Vesipuitedirektiivi kohtaa maankäytön suunnittelun

Suomalainen vesienhoidon suunnittelu uudistui vuosituhannen alussa vuonna 2000 voimaan astuneeseen Euroopan unionin vesipolitiikan puitedirektiiviin perustuen. Aiemman ongelmakohtaisen lähestymistavan sijasta nykyisen vesienhoidon perusoletuksena on, että kaikkien vesien tila on hyvä vuoteen 2015 mennessä koko unionin alueella. Tarkastelun kohteena tässä tutkimuksessa on suomalaisen vesienhoidon suunnitettelun ja maankäytön suunnittelun yhdistäminen vesipuitedirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi, ympäristöpolitiikan integraation näkökulmasta. Työ tehtiin laadullisella tutkimusotteella. Haastatteluaineistona koottiin näkemyksiä maamme ensimmäisten vesienhoitosuunnitelmien tekoprosessista valtakunnallisesti Suomen alueellisten ympäristökeskusten vesienhoitosuunnitelmien koordinaattoreilta tai siitä muutoin vastanneilta henkilöiltä, mukaan lukien vesienhoitosuunnitelmien kokoavat viranomaiset. Ahvenanmaa jätettiin tutkimusalueen ulkopuolelle sen vastatessa vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisesta itsenäisesti. Tutkimuksen tuloksena saatiin vastaukset seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten maankäytön suunnittelun yhteys vesiensuojeluun on näkynyt EU:n vesipuitedirektiivin toteuttamiskeinon, vesienhoitosuunnitelmien, teossa sekä lopullisissa vesienhoitosuunnitelmissa? 2. Mitkä ovat olleet näiden kahden suunnittelusektorin yhteistyön suurimmat haasteet ja mahdollisuudet vesienhoitosuunnitelmien tekoprosessissa? Millaisina haasteet nähdään? 3. Millaisena alueellisten ympäristökeskusten vesienhoitosuunnitelmista vastaavat henkilöt näkevät maankäytön ja vesienhoidon suunnittelun välisen yhteistyön tulevaisuuden vesienhoitosuunnitelmien parissa? Tutkimuksessa tehdyn analyysin perusteella vahvistui työn alussa esitetty oletus siitä, että mahdollisuuksia maankäytön suunnittelun ja vesienhoidon suunnittelun väliseen yhteistyöhön ei olla vielä kokonaan löydetty. Suomalainen vesienhoidon suunnittelu ja maankäytön suunnittelu on liian sektoraalista, jotta ympäristöpolitiikan tehokas integratio olisi mahdollista. Näiden suunnittelusektoreiden välillä ei esimerkiksi ole riittävästi yhteistyötä ja tiedonkulussa on puutteita. Riittämättömät resurssit ja työntekijää kohden liian suurien työmäärien hallinta ovat avaintekijöitä integraation eteenpäin viemiseksi ainakin vesienhoidon suunnittelussa. Myös aineistojen, erityisesti olemassa olevien paikkotietojen, saatavuus sekä maatalouden päästöjen hillitseminen ovat avainasemassa.

Vedenlaadun parantamismahdollisuudet virtausohjauksen avulla läntisen Pien-Saimaan tapauksessa

Läntisen Pien-Saimaan vesistön alueella on ilmennyt voimakasta sinileväkukintaa vuosina 2006 - 2009. Yksi tehokas keino vähentää sinilevien määrää ja parantaa vedenlaatua, onravinnepitoisuuksien alentaminen virtausohjauksen avulla. Tästä on 70 vuoden kokemus Pien- Saimaan itäosissa, joissa Vehkataipaleen pumppaamon virta on pitänyt vedenlaadun hyvänä huolimatta vesialuetta raskaasti rasittavasta puunjalostusteollisuudesta. Diplomityössä selvitetään mahdollisuuksia toteuttaa virtauksenohjausta myös läntisen Pien-Saimaan puolella, jolloin tavoitteena on vedenlaadun paraneminen. Vedenlaadun parantamista edellyttää myös Euroopan unionin vesipuitedirektiivi. Selvityksessä tarkasteltiin virtauksenohjauksen eri toteutusvaihtoehtoja ja arvioitiin näiden vaikutuksia eri alueiden vedenlaatuun. Tämän lisäksi kartoitettiin ja arvioitiin eri vaihtoehdoista aiheutuvia riskejä. Näiden tietojen pohjalta päädyttiin suositeltaviin virtauksenohjauksen toteutusvaihtoehtoihin, joita ovat Kolhonlahti – Kolinlahti välillä toteutettu pumppaus ja mahdollisen Kutilan kanavan rakentamisen yhteydessä Kopinsalmen pumppaamo. Kolhonlahti – Kolinlahti sijaitsee Pien-Saimaan koillisosassa lähellä Rehulaa. Muista tarkastelluista kohteista saatiin yhdistelemällä suositeltavaksi vaihtoehdoksi myös Vehkataipaleen pumppaamon virran kasvattaminen yhdistettynä Kirjamoinsalmen tai Kopinsalmen pumppaamoon. Tämän lisäksi eri vaihtoehdoille laadittiin alustava kustannustarkastelu. Selvityksessä käytettyjä menetelmiä ja tuloksia voidaan soveltaa myös muihin vastaavan tyyppisiin vesistöjen kunnostushankkeisiin. Työssä on lisäksi koottu yhteen yleistietoja Pien-Saimaasta ja sen tunnetuista virtauksista.

Pirkanmaan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015

Vesienhoidon tavoitteena on vesien hyvän tilan turvaaminen. Vesienhoito on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Vesipolitiikan puitedirektiivi on Suomessa pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoitoalueista (2004), vesienhoidon järjestämisestä (2006) ja ympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (2006). Lisäksi on soveltuvin osin muutettu ympäristönsuojelulakia ja vesilakia. Näillä säädöksillä vesipuitedirektiivin mukainen toiminta on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa, jonka olennaisena perustana on edelleen ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupajärjestelmä. Vesienhoitotyöhön kuuluva biologista näkökulmaa painottava vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitosuunnitelmaksi, joka tehdään jokaiselle ns. vesienhoitoalueelle. Toimenpiteistä laaditaan erillinen toimenpideohjelma, jonka yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään seuraaviin tavoitteisiin: • Pinta- ja pohjavesien tila ei heikkene • Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä • Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä • Keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien ekologinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään niin hyvä kuin näiden vesien muuttunut tila mahdollistaa (ns. ”hyvä saavutettavissa oleva tila”) • Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsyä vesiin rajoitetaan • Tulvien ja kuivuuden haitallisia vaikutuksia vähennetään

Päällyskasvustot ja kasviplankton järvien ekologisen tilan arvioinnissa ja seurannassa

Selvityksessä testattiin perifytonin eli päällyskasvuston ja kasviplanktonin seurantaan sopivia menetelmiä. Työhön sisältyi myös kenttäkäyttöisen fluorometrin käytön testaus. Kohdejärvinä oli kaikkiaan 14 järveä Vuoksen vesistöalueella. Järvet edustivat erilaisia luontaisia järvityyppejä sekä kuormitustilanteita. Selvitys on osa Life Vuoksi -projektia, joka saa rahoitusta EU:n Life Ympäristö -rahastosta. Kohdejärvien perifytonkasvustoja tutkittiin sekä luonnonalustoilta, joita olivat kivet ja vesikasvit, että keinoalustoilta. Keinoalustanäytteistä analysoitiin kvantitatiivisina muuttujina a-klorofyllipitoisuus sekä kiintoaine. Kaikista näytteistä tehtiin lajiston yleiskatsaus eli määritettiin eri leväryhmien ja detrituksen osuudet. Lisäksi määritettiin piilevälajiston koostumus ja runsaussuhteet. Järvet erosivat toisistaan piilevien lajistokoostumuksen perusteella, mutta tulkinta ei ollut yksiselitteinen. Myös kvantitatiivisten tunnusten perusteella kuormitetut ja vertailujärvet erosivat toisistaan. Fluorometrilaitteisto oli toimiva, mutta vaatii vielä kehittelyä, jotta toiminta käytännössä olisi mahdollisimman sujuvaa. Kasviplanktonmenetelmistä valtalajilaskenta soveltui hyvin selittämään a-klorofyllituloksia ja antoi karkean yleiskuvan lajistosta. Vesien ekologisen laadun arviointiin (EQR-luku) käytettävien biomassojen laskentaan tarvittiin tarkempaa, kvantitatiivista analysointimenetelmää, sillä valtalajien määritys oli siihen tarkoitukseen liian yleispiirteinen. Aineistojen käyttöä järvien ekologisen tilan arvioinnissa kokeiltiin. Tavoitteena oli menettelytapojen kokeilu, sillä mm. vähäisen vertailuaineiston vuoksi varsinaisia tila-arvioita ei voitu luotettavasti tehdä.