Pärjätäkseen pitää olla sosiaalinen, aktiivinen ja menestyvä ihminen. Kaikkea hyvää vaan heille, mutta entäs me muut? Vertaistuki Yksinäisyys-nettiryhmässä avunsaajan ja avunantajan näkökulmista.

Yksinäisyyden merkitys hyvinvointia uhkaavana tekijänä on viimeaikoina noussut esiin yhä enenevissä määrin. Yksinäiset korkeakouluopiskelijat ovat erityisen haavoittuvassa elämäntilanteessa, sillä nuoren aikuisen elämään liittyvät erityiset kehitykselliset haasteet. Tärkeää on, että opiskelijat saavat tukea tilanteeseensa, jotta yksinäisyyden kauaskantoisilta vaikutuksilta vältyttäisiin. Vertaistuki voi monen kohdalla olla tärkeää, ja Internet mahdollistaa matalan kynnyksen paikan avun hakemiseen. Tutkielmassani perehdyn Nyyti ry:n ylläpitämään, korkeakouluopiskelijoille tarkoitettuun Yksinäisyys-nettiryhmään, ja siinä esiintyvään vertaistukeen. Erityisen tutkimusasetelmastani tekee vertaistuen tarkastelu sen kaksijakoisuuden kautta: millaisia avunsaajana olemisen ja avunantajana toimimisen tapoja kirjoituksista on löydettävissä, ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Näin voidaan ymmärtää paremmin keskustelijoiden tarpeita ja odotuksia, ja sitä, miten ryhmä pystyy niihin vastaamaan. Aineistoa on tutkittu sisällönanalyysin menetelmin. Näyttäisi siltä, että ryhmään kohdistetaan enemmän odotuksia ja tarpeita kuin mihin se pystyy vastaamaan. Avunsaajana olemisen luokkia oli yhteensä 15, jotka kuvasivat viittä eri ulottuvuutta. Ulottuvuudet olivat kokemuksellisuus, kontrolliodotus, vaikeusaste, suhde tietoon ja odotuksellisuus. Avunantajana toimimisen kohdalla luokkia muodostui kahdeksan, jotka kuvasivat neljää ulottuvuutta. Näitä olivat empatia, eteenpäin suuntaavuus, opastus ja kyseenalaistus. Avunsaajana oleminen hallitsi nettiryhmän keskusteluja, ja sitä kuvastavat tekstit olivat paitsi määrällisesti pidempiä, myös sisällöllisesti rikkaampia. Suhteutettaessa avunsaajan ja avunantajan tapoja toisiinsa havaitaan, että ryhmässä osoitettu tuki pystyy hyvin vastaamaan moniin odotuksiin, mutta toisaalta jokin tuenmuoto saattaa olla päinvastainenkin joidenkin luokkien tarpeille. Voikin olla, että vertaistuesta on keskustelijoille hyötyä tiettyyn tasoon asti, mutta suuri määrä erilaisia tarpeita ja odotuksia tekee mahdottomaksi niihin kaikkiin vastaamisen. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi haastatteluin selvittää kirjoittajien omia näkemyksiä siitä, mistä kokevat ryhmään kirjoittaessaan hyötyvänsä. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat olleet: Weiss, R.S. (1973). Loneliness: the experience of emotional and social isolation, Kraut, R. ym (1998). Internet paradox. A social technology that reduces social involvement and psychological well-being?, Jung, J. (1987) Toward a social psychology of social support., Dennis, C-L. (2003). Peer support within a health care context: a concept analysis.

Tuntemattomista vertaistuttaviksi : Esikoisäitien ja -isien perhevalmennusprosessi Espoon uudentyyppisessä perhevalmennuskokeilussa

From Strangers to Peer Acquaintances Mothers and Fathers with a First Born and their Experiences of the New Family Training Process in Espoo This research is composed of two interrelated case studies. The first case was a family training experiment conducted in the City of Espoo during 2003 2005. In the experiment, the content, duration and procedures were modified from the previous family training policy. The new family training system stressed peer group activities and the peer support formed between the participating mothers and fathers. The second case comprised the stories of 14 parents about the family training process. The aim of the research was to find out whether peer group activities and support was demonstrated between the participating parents during the family training process. The second case and its narrative material constituted the main research material. The narrative material was collected by interviews. Eight mothers and six fathers were interviewed twice within a year between their sessions. The parents also filled in questionnaires about their daily life and participated in a drawing exercise, in which they visualized how they experienced the family training during the antenatal period, labour and the postnatal period. A narrative approach was applied to the analysis of the narrative material. The analysis consisted of several stages. In the final stage, the fathers main story was combined with all the participating fathers personal stories. The mothers main story was also constructed from their personal stories. The study implicated that in some parts the mothers and fathers main stories were similar. During the family training, previously unacquainted parents became peer acquaintances. In particular, the first born as a focus created interaction and cooperation among the parents. Parents in similar circumstances became significant to each other. Different figurations formed during the family training. However, the main stories did not always entwine. The mothers were in contact with the other mothers almost daily using mobile phones, email and mother-child activities. The fathers employed outside home met each other only during the family training meetings, but felt being supported by the other fathers. Some families visited one another outside of the family training. This new type of family training had characteristics typical of the project society. The parents peer activities were based on trust, negotiation and contracts between partners. The parents evaluated the benefits of participation in the family training. If they appreciated the activities with peers and peer compassion, they were willing to participate in the family training during the postnatal period. Keywords: family training, parenthood, motherhood, fatherhood, peer, peer group, peer support, social support, social relationships, figurations, the project society, pastoral power, epistolary power

Huumeriippuvuudesta toipuminen Nimettömien Narkomaanien toveriseurassa

The subjects of this study are Narcotics Anonymous (NA), a non-profit, peer-support-based fellowship, its recovery programme, and the former drug addicts who consider themselves members of the fellowship. The study data consist of episodic interviews (n=24) and questionnaires (n=212). In the collection of questionnaire data, survey research methods had to be applied judiciously. This study analyses NA members background and their substance abuse and treatment history, as well as factors that have contributed to or hindered their bonding with NA. A recovery model is presented that stems from NA s written and oral tradition, and which has been conceptualised into NA s recovery theory. At its simplest, NA s recovery theory can be described in two sentences: 1) There are drug dependent addicts who have an addiction disease. 2) Through an NA way of life, recovery is possible. In this study, addiction and addiction disease are described through recovery stories shared at NA. It also describes how the way of life offered by NA supports recovery from drug addiction, the way of life which recovering addicts have adopted, and how they have done so. The study also presents results that, based on the study data, emerge from participation in the NA programme, and describes how the NA recovery theory works in practice, i.e. how NA members utilise the tools provided by the fellowship and how the lives of recovering addicts change during their membership. Furthermore, this study also discusses criticism of NA. According to the study, NA affects the lives of recovering drug addicts in a number of ways. People of different ages and with a variety of personal, treatment and drug abuse histories seem to benefit from membership of NA. Viewed from the outside, NA may appear as strictly normative, but in practice each member can adapt the programme in a way that suits him/her best. Indeed, flexibility is one of the strengths of NA, but without more extensive knowledge of the fellowship, it is possible that the norms reflected in NA texts or the fanaticism of individual NA members may drive some people away. Due to the increasing number of NA members, the association is also able to provide more alternatives. This study confirms the view that peer support is important, as well as the fact that an official treatment system is required in parallel with peer support activities. NA can never fully replace professional support, neither should it be left with sole responsibility for recovering addicts. Keywords: Narcotics Anonymous, peer support, recovery study, recovery, substance addiction, drug treatment, drugs, explorative research

Jäsenten kokema edistyminen peliongelmasta toipumisessaan kolmessa virtuaalisessa Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmässä

Tässä tapaustutkimuksessa on seurattu kolmen virtuaalisen Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmän (PVP) ryhmäprosessien lisäksi ryhmien aktiivisimpien jäsenten toipumista sekä heidän kokemiaan hyötyjä eri PVP-ryhmissä ja eri ryhmätoiminnan vaiheissa. Aiempia tutkimuksia, jotka olisivat perustuneet samankaltaiseen tutkimusasetelmaan, ei aineistohaussa löytynyt. Aineistona tutkimuksessa on käytetty jäsenten palveluun lähettämiä ryhmätekstiviestejä. Menetelmiä ovat sisällön erittely sekä teoriaohjaava sisällönanalyysi. Ryhmiä seuraamalla ja niitä toisiinsa vertaamalla on selvitetty, missä ryhmätoiminnan vaiheissa jäsenet ilmaisevat tyytyväisyyttään PVP-palvelua sekä oman ryhmänsä toimintaa kohtaan. Jotta PVP:ssä koettu hyöty olisi eroteltavissa muusta haetusta avusta, on myös tulkittu viestejä, joissa tästä muun avun hakemisesta puhutaan. On myös huomioitu aikaperspektiivi ja tulkittu, kannustavatko ryhmät muun avun hakemiseen ja missä ryhmätoiminnan vaiheessa muuta apua haetaan. Yksilötason sisällönanalyysi on toteutettu seuraamalla aktiivisten jäsenten viestejä ryhmätoiminnan alusta sen loppuun saakka. Viesteistä on tunnistettu jäsenten edistymistä niin Prochaskan ja DiClementen transteoreettisen muutosvaihemallin avulla kuin myös soveltamalla tutkijoiden luokitteluja siitä, miten virtuaalinen ryhmätuki voi edesauttaa yksilön toipumista. Tarkastelen, ovatko PVP-ryhmät edistäneet yksilöiden toipumista tutkijoiden määrittelemien teoreettisten mallien mukaisesti. Tulokset vahvistivat aiempia löydöksiä, joiden mukaan viestintä virtuaaliryhmissä keskittyy pääasiassa muutamalle aktiiviselle jäsenelle. Ryhmien aktiivisten vaiheiden pituudet vaihtelivat aktiivisimman ryhmän kahden–kolmen kuukauden elinkaaresta epäaktiivisimman ryhmän pariin viikkoon. Aktiivisessa vaiheessa jäsenet olivat tyytyväisimpiä palveluun, kokivat hyötyneensä palvelusta eniten ja he olivat optimistisimpia omasta toipumisestaan. Jäsenet olivat ohjattua ryhmää lukuun ottamatta suurin piirtein samalla lähtötasolla ja he olivat ryhmän alussa pääasiassa akuutissa pelaamisvaiheessa. Nopea ryhmän kokoaminen ja jäsenten samalla muutosvaiheen lähtötasolla oleminen edistivät aktiivista ryhmäkeskustelua. Seurantajäsenistä suurin osa edistyi PVP:hen osallistumisen aikana, ja monet kokivat PVP:n myötävaikuttaneen edistymiseensä. Viisi seurantajäsentä yhdeksästä ei pelannut lainkaan PVP:hen osallistumisen aikana. Kuitenkaan ei ole selvästi eroteltavissa, mikä on lopulta palvelun ansio, sillä myös muita apukeinoja käytettiin runsaasti. Aktiivisimmassa ryhmässä jäsenet raportoivat eniten muun avun hakemisesta, kehuivat eniten ryhmäänsä, ilmaisivat rakentavimmin kritiikkiä sekä olivat huolestuneimpia ryhmän aktiivisuuden laskusta. Edellä mainittu viittaa siihen, että aktiivisimman ryhmän jäsenet kokivat muihin ryhmiin verrattuna suurempaa koheesiota. Näyttäisi siltä, että ainakin tämän tyyppinen virtuaaliryhmätuki voi – monesta syystä johtuen – tarjota vain melko lyhytaikaista tukea. Moni jäsen kuitenkin kokee, varsinkin palvelun alussa, hyötyneensä tuesta. Vaikka ryhmässä tapahtuvat prosessit ovat pitkälti ennustamattomia, voitaneen virtuaaliryhmien toimintaa kuitenkin monella tavalla edistää. Tämän selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Tapaustutkimukselle ominaiseen tapaan tuloksista on johdettu useita kehitysehdotuksia palvelun ylläpitäjille sekä pohdittu virtuaalisten vertaistukiryhmien sovellusmahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä kvalitatiivisen arviointitutkimuksen mahdollisuuksia.

”Täytyy miettii koko elämä ihan uudestaan” – Nuorten mielenterveyskuntoutujien kokemukset mielenterveyskuntoutuksen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä

Pro gradu- tutkielmassa on tarkasteltu nuorten 20–45-vuotiaiden mielenterveyskuntoutujien henkilökohtaisia kokemuksia mielenterveyskuntoutuksen onnistumiseen positiivisesti ja negatiivisesti vaikuttaneista tekijöistä. Tutkielma tuo esiin mielenterveyskuntoutuksen onnistumiseen vaikuttavien tekijöiden monipuolisuuden, ja erityisesti muiden kuin lääkinnällisten kuntoutustoimien roolin kuntoutumisen edistymisessä. Tutkielmassa on tarkasteltu suomalaisen yhteiskunnan tarjoaman kuntoutusjärjestelmän toimivuutta sekä sen ongelmia. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat pohjaavat hulluuden, mielenterveyden ja – sairauden sekä mielenterveyskuntoutuksen historian ja nykypäivän sosiologiseen tarkasteluun. Tutkielmassa mielenterveysongelmat mielletään sosiaalisiksi konstruktioiksi, joiden määrittely ja ylläpitäminen tapahtuvat yhteiskunnallisissa käytännöissä ja suhteissa kielen, tiedon ja vallan avulla. Mielenterveyden ongelmien tarkastelu perustuu tutkielmassa sosiologian antipsykiatristen tutkijoiden näkemyksiin hulluudesta ja mielisairaudesta sosiaalisesti rakentuneina kontrollin keinoina ja sosiaalisen leimaamisen ja moraalisen tuomitsemisen välineinä. Pro gradu- tutkielma on toteutettu laadullisin tutkimusmenetelmin. Tutkielman aineistona on yhdeksän nuoren mielenterveyskuntoutujan teemahaastattelua, ja aineiston analyysi on toteutettu temaattisella verkostoanalyysilla. Mielenterveyskuntoutuksen onnistumiseen vaikuttivat tutkielmaan osallistuneiden mielenterveyskuntoutujien kokemusten perusteella positiiviset ja negatiiviset kokemukset perusterveydenhuollon ja psykiatrisen sairaanhoidon palveluista sekä lääkehoidosta. Psykoterapia, vertaistuki, läheisten tuki, opiskelu ja työnteko edistivät kuntoutumista terveydenhuollon ulkopuolella. Yksilön oma aktiivisuus kuntoutuksessa, omien voimavarojen ja niiden rajojen tunnistaminen sekä sairauteen suhtautuminen vaikuttivat mielenterveyskuntoutuksen edistymiseen. Tutkielma tuo esiin yhteiskunnan palvelujärjestelmien toimimattomuuden tarkasteltaessa perusterveydenhuollon palveluita, hoitoon pääsyä, rahallisten tukien saantia sekä kouluttautumiselle ja työn teolle asetettuja säännöksiä mielenterveyskuntoutujien näkökulmasta. Rakenteellisen joustamattomuuden purkaminen, mielenterveysongelmien leimaavuuden poistaminen, sosiaalisten kuntoutusmuotojen lisääminen ja psykiatriseen avohoitoon panostaminen auttaisivat tutkielman löydösten perusteella toimivamman mielenterveyspalvelujärjestelmän rakentamista.

”En haluu istuu kotona. En haluu istuu kotona vaan.”. Akkulturaatioasenteet ja vertaistuen merkitys Suomeen muuttaneille naisille suunnatussa DaisyLadies-järjestössä

Koko Eurooppaan vaikuttavan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisen myötä on tärkeää tarkastella maahan muuttaneiden kotoutumista ja kotouttamisen edistämistä. Erityisesti maahanmuuttajanaisia käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää (Martikainen & Tiilikainen, 2008). Graduni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka käsittelee maahan muuttaneille naisille suunnatun DaisyLadies-järjestön työkokeilua. DaisyLadies ry on vuonna 2002 Turussa perustettu järjestö, joka tarjoaa maahanmuuttajanaisille puolen vuoden mittaista kotoutumista tukevaa työkokeilujaksoa. Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksän DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvan naisen haastattelusta, joista kaksi tehtiin tulkin avulla. Aineisto kerättiin lokakuussa 2015 ja helmikuussa 2016. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksessani paneudun DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvien naisten akkulturaatioasenteisiin. Sosiaalipsykologi J. W. Berry (1980) kehitti teorian akkulturaatioprosessista, jossa kaksi kulttuuria ovat pitkäkestoisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja imevät vaikutteita toisiltaan. Akkulturaatioteoria tiivistyy kahteen tutkittaville osoitettuun kysymykseen: ”kuinka tärkeänä pidän alkuperäisen kulttuurini säilyttämistä?” ja ”kuinka tärkeänä pidän sitä, että minulla on myönteisiä suhteita valtaväestön edustajien kanssa?”. Vastaukset näihin kysymyksiin kertovat, tuleeko maahan muuttanut integroitumaan, assimiloitumaan, separoitumaan vai marginalisoitumaan uuteen yhteiskuntaan. Keskityn tutkimuksessani akkulturaatioasenteisiin eli siihen, millaista toimintaa haastateltavat pitävät ideaalina. Asenteet eivät kerro varsinaisesta toiminnassa, vaan siitä, miten toimittaisiin, jos toimittaisiin omien arvojen mukaisesti. Akkulturaatioasenteiden lisäksi tarkastelen DaisyLadiesin työkokeilun naisille tarjoamia hyötyjä. Keskityn erityisesti vertaistuen merkitykseen naisten kotoutumisessa, koska vertaistuki nousi aineistostani merkittäväksi tekijäksi. Esittelen tutkimuksessani myös haastatteluissa ilmenneitä kehittämisehdotuksia DaisyLadiesin työkokeiluun liittyen. Näin työkokeilua on mahdollista kehittää entistä toimivammaksi. Tutkimuksessani ilmeni, että DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvilla naisilla on integraatiomyönteinen akkulturaatioasenne. Kaikki haastattelemani naiset olivat motivoituneita ymmärtämään suomalaista kulttuuria, oppimaan suomenkieltä ja asettumaan Suomeen. He kokivat tärkeäksi myös lähtökulttuurinsa säilyttämisen ja yhteydenpidon lähtömaahan. DaisyLadiesin työkokeilun suurimpina hyötyinä pidettiin suomenkielenoppimista ja vertaistukea muiden maahan muuttaneiden naisten kanssa. Työkokeilun toimivuutta haluttiin parantaa yhdenmukaistamalla kielenopetusta, huolehtimalla entistä paremmin järjestön tilojen infrastruktuurista ja logistiikasta.