Vanhukset ja päihteet. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä

Ikääntyneiden päihteidenkäyttö on ajankohtainen ilmiö, joka kohdataan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän eri tasoilla aiempaa useammin. Tutkielmassani tarkastellaan empiirisen tutkimusaineiston avulla käsityksiä, joita vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat liittävät ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen. Tutkimusaineistoni koostuu maaliskuussa 2010 tehdyistä Helsingin sosiaaliviraston vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien haastatteluista (N=16). Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt fenomenografista analyysia. Analyysin tulokset olen kuvannut kuvauskategorioina, joiden avulla esittelen käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu pääosin sosiaaligerontologi Jyrki Jyrkämän (2007) esittämään kuvaukseen ikääntyneiden päihteidenkäytöstä toimijuuden lajina. Huomioni kiinnittyy tässä tutkielmassa erityisesti sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamiin ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen liittämiin määrittelyihin, joita he käsityksillään ilmaisevat. Ikääntyneiden päihteidenkäyttö näyttäytyy tutkielmassani kompleksisena ja monisyisenä ilmiönä, johon määrittelyjä kohdistavat ikääntyneen henkilön lisäksi myös omaiset, muut läheiset ja palvelujärjestelmän työntekijät. Palvelujärjestelmän työntekijät kohtaavat ikääntyneiden päihdeasiakkaiden kanssa työskennellessään usein ammatillisen riittämättömyyden ja neuvottomuuden tunteita. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamien käsitysten mukaan palvelujärjestelmän kyky vastata päihteitä käyttävien ikääntyneiden henkilöiden tarpeisiin on rajallinen, koska avohuollon palvelut on suunnattu usein nuorille ja työikäisille aikuisille. Päihteidenkäyttö vaikuttaa myös omaishoitajien, hoitavien omaisten ja palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Ilmiö voi jäädä näkymättömäksi, koska runsaasti päihteitä käyttävät ikääntyneet eivät usein hakeudu oma-aloitteisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Päihteidenkäyttö voi määritellä ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluihin pääsyn ehtoja ja vaikuttaa heidän jäämiseensä palveluiden ulkopuolelle. Päihteidenkäytön aloittaminen myöhemmällä iällä liittyy usein ikääntyneiden elämässä tapahtuviin kielteisiin muutoksiin, joihin etsitään lohtua alkoholista. Asiakkaan tavoitteellinen arki ei näyttäydy ikääntyneen raitistumisena, vaan alkoholinkäytön vähentämisenä tai kykynä osallistua päihteidenkäytölle vaihtoehtoiseen toimintaan. Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat kuvaavat käsityksinään, että vanhusten palveluissa tarvittaisiin lisää päihdeaiheista koulutusta ja päihdeasioihin keskittyvää työnohjausta. Ikääntyneille päihteidenkäyttäjille tulisi tarjota moniammatillisia asiantuntijapalveluita joiden tuottajina voivat olla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän lisäksi kolmannen sektorin toimijat.

Perspectives on prescribing in nursing homes in Helsinki

Prescribing for older patients is challenging. The prevalence of diseases increases with advancing age and causes extensive drug use. Impairments in cognitive, sensory, social and physical functioning, multimorbidity and comorbidities, as well as age-related changes in pharmacokinetics and pharmacodynamics all add to the complexity of prescribing. This study is a cross-sectional assessment of all long-term residents aged ≥ 65 years in all nursing homes in Helsinki, Finland. The residents’ health status was assessed and data on their demographic factors, health and medications were collected from their medical records in February 2003. This study assesses some essential issues in prescribing for older people: psychotropic drugs (Paper I), laxatives (Paper II), vitamin D and calcium supplements (Paper III), potentially inappropriate drugs for older adults (PIDs) and drug-drug interactions (DDIs)(Paper IV), as well as prescribing in public and private nursing homes. A resident was classified as a medication user if his or her medication record indicated a regular sequence for its dosage. Others were classified as non-users. Mini Nutritional Assessment (MNA) was used to assess residents’ nutritional status, Beers 2003 criteria to assess the use of PIDs, and the Swedish, Finnish, INteraction X-referencing database (SFINX) to evaluate their exposure to DDIs. Of all nursing home residents in Helsinki, 82% (n=1987) participated in studies I, II, and IV and 87% (n=2114) participated in the study III. The residents’ mean age was 84 years, 81% were female, and 70% were diagnosed with dementia. The mean number of drugs was 7.9 per resident; 40% of the residents used ≥ 9 drugs per day, and were thus exposed to polypharmacy. Eighty percent of the residents received psychotropics; 43% received antipsychotics, and 45% used antidepressants. Anxiolytics were prescribed to 26%, and hypnotics to 28% of the residents. Of those residents diagnosed with dementia, 11% received antidementia drugs. Fifty five percent of the residents used laxatives regularly. In multivariate analysis, those factors associated with regular laxative use were advanced age, immobility, poor nutritional status, chewing problems, Parkinson’s disease, and a high number of drugs. Eating snacks between meals was associated with lower risk for laxative use. Of all participants, 33% received vitamin D supplementation, 28% received calcium supplementation, and 20% received both vitamin D and calcium. The dosage of vitamin D was rather low: 21% received vitamin D 400 IU (10 µg) or more, and only 4% received 800 IU (20 µg) or more. In multivariate analysis, residents who received vitamin D supplementation enjoyed better nutritional status, ate snacks between meals, suffered no constipation, and received regular weight monitoring. Those residents receiving PIDs (34% of all residents) more often used psychotropic medication and were more often exposed to polypharmacy than residents receiving no PIDs. Residents receiving PIDs were less often diagnosed with dementia than were residents receiving no PIDs. The three most prevalent PIDs were short-acting benzodiazepine in greater dosages than recommended, hydroxyzine, and nitrofurantoin. These three drugs accounted for nearly 77% of all PID use. Of all residents, less than 5% were susceptible to a clinically significant DDI. The most common DDIs were related to the use of potassium-sparing diuretics, carbamazepine, and codeine. Residents exposed to potential DDIs were younger, had more often suffered a previous stroke, more often used psychotropics, and were more often exposed to PIDs and polypharmacy than were residents not exposed to DDIs. Residents in private nursing homes were less often exposed to polypharmacy than were residents in public nursing homes. Long-term residents in nursing homes in Helsinki use, on average, nearly eight drugs daily. The use of psychotropic drugs in our study was notably more common than in international studies. The prevalence of laxatives equaled other prior international studies. Regardless of the known benefit and recommendation of vitamin D supplementation for elderly residing mostly indoors, the proportion of nursing home residents receiving vitamin D and calcium was surprisingly low. The use of PIDs was common among nursing home residents. PIDs increased the likelihood of DDIs. However, DDIs did not seem a major concern among the nursing home population. Monitoring PIDs and potential drug interactions could improve the quality of prescribing.

Vapaaehtoiset vuodeosastolla : Etnografinen tutkimus vanhusten ja vapaaehtoisten kohtaamisesta

This ethnographic study investigates encounters between volunteers and older people at the Kerava Municipal Health Centre inpatient ward for chronic care. Volunteer activities have been under development, in cooperation with the Voluntary Work Center (Talkoorengas), since the start of the 1990s. When my research began in 2003, nine of the volunteers came to the ward on set days per week or visited the ward according to their own timetables. The volunteers ranged in age from 54 to 78 years. With one exception, all of them were on pension. Nearly all of them had been volunteers for more than ten years. My study is research on ageing, the focal point being older people, whether volunteers or those receiving assistance. The research questions are: How is volunteer work implemented in daily routines at the ward? How is interaction created in encounters between the older people and the volunteers? What meanings does volunteer work create for the older people and the volunteers? The core material of my research is observation material, which is supplemented by interviews, documentation and photographs. The materials have been analysed by using theme analysis and ethnomethodological discussion analysis. In the presentation of the research findings, I have structured the materials into three main chapters: space and time; hands and touch; and words and tones. The chapter on space and time examines time and space paths, privacy and publicness, and celebrations as part of daily life. The volunteers open and create social arenas for the older people through chatting and singing together, celebrations in the dayroom or poetry readings at the bedside. The supporting theme of the chapter on hands and touch is bodily closeness in care and the associated concrete physical presence. The chapter highlights the importance of everyday routines, such as meals and rituals, as elements that bring security. Stimuli in daily life, such as handicrafts in groups, pass time but also give older people the experience of meaningful activity and bring back positive memories of their own life. The chapter on words and tones focuses on the social interaction and identity. The volunteers’ identity is built up into the identity of a helper and caregiver. The older people’s identity is built up into a care recipient’s identity, which in different situations is shaped into, among others, the identity of one who listens, remembers, does not remember, defends, composes poetry or is dying. The cornerstones of voluntary social care are participation, activity, trust and presence. Successful volunteer work calls for mutual trust between the older people, volunteers and the health care personnel, and for clear agreements on questions of responsibility, the status of volunteers and their role alongside professional personnel. This study indicates that volunteer work is a meaningful resource in work with older people.

Vanhustenhoitajan ammatillinen rooli – avain vanhusten hyvinvointiin ja hoitajien työssä jaksamiseen

Suomessa väestön rakenne on muuttumassa ja hoitoa tarvitsevien määrä nousee jatkuvasti. Vanhustenhoito on muuttunut henkisesti ja fyysisesti yhä kuormittavammaksi ja vanhustenhoidon imago huonoksi. Tavoitteita asetetaan, mutta resurssit näiden saavuttamiseen ovat tiukassa. Tutkimuksen keskiössä olivat vanhustenhoitajien kokemukset ammatillisesta roolista. Tutkimuksen teoreettisina tukipilareina toimivat rooliteoria sekä näkemykset tunnetyöstä ja totaalisista laitoksista. Menetelmänä toimi IPA:a, jonka avulla voidaan päästä käsiksi siihen, miten tutkittavat jäsentävät maailmaansa − tässä tapauksessa ammatillista rooliaan vanhustyöntekijöinä. Tutkimuksen aineistona toimivat 8 haastattelua, jotka on kerätty vuonna 2009. Aineistosta nousi päällimmäisenä esiin hoitajan ja asukkaan välinen vuorovaikutus ja se, kuinka hoitajan on oltava ammatillisessa roolissa. Tätä vuorovaikutussuhdetta kuvattiin kaikissa kahdeksassa haastattelussa ja sitä pidettiin ammattitaidon oleellisimpana osana. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä selvitettiin millaisia rooliodotuksia vanhustenhoitajat asettavat toiminnalleen. Oleellisimmat odotukset rakentuivat sen ympärille, miten vanhuksen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Tilanteissa hoitajan tulisi osata oikeanlaiset tiukat, mutta toisaalta lempeät otteet, jotta vanhukset eivät passivoituisi. Nämä otteet nähtiin vanhuksen edun mukaisina, sillä ilman jämäkkää hoito-otetta vanhukset saattoivat heittäytyä täysihoitoon ja lakata pitämästä yllä päivittäisiä toimintojaan, kuten hampaiden pesua. Toinen tutkimuskysymys paneutui siihen, kokevatko vanhustenhoitajat roolinmukaisuuden tärkeäksi työssään. Lisäksi perehdyttiin siihen, miksi roolinmukaisuus koetaan tärkeänä. Haastatellut vanhustenhoitajat toivat esiin, että työstä on suoriuduttava tietyllä tavalla. Omista murheista tai mieltymyksistä huolimatta työt piti saada tehtyä. Työhön oltiin tultu vanhuksen edun vuoksi ja se oli pidettävä mielessä koko ajan. Kun hoitajat onnistuivat toimimaan rooliodotusten mukaisesti, säilyi tunnelma osastolla rauhallisena ja lääkkeitä kului vähemmän. Kolmas tutkimuskysymys pureutui siihen, voiko vanhustenhoitaja vapautua ammatillisesta roolistaan työpäivän aikana. Hoitajat kokivat, että roolista vapautuminen oli mahdollista työpäivän aikana, mutta sille annettiin tiukat rajat. Vanhusten nähden hoitajan tuli pysytellä tiukasti roolinmukaisessa odotettavassa käytöksessä. Vanhustenhoitajilla oli selkeästi erilaiset käyttäytymissäännöt niihin tilanteisiin kun oltiin osastolla potilaiden näkyvillä kuin niihin tilanteisiin joissa oltiin yksin tai kollegoiden kanssa. Tässä voidaan nähdä selkeä yhteys Goffmanin rooliteoriaan, jossa hän tuo esiin, että esityksissä on näyttämö ja takatila. Vanhainkodin tapauksessa näyttämö on osasto, jossa vanhukset ja omaiset seuraavat hoitajien toimintaa. Takatiloina sen sijaan toimivat hoitajien omat työhuoneet, taukotilat ja henkilökunnan wc, jossa työnaamio voitiin riisua hetkellisesti pois. Tärkeimmät lähteet ovat: Goffman, E. (1971). Arkielämän roolit. Oikeille jäljille rooliviidakossa ja Smith, J., Flowers, P., Larkin, M. (2009). Interpretative Phenomenological Analysis. Theory, method and research.

Äldres upplevelser av att flytta till ett servicehus

Många äldre är med om en förändring i deras hemmiljö. Ofta sker denna förändring då den äldre inte klarar av att bo hemma längre. Jag är intresserad av hur äldre upplever denna förändring och om flytten påverkar känslan av att anpassa sig till ett nytt hem. Jag är också intresserad av att undersöka vad den omgivande miljön betyder för den äldre och om hurudana känslor ett miljöombyte väcker hos den äldre. Jag har undersökt detta genom att hålla en diskussionsgrupp för äldre som bor på det finskspråkiga, kommunala servicehuset i Östra centrum. Diskussionsgruppen träffades en gång i veckan under en tidsperiod på två månader. Fyra äldre deltog aktivt i diskussionsgruppen. Som forskningsmetod har jag använt mig av narrativa livsberättelser. Jag bad de äldre i diskussionsgruppen om skrivna livsberättelser. Som forskningsmaterial användes dessutom de äldres skrivna dikter och tankar, både nya men också gamla texter. Jag använde mig av narrativ analys enligt det paradigmatiska tänkandet. Jag fann sex olika huvudteman i mitt material: hemmets betydelse, miljöns betydelse, upplevelsen av att flytta till ett servicehus, sociala samverkan, vården och upplevelsen av ålderdom. De äldre i min undersökning uppgav att miljöns betydelse hade ökat för dem efter att de flyttade till servicehuset. De äldre uppskattade särskilt känslan av lugn och stillhet då de vistades ute i naturen. Hemmets betydelse hade däremot sjunkit totalt. Ingen av de äldre uppgav lägenheten på servicehuset vara ett hem för dem, utan främst använde de ordet rum. Upplevelsen av att flytta till servicehuset hade för dem flesta i diskussionsgruppen varit positiv. Det som de äldre uppgav att de längtade mest efter på servicehuset handlade förutom små konkreta saker främst om dagliga hemsysslor. De äldre kände sig också ensamma och en orsak till detta var att den sociala samverkan uppgavs vara mycket fattig på servicehuset. De viktigaste källorna som jag har använt i denna undersökning är doktorsavhandlingarna av Anni Vilkko, Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997) och Annukka Klemola, Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta (2006). Jag har också utgått från Sinikka Hakonens Kirjoittaminen merkityksellistää elämää (2003).