4 resultados para työmarkkinat


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi ”kadonneiden naisten ongelman” myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien ”mahdolliset tulevaisuudet” olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta. Tutkimustehtävä jakautuu kolmeen tutkimuskysymykseen: 1. Mitä eri yhteiskunnan toimijoita asiakkaiden kertomuksissa esiintyy? 2. Millaisia kokemuksia asiakkaalla on näistä toimijoista ja millaisena hän näkee näiden väliset suhteet? 3. Miten asiakas suhtautuu eri toimijoiden toimintaan hyvinvoinnin tuottajina? Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa virallista tietoa täydentävää ja horjuttavaa niin sanottua toista tietoa tuomalla ruoka-avun asiakkaan ääni mukaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Aineiston muodostavat viiden ruoka-avun asiakkaan PCI-menetelmää mukaillen kerätyt haastattelut. Haastattelut on pelkistetty 89 tekstikatkelmaksi eli mikrokertomukseksi, jotka on analysoitu käyttämällä A. J. Greimasin aktanttimallia. Asiakkaiden kertomuksia tarkastellaan suhteessa Sakari Hännisen ja Jouko Karjalaisen kuvaamaan toimeentulon spiraaliin ja diversion eli poiskäännyttämisen eri muotoihin. Ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa esiintyvät toimijat mukailevat osittain toimeentulon spiraalin rakenteita ja jakoa yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin, mutta täydentävät niitä tuomalla esiin neljännen sektorin toimijat eli henkilökohtaiset tukiverkot sekä yksilötoimijat, ihmiset tunteineen, sairauksineen ja ominaisuuksineen. Työmarkkinat ovat ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa ihmisten ensisijainen toimeentulon lähde, jota työttömyys ja työkyvyttömyys uhkaavat. Julkisen sektorin toimijat tukevat työmarkkinoilta pudonneita varsinkin lyhytkestoisissa ja tavanomaisiksi luokitelluissa tilanteissa. Pitkäkestoisissa ja kasaantuvissa ongelmissa ihmiset näyttävät kuitenkin putoavan julkisen sektorin turvaverkkojen läpi epävirallisen avun piiriin, usein julkisen sektorin järjestelmään sisältyvän poiskäännyttämisen logiikan vauhdittamina. Kolmannen sektorin toimijoiden tarjoama ruoka-apu paikkaa virallisen järjestelmän aukkoja ja toimii viimesijaisena apua yksilöiden vaikeissa tilanteissa. Toisin kuin toimeentulon spiraalin mallissa, ruoka-pankki ei kuitenkaan ole diversion päätepiste, vaan poiskäännyttämisen ja autetuksi tulemisen kokemukset kertautuvat myös epävirallisen avun piirissä. Ruoka-avun asiakkaat sitoutuvat pohjoismaisen hyvinvointivaltion universalistiseen eetokseen ja velvoittavat julkisen sektorin laajaan vastuuseen kansalaisten hyvinvoinnista. Markkinatoimijoiden sen sijaan katsotaan olevan yhteiskuntavastuun ulottumattomissa, ja valtion tehtävänä on paikata markkinoiden suhdannevaihteluiden vaikutuksia. Kristillisten järjestöjen harjoittaman ruoka-avun suhteen asiakkaat esittävät kolmenlaisia tulkintoja: Lähimmäisenrakkauden ja kristillisen auttamisperinteen katsotaan velvoittavan avustusorganisaatiot auttamistyöhön, uskonnollisten toimijoiden odotetaan ruoka-avun sijaan keskittyä hengelliseen tehtävään tai vastuun auttamisesta ajatellaan kuuluvan julkiselle sektorille, mutta heikossa asemassa olevien näkökulmasta epävirallinen apu on vallitsevassa tilanteessa tärkeää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis explores migration and the attractiveness of urban living in the Greater Helsinki region. The aim of the thesis is to explore the attractiveness of the city of Helsinki in terms of regional migration and to identify what characterizes migration to Helsinki. The study focuses in particular on housing, which is a key factor influencing migration decisions in the region. Other central themes in the study are housing policy and regional competition among municipalities. This study focuses solely on households moving within Finnish borders excluding international migration. Migration is examined by comparing in- and out-migration in Helsinki, as well as studying migration to the city s inner and outer areas. The primary research material in the study is a questionnaire data collected by the National Consumer Research Centre. In this thesis the data is used for studying migrants aged 25 45. The main research method is analyzing the data statistically using the SPSS software. Methods include frequency analysis, cross tabulation, factor analysis and descriptive analysis. Additionally, statistical data is used to complement the questionnaire data. The research results indicate that Helsinki s in- and out-migration differs both in terms of the type of households that migrate as well as in the reasons why they migrate. Furthermore, differences can also be detected between migration to the inner and outer parts of Helsinki. According to the research results, a household s current phase of life is crucial in determining where and why they move within the Greater Helsinki region. A household s set of values on the other hand, seems to have a lesser impact on migration within the region, even though households moving to Helsinki seem to value a somewhat more urban lifestyle than the ones moving out of the city. The research also shows a direct correlation between the values of migrants and their current phase of life. Decisions of migrating are heavily influenced by wider societal issues. In the Greater Helsinki region the labor and housing market appear to have a great influence on the direction of migration streams. According to the results, households move to and from Helsinki for different reasons. The primary reasons for moving to Helsinki are related to the city s diverse labor market and to the working careers of households. Issues related to urban living and an urban lifestyle seem to be relevant although not the main reason why people move to Helsinki. The research material indicates that Helsinki s urban environment is both a pull and a push factor affecting the decisions of migrants. The city attracts those seeking urban living, but on the contrary does not appeal to households seeking more space and wishing to live closer to nature. According to the research, Helsinki with its densely built urban environment mainly attracts singles and childless couples, whereas the city region s other municipalities are more attractive for families with children. Housing policy is one of the main reasons determining where people move within the Helsinki region. As for the city of Helsinki, improving the city s attractiveness seems to be closely linked to how well the city manages to execute its future housing policies and how well alternative living preferences can be taken into account in planning.