Rannikkojääkäripataljoonan epäsuoran tulen käytön järjestelyt

VNS turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2004 mainitsee rannikkojoukot kehitettävinä joukkoina. Erityisesti joukkojen liikkuvuutta ja asejärjestelmiä tulisi selonteon mukaan kehittää. Rannikkojääkäripataljoonan kehittämisprojekti saatiin päätökseen vuonna 2005, ja nyt on tulosten tarkastelun aika. Tutkimuksen tehtävänä on ollut selvittää miten rannikkojääkäripataljoonan epäsuora tulituki voitaisiin hyökkäys- ja kohteensuojaamistehtävässä suorittaa. Edelleen on ollut tarkoituksena selvittää miten epäsuoran tulen johtamisjärjestelmää voitaisiin kehittää. Tämä tutkimus rakentuu vahvasti lähdekirjallisuusanalyysille. Tutkimustyön päämenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Analysoidessani lähdeaineistoa olen aluksi käyttänyt hyväkseni teemotittelua, jonka jälkeen tulokset on edelleen tyypitelty. Kirjallista analyysiä on pyritty täydentämään haastatteluilla. Tutkimuksessa ilmeni, että rannikkojääkäripataljoonan epäsuora tulenkäyttö on etenkin hyökkäystaistelussa varsin ongelmallinen. Pataljoonan kranaatinheitinkomppania ollessa ajoneuvovetoinen kykenee se rannikolla varsin rajoittuneesti tukemaan pataljoonan taistelua. Pataljoonan tulenjohtokomentajan on oltava erittäin hyvin selvillä mitkä kaikki tuliyksiköt voivat tukea pataljoonan taistelua. Saadakseen entistä paremman tehon irti koko organisaatiosta päädyttiin tutkielmassa esittämään taistelu/tulenjohtokeskuksen perustamista pataljoonan esikunnan tasalle, entistä tarkempaa maalianalyysiä, maalityypin mukaan toteutettavaa tulittamista ja mukautettuja tuliasemaryhmityksiä kranaatinheitinkomppanialle. Hyökkäystaistelun johtamisen tehostamiseksi päädyttiin esittämään hyökkäykseen liittyen erillisen tulenjohtoverkon perustamista. Yleisesti tutkimuksessa ilmeni viestiyhteyksien salattavuuden -, huollon ennakoivain suunnittelun-, liikkuvuuden-, ja vakioitujen menetelmien tärkeys rannikolla taisteltaessa. Ilman näiden asioiden huomionottoa pataljoonan on vaikea selviytyä taistelusta menestyksekkäästi.

Ad hoc -viestijärjestelmät tulenjohtamisessa

Epäsuora tuli on edelleen tärkeä osa sodankäyntiä ja tarkka epäsuoran tulen käyttö vaatii tulenjohtamista. Tulenjohtamisen tulee perustua havaintoihin eturintamasta, mutta tuliyksiköt sijoitetaan eturintaman joukoista erilleen. Syntyy tarve johtamisjärjestelmälle. Nykyinen YVI-järjestelmä vaikuttaa jäykältä ja suurelta osin vanhanaikaiselta kaapeleineen ja modeemeineen. Yhteysvälit kasvavat joskus suuriksi ottaen huomioon maastonmuodot ja kasvillisuuden, jolloin radiolla lähetetyt viestit eivät mene perille. Ad hoc -teknologian hyödyntäminen vaikuttaa intuitiivisesti hyvältä idealta radioilla tapahtuvassa viestinnässä. Tutkielman päätutkimuskysymys on, mitä etuja ja haittoja Ad hoc -verkoilla on tulenjohdolle ja miten vihollinen voisia toimia ad hoc -verkkoa vastaan? Alatutkimuskysymyksinä selvitetään: Miten tulenjohtosanoma etenee eri verkoissa? Luoko ad hoc -verkon rakenne ongelmia? Lisäksi tarkastellaan ad hoc -verkkoratkaisua teknisestä näkökulmasta ja sen vaikutusta verkkotopologiaan. Ad hoc -ratkaisu sopii hyvin datan välittämiseen taistelukentällä. Sen suurimpia etuja ovat lyhyemmät yhteysvälit suuri reittimäärä. Tulenjohtamisen kannalta verkkoon muodostuu pullonkaula siirryttäessä pataljoonan ulkopuolelle, sillä yhteysvälit kasvavat jolloin ratkaisu ei juuri eroa nykyisestä YVI2-järjestelmästä. Suurimpia ongelmia ovat radioiden virransaanti ja reititys, erityisesti solmujen määrän kasvaessa äkillisesti. Myös reaaliaikainen puheen välittäminen on ongelmallista, mutta se ei vaikuta suorasti tulenjohtosanomiin.