Raportti Turun yliopiston lääketieteen lisensiaatti-tutkinnon opiskelijoille, opettajille, oppiaineille ja valmistuneille lääkäreille suunnatusta koulutuksen työelämävalmiuksia koskevasta kyselystä

Tässä selvityksessä pyrittiin monitasoisten kyselyjen avulla selvittämään, kuinka lääketieteen lisensiaatin tutkintokoulutuksen tarjoamat yleiset taidot kohtaavat työelämän vaatimukset. Tavoitteena oli tuoda yleisten taitojen merkitys opetuksessa näkyväksi, ei niinkään korostaa näiden taitojen suhdetta muun lääketieteellisen tiedon ja taidon opetukseen tai opetusmääriin. Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 2007-08 viideltä eri vastaajaryhmältä: Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen opiskelijoilta, opettajilta, opintokokonaisuuksien vastuuhenkilöiltä, vuonna 2005 valmistuneilta lääkäreiltä vuosi valmistumisen jälkeen sekä vuonna 2002 valmistuneilta lääkäreiltä viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Tutkimuksessa käytettiin likert-asteikollisia kyselykaavakkeita sekä avoimiin vastauksiin perustuvia lomakkeita. Vastaajat arvioivat yleisten taitojen merkitystä työelämässä sekä näiden taitojen kehittymistä opetuksen aikana ja tulosten analysoinnissa käytettiin ryhmän antamien vastausten keskiarvoja, jolloin oli mahdollista verrata eri ryhmien suhteellisia arvioita. Arvioitavat yleiset taidot oli jaettu neljään pääryhmään: oman työn hallintataitoihin, kommunikaatiotaitohin, verkostoitumistaitoihin ja jatkuvaan muutokseen liittyviin taitoihin. Kaikki vastaajaryhmät kokivat, että yleisten taitojen merkitys työelämässä on suhteellisesti suurempi kuin näiden taitojen koettu keskimääräinen kehittyminen koulutuksen aikana. Oman työn hallintaan liittyvät taidot katsottiin kaikissa vastaajaryhmissä tärkeiksi työelämässä ja samalla niitä arvioitiin opetettavan suhteellisen runsaasti ja useimpien niistä koettiin myös kehittyvän hyvin koulutuksen aikana. Kommunikaatiotaitojen työelämätärkeys, empatiaa ja potilaan kohtaamista lukuunottamatta, koettiin toisaalta vain keskinkertaiseksi ja erityisesti opetus- ja ohjaustaitojen sekä vieraan kielen hallinnan osalta jopa suhteellisen vähäiseksi. Kommunikaatiotojen määrä ja kehittyminen koulutuksessa koettiin samoin vain keskinkertaiseksi ja varsinkin opetus- ja ohjaustaitojen osalta suhteellisen huonoksi. Verkostoitumistaidot, ryhmätyötaitoja lukuunottamatta, koettiin eri vastaajaryhmissä vähämerkityksellisiksi työelämässä ja niiden määrä ja kehittyminen koulutuksen aikana nähtiin samoin suhteellisen vähäiseksi. Useat jatkuvan muutoksen taidot, erityisesti ajanhallinnan, epävarmuuden siedon ja työssä jaksamisen taidot, koettiin työelämässä tärkeiksi, mutta niiden kehittyminen koulutuksessa riittämättömäksi. Tämä tulos oli erityisen selvä opiskelijoilla ja vastavalmistuneilla. Opintokokonaisuuksien vastuuhenkilöille tehty kysely osoitti, että lähes kaikkia kysyttyjä yleisiä taitoja, kädentaitoja, tutkimustaitoja ja teorian soveltamista käytäntöön lukuun ottamatta, opetettiin tyypillisimmin oppimisympäristön ”sivutuotteena”, eli valitussa oppimisympäristössä katsottiin olevan tekijöitä jotka kehittivät yleisiä taitoja. Esimerkiksi opetus- ja ohjaustaitojen arvioitiin kehittyvän pelkästään koulutuksessa käytössä olevien oppimisympäristöjen vaikutuksesta ja tämä oli myös tyypillinen tapa välittää kommunikaatio- ja verkostoitumistaitoja. Toiseksi tyypillisin tapa opettaa yleisiä taitoja oli pienryhmäopetus, varsinkin kädentaitojen ja teorian käytäntöön soveltamisen osalta. Varsinkin jatkuvan muutoksen ryhmään sijoittuvia taitoja, kuten monikulttuurisuutta ja erilaisuutta, työssä jaksamista, joustavuutta ja sopeutumista sekä konfliktien hallintaa, arvioitiin opetettavan lähinnä satunnaisesti tai tilanteen mukaan. Vaikka yleisten taitojen arvioiduilla opetuksen määrillä näytti olevan selvä yhteys näiden taitojen kehittymisarvioihin peruskoulutuksessa, opetusmuodon ja arvioitujen opetuksen yleisiä taitoja kehittävän vaikutuksen välillä ei havaittu suoraa yhteyttä eikä opetuksen arvioitu kehittävä vaikutus näytä edellyttävän suoraa kontaktiopettamista. Selvityksessämme havaitut trendit ja erot eri yleisten taitojen opetuksessa ja työelämämerkityksessä antavat hyvän pohjan lääketieteellisen koulutuksen jatkosuunnittelulle ja laatutyölle.

Merivoimien aliupseerien sotilasammatillisen täydennyskoulutuksen työelämävastaavuus perusyksiköiden päälliköiden arvioimana

Aliupseeristosta palkattuna henkilöstöryhmänä luovuttiin vuoden 1974 alusta, jolloin kanta-aliupseereista tuli toimiupseereita. Toimiupseerikoulutuksesta puolestaan siirryttiin opistotasoiseen upseerikoulutukseen vuonna 1989. Koulutusuudistukset ovat lisänneet teoreettisia opintoja käytännön harjaantumisen kustannuksella. Huoli sotatyön käytännön osaamisen heikkenemisestä sekä tarve yksinkertaistaa sotilashenkilöstön rakennetta johtivat aliupseerien henkilöstöryhmän uudelleen perustamiseen sotilasammattihenkilöiden luomalle perustalle vuoden 2007 alusta. Uudistukseen liittyi kiinteästi myös aliupseerien sotilasammatillinen täydennyskoulutus. Viivästetyn palautteen tarkoituksena on selvittää muutamia vuosia opiskelijoiden valmistumisen jälkeen koulutuksen työelämävastaavuutta. Tällaista kyselyä ei ole vielä toteutettu merivoimien aliupseereille. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten hyvin Merisotakoulussa annettu sotilasammatillinen täydennyskoulutus vastaa työelämän tarpeita ja vaatimuksia. Tutkimustulosten perusteella on mahdollisuus tarvittaessa tehdä muutoksia Merisotakoulun sotilasammatillisen täydennyskoulutuksen koulutussisältöihin. Tutkimusaihetta lähestytään aliupseerien esimiesten, perusyksiköiden päälliköiden, näkökulmasta. Tämän tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on kvalitatiivinen tutkimusorientaatio. Tutkimustyö on luonteeltaan konstruktivistinen ja induktiivinen. Tutkimusmenetelmänä käytetään fenomenografiaa, tiedonkeruumenetelmänä verkossa toteutettua puolistrukturoitua lomakekyselyä sekä analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Nuorilla aliupseereilla on yleensä vanhempia aliupseereita parempi asenne ja motivaatio opiskeluun. Huonot opiskelukokemukset kuitenkin luovat negatiivisia ennakkoasenteita opiskelua kohtaan. Puolustushaarajakso ei tuota kaikkia varusmieskoulutuksessa tarvittavia valmiuksia. Toimialajaksojenkaan koulutus ei vastaa täysin työelämän tarpeita. Kaikkein heikoin tilanne on rannikkojoukko-, huolto-, viesti- ja johtamisjärjestelmäaloilla. Koulutusjärjestelmän tuottamat pätevyydet ja oikeudet ovat tarpeellisia, mutta riittämättömiä. Lisäksi niiden saaminen kestää tarpeeseen nähden liian kauan. Aliupseerit työskentelevät pääsääntöisesti käymiensä toimialajaksojen mukaisissa tehtävissä, joten koulutus kohdentuu oikein. Aliupseerien ammatillinen kasvu ilmenee tietojen ja taitojen kehittymisenä, asenteiden ja ajatusmaailman muutoksina sekä haluna kehittyä edelleen. Merivoimien sotilasammatillinen täydennyskoulutus ei vastaa täysin työelämän vaatimuksia. Vastaamattomuus johtuu osittain siitä, että aliupseerit etenevät liian nopeasti vaativiin tehtäviin opistoupseerien reserviin siirtymisen seurauksena. Myös aliupseerien koulutuksesta löytyy kehitettävää, sillä opetus koetaan liian teoreettiseksi. Työelämävastaavuutta voidaan parantaa muun muassa lisäämällä käytännön opetusta teoriaa vähentämällä, siirtämällä oikeuksia tuottavia opintokokonaisuuksia toimialajaksoilta puolustushaarajaksoille sekä painottamalla opetusta, esimerkiksi vuorovuosina, rannikko- ja laivastojoukkojen välillä.

”KOULUTUS, SE VAAN ON NIINKU PÄIVÄN SANA.” Haastattelututkimus koulutuksen diskursseista sekä yksilöön että työyhteisöön kohdistuvista paineista työelämän muutoksessa

Tässä Pro gradu –tutkielmassa haluttiin selvittää työssäkäyvien näkemyksiä työn merkityksestä, työyhteisöstä sekä koulutuksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada uudenlaista näkökulmaa koulutuksen diskursseista, siitä, miten koulutus nähdään nykypäivänä sekä siitä, mikä merkitys työllä sekä sosiaalisella kanssakäymisellä on muuttuvassa yhteiskunnassamme. Kyseessä oli haastattelututkimus, jossa haastateltiin seitsemää työssäkäyvää ihmistä. Heistä viisi oli naisia ja kaksi miehiä. Kaikki osallistujat olivat olleet työelämässä vähintään kymmenen vuoden ajan. Kolme vastaajista toimi esimiesasemassa ja neljä taas työntekijän asemassa. Haastattelu oli puolistrukturoitu, jotta saatiin mahdollisuus haastattelutilanteen hieman vapaampaan kulkuun. Ajatuksena oli keskustelunomainen haastattelutilanne, jossa haastateltava sai osaltaan ohjata keskustelun kulkua. Tämän laadullisen tutkimuksen aineiston analyysimenetelminä toimivat sisällönanalyysi sekä diskurssianalyysi. Sisällönanalyysilla saatiin luotua yleiskatsaus työn ja koulutuksen tilanteeseen ja diskurssianalyysilla pyrittiin syvällisempään tietoon koulutuksesta vallitsevista diskursseista. Kahden menetelmän käyttö loi tietyllä tapaa eri tasoja tutkimukseen ja teki siitä mielenkiintoisemman. Työn merkitys on edelleen suuri tämän päivän työntekijälle. Työ saattaa olla muuttunut ja varsinkin tavat, joilla työtä tehdään, mutta edelleen nähdään tärkeänä työ, sillä siitä saadaan toimeentulon lisäksi vahvistettua omaa identiteettiä sekä henkistä jaksamista henkilökohtaiseenkin elämään. Sosiaaliset taidot ovat tärkeitä, sillä jokaisella työpaikalla jossain määrin täytyy olla tekemisissä ihmisten kanssa, oli kyseessä oma työyhteisö tai asiakkaat. Koulutuksesta puhuttaessa löydettiin kuusi erilaista diskurssia, joissa kaikissa koulutuksen vaikutukset nähtiin sekä positiivisena että negatiivisena. Kaikenlainen koulutus, sekä ammatillinen sekä ilmapiirin parantamiseen tähtäävä koulutus nähdään mielenkiintoisena, kunhan se täyttää tietyt vaatimukset. Koulutuksen tulee tarjota jotain uutta. Se täytyy kohdistaa oikealle kohderyhmälle. Ja sen täytyy olla laadukasta. Koulutus nähdään edelleen yhtenä menestystekijöistä, mutta sen kritiikitön asema alkaa olla vaakalaudalla.

Konstikas kirjoittaminen ja kirjoittamisen konstit

Opinnäytteemme aiheena on kirjoittamisen kehittyminen, vaikeudet ja tukikeinot 1. ja 2. luokan oppilailla. Työelämän yhteistyökumppanit opinnäytetyössämme olivat Tikkurilan terveysaseman toimintaterapeutit. Opinnäytetyömme tarkoitus oli tehdä yhteistyökumppaneiden käyttöön kirjallista materiaalia konsultaation tueksi kirjoittamisen vaikeuksista kärsivien lasten koulutyöskentelyyn. Työ on rajattu käsittelemään kirjoittamista käden taitona. Rajauksesta johtuen käsittelemme työssämme kirjoittamista pääosin käsialan tuottamisen näkökulmasta, mutta emme perehdy kirjoitetun tekstin sisällön tuottamiseen. Toimintaterapeuttien tarkoituksena on luovuttaa työstä heidän mielestään tarpeellinen tieto eteenpäin opettajille oppilaan kirjoittamisen arvioinnin jälkeen. Opinnäytetyömme muoto on teoreettinen, kirjallisuuskatsauksen tyyppinen työ. Työmme lähteinä käytimme pääosin toimintaterapia-alan lasten kirjoittamista käsittelevää kirjallisuutta ja tieteellisiä tutkimusartikkeleita. Löysimme opinnäytetyötämme tehdessämme runsaasti kirjoittamisen tukemisen keinoja toimintaterapian näkökulmasta. Kirjoittamisen tukemista koululuokassa käsittelimme lapsen koulunkäynnistä selviytymisen näkökulmasta coping-viitekehystä hyödyntäen. Ennen kirjoittamisen tukemiseen liittyvien keinojen selvittämistä työssä oli tarpeellista selvittää kirjoittamisen kannalta olennaisia asioita. Näitä olivat kirjoittamisen kehittyminen käden taitona, kirjoittamiseen vaadittavat taidot ja valmiudet, kouluympäristön vaatimukset kirjoittamiselle, sekä kirjoittamisessa ilmenevät vaikeudet ja niiden vaikutukset oppilaan toimintaan. Kirjoittaminen on vaativa ja monimutkainen taito. Se on arvokas, koulunkäyntiä ja oppimista mahdollistava välinetaito. Vaikeudet kirjoittamisessa voivat johtua useista eri syistä, joten yhtä oikeaa keinoa tai menetelmää kirjoittamisen tukemiseen ei ole. Kirjoittamista koululuokassa voidaan pyrkiä tukemaan toimintataterapian näkökulmasta vaikuttamalla oppilaan sisäisiin voimavaroihin, ja/tai kouluympäristön voimavaroihin. Oppilaan suoriutumista kirjoittamisesta voidaan tukea myös toiminnan vaatimuksia muuttamalla. Toivoisimme, että tulevilta opinnäytteen tekijöiltä löytyisi kiinnostusta jatkaa työtämme. Ehdotuksiamme jatkotyön aiheiksi ovat Opas kirjoittamisen tukemiseksi opettajille, tai Opas kirjoittamisen tukemiseksi toimintaterapeuteille.

Prolang-tutkimus kartoitti työelämän kielitaitotarpeita

Artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa opetushallitus on kartoittanut yritysten henkilöstön käsitykset vieraiden kielten tarvitsemisesta työssä

Arjessa ja liikkeessä : verkostonäkökulma modernisoituviin työelämän suhteisiin 1880-1920

Summary: In everyday life and in the movement : a network approach to labour relations in the process of modernisation in Finland 1880-1920