Työturvallisuusrikos – kuka vastaa ja mistä erityisesti häirintää koskevissa rikosasioissa?

Kiusaaminen ja häirintä aiheuttavat haittaa työyhteisölle ja kiusatulle. Työnantaja on velvollinen puuttumaan moitittavaan käytökseen ja puuttumisvelvollisuuden laiminlyönti tai työturvallisuusmääräysten aktiivinen rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen työturvallisuusrikoksesta. Työturvallisuusrikoksen tekijöinä ovat työnantaja tai tämän edustaja asemansa perusteella. Muu taho voi syyllistyä työturvallisuusrikokseen lähinnä avunannon kautta. Tutkielmassa käsitellään häirintäasiaa työturvallisuusrikoksena. Vastuu ei kuitenkaan ole ainoastaan työnantajan vastuuta työntekijän suuntaan, vaan esimerkiksi työntekijän välinpitämätön käytös voi aiheuttaa tuottamusvastuun esimerkiksi toiselle työntekijälle aiheutuneesta vammasta. Vahingonkorvausvastuu on myös mahdollinen häirintäasiassa, onpa kyse sitten rikos- tai riita-asiasta. Työnantaja on pääsääntöisesti vastuussa työntekijän aiheuttamasta vahingosta, jos työntekijä ei ole aiheuttanut vahinkoa tahallaan. Kanavointisäännöstä ei pääsääntöisesti sovelleta tahallisiin tekoihin. Tutkielman ydin on selvittää, kuka vastaa mistäkin häirintää koskevassa asiassa. Erityiskysymyksenä tarkastellaan lyhyesti henkilöstöhallinnon asemaa häirintäasian käsittelyssä ja henkilöstöhallinnon edustajan rikosoikeudellista vastuuta. Henkilöstöhallinnon edustajaa pidetään pääsäännön mukaan työntekijään verrattavassa asemassa. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Aineisto koostuu oikeustieteen lisäksi psykologisesta aineistosta. Psykologinen aineisto on ollut tutkimuksessa käytössä lähinnä taustalla ja apuna esimerkiksi kiusaamisen käsitteen määrittelyssä.

Kuolemaan johtaneiden työturvallisuusrikosten rankaiseminen Suomessa ja Isossa-Britanniassa

Tutkielma keskittyy työssä tapahtuneiden kuolemantapausten normistoon ja oikeuskäytäntöön sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa. Tutkimus on oikeusvertaileva, ja siinä on myös käytetty empiiristä tutkimusmetodia. Erityisesti mielenkiinto kohdistuu oikeushenkilöiden rankaisemiseen. Suomessa työturvallisuusrikoksesta on voitu tuomita oikeushenkilölle yhteisösakko vuodesta 2005 lähtien, ja Isossa-Britanniassa tuli vuonna 2008 voimaan laki, jonka pohjalta oikeushenkilöä voidaan rangaista henkilön kuoleman aiheuttamisesta rikoksen tekijänä. Oikeudellisen deskription kautta käydään läpi kummankin maan normistot, joiden pohjalta työkuolemaa oikeuskäytännössä on mahdollista arvioida. Suomen normeista mukana ovat työturvallisuusrikos, kuolemantuottamus ja yhteisösakko. Ison-Britannian normeista käsitellään Health and Safety at Work etc. act 1974, gross negligence manslaughter ja Corporate Manslaughter and Corporate Homicide Act 2007, eli “yhteisötappo”. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu vertailtavista valtioista kootuista oikeustapauksista. Ison-Britannian tapauksista mukana ovat kaikki yhteisötapon nojalla tuomitut tapaukset lain voimaantulosta aina tämän tutkielman kirjoittamiseen asti (6.4.2008−31.8.2015). Suomen tapauksista mukana ovat kaikki tätä tutkimusta kirjoitettaessa lainvoimaiset käräjä- ja hovioikeuden tuomiot aikaväliltä 2010−2014, joissa henkilö on kuollut työssä sattuneessa äkillisessä tapahtumassa ja oikeushenkilölle on tämän seurauksena tuomittu rangaistuksena yhteisösakkoa. Jotta rangaistusten tasosta saisi paremman kuvan, tuomitut sakkosummat on suhteutettu prosentuaalisesti oikeushenkilön taloudellisiin lukuihin. Maiden normistojen ja vertailun pohjalta tutkimuksessa arvioidaan rangaistusten tasoa valtioissa, ja pohditaan voisiko oikeusjärjestelmillä olla jotain opittavaa toisiltaan työkuolemantapausten rankaisemisessa. Tutkielma osoittaa, että oikeushenkilöjen rankaiseminen työkuolemissa on molemmissa valtioissa ollut jokseenkin ongelmallista. Rangaistusten tasot ovat jääneet alle odotetun, eikä myöskään oikeushenkilöiden edustajien vastuun voida katsoa täysin aina toteutuneen.