Yhteisöllisyys voimavarana yliopisto-opetuksen ja -opiskelun kehittämisessä

A sense of community as a resource for developing university teaching and learning The aim of this doctoral research was to determine how a sense of community can be a resource for developing university teaching and learning. The theoretical background is linked to social sciences, social psychology, university pedagogy and educational sciences. The thesis is comprised of two separate studies. Study I consisted of an action research project in which a model of cooperatively developing a teaching and learning culture was created and tested. The focus of study I was the university pedagogy programme of the Faculty of Agriculture and Forestry. The results demonstrated that the theoretical framework and the methods of cooperative learning provide useful tools for developing an academic learning and teaching culture. The approach helps to create a benevolent learning atmosphere. The cooperative learning culture used in the action research project reflected the traditional academic learning culture and also caused a collision between the two cultures. The aim of study II was to determine how Open University students and Bachelor’s degree students experience their teaching-learning environment and the importance of the learning community and peer support to their studies. The results indicated that, with the exception of support from other students, the Open University students experienced their teaching-learning environments on average more positively than the Bachelor’s degree students. According to the Open University students, their own motivation and interest was the most important factor that enhanced studying. Furthermore, the most common factors delaying their studies were their life situation and a lack of time. The sense of community and social relations mainly promoted studying. Open University students experienced that they were supported by their teachers, tutors, other students, the working community, family and hobbies. The research demonstrated that the methods that make good use of communal resources are negotiation of shared goals and rules, working in various small groups, emphasis on shared and individual responsibilities and assessment of the product and the process of learning. The resources of the academic community can be developed if the members of the community develop, in addition to the communal working methods, their communal sensitivity. In other words, they should have an understanding of social psychological and sociological concepts that they can use for observing communal phenomena.

Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys K. E. Nipkowin uskonnonpedagogisen teorian kehityksessä 1960-1990

Individuality and the Community in the Development of K. E. Nipkow's Theory of Religious Education from 1960 to 1990 The purpose of this study was to describe and analyze the development occurred between 1960 and 1990 of the theory of religious education as proposed by K. E. Nipkow, the German Religious Education specialist, from the point of view of individuality and the community. Nipkow's methodological approach of dialectic convergence theory resulted in a dialogue between theological and educational factors, which supported the thirty-year development of Nipkow's models, theoretical foundations, and theory of religious education. Nipkow's doctoral dissertation, published in 1960, deals with individuality in the thinking of Pestalozzi, Humboldt and Schleiermacher. Nipkow regarded individuality as one of the basic concepts of education, which were to be interpreted anew as social and historical situations changed. In the late 1960s Nipkow developed the so-called experiential hermeneutically oriented context model for the needs of religious education. In this model, individuality is expressed in the attention paid to pupils' life situations and the educational reality. The multi-dimensional theoretical framework of religious education in 1975 emphasized supporting identity as a fundamental task of religious education. The concept of individuality was thus given a new form, in accordance with contemporary theories of developmental psychology. Other fundamental tasks, such as the socio-ethical task, the task of critical religious thinking, and that of ecumenical learning, meant a more specific emphasis on the community. It was an outline of a liberating education, which faced the individualistic-existential and social-ecclesiastical challenges of the time with a critical attitude. The further development of the theoretical outline in 1982 continued to uphold the perspectives of both individuality and the community, as Nipkow combined a historical-social dimension with theories of developmental psychology, especially that of life-span research. According to him, the development of the individual and communal life-reality belonged together. The fundamental task of religious education came to be learning to live and believe together. Nipkow transferred the idea of dialogue into inter-generational learning and developed elementarization as a methodology of Religious Education, which takes into account the point of departure of each age group. His theory of educational responsibility in the church (1990) contained the tasks of walking alongside the individual and the renewal of church communities as prerequisites of communicating the Christian faith in an era characterized by multifaceted Christianity. The "geisteswissenschaftliche" school and its concepts (Ger. Individualität; Bildung) were found to be the explanatory factor of the concepts of individuality and the community in the development of Nipkow's theory of religious education. The concept of education employed by Nipkow (Ger. Bildung) implies, on one hand, the individuality, autonomy, freedom and personal responsibility of people of different ages, and on the other hand, the dialogical nature of education in the community facilitated by this concept. Theologically, Nipkow associates himself in his views on individuality and the community with Schleiermacher's understanding of faith, of which openness towards the world was characteristic. The significance of individuality and the community in Nipkow's thinking was, furthermore, deepened by his participation, as a member of working parties, in the educational discussions of the World Council of Churches.

Yhteisöllisyys juutalaisessa kansallisuusajattelussa ja Israelin valtion itsenäisyysjulistuksessa

The Idea of Community in the Jewish National Thinking and in the Proclamation of Independence The aim of this study is to clarify the idea of community in the Jewish national thinking and in the Proclamation of Independence of the State of Israel in 1948. The method is the community analysis. The values of the culture are studied by two- and threefold dimensions on the arena. On the field of that arena one can find the society of order, the society of pressure, the societies made by mosaics and the societies that are breaking apart. The community way of behaving means, that the individuals voluntarily follow common values. The earliest Jewish ideals elevated the concept of unity among the people. The reality in the society was different especially in Roman times when the religious and national thinking was fragmented into four different main views. During the Diaspora the religious tradition mostly warned against pursuing a Jewish state, but many forms of Anti-Judaism and the new national thinking in the nineteenth century created the Zionist movement. The religious Jewish people did not rely on the earthy nationalism and when some of them later chose Zionism, they stressed the religious aspects in governing the state. The cultural Zionists preferred a slower and more low key spiritual way of change. The Revisionists saw no alternatives but to use military force. Many in the majority, the Labour movement, hoped that the progress brought to the region by Zionism would change the minds of opponents. The general appearance of the proclamation is optimistic. It characterizes national and political unity gathering people who think differently and who come from different factions of the Jewish political and cultural orientation. These people can be placed on different corners in the community analysis. The proclamation concentrates on state and administrative points of view. It aims at a state for the Jews, and the Jewishness of the state is more clearly seen in later legislation. The hope for co-operation from all sides was clearly articulated. The central aim was the security of the Jews. The proclamation has a community quotation because it aimed to build up a net of cooperation. The vision of building a nation of their own is balanced by the collaboration with the Arabs and the international community. In the same roclamation the individual civil rights are side by side with the Prophets thoughts about peace and justice. The Proclamation describes a society of a good order which aims at uniting the people. In the midst of grave difficulties a noble proclamation of national and international co-operation was created. It was not taken for granted that the ideals would be realized. The care of the national homeland could become egocentric nationalism and the attention to the Prophets heritage could turn to emphasizing strict religious rules or to isolation from others. The emphasis of civil rights could turn to assimilation or in other words to other kinds of values in their own country.

Avtorskaia pesnia muutoksessa. Yhteisöllisyys ja dialogi Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kontekstissa

Pro-gradu -työssäni tutkin venäläistä avtorskaia pesnia -musiikkigenreä, sitä ympäröivää yhteisöä sekä muutosta, jonka genre on kokenut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avtorskaia pesnia -genren keskiössä on lyyrinen, kitarasäestyksellinen säveltäjän ja sanoittajan itsensä esittämä laulu. Neuvostoliiton kontekstissa avtorskaia pesnian voidaan nähdä olevan yhteiskuntakriittinen genre, joka intonaationsa, muotonsa ja sanomansa välityksellä korosti yksilöllisyyttä ja sananvapauden periaatteita. Neuvostoliiton hajoaminen on vaikuttanut monella tavalla sekä musiikin olemukseen että sitä ympäröivään yhteisöön. Pyrin selvittämään, minkälaisia arvoja avtorskaia pesnian parissa viihtyvä yhteisö vaali sosialismin aikana ja minkälaisia odotushorisontteja yhteisön jäsenet liittävät genreensä nykykontekstissa. Musiikin yhteiskunnallisen merkityksen lisäksi pohdin myös sitä, mitä genre merkitsee sitä luoville yksilöille ja yhteisölle. Tutkimukseni perustuu vuonna 2009 Pietarissa tehtyyn kolmen kuukauden mittaiseen kenttätyöhön. Vierailin säännöllisesti pietarilaisissa lauluklubeissa, kävin konserteissa ja osallistuin muutamaan festivaaliin. Erityisesti klubit edustivat genren yhteisöllisintä puolta. Osallistuin klubien toimintaan, haastattelin useita muusikoita ja muita genren aktiiveja. Tarkastellessani avtorskaia pesniaa Neuvostoliiton kontekstissa, pohdin erityisesti sen merkitystä ja sijoittumista sosialistisen yhteiskunnan todellisuuteen. Usein kirjallisuudessa sosialismi nähdään vastakkaisten kategorioiden kautta. Viimeisten vuosikymmenien sosialistinen todellisuus oli kuitenkin luonteeltaan paradoksaalinen. Tarkastelemalla avtorskaia pesniaa pyrin osoittamaan, millä tavalla sosialistiseen yhteiskuntaan liitettävät vastakkainasettelut ovat ongelmallisia. Analysoin sosialistisen yhteiskunnan ja avtorsakia pesnian välistä suhdetta nojaten James Scottin public ja hidden transcripts -käsitteisiin. Tämän lisäksi käytän Alexei Yurchakin deterritorialisaation käsitettä kuvaamaan sitä, millä tavalla sosialismin viimeisten vuosikymmenien aikana avtorskaia pesnia -yhteisö loi sosiaalisia tiloja, joissa yhteisön arvoja ei nähty ristiriitaisina sosialistisen ideologian kanssa. Tasa-arvo, yhteisöllisyys, perhe, ystävyys ja eettisyys voidaan lukea sosialismin ja avtorskaia pesnia -yhteisön yhteisiksi arvoiksi. Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä sosiaalisen todellisuuden ja virallisen diskurssin ristiriitaisuus muodosti tilanteen, joka mahdollisti uusien tulkintojen ja sen myötä uusien sosiaalisten tilojen syntymisen. Neuvostoliiton hajoaminen on asettanut avtorskaia pesnia -genrelle uusia haasteita. Vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen nopea muuttuminen on aiheuttanut tilanteen, jossa genren edustajat ovat joutuneet arvioimaan suhdettaan ympäröivään todellisuuteen uudesta näkökulmasta. Tärkeiksi muodostuneet arvot jatkavat elämäänsä, mutta niiden tulkinta ja merkitsevyys ovat muuttuneet. Nykyään genreen liitetään erilaisia odotushorisontteja, jotka syntyvät avoimessa, historiallisesti määräytyvässä diskursiivisessa prosessissa. Käsitykset musiikin merkitsevyydestä ja sen paikasta nykykontekstissa rakentuvat myös yhteiselle historialle ja sen merkityksille. Ystävyyden ja vilpittömyyden korostuminen sekä genren näkeminen ennen kaikkea kommunikaation ja taiteen muotona ovat niitä lähtökohtia, joista muusikot pyrkivät musiikkiaan tekemään. Jollekin avtorskaia pesnia edustaa kommunikaatiota ja dialogia yksilöiden välillä. Toisille genre edustaa taiteen muotoa, kun taas jotkut näkevät musiikin hyödykkeenä. Monelle genre edustaa yhteisöä ja toimii selviytymisstrategiana elämän hankalina hetkinä. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja kuulumisesta saman genren piiriin ilmenee hetkissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin he ymmärtävät jakavansa jotakin yhteistä ja näin kuuluvansa johonkin heitä yhdistävään maailmaan. Avtorskaia pesnian parissa viihtyvät näyttäisivät muodostavan kuvitteellisen yhteisön, jota yhdistää yksilön ainutlaatuisuuden kunnioittaminen. Avtorkskaia pesnian ja sen yhteiskunnallisen merkityksen muuttumisen tarkastelu antaa mahdollisuuden kurkistaa Venäjällä tapahtuvien sosiaalisten ja poliittisten muutosten luonteeseen.

Yhteisöllisyys kuntokeskuksessa

Markkinoinnissa ollaan siirtymässä yksilöihin kohdistuvasta markkinoinnista ja individualistisesta lähestymistavasta yhteisöihin kohdistuvaan markkinointiin. Asiakkaan ja brändin välisen suhteen lisäksi asiakkaiden välille muodostuu ryhmittymiä, koska ihmisillä on tarve kuulua johonkin. Tämän tutkimuksen aiheena on yhteisöllisyys kuntokeskuksessa ja tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää mistä yhteisöllisyys kuntokeskuksessa muodostuu. Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan brändin ympärille muodostuvia sosiaalisia yhteyksiä. Tutkimuksen tarkoitusta lähestytään kolmen osaongelman avulla. Osaongelmien avulla selvitetään mitkä asiat ehkäisevät ja edistävät yhteisöllisyyttä, miten yhteisöllisyys ilmenee ja minkälaista yhteisöllisyyttä kuntokeskuksessa on sekä mikä merkitys yhteisöllisyydellä on kuluttajakokemuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen empiirisen osuuden aineisto saatiin haastatteluiden avulla. Haastattelut koostuivat kahdeksasta asiakashaastattelusta ja kahdesta yrityksen edustajan haastattelusta. Yhteisöllisyys koostuu tulosten perusteella monista eri osatekijöistä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sosiaaliset suhteet tuovat asiakkaille lisäarvoa, mutta palvelu on heille ensisijainen. Yrityksen työntekijöillä on huomattava vaikutus yhteisöllisyyden muodostumisessa. Suvaitsevan, välittömän ja avoimen ilmapiirin ansiosta asiakkaiden on helppo lähestyä yhteisön muita jäseniä, mikä muodostaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden muodostumiseen vaikuttaa tulosten perusteella se, että asiakkaita laitetaan harjoittelemaan yhdessä, jolloin he tutustuvat toisiinsa. Yhteisöllisyys näkyy muun muassa asiakkaiden halusta auttaa ja kannustaa muita. Yhteisöllisyys vaikuttaa positiivisesti kuluttajakokemukseen Tutkimuksen empiirisen osuuden avulla rakennettiin malli yhteisöllisyyden muodostumisesta. Yhteisöllisyys muodostuu yhteisön sosiaalisista suhteista ja vuorovaikutuksesta, yhteisöstä ja kuluttajakokemuksesta muodostuvan kokonaisuuden yhteisvaikutuksesta. Keskeinen kokonaisuuteen ja yhteisöllisyyden muodostumiseen vaikuttava tekijä on yhteisössä vallitseva ilmapiiri. Hyvä ilmapiiri lisää yhteisön jäsenten välistä vuorovaikutusta muodostaen samalla yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys muodostuu kun yhteisön jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa yhteisön toimintaan ja heitä arvostetaan yksilöinä. Yhteisöllisyys muodostuu niin ikään asiakaspysyvyyden ja rajoitetun yhteisön koon seurauksena. Kuluttajakokemus muodostaa osaltaan yhteisöllisyyttä, sillä positiivinen kokemus sitoo yhteisön jäsenen yhteisöön ja yhteisön muihin jäseniin. Tutkimus tarjoaa käytännöllistä tietoa sekä teoreettista kontribuutiota mallilla, joka tuo yhteen irrallisia käsitteitä yhteisöllisyyden muodostumisesta.

Sosiaalisen verkostoanalyysin soveltuminen yhteisöllisen verkko-oppimisen tutkimiseen

Tietotekniikan kehittyessä lisääntyy sekä tietotyön tekijöiden tarve että paine tehostaa opetusta tietotekniikan avulla. Tietotyöläisten tarvitsemien taitojen opettamiseen tarvitaan uutta pedagogiikkaa, jossa korostetaan tietojen ja sääntöjen seuraamisen sijaan taitoja, itsenäisyyttä ja oppimaan oppimista. Tietotekniikankäyttäminen opetuksessa tuo omat haasteensa oppimistilanteisiin. Sosiokonstruktiivinen, yhteisöllinenverkko"-oppiminen onkin nousemassa perinteisen opettajajohtoisen opetuksen haastajaksi. Suomessa kehitetty Tutkiva oppiminen on yksi tämän viitekehyksen mukaisista pedagogisista menetelmistä. Koska sosiokonstruktiivinen teoria korostaa ihmisten välisiä suhteita yli yksittäisen ihmisen toiminnan, alan tutkimuksenkin on otettava kantaa tutkimustilanteessa esiintyviin vuorovaikutussuhteisiin. Tähän perinteiset psykologiset ja pedagogiset menetelmät eivät sovellu, kun taas sosiaalitieteissä suhteellisen vanha analyysimenetelmä, SVA eli sosiaalinen verkostoanalyysi, on tarkoitettu nimen\-omaan ihmisryhmien analysoimiseen. SVA:n sovellukset psykologian ja yhteisöllisen oppimisen alueilla ovat kuitenkin vasta alustavia, eikä luotettavaa näyttöä menetelmän soveltumisesta saatika hyödyllisistä tuloksista vielä ole. Tämän tutkimuksen on tarkoitus selvittää, onko SVA sovellettavissa tälle tutkimuksen alueelle. Tässä tutkimuksessa SVA:ta käytettiin 23 peruskoulu- ja lukioluokan Tutkivan oppimisen menetelmällä toteutettujen oppimistilanteiden tutkimiseen. Tulokset osoittavat, että SVA soveltuu yhteisöllisen verkko-oppimisen tutkimiseen, sillä tästä aineistosta löytyi alustavia SVA:n tunnuslukuja, jotka ovat yhteydessä oppimistilanteen laatuun. Tulokset ovat myös pitkälti sosiokonstruktiivisen teorian mukaisia: kurssin hyöty nousee, kun useat oppilaat kirjoittavat korkealaatuisia viestejä ja osallistuvat kattavasti eri keskusteluihin. Avainsanat: Tutkiva oppiminen, sosiokonstruktivismi, pedagogiikka, yhteisöllisyys, yhteisöllinen verkko-oppiminen, Fle3, SVA, sosiaalinen verkostoanalyysi, koulu, opetus.

Koko talo soi : Klemetti-Opisto suomalaisen musiikkikulttuurin kehittäjänä 1953-1968

This study aims to examine the operations and significance of the Klemetti Institute (Klemetti-Opisto) as a developer of Finnish music culture from 1953 to 1968 during the term of office of the Institute s founder and first director, Arvo Vainio. The Klemetti Institute was originally established as a choir institute, but soon expanded to offer a wide range of music courses. In addition to providing courses for choir leaders and singers, the Institute began its orchestral activities as early as the mid-1950s. Other courses included ear training seminars as well as courses for young people s music instructors and in playing the kantele (a Finnish string instrument) and solo singing. More than 20 types of courses were offered over the 16-year period. The Klemetti Institute s courses were incorporated into the folk high school courses offered by the Orivesi Institute (Oriveden Opisto) and were organised during the summer months of June and July. In addition to funding based on the Folk High School Act, financial assistance was obtained from various foundations and funds, such as the Wihuri Foundation. This study is linked to the context of historical research. I examine the Klemetti Institute s operations chronologically, classifying instruction into different course types, and analyse concert activities primarily in the section on the Institute s student union. The source material includes the Klemetti Institute archives, which consist of Arvo Vainio s correspondence, student applications, register books and cards, journals and student lists, course albums and nearly all issues of the Klemettiläinen bulletin. In addition, I have used focused interviews and essays to obtain extensive data from students and teachers. I concentrate on primary school teachers, who accounted for the majority of course participants. A total of more than 2,300 people participated in the courses, nearly half of whom took courses during at least two summers. Primary school teachers accounted for 50% to 70% of the participants in most courses and constituted an even larger share of participants in some courses, such as the music instructor course. The Klemetti Institute contributed to the expansion throughout Finland of a new ideal for choral tone. This involved delicate singing which strives for tonal purity and expressiveness. Chamber choirs had been virtually unheard of in Finland, but the Klemetti Institute Chamber Choir popularised them. Chamber choirs are characterised by an extensive singing repertoire ranging from the Middle Ages to the present. As the name suggests, chamber choirs were originally rather small mixed choirs. Delicate singing meant the avoidance of extensive vibrato techniques and strong, heavy forte sounds, which had previously been typical of Finnish choirs. Those opposing and shunning this new manner of singing called it ghost singing . The Klemetti Institute s teachers included Finland s most prominent pedagogues and artists. As the focused essays, or reminiscences as I call them, show, their significance for the students was central. I examine extensively the Klemetti Institute s enthusiastic atmosphere, which during the early years was characterised by what some writers described as a hunger for music . In addition to distributing a new tonal ideal and choir repertoire, the Klemetti Institute also distributed new methods of music education, thus affecting the music teaching of Finnish primary schools, in particular. The Orff approach, which included various instruments, became well known, although some of Orff s ideas, such as improvisation and physical exercise, were initially unfamiliar. More important than the Orff approach was the in-depth teaching at the Klemetti Institute of the Hungarian ear training method known as the Kodály method. Many course participants were among those launching specialist music classes in schools, and the method became the foundation for music teaching in many such schools. The Klemetti Institute was also a pioneer in organising orchestra camps for young people. The Klemetti Institute promoted Finnish music culture and played an important role in the continuing music education of primary school teachers. Keywords: adult education, Grundtvigian philosophy, popular enlightenment, Klemetti Institute, Kodály method, choir singing, choir conducting, music history, music education, music culture, music camp, Orff approach, Orff-Schulwerk, Orivesi Institute, instrument teaching, free popular education, communality, solo singing, voice production

Aika hyvä rehtoriksi : Selviääkö koulun johtamisesta hengissä?

The aim of this study was to describe school leadership on a practical level. By observing the daily behaviour of a principal minute by minute, the study tried to answer the following questions: how did the principals use their time, did they have time to develop their school after participating in the daily life of the school, and how did the previously studied challenges of modern leadership show in their practical work? Five principals in different areas of Helsinki were observed – two women and three men. The principals were chosen at random from three educational conferences. The main hypothesis of this research was that the work of the principal consists of solving daily problems and routines concerning the pupils, teachers and other interest groups and writing all kinds of bureaucratic reports. This means that the school and its principal do not have enough resources to give to a visionary development of teaching and learning – in other words pedagogical leading – even though every principal has the best knowledge about his or her own school’s status quo and the needs for development revealed by this status quo. The research material was gathered by applying the Peer-Assisted Leadership method. The researcher shadowed each principal for four days for three hours at a time. After each shadowing period, any unclear situations were clarified with a short interview. After all the shadowing periods, the principals participated in a semi-structured interview that covered the themes emerging from the shadowing material. In addition to this, the principals evaluated their own leading with a self-assessment questionnaire. The results gathered from the shadowing material showed that the actions of the principals were focused on bureaucratic work. The principals spent most of their time in the office (more than 50%). In the office they were sitting mainly by the computer. They also spent a significant mount of time in the office meeting teachers and occasional visitors. The time spent building networks was relatively short, although the principals considered it as an important domain of leadership according to their interviews. After the classification of the shadowing material, the activities of the principals were divided according to certain factors affecting them. The underlying factors were quality management, daily life management, strategic thinking and emotional intelligence. Through these factors the research showed that coping with the daily life of the school took about 40% of the principals’ time. Activities connected with emotional intelligence could be observed over 30% and activities which required strategic thinking were observed over 20% of the time. The activities which according to the criteria of the research consisted of quality management took only 8% of the principals’ time. This result was congruent with previous studies showing that the work of school leaders is focused on something other than developing the quality of teaching and learning. Keywords: distributed leadership, building community, network building, interaction, emotional intelligence, strategy, quality management

Matka koulun kestävän kehittämisen maisemassa

A Journey in the Landscape of Sustainable School Development “A Journey in the Landscape of Sustainable School Development” is a story of the Sorrila School development process. This research deals with a school development project as a process, and as a part of international projects on Education for Sustainable Development, with ENSI (Environment and School Initiatives) being the most important. The main purpose of the study was to analyze the change process as a general phenomenon as well as the learning connected to it. The research describes the development period 2001–2008 at the Sorrila Primary school. The research questions are as follows: 1. What did pupils learn during the research and development period? 2. How did the coordinating teacher develop personally? 3. How were the ENSI targets and other closely linked projects reached? 4. What was the feedback from the pupils, their parents and other teachers at the school? 5. How did the developing process proceed in 2001–2008? The method used was integrating action research, which also had ethnographical elements. Narrative was the form of the data as well as the manner of reporting. The method as a whole was integrating, ethnographical action research as a story. The research data consisted mostly of Knowledge Forum notes written by the teacher-researcher. Knowledge Forum is an Internetbased collaborative knowledge-building programme. Pupils’, parents’ and other teachers’ feedback, newspaper articles and students’ writings complied the data, which consists of material from seven years. Sustainable development was the basis of the school improvement. The targets of the United Nations Decade of Education for Sustainable Development (2005–2014) were part of the development projects. According to the research results the school was seen as part of complex systems where manifold and interactive learning took place. The learning of pupils, teachers and the school as a community can be characterised socioculturally. The school was able to reach a level of collaborative transformative learning. As well as several concrete projects, such as Comenius school project, school development consisted of networking at many levels. Along with the projects and networking, the school was able to apply the pedagogy of connection, by carrying out integrative and cross-disciplinary themes and using various learning and teaching methods. International cooperation was a natural part of the work. A figure of Aunt Green, the role model of the teacher researcher, was an innovation which resembled a change agent. The other role of the teacherresearcher as a coordinator, was important for her own professional development. According to the results the change process, which relied on sustainable school development, led the school along a road of positive renewals. It was not a series of projects but an ongoing process. The objectives of the international projects were accomplished to a great extent during the research period. According to the principles of action research, the main results were put forward in order to help others to develop their schools. Frictions and problems as well as positive experiences and rejecting dualities were seen as change forces. Keywords: education for sustainable development (ESD), sustainable school development, teacher professional development, integrating, pedagogy of connection, transformative learning

Dialogisuus ja kohtaaminen : Tutkimus kristillisten koulujen toimintakulttuurista kasvatussuhteen näkökulmasta

The main focus of this research was to describe the educational purpose of Christian schools within their operation culture. The Christian schools founded in Finland can be seen as part of a greater movement in Europe. In this research the dialogue and encounter in the educational scheme of Finnish Christian schools were examined by asking three research questions: 1. What is the nature of the dialogue in education in Finnish Christian schools? 2. How do the teachers describe themselves as educators? 3. What are the special characteristics in the operation culture of a Christian school? The educational relationship was regarded as fundamental and in the background reflected the absolute value of each student. Communication skills were viewed as essential in the building of relationships, which also included emotion communication skills as a broader view. The teachers expressed their comprehension of the meaning of the dialogue in the building of a relationship with practical examples. Students learned to understand one another's experiences by discussion and listening to one another. The values that created a connection were mutual appreciation, honesty, taking the other one into account, and the ability for empathy. Caring was regarded as a relationship between people, as well as a genuine mutual encounter, in which all parties would listen to one another and be heard by others. The respondents thought that individual attention and time were the keys to reaching well-being and an encounter. Students' commitment to the community was supported by mutual agreements, identifying with the common world, and encounters. The appearance of Christian love agape was named as the basis for an educational relationship. The answers emphasised shared everyday life at school. According to the teachers, the willingness for personal growth enabled encounters, although growth as such was often regarded as difficult. Cognitive emphasising and emotional experiencing from a dynamic perspective, were the means by which students' ethical understanding was comprehended. The teachers named three key factors to create a confidential relationship: a respectful attitude, courage, and genuineness. Within the school operational environment, a sense of community was emphasised, in which each student was taken into account individually. The active role of parents was an essential part of the school culture. The administration of the schools appeared committed. The additional pressure in school work came from efforts to ensure the official status of the school, as well as the large amount of administrative work involved in a private school. According to the research data, there was no evidence to support any elitism that is often associated with private schools.

Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena

The objective of the dissertation was to determine the concept of sustainable development according to current understanding and to analyze the structuration of sustainable daily life and how it varies between different groups. The present dissertation is both a literature-based theoretical study and data-based empirical research. The theoretical framework of the study was a greated model of the Structuration of Sustainability in Everyday Life. The model is based on a synthesis of Giddens Theory of Structuration (1984), Spaargaren JA van Vliet's Theory of Consumption as Social Practices (2000) and principles of sustainable development. According to the model created, sustainable everyday life is generated in a context of internal and external factors compromising the interests of ecosystems, society and business. The literature used in the thesis included international and national statements on sustainable development and research into sustainability and the transition to sustainable societies. The data were collected at Helsinki Metropolia University of Applied Sciences. The discretionary sample consisted of students of social services (n = 210) and were collected using the semantic differential technique. The data were analyzed using quantitative and qualitative methods. The results showed that the value placed on ecological, economic and social sustainability increased with age. Activity in non governmental organizations was associated with the acceptance of sustainable development as a whole and especially with global responsibility. Women's everyday life promoted sustainability more than men´s. People living in Helsinki had more sustainable ways of living than those living in the surrounding municipalities because of greater recycling and the low importance given to ownership. Prefering vegetarian food turned out to be a real opportunity for a more sustainable way of living because there were few barriers identified. Contradictory human behavior occurred when advanced sustainable consumer were ready to risk their health. The importance of communality was high and it was considered an aspect of health. The most significant obstacles to sustainable development in daily life were high costs, lack of knowledge and busyness. Similar attitudes towards sustainable development translate into different people´s behavior, which indicates complexities of the behaviour change in the context of sustainable development. The role of non governmental organizations is significant in increasing global responsibility. Education presents an opportunity to increase sustainability, but there are challenges to face from system thinking and in understanding entities in a state of transition towards sustainable everyday life. The responsibility of policy makers is paramount because high costs create a barrier to a sustainable way of living. The implementation of the concept of sustainable development should be focused on the planetary ethics which cover humans, animals, plants and ecosystems. Keywords: Sustainable development, sustainable thinking, behaviour change  

Näppärien mummojen muistelukirjonta - yhteisöllistä ja voimauttavaa käsityöilmaisua

The aim of the study was to get acquainted with the activity of Näppärät Mummot, a Lahti-based crafts society, and its importance to the wellness of the members of the group. The selected aim, i.e., analyzing the wellness, largely affected the whole research process and its results. According to earlier studies in the field, different forms of craft and expressional activity promote one's wellness as well as support the work for one's identity. Based on my theoretical knowledge, my research was set out to: 1) form a general view of crafts culture within Näppärät Mummot and 2) find out how recollective craft that promotes wellness is perceived through communality, experiential activity, work for one's identity, and divided as well as undivided craft. Qualitative field work was governed by ethnographic research strategy, according to which I set out to get thoroughly familiar with the society I was studying. The methods I used to collect data were participant observation and thematic interview. I used a field diary for writing down all data I acquired through the observation. The interviewee group was formed by seven members of Näppärät Mummot. An mp3 recorder was used to record the interviews, which I transcribed later. The method for data analysis was qualitative content analysis, for which I used Weft QDA, a qualitative analysis software application. I formed themes that shed light on research tasks from the data using coding and theory-driven analysis. I kept literature and data I collected in cooperation through the whole analysis process. Lastly, drawing from the classes of meaning of therapeutic craft that I sketched by means of summarizing and classifying, I presented the central concepts that describe the main results of the study. The main results were six concepts that describe Näppärät Mummot's crafts culture and recollective craft with its wellness-beneficial effect: 1) autobiographical craft, 2) shared work for one's identity, 3) shared intention for craft, 4) craft as a partner, 5) individual manner of craft, and 6) shared improvement. Craft promoted wellness in many ways. It was used to promote inner life management in difficult times and it also provided sensations of empowerment through pleasure from craft. Expressional, shared craft also served as means of reinforcing one's identity in various ways. Expressional work for one's identity through autobiographical themes of craft represented rearranging one's life through holistic craft. A personal way of doing things also served as expressional action and work for one's identity even with divided craft. Shared work for identities meant reinforcing the identities of the members through discources of craft and interaction with their close ones. What proves the interconnection between communality and craft as well as their shared meaning is that communality motivated the members to work on their craft projects, while craft served as the means of communication between the members: communication through craft was easier than lingual communication. The results can not be generalized to apply to other groups: they are used to describe the versatile means of recollective craft to promote the well-being among the crafts society Näppärät Mummot. However, the results do introduce a new perspective to the social discussion on how cultural activities promote well-being.

Kohtaamisia Santiagon tiellä pyhiinvaellus matkana ja spirituaalisena kokemuksena

Pyhiinvaellustutkimuksen tavoitteena on kuvata, analysoida ja ymmärtää pyhiinvaeltajien kokemuksia ja erityisesti spirituaalisia tai sellaisiksi tulkittuja kokemuksia. Tutkimuskysymys voidaan muotoilla myös kysymällä, missä on vaeltajien mahdollisesti kokema pyhiinvaelluksen pyhä . Pyhiinvaellus suuntautuu Santiago de Compostelan kaupunkiin. Kuvattu pyhiinvaellusreitti alkaa Ranskan ja Espanjan rajalta ja kulkee Espanjan luoteiskulmassa noin 800 kilometrin päässä olevaan määränpäähän. Tutkimuksen aineistona on sähköpostikyselyn vastaukset, jotka on saatu kahdeltakymmeneltäkahdelta keväällä 2006 Santiagoon jalkaisin vaeltaneilta pyhiinvaeltajilta. Tutkimusaineistona ovat myös tutkijan omat havainnot ko. pyhiinvaellukselta. Tutkijan havainnoista on kirjoitettu kuvaus Santiagon tien pyhiinvaelluksesta ja matkan arkisista käytännöistä. Sähköpostikyselyn vastaukset, vaeltajien spirituaaliset kokemukset, on analysoitu laadullista sisällön analysointia käyttäen. Kuudesta vastauksesta on kirjoitettu myös pyhiinvaeltajan henkilökohtainen tarina. Narratiivisuus, kerronnallisuus, on tässä tutkimuksessa yksi tapa esittää, kuvata ja ymmärtää tutkimustuloksia. Tutkimus on liitetty fenomenologiseen viitekehykseen. Spirituaalisia kokemuksia on lähestytty mm. pyhiinvaellustradition, pyhän käsitteen ja uskonnollisten kokemusten näkökulmasta. Spiritualiteetin käsitettä ja spirituaalisen kokemuksen kuvaamisen mahdollisuuksia on myös pohdittu tutkimuksessa. Pyhiinvaelluksen spirituaaliset kokemukset on tutkimusraportissa jaoteltu seitsemään ryhmään: kävely, ihmiset, vapaus, luonto, rukous, kirkot ja Santiago. Lisäksi on esitetty matkaan lähdön motiiveja sekä pyhiinvaelluksen vaikutuksia elämässä. Käveleminen oli pyhiinvaelluksen ydinkokemus. Käveleminen mahdollisti meditaation tai rukoilemisen. Se aiheutti myös kärsimystä ja oli keskeinen ihmisiä yhdistävä teema. Pyhiinvaellus irrotti ihmiset erittäin hyvin arjen rutiineista ja jokapäiväisestä normaalista elämästä. Pyhiinvaelluksella vapauden tunne olikin merkittävä spirituaalinen kokemus ja ajan käsitys saattoi saa uuden ulottuvuuden. Luonto näyttäytyi merkittävänä spirituaalisen innoituksen lähteenä ja usein myös yksinolon paikkana. Kaikki pyhiinvaeltajat vierailivat kirkoissa ja katedraaleissa ja useimmat myös messuissa ja pyhiinvaeltajille järjestetyissä rukoushetkissä. Pyhiinvaelluksen uskonnollinen ulottuvuus oli kaikille läsnä myös Santiagon messussa. Kristillinen tulkintakehys kokemuksille oli koko ajan pyhiinvaeltajalle tarjolla. Kuitenkaan Santiagon vaellukseen ei välttämättä liittynyt mitään omaa spirituaalista kokemusta. Pyhiinvaelluksen merkittävät spirituaaliset kokemukset liittyivät yhteisöllisyyteen ja jaettuihin kokemuksiin. Tyypillinen moderni pyhiinvaeltaja etsi itseään pyhiinvaelluksella. Yllätyksekseen hän saattoi löytää jotain silloin kun hän antautui avoimeen vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Lähes kaikki tutkimuksen osallistuneet pyhiinvaeltajat pitivät hyvin tärkeänä toisia pyhiinvaeltajia ja sitä, mitä he saivat toisilta ihmisiltä. Pyhiinvaellusta leimaa poikkeuksellisen avoin vuorovaikutus ja elämän jakaminen. Pyhiinvaellukseen liittyy monia individualistisia piirteitä. Spirituaalisten kokemusten näkökulmasta individualismi ei kuitenkaan saa tukea tutkimuksesta, koska yhteisöllisyys näyttää niin merkittävältä spirituaalisten kokemusten kannalta. Pyhiinvaelluksen yhteisöllisyys on avointa, vapaaehtoista ja usein myös hetkellistä. Moderni pyhiinvaeltaja näyttää uskovan enemmän omiin kokemuksiinsa ja myös toisten kokemuksiin kuin minkään kirkon opilliseen auktoriteettiin.

Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä

Tutkielmassa selvitetään Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä systemaattisen analyysin metodilla. Lähteitä ovat vuosina 2003-2005 julkaistut kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyötä määrittävät linjaukset: Kirkko kaikille. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vammaispoliittinen ohjelma , Kirkon päihdestrategia , Usko, toivo ja rakkaus voimavaraksi vanhuudessa. Kirkon vanhustyön strategia 2015 ja Vastuun ja osallisuuden yhteisö. Diakonia- ja yhteiskuntatyön linja 2010 . Tutkielma jakaantuu johdantoon, taustalukuun, kahteen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitellään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa luodaan katsaus siihen, millä tavalla diakonian ihmiskäsitystä on määritetty suomalaisessa diakonian teologiassa. Luvussa tulee ilmi, että ihmistä on pidetty ennen kaikkea Jumalan ihmisenä, Jumalasta määräytyy, mitä ihminen on. Erityisesti on painotettu ihmisen luotuisuutta Jumalan kuvaksi. Toinen painotus on erityisesti viime aikoina ollut se, että ihminen tulee diakoniassa kohdata kokonaisvaltaisena olentona, hänen kaikki tarpeensa huomioon ottaen. Tähän liittyen diakonian ihmiskäsitykseen ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat monien tieteiden, mm. hoitotieteen ja psykologian ihmiskuvat. Tämän tutkimuksen lähteissä ihminen nähdään ensinnäkin Jumalan kuvaksi luotuna, ehdottoman arvokkaana olentona. Toiseksi ihminen on koinonian, yhteisön jäsen, ja koinoniassa hän tulee myös autetuksi. Näitä kahta teemaa käsitellään luvuissa kolme ja neljä. Se, että ihminen on Jumalan kuva tarkoittaa lähteissä sitä, että ihmisellä on aina ja kaikissa olosuhteissa ehdoton arvo. Hän on ominaisuuksistaan riippumatta tasavertainen kaikkien muiden ihmisten kanssa. Lähteiden mukaan uusliberalismi uhkaa tätä ihmisen ehdotonta arvoa, sillä uusliberalismissa ihmisen arvo määräytyy hänen hyödyllisyytensä perusteella. Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä on myös itsemääräämisoikeus, hän ei saa olla pakkoauttamisen kohde. Lisäksi hänellä on vastuu itsestään, toisista ja ympäristöstä. Edelleen ihminen on kokonaisvaltainen olento monenlaisine tarpeineen, ja sellaisena häntä tulee diakoniassa myös auttaa. Luvun neljä alkuosassa analysoidaan lähteille keskeistä käsitettä koinonia , yhteys, osallisuus. Koinonia diakonia- ja yhteiskuntatyön visiona tarkoittaa lähteissä seurakuntapainotteista diakoniaa, jossa tärkeää on yhteisöllisyys ja osallisuus, seurakunnan kokeminen omaksi yhteisöksi. Koinonia-teologiaan kuuluu myös yhteisöllisyyden merkityksen korostaminen muissa yhteisöissä. Tämänlainen yhteisöllisyyden korostus on lähellä monia muita seurakunnan ja yhteisöllisyyden merkitystä korostavia diakonian malleja. Koinonia-teologia tulee diakonia- ja yhteiskuntatyöhön ekumeenisista keskusteluista, mutta sillä on myös paljon yhteyksiä mm. luterilaiseen diakonian teologiaan, jossa kommuuniolla, yhteisöllä, on keskeinen rooli. Tällainen koinonia-teologia olettaa ihmisen olevan yhteisöllinen olento, jota ei niinkään nähdä yksilönä, vaan yhteisön jäsenenä. Parantavassa yhteisössä hän tulee myös parhaiten autetuksi. Koinoniassa jako diakoniatyön subjekteihin ja objekteihin katoaa, sillä koinonian idea on, että kaikki auttavat vuorollaan toinen tosiaan, ja kaikki ihmiset ovat sekä antavia että saavia osapuolia.