Elinkaariajattelu ja -liiketoiminta Suomen meriteollisuudessa – haasteita ja mahdollisuuksia yrityksille

Tässä tutkimuksessa on analysoitu elinkaariajattelua suomalaisessa meriteollisuussektorissa. Tutkimuksen tehtävänä on ollut kartoittaa, miten meriteollisuudessa on lähestytty elinkaariajattelua ja mitä tutkimus- tai sovellustarpeita alalla ilmenee. Tutkimus analysoi meriteollisuusyritysten liiketoimintaa ja niiden elinkaarijohtamista, erityisesti tuotteiden sekä palvelujen elinkaaren että asiakaskunnan elinkaaren suhteita ja tasapainoa. Samalla on analysoitu elinkaarinäkökulmasta yritysten kokemia haasteita ja mahdollisuuksia sekä arvioitu elinkaariajattelun relevanssia meriteollisuuden liiketoiminnalle. Tutkimus koostuu kolmesta pääosasta, joita ovat: -Akateemisen kirjallisuuden ja -tutkimuksen analyysi meriteollisuusklusterin ja sen yritysten perspektiivistä koskien elinkaariajattelua -Empiirinen kartoitus alan yritysten toiminnoista koskien kansainvälisen liiketoiminnan kehittämistä ja erityisesti elinkaariliiketoimintaa -Yhteenveto ja synteesi, jossa akateemisen keskustelun suuntaviivat sovelletaan yritysten tarpeisiin ja tehdään ehdotus tutkimuskokonaisuuksista ja painopisteistä, joihin jatkossa tulisi panostaa. Tutkimuksen elinkaariteoreettinen tarkastelu osoittaa, että eri elinkaarimalleilla on erilaiset ontologiset lähtökohdat ja fokukset. Elinkaarimalleja on erilaisia, mutta eri näkökulmia yhdistävää kokonaisvaltaista mallia ei ole olemassa. Tuotepohjainen ajattelu dominoi vahvasti elinkaariteoriakenttää ja osin tästä syystä elinkaarimallit koskien innovaatioita, revaloration-toimintaa ja liiketoimintakonseptien kehitystä tai näiden yhdistämistä ovat jääneet selkeästi taka-alalle. Näillä on kuitenkin huomattavaa potentiaalia luoda uutta näkökulmaa yritysten arvonluontilogiikalle, yhteistyölle ja kilpailukyvylle. Jatkossa elinkaariteoriat tulisi paremmin sovittaa liiketoimintakohtaiseen viitekehykseen ja niiden ulottuvuuksia tulisi yhdistää selkeästi kokonaisvaltaisempaan ajatteluun. Elinkaariajattelu on haaste yritysjohdolle, sillä verkottuneessa meriteollisuudessa arvoa luodaan yhdessä erilaisten partnerien kanssa. Haasteita se luo esimerkiksi markkinoinnille, viestinnälle ja asiakassuhteiden hoitamiselle, koska meriteollisuuden asiakkaita pidetään varsin konservatiivisina ja omistamisen filosofia on edelleen varsin keskeistä. Toisaalta elinkaaren edut ja hyödyt voivat olla monen yrityksen toiminnan summa ja ne voivat olla kuin osa palapeliä eli vaikeita hahmottaa. Elinkaarihyötyjen konkreettista arvoa ja laskelmia on myös usein vaikea osoittaa, koska mekanismit ovat monimutkaisia ja tuotteen omistajat saattavat vaihtua moneen kertaan. Yritykset eivät tuo voimakkaasti esiin esimerkiksi eurooppalaisten toimijoiden vahvuuksia sosiaalisina, vastuullisina yrityksinä tilanteessa, jossa kilpailevat ekosysteemit pohjautuvat pitkälti halpakustannusmalliin. Vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyviä liiketoimintamalleja voisikin tulevaisuudessa kehittää ja tarjota siten uutta arvoa loppuasiakkaille ja yhteisorganisaatioille. Yleisesti vaikuttaisi siltä, että konkreettisimmin elinkaariajattelua pystyvät tällä hetkellä liiketoiminnassaan soveltamaan laitevalmistajat ja järjestelmätoimittajat. Meriteollisuuden eri asiakassegmentit ja liiketoiminta-alueet ovat elinkaariliiketoiminnan näkökulmasta erilaisia. Myös sääntelyn merkitys liiketoiminnalle vaihtelee suuresti. Esimerkiksi end-of-life-toiminnot, kuten laivojen romutus, ovat lähes kokonaan pois Euroopan alueelta. Toisaalta esimerkiksi offshore-alalla säädösympäristö tuo mahdollisuuksia uudentyyppisten huolto-, konversio- ja purkupalveluiden kehittämiseen ja suunnitteluun, vaikka merkittävä osa struktuuria ei vielä tällä hetkellä ole elinkaarensa lopussa. Perinteistä rahtipuolta pidetään yleisesti haasteellisimpana liiketoiminnan kannalta, sillä laivan elinkaari yhdellä omistajalla voi olla erittäin lyhyt. Liiketoimintapotentiaalia luo kuitenkin se, että meriteollisuuden loppu- ja osatuotteilla on tyypillisesti jatkoelämä, joka edellyttää erilaisia suunnittelu-, muutos- ja kehitystöitä. Alan yritykset toteavat selkeästi, että palveluliiketoiminnalla ja elinkaaripalveluilla on vaikutus uusinvestointitilaisten saamiseen ja sääntelytoiminta tai sen porsaanreiät vaikuttavat liiketoimintamahdollisuuksiin. Tutkimuksella on potentiaali ja rooli elinkaariliiketoimintojen kehitykselle tulevaisuudessa. Jatkossa tulisi lisätä esimerkiksi public-private-partnership -yhteistyömuotoja elinkaariliiketoimintaa tukevassa informaationhallinnassa. Laitteiden ja prosessien käyttöön liittyvää tietoa on usein vain käyttäjän tai esimerkiksi vakuutusyhtiön halussa, neutraaleita tietokantoja ei ole ja tiedon omistussuhteet ovat ongelmallisia. Neutraalit institutionaaliset toimijat kuten yliopistot voivat osaltaan olla ratkaisemassa näitä haasteita. Tutkimus korostaa jatkotutkimustarpeita erityisesti elinkaariajattelun soveltamisessa ympäristöajatteluun, vastuullisuuteen ja kilpailukyvyn kohottamiseen. Liiketoimintamalleja tulisi tutkia alkaen pre-vaiheesta, rahoituksesta, vakuutuksista ja telematiikasta aina romutukseen asti kokonaisvaltaisesti. Keskeisimmiksi tutkimusteemoiksi yrityshaastatteluiden perusteella nousivat a) sopimusmallit, vastuukysymykset ja riskien hallinta pitkäkestoisissa palvelusuhteissa ja yhteistyössä, b) asiakassegmenttien profilointi ja analysointi, käyttäytyminen ja ennakointi liiketoimintamallien kehittämiseksi, c) omistaminen ja sen soveltaminen eri liiketoimintaratkaisuissa, d) vakuutukset ja rahoitus osana elinkaaripalveluita, e) järjestelmä-, laite-, ja toimintatiedon tehokas kerääminen, analysointi ja hyväksikäyttö liiketoiminnan tukena, erityisesti etäteknologioiden avulla, sekä f) tuoreet ajatusmallit ja filosofiat tulevaisuuden arvojen muuttamisesta liiketoiminnaksi. Tutkimuksen ovat toteuttaneet Turun yliopiston kauppakorkeakoulun CCR Tutkimuspalvelut yhdessä kansainvälisen liiketoiminnan oppiaineen kanssa.

Vapaaehtoisen henkilövakuutuksen eväämisen oikeudelliset erityiskysymykset

Nyky-yhteiskuntaa luonnehditaan vakuutusyhteiskunnaksi, sillä vakuutukset ovat läsnä lähes kaikessa sen toiminnassa.Vakuutusyhteiskunta on kuitenkin murroksen edessä, sillä vanheneva väestö, eri muuttoliikkeet ja yhä niukemmat taloudelliset resurssit rasittavat lakisääteistä sosiaaliturvaa jopa yli sen kantovoiman. Yhdeksi ratkaisuksi on kaavailtu vapaaehtoisten henkilövakuutusten suurempaa roolia lakisääteisen sosiaaliturvan taakan keventäjänä. Tutkielmassa on käsitelty lakisääteisen ja vapaaehtoisen vakuutusturvan työnjakoa solidarisuusperiaatteen valossa ja pyritty selvittämään, jos tämänhetkinen vakuutussopimuslaki (VSL 543/1994) turvaa eri osapuolien oikeudet muutosskenaarion toteutuessa. Tutkielmassa todetaan, että varsinkin ajankohtaisten yhdenvertaisuuskysymysten kohdalla tämänhetkinen lainsäädäntö mahdollistaa toiminnan, joka voi vakuutuksenottajien näkökulmasta olla kyseenalaista. Vastaisuudessa vakuutustoiminnan luonteen muuttuessa huomiota tulisi kiinnittää etenkin riskiarvioinnin, vastuunratkaisun ja valvonnan osa-alueille. Tutkielma käsittelee myös eri toimijoiden oikeuksien välistä tasapainoa – vakuutusyhtiöiden sopimusvapautta ja sen suhdetta sekä liiketaloudellisiin periaatteisiin että yhteiskuntavastuuseen. Vakuutusta käsitteenä tutkielma lähestyy perinteisellä oikeusdogmaattisella lähestymistavalla, mutta esillä on myös keskeinen keskusteleva oikeusfilosofinen puoli. Tutkielma käsittelee pääasiassa vakuutusoikeutta yhteiskunnallisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta keskittyen lähes poikkeuksetta oikeustilaan Suomessa. Tutkielman tavoitteena on avata yleistä keskustelua vakuutusalan tulevaisuudesta sekä tuoda esiin kehityskohteita.

Kilpaurheilun vakuuttamisesta joukkueurheilijan näkökulmasta

Tutkielmassa selvitetään, toimivatko erilaiset urheiluvakuutusjärjestelmät tarpeeksi tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisella tavalla kilpatason joukkueurheilijoiden osalta. Kilpaurheilua varten tarjottavat vakuutukset ovat erityisvakuutuksia, jotka urheilija voi lunastaa itselleen maksamalla lisämaksun. Käytännössä vakuutuksen hankkiminen on pakollista, koska monet lajiliitot asettavat sen kilpailulisenssin saamisen edellytykseksi. Ongelmakeskeisen lähestymisen avulla aluksi arvioidaan kilpaurheilijoille asetettavan vakuutusturvan vaatimuksen aiheellisuutta ja perusteltavuutta yhdistyslain pohjalta. Omana periaatteellisena ongelmanaan pohditaan sitä, mihin urheilijan vakuutuksenottovelvollisuus perustuu ja tulisiko sellaista ylipäänsä olla olemassa. Tutkimuskysymykset ovat syntyneet empiirisen tutkimuksen seurauksena. Esimerkiksi kilpaurheilijoiden haastattelujen perusteella ilmenneisiin ongelmiin ja epäselvyyksiin haetaan vastausta niin vallitsevasta vakuutuskäytännöstä kuin voimassa olevasta lainsäädännöstä. Kilpaurheilijan näkökulmasta urheilun vakuuttamisessa on puutteita esimerkiksi korvattavien vahinkojen perusteissa ja laajuudessa. Eri vakuutusyhtiöiden vakuutusjärjestelmiä tarkastellaan teoreettisella ja käytännön tasolla vertaamalla keskenään kolmen suurimman kilpaurheilijoita vakuuttavan yrityksen vakuutussopimuksia ja -käytäntöjä. Jokaisen yrityksen osalta selvitetään, millä perusteilla urheilijan tulee hankkia kilpaurheilussa sattuvien tapaturmien ja vammojen aiheuttamat vahingot kattava erityisvakuutus. Lisäksi tutkitaan, millaisten urheiluloukkaantumisten varalle turvaa on tai ei ole mahdollista saada. Tapaturma-termin sisältöä on avattu sopimuskohtaisesti analysoitaessa erilaisten urheiluvammojen korvausperusteita. Tapaturmalainsäädännön perusteella ja vahingonkorvausoikeudellisesta perspektiivistä kartoitetaan mahdollisuuksia puuttua vakuutussopimusten mukaisten henkilövahinkojen korvaamisalan laajuuteen. Tärkeä soveltuvuusvaikutus on esimerkiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvalain tapaturmaa koskevilla säännöksillä, joista saadaan perusteita ja aineistoa tutkielmassa esitetyn uuden terminologian sisällölle. Työtapaturma- ja ammattitautisäännöksiä analogisesti soveltaen on luotu urheilemisen seurauksena sattuvan tapaturman käsitteen uusi sisältö ja määritelmä. Vakuutuskäytäntöjen seulonnan rinnalla tutkimusongelmiin haetaan ratkaisuja erityisesti yhdistys- ja vahingonkorvauslaista sekä erilaisia tapaturmia ja sopimuksia koskevasta lainsäädännöstä.

Vapaaehtoisen henkilövakuutuksen eväämisen oikeudelliset erityiskysymykset

Nyky-yhteiskuntaa luonnehditaan vakuutusyhteiskunnaksi, sillä vakuutukset ovat läsnä lähes kaikessa sen toiminnassa.Vakuutusyhteiskunta on kuitenkin murroksen edessä, sillä vanheneva väestö, eri muuttoliikkeet ja yhä niukemmat taloudelliset resurssit rasittavat lakisääteistä sosiaaliturvaa jopa yli sen kantovoiman. Yhdeksi ratkaisuksi on kaavailtu vapaaehtoisten henkilövakuutusten suurempaa roolia lakisääteisen sosiaaliturvan taakan keventäjänä. Tutkielmassa on käsitelty lakisääteisen ja vapaaehtoisen vakuutusturvan työnjakoa solidarisuusperiaatteen valossa ja pyritty selvittämään, jos tämänhetkinen vakuutussopimuslaki (VSL 543/1994) turvaa eri osapuolien oikeudet muutosskenaarion toteutuessa. Tutkielmassa todetaan, että varsinkin ajankohtaisten yhdenvertaisuuskysymysten kohdalla tämänhetkinen lainsäädäntö mahdollistaa toiminnan, joka voi vakuutuksenottajien näkökulmasta olla kyseenalaista. Vastaisuudessa vakuutustoiminnan luonteen muuttuessa huomiota tulisi kiinnittää etenkin riskiarvioinnin, vastuunratkaisun ja valvonnan osa-alueille. Tutkielma käsittelee myös eri toimijoiden oikeuksien välistä tasapainoa – vakuutusyhtiöiden sopimusvapautta ja sen suhdetta sekä liiketaloudellisiin periaatteisiin että yhteiskuntavastuuseen. Vakuutusta käsitteenä tutkielma lähestyy perinteisellä oikeusdogmaattisella lähestymistavalla, mutta esillä on myös keskeinen keskusteleva oikeusfilosofinen puoli. Tutkielma käsittelee pääasiassa vakuutusoikeutta yhteiskunnallisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta keskittyen lähes poikkeuksetta oikeustilaan Suomessa. Tutkielman tavoitteena on avata yleistä keskustelua vakuutusalan tulevaisuudesta sekä tuoda esiin kehityskohteita.