Jatkuvan neuvottelun periaate : avaimet parempaan vuorovaikutukseen

Rajavartiolaitoksen monipuolinen tehtäväkenttä sekä koko valtakunnan alueelle ulottuva haastava toimintaympäristö yhdistettynä laajaan henkilöstörakenteeseen edellyttävät palvelussuhteen ehdoilta paljon. Rajavartiolaitoksessa työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välistä vuorovaikutussuhdetta ja sen lopputuotteena syntyviä virastokohtaisia palvelussuhteen ehtoja on avoimesti kritisoitu. Vuorovaikutussuhteen kehittäminen on kuitenkin yhteisesti koettu tärkeäksi ja ratkaisua ongelmiin on haettu viraston ulkopuolisellakin avulla. Yhdeksi keinoksi neuvottelu- ja sopimustoiminnan kehittämiseksi on usein mainittu jatkuvan neuvottelun periaate. Jatkuvan neuvottelun periaate on käsitteenä epäselvä, eikä sitä ole aikaisemmin määritetty tarkkarajaisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää fenomenografisen tutkimusmetodin avulla Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolten käsitykset paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta sekä tuottaa vuorovaikutussuhteen ongelmia ja kehittämismahdollisuuksia analysoimalla toimenpidesuosituksia Rajavartiolaitoksen neuvottelu- ja sopimustoiminnan kehittämiseksi. Tutkittavan ilmiön selvittämistä tukemaan muodostetaan tutkimuksen lähtökohdaksi paikallisen sopimisen teoreettinen viitekehys. Tärkeimpänä tutkimusaineiston hankintamenetelmänä on teemahaastattelu. Tutkimuksen mukaan Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolet ymmärtävät jatkuvan neuvottelun periaatteen osapuolten välisenä aktiivisena vuorovaikutussuhteena, jonka painopiste on varsinaisten virkaehtosopimusneuvotteluiden ulkopuolella. Periaatteen avulla valmistaudutaan varsinaisiin virkaehtosopimusneuvotteluihin sekä parannetaan virkaehtosopimuksiin liittyvää soveltamis- ja tulkintamenettelyä. Tutkimus osoittaa, että käsitykset jatkuvan neuvottelun periaatteen taustalla olevasta paikallisen sopimisen kokonaisuudesta vaihtelevat. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että keskeisimmät vuorovaikutussuhteen ongelmat liittyvät neuvotteluosapuolten resursseihin ja tavoiteasetteluun. Neuvottelu- ja sopimustoimintaan liittyvä osaaminen, sotilaallinen linjaorganisaatio sekä osapuolten välinen luottamus ovat muut ongelmakokonaisuudet. Osapuolet näkevät ongelmiin liittyvinä kehittämismahdollisuuksina säännöllisen vuorovaikutussuhteen, joka perustuu aktiiviseen työryhmätyöskentelyyn, tapaamiseen sekä yhteisiin toimintamuotoihin. Esimerkkeinä ovat koulutus, työryhmätyöskentely ja tiedottaminen. Kehittämismahdollisuudeksi nähdään myös uudet avoimemmat ja vapaamuotoisemmat yhteistyömuodot. Tutkimuksen tuloksena syntyi kolme toimenpidesuositusta, jotka käsittelevät aktiivista ja säännöllistä vuorovaikutusta, yhteisiä toimintamuotoja sekä avointa ja tasavertaista ilmapiiriä. Toimenpidesuositusten perusteella voidaan todeta neuvotteluosapuolten määrittämän jatkuvan neuvottelun periaatteen tukevan neuvottelu- ja sopimustoimintaan liittyvän vuorovaikutussuhteen kehittämistä. Neuvotteluosapuolilla on kaikki jatkuvan neuvottelun periaatteen elementit käsissään ja kehittämisen edellytyksenä onkin osapuolten välinen yhteinen tavoiteasettelu ja tahtotila.

Yleislääkärin vastaanottotapahtuma - näkökulmia laatuun

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia yleislääkärin vastaanottotapahtuman laadun eri ulottuvuuksia, erityisesti lääkärin ja potilaan arvioita vastaanottotapahtuman laadusta, sekä verrata näitä arvioita keskenään. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia palkkausjärjestelmän yhteyttä laatuun sekä löytää sopivia välineitä yleislääkärin vastaanottotapahtuman laadun arviointiin. Tutkimuksessa käytettiin triangulaatiota sekä materiaalien, tutkijoiden että menetelmien osalta. Materiaali koostui kyselylomakkeista (2191 vastaanottotapahtumaa, 2167 lääkärin lomaketta ja 1777 potilaan lomaketta), potilasasiakirjoista (n=175) ja vastaanottotapahtumien videoinneista (n=20). Analyysissä käytettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Laatu koostuu tässä tutkimuksessa tieteellisteknisestä/ammatillisesta osaamisesta, vuorovaikutustaidoista ja taloudellisesta laadusta. Kaikki osatekijät olivat kyselylomaketutkimuksen perusteella varsin hyviä, ja potilaat arvioivat laadun kaikki osatekijät paremmiksi kuin lääkärit. Potilaiden selviytyminen ja voimaantuminen vastaanottotapahtuman jälkeen oli parempaa, mikäli he pitivät vuorovaikutuksen laatua hyvänä ja lääkäriä omalääkärinään. Kyselylomaketutkimus antoi laadusta kuitenkin positiivisemman kuvan kuin tutkijoiden potilasasiakirjojen ja videointien avulla tekemät arviot. Potilasasiakirjat oli laadittu puutteellisesti ja potilasasiakirjajärjestelmät vaikuttivat postilaisasiakirjojen laatuun. Tutkijoiden arvioimana lääkäreiden vuorovaikutustaidot olivat keskimäärin tyydyttävät. Lääkärin virkaehtosopimus ei näyttänyt vaikuttavan potilaan kokemaan laatuun, mutta väestövastuulääkärit kokivat sekä oman työnsä ammatillisen laadun että vuorovaikutustaitonsa paremmaksi kuin muut lääkärit. Väestövastuuterveyskeskuksissa myös hoidon jatkuvuus ja potilaan valinnanvapaus näyttivät toteutuvan muita terveyskeskuksia paremmin. Yleislääkärin työn laadun arviointiin tarvitaan useita menetelmiä. Potilasasiakirjajärjestelmien tulisi olla helppokäyttöisiä, interaktiivisia ja tietoa automaattisesti kerääviä, jotta niistä saataisiin luotettavaa tietoa laadun arvioimiseksi. Lääkärin työn itsearviointia on edelleen tutkittava ja kehitettävä.