuitenkin takasi sen, että Jumala ei irronnut maailmasta vaan oli kaikessa koko ajan läsnä. Erityisesti Locke Newtonin luonnontieteiden filosofina vaikutti Edwardsin filosofiseen ajatteluun tahdon vapaus -kysymyksen osalta. Edwards pyrki Locken ja Newtonin avulla puolustamaan perinteistä kalvinistista kristillisyyttä. Tämän kilpailijaksi puritanismin piirissä oli tullut ajan henkeen sopiva järkiperäinen arminiolaisuus, joka edusti myös anti-revivalismia. Tähän arminiolaisuuteen liittyi perinteisistä kristillisistä opeista luopuminen. Tämä arminiolaisuus oli kehittynyt antropologisempaan suuntaan Remonstranssin ajoista korostaen ihmisen vapaita tahdon akteja. Näin ihminen pystyi päättämään uskoiko hän vai ei. Edwardsille usko ja pelastuminen perustuivat Jumalan valintaan, jossa kolmiyhteinen Jumala otti ihmisen yhteyteensä. Tämä kääntymys ilmeni kommuuniona ja uniona Kristuksen kanssa. Edwardsin ajattelua tahdon vapauden osalta avaa kompatibilismi. Kompatibilismin mukaan ennaltamäärääminen ei ole ristiriidassa vapaan tahdon kanssa, vaan päinvastoin sen lähtökohta ja perusta. Kääntymissä olemme eri näkökulmista täysin passivisia ja täysin aktiivisia. Kompatibilismin myötä Edwardsin kirjoitusten pohjalta pystytään johtamaan ennalta määrätty uskonratkaisu. Myöhemmin Edwardsin seuraajat New Lights harppasivat ironisesti arminiolaiseen suuntaan korostaen juuri uskonratkaisua. Vaikka Jumalalla on sanan varsinaisessa merkityksessä vapaa tahto, niin silti Hän toimii välttämättä pyhästi. Samoin Jeesus Kristus on linkkinä ihmisten välttämättömälle, mutta vastuulliselle toiminnalle. Jeesuksen valinta on kaikkien pyhien valinnan perusta. Ne, jotka Jumala hylkää helvettiin saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen, koska Jumala rankaisee heissä itsessään olevaa pahaa. Se, miksi Jumala valitsee toiset ja hylkää toiset, kuuluu Jumalan salattuun tahtoon. Jumalan ilmoitetun tahdon mukaan Hän tahtoo kaikkien pelastuvan. Arminiolaiset hylkäävät ennaltamääräämisen, mutta hyväksyvät ennalta tietämisen. Edwardsille nämä ovat sama asia. Edwardsin mukaan välttämättömyys ei ole ristiriidassa vapauden kanssa. Luonnollisella ja moraalisella välttämättömyydellä on yhteys. Arkikielessä moraalista välttämättömyyttä ei oleteta. Koko tahdon vapaus -kysymys on pitkälti kielellinen. Arkikielessä ja filosofisessa kielessä on ero. Tahto ei ole agentti, joka voi valita itsenäisesti. Vapaus on ihmisen, ei tahdon ominaisuus. Siksi kysymys tahdon vapaudesta tulisi esittää onko ihminen vapaa. Edwards ja arminiolaiset ymmärtävät vapauden eri tavoin. Edwardsin mukaan tahdolla on oltava alku, eikä tahto voi koskaan arminiolaisten tavoin neutraali. Arminiolaiset hylkäävät perisyntiopin klassisessa merkityksessä, mistä seuraa erilainen lähtökohta. Sellaisena kuin arminiolaiset esittävät vapaan tahdon, meillä ei sitä Edwardsin mukaan ole. Vaikka kaikki tapahtuu Edwardsin mukaan välttämättä, niin silti olemme vastuullisia moraalisia agentteja.

Humanitaarinen interventio ja Suomen sotilaallinen kriisinhallinta

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, voidaanko humanitaarisen intervention käsitteellä kuvata Suomen sotilaallista kriisinhallintaa. Lähtökohta on, että kriisinhallintatehtävien vaarallisuus ja tavoite auttaa kriisien uhreja edellyttävät tämän suhteen avaamista. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi, jonka lähdekirjallisuutta ovat etiikan, kansainvälisen politiikan ja sotataidon teokset, lainsäädäntö, hallinnolliset asiakirjat sekä mielipidetutkimukset. Kansainvälisesti humanitaarista interventiota on tutkittu paljon; sen luonnetta Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa vähän. Tutkimuskysymys ratkaistaan välitavoittein: 1) Mikä on humanitaarisen intervention merkitys kriisinhallinnan käsitteistössä?, 2) miten se on oikeutettavissa ja mikä on sen oikeutettu määritelmä?, 3) onko humanitaarisen intervention käsitteellä vastaavuus Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja 4) ovatko kansallinen etu ja kansainvälinen vastuu ristiriidassa päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta? Neljä välitavoitetta vastaa tämän tutkielman neljää päälukua. Ensimmäiseksi osoitetaan, että humanitaarinen interventio on sotilaallisen kriisinhallinnan laji, jolla sotataidon menetelmin voidaan vaikuttaa tehokkaasti vakavaan valtionsisäiseen kriisin. Kansainvälisesti se on yleistynyt perinteisen rauhanturvaamisen vähetessä. Asevoiman käyttö voi olla passiivista tai aktiivista ja siihen pätee samat vaaran ja virheen lainalaisuudet kuin sodankäyntiin yleensä. Toiseksi tarkastellaan 1) kansainvälisoikeudellista, 2) oikeutetun sodan koulukunnan, 3) uusliberalistista, 4) kansalaisjärjestöjen näkökulmaan pohjautuvaa sekä 5) synteettistä oikeuttamismallia. Parhaiten ilmiötä kuvaa synteettinen toiminnallinen oikeuttamismalli, joka perustuu sekä etiikan teoriaan että sotataidon empiriaan. Oikeuttamistarkastelusta johdetaan tämän tutkielman määritelmä: ”Humanitaarinen interventio on valtion tai siihen verrattavan ryhmittymän pakottaminen sotilaallisella voimankäytöllä lopettamaan alueellaan tapahtuvat vakavat ja välittömät ihmisoikeusloukkaukset. Humanitaarisella interventiolla tulee olla kansainvälisen yhteisön enemmistön tuki. Humanitaarisen intervention operaatiotyypit ovat: 1) avun perillemenon varmistaminen, 2) avustusoperaatioiden suojaaminen, 3) uhrien pelastaminen ja 4) pahantekijäin lyöminen.” Kolmanneksi verrataan määritelmän vastaavuutta Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan teoriaan ja käytäntöön. Ilmenee, että lainsäädännössä ja hallintokielessä korrektit ilmaisut kuten ´erittäin vaativat kriisinhallintatehtävät´ perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana peittävät yhden tarkoitteistaan, joka sotataidon kielessä on humanitaarinen interventio. Luokitellaan myös puolustusvoimien verkkosivuillaan ilmoittamat kriisinhallintaoperaatiot suhteessa humanitaarisen intervention neljään tyyppiin. Ilmenee, että valtaosa henkilöstöresursseista sitoutuu humanitaarisiin interventioihin tai intervention tyyppejä sisältäviin sekoittuneisiin operaatioihin. Esimerkkinä sekoittuneesta operaatiotilanteesta käsitellään Afganistania. Vähemmistö henkilöstöstä on puhtaissa perinteisen rauhanturvaa-misen tai puhtaissa humanitaarisen intervention operaatioissa kuten EU:n Tshadin operaatiossa. Neljänneksi tutkitaan kansallista etua kriisinhallinnassa hyötyinä yksilölle ja valtiolle. Analysoidaan kansallisen edun ja kansainvälisen vastuun suhdetta, jossa valinnan ääripäät painottavat pelkkää valtion etua tai vain globaalia vastuuta. Ääripäiden keskiväli on eettisen politiikan valinta. Todetaan, että sotilaallisen kriisinhallinnan tulos on mitattava kriisin uhrien näkökulmasta. Tulee ilmi sotataidon perimmäinen kysymys ihmishengen samanaikaisesta itseis- ja välinearvosta, mikä on eettisen harkinnan perusta lähetettäessä kansalaisia kuolemanvaaraan. Globaalia vastuuta ja kansallista etua ei voida ristiriidattomasti sovittaa yhteen päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tämän tutkielman johtopäätös on, että näin määritellyllä humanitaarisen intervention käsitteellä voidaan kuvata Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan vaativia tehtäviä perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana. Ilmiön monimuotoisuus edellyttää teoreettista ja empiiristä jatkotutkimusta, jonka tavoite on myös kriisinhallinnan tavoite, – hyveen ja hyvän elämän edistäminen.

Kiirastorstai-ilta yläsalissa : Kirkon viestintä pääsiäiseen valmistavissa jumalanpalveluksissa Leif Åbergin viestintäajattelun mukaan

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Leif Åbergin viestintäajattelun valossa, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko viestii pääsiäiseen valmistavien jumalanpalvelusten otsikoissa, pyhäpäivän kuvauksissa ja evankeliumiteksteissä. Åbergin tulosviestinnän mallissa perustoimintojen tuki on viestinnän tärkein tehtävä. Se on viestintää, jonka avulla asiat saadaan sujumaan. Jumalanpalveluksen otsikko ja päivän kuvaus antavat mahdollisuuden tarvittaessa kertoa jumalanpalveluksen kulusta, vaikkakin otsikko ja päivän kuvaus ovat lähinnä materiaalia liturgille. Useimmiten päivän kuvaus kertoo ja kehottaa seurakuntaa ajattelemaan tai uskomaan tietyllä tavalla. Toinen Åbergin tulosviestinnän mallin ulottuvuus on informointi. Yhteisö tarvitsee tiedon siitä, mitä sille tapahtuu juuri nyt ja tulee tapahtumaan. Erityisesti syvän paastonajan jumalanpalveluksiin valitut tekstit valmistavat tulevaan ja antavat välineitä kohdata haasteita. Otsikot ja päivän kuvaukset ovat viestinnän kannalta selvästi niukempia, hiljaisella viikolla vain ydintapahtuman toteavia otsikoita. Joinakin pyhinä kirkko menee informoinnissaan pitkälle ja kertoo tapahtumien lopputuloksen. Silloin se vie kuulijalta mahdollisuuden omaan tulkintaan ja oivallukseen. Kolmas tulosviestinnän mallin elementti on kiinnittäminen. Kiinnittäminen on kirkon tapauksessa vuosituhansien perspektiivissä onnistunut. Kirkko on onnistunut luomaan maailmanlaajat symbolit ja niille merkityksen, joka joka kantaa kirkon keskeistä sanomaa ja joita vahvistetaan jokaisessa jumalanpalveluksessa. Kristittyjen yhteisö kautta maailman hyväksyy ehtoollisenvieton koodin ja siihen liittyvät merkit, leivän ja viinin. Neljäs Åbergin tulosviestinnän mallin elementti on profilointi. Se on yhteisökuvan pitkäjänteistä rakentamista ja sisältää yhteisön perusviestit. Jumalanpalvelukset viestivät kirkon ydinsanomaa, mutta tutkimusaineistoon kuuluvien pyhien otsikoiden ja kuvausten ja evankeliumitekstien välillä on ristiriitoja. Ymmärrettävyys on viestinnän onnistumisen kannalta oleellinen tekijä. Kirkko käyttää monissa pyhän otsikoissa ja kuvauksissa Raamatun kieltä ja evankeliumien tapahtumien aikaan sijoittuvia mielikuvia. Ymmärrettävämpää viestintää olisi käyttää kuulijoiden elämänpiiriin kuuluvia kuvia. Vuorovaikutteisuus on viestinnän tehokkuuden näkökulmasta merkittävä tekijä. Kysymysten ja vastausten – kommunikaation – myötä sanoma tavoittaa vastaanottajan tehokkaammin. Monet kirkon valitsemat evankeliumitekstit kuvaavat vuorovaikutteisia tilanteita, mutta otsikot ja päivän kuvaukset eivät rohkaise jumalanpalveluksen toimittajia ja seurakuntaa pohdintaan ja vuorovaikutukseen.

Kohtaamisia Santiagon tiellä pyhiinvaellus matkana ja spirituaalisena kokemuksena

Pyhiinvaellustutkimuksen tavoitteena on kuvata, analysoida ja ymmärtää pyhiinvaeltajien kokemuksia ja erityisesti spirituaalisia tai sellaisiksi tulkittuja kokemuksia. Tutkimuskysymys voidaan muotoilla myös kysymällä, missä on vaeltajien mahdollisesti kokema pyhiinvaelluksen pyhä . Pyhiinvaellus suuntautuu Santiago de Compostelan kaupunkiin. Kuvattu pyhiinvaellusreitti alkaa Ranskan ja Espanjan rajalta ja kulkee Espanjan luoteiskulmassa noin 800 kilometrin päässä olevaan määränpäähän. Tutkimuksen aineistona on sähköpostikyselyn vastaukset, jotka on saatu kahdeltakymmeneltäkahdelta keväällä 2006 Santiagoon jalkaisin vaeltaneilta pyhiinvaeltajilta. Tutkimusaineistona ovat myös tutkijan omat havainnot ko. pyhiinvaellukselta. Tutkijan havainnoista on kirjoitettu kuvaus Santiagon tien pyhiinvaelluksesta ja matkan arkisista käytännöistä. Sähköpostikyselyn vastaukset, vaeltajien spirituaaliset kokemukset, on analysoitu laadullista sisällön analysointia käyttäen. Kuudesta vastauksesta on kirjoitettu myös pyhiinvaeltajan henkilökohtainen tarina. Narratiivisuus, kerronnallisuus, on tässä tutkimuksessa yksi tapa esittää, kuvata ja ymmärtää tutkimustuloksia. Tutkimus on liitetty fenomenologiseen viitekehykseen. Spirituaalisia kokemuksia on lähestytty mm. pyhiinvaellustradition, pyhän käsitteen ja uskonnollisten kokemusten näkökulmasta. Spiritualiteetin käsitettä ja spirituaalisen kokemuksen kuvaamisen mahdollisuuksia on myös pohdittu tutkimuksessa. Pyhiinvaelluksen spirituaaliset kokemukset on tutkimusraportissa jaoteltu seitsemään ryhmään: kävely, ihmiset, vapaus, luonto, rukous, kirkot ja Santiago. Lisäksi on esitetty matkaan lähdön motiiveja sekä pyhiinvaelluksen vaikutuksia elämässä. Käveleminen oli pyhiinvaelluksen ydinkokemus. Käveleminen mahdollisti meditaation tai rukoilemisen. Se aiheutti myös kärsimystä ja oli keskeinen ihmisiä yhdistävä teema. Pyhiinvaellus irrotti ihmiset erittäin hyvin arjen rutiineista ja jokapäiväisestä normaalista elämästä. Pyhiinvaelluksella vapauden tunne olikin merkittävä spirituaalinen kokemus ja ajan käsitys saattoi saa uuden ulottuvuuden. Luonto näyttäytyi merkittävänä spirituaalisen innoituksen lähteenä ja usein myös yksinolon paikkana. Kaikki pyhiinvaeltajat vierailivat kirkoissa ja katedraaleissa ja useimmat myös messuissa ja pyhiinvaeltajille järjestetyissä rukoushetkissä. Pyhiinvaelluksen uskonnollinen ulottuvuus oli kaikille läsnä myös Santiagon messussa. Kristillinen tulkintakehys kokemuksille oli koko ajan pyhiinvaeltajalle tarjolla. Kuitenkaan Santiagon vaellukseen ei välttämättä liittynyt mitään omaa spirituaalista kokemusta. Pyhiinvaelluksen merkittävät spirituaaliset kokemukset liittyivät yhteisöllisyyteen ja jaettuihin kokemuksiin. Tyypillinen moderni pyhiinvaeltaja etsi itseään pyhiinvaelluksella. Yllätyksekseen hän saattoi löytää jotain silloin kun hän antautui avoimeen vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Lähes kaikki tutkimuksen osallistuneet pyhiinvaeltajat pitivät hyvin tärkeänä toisia pyhiinvaeltajia ja sitä, mitä he saivat toisilta ihmisiltä. Pyhiinvaellusta leimaa poikkeuksellisen avoin vuorovaikutus ja elämän jakaminen. Pyhiinvaellukseen liittyy monia individualistisia piirteitä. Spirituaalisten kokemusten näkökulmasta individualismi ei kuitenkaan saa tukea tutkimuksesta, koska yhteisöllisyys näyttää niin merkittävältä spirituaalisten kokemusten kannalta. Pyhiinvaelluksen yhteisöllisyys on avointa, vapaaehtoista ja usein myös hetkellistä. Moderni pyhiinvaeltaja näyttää uskovan enemmän omiin kokemuksiinsa ja myös toisten kokemuksiin kuin minkään kirkon opilliseen auktoriteettiin.

Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä

Tutkielmassa selvitetään Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä systemaattisen analyysin metodilla. Lähteitä ovat vuosina 2003-2005 julkaistut kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyötä määrittävät linjaukset: Kirkko kaikille. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vammaispoliittinen ohjelma , Kirkon päihdestrategia , Usko, toivo ja rakkaus voimavaraksi vanhuudessa. Kirkon vanhustyön strategia 2015 ja Vastuun ja osallisuuden yhteisö. Diakonia- ja yhteiskuntatyön linja 2010 . Tutkielma jakaantuu johdantoon, taustalukuun, kahteen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitellään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa luodaan katsaus siihen, millä tavalla diakonian ihmiskäsitystä on määritetty suomalaisessa diakonian teologiassa. Luvussa tulee ilmi, että ihmistä on pidetty ennen kaikkea Jumalan ihmisenä, Jumalasta määräytyy, mitä ihminen on. Erityisesti on painotettu ihmisen luotuisuutta Jumalan kuvaksi. Toinen painotus on erityisesti viime aikoina ollut se, että ihminen tulee diakoniassa kohdata kokonaisvaltaisena olentona, hänen kaikki tarpeensa huomioon ottaen. Tähän liittyen diakonian ihmiskäsitykseen ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat monien tieteiden, mm. hoitotieteen ja psykologian ihmiskuvat. Tämän tutkimuksen lähteissä ihminen nähdään ensinnäkin Jumalan kuvaksi luotuna, ehdottoman arvokkaana olentona. Toiseksi ihminen on koinonian, yhteisön jäsen, ja koinoniassa hän tulee myös autetuksi. Näitä kahta teemaa käsitellään luvuissa kolme ja neljä. Se, että ihminen on Jumalan kuva tarkoittaa lähteissä sitä, että ihmisellä on aina ja kaikissa olosuhteissa ehdoton arvo. Hän on ominaisuuksistaan riippumatta tasavertainen kaikkien muiden ihmisten kanssa. Lähteiden mukaan uusliberalismi uhkaa tätä ihmisen ehdotonta arvoa, sillä uusliberalismissa ihmisen arvo määräytyy hänen hyödyllisyytensä perusteella. Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä on myös itsemääräämisoikeus, hän ei saa olla pakkoauttamisen kohde. Lisäksi hänellä on vastuu itsestään, toisista ja ympäristöstä. Edelleen ihminen on kokonaisvaltainen olento monenlaisine tarpeineen, ja sellaisena häntä tulee diakoniassa myös auttaa. Luvun neljä alkuosassa analysoidaan lähteille keskeistä käsitettä koinonia , yhteys, osallisuus. Koinonia diakonia- ja yhteiskuntatyön visiona tarkoittaa lähteissä seurakuntapainotteista diakoniaa, jossa tärkeää on yhteisöllisyys ja osallisuus, seurakunnan kokeminen omaksi yhteisöksi. Koinonia-teologiaan kuuluu myös yhteisöllisyyden merkityksen korostaminen muissa yhteisöissä. Tämänlainen yhteisöllisyyden korostus on lähellä monia muita seurakunnan ja yhteisöllisyyden merkitystä korostavia diakonian malleja. Koinonia-teologia tulee diakonia- ja yhteiskuntatyöhön ekumeenisista keskusteluista, mutta sillä on myös paljon yhteyksiä mm. luterilaiseen diakonian teologiaan, jossa kommuuniolla, yhteisöllä, on keskeinen rooli. Tällainen koinonia-teologia olettaa ihmisen olevan yhteisöllinen olento, jota ei niinkään nähdä yksilönä, vaan yhteisön jäsenenä. Parantavassa yhteisössä hän tulee myös parhaiten autetuksi. Koinoniassa jako diakoniatyön subjekteihin ja objekteihin katoaa, sillä koinonian idea on, että kaikki auttavat vuorollaan toinen tosiaan, ja kaikki ihmiset ovat sekä antavia että saavia osapuolia.

Salaisen evankelistan salaliitto : Uusin keskustelu Klemens Aleksandrialaisen kirjeestä Theodorokselle

This thesis is an assessment of the hoax hypothesis, mainly propagated in Stephen C. Carlson's 2005 monograph "The Gospel Hoax: Morton Smith's Invention of Secret Mark", which suggests that professor Morton Smith (1915-1991) forged Clement of Alexandria's letter to Theodore. This letter Smith claimed to have discovered as an 18th century copy in the monastery of Mar Saba in 1958. The Introduction narrates the discovery story of Morton Smith and traces the manuscript's whereabouts up to its apparent disappearance in 1990 following with a brief history of scholarship of the MS and some methodological considerations. Chapters 2 and 3 deal with the arguments for the hoax (mainly by Stephen C. Carlson) and against it (mainly Scott G. Brown). Chapter 2 looks at the MS in its physical aspects, and chapter 3 assesses its subject matter. I conclude that some of the details fit reasonably well with the hoax hypothesis, but on the whole the arguments against it are more persuasive. Especially Carlson's use of QDE-analysis (Questioned Document Examination) has many problems. Comparing the handwriting of Clement's letter to Morton Smith's handwriting I conclude that there are some "repeated differences" between them suggesting that Smith is not the writer of the disputed letter. Clement's letter to Theodore derives most likely from antiquity though the exact details of its character are not discussed in length in this thesis. In Chapter 4 I take a special look at Stephen C. Carlson's arguments which propose that Morton Smith hid clues of his identity to the MS and the materials surrounding it. Comparing these alleged clues to known pseudoscientific works I conclude that Carlson utilizes here methods normally reserved for building a conspiracy theory; thus Carlson's hoax hypothesis has serious methodological flaws in respect to these hidden clues. I construct a model of these questionable methods titled "a boisterous pseudohistorical method" that contains three parts: 1) beginning with a question that from the beginning implicitly contains the answer, 2) considering everything will do as evidence for the conspiracy theory, and 3) abandoning probability and thinking literally that everything is connected. I propose that Stephen C. Carlson utilizes these pseudoscientific methods in his unearthing of Morton Smith's "clues". Chapter 5 looks briefly at the literary genre I title "textual puzzle -thriller". Because even biblical scholarship follows the signs of the times, I propose Carlson's hoax hypothesis has its literary equivalents in fiction in titles like Dan Brown's "Da Vinci Code" and in academic works in titles like John Dart's "Decoding Mark". All of these are interested in solving textual puzzles, even though the methodological choices are not acceptable for scholarship. Thus the hoax hypothesis as a whole is alternatively either unpersuasive or plain bad science.