But if you desire God and His Messenger : The concept of choice in Sahih al-Bukhari

The aim of this dissertation is to discuss the concept of choice in the most important collection of Islamic traditions, Sahih al-Bukhari. The author of the collection, Muhammad ibn Isma'il al-Bukhari, lived between 810-870. My starting point is the collection of texts as it is now in its normative, established form. I read the hadiths as pieces of reality, not as statements about reality. The historicity of the texts has no role at all in my analysis. Part I sketches out the hagiography of the life and work of the author and provides a short history of the development of hadith literature and the processes of collecting and classifying the texts are discussed briefly. Part one ends with the presentation of my way of using rhetorical analysis as a methodological tool. Part II introduces my analysis of the concept of choice. It is divided into ten chapters, each concentrating on one hadith cluster. Part II ends with a discussion of the philosophy of free will and predestination in early Islam. Hadith literature is often considered as a representative of predestinarian theology compared to the Qur'an which emphasises the reponsibility of people of their own acts. In my conclusions I suggest that accoding to the texts in Sahih al-Bukhari, people do deal with real choices in their lives. The collection includes both strictly predestinarian texts but it also compises texts which claim that people are demanded to make real choices, even choices concerning life and death.

Suomen Taideyhdistyksestä Ateneumiin : Fredrik Cygnaeus, Carl Gustaf Estlander ja taidekokoelman roolit

From the Finnish Art Society to the Ateneum: Fredrik Cygnaeus, Carl Gustaf Estlander and the Roles of the Art Collection My dissertation deals with the Finnish Art Society and the development of its collection in the evolving field of the visual arts from the foundation of the society in 1846 to its exhibition in the Ateneum, a palace of art that was opened to the public in Helsinki in 1888. The main questions that it addresses are why and how the collection came into being, what its purpose was and what kind of future prospects were projected for it in the rapidly evolving field of the visual arts. I have examined the subject of my study from the perspectives of institutional history, the organisation of the field of art and the history of art collections. The prisms through which I have viewed the subject are the history of museums in Europe, the written history of art, the art association movement and the organisation of art education in relation to an ideology of enlightenment. Thus the activities of the Finnish Art Society are here mirrored for the first time in a wider context and the history of its collection located on the map of European collections. My research shows that the history of the collection of the Finnish Art Society initially depended on certain players in the visual arts and their particular leanings. The most important of these custodians were two long-serving chairmen of the society, Fredrik Cygnaeus (1807 1881) and Carl Gustaf Estlander (1834 1910). When the foundations for art activities had been laid through the establishment of the society, Cygnaeus and Estlander began to plan how the field of art might be moulded so as to improve the level of training for artists and to improve the quality of the collections and the opportunities for their display. Cygnaeus campaigned for the establishment of the Finnish Fine Arts Academy, while Estlander saw opportunities to combine the visual and applied arts. The findings of my research bring new information about the history of the collection of the Finnish Art Society, its profile, the professional abilities of those who were mainly responsible for developing it and the relationship between it and plans for reforming art education. The major findings are connected with the position of the collection in the field of art at different stages of its development. Despite the central monopoly of the Finnish Art Society in the field of art, the position of the collection was closely bound up with leading players in the field of art and their personal interests. This subservience also created an impediment to its full-blown enhancement and purposeful profiling, and it remained evident for a long time when the collection was seeking its own place in the Finnish art world.

Tarskin totuus : Totuuden määrittelemisen taustaehtoja ja seurauksia

Tutkielma esittelee Alfred Tarskin formalisoitujen kielien totuusmääritelmän filosofisia ja loogisia taustaehtoja ja seurauksia. Tutkimuksen keskeisimmät menetelmät ovat filosofinen analyysi ja matemaattinen logiikka. Keinona on myös aatehistoriallinen tutkimus. Keskeisin tutkimuksen kohde on Alfred Tarskin artikkeli "Der Wahrheitsbegriff in den formalisierten Sprachen", 1935 (julkaistu käännöksenä teoksessa Logic, Semantics, Metamathematics, Papers from 1923 to 1938, Clarendon Press, Oxford, 1956). Tarskin alkuperäinen totuusmääritelmä formalisoiduille kielille ja totuuden määrittelemättömyystulos ovat esitetty nykyaikaisella notaatiolla. Analyyttisen ja historiallisen lähestymisen kautta Tarskin totuusmääritelmän ja malliteorian suhteita selvennetään absoluuttisen ja suhteellisen totuuskäsityksen avulla. Ajatusta formaalisista kielistä ennalta annetusti tulkittuina kielinä esitellään ja sen historiallisia taustoja selvitetään. Tämän idean olennaisuus todetaan Tarskin 1930-luvun totuusmääritelmän muodostumiselle. Eräiden käännöksen käsitteeseen liittyvien epäselvyyksien esiin nostaminen ja aksiomaattisten totuusteorioiden ja totuusmääritelmän suhteen esitteleminen ovat osa tutkielman loogista osuutta. Näiden lisäksi tutkielma esittelee S. Shapiron ja J. Ketlandin totuusteoreettisen deationismin kritiikkiä, jossa käytetään Tarskin totuusmääritelmää vastaavaa totuusteoreettista aksiomatisointia.

Heidegger ja logos : Oleminen ja aika inhimillisen järjellisyyden uudelleentulkintana

Käsilläolevan tutkielman kohteena on Martin Heideggerin (1889–1976) tulkintatyö, jonka hän varhaisessa ajattelussaan (1919–1927) kohdisti kreikkalaisen filosofian keskeiseen käsitteeseen logos: ”järki”, ”puhekyky”. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Heidegger tulkitsi tätä käsitettä ja mikä merkitys Heideggerin tulkintatyöllä oli hänen pääteoksensa Sein und Zeit (1927, suom. Oleminen ja aika) kannalta. Työn keskeinen näkemys on, että Heideggerin ajattelu on nähtävä kreikkalaisen järjellisyyskäsityksen kriittisenä arviointina ja uudelleentulkintana. Heideggerin filosofia pohjautui vahvasti näkemykselle, jonka mukaan ajattelumme on hyvin perustavassa mielessä kiinni perinteessä ja sen välittämissä käsityksissä ja tulkinnoissa. Heideggerin mukaan filosofinen tutkimus ei voi koskaan täysin ennakkoluulotonta ja tämän vuoksi kaiken ajattelun on päästävä selville oman tilanteensa historiallisuudesta ja satunnaisuudesta; tieteellinen filosofia ei voi valita systemaattisen ja historiallisen lähestymistavan välillä, vaan sen on oltava olemuksellisesti molempia. Vuosina 1919–1929 Heideggerin historiallisen tulkintatyön ensisijaisena kohteena oli kreikkalainen filosofia, erityisesti Aristoteleen ajattelu. Heideggerin mukaan Aristoteles ei ollut ensimmäinen filosofista ajattelua harjoittanut henkilö, mutta Heidegger näki Aristoteleen tuotannon tiivistävän yhteen länsimaisen ajattelun keskeisimmät ennakkokäsitykset. Tutkielmassa seurataan Heideggerin pyrkimystä tulkita inhimillisen järjellisyyden ilmiötä, jonka juuret Heidegger paikansi Aristoteleen ihmismääritelmään zōon logon ekhon (”järjellinen eläin”). Aristotelesta seurannut skolastinen filosofia omaksui tämän määritelmän muodossa animal rationale, mutta Heidegger painotti, että tällä käännöksellä oli taipumus sivuuttaa se perusta, joka oli vielä ominainen kreikkalaiselle järjen käsitteelle. Sillä Aristoteleelle ja kreikkalaiselle ajattelulle logos ei merkinnyt ainoastaan haluihin ja tunteisiin rinnastuvaa mielen sisäistä kykyä vaan ennen kaikkea yhteisöllisesti jaettua tulkintaa ympäröivästä todellisuudesta. Tämä tulkinta ilmenee jokapäiväisesti keskustelun ja kommunikaation yhteydessä, mutta se on myös olennainen osa tapaamme jäsentää ympäröivää todellisuutta merkitykselliseksi. Heidegger kuitenkin argumentoi, että kreikkalainen ajattelu näki tämän kielellis-diskursiivisen käsittämisen alisteisena inhimillisen kokemuksen perustaville tavoille olla suhteessa todellisuuteen: puhtaalle aistihavainnolle (aisthēsis) sekä intuitiiviselle tajuamiselle (noein). Tutkielma koostuu neljästä luvusta sekä lyhyestä johdannosta. Ensimmäinen luku käsittelee Heideggerin filosofian kantavaa teemaa, kysymystä olemisen mielestä – sekä tämän kysymyksen perustaa kreikkalaisessa ajattelussa. Tämän jälkeen luodaan katsaus Heideggerin fenomenologiseen metodiin, sen ensisijaiseen kohdealueeseen inhimillisessä kokemuksessa sekä fenomenologisen tutkimuksen historialliseen ulottuvuuteen. Toisessa luvussa esitetään puolestaan Heideggerin tulkinta käsitteestä logos. Tulkinnan ymmärtämiseksi on välttämätöntä esittää tiivistetysti Heideggerin tulkinta kreikkalaisesta totuuden käsitteestä. Heideggerin mukaan kreikkalainen ajattelu ymmärsi totuuden monitasoisena ilmiönä, jonka perustavin käyttöyhteys on löydettävissä todellisuuden ilmiöstä. Kolmannessa luvussa pureudutaan niihin piirteisiin, joiden valossa Aristoteles Heideggerin mukaan tulkitsi kielen ja kokemuksen välistä suhdetta. Neljännessä luvussa esitetään, mitä edellä esitetyt oivallukset merkitsivät Heideggerin oman filosofisen projektin kannalta, erityisesti inhimillistä olemassaoloa (Dasein) selvittäneen fundamentaaliontologian kannalta.

Toimijaroolit ja roolien välinen dynamiikka Vihreän liiton periaateohjelmassa 2006

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen toimijarooleja poliittisen puolueen periaateohjelmassa. Aineistonani on Vihreän liiton vuonna 2006 voimaan tullut periaateohjelma. Periaateohjelma on puolueen yhteisen keskustelun tuloksena syntyvä, kantaaottava ja voimakkaan ideologinen teksti, johon valikoidaan mukaan puolueen tärkeäksi katsomat asiat. Ohjelma on tekstinä preskriptiivinen ja sisältää runsaasti toimintavaatimuksia ja -ohjeita, mikä korostaa toimijuuden keskeisyyttä tutkimuskohteena juuri tässä tekstilajissa. Tekstilajikysymykset ja periaateohjelman kirjoituksen konventiot vaikuttavat myös aineistossani leimalliseen aktiivisesti toimivan subjektin häivyttämisen. Pyrin erittelemään ja analysoimaan Vihreän liiton ohjelmaa tapausesimerkkinä siitä, miten toimijaroolien kautta rakennetaan ohjelmatekstin maailmaa ja toimijoiden suhteita siinä. Välineenä analyysissani käytän A.J. Greimasin kehittelemää aktanttimallia (katso Greimas 1979). Semanttinen malli jäsentää tekstin maailman toimijoita rooleihin niiden suorittamien funktioiden perusteella. Keskeisimmät tarkasteltavat roolit ovat aktiivisen toimijan kategoria, statiivisen vaikuttajan kategoria ja toiminnan kohteiden kategoriat. Aineistonani olevan tekstin tunnusomaisen polarisaation tähden jaan kunkin näistä kategorioista edelleen puolueen kannan mukaiseen eli hyväksi esitettyyn ja kannan vastaiseen eli pahaksi esitettyyn. Analyysin tuloksena muodostuu käsitys periaateohjelman prototyyppisille toimijarooleille annetuista ominaisuuksista. Tärkeimpiä erottelevia ominaisuuksia ovat statiivisuus/dynaamisuus, agentiivisuus/sen puute sekä abstraktisuus/konkreettisuus. Statiivisuuden ja abstraktiuden totean koko tekstille leimallisiksi piirteiksi, erityisesti periaateohjelman pahalle. Tyypillinen paha on epäinhimillinen voima kuten ilmastonmuutos tai globalisaatio. Puolueen kannan puolella olevissa rooleissa ominaisuuksien hajonta on suurempaa. Puolueviitteiset toimijat sekä puoluetulkintainen me-pronomini ovat lähinnä kielen prototyyppistä agentiivista toimijaa. Ne ovat subjektiasemissa kommunikaatiotoiminnalle ja evidentiaalisuuden lähteenä asenteita ilmaistessa. Kommunikaatio itsessään hahmottuu keskeisenä toimintana ohjelmassa. Ihmisviitteisyys on lähinnä uhrin tai hyötyjän roolien piirre. Erityisen mielenkiintoinen seikka on kansalainen-sanaan ja sen lähimerkityksisiin vastineisiin kohdistuva ristiriita ohjelman metatekstin kansan aktiivista toimintaa ihannoivassa kielenkäytössä ja samanaikaisessa kansalaisten kielentämisessä tekstissä toiminnan kohteiksi. Ihmiset ovat periaateohjelmassa uhreja tai hyötyjiä, kun taas toimintavelvoitteet kohdennetaan tyypillisesti valtioille ja yhteiskunnan rakenteille. Poimin myös tarkasteltavaksi sellaisia kielen keinoja ja ilmiöitä kuin modaalisuus, kausaatiot, vaihtoehtoisten maailmojen käyttö ja nominalisaatio, sikäli kuin ne valottavat tarkasteltavana olevia toimijarooleja. Modaalisuus ja kausaatiot ovat tekstin merkityssuhteiden ilmiöitä. Kausaatio on ohjelmassa merkittävän vähäkäyttöinen, kun taas runsaslukuiset nesessiivirakenteet edustuvat ilman niille odotuksenmukaisia argumentteja. Modaalisuuden lähde ja kohde jätetään usein kielentämättä. Molemmat edellä mainitut seikat korostavat nykyhetkeä ja tulevaa toimintaa tekstin keskiössä. Toiminnan suorittajaa häivytetään tekstistä eri keinoin. Näin on erityisesti, kun puhutaan sävyltään negatiivisesta toiminnasta tai dynaamisesta toiminnasta. Dynaamista toimintaa kuvaavat verbit sijoittuvat tyypillisesti infinitiivisiin lausekkeihin, jotka on upotettu argumenttirakenteeseen tai sijoitettu ehtolauseella tai tulevaisuudesta puhuttaessa mahdollisiin maailmoihin. Näin toiminta ei reaalistu rakenteessa tässä ja nyt, vaan potentiaalisena toimintana tulevaisuudessa. Samalla syntyy myös potentiaalisen sankarin rooli, joka tässä ja nyt olevasta sankarista poiketen on ohjelmassa yleinen. Tätä roolia tarjotaan niin puolueen potentiaalisille tukijoille kuin pahoille voimillekin, kunhan ne määritellään uudelleen puolueen aatteille alisteisena sijoittamalla niiden yhteyteen puolueen diskurssin kiinteästi liittyviä attribuutteja kuten vihreä tai ekologinen.

Tundranenetsin todennäköisyysmoduksista ja niiden merkityksistä

Tundranenetsin kielessä on monimutkainen modusjärjestelmä, ja kielen kuvauksissa modusten määrä vaihtelee viidestä kahdeksaantoista. Tutkielmassani tarkastelen kielen tiettyjä verbimoduksia ja niiden merkityksiä. Tutkimukseni kohteena on seitsemän sellaista modusta, jotka aiemman kirjallisuuden mukaan ilmaisevat puhujan arviota kerrotun tapahtuman todennäköisyydestä eli episteemistä modaalisuutta. Työn tavoitteena on tarkastella modusten käyttöä ja esiintymisrajoituksia sekä muotojen merkityksiä. Aineistona käytän N. M. Tereštšenkon (1965) nenetsi-venäjä-suursanakirjan esimerkkilauseiden korpusta. Moduslauseiden merkityksiä tarkastelen teoreettisen nenetsin kielen taitoni sekä lauseiden leksikaalisen ja morfologisen analysoinnin sekä esimerkkilauseiden venäjännösten avulla. Modusten merkitysten tarkastelussa kiinnitän erityisesti huomiota toisaalta puhujan oman arvion ilmaisemiseen, episteemisyyteen, toisaalta puhujan tietolähteen ilmaisemiseen, evidentiaalisuuteen sekä näiden kahden merkityskategorian välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Tarkastelen myös modusten esiintymistä eri aspekti- ja tempusympäristöissä ja havainnoin modaalisten merkitysten lisäksi moduslauseiden temporaalisia ja aspektuaalisia merkityksiä. Työssäni totean probabilitatiiveiksi nimitettyjen modusten merkitykset inferentiaalisiksi tai harvemmin myös miratiivi-siksi. Inferentiaalisessa merkityksessä puhujan kertoma asia perustuu loogiseen päätelmään, joka tehdään muun tiedossa olevan asian perusteella. Miratiivisessa merkityksessä modusta käytetään kuvaamaan tapahtumaa, joka on puhujan näkökulmasta odotuksenvastainen tai yllättävä. Miratiivinen funktio on tulkintani mukaan ainoastaan varsinaisilla probabilitatiiveilla, ja niin kutsutut hyper- ja superprobabilitatiivi ilmaisevat inferentiaalisuutta eli ne korostavat puhujan tietolähdettä. Approksimatiiveiksi kutsutut kolme modusta ilmaisevat toisaalta kuvaannollisena, ei konkreettisesti tulkittavana kerrottavaa tapahtumaa. Toisaalta ne ilmaisevat puhujan subjektiivista arviota tilan tai tapahtuman toteutumis- tai voimassaolomahdollisuudesta. Modaalisen merkityksen lisäksi moduksilla on temporaalinen merkitys. Approksimatiivien ja probabilitatiivien ryhmissä on imperfektiiviseksi ja perfektiiviseksi kutsuttu modusmuoto. Imperfektiivisiksi kutsuttujen modusten temporaalinen merkitys vastaa aoristitempusta, joka lauseen aspektin mukaisesti viittaa joko juuri loppuun saatet-tuun tai nykyhetkessä tapahtuvaan. Lauseen aspekti on verbin aspektin mukaisesti hetkellinen tai jatkuva. Perfektiivisiksi kutsutut modukset viittaavat menneeseen aikaan. Perfektiivisen approksimatiivin status morfologisena moduksena voidaan aineistoni perusteella kyseenalaistaa. Menneeseen aikaan viitataan sen sijaan useammin imperfektiivisen approksimatiivin preterititempuksella. Probabilitatiivin ja preterititempuksen yhdistelmää ei aineistossani esiinny. Approksimatiivien ryhmässä on myös futuurinen variantti, joka viittaa yleensä tulevaan aikaan. Tulevaan viittaavat myös imperfektiivisen probabilitatiivin ja approksimatiivin muodot liittyessään johto-opillisen futuuritempukseen. Aineistoni modusesimerkit rajoittuvat usein yhden virkkeen kontekstiin, joten modusten merkitysten analysointi eri käyttöympäristöissä on työssäni vaikeaa. Vaikka onnistun hyvin hahmottelemaan tarkastelemien modusten keskeisimmät merkitysfunktiot aineistoni perusteella, tutkimuksen jatkaminen analyysin tarkentamiseksi on tarpeen.

Teori, praktik och yrkesval : En etnografisk analys av yrkeslivsrelevansen på Nordicas översättarlinje

Pro gradu -tutkielma “Teori, praktik och yrkesval: En etnografisk analys av yrkeslivsrelevansen på Nordicas översättarlinje” käsittelee pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksen (Nordican) kääntäjälinjan koulutusta. Tutkielman tavoite on tuottaa käytännöllistä tietoa kääntäjäkoulutuksen opinnoista ja opiskelijoista. Tietoa voidaan käyttää suunnitteluapuna Helsingin yliopiston kääntäjäkoulutuksen uudelleenorganisoinnissa, joka tapahtuu vuonna 2009. Tutkimuskysymyksissä keskitytään erityisesti Nordican kääntäjäkoulutuksen työelämäorientaatioon liittyviin opintoihin. Työelämäorientaation osuutta opinnoissa ja kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelua tutkitaan kyselytutkimuksen ja haastattelujen avulla. Kyselytutkimukseen on vastannut 19 nykyistä ja valmistunutta opiskelijaa kääntäjälinjalta (vastausprosentti on n. 36). Haastatteluihin on osallistunut viisi henkilöä – kolme opiskelijaa ja kaksi valmistunutta. Materiaalin suurin ongelma on aineiston vähyys ja se, että haastateltavista suurin osa opiskelee tai on opiskellut toisen kotimaisen kielen linjalla. Tutkimuksessa ei siis saada riittävästi tietoa äidinkielen linjan opiskelijoiden tilanteesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen osaksi aineiston pienuuden takia, mutta kyselytutkimuksen tuloksia analysoidaan myös kvantitatiivisesti. Kyselyn ja haastattelujen avoimet vastaukset analysoidaan etnografisen metodin avulla, joka soveltuu hyvin pienen aineiston analysointiin. Metodissa korostuvat tutkimuksen prosessiluonteisuus ja esimerkiksi tutkimuskysymysten muotoiluun ja materiaalin keräämiseen liittyvä joustavuus. Tutkimusmateriaalin analyysissa korostuu tutkimuskohteen kuvailun sijaan tulkinta. Tutkielman teoriaosuus käsittelee sekä kääntäjäkoulutuksen historiaa että nykyistä yliopistopedagogiikkaa. Johdannossa käsitellään myös Helsingin yliopiston työllistymiskartoituksia ja aikaisempia tutkimuksia Nordican ja käännöstieteen laitoksen opiskelijoiden sijoittumisesta työmarkkinoille. Teoreettisen viitekehyksen keskeisimmät aiheet ovat funktionaalinen kääntäjäkoulutus, kääntäjän kompetenssit, asiantuntijuus ja ammattimaisuus sekä teorian ja käytännön osuus opinnoissa. Teoriaosuus pohjustaa analyysin keskeisiä teemoja. Tutkimustulosten perusteella voi kumota osan tutkielman alussa esitetyistä hypoteeseista. Esimerkiksi kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelu ja halu suorittaa opintonsa yksinomaan kääntäjälinjalla ovat osoittautuneet oletettua johdonmukaisemmiksi. Opiskelijat ovat motivoituneita ja sitoutuvat kääntäjälinjan opintoihin muun muassa valitsemalla sivuaineita, jotka tukevat pääaineopintoja. Työelämäorientaation osalta tämänhetkiset opiskelijat vaikuttavat tyytyväisemmiltä opintoihinsa kuin jo valmistuneet kääntäjälinjalaiset. Haastateltavien yleinen käsitys on, että työelämäorientaatiota, ja erityisesti kääntäjän ammattiin liittyviä käytännön kysymyksiä, käsitellään opinnoissa liian vähän. Tutkielman tarkoitus on kartoittaa kääntäjälinjan opiskelijoiden ja valmistuneiden kääntäjälinjalaisten käsityksiä opintojen yhteydestä työelämään. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että akateemisiin opintoihin pitäisi sisältyä enemmän työelämäkontakteja. Työharjoittelu on ollut monelle tutkimuksen haastateltavalle hyvä kokemus, joka on johtanut harjoittelujakson jälkeiseen työsuhteeseen. Nordican uutta kääntäjäkoulutusta suunniteltaessa tulisikin ottaa huomioon työharjoittelun tärkeys. Monet haastateltujen mainitsemista koulutuksen kehittämiskohteista liittyvät resurssikysymyksiin. Kääntäjäkoulutuksen uudistuksen myötä voidaan toivottavasti vaikuttaa esimerkiksi erityisalojen kurssitarjontaan.

Soveltuvuuskokeella täydennetty opiskelijavalinta : Seurantatutkimus eräiden sosiaali- ja terveysalan teknisluonteisten koulutusohjelmien (apuvälinetekniikka, hammastekniikka ja optometria) opiskelijavalinnan toteuttamisesta

Aptitude-based student selection: A study concerning the admission processes of some technically oriented healthcare degree programmes in Finland (Orthotics and Prosthetics, Dental Technology and Optometry). The data studied consisted of conveniencesamples of preadmission information and the results of the admission processes of three technically oriented healthcare degree programmes (Orthotics and Prosthetics, Dental Technology and Optometry) in Finland during the years 1977-1986 and 2003. The number of the subjects tested and interviewed in the first samples was 191, 615 and 606, and in the second 67, 64 and 89, respectively. The questions of the six studies were: I. How were different kinds of preadmission data related to each other? II. Which were the major determinants of the admission decisions? III. Did the graduated students and those who dropped out differ from each other? IV. Was it possible to predict how well students would perform in the programmes? V. How was the student selection executed in the year 2003? VI. Should clinical vs. statistical prediction or both be used? (Some remarks are presented on Meehl's argument: "Always, we might as well face it, the shadow of the statistician hovers in the background; always the actuary will have the final word.") The main results of the study were as follows: Ability tests, dexterity tests and judgements of personality traits (communication skills, initiative, stress tolerance and motivation) provided unique, non-redundant information about the applicants. Available demographic variables did not bias the judgements of personality traits. In all three programme settings, four-factor solutions (personality, reasoning, gender-technical and age-vocational with factor scores) could be extracted by the Maximum Likelihood method with graphical Varimax rotation. The personality factor dominated the final aptitude judgements and very strongly affected the selection decisions. There were no clear differences between graduated students and those who had dropped out in regard to the four factors. In addition, the factor scores did not predict how well the students performed in the programmes. Meehl's argument on the uncertainty of clinical prediction was supported by the results, which on the other hand did not provide any relevant data for rules on statistical prediction. No clear arguments for or against the aptitude-based student selection was presented. However, the structure of the aptitude measures and their impact on the admission process are now better known. The concept of "personal aptitude" is not necessarily included in the values and preferences of those in charge of organizing the schooling. Thus, obviously the most well-founded and cost-effective way to execute student selection is to rely on e.g. the grade point averages of the matriculation examination and/or written entrance exams. This procedure, according to the present study, would result in a student group which has a quite different makeup (60%) from the group selected on the basis of aptitude tests. For the recruiting organizations, instead, "personal aptitude" may be a matter of great importance. The employers, of course, decide on personnel selection. The psychologists, if consulted, are responsible for the proper use of psychological measures.

Työlähtöiset menetelmät työterveyshuollossa : Oppimisen johtaminen uuden toimintakonseptin käyttöönotto- ja vakiinnuttamisvaiheessa

Working life is changing. The core of the change is change in the production and service concepts of organizations. Changes at work are connected to problems in the well-being of employees. To respond to this challenge, occupational health care must develop a course of action. A group of occupational health care units has developed new activity theory-based methods, the object of which is to change the service concept of occupational health care. The focus is on the changes and disturbances in work activity. My aim was to study this development from the perspective of knowledge management; to clarify directors'/ managers' conceptions of the content and object of their managerial work and the tensions included in these conceptions; to examine the learning process involved in these methods and to bring to light the problems, developmental needs and challenges during the implementation and consolidation phases of the process. This was a case study which included 10 occupational health care units using or being trained to use activity theory-based methods. My data consisted of interviews with directors/managers and recordings of the meetings; 20 directors/ managers are represented; I interviewed seven directors/ managers who represented four units. Directors'/ managers' conceptions of the content and object of managerial work were divided into eight categories of description, which I connected to the historical forms of organizations and types of management. Intuitive and rational management are historically older forms of management. The categories of description representing intuitive and rational management contained many internal tensions, i.e. they do not satisfy the demands of the environment. On the other hand, the categories of description which represented management by results and the control of the development process contained very few or no tensions at all; they are effective in the present environment of occupational health care. The learning process of activity theory-based methods has been expansive in nature. The occupational health care units studied are in different phases of the learning process, and these processes have been different. In three units the focus was on work development; in one unit the focus was on development of the service concept. The most central problems, challenges and developmental needs during the implementation phase were related to learning and spreading of methods inside one's own unit, and during the consolidation phase to working with partners.

Identification of the Meckel syndrome gene (MKS1) exposes a novel ciliopathy

Meckel syndrome (MKS, MIM 249000) is an autosomal recessive developmental disorder causing death in utero or shortly after birth. The hallmarks of the disease are cystic kidney dysplasia and fibrotic changes of the liver, occipital encephalocele with or without hydrocephalus and polydactyly. Other anomalies frequently seen in the patients are incomplete development of the male genitalia, club feet and cleft lip or palate. The clinical picture has been well characterized in the literature while the molecular pathology underlying the disease has remained unclear until now. In this study we identified the first MKS gene by utilizing the disease haplotypes in Finnish MKS families linked to the MKS1 locus on chromosome 17q23 (MKS1) locus. Subsequently, the genetic heterogeneity of MKS was established in the Finnish families. Mutations in at least four different genes can cause MKS. These genes have been mapped to the chromosomes 17q23 (MKS1), 11q13 (MKS2), 8q22 (MKS3) and 9q33 (MKS4). Two of these genes have been identified so far: The MKS1 gene (this work) and the MKS3 gene. The identified MKS1 gene was initially a novel human gene which is conserved among species. We found three different MKS mutations, one of them being the Finnish founder mutation. The information available from MKS1 orthologs in other species convinced us that the MKS1 gene is required for normal ciliogenesis. Defects of the cilial system in other human diseases and model organisms actually cause phenotypic features similar to those seen in MKS patients. The MKS3 (TMEM67) gene encodes a transmembrane protein and the gene maps to the syntenic Wpk locus in the rat, which is a model with polycystic kidney disease, agenesis of the corpus callosum and hydrocephalus. The available information from these two genes suggest that MKS1 would encode a structural component of the centriole required for normal ciliary functions, and MKS3 would be a transmembrane component most likely required for normal ciliary sensory signaling. The MKS4 locus was localized to chromosme 9q32-33 in this study by using an inbred Finnish family with two affected and two healthy children. This fourth locus contains TRIM32 gene, which is associated to another well characterized human ciliopathy, Bardet Biedl syndrome (BBS). Future studies should identify the MKS4 gene on chromosome 9q and confirm if there are more than two genes causing MKS Finnish families. The research on critical signaling pathways in organogenesis have shown that both Wnt and Hedgehog pathways are dependent on functional cilia. The MKS gene products will serve as excellent model molecules for more detailed studies of the functional role of cilia in organogenesis in more detail.

Nephrin and the Pathogenesis of Nephropathy - Emphasis on Type I Diabetes

End-stage renal disease is an increasingly common pathologic condition, with a current incidence of 87 per million inhabitants in Finland. It is the end point of various nephropathies, most common of which is the diabetic nephropathy. This thesis focuses on exploring the role of nephrin in the pathogenesis of diabetic nephropathy. Nephrin is a protein of the glomerular epithelial cell, or podocyte, and it appears to have a crucial function as a component of the filtration slit diaphragm in the kidney glomeruli. Mutations in the nephrin gene NPHS1 lead to massive proteinuria. Along with the originally described location in the podocyte, nephrin has now been found to be expressed in the brain, testis, placenta and pancreatic beta cells. In type 1 diabetes, the fundamental pathologic event is the autoimmune destruction of the beta cells. Autoantibodies against various beta cell antigens are generated during this process. Due to the location of nephrin in the beta cell, we hypothesized that patients with type 1 diabetes may present with nephrin autoantibodies. We also wanted to test whether such autoantibodies could be involved in the pathogenesis of diabetic nephropathy. The puromycin aminonucleoside nephrosis model in the rat, the streptozotocin model in the rat, and the non-obese diabetic mice were studied by immunochemical techniques, in situ -hybridization and the polymerase chain reaction -based methods to resolve the expression of nephrin mRNA and protein in experimental nephropathies. To test the effect of antiproteinuric therapies, streptozotocin-treated rats were also treated with aminoguanidine or perindopril. To detect nephrin antibodies we developed a radioimmunoprecipitation assay and analyzed follow-up material of 66 patients with type 1 diabetes. In the puromycin aminonucleoside nephrosis model, the nephrin expression level was uniformly decreased together with the appearance of proteinuria. In the streptozotocin-treated rats and in non-obese diabetic mice, the nephrin mRNA and protein expression levels were seen to increase in the early stages of nephropathy. However, as observed in the streptozotocin rats, in prolonged diabetic nephropathy the expression level decreased. We also found out that treatment with perindopril could not only prevent proteinuria but also a decrease in nephrin expression in streptozotocin-treated rats. Aminoguanidine did not have an effect on nephrin expression, although it could attenuate the proteinuria. Circulating antibodies to nephrin in patients with type 1 diabetes were found, although there was no correlation with the development of diabetic nephropathy. At diagnosis, 24% of the patients had these antibodies, while at 2, 5 and 10 years of disease duration the respective proportions were 23%, 14% and 18%. During the total follow-up of 16 to 19 years after diagnosis of diabetes, 14 patients had signs of nephropathy and 29% of them tested positive for nephrin autoantibodies in at least one sample. In conclusion, this thesis work could show changes of nephrin expression along with the development of proteinuria. The autoantibodies against nephrin are likely generated in the autoimmune process leading to type 1 diabetes. However, according to the present work it is unlikely that these autoantibodies are contributing significantly to the development of diabetic nephropathy.

Stand structural dynamics on pristine and managed boreal peatlands

The objectives of this study were to investigate the stand structure and succession dynamics in Scots pine (Pinus sylvestris L.) stands on pristine peatlands and in Scots pine and Norway spruce (Picea abies (L.) Karst.) dominated stands on drained peatlands. Furthermore, my focus was on characterising how the inherent and environmental factors and the intermediate thinnings modify the stand structure and succession. For pristine peatlands, the study was based on inventorial stand data, while for drained peatlands, longitudinal data from repeatedly measured stands were utilised. The studied sites covered the most common peatland site types in Finland. They were classified into two categories according to the ecohydrological properties related to microsite variation and nutrient levels within sites. Tree DBH and age distributions in relation to climate and site type were used to study the stand dynamics on pristine sites. On drained sites, the Weibull function was used to parameterise the DBH distributions and mixed linear models were constructed to characterise the impacts of different ecological factors on stand dynamics. On pristine peatlands, both climate and the ecohydrology of the site proved to be crucial factors determining the stand structure and its dynamics. Irrespective of the vegetation succession, enhanced site productivity and increased stand stocking they significantly affected the stand dynamics also on drained sites. On the most stocked sites on pristine peatlands the inter-tree competition seemed to also be a significant factor modifying stand dynamics. Tree age and size diversity increased with stand age, but levelled out in the long term. After drainage, the stand structural unevenness increased due to the regeneration and/or ingrowth of the trees. This increase was more pronounced on sparsely forested composite sites than on more fully stocked genuine forested sites in Scots pine stands, which further undergo the formation of birch and spruce undergrowth beneath the overstory as succession proceeds. At 20-30 years after drainage the structural heterogeneity started to decrease, indicating increased inter-tree competition, which increased the mortality of suppressed trees within stand. Peatland stands are more dynamic than anticipated and are generally not characterized by a balanced, self-perpetuating structure. On pristine sites, various successional pathways are possible, whereas on drained sites the succession has more uniform trend. Typically, stand succession proceeds without any distinct developmental stages on pristine peatlands, whereas on drained peatlands, at least three distinct stages could be identified. Thinnings had only little impact on the stand succession. The new information on stand dynamics may be utilised, e.g. in forest management planning to facilitate the allocation of the growth resources to the desired crop component by appropriate silvicultural treatments, as well as assist in assessing the effects of the climate change on the forested boreal peatlands.

Määrittelyvaiheen vaatimusten vaikutukset käyttöliittymään

Tässä työssä tutkitaan, miten vaatimusmäärittelydokumenttiin kirjatut vaatimukset kiinnittävät myöhemmissä ohjelmistokehitysprosessin vaiheissa tehtäviä käyttöliittymäratkaisuja. Lisäksi tutkitaan, jääkö käyttöliittymästä puuttumaan todellisissa käyttötilanteissa tarvittavia toimintoja, kun vaatimusmäärittely toteutetaan perinteisen vesiputousmallin mukaisesti. Tutkimuksessa tarkastellaan kahden Helsingin yliopiston ohjelmistotuotantoprojekti-kurssilla toteutetun opiskelijaprojektin tuotoksia. Tutkimuksessa selvitetään oppilaiden tuottamien käyttöliittymien keskeisimmät käyttöliittymäongelmat simulointitestaamalla käyttöliittymät. Testauksessa simuloitiin ohjelmiston kolme keskeisintä käyttötilannetta, jotka selvitettiin tekemällä kontekstuaalinen käyttäjähaastattelu yhdelle opettajatuutorille. Tämän jälkeen etsittiin, löytyvätkö ongelmien syyt ryhmien vaatimusmäärittelydokumentteihin kirjatuista käyttötapauskuvauksista tai muista vaatimuksista. Tämän työn keskeisimpinä tuloksina selvisi, että käyttötapaukset sitoivat aina toiminnon ja sen toteutuksen käyttöliittymässä, mutta vain pieni osa niistä kiinnitti käyttöliittymäratkaisuja haitallisesti. Vakavien tehokkuusongelmien ja järjestelmästä puuttuvan toiminnallisuuden syyt kuitenkin olivat nimenomaan vaatimusmäärittelydokumentin käyttötapauksissa. Muut vaatimukset kiinnittivät toimintoja niin korkealla tasolla, ettei niistä muodostunut ongelmallisia käyttöliittymäratkaisuja. Lisäksi havaittiin, että molemmista vaatimusmäärittelyistä oli jäänyt pois sellaisia toimintoja, joita oltaisiin tarvittu käyttötilanteen suorittamiseen tehokkaasti. Vaikuttaisi siltä, että vaatimusmäärittelyvaiheessa ei ole saatu selville käyttäjän todellisia käyttötilanteita, minkä seurauksena vaatimuksista on jäänyt pois oleellisia toimintoja.

Sanan vai rakkauden palveluksessa? : Diakonian viralle esitetyt teologiset perusteet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1997-2006

Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää diakonian viralle esitettyjä teologisia perusteita kirkon viralliseen päätöksentekoon liittyvissä asiakirjoissa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1997-2006. Diakonaatti tarkoittaa kirkon hengelliseen virkaan kuuluvaa papin virasta erillistä palveluvirkaa. Tässä tutkielmassa diakonaattia tarkastellaan kirkkolaissa ilmaistun karitatiivisen diakonian viran näkökulmasta suhteessa kirkon erityiseen virkaan. Systemaattisessa analyysissa on pyritty kuvaamaan aineistosta esiin nouseva diakonian viran keskeinen teologia ja keskeisimmät virkakeskustelussa esiin tulleet ongelmakohdat. Diakonian viran teologisia perusteita ei tässä tutkielmassa pidetä yhtenä kokonaisuutena, vaan siinä tapahtuvat muutokset on pyritty nostamaan esiin historiallisessa viitekehyksessä. Dispositio on tämän vuoksi rakennettu kronologisesti eteneväksi. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käytävä keskustelu diakonian viran uudistamisesta on käytännöllisten uudistamistarpeiden lisäksi lähtökohdiltaan yhteydessä kansainväliseen ja ekumeeniseen virkateologiseen kehitykseen, jossa kirkot ovat arvioineet omaa olemustaan ja tehtäväänsä. Virkarakenneuudistuksen pani vireille piispainkokouksen esitys 1/1994 diakonian viran kehittämisestä. Tutkielman keskiössä ovat siihen liittyen komiteamietinnöt Yhdessä kirkon virassa (1997) ja Palvelijoiksi vihityt (2002). Tarkasteltuna ajanjaksona lähdeaineistossa on havaittavissa kirkon viran ja diakonian viran määrittelyä koskeva terminologian ja ordinaatiokäsityksen muutos. Linjausten argumentoinnissa on havaittavissa joitakin epäselvyyksiä, koska esiin otettiin uusia käsitteitä. Kaikki analysoidut asiakirjat katsoivat kirkon viran perustuvan jumalalliseen asetukseen. Sekä kaksisäikeisessä että kolmisäikeisessä virkamallissa diakonian virka ymmärrettiin osaksi Jumalan asettamaa kirkon virkaa. Yksi ministerium ecclesiasticum aukeaa useampaan tehtävään. Kristus asetti kirkolle viran kutsuessaan ja lähettäessään apostolit. Viran muodot ja jakautuminen esimerkiksi piispan, papin ja diakonian virkoihin on nähty periaatteessa inhimillisenä järjestelykysymyksenä, sillä viran jumalallinen asetus ei koske viran muotoja. Asiakirjoissa tukeuduttiin kirkon viran määrittelyssä yhteisen pappeuden perustaan. Kristityt muodostavat uskon ja rakkauden yhteisön, jossa koko seurakunnalla on vastuu tietyistä tehtävistä. Kirkon erityinen palveluvirka rakentuu tälle pohjalle. Aineistosta vahvasti nouseva teema on Lutherin teologiaan perustuva näkemys uskon ja rakkauden sisäkkäisyydestä sekä uskossa läsnäolevasta Kristuksesta rakkauden perustana. Lutherin teologiaan liittyy myös diakonian viran argumentointi sakramentaalisen sanakäsityksen pohjalta. Sanakäsitys on nähty laajasti myös ekumeenisessa dialogissa. Diakonian virkaa tarkasteltiin aineistossa suhteessa seurakuntaan. Yhteisöllisyyden korostus diakonian viran edellytyksenä ja myös sen seurauksena nousi esiin. Yhteisöllisyyden ja siten myös diakonian lähteeksi hahmottui jumalanpalvelus ja ehtoollinen. Ajatus koinoniasta toi mukanaan myös vahvan pneumatologisen perustelun diakonian viralle. Voidaankin sanoa, että diakonian virka tulkittiin lähteissä ankkuroituneeksi Kristukseen. Kristuksen ja kristittyjen yhteyden vuoksi Kristus on sekä diakonian lähde että sen kohde. Aineiston pohjalta on hahmotettavissa diakonian viran teologisena lähtökohtana yhteinen pappeus sekä yhteys sanaan ja sakramentteihin. Viran edellytyksenä on erityinen kutsu, valtuutuksena ordinaatio ja palveluviran sisältönä apostolisen esikuvan mukainen palvelu. Palveluvirka kirkossa perustuu yleiseen pappeuteen siten, että vain yleisen pappeuden omaava kastettu ja uskova kirkon jäsen voi saada erityisen kutsun ja valtuutuksen erityiseen virkaan. Yleinen pappeus ei kuitenkaan yksin riitä virkaan eikä sitä ole mahdollista johtaa yleisestä pappeudesta. Erityinen kirkon virka edellyttää lisäksi erityisen Jumalan kutsun, jonka kirkko hyväksyy ja vahvistaa. Jumalan kutsun julkinen vahvistaminen ja tunnustaminen tapahtuu ordinaatiossa. Diakonian virkaa koskevassa suomalaisessa keskustelussa on oltu yksimielisiä siitä, että diakonian virkaan sisältyvät karitatiivinen, katekeettinen ja liturginen funktio. Käytännössä diakonian viralla on kuitenkin vahvasti karitatiivinen luonne Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Molecular genetics of Meckel syndrome : Ciliary genes are defective in MKS

Meckel syndrome (MKS, MIM 249000) is a severe developmental disorder that leads to death already in utero or shortly after birth. MKS diagnosis can be established by a careful ultrasound examination already at 11-14 weeks of gestation. The main features of MKS are occipital meningoencephalocele, cystic kidney dysplasia and fibrotic changes of the liver. In addition, polydactyly is frequently reported in the cases. The aim of the study was to characterize the molecular and functional defects in MKS. In this study we were able to identify two major MKS mutations in Finnish population, which cover over 90% of the cases. The first mutation is a 29 bp intronic deletion in the MKS1 gene (c.1483-7_35del) that is found in 70% of the families and the second is a C>T substitution in the coding region of CC2D2A (c.1762C>T), that is found in 20% of the MKS families. Both of these mutations result in abnormal splicing. The discovery of the disease genes has revealed that MKS is caused by primary cilia dysfunction. MKS1 gene has a conserved B9 domain, and it is found in the predicted ciliary proteome. CC2D2A protein is also found in the predicted ciliary proteome and it has a Ca2+ binding domain. The number of genes behind MKS has increased rapidly in the past years and to date, mutations have been identified in five genes (MKS1, TMEM67/MKS3, CEP290/MKS4, RPGRIP1L/MKS5 and CC2D2A/MKS6). Identification of the disease genes mutations has also revealed that MKS is an allelic disorder with other syndromes with overlapping phenotypes. Disorders that are caused by primary cilia dysfunction are collectively known as ciliopathies. Sequence analysis of all the known MKS genes in Finnish and non-Finnish families available to us, where the mutation was still unknown, revealed mutations in 14 out of the 30 families included in the study. When we collected all the reported mutations in MKS genes in different syndromes we could see that there was clearly a genotype-syndrome correlation between the mutations and the syndromes, since the same pair of mutations has never been reported in different syndromes. The basic molecular events behind MKS will not only give us information of this syndrome, but also significant novel information on early fetal development in general.