Miehittämättömän taisteluilma-aluksen maataistelukyky
Data(s) |
21/10/2013
21/10/2013
01/03/2013
|
---|---|
Resumo |
Miehittämättömien taisteluilma-alusten käyttö on yleistynyt taistelukentällä ja niiden rooli on muuttunut pelkästä tiedonkerääjästä aktiiviseen tulenkäyttöön. Kustannustehokkuus sekä UCAV:ien kyky toteuttaa vaarallisia tehtäviä riskeeraamatta ihmishenkiä on syy niiden aktiivisen käyttöön. Ase sekä sensoritekniikan kehitys on mahdollistanut UCAV:ien roolin kasvattamista, jolloin tunnistamistehtäviin tulenkäyttöä varten ei enää välttämättä tarvitse käyttää miehitettyä kalustoa. Miehittämättömät taisteluilma-alusjärjestelmät kykenevät tiedustelu sekä tulenkäyttöoperaatioihin jo täysin itsenäisesti tai ne voivat toimia kolmannen osapuolen kanssa. Tämä tutkielma on kirjallisuustutkimus jonka tarkoituksena on perehtyä kahden erityyppisen miehittämättömän taisteluilma-aluksen maataistelukykyyn erilaisten esimerkkien avulla. Esimerkit on valittu selkeästi kahdesta eri UCAV-kategoriasta, joista toinen edustaa tiedusteluun suunniteltua rynnäkkökykyistä taktista lennokkia ja toinen lentotukialukselta parvikokonaisuudessa toimivaa melkein itsenäistä järjestelmää. Ensimmäinen asialuku käsittelee alusten maataistelukykyä ja esittelee niiden asejärjestelmiä sekä sensoreita. Toinen asialuku keskittyy miehittämättömään taisteluilma-alusjärjestelmään. Johtopäätöksissä on summattu asialuvuissa esille tulleet tekijät jotka mahdollistavat UCAV:ien maataistelukyvyn ja jotka toisaalta rajoittavat sitä. Johtopäätöksissä on avattu myös alan tulevaisuudennäkymiä. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/93320 URN:NBN:fi-fe201310216766 Kadettikurssi 97 |
Idioma(s) |
fi |
Publicador |
Maanpuolustuskorkeakoulu |
Direitos |
Julkinen |
Palavras-Chave | #UAV #UCAV #UCAS #MQ-9 Reaper, #X-47b |
Tipo |
Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma G1 Ammattikorkeakoulututkinto, kandidaatintutkinto |