Nuorten kokemuksia ja mielipiteitä päihteistä

Ehkäisevä päihdetyö jakautuu kolmeen eri preventioon: primaari-, sekundaari- ja tertiaaripreventioon. Primaaripreventio on koko yhteiskunnalle tai yleisryhmille suunnattua yleistä ehkäisevää päihdetyötä. Sitä voidaan pitää muun muassa kouluissa. Eräs keino toteuttaa primaaripreventiota kouluissa on vertaisohjaus. Vertaisohjaus on nuorilta nuorille tapahtuvaa valistusta ja sen tarkempi suunnittelu ja toteutus ovat nuorten itsensä päätettävissä. Työmme tarkoituksena on selvittää yläasteikäisten nuorten päihdekokemuksia ja mielipiteitä Haaga-Kaarelan alueella. Tulokset toimivat pohjana Raittiina Radalla -hankkeessa kehitteillä olevalle nuorten vertaisohjausmallille. Raittiina Radalla on nuorille suunnatun ehkäisevän päihdetyön hanke. Vertaisohjaus on tarkoitus aloittaa hankkeen yhdyskouluissa, Pohjois-Haagan ja Apollon yhteiskouluissa, keväällä 2008 ja jäädä alueelle yhdeksi nuorille suunnatun ehkäisevän päihdetyön menetelmäksi. Työmme on kvantitatiivinen tutkimus. Aineiston keräsimme itse tehdyin kyselylomakkein yhdyskouluissa. Syötimme aineiston SPSS-ohjelmaan ja käsittelimme sen teemoittain. Teemat pohjautuvat ehkäisevään päihdetyöhön, hankkeen tavoitteisiin ja koulutuksen tarpeisiin. Vertailimme tyttöjen ja poikien sekä eri luokka-asteiden eroja ja tutkimme aineistoa myös kokonaisuutena. Tulosten teemoja ovat päihdetietous ja -valistus, päihdekokemukset ja vapaa-aika sekä päihteiden käyttöön suhtautuminen. Lähes kaikilla nuorilla on tietoa päihteistä. Lähteiden suhteen heitä pitäisi opettaa kriittisempään ajatteluun. Nuoret ymmärtävät, että päihteidenkäyttö voi olla ongelma jo nuorella iällä, mutta silti päihteiden kokeilu kiinnostaa heitä. On syytä kyseenalaistaa, kuinka nuoret määrittävät päihteettömyyden. Keskustelu päihteistä muiden nuorten kanssa sekä kavereiden vaikutus päihteiden käyttöön korostuvat. Tämän vuoksi vertaisohjaus on varmasti tehokas menetelmä Haaga-Kaarelan alueella. Nuorten harrastaminen vähenee iän myötä ja päihdekokeilut lisääntyvät. Nuorille pitäisi tarjota päihteettömiä vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja yhteiskunnan rakenteiden tulisi tukea heidän päihteettömyyttään nykyistä enemmän. Tällaisiin seikkoihin pystytään vaikuttamaan kouluissa tehtävällä primaaripreventiolla.

Fenomenologinen tutkimus Turun yliopiston tohtoriopiskelijoiden kokemuksista väitöskirjaprosessista ja sen ohjauksen kehittämisestä

Tässä tutkimuksessa ohjauksella ymmärretään ammatillisen auttamisen menetelmää, ohjaajan ja ohjattavan avointa sokraattista ja kommunikatiivista dialogia, jonka filosofinen perusta on heideggeriläis-gadamerilaisessa eksistentialismissa. Gadamerilaisittain ymmärrän ohjauksen ”pelinä” ja ”merkityshorisonttien fuusioitumisena”. Se on seurausta kääntymisestä traditioon. Siinä negatiivisuus on produktiivista avaten uusia näkökulmia. Toimintana ohjausta ei pidetä kriittisen teoriaan viitaten neutraalina, koska sitä tehdään aina jostakin näkökulmasta, johon niin politiikalla kuin vallalla on vaikutusta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata väitöskirjaprosessia, sen ohjausta ja kehittämistä sellaisena, kuin sen tekijät ovat ne kokeneet. Juuri fenomenologisessa tutkimuksessa korostuu väitöskirjantekijöiden oma elämismaailma, oleminen ja siitä tehdyt tulkinnat. Menetelmältään tutkimus on laadullinen ja empiirinen sekä teorialtaan abduktiivinen monitapaustutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu teemahaastattelun avulla. Kaikki haastateltavat edustavat ihmistieteitä. Haastatteluteemojen ja niiden kysymysten laadintaa on ohjannut tutkimuskirjallisuuden perusteella laadittu teoreettinen viitekehys, jossa ohjaus ymmärretään kokemusten fuusioistumisena. Tutkimuksen johtopäätökset täydentävät ja vahvistavat aikaisemman tutkimuksen tuloksia. Kaikki väitöskirjantekijät korostivat yhtäältä tekijän omaa henkilökohtaista vastuuta väitöskirjan tekemisessä. Kuitenkin ohjauksessa on tärkeintä ohjaajalta ohjauskeskustelussa annettu henkilökohtainen ohjaus, arviointi ja saatu palaute. Ohjauksessa arvostetaan eniten ohjaajan tieteellistä kompetenssia. Myös positiivisen, välittävän, mutta rakentavan kriittisen palautteen saaminen koetaan tärkeäksi. Sen sijaan vain negatiivista palautetta sisältävää ohjausta pidetään huonona. Kiteytetysti: kuitenkaan muulla ohjauksella ei ole merkitystä, jos ohjaajan tieteellinen osaaminen ei ole hyvää. Väitöskirjan tekijöiden näkemyksessä tulee esille huoli väitöskirjantekijöiden polarisoitumisesta monen kerroksen väkeen. Erityisesti yliopiston ulkopuolelta tulevat ja sivutyönään väitöskirjaa tekevät jatko-opiskelijat kokevat olevansa yksin, tiedeyhteisön ulkokehällä. Siellä tieteellinen infrastruktuuri on tohtorikoulutettaviin nähden heikompi ja juuri tämän tilanteen korjaamiseen tulisi tiedeyhteisön panostaa. Toiseksi kehittämisehdotuksissa nousi selkeästi esille, että nykyisiä ohjausrakenteita tulisi uudistaa. Vaikka henkilökohtainen ohjaus koetaan tärkeimmäksi ohjausmuodoksi, niin vertaisohjaus ja sen kehittämistä tukevat käytännöt tulisi saada huomattavasti paremmin hyödyttämään väitöskirjantekoa. Tarvitaan uusia ohjauskäytäntöjä, kuten professoreiden ohjausvastuun jakamista esimerkiksi dosenttitasoisille lehtoreille. Tarvitaan enemmän pienryhmäohjausta sekä verkostoihin tukeutuvan ohjauspotentiaaliin hyödyntämistä väitöskirjaohjauksessa. Kolmas parannusehdotus, joka tutkimuksesta nousee esille, on henkilökohtaisten opintosuunnitelmien tuominen tohtorikoulutuksen osaksi. Pelkkien tutkimussuunnitelmien varassa etenevä väitöskirjan tekeminen nähdään liian strukturoimattomaksi. Hopsit voisivat parantaa niin ohjausta kuin auttaa väitöskirjantekijää suunnistaman selkeämmin väitöskirjaprosessin monissa eri vaiheissa.