Kansalaisvaikuttamista? Habermasilaisen julkisuusteorian anti suomalaiselle ympäristöliikkeelle

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan suomalaista ympäristöliikettä Jürgen Habermasin julkisuuden käsitteen näkökulmasta. Työn tutkimusongelmana on tarkastella julkisuutta ympäristövaikuttamisen keinona. Ponnahduslautana tutkimuksessa käytetään 2000-luvun Lapin metsien käyttöä koskevia kiistoja, joiden ratkomisyrityksiin moni Suomessa toimiva ympäristöjärjestö on osallistunut. Pitkään ratkaisemattomina olleet kiistat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa on perusteltua kysyä, mikä ongelmien selvittämisessä on mennyt pieleen. Olisiko ennen kaikkea ammattimaiseen ja institutionalisoituneeseen vaikuttamiseen nojanneet ympäristöjärjestöt voineet toimia kiistojen yhteydessä jollakin vaihtoehtoisella tavalla? Vaihtoehdoksi esitetään Jürgen Habermasin tarjoamaa julkisuuden mallia, jonka on nähty olevan keskeinen modernin yhteiskunnan mahdollisuuksia ja rajoitteita arvioitaessa. Käsitys julkisuudesta sisältää ajatuksen kriittiseen keskusteluun pohjautuvasta, kaikille avoimesta kansalaisvaikuttamisesta. Näin muodostuneesta yleisestä mielipiteestä tulee poliittisen päätöksenteon ohjenuora. Julkisuuden ihanteen rinnalla Habermasin teoria sisältää kuvauksen julkisuuden rakennemuutoksesta – kriittisen julkisuuden alennustilasta myöhäiskapitalistisessa kulutusyhteiskunnassa. Tässä tutkimuksessa käytän näitä kahta teoreettista näkökulmaa arvioidessani nykyaikaista ympäristövaikuttamista. Keskeisin lähdeteos on Habermasin Julkisuuden rakennemuutos ja sen teoreettista perinnettä jatkaneet tutkimukset. Aineistoni koostuu kuudesta teemahaastattelusta, jotka toteutettiin keväällä 2009 Greenpeacessa, Suomen luonnonsuojeluliitossa ja WWF:ssä. Tutkimusmenetelmänä käytän teemoittelua. Sen tuloksena esiin nousevista teemoista keskeisin kertoo ympäristöjärjestöjen ammattimaistumisesta. Tulosteni mukaan ympäristövaikuttamista leimaa institutionalisoituneisuus ja hallinnollisuus, jolloin julkisuusperiaatteen toimintaedellytykset ovat heikentyneet. Julkisuuden käsitteelle löytyy kuitenkin myös varovaista tilausta suomalaisten ympäristöjärjestöjen keskuudessa.

EU-aikakauden ympäristötaisto. Ympäristöjärjestöjen toiminnan eurooppalainen ulottuvuus kiistassa Vuosaaren sataman rakentamisesta

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä kiista Vuosaaren sataman rakentamisesta 1990- ja 2000-luvuilla kertoo eurooppalaisesta kollektiivisesta toiminnasta. Mikä on EU:n suhde ylirajaiseen kollektiiviseen toimintaan, joka syntyy unionin vaikutuksesta? Ympäristöjärjestöt Suomen Luonnonsuojeluliiton johdolla kantelivat satamahankkeesta Euroopan komissiolle ja tekivät vetoomuksen Euroopan parlamentille, koska suunnitellun sataman vieressä sijaitsi alue, joka kuului Natura 2000 –luonnonsuojeluverkostoon. Myös eurooppalaiset kattojärjestöt osallistuivat toimintaan. Aineistona on ympäristöjärjestötoimijoiden ja heidän kanssaan tekemisissä olleiden tahojen haastatteluja, asiakirjoja, sähköpostiviestejä sekä tiedotus- ja lehtimateriaalia. Satamakiistaa tutkitaan yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen perinteestä käsin. Kirjallisuudesta keskitytään erityisesti koalitionmuodostukseen, johon osallistuivat ympäristöjärjestöjen lisäksi myös Euroopan parlamentin vihreät, sekä ylirajaisen kollektiivisen toiminnan luonteen käsitteellisempään hahmottamiseen. Tapauksessa sinällään kotimainen konflikti ulkoistettiin viemällä se EU-tasolle. Bumerangi-ilmiössä valtioon yritettiin vaikuttaa EU-instituutioiden kautta. Tämän ulkoistamisen myötä syntyi ylirajainen kampanjakoalitio, joka perustui osin jäsenjärjestö-kattojärjestö-suhteeseen. Koalitiota voidaan vetoomusvaiheessa kuvailla parlamentin vihreiden mukanaolon myötä sisä- ja ulkopiiriläisten koalitioksi (insider-outsider coalition). Toiminnalla oli joitain samoja piirteitä edistämisverkostojen (transnational advocacy networks) kanssa. Syy sekä kansallisten ympäristöjärjestöjen että kattojärjestöjen aktiivisuudelle oli tapauksen oikeudellinen ennakkotapausmerkitys, joten protestikeinojen hyöty olisi ollut vähäinen. Natura pitkälti loi ympäristöjärjestöille merkityksellisen kiistan. Koska haluttiin vaikuttaa lainkäyttöön, itse tapaus oli keino, ja kantelut olivat keinon ominaisuus. Ylipäätään valittamisen mahdollistavan EU-mahdollisuusrakenteen vuoksi järjestöt pystyivät tietyllä tapaa uudelleenpolitisoimaan kansallisesti jo oikeusistuinvaiheeseen siirtyneen kiistan viemällä asian vähemmän oikeudellisille areenoille. Tapauksessa politiikka juridisoitui ja juridiikka myös politisoitui. Kantelujen voidaan kuvata olevan osa eurooppalaista yhteiskuntaa, mutta prosessin edetessä ja vetoomuksen myötä ylirajainen kollektiivinen toiminta vähitellen monipuolistui ja syveni siten, että tapauksesta voidaan hahmottaa myös eurooppalainen kansalaisyhteiskunta.